Miehen ja naisen sekä kahden henkilön välinen liitto

Susa
Reactions:
Viestit: 14726
Liittynyt: 17 Tammi 2023, 15:19

Re: Miehen ja naisen sekä kahden henkilön välinen liitto

Viesti Kirjoittaja Susa »

Why kirjoitti: 10 Touko 2025, 09:34 Kannattaa pitää mielessä, että Raamattu on kirjoitettu noin 2000 vuotta sitten ja sen on tehneet paimentolaiskansat, Raamattu on heidan eepos, samoin kuin suomalaisten eepos on Kalevala.
Vanha Testamentti on paljon vanhempi kuin 2000-vuotta, se on lienee koottu vanhoista eri kirjoituksista yhdeksi opukseksi noin 500eKr.
Siinä on myös tuollainen eepos osuus, eli runomittaan kirjoittu teos.
Uutta Testamenttia ei pitää varsinaisena eepoksena, sikäli että se ei ole runomittainen.

Vanha Testametti on osa juutalaisten tooraa, oppikirjaa, lakeineen ja säännöksineen.
Uuden Testamentin mukaan laki (10 käskyä) koskee kristittyjäkin, mutta säännökset ei.

Jotku tulkitsijat tahtovat poimia joitakin säännöksiä koskemaan myös kristittyjä ja siksi kirkossa on erimielisyyttä esimerkiksi naispappeudesta ja homoliitoista.
Oiva
Reactions:
Viestit: 85
Liittynyt: 03 Huhti 2023, 16:54

Re: Miehen ja naisen sekä kahden henkilön välinen liitto

Viesti Kirjoittaja Oiva »

Susa kirjoitti: 10 Touko 2025, 10:30
Why kirjoitti: 10 Touko 2025, 09:34 Kannattaa pitää mielessä, että Raamattu on kirjoitettu noin 2000 vuotta sitten ja sen on tehneet paimentolaiskansat, Raamattu on heidan eepos, samoin kuin suomalaisten eepos on Kalevala.
Vanha Testametti on osa juutalaisten tooraa, oppikirjaa, lakeineen ja säännöksineen.
Uuden Testamentin mukaan laki (10 käskyä) koskee kristittyjäkin, mutta säännökset ei.

Jotku tulkitsijat tahtovat poimia joitakin säännöksiä koskemaan myös kristittyjä ja siksi kirkossa on erimielisyyttä esimerkiksi naispappeudesta ja homoliitoista.
Mistä tämä käsitys tulee, että 10 käskyä koskee kristitttyjä mutta säännökset ei? Onko se jotain tulkintaa vai lukee se uudessa testamentissa?
Taidan kyllä arvata mitä tähän vastaat.
Susa
Reactions:
Viestit: 14726
Liittynyt: 17 Tammi 2023, 15:19

Re: Miehen ja naisen sekä kahden henkilön välinen liitto

Viesti Kirjoittaja Susa »

Oiva kirjoitti: 10 Touko 2025, 11:01 Taidan kyllä arvata mitä tähän vastaat.
No kokeile osutko oikeaan. ;)
Avatar
Sulervo
Reactions:
Viestit: 1629
Liittynyt: 18 Tammi 2023, 19:30

Re: Miehen ja naisen sekä kahden henkilön välinen liitto

Viesti Kirjoittaja Sulervo »

Why kirjoitti: 10 Touko 2025, 09:34 Kannattaa pitää mielessä, että Raamattu on kirjoitettu noin 2000 vuotta sitten ja sen on tehneet paimentolaiskansat (...)
Taas kerran: Raamattua eivät ole kirjoittaneet paimentolaiskansat, vaan vanhaa testamenttia alettiin kirjoittaa urbaanissa, suorastaan kosmopoliittisessa ympäristössä, nimittäin juutalaisten pakkosiirtolaisuuden ajan Babylonissa, noin 2500 eikä 2000 vuotta sitten. Varmaan ainakin jotkut noista juutalaisista pitivät lampaita ym. mutta se ei tehnyt heitä paimentolaisiksi, mikä tarkoittaa ihmisryhmää, joka vaeltaa hyötyeläintensä mukana vuodenaikojen kierrossa. Ja uuden testamentin evankelistojen, Paavalin ym. nimittäminen paimentolaisiksi olisi jo groteskia.
Avatar
marjatta1
Reactions:
Viestit: 7284
Liittynyt: 04 Joulu 2023, 07:10

Re: Miehen ja naisen sekä kahden henkilön välinen liitto

Viesti Kirjoittaja marjatta1 »

Sulervo kirjoitti: 10 Touko 2025, 14:17

Ihmisten kirjoittama raamattu kuitenkin vain on. Olkoot sitten paimentolaisia tai kosmopoliitteja ja sitten sitä raamattua yritetään väittää Jumalan sanaksi...
Elämä
on kuin tiimalasin hiekka
se pysähtyy
ellet käänny ympäri

— Sari Virlander
Avatar
Sulervo
Reactions:
Viestit: 1629
Liittynyt: 18 Tammi 2023, 19:30

Re: Miehen ja naisen sekä kahden henkilön välinen liitto

Viesti Kirjoittaja Sulervo »

marjatta1 kirjoitti: 10 Touko 2025, 16:04 Ihmisten kirjoittama raamattu kuitenkin vain on.
Ihan tässä ateisti ilahtuu, kun noin kerkeästi riensit tuosta muistuttamaan.
Avatar
marjatta1
Reactions:
Viestit: 7284
Liittynyt: 04 Joulu 2023, 07:10

Re: Miehen ja naisen sekä kahden henkilön välinen liitto

Viesti Kirjoittaja marjatta1 »

Aiheeseen sopivan elokuvan katsoin eilen Areenasta. Kannatti katsoa läheisyyttä ja rakkautta tarvitsevat niin homoseksuaalit kuin myös tavalliset heterot. Tässä oli hieno leffa kahden miehen parisuhteesta.

"Tänään tv:ssä: Älä jätä tätä upeaa brittielokuvaa väliin – vain harva nähnyt
Colin Firth ja Stanley Tucci näyttelevät tavattoman hyvin elokuvassa, jossa lämmin huumori ja surumieliset sävyt sekoittuvat toisiinsa.
Rakkausdraama Supernova riipaisee – mutta sitä ennen se hurmaa ja tekee katsojista sydänystäviä Colin Firthin ja Stanley Tuccin kanssa.

He näyttelevät parikymmentä vuotta yhdessä ollutta pariskuntaa, joista toisella on varhaisessa vaiheessa oleva mutta vääjäämättömästi etenevä muistisairaus.

Luoteis-Englannin järviseudulla kuvatussa elokuvassa ollaan matkalla sekä kirjaimellisesti että vertauskuvallisesti. Firthin ja Tuccin näyttelemät Sam ja Tusker haluavat käydä vielä kerran heidän parisuhteensa alkuaikojen tutuissa paikoissa ennen kuin Tuckerin mieli rapistuu niin paljon, että hän ei enää muista.Valoa elokuvaan tuo kuusikymppisen homoparin rakastava suhde: molemmat tuntevat toisensa niin hyvin, että ärsyttävätkin piirteet tuntuvat olevan osa toisen olemusta ja persoonaa. Nurkan takana vaanivan muistisairauden edessä jopa niistä haluaisi pitää lujasti kiinni.

Dementia on kaksikon suhteessa kuin ikävä kolmas pyörä, joka on viemässä terävästi sanailevan Tuskerin Samilta.

– En ole enää oma itseni. Minä vain näytän häneltä, Tuccin näyttelemä Tusker toteaa itseironisesti.

Lämmin huumori pehmentää elokuvan loppua kohti vakavoituvia sävyjä. Kirjailijana uran tehnyt Tusker on tottunut hoitamaan kaksikon asiat, mutta tosiasia on, ettei se ole enää kovin kauan mahdollista. Hänen dementiansa edessä myös konserttipianisti Samin on pakko oppia olemaan käytännöllinen.

Tucci ja Firth kantavat harteillaan sekä koko elokuvaa että näiden kokeneiden miesten välisiä tunteita. He näyttelevät tavattoman hyvin sekä valtavaa myötätuntoa että turhautumisen tuskaa, kumpikin omalla tavallaan.

Ohjaaja Macqueen on pitänyt kiinni siitä, että tällä kertaa tunteiden näyttämisessä vähemmän on enemmän, varsinkin brittiläisen pidättyvyyden hallitsevan Firthin kohdalla."
https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000011171497.html
Elämä
on kuin tiimalasin hiekka
se pysähtyy
ellet käänny ympäri

— Sari Virlander
Suosittele ketjua Vastaa Viestiin