Stadin öljylanne kirjoitti: ↑27 Heinä 2025, 00:24 Eli sinulla on tuo paradigman vastainen käsitys etkä ymmärrä sen olevan paradigman vastainen. Kiitos. Tiedän jatkossa olla suotta provosoitunatta kun sinä et huomaa asiaa. Ei ole ensimäinen kerta kun näen ristiriitoja siellä missä muut eivät näe. Se on luonnollisesti täysin subjektiivisesgi minun ongelmani.
En ymmärrä mistä paradigmasta on kyse. Pikemminkin taitaa olla siten, että sulla on jokin pinttynyt käsitys asiasta, ja sun tapauksessa on jälleen niin että "facts don't change minds".
Olen kahden kirjan avulla sekä Copilotin sekä Google haun tekoäly yhteenvedoilla todistanut että olet väärässä, joten mun puolesta voidaan lopettaa tämä jankkaaminen tähän. Kiitos!
~ The road to wisdom is paved with the pain of understanding the world.
Stadin öljylanne kirjoitti: ↑27 Heinä 2025, 00:11
Ymmärsin tuollaisen näkökulman kun sanoit, että tunteet syntyvät valenssin perusteella, että tarkoitat sillä, ettei tunteet olisi integroituneena valenssiin jo alun perinkin, vaan että ensin tulisi valenssi ja vasta sen jälkeen tunteet, kuten ajatellaan varhaisemmissa kognitiivisissa teorioissa (psykologiassa). Psykologian kognitiivisen vallankumouksen alkuvaiheessa oli joitakin suuntauksia, jotka pyrkivät selittämään ihmisen mielen toimintaa tietokoneanalogian kautta, korostaen tiedonkäsittelyä ja sääntöperustaista logiikkaa. Vaikka tunteita ei täysin suljettu pois, niiden rooli valenssin tai arvojen muodostuksessa voitiin nähdä vähäisempänä tai sekundaarisena reaktiona ensisijaisesti kognitiiviseen arviointiin. Esimerkiksi jotkut varhaiset kognitivismin muodot saattoivat nähdä, että ympäristön ärsykkeet arvioidaan kognitiivisesti (hyvä/paha) ja vasta sitten herää siihen liittyvä tunne.
Toivottavasti et pahastu, mutta missään en ole väittänyt että ympäristön ärsykkeet arvioidaan ensin kognitiivisesti (hyvä/paha). Hyvä/paha evaluaatio päin vastoin liittyy hedoniseen valenssiin, ja tämä arviointi tapahtuu pitkältikin alitajuisesti.
Carruthers tai Kahneman ei kumpikaan myöskään nojaa "varhaisempiin kognitiivisiin teorioihin" vaan nykytutkimukseen.
Stadin öljylanne kirjoitti: ↑27 Heinä 2025, 00:24 Eli sinulla on tuo paradigman vastainen käsitys etkä ymmärrä sen olevan paradigman vastainen. Kiitos. Tiedän jatkossa olla suotta provosoitunatta kun sinä et huomaa asiaa. Ei ole ensimäinen kerta kun näen ristiriitoja siellä missä muut eivät näe. Se on luonnollisesti täysin subjektiivisesti minun oma ongelmani.
Ymmärsin, että tarkoitat kognitiivista paradigmaa, mutta näkemykseni on ihan sen mukainen, josta tuossa taas tekoälyn yhteenveto:
In the cognitive paradigm, valence is considered a fundamental aspect of emotional experience, often described as its core dimension of positive or negative feeling. While emotions encompass more complex experiences, valence provides the basic positive or negative "flavor" that underlies these experiences. Essentially, valence is more foundational, shaping how we perceive and react to emotional stimuli.
Here's a more detailed explanation:
Valence as a Core Dimension: Valence refers to the inherent pleasantness or unpleasantness of an emotion or experience. It's the basic positive or negative "charge" associated with an emotion.
Emotions as Complex Experiences: Emotions are multifaceted, involving physiological changes, cognitive appraisals, and subjective feelings. While valence is a crucial component, emotions also involve other dimensions like arousal (intensity) and specific cognitive appraisals.
Valence as a Precursor: Valence is often considered a foundational element that shapes how we process and respond to emotional information. For example, a negative valence might trigger a different set of cognitive and physiological responses than a positive valence.
Examples: A pleasant smell might evoke a positive valence, influencing subsequent thoughts and behaviors. Conversely, a threatening situation might elicit a negative valence, leading to heightened arousal and potentially defensive actions.
Relationship with Arousal: Valence is often considered alongside arousal as a primary dimension of emotion. Arousal refers to the intensity of an emotional experience (e.g., high arousal for fear, low arousal for contentment).
Cognitive Accounts: Cognitive theories of emotion emphasize that emotions involve both affective (valence, arousal) and cognitive components (appraisals, thoughts). However, valence is often seen as a fundamental, pre-cognitive aspect of emotional experience.
Lähde: Google haun tekoäly yhteenveto
Eli se ajatus, että valenssi on tunteita fundamentaalisempi ilmiö ja tulee ennen tunteita on ihan modernin kognitiivisen paradigman kanssa yhteensopiva ajatus.
~ The road to wisdom is paved with the pain of understanding the world.
"Keskustelua faktoista" ketju Tiedepalstalla on ollut kiinnostavaa ja paikoin jännitteistäkin. Siinä näkyy myös muutamia selkeitä jakolinjoja. Panen nyt myös oman lusikkani soppaan.
Mahdolliset jakolinjat ja muutama kommentti:
1. Tieteen objektiivisuus vs. tulkinnanvaraisuus
Osa osallistujista painottaa faktojen objektiivisuutta ja tieteellisen menetelmän neutraaliutta. Toiset puolestaan korostavat, että tieteelliset faktat ovat aina sidoksissa tulkintaan, kontekstiin ja jopa yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin.
Materialistisen ontologisen realismin mukaan todellisuus on sellainen kuin on, käsityksistämme riippumatta. Episteemisesti emme koe kuitenkaan todellisuutta suoraan kuten naiivi realismi väittää, vaan muodostamme siitä representaatioita, joiden avulla ajattelemme. Tämä tarkoittaa sitä, ettei meillä ole tietoa faktoista. Se ei siten ole tiedon laji. Kaikki käsityksemme ovat eriasteisia uskomuksia. Kun nyt kuitenkin olemme tottuneet puhumaan valtioista, niin sen voisi määritellä olevan erityisen vahva ja yleisesti hyväksytty uskomus, kuten esimerkiksi matematiikan lainalaisuudet. Ne ovat viime kädessä kulttuurisesti kehittyneitä ja hyvin vakiintuneita uskomuksia, mutta niitä ei ole olemassa subjektiivisten mielten ulkopuolisessa todellisuudessa.
2. Lähdekritiikin merkitys
Keskustelussa on noussut esiin eri näkemyksiä siitä, miten lähteitä tulisi arvioida. Jotkut korostavat vertaisarvioitujen tutkimusten asemaa, kun taas toiset suhtautuvat kriittisesti myös “virallisiin” kanaviin ja tuovat esiin vaihtoehtoisia lähteitä.
On selvää, ettei kaikkia denialistien tarinoita voi nostaa vertaisarvioitujen tieteellisten tutkimusten rinnalle. Mutta mistään teoriasta ei myöskään saa tehdä uskonnonomaista dogmia. Suuri dogmatisoitumisen vaara liittyy yhteiskuntatieteisiin, erityisesti taloustieteeseen. Tämä johtuu siitä, ettei taloustieteen lainalaisuudet ole luonnonlakeja, vaan ihmisten keksimiä ja matemaattisesti muotoiltuja uskomuksia. Tästä syystä ne ovat myös ihmisten itsensä muutettavissa olevia. Sosiaalinen todellisuus muuttuu samalla, kun ihmisten käsitykset muuttuvat.
3. Faktojen rooli mielipiteiden muodostuksessa
Moni keskustelija näkee faktat perustana rationaaliselle keskustelulle ja päätöksenteolle. Toisaalta esille on tullut ajatus, että mielipiteet eivät aina muutu, vaikka faktat muuttuisivat – eli tunteilla ja arvoilla on vahva vaikutus.
Kun ymmärrämme faktat viimeisimpien tieteellisten tutkimusten mukaisina uskomuksina, on selvää, että faktat ovat merkityksellisempiä kuin yksittäiset mielipiteet. Tämä ei saa kuitenkaan johtaa dogmatismiin, kuten jo edellä totesin. Erityisesti nyt, kun kapitalismi on tuottanut kaikki pahenevat globaalit ongelmat, on uskallettava ajatella asioita uudelleen. Mielipiteiden muuttuessa myös sosiaalisten systeemien toiminta muuttuu. Ajattelussa on aina mukana sekä kognitiivinen että emotionaalinen komponentti.
4. "Fakta vs. mielipide" -jaottelun kyseenalaistaminen
Osa osallistujista problematisoi koko jaottelua ja pohtii, missä määrin se on käyttökelpoinen nykykeskustelussa. Tällöin pohditaan esimerkiksi, voiko kulttuurisia ilmiöitä käsitellä “faktuaalisesti”, vai onko kyse aina tulkinnasta.
Kuten edellä tuli jo ilmi, emme tiedä todellisuudesta absoluuttisia faktoja. Tietämyksemme on aina eritasoisia uskomuksia. Sosiaalinen todellisuus elää vain ihmisten korvien väleihin hajautuneina uskomuksina. Kuningas on kuningas vain niin kauan kun riittävän moni häntä kuninkaana pitää.
5. Tiedon rajat ja epistemologinen nöyryys
Useampi kirjoittaja on muistuttanut siitä, että vaikka tieteessä pyritään kohti totuutta, absoluuttisia totuuksia ei useinkaan ole. Tämä linja arvostaa epävarmuuden tunnustamista ja avointa dialogia.
Kaikki tieto todellisuudesta saadaan empiirisesti. Rationaalisesti voi vain organisoida empiirisesti saatua tietoa. Tästä syystä kaikkiin metafyysisiin alkuoletuksiin tulee suhtautua kirjaimellisesti alkuoletuksina ja niitäkin on oltava valmis tarkistamaan, jos empiiriset kokemukset sitä edellyttävät.
Tämä keskustelu avaa todella herkullisen ikkunan siihen, miten faktan käsite elää ja hengittää tiedepalstalla. Ehkä olisi hyvä pohtia myös, miten nämä teemat näkyvät laajemmin yhteiskunnassa?
Filosofia on vasta esitieteellistä pohdiskelua. Ollakseen hyödyllistä, sen perustana on oltava naturalistinen luonnontiede: jokaisella fyysisellä ja mentaalisella tapatumalla on kausaalisnen-sulkeuma-argumentin mukainen fyysinen syy tai selitys.
Naturalisti kirjoitti: ↑27 Heinä 2025, 03:07
Materialistisen ontologisen realismin mukaan todellisuus on sellainen kuin on, käsityksistämme riippumatta. Episteemisesti emme koe kuitenkaan todellisuutta suoraan kuten naiivi realismi väittää, vaan muodostamme siitä representaatioita, joiden avulla ajattelemme. Tämä tarkoittaa sitä, ettei meillä ole tietoa faktoista. Se ei siten ole tiedon laji. Kaikki käsityksemme ovat eriasteisia uskomuksia.
Olen hiukan eri mieltä tuosta faktojen "statuksesta" sun kanssa. Ensinnäkin sanot, että "todellisuus on sellainen kuin on, käsityksistämme riippumatta" ja heti perään toteat "ettei meillä ole tietoa faktoista, joten kaikki käsityksemme ovat eri asteisia uskomuksia". Eli sun mielestä maailma on olemassa mutta emme voi saada siitä fakta tietoa.
Erityisesti katson, että vaikka käsityksemme ovat vain representaatioita ulkoisesta maailmasta, niin se ei poissulje objektiivisen tiedon mahdollisuutta ulkoisista faktoista.
Jos lähdetään siitä, että a) faktat kuvaavat materiaalista fyysistä todellisuutta, ja b) niiden totuuskriteerinä on tosi/epätosi jaottelu, niin voidaan todeta että objektiivisia yksilön käsityksistä riippumattomia faktoja on olemassa.
Nämä faktat kuvaavat siis arkitodellisuuden tasolla meidän materiaalista maailmaa. Emme siis tarvitse suhteellisuusteoriaa taikka kvanttifysiikkaa tätä todellisuutta kuvaamaan, vaan se sisältää asioita kuten omenoita, pesäpallomailoja, leivänpaahtimia, jne.
Tuossa esimerkki "faktasta": Pöydällä on appelsiini.
Tuo on fakta, koska se ei riipu yksilöiden käsityksistä vaan a) se kuva objektiivista materiaalista todellisuutta, ja b) se voidaan todeta tosi/epätosi akselilla joko todeksi taikka epätodeksi.
Tuossa siis se kuinka mun viitekehys käsittelee fysikaaliset faktat. Kaikki muu kuuluu uskomuksien (beliefs) alle. Nämä uskomukset siis koskevat arvostuksia, normeja sekä käyttäytymistä. Käyttäytyminenkin voidaan todeta tosi/epätosi akselilla, mutta koska kyse ei ole materiaalisesta todellisuudesta, niin sen käyttäytymisen merkitys riippuu kuitenkin ihmisen tekemistä tulkinnoista.
~ The road to wisdom is paved with the pain of understanding the world.
Stadin öljylanne kirjoitti: ↑27 Heinä 2025, 00:11
Ymmärsin tuollaisen näkökulman kun sanoit, että tunteet syntyvät valenssin perusteella, että tarkoitat sillä, ettei tunteet olisi integroituneena valenssiin jo alun perinkin, vaan että ensin tulisi valenssi ja vasta sen jälkeen tunteet, kuten ajatellaan varhaisemmissa kognitiivisissa teorioissa (psykologiassa). Psykologian kognitiivisen vallankumouksen alkuvaiheessa oli joitakin suuntauksia, jotka pyrkivät selittämään ihmisen mielen toimintaa tietokoneanalogian kautta, korostaen tiedonkäsittelyä ja sääntöperustaista logiikkaa. Vaikka tunteita ei täysin suljettu pois, niiden rooli valenssin tai arvojen muodostuksessa voitiin nähdä vähäisempänä tai sekundaarisena reaktiona ensisijaisesti kognitiiviseen arviointiin.Esimerkiksi jotkut varhaiset kognitivismin muodot saattoivat nähdä, että ympäristön ärsykkeet arvioidaan kognitiivisesti (hyvä/paha) ja vasta sitten herää siihen liittyvä tunne.
Stadin öljylanne kirjoitti: ↑27 Heinä 2025, 00:24 Eli sinulla on tuo paradigman vastainen käsitys etkä ymmärrä sen olevan paradigman vastainen. Kiitos. Tiedän jatkossa olla suotta provosoitunatta kun sinä et huomaa asiaa. Ei ole ensimäinen kerta kun näen ristiriitoja siellä missä muut eivät näe. Se on luonnollisesti täysin subjektiivisesti minun oma ongelmani.
Tähän jo vastasin aiemmin ja osoitin että käsitykseni on ihan paradigman mukainen. Palaan tähän kuitenkin uudestaan, koska käsityksesi liittyy ilmeisesti väärinkäsitykseen.
Kirjoitat yllä että: "varhaiset kognitivismin muodot saattoivat nähdä, että ympäristön ärsykkeet arvioidaan kognitiivisesti (hyvä/paha) ja vasta sitten herää siihen liittyvä tunne."
Jos tuo on sun esimerkki varhaisesta kognitiivisesta teoriasta ja nykyisen paradigman vastaisuudesta, niin käsityksesi perustuu erehdykselle.
Ei Carruthers, Kahneman enkä minäkään ole tässä langassa moista väittänyt.
Ympäristön ärsykkeet arvioidaan automaattisesti ja pääosin alitajuisesti Hyvä/Paha akselilla, mutta se EI ole kognitiivinen tietoinen arvio.
Vasta tämän alitajuisen hedonisen valenssin arvioinnin jälkeen syntyy tunteet sekä tietoinen kognitiivinen arvio sen asian hyvyydestä, jotka sitten taas toimivat feedbackinä edelleen tuon valenssin arvioinnissa.
Viittasin aiemmin tässä langassa Kahnemanin (1999) artikkeliin kirjassa "Well-Being", ja siinä hän esitti että yksilöllä on koko ajan käynnissä tällainen enemmän taikka vähemmän alitajuinen valenssien taikka "utiliteettien" arviointi.
Olet nyt sekoittanut nykytutkimuksen tulokset varhaiseen kognitivismiin, mutta tällaista ei kukaan ole väittänyt. Kirjoitat myös:
"Vaikka tunteita ei täysin suljettu pois, niiden rooli valenssin tai arvojen muodostuksessa voitiin nähdä vähäisempänä tai sekundaarisena reaktiona ensisijaisesti kognitiiviseen arviointiin."
Tuosta taas näkee, että olet ymmärtänyt tän valenssihypoteesin väärin. Valenssin arviointi EI ole "ensisijaisesti kognitiivista arviointia" vaan hedonistista arviointia Hyvä/Paha akselilla ja pitkältikin alitajuisesti eikä kognitiivisesti.
Eli se prosessi menee näin:
1) Ulkoinen ärsyke
2) Aistihavainnon prosessointi
3) Valenssin prosessointi +/- akselilla
4) Kognitioiden syntyminen tietoisuuteen, joka käsittää sekä tunteet, että niiden ärsykkeiden tietoisen arvioinnin myös +/- akselilla eli syntyy Carruthersin mukaan kokemuksia mielipahasta tai mielihyvästä
5) Näiden tietoisten kognitioiden takaisinkytkentä tuohon tiedostamattomaan valenssin arviointiin
6) Jne. Jne.
~ The road to wisdom is paved with the pain of understanding the world.
En oikein ymmärrä mitä tässä haetaan takaa. Toki se on prosessi, mutta tunne on sen lopputulos ja ne tunteet sitten joissain tapauksissa sanoitetaan, joka ei ole itsestäänselvyys (aleksitymia spektri) ja niitä saatetaan peilata tietoisella tasolla, että onko niissä mitään järkeä, joka ei sekään ole itsestäänselvyys, vaan usein ihminen vain tiedostaessaan tunteensa sanoittaa ne. Aivoissa ei ole vastavirta-algoritmeja nykykäsityksen mukaan, vaan sama syöte ajetaan uudestaan päivitetyllä tiedolla.
Esimerkkinä vaikka tapaus nuoruudestani kun kerroin tytölle kaverin ihastuksesta. Hän kamppasi minut nurin ja olin lähellä vetää häntä tunnekuohussa turpaan, mutta juuri ennen kuin ehdin lyödä, aivoni käsittelivät hänen motiivinsa ja sanoinkin vaan anteeksi ja päästin irti. Mitään takaisinkytkentää ei siinä tarvittu, vaan käsittelin saman asian uudelleen tunnekuohusta riippumatta ja rauhoituin.
Kaikki ihmiset eivät edes ajattele sanoin, mutta en silti sanoisi heidän ajatteluaan alitajuntaiseksi. Tässä mielestäni tehdään väärä assosiaatio tietoisen ja sanallisen välille.
Ihmiset jotka on muuten koko ajan äänessä on havaintojeni mukaan niitä joilta puuttuu sisäinen monologi. Heidän täytyy varmaankin käsitellä ääneen asioita. Ja hiljaisilla tyypeillä olen taas huomamnnut olevan kyky jopa sisäiseen dialogiin, mutta tämä nyt on vain anekdotaalista evidenssiä.
Kohina kirjoitti: ↑27 Heinä 2025, 07:12 En oikein ymmärrä mitä tässä haetaan takaa. Toki se on prosessi, mutta tunne on sen lopputulos ja ne tunteet sitten joissain tapauksissa sanoitetaan, joka ei ole itsestäänselvyys (aleksitymia spektri) ja niitä saatetaan peilata tietoisella tasolla, että onko niissä mitään järkeä, joka ei sekään ole itsestäänselvyys, vaan usein ihminen vain tiedostaessaan tunteensa sanoittaa ne. Aivoissa ei ole vastavirta-algoritmeja nykykäsityksen mukaan, vaan sama syöte ajetaan uudestaan päivitetyllä tiedolla.
No alun perinhän tuossa ketjun aloituksessa hain eri tyyppisiä faktoja taikka tiedon lajeja. Mutta jos nyt viittasit tähän keskusteluun valenssista, niin loppupeleissä tässä ajetaan takaa sitä, että mikä on ihmisten tekemien päätösten ja valintojen taustalla?
Tässä mielessä tunne ei ole sen prosessin lopputulos, vaan yksilön tekemä valinta ja päätös. Ja siihen stimuluksen ja päätöksen väliin mahtuu tuo valenssi, joka on päätöksenteossa ratkaiseva.
Ja tää keskustelu on muutenkin mennyt osin täysin epäselväksi ja väärille raiteille väärien tulkintojen takia. Tunteet ja valenssi ovat kumpikin affektuaalisen prosessoinnin muotoja, mutta eroavat laadullisesti toisistaan, eikä niitä myöskään pidä sekoittaa affektuaalisina prosesseina kognitiiviseen tiedolliseen prosessointiin.
~ The road to wisdom is paved with the pain of understanding the world.
Minä.olen tottunut ajattelemaan valence-arousal-dominance -kuutiota viitekehyksenä eri tunteille. Itselleni tuo on järkevää, kun olen tavoitteena on arvioida tunnekokemusta ja laajemminkin ns henkistä tilaa mitattavien asioiden kautta.
Valenssin erottaminen arousalista jättää esim motivaation syttymisen arvioimisen vajaaksi. Saman valenssin kohteiden houkuttelevuus (tai luotaantyöntävyys) voi olla hyvin erilainen. Haen siis tässä motivaatiosuuntaa approach/withdraw.
Dominance liittyy sitten enemmän toimijuteen, eli kokeeko henkilö voivansa tehdä skenaariossa jotain. Sillä on ilmeisesti roolinsa,esim autonomisen hermoston responsseissa. Kroppa toimii eri tavalla jos hyvin ahdistavassa tilanteessa (negatiivinen valenssi, korkea arousal) voi paeta tai taistella vs joutuu vain alistumaan.
While I had personally never felt the lack of a penis, I did admit that it was a handy thing to have along on a picnic…
D. Gabaldon
MooM kirjoitti: ↑27 Heinä 2025, 09:10
Minä.olen tottunut ajattelemaan valence-arousal-dominance -kuutiota viitekehyksenä eri tunteille. Itselleni tuo on järkevää, kun olen tavoitteena on arvioida tunnekokemusta ja laajemminkin ns henkistä tilaa mitattavien asioiden kautta.
Valenssin erottaminen arousalista jättää esim motivaation syttymisen arvioimisen vajaaksi. Saman valenssin kohteiden houkuttelevuus (tai luotaantyöntävyys) voi olla hyvin erilainen. Haen siis tässä motivaatiosuuntaa approach/withdraw.
Dominance liittyy sitten enemmän toimijuteen, eli kokeeko henkilö voivansa tehdä skenaariossa jotain. Sillä on ilmeisesti roolinsa,esim autonomisen hermoston responsseissa. Kroppa toimii eri tavalla jos hyvin ahdistavassa tilanteessa (negatiivinen valenssi, korkea arousal) voi paeta tai taistella vs joutuu vain alistumaan.
Toki, asiaa voi tarkastella eri näkökulmista, mutta päätöksenteon kannalta to valenssi on tärkeämpi tekijä kuin tunteet. Näin ainakin tuo Carruthers tulkitsee tuossa kirjassaan "Human Motives" tutkimustuloksia.
Hän myös erottelee affektiivisten tilojen eri muodot kuten tunteet (emotions), mielialat (moods), halut (desires), mielihyvä ja mielipaha (pleasure and displeasure).
Toisaalta hän toteaa, että INPUT koostuu arvojen arvioinnista (appraisal of values) jossa kokemusta verrataan tallennettuihin arvoihin. Tää tallentuminen voi perustua geeneihin taikka oppimiseen.
Näiden appraisal prosessien tuloksena syntyy OUTPUT tuloksia, joita ovat käyttäytyminen, arousal, valenssi (mielihyvä ja mielipaha kun nousee tietoisuuteen), sekä affektiivinen oppiminen. Lisäksi hän nostaa esiin "top-down influences on affect".
Nää top-down vaikutteet affektiivisiin tiloihin pitää sisällään mm. uskomukset, konseptit ja odotukset.
Näin siis Carruthers kokoaa tutkimustuloksia yhteen. Toki tunteilla on iso merkitys ihmis elämässä, mutta Carruthersin kirja käsittelee pääasiassa valenssin merkitystä valintojen ja päätöksenteon kannalta. Tässä mielessä "valence trumps emotions".
~ The road to wisdom is paved with the pain of understanding the world.
How does dopamine factor into this picture? Dopamine is expressed by neurons scattered in the midbrain and brainstem, with the midbrain populations most relevant to our discussion. The major success story in systems neuroscience is that dopamine neurons signal reward prediction errors in temporal difference learning algorithms: computing the difference between expected and actual outcomes to drive learning. In the classic formulation, the temporal difference error is δ = r + γV(s') - V(s), where r is the immediate reward, γ is the discount factor, V(s') is the predicted value of the next state, and V(s) is the current state's value.
The largest concentration of dopamine receptors is in the striatum, the first station of the basal ganglia, where these prediction error signals are expected to adjust value representations encoded by striatal populations. However, two major developments have transformed our understanding of dopamine's relationship to thinking and planning.
First, whatever happens in the striatum ultimately impacts the thalamus and then the PFC. Recent evidence suggests that dopamine-driven changes in striatal circuits influence how prefrontal world models get updated through cortico-basal ganglia-thalamic loops. This creates a pathway for reward prediction errors to systematically bias the metalearning processes that maintain our beliefs about reality.
Second, emerging research on distributional reinforcement learning reveals that dopamine neurons don't just signal simple prediction errors (basic "better than expected" or "worse than expected" signals). Instead, they encode the full statistical distribution of possible prediction errors. Think of it like this: instead of just saying "that was surprising," different dopamine neurons maintain different perspectives on what kinds of surprises to expect and how to weight them. Some neurons act as "optimistic" predictors that overweight positive prediction errors, while others act as "pessimistic" predictors that overweight negative prediction errors. Moreover, individual dopamine neurons encode different discount factors: some optimized for short-term rewards, others for long-term outcomes.
MooM kirjoitti: ↑27 Heinä 2025, 09:31
Yritin sanoa, että valenssi ilman arousalia ei sytytä motivaatiota, kumpaankaan suuntaan. Ja motivaatio tuottaa toimintaa.
Nätin perhosen valenssi voi olla uunnilleen sama kuin 20 euron setelin tai tirisevän grillimakkaran.
Olet varmastikin ihan oikeassa, että motivaatioon ja sitä myötä toimintaan tarvitaan sekä valenssia että arousalia.
Mutta toisaalta jos puhutaan pelkistä valinnoista ja päätöksenteosta, niin silloin valenssi on näiden lähteiden mukaan, joita olen käyttänyt, niin se ratkaiseva tekijä.
~ The road to wisdom is paved with the pain of understanding the world.
Kohina kirjoitti: ↑27 Heinä 2025, 09:56
How does dopamine factor into this picture? Dopamine is expressed by neurons scattered in the midbrain and brainstem, with the midbrain populations most relevant to our discussion. The major success story in systems neuroscience is that dopamine neurons signal reward prediction errors in temporal difference learning algorithms: computing the difference between expected and actual outcomes to drive learning. In the classic formulation, the temporal difference error is δ = r + γV(s') - V(s), where r is the immediate reward, γ is the discount factor, V(s') is the predicted value of the next state, and V(s) is the current state's value.
The largest concentration of dopamine receptors is in the striatum, the first station of the basal ganglia, where these prediction error signals are expected to adjust value representations encoded by striatal populations. However, two major developments have transformed our understanding of dopamine's relationship to thinking and planning.
First, whatever happens in the striatum ultimately impacts the thalamus and then the PFC. Recent evidence suggests that dopamine-driven changes in striatal circuits influence how prefrontal world models get updated through cortico-basal ganglia-thalamic loops. This creates a pathway for reward prediction errors to systematically bias the metalearning processes that maintain our beliefs about reality.
Second, emerging research on distributional reinforcement learning reveals that dopamine neurons don't just signal simple prediction errors (basic "better than expected" or "worse than expected" signals). Instead, they encode the full statistical distribution of possible prediction errors. Think of it like this: instead of just saying "that was surprising," different dopamine neurons maintain different perspectives on what kinds of surprises to expect and how to weight them. Some neurons act as "optimistic" predictors that overweight positive prediction errors, while others act as "pessimistic" predictors that overweight negative prediction errors. Moreover, individual dopamine neurons encode different discount factors: some optimized for short-term rewards, others for long-term outcomes.
REPS!
”Brainwashed on tyyppi joka latelee omakohtaista törkyy muitten päähän väheksyttävästi, - samalla mainostaen omaa figuuriaan.”
Tässä langassa on viitattu myös kognitiotieteeseen, mutta tuo valenssi on enemmänkin affektiivisen tieteen termi. Kyselin tekoälyltä hieman näiden eroista ja yhtäläisyyksistä:
Affective science focuses on the study of emotions and feelings, while cognitive science explores the broader processes of the mind, including perception, memory, and reasoning. Valence, in this context, refers to the subjective pleasantness or unpleasantness of an experience, while information can refer to any kind of data processed by the mind, including both emotional and non-emotional content.
Valence vs. Information:
Valence: In affective science, valence specifically refers to the subjective emotional value of a stimulus, classifying it as either positive (pleasant) or negative (unpleasant). It's a core component of emotions and is closely linked to approach and avoidance behaviors.
Information: In cognitive science, information encompasses any kind of data processed by the mind, including sensory input, memories, and knowledge. It can be emotionally neutral or carry valence, and it can be used for various cognitive tasks like learning, decision-making, and problem-solving.
In essence, valence is a specific aspect of information related to emotional experience, while cognitive science provides the broader framework for understanding how the mind processes all types of information, including emotional information.
Lähde: Google haun tekoäly yhteenveto
Pointti mulla tässä se, että valenssi pääsääntöisesti kuuluu affektiivisen tieteen puolelle, vaikka toki on niin että kognitiotiede yleisemminkin tutkii päätöksentekoa, ja siihen liittyviä kognitiivisia prosesseja.
Mutta kun puhutaan valenssin roolista päätöksenteossa, niin vahvasti viitataan tähän affektiiviseen puoleen sitä aivojen prosessointia.
~ The road to wisdom is paved with the pain of understanding the world.
Purdue kirjoitti: ↑27 Heinä 2025, 10:07
Tässä langassa on viitattu myös kognitiotieteeseen, mutta tuo valenssi on enemmänkin affektiivisen tieteen termi. Kyselin tekoälyltä hieman näiden eroista ja yhtäläisyyksistä:
Affective science focuses on the study of emotions and feelings, while cognitive science explores the broader processes of the mind, including perception, memory, and reasoning. Valence, in this context, refers to the subjective pleasantness or unpleasantness of an experience, while information can refer to any kind of data processed by the mind, including both emotional and non-emotional content.
Valence vs. Information:
Valence: In affective science, valence specifically refers to the subjective emotional value of a stimulus, classifying it as either positive (pleasant) or negative (unpleasant). It's a core component of emotions and is closely linked to approach and avoidance behaviors.
Information: In cognitive science, information encompasses any kind of data processed by the mind, including sensory input, memories, and knowledge. It can be emotionally neutral or carry valence, and it can be used for various cognitive tasks like learning, decision-making, and problem-solving.
In essence, valence is a specific aspect of information related to emotional experience, while cognitive science provides the broader framework for understanding how the mind processes all types of information, including emotional information.
Lähde: Google haun tekoäly yhteenveto
Pointti mulla tässä se, että valenssi pääsääntöisesti kuuluu affektiivisen tieteen puolelle, vaikka toki on niin että kognitiotiede yleisemminkin tutkii päätöksentekoa, ja siihen liittyviä kognitiivisia prosesseja.
Mutta kun puhutaan valenssin roolista päätöksenteossa, niin vahvasti viitataan tähän affektiiviseen puoleen sitä aivojen prosessointia.
Tuossa toin esiin että valenssi on ehkä turhan yksinkertainen kuva. Boldattuna tärkein kohta.
