Suomen vähenevä likviditeetti

[Anomalia]

Taloudessa olevalla likviditeetin määrällä on lähes aina vahva korrelaatio talouskasvun voimakkuuden, taantuman ja laman kanssa. Se ei ole syy näihin, vaan indikaattori siitä miten menee. Normioloissa tämä likviditeetti tasaisesti kasvaa. Mutta nyt Suomessa se on kääntynyt tasaiseen laskuun. Vuosi 2023 oli tasennetta, sitten on menty alaspäin.

Mitä tarkoitat likviditeetillä?

Yleensähän taloustieteessä likviditeetillä tarkoitetaan a) kykyä selviytyä lyhytaikaisista maksuista eli maksuvalmiutta, ja b) sitä kuinka nopeasti erilaisia omaisuuseriä on muutettavissa rahaksi, eli kyvyksi suoriutua niistä lyhytaikaisista maksuista.

En oikein käsitä miten likviditeetti liittyy aloituksessa esittämääsi ongelmaan, eli Suomen huonoon taloustilanteeseen?

Toki jos ajatellaan yksityishenkilöiden heikentynyttä maksuvalmiutta, niin sitten. Mutta rahan määrä taloudessa on eri asia kuin likviditeetti.

Yksinkertaistettuna: ihmisillä on käytössään aiempaa vähemmän rahaa mm. luettelemistani syistä. Siksi kauppa käy huonosti, investointeja ei tehdä, työttömyys kasvaa ja nekin joilla olisi rahaa ovat varovaisempia.

[Purdue]

Taloudessa olevalla likviditeetin määrällä on lähes aina vahva korrelaatio talouskasvun voimakkuuden, taantuman ja laman kanssa. Se ei ole syy näihin, vaan indikaattori siitä miten menee. Normioloissa tämä likviditeetti tasaisesti kasvaa. Mutta nyt Suomessa se on kääntynyt tasaiseen laskuun. Vuosi 2023 oli tasennetta, sitten on menty alaspäin.

Mitä tarkoitat likviditeetillä?

Yleensähän taloustieteessä likviditeetillä tarkoitetaan a) kykyä selviytyä lyhytaikaisista maksuista eli maksuvalmiutta, ja b) sitä kuinka nopeasti erilaisia omaisuuseriä on muutettavissa rahaksi, eli kyvyksi suoriutua niistä lyhytaikaisista maksuista.

En oikein käsitä miten likviditeetti liittyy aloituksessa esittämääsi ongelmaan, eli Suomen huonoon taloustilanteeseen?

Toki jos ajatellaan yksityishenkilöiden heikentynyttä maksuvalmiutta, niin sitten. Mutta rahan määrä taloudessa on eri asia kuin likviditeetti.

Yksinkertaistettuna: ihmisillä on käytössään aiempaa vähemmän rahaa mm. luettelemistani syistä. Siksi kauppa käy huonosti, investointeja ei tehdä, työttömyys kasvaa ja nekin joilla olisi rahaa ovat varovaisempia.

No tästä voidaan olla sun kanssa samaa mieltä. Mut mä puhuisin ennemminkin "käytettävissä olevista tuloista" tän heikommin toimeentulevan kansanosan kohdalla, joiden maksuvalmius nyt on heikentynyt. Ja tää on ihan kytköksissä sitten ihmisten "ostovoimaan".

[HuuHaata]

Kyse ei ole ylianalysoinnista, vaan siitä että minun luontainen persoonani on se. Se ei ole minkäänsortin kompensointia.

Samalla tavalla, kuin jonkun luontainen persoona on olla vaikka lastenhoitaja, ja tämä on jatkuvasti täynnä energiaa sen tekemisestä.

[Pattinero]

Kaikki Anomalian luettelemat asiat ovat lähinnä seurauksia, eivät syitä.

Siksi kirjoitinkin korrelaatiosta. Poliittiset päätökset ja muut talouden kehityskulut heijastuvat likviditeetin määrässä.

Julkisten menojen paisumisen tärkein tausta-ajuri on vanhenevan väestön hoivamenot. Vaikka olisi millainen hallitus, niin se tapahtuisi silti. (Ellei lakeja muuteta, mutta enpä usko ihmisten haluavan sitäkään.) Tämän päälle nouseva työttömyys ja akuutisti kasvaneet sotilasmenot.

Noihin pullamössö-sukupolvien kasvattamiin hoivamenoihin kuittaan aina kysymyksellä, että miten ne hoivakulut voivat olla sen korkeammat kuin silloin, kun meillä oli iso määrä sotaveteraaneja ja -invalideja?

On itse asiassa aika absurdia nykyisin ajatella, kuinka suuri osa täysin työkuntoisista miehistä oli paskaksi ammuttu rintamalla, ja silti Suomen hyvinvointi kasvoi hurjaa vauhtia. Ja kyllä niitä kaatuneitakin oli kuitenkin n. 90 000, kun kolmen sodan tappiot lasketaan yhteen. Se vastaa rajua syntyvyyden pudotusta, joka on korjaantunut vasta 1960-70 lukujen taitteessa baby boomin seurauksena.

Esimerkki: Jos joku on ollut vaikka 1920 syntynyt rintamamies, ja sinut on ammuttu kokonaan työkunnottomaksi, tai vaikka vain rajusti vajaaksi sellaiseksi sodassa. Ja silloin tämä henkilö on ollut vasta alle 25-vuotias. Eli, vuonna 1960 tämä henkilö on täyttänyt vasta 40 vuotta. Kyllä sellaisen henkilön taloudellinen kuormitaavuus on näkynyt aivan varmasti nykyistä enemmän, koska Suomi ei ole kuten Venäjä, joka paskat välittää aihuttamistaan vammoista. Venäläisen ei ole ollut hyvä haavoittua rintamalla, vaan mieluummin sitten kuolla. Vaikka, kyllähän pahasti haavoittuminen on aina huonompi juttu kuin kuolema.

[Kohina]

Kaikki Anomalian luettelemat asiat ovat lähinnä seurauksia, eivät syitä.

Siksi kirjoitinkin korrelaatiosta. Poliittiset päätökset ja muut talouden kehityskulut heijastuvat likviditeetin määrässä.

Julkisten menojen paisumisen tärkein tausta-ajuri on vanhenevan väestön hoivamenot. Vaikka olisi millainen hallitus, niin se tapahtuisi silti. (Ellei lakeja muuteta, mutta enpä usko ihmisten haluavan sitäkään.) Tämän päälle nouseva työttömyys ja akuutisti kasvaneet sotilasmenot.

Noihin pullamössö-sukupolvien kasvattamiin hoivamenoihin kuittaan aina kysymyksellä, että miten ne hoivakulut voivat olla sen korkeammat kuin silloin, kun meillä oli iso määrä sotaveteraaneja ja -invalideja?

On itse asiassa aika absurdia nykyisin ajatella, kuinka suuri osa täysin työkuntoisista miehistä oli paskaksi ammuttu rintamalla, ja silti Suomen hyvinvointi kasvoi hurjaa vauhtia. Ja kyllä niitä kaatuneitakin oli kuitenkin n. 90 000, kun kolmen sodan tappiot lasketaan yhteen. Se vastaa rajua syntyvyyden pudotusta, joka on korjaantunut vasta 1960-70 lukujen taitteessa baby boomin seurauksena.

Esimerkki: Jos joku on ollut vaikka 1920 syntynyt rintamamies, ja sinut on ammuttu kokonaan työkunnottomaksi, tai vaikka vain rajusti vajaaksi sellaiseksi sodassa. Ja silloin tämä henkilö on ollut vasta alle 25-vuotias. Eli, vuonna 1960 tämä henkilö on täyttänyt vasta 40 vuotta. Kyllä sellaisen henkilön taloudellinen kuormitaavuus on näkynyt aivan varmasti nykyistä enemmän, koska Suomi ei ole kuten Venäjä, joka paskat välittää aihuttamistaan vammoista. Venäläisen ei ole ollut hyvä haavoittua rintamalla, vaan mieluummin sitten kuolla. Vaikka, kyllähän pahasti haavoittuminen on aina huonompi juttu kuin kuolema.

Voihan video.

”Mitä menitte”. Näin sanottiin miehille ja niille naisille, jotka panivat alttiiksi oman henkensä Suomen puolesta. Aivan kuin isänmaan ja itsenäisyyden puolustaminen olisi ollut väärin. Ikään kuin heillä, tavallisilla rintamalle kutsutuilla miehillä edes olisi ollut muuta vaihtoehtoa. Tai ikään kuin olisi ollut häpeä olla lotta.

Valtiokin katsoi toisaalle, kun tuhannet fyysisesti tai mieleltään haavoittuneet olisivat tarvinneet tukea. Kuntoutusta alettiin sittemmin antaa, mutta moni ehti poistua keskuudestamme ja jäi ilman, sekä apua että tunnustusta.

Ulla Appelsinin kommentti: Linnan juhlissa nousi esiin kipeä kysymys, joka Suomella on vielä käsittelemättä
Uskaltaisiko Suomi vihdoin puhua siitä, miten veteraaneja kohdeltiin sotien jälkeen? kysyy Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007666966.html

[Märkäruuti]

Uskaltaisiko Suomi vihdoin puhua siitä, miten veteraaneja kohdeltiin sotien jälkeen? kysyy Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.

Erittäin aiheellinen kysymys. Aloitin itse vikraurani Suomen Raskaassa 1970 luvun lopulla, kun maanpuolustus ei ollut "muodissa." Ei silloin paljoa veteraaneista julkisesti puhuttu; ei ainakaan hyvää. Tilanne alkoi muuttua vähän parempaan suuntaan oikeastaan vasta NL:n hajottua, mutta silloin se oli monen veteraanin kohdalla myöhäistä.

[Anomalia]

Kaikki Anomalian luettelemat asiat ovat lähinnä seurauksia, eivät syitä.

Siksi kirjoitinkin korrelaatiosta. Poliittiset päätökset ja muut talouden kehityskulut heijastuvat likviditeetin määrässä.

Julkisten menojen paisumisen tärkein tausta-ajuri on vanhenevan väestön hoivamenot. Vaikka olisi millainen hallitus, niin se tapahtuisi silti. (Ellei lakeja muuteta, mutta enpä usko ihmisten haluavan sitäkään.) Tämän päälle nouseva työttömyys ja akuutisti kasvaneet sotilasmenot.

Noihin pullamössö-sukupolvien kasvattamiin hoivamenoihin kuittaan aina kysymyksellä, että miten ne hoivakulut voivat olla sen korkeammat kuin silloin, kun meillä oli iso määrä sotaveteraaneja ja -invalideja?

Aika helppo vastata. Sodan jälkeen ei ollut sosiaaliturvaa, ei eläkkeitä ja vain hyvin vähän julkista terveydenhuoltoa. Jotain nimellistä korvausta vammautuneille saatettiin maksaa. Sairaat elivät, sairastivat ja kuolivat pääosin kotona, kuten olivat tehneet aina ennenkin. Ja vanhaa väestöä oli muutenkin lukumääräisesti vähän.

Haikailetko paluuta noihin aikoihin, jotta julkinen velkaantuminen saadaan aisoihin?

[Pattinero]

Kaikki Anomalian luettelemat asiat ovat lähinnä seurauksia, eivät syitä.

Siksi kirjoitinkin korrelaatiosta. Poliittiset päätökset ja muut talouden kehityskulut heijastuvat likviditeetin määrässä.

Julkisten menojen paisumisen tärkein tausta-ajuri on vanhenevan väestön hoivamenot. Vaikka olisi millainen hallitus, niin se tapahtuisi silti. (Ellei lakeja muuteta, mutta enpä usko ihmisten haluavan sitäkään.) Tämän päälle nouseva työttömyys ja akuutisti kasvaneet sotilasmenot.

Noihin pullamössö-sukupolvien kasvattamiin hoivamenoihin kuittaan aina kysymyksellä, että miten ne hoivakulut voivat olla sen korkeammat kuin silloin, kun meillä oli iso määrä sotaveteraaneja ja -invalideja?

Aika helppo vastata. Sodan jälkeen ei ollut sosiaaliturvaa, ei eläkkeitä ja vain hyvin vähän julkista terveydenhuoltoa. Jotain nimellistä korvausta vammautuneille saatettiin maksaa. Sairaat elivät, sairastivat ja kuolivat pääosin kotona, kuten olivat tehneet aina ennenkin. Ja vanhaa väestöä oli muutenkin lukumääräisesti vähän.

Haikailetko paluuta noihin aikoihin, jotta julkinen velkaantuminen saadaan aisoihin?

Ei oikein kelpaa vastaukseksi toi. Kyllä niitä kuluja tuli silti, kuten edellä kerroin.

Ja ei. Tämä ei ole mitään haikailua, vaan muistuttamista siitä, miten asiat ovat myös olleet. Ja silti hyvinvointi parani vähintään lineaarisesti, ellei jopa paikoitellen eksponentiaalisesti.

Ja nyt sitä ei edes enää pystytä ylläpitämään. Sitä voisi pitää helvetin huonona suorituksena. Ja sitä se onkin. Mutta, reteilemään täytyy vain silti päästä.

[Anomalia]

Kaikki Anomalian luettelemat asiat ovat lähinnä seurauksia, eivät syitä.

Siksi kirjoitinkin korrelaatiosta. Poliittiset päätökset ja muut talouden kehityskulut heijastuvat likviditeetin määrässä.

Julkisten menojen paisumisen tärkein tausta-ajuri on vanhenevan väestön hoivamenot. Vaikka olisi millainen hallitus, niin se tapahtuisi silti. (Ellei lakeja muuteta, mutta enpä usko ihmisten haluavan sitäkään.) Tämän päälle nouseva työttömyys ja akuutisti kasvaneet sotilasmenot.

Noihin pullamössö-sukupolvien kasvattamiin hoivamenoihin kuittaan aina kysymyksellä, että miten ne hoivakulut voivat olla sen korkeammat kuin silloin, kun meillä oli iso määrä sotaveteraaneja ja -invalideja?

Aika helppo vastata. Sodan jälkeen ei ollut sosiaaliturvaa, ei eläkkeitä ja vain hyvin vähän julkista terveydenhuoltoa. Jotain nimellistä korvausta vammautuneille saatettiin maksaa. Sairaat elivät, sairastivat ja kuolivat pääosin kotona, kuten olivat tehneet aina ennenkin. Ja vanhaa väestöä oli muutenkin lukumääräisesti vähän.

Haikailetko paluuta noihin aikoihin, jotta julkinen velkaantuminen saadaan aisoihin?

Ei oikein kelpaa vastaukseksi toi. Kyllä niitä kuluja tuli silti, kuten edellä kerroin.

Se on silti riittävä selitys. Vähän mutkia oikoen koko sosiaalipolitiikka huoltoineen ja menoineen syntyi vasta 60-luvulla.

Perheet, suvut, tuttavat pitkälti huolehtivat vammautuneista, sairaista ja vanhuksista sen mitä kykenivät. Kun nykyisen kaltaisia tehokkaita hoitoja ja lääkkeitä ei ollut, niin edellä mainittuja myös kuoli usein, paljon nykyistä nuorempina. Suurta hoitotaakkaa ei siksi kertynyt.

[Pattinero]

Kaikki Anomalian luettelemat asiat ovat lähinnä seurauksia, eivät syitä.

Siksi kirjoitinkin korrelaatiosta. Poliittiset päätökset ja muut talouden kehityskulut heijastuvat likviditeetin määrässä.

Julkisten menojen paisumisen tärkein tausta-ajuri on vanhenevan väestön hoivamenot. Vaikka olisi millainen hallitus, niin se tapahtuisi silti. (Ellei lakeja muuteta, mutta enpä usko ihmisten haluavan sitäkään.) Tämän päälle nouseva työttömyys ja akuutisti kasvaneet sotilasmenot.

Noihin pullamössö-sukupolvien kasvattamiin hoivamenoihin kuittaan aina kysymyksellä, että miten ne hoivakulut voivat olla sen korkeammat kuin silloin, kun meillä oli iso määrä sotaveteraaneja ja -invalideja?

Aika helppo vastata. Sodan jälkeen ei ollut sosiaaliturvaa, ei eläkkeitä ja vain hyvin vähän julkista terveydenhuoltoa. Jotain nimellistä korvausta vammautuneille saatettiin maksaa. Sairaat elivät, sairastivat ja kuolivat pääosin kotona, kuten olivat tehneet aina ennenkin. Ja vanhaa väestöä oli muutenkin lukumääräisesti vähän.

Haikailetko paluuta noihin aikoihin, jotta julkinen velkaantuminen saadaan aisoihin?

Ei oikein kelpaa vastaukseksi toi. Kyllä niitä kuluja tuli silti, kuten edellä kerroin.

Se on silti riittävä selitys. Vähän mutkia oikoen koko sosiaalipolitiikka huoltoineen ja menoineen syntyi vasta 60-luvulla.

Perheet, suvut, tuttavat pitkälti huolehtivat vammautuneista, sairaista ja vanhuksista sen mitä kykenivät. Kun nykyisen kaltaisia tehokkaita hoitoja ja lääkkeitä ei ollut, niin edellä mainittuja myös kuoli usein, paljon nykyistä nuorempina. Suurta hoitotaakkaa ei siksi kertynyt.

Joo, joo. Mutta se kaikki oli talouden kantokyvystä jollain tasolla pois, jos 90 000 on kuollut ja yli 200 000 on haavoittunut ainakin jollakin tavalla. Tämän tajuaa minuakin tyhmempi. Suurin osa noista haavoittuneista pystyi kyllä vielä tuottavaankin työhön sotien jälkeen.

On jotenkin aika paskamaista tulla väittämään, että asia olisi ollut merkityksetön. Eikä ne sodan negatiiviset vaikutukset jääneet tietenkään edes näihin ihmisten menetyksiin. Menetettiin maata, ja infraakin oli pommitettu kuitenkin paskaksi. Se kaikki on tuottanut kustannuksia aika isollakin tasolla. Mutta silloin ei ollutkaan mitään ylihintaisia juntteja, joille piti vain maksaa enemmän kuin mitä he tuottavat.

Yksi syy Suomen hyvinvoinnin kasvuun oli tietenkin se, että koko Eurooppa ja NL oli sotien jälkeen vielä pahemmin tuhottu. Siitä jälleenrakentamisesta hyödyttiin kyllä. Mutta, jälleen kerran Ruotsi, joka ei ollut sotaan edes osallistunut, hyötyi varmasti vielä enemmän.

[Anomalia]

Kaikki Anomalian luettelemat asiat ovat lähinnä seurauksia, eivät syitä.

Siksi kirjoitinkin korrelaatiosta. Poliittiset päätökset ja muut talouden kehityskulut heijastuvat likviditeetin määrässä.

Julkisten menojen paisumisen tärkein tausta-ajuri on vanhenevan väestön hoivamenot. Vaikka olisi millainen hallitus, niin se tapahtuisi silti. (Ellei lakeja muuteta, mutta enpä usko ihmisten haluavan sitäkään.) Tämän päälle nouseva työttömyys ja akuutisti kasvaneet sotilasmenot.

Noihin pullamössö-sukupolvien kasvattamiin hoivamenoihin kuittaan aina kysymyksellä, että miten ne hoivakulut voivat olla sen korkeammat kuin silloin, kun meillä oli iso määrä sotaveteraaneja ja -invalideja?

Aika helppo vastata. Sodan jälkeen ei ollut sosiaaliturvaa, ei eläkkeitä ja vain hyvin vähän julkista terveydenhuoltoa. Jotain nimellistä korvausta vammautuneille saatettiin maksaa. Sairaat elivät, sairastivat ja kuolivat pääosin kotona, kuten olivat tehneet aina ennenkin. Ja vanhaa väestöä oli muutenkin lukumääräisesti vähän.

Haikailetko paluuta noihin aikoihin, jotta julkinen velkaantuminen saadaan aisoihin?

Ei oikein kelpaa vastaukseksi toi. Kyllä niitä kuluja tuli silti, kuten edellä kerroin.

Se on silti riittävä selitys. Vähän mutkia oikoen koko sosiaalipolitiikka huoltoineen ja menoineen syntyi vasta 60-luvulla.

Perheet, suvut, tuttavat pitkälti huolehtivat vammautuneista, sairaista ja vanhuksista sen mitä kykenivät. Kun nykyisen kaltaisia tehokkaita hoitoja ja lääkkeitä ei ollut, niin edellä mainittuja myös kuoli usein, paljon nykyistä nuorempina. Suurta hoitotaakkaa ei siksi kertynyt.

Joo, joo. Mutta se kaikki oli talouden kantokyvystä jollain tasolla pois, jos 90 000 on kuollut ja yli 200 000 on haavoittunut ainakin jollakin tavalla. Tämän tajuaa minuakin tyhmempi. Suurin osa noista haavoittuneista pystyi kyllä vielä tuottavaankin työhön sotien jälkeen.

On jotenkin aika paskamaista tulla väittämään, että asia olisi ollut merkityksetön. Eikä ne sodan negatiiviset vaikutukset jääneet tietenkään edes näihin ihmisten menetyksiin. Menetettiin maata, ja infraakin oli pommitettu kuitenkin paskaksi. Se kaikki on tuottanut kustannuksia aika isollakin tasolla. Mutta silloin ei ollutkaan mitään ylihintaisia juntteja, joille piti vain maksaa enemmän kuin mitä he tuottavat.

Yksi syy Suomen hyvinvoinnin kasvuun oli tietenkin se, että koko Eurooppa ja NL oli sotien jälkeen vielä pahemmin tuhottu. Siitä jälleenrakentamisesta hyödyttiin kyllä. Mutta, jälleen kerran Ruotsi, joka ei ollut sotaan edes osallistunut, hyötyi varmasti vielä enemmän.

Matalalla roikkuvat hedelmät on helppo poimia. Kun kehitysmaan tasolta lähdetään talouskasvuun, niin luontainen kysyntä on valtavaa. Pelkästään tuottavan infran rakentaminen tuo kannattavaa työtä. Myöhemmin tällainen muuttuu vaikeammaksi. Yleissääntö on, että yhteiskunnan kehittyessä talouskasvun luominen muuttuu koko ajan vaikeammaksi. Tämä ei koske vain Suomea. Jotain uutta ja monimutkaisempaa yleensä pitää keksiä. Ja sille pitäisi olla vielä markkinoilla kysyntää.

[ID10T]

Kaikki Anomalian luettelemat asiat ovat lähinnä seurauksia, eivät syitä.

Siksi kirjoitinkin korrelaatiosta. Poliittiset päätökset ja muut talouden kehityskulut heijastuvat likviditeetin määrässä.

Julkisten menojen paisumisen tärkein tausta-ajuri on vanhenevan väestön hoivamenot. Vaikka olisi millainen hallitus, niin se tapahtuisi silti. (Ellei lakeja muuteta, mutta enpä usko ihmisten haluavan sitäkään.) Tämän päälle nouseva työttömyys ja akuutisti kasvaneet sotilasmenot.

Noihin pullamössö-sukupolvien kasvattamiin hoivamenoihin kuittaan aina kysymyksellä, että miten ne hoivakulut voivat olla sen korkeammat kuin silloin, kun meillä oli iso määrä sotaveteraaneja ja -invalideja?

Aika helppo vastata. Sodan jälkeen ei ollut sosiaaliturvaa, ei eläkkeitä ja vain hyvin vähän julkista terveydenhuoltoa. Jotain nimellistä korvausta vammautuneille saatettiin maksaa. Sairaat elivät, sairastivat ja kuolivat pääosin kotona, kuten olivat tehneet aina ennenkin. Ja vanhaa väestöä oli muutenkin lukumääräisesti vähän.

Haikailetko paluuta noihin aikoihin, jotta julkinen velkaantuminen saadaan aisoihin?

Ei oikein kelpaa vastaukseksi toi. Kyllä niitä kuluja tuli silti, kuten edellä kerroin.

Se on silti riittävä selitys. Vähän mutkia oikoen koko sosiaalipolitiikka huoltoineen ja menoineen syntyi vasta 60-luvulla.

Perheet, suvut, tuttavat pitkälti huolehtivat vammautuneista, sairaista ja vanhuksista sen mitä kykenivät. Kun nykyisen kaltaisia tehokkaita hoitoja ja lääkkeitä ei ollut, niin edellä mainittuja myös kuoli usein, paljon nykyistä nuorempina. Suurta hoitotaakkaa ei siksi kertynyt.

Joo, joo. Mutta se kaikki oli talouden kantokyvystä jollain tasolla pois, jos 90 000 on kuollut ja yli 200 000 on haavoittunut ainakin jollakin tavalla. Tämän tajuaa minuakin tyhmempi. Suurin osa noista haavoittuneista pystyi kyllä vielä tuottavaankin työhön sotien jälkeen.

On jotenkin aika paskamaista tulla väittämään, että asia olisi ollut merkityksetön. Eikä ne sodan negatiiviset vaikutukset jääneet tietenkään edes näihin ihmisten menetyksiin. Menetettiin maata, ja infraakin oli pommitettu kuitenkin paskaksi. Se kaikki on tuottanut kustannuksia aika isollakin tasolla. Mutta silloin ei ollutkaan mitään ylihintaisia juntteja, joille piti vain maksaa enemmän kuin mitä he tuottavat.

Yksi syy Suomen hyvinvoinnin kasvuun oli tietenkin se, että koko Eurooppa ja NL oli sotien jälkeen vielä pahemmin tuhottu. Siitä jälleenrakentamisesta hyödyttiin kyllä. Mutta, jälleen kerran Ruotsi, joka ei ollut sotaan edes osallistunut, hyötyi varmasti vielä enemmän.

Matalalla roikkuvat hedelmät on helppo poimia. Kun kehitysmaan tasolta lähdetään talouskasvuun, niin luontainen kysyntä on valtavaa. Pelkästään tuottavan infran rakentaminen tuo kannattavaa työtä. Myöhemmin tällainen muuttuu vaikeammaksi. Yleissääntö on, että yhteiskunnan kehittyessä talouskasvun luominen muuttuu koko ajan vaikeammaksi. Tämä ei koske vain Suomea. Jotain uutta ja monimutkaisempaa yleensä pitää keksiä. Ja sille pitäisi olla vielä markkinoilla kysyntää.

Olisihan meilläkin infrahankkeita, jos vaan rahoitusta löytyisi. Lapin tiestöä pitää kuulemma kunnostaa puolustusvoimien käyttöön ja onhan puhetta ollut jopa rautateiden raideleveyden muuttamisesta. Siinä kaksi merkittävää infrahanketta.

[Pattinero]

Kaikki Anomalian luettelemat asiat ovat lähinnä seurauksia, eivät syitä.

Siksi kirjoitinkin korrelaatiosta. Poliittiset päätökset ja muut talouden kehityskulut heijastuvat likviditeetin määrässä.

Julkisten menojen paisumisen tärkein tausta-ajuri on vanhenevan väestön hoivamenot. Vaikka olisi millainen hallitus, niin se tapahtuisi silti. (Ellei lakeja muuteta, mutta enpä usko ihmisten haluavan sitäkään.) Tämän päälle nouseva työttömyys ja akuutisti kasvaneet sotilasmenot.

Noihin pullamössö-sukupolvien kasvattamiin hoivamenoihin kuittaan aina kysymyksellä, että miten ne hoivakulut voivat olla sen korkeammat kuin silloin, kun meillä oli iso määrä sotaveteraaneja ja -invalideja?

Aika helppo vastata. Sodan jälkeen ei ollut sosiaaliturvaa, ei eläkkeitä ja vain hyvin vähän julkista terveydenhuoltoa. Jotain nimellistä korvausta vammautuneille saatettiin maksaa. Sairaat elivät, sairastivat ja kuolivat pääosin kotona, kuten olivat tehneet aina ennenkin. Ja vanhaa väestöä oli muutenkin lukumääräisesti vähän.

Haikailetko paluuta noihin aikoihin, jotta julkinen velkaantuminen saadaan aisoihin?

Ei oikein kelpaa vastaukseksi toi. Kyllä niitä kuluja tuli silti, kuten edellä kerroin.

Se on silti riittävä selitys. Vähän mutkia oikoen koko sosiaalipolitiikka huoltoineen ja menoineen syntyi vasta 60-luvulla.

Perheet, suvut, tuttavat pitkälti huolehtivat vammautuneista, sairaista ja vanhuksista sen mitä kykenivät. Kun nykyisen kaltaisia tehokkaita hoitoja ja lääkkeitä ei ollut, niin edellä mainittuja myös kuoli usein, paljon nykyistä nuorempina. Suurta hoitotaakkaa ei siksi kertynyt.

Joo, joo. Mutta se kaikki oli talouden kantokyvystä jollain tasolla pois, jos 90 000 on kuollut ja yli 200 000 on haavoittunut ainakin jollakin tavalla. Tämän tajuaa minuakin tyhmempi. Suurin osa noista haavoittuneista pystyi kyllä vielä tuottavaankin työhön sotien jälkeen.

On jotenkin aika paskamaista tulla väittämään, että asia olisi ollut merkityksetön. Eikä ne sodan negatiiviset vaikutukset jääneet tietenkään edes näihin ihmisten menetyksiin. Menetettiin maata, ja infraakin oli pommitettu kuitenkin paskaksi. Se kaikki on tuottanut kustannuksia aika isollakin tasolla. Mutta silloin ei ollutkaan mitään ylihintaisia juntteja, joille piti vain maksaa enemmän kuin mitä he tuottavat.

Yksi syy Suomen hyvinvoinnin kasvuun oli tietenkin se, että koko Eurooppa ja NL oli sotien jälkeen vielä pahemmin tuhottu. Siitä jälleenrakentamisesta hyödyttiin kyllä. Mutta, jälleen kerran Ruotsi, joka ei ollut sotaan edes osallistunut, hyötyi varmasti vielä enemmän.

Matalalla roikkuvat hedelmät on helppo poimia. Kun kehitysmaan tasolta lähdetään talouskasvuun, niin luontainen kysyntä on valtavaa. Pelkästään tuottavan infran rakentaminen tuo kannattavaa työtä. Myöhemmin tällainen muuttuu vaikeammaksi. Yleissääntö on, että yhteiskunnan kehittyessä talouskasvun luominen muuttuu koko ajan vaikeammaksi. Tämä ei koske vain Suomea. Jotain uutta ja monimutkaisempaa yleensä pitää keksiä. Ja sille pitäisi olla vielä markkinoilla kysyntää.

Nyt löysit vihdoinkin sen oikean langan mistä tässä eniten kyse on. Koska kaikki kehitys on ollut todella vauhdikasta sotien jälkeen, on erittäin vaikea enää kehittyä siitä eteenpäin. Silloin pitäisi pystyä menemään siihen tylsinpään, eli ylläpitomoodiin, jota ei todellakaan osata. Sen näkee siitä, että kaikki on ylihinnoiteltua, eikä ihmistä tarvita enää mihinkään. Tekoäly tulee tekemään vielä useammasta täysin merkityksettömiä. Ja mitä kaikkea tässä vielä edessä onkaan.

Olemme menossa pisteeseen, jossa vastikkeeton raha on pakko ottaa laajemmin käyttöön. Jos näin ei tapahdu, niin sitten alkaa dystopiat toteutua. Ja olen melko varma, että jälkimmäinen on edessä, koska ihmisen tyhmyys on sen verran dominoiva ominaisuus.

[HuuHaata]

Koska kaikki kehitys on ollut todella vauhdikasta sotien jälkeen, on erittäin vaikea enää kehittyä siitä eteenpäin. Silloin pitäisi pystyä menemään siihen tylsinpään, eli ylläpitomoodiin, jota ei todellakaan osata. Sen näkee siitä, että kaikki on ylihinnoiteltua, eikä ihmistä tarvita enää mihinkään. Tekoäly tulee tekemään vielä useammasta täysin merkityksettömiä. Ja mitä kaikkea tässä vielä edessä onkaan.

Erittäin helppoa olisi kehittyä. Mikä on se vaikea osa on, se että peräaukot tykkäävät vallasta, jolloin sinne menevät ja pakottavat kasvut pois kaikesta.

[Pattinero]

Koska kaikki kehitys on ollut todella vauhdikasta sotien jälkeen, on erittäin vaikea enää kehittyä siitä eteenpäin. Silloin pitäisi pystyä menemään siihen tylsinpään, eli ylläpitomoodiin, jota ei todellakaan osata. Sen näkee siitä, että kaikki on ylihinnoiteltua, eikä ihmistä tarvita enää mihinkään. Tekoäly tulee tekemään vielä useammasta täysin merkityksettömiä. Ja mitä kaikkea tässä vielä edessä onkaan.

Erittäin helppoa olisi kehittyä. Mikä on se vaikea osa on, se että peräaukot tykkäävät vallasta, jolloin sinne menevät ja pakottavat kasvut pois kaikesta.

Jaaha. How hard can it be? Miten tässä nyt "kehityttäisiin" siten, että samaan aikaan talouden kasvulukemat olisivat ainakin sen 3% vuodessa, koska sen se ainakin vaatisi. Mieluummin enemmänkin.

Ja sen pitäisi olla kestävää ja jatkuvaa kehitystä. No, ehkä sitten, jos kusipäät lopettaisivat ahnehtimisen, ja lakkaisivat olemasta idiootteja. Eikä se sittenkään mitään helppoa olisi, se on aivan varmaa. Ja muutenkin toive on turhempi kuin haave suuresta lottovoitosta.