Anteeksianto ei muuta tapahtunutta tapahtumattomaksi. Aito anteeksianto tuo kuitenkin sovinnon ja rauhan.Deimos kirjoitti: ↑08 Joulu 2022, 17:07On. Mutta joskus asiat menevät niin rikki ettei niitä voi enää korjata.
Tuollaisen ihmisen kanssa, joka ”on täydellinen” eli ei myönnä tehneensä mitään väärin, on tietysti hankala tehdä sovintoa. Aito anteeksipyyntö kun lähtee katumuksesta eli siitä, että tekijä ymmärtää tehneensä pahaa ja on siitä pahoillaan. Parhaassa tapauksessa uhriksi joutunut kuitenkin pystyy antamaan anteeksi ja jatkamaan elämää omalla tahollaan, kaukana väkivallan tekijästä, ilman katkeruutta. Aina tämäkään ei - ikävä kyllä - onnistu edes pitkistä terapioista huolimatta.
Varsinaiseen kysymykseen ”pyytääkö anteeksi, jos ei ole sanonut/tarkoittanut mitään pahaa”:
Parasta tietysti, jos saisi kerrottua, mitä tarkoitti. Anteeksipyynnöllä kun tavallaan osoittaa sen, että pitää itseään syyllisenä, niin ei sitä kannata tehdä, jos ei ole syyllinen. Ymmärrän sen, että voi olla kiusaus pyytää anteeksi, jos arvelee pääsevänsä siten helpommalla. Pidemmän päälle siinä tekee kuitenkin hallaa itselleen, jos ottaa olemattomia vääryyksiä kontolleen.
Itselleni kuitenkin herkästi käy niin, että menen vain hämmentyneeksi, ahdistuneeksi ja sanattomaksi, jos minua syytetään jostain, mikä ei pidä paikkaansa. (Tai jos yritän sopertaa jotakin, se ei kuulosta kovin uskottavalta.) En tiedä, johtuuko tämä lamaantuminen siitä, kun lapsena yleensä sain vain lisärangaistuksen, jos koitin selittää, etten ole tehnyt sitä mistä isä syytti (isälle vastaan sanominen kun oli ehdottomasti väärin). Vai johtuuko ylipäätään siitä, että verbaaliset taidot heikkenee huomattavasti muutenkin, jos olen hädissäni. Hirveän hankalia tilanteita. Teoriassa tiedän, ettei tarvitsisi olla hädissäni, mutta jostain syystä vain menen paniikkiin.
