Keskustelua Rahasta

[Naturalisti]

Et edelleenkään vastaa sinulle esitettyyn kysymykseen, vaan syytät yritystä ymmärtää sekaannustasi olkiukoksi, mikä ei ole kovinkaan fiksua.

Samalla EU:lle luodaan mahdollisuus irtautua Yhdysvaltain dollarin ylivallasta varantovaluuttana – esim. kiinnittämällä digieuron arvo valuuttakorin sijaan euroalueen sisäiseen hintavakauteen ja ostovoimaan.

Onko digieuron arvo siis kiinnitetty "euroalueen sisäiseen hintavakauteen ja ostovoimaan" vaiko kuten alla eli "1 digieuro = 1 euro"?

Voin toki yrittää selventää ajatuksiani, mutta ennen kuin menen yksityiskohtiin huomautan, että jätit olkiukkosi edelleen pystyyn – teit sen taas : aloitat retorisella kysymyksellä "Oletkohan nyt ymmärtänyt digieuron väärin?", mutta et määrittele tarkkaan, minkä kohdan väität minun ymmärtäneen väärin. Sen sijaan opetit minulle, että "1 digieuro = 1 euro", mitä olen korostanut itse koko ajan. Olen useasti todennut, että digieuro olisi nimenomaan euro, ei mikään krypto tai kelluva rinnakkaisvaluutta.

Nuo kaksi väitettä ovat ristiriidassa keskenään, kuten nämäkin:

Tämä ei tarkoita sitä, että 1 digieuro ei olisi enää 1 euro, vaan että valuutan ulkoista ankkuria voidaan harkita toisin kuin nykyisessä kelluvassa järjestelmässä. Tämä ei tapahdu huomenna, mutta poliittisessa strategiassa voidaan suunnitella valuuttajärjestelmä, jossa euron globaalille asemalle haetaan vakaata pohjaa, joka ei ole riippuvainen spekulatiivisista valuuttavirroista vaan sisäisestä vakaudesta. IMF:n SDR-malli perustuu valuuttakoriin – miksei EU voisi visioida vastaavaa, mutta EU:n omaan hintavakauteen sidottuna?

Tuossa nyt näyttäisi olevan kaksikin ankkuria, eli ulkoinen ja sisäinen? Ja sitten heti perään toteat, että euro olisi kelluva valuutta kuten ennenkin:

Kyllä, nykyinen euro pysyisi kelluvana valuuttana, mutta jos digieurosta kasvaisi uusi ankkurivaluutta tai vähintäänkin rahoitusjärjestelmän tukipilari, voisi syntyä tilanne, jossa se vakauttaa koko rahajärjestelmää uudella tavalla. Ei sidota kultaan tai dollariin – vaan EU:n omaan reaalitalouteen ja päätöksentekoon.

Kysyn kuinka euron arvo sidottaisiin "EU:n omaan reaalitalouteen ja päätöksentekoon" (eli sisäinen ankkurointi) jos se olisi kelluva valuutta ja sen arvo määräytyisi vapaasti markkinoilla (ei ulkoista ankkurointia).


¤¤¤
Näissä sun ajatuksissa on aikamoisia ristiriitoja. Et myöskään vastaa tyydyttävästi esitettyihin kysymyksiin, vaan vastaat hyvin ylimalkaisesti tavalla joka sisältää sisäisiä ristiriitaisuuksia. Ja sitten syytät vastapuolta olkiukkojen rakentamisesta, kun hän yrittää ottaa selvää tuosta ajatustesi sekamelskasta.

Eli kuinka on? Olisiko euro rahareformisi jälkeen kelluva valuutta vaiko ei? Jos sen arvo ankkuroitaisiin johonkin ulkoisesti, niin se ei olisi enää kelluva valuutta.

Päin vastoin, ankkurointi viittaa siihen että valuutan arvo kiinnitetään johonkin vieraaseen valuuttaan taikka valuuttakoriin, ja keskuspankki joutuu sitten markkinaoperaatioin puolustamaan tuota valuuttakurssia jos on paineita sen muutoksille markkinoilla.

Samoin, en ymmärrä kuinka voit ajatella, että euro olisi vapaasti kelluva valuutta, ja samalla kirjoitat että euron arvo sidottaisiin "EU:n omaan reaalitalouteen ja päätöksentekoon". Jos on vapaasti kelluva valuutta, niin silloin sen arvoa ei ankkuroida taikka sidota mihinkään.

Mutta sitten toteatkin, että "Tämä ei tarkoita sitä, että 1 digieuro ei olisi enää 1 euro, vaan että valuutan ulkoista ankkuria voidaan harkita toisin kuin nykyisessä kelluvassa järjestelmässä." Eli yhtäältä katsot että euro olisi jatkossakin kelluva, mutta sitten heti perään toteat että sille pitäisi saada ulkoinen ankkuri.


Et voi todeta että euro olisi yhtä aikaa sekä kelluva että ankkuroitu. Eli nämä sinun kommenttisi sisäiset ristiriitaisuudet pakottavat ajattelemaan ettet oikeasti ymmärrä ehdotuksesi kaikkia aspekteja ja implikaatioita. Ihan turha vetää sitä hernettä nenään tällaisesta jos sinun ajattelusi ristiriitaisuudet tuodaan julkisesti esiin.

Olen jatkuvasti kommenteissani ja kysymyksissäni yrittänyt saada sinulta selventäviä vastauksia näihin asioihin, mutta vastauksesi ovat ylimalkaisia, ristiriitaisia taikka sitten syytät toista osapuolta olkiukkojen tehtailusta.

Olen kerta toisensa jälkeen yrittänyt ymmärtää tätä kommenttiasi enkä ole tyydyttävää vastausta sulta saanut:

"kiinnittämällä digieuron arvo valuuttakorin sijaan euroalueen sisäiseen hintavakauteen ja ostovoimaan"


Kuinka tuo siis tapahtuu käytännössä? Ja kuinka tuo tuollainen ankkurointi on mahdollista sovittaa yhteen kelluvan valuuttakurssin kanssa, joka lähtee siitä ettei mitään ankkurointia tehdä?


Vai ajatteletko että "nykyinen euro" olisi kelluva ja "digieuro" ankkuroitu joko sisäisesti taikka ulkoisesti? Tämä taas olisi useiden valuuttakurssien järjestelmä, jossa EKP ylläpitäisi kahta erilaista valuuttaa yllä. IMF on nimenomaan pyrkinyt siihen, että valtioilla olisi olemassa vain yksi virallinen valuutta ja valuuttakurssi eikä monia rinnakkaisia valuuttoja ja valuuttakursseja, joten tuollainenkaan vaihtoehto ei ole kovinkaan toivottava.

Ja tässä vaihtoehdossa ei voisi olla niin, että "1 digieuro = 1 euro" koskapa nämä olisivat kaksi erilaista valuuttaa joidenka arvon muodostus ei olisi kytköksissä toisiinsa.

Tämä jälkimmäinen ajatus taas perustuu sun tähän kommenttiisi: "nykyinen euro pysyisi kelluvana valuuttana, mutta jos digieurosta kasvaisi uusi ankkurivaluutta..."


Ja heti herää kysymys, että miksi nykyinen euro ei voisi toimia kansainvälisenä ankkurivaluuttana myös tulevaisuudessa, koska se on sellainen jo nyt monille maille? Ja miksi digieurosta pitäisi pyrkiä tekemään kansainvälinen ankkurivaluutta, vaikka digieuro liittyy siihen, että sitä voisi käyttää vain euroalueen sisäisiin maksuihin?


Ehkäpä nyt vaivautuisit olkiukko syytösten sijaan vastaamaan näihin esitettyihin kysymyksiin ilman ylimalkaisia ristiriitaisia kommentteja?

Kiitos kärsivällisyydestäsi. Käydään tämä nyt vaihe vaiheelta läpi ja selvennetään perusteellisesti:

1. Digieuro ei ole erillinen valuutta
Kuten olen jo useasti todennut: 1 digieuro = 1 euro. Digieuro on teknologinen toteutus eurosta – ei rinnakkainen valuutta. Se ei muodosta omaa kurssiaan suhteessa euroon, eikä ole kelluva erillisyksikkö. Se on euro, aivan kuten fyysiset setelit ja pankkien keskuspankkivarat.

Digieuro olisi kolmas muoto keskuspankkirahaa, teknologisesti modernimpi mutta juridisesti ja taloudellisesti täysin samanarvoinen nykyisten eurojen kanssa. Ei siis ole kyse "kahden valuutan järjestelmästä" vaan yhdestä valuutasta useassa muodossa.

2. “Ankkurointi” ei tarkoita kiinteää valuuttakurssia
Tässä näyttää syntyneen terminologinen väärinkäsitys. Kun sanotaan, että euro voitaisiin ankkuroida EU:n reaalitalouteen ja päätöksentekoon, ei tarkoiteta, että euro kiinnitettäisiin kiinteällä kurssilla esimerkiksi dollariin, kultaan tai SDR-koriin.

Sen sijaan kyse on siitä, että euron vakaus ja luottamus rakentuisivat EU:n sisäisten instituutioiden, hintavakauden, ostovoiman ja yhteisen talouspolitiikan varaan. Näin eurosta voisi tulla vakauden lähde ilman ulkoista sidosta – aivan kuten Yhdysvaltain dollarista, jonka asema ankkurivaluuttana alkaa jo horjua.
viewtopic.php?p=359982#p359982

3. Ankkurivaluutta ≠ kiinnitetty valuutta
"Ankkurivaluutta" tarkoittaa valuuttaa, johon muut valuutat voivat halutessaan sitoa oman valuuttansa – ei sitä, että itse ankkurivaluutta olisi sidottu mihinkään.

Esimerkiksi Kiina piti pitkään juanin sidottuna dollariin, mutta dollari itsessään oli kelluva. Euron ankkurointi reaalitalouteen voisi mahdollistaa sen, että eurosta tulisi kansainvälinen vakauden referenssi, vaikka se itsessään säilyisi kelluvana.

4. Miksi nykyinen euro ei vielä toimi näin?
Hyvä kysymys. Nykyistä euroa rajoittavat seuraavat rakenteelliset ongelmat:

• Ei yhteistä finanssipolitiikkaa

• Ei yhteisiä velkakirjamarkkinoita

• EKP:n mandaatti on suppeampi kuin esimerkiksi Fedin

Tämä tarkoittaa, että euro ei toimi vielä täysimittaisena suvereenina valuuttana, vaan jää osittain poliittisesti epätäydelliseksi järjestelmäksi. Digieuro voisi tarjota mahdollisuuden uudelleenrakentaa euron infrastruktuuri, jossa vakaus sidotaan sisäiseen järjestelmään, ei markkinadynamiikkaan.

5. Yhteenvetona:
• Digieuro = euro. Ei uusi valuutta, vaan nykyisen digitaalinen muoto.

• Euro pysyy kelluvana valuuttana kansainvälisesti.

• Sisäiseen vakauteen perustuva ankkurointi tarkoittaa järjestelmää, jossa ei ole ulkoista kiinnitystä.

• Ankkurivaluutta on valuutta, johon muut voivat sitoa omansa – ei itse kiinnitetty valuutta.

• Keskustelussa ei ole kyse olkiukoista, vaan käsitteiden selkiyttämisestä.

(Lisäselvennys valuuttajärjestelmistä):
Valuuttajärjestelmiä voi luokitella karkeasti näin:

• Kiinteä valuuttakurssi: Valuutan arvo sidotaan toiseen valuuttaan. Esimerkiksi Tanskan kruunu on sidottu euroon.

• Kelluva valuuttakurssi: Arvo määräytyy markkinoilla. Nykyinen euro kuuluu tähän luokkaan.

• Ankkurivaluutta: Valuutta, johon muut voivat sitoa omansa. Esimerkiksi Yhdysvaltain dollari toimii globaalina ankkurivaluuttana, vaikka se on kelluva.

• Käytännön esimerkki: Dollarin käyttö globaalina reservivaluuttana perustuu sen sisäiseen vakauteen, ei siihen että sen arvo olisi sidottu mihinkään. Sama logiikka voisi päteä euroon, jos sen institutionaalista perustaa vahvistetaan.

Voimmeko olla tästä samaa mieltä?

EU:n tulisi ottaa strategisempi ja suvereenimpi rooli valuutta-alueena. Kyse ei ole vain rahapolitiikasta tai korkotasosta, vaan koko unionin kyvystä investoida omaan tulevaisuuteensa. Erityisesti ilmaston, teknologian ja puolustuksen kaltaisilla aloilla tarvitaan koordinoitua kapasiteettia.

Mario Draghin raportti tarjoaa mahdollisuuden siirtyä pois pelkästä budjettikuriajattelusta kohti toimivaa investointistrategiaa. Tämä vaatii:

• Rahapoliittisen liikkumavaran laajentamista jäsenvaltioille

• Tiiviimpää talouspoliittista yhteistyötä

• EKP:n roolin ja mandaatin vahvistamista

Ilman näitä uudistuksia EU ei tule saavuttamaan globaalia taloudellista suvereniteettia.

Kiitos pitkästä vastauksesta, mutta nuo kaikki yllä tekemäsi määritelmät ja asiat on mulla jo tiedossa, joten et tuonut kommentissasi mitään uutta.

Sen sijaan et edelleenkään vastannut mun kysymyksen, joka edelleen liittyy vastauksesi tähän kohtaan:

2. “Ankkurointi” ei tarkoita kiinteää valuuttakurssia

Tässä näyttää syntyneen terminologinen väärinkäsitys. (1) Kun sanotaan, että euro voitaisiin ankkuroida EU:n reaalitalouteen ja päätöksentekoon, ei tarkoiteta, että euro kiinnitettäisiin kiinteällä kurssilla esimerkiksi dollariin, kultaan tai SDR-koriin.

(2) Sen sijaan kyse on siitä, että euron vakaus ja luottamus rakentuisivat EU:n sisäisten instituutioiden, hintavakauden, ostovoiman ja yhteisen talouspolitiikan varaan. Näin eurosta voisi tulla vakauden lähde ilman ulkoista sidosta – aivan kuten Yhdysvaltain dollarista, jonka asema ankkurivaluuttana alkaa jo horjua.

Kohta (1) on ihan selvä. Mutta itsepä tuolla edellä kirjoitit myös euron ulkoisesta ankkuroinnista, joten sekaannus on tyystin sinun omaa käsialaa.

Kohta (2) on edelleen se jota en ymmärrä. Jo Euro olisi kelluva valuutta, niin kuinka se voisi olla "vakauden lähde ilman ulkoista sidosta". Jos euron arvo määräytyisi vapaasti markkinoilla, niin sen arvoon vaikuttaisi paitsi sisäiset tekijät kuten EKP:n korkotaso suhteessa muihin merkittävien valuuttojen keskuspankkien korkotasoon, plus sitten ulkoisesti sen arvoon vaikuttaisi ulkomaankaupan tasapaino, sijoitus- ja pääomavirrat jne.

Et tuo esiin sitä, että Euron sisäinen vakaus on yksinomaan kytköksissä siihen, että EKP ylläpitää matalaa inflaatiota euroaluella korkopolitiikallaan.

Mutta sitten jos haikailet sen perään, että euro olisi "arvoltaan stabiili valuutta" esim. suhteessa dollariin taikka johonkin kansainväliseen korivaluuttaan, niin se ei onnistu vain kelluttamalla euroa, kuten ajattelet, taikka sillä että EKP ylläpitää hintavakautta. Päin vastoin, se edellyttäisi euron ankkurointia johonkin ulkomaiseen valuuttaan taikka korivaluuttaan. Koska niin kauan kuin euro on kelluva valuutta, niin sen arvo voi vaihdella paljonkin suhteessa muihin valuuttoihin.

Eli tuo sun yllä oleva kommentti (lainaukseni) sekä tämä lainaus ovat ongelmallisia:

Euron ankkurointi reaalitalouteen voisi mahdollistaa sen, että eurosta tulisi kansainvälinen vakauden referenssi, vaikka se itsessään säilyisi kelluvana.

Ja et ole edelleenkään vastannut siihen kysymykseen, että: kuinka ja millä mekanismilla euron ankkuroiminen reaalitalouteen tekisi siitä vakaan, vaikka se olisi kelluva?


Kerropa mulle nyt vihdoin tuo sen sijaan että kirjoittelet sivukaupalla erilaisia määritelmiä, jotka ovat itsestään selviä. Tuo sun yllä oleva kommentti ei tuonut mitään uutta keskusteluun.

Koska "euron ankkuroiminen reaalitalouteen" ei tee siitä vakaata ulkoiselta arvoltaan, koska se olisi kelluva valuutta.

Ja mitä euron sisäiseen vakauteen tulee, niin euro on jo nyt yksi vakaimmista valuutoista maailmassa mitä hintavakauteen euroalueella tulee. Mikä siis muuttuisi sun mallissa?


Eli edelleen odottelen sun vastausta tähän. Olet vedonnut olkiukkoihin, ja luennoinut näistä määritelmistä sekä Kiinan valuutan ja dollarin kytköksistä mitkä on kaikki selvää pässinlihaa.

Olen aikoinaan lukenut IMF:n julkaiseman oliko nyt 9 osaisen IMF:n historia sarjan, jolla on yhteensä mittaa noin 4000-5000 sivua, ja se kattaa kaikki IMF:n toimintojen muutokset vuosina 1945-1989, sekä aimo annoksen kansainvälisen valuuttajärjestelmän historiaa niin Bretton Woods aikakaudella kuin sen jälkeenkin. Lisäksi noissa historiateoksissa on painettu uudestaan IMF:n Johtokunnan merkittävimmät päätökset IMF:n toimintoihin liittyen, ja niissä taustoitetaan myös niitä kehityskulkuja kansainvälisessä taloudessa, jotka muutoksiin IMF:n toiminnassa ovat johtaneet.

Toki tuosta lukusessiosta on päälle 20 vuotta, mutta luulen että muistan aika hyvin edelleen kansainvälisen valuuttajärjestelmän perusteet.

Eli kiitos määritelmistä kommentissasi, mutta tuo on kaikki ihan peruskauraa. Sen sijaan odotan sulta yhä edelleen vastausta tuohon euron vakausasiaan sun mallissa.

Jos euro olisi kelluva valuutta myös jatkossa sinun mallissasi, niin mitä tarkoitat euron vakaudella kansainvälisesti? Sitäkö että valuuttakurssi muuttuu mahdollisimman vähän suhteessa muihin valuuttoihin? Tämä ei ole mahdollista jos euro on vapaasti kelluva valuutta ilman että EKP tekee markkinaoperaatioita taikka luopuu itsenäisestä rahapolitiikasta.

Ja ei sitä ulkoista vakautta saavuteta myöskään euroalueen sisäisellä hintavakaudella. Ja tämä sisäinen hintavakaus on jo nyt olemassa EKP:n tavoitteena, joten mikä muuttuisi mallissasi?

Jotenkin tulee mieleen "keisarin uudet vaatteet"!

Kiitos pitkästä ja analyyttisestä vastauksesta. Arvostan taustaasi ja lukeneisuuttasi IMF:n historiaan – se tuo keskusteluun painoarvoa, jota ei voi kiistää. Mutta juuri siksi toivonkin, että saisimme keskustelun nyt siirrettyä siitä, mikä on "peruskauraa", kohti sitä, mitä olisi mahdollista kehittää.

Ensinnäkin haluan oikaista väärinymmärryksen: kun puhun euron "ankkuroimisesta reaalitalouteen", en viittaa kiinteään valuuttakurssiin tai sidokseen ulkoiseen valuuttaan, vaan siihen, että eurosta tehtäisiin globaali vakautta edustava valuutta, jonka arvon vakaus perustuu ensisijaisesti euroalueen oman talouden ja tuotannon syvyyteen, vakauteen ja integraatioon. Eli ankkuri ei ole valuuttakori vaan sisäinen kapasiteetti — vähän kuin miten dollarin vakaus (kelluvana valuuttana) pitkään perustui Yhdysvaltojen asemaan maailmantalouden ankkurina.

Tässä tullaan juuri siihen kysymykseen, johon toivoisin sinun tarttuvan:
Jos Yhdysvallat voi toimia globaalina vakauden ankkurina kelluvalla valuutalla, miksei euroalue voisi pyrkiä samaan asemaan kehittämällä talous- ja investointipolitiikkaansa – esimerkiksi Mario Draghin ehdottamaan suuntaan ja siitä vielä pidemmälle?

Onko niin, että ajattelet tämän olevan rakenteellisesti mahdotonta? Vai estääkö sitä poliittinen tahto, joka pitäisi ensin murtaa?

Nythän me elämme tilannetta, jossa dollarin asema vakauttajana horjuu, kuten sijoittajaguru Ray Dalio varoitti.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/20a ... c87fabe7b9

Jos Yhdysvallat on ajautumassa sisäisiin ja ulkoisiin konflikteihin, joiden vaikutus voi olla pahempi kuin finanssikriisin 2008, niin eikö juuri nyt olisi syytä keskustella siitä, miten Euroopasta tulisi omaehtoinen vakauttaja – ei sidottuna dollariin eikä kilpailemassa sen kanssa, vaan vaihtoehtona globaalille epävarmuudelle?

Tämä on se viitekehys, jossa puhun eurosta vakauden lähteenä ilman valuuttasidosta. En väitä, että se olisi automaattisesti mahdollista – mutta kyseenalaistan sen, miksi se olisi automaattisesti mahdotonta.

Summa summarum

Kohta (1) on sinänsä selvä, mutta mainitsit itse aiemmin euron ulkoisesta ankkuroinnista, joten tämä sekaannus ei ole täysin tyhjästä nyhjäisty. Kohdassa (2) sen sijaan on nähdäkseni edelleen väärinymmärrystä.

En ole esittänyt, että euron vakaus valuuttakursseissa olisi saavutettavissa ilman minkäänlaista politiikkaa tai markkinaoperaatioita. En myöskään väitä, että EKP:n hintavakaustavoite olisi poistumassa – päinvastoin, pidän sitä keskeisenä osana euroalueen sisäistä vakautta jatkossakin.

Sen sijaan toin esiin ajatuksen, että euro voisi saada uutta kansainvälistä roolia vakauden lähteenä tilanteessa, jossa Yhdysvallat itse aiheuttaa epävarmuutta globaaliin talousjärjestelmään.

Tässä yhteydessä mainitsin "ankkuroinnin reaalitalouteen", viitaten siihen, että euroalue voisi vahvistaa valuuttansa asemaa vakaana turvasatamana ei vain korkopolitiikan, vaan myös institutionaalisen vakauden, investointikyvyn ja yhteisen talouspolitiikan kautta. Tämä ei tarkoita kiinteää valuuttakurssia, vaan sitä, että euron kysyntä voisi perustua luottamukseen sen taustalla oleviin rakenteisiin. Tällainen vakaus voisi syntyä reaalitalouden ja sääntöihin nojaavan hallinnon kautta – ja juuri tämä voisi tehdä eurosta entistä houkuttelevamman vaihtoehdon maailmassa, jossa USA:n politiikka on entistä arvaamattomampaa.

Voimme varmasti olla samaa mieltä siitä, että euroalue tarvitsee:
1. Yhteisen finanssipoliittisen kapasiteetin, jolla voidaan turvata investoinnit ja vastata kriiseihin.
2. Yhtenäisen pääomamarkkinan, joka kokoaa säästöt ja investoinnit tehokkaasti.
3. Kyvyn toimia uskottavana globaalina talous- ja valuuttatoimijana – erityisesti silloin, kun aiempi vakauden lähde horjuu.

Näiden toteuttaminen ei vaadi dollarihegemonian kopiointia. Riittää, että euroalue rakentaa itsestään sellaisen vakauden saarekkeen, johon maailmalla voidaan turvautua. Nyt jos koskaan tämä on ajankohtainen tehtävä – ei vain euroalueen itsensä, vaan koko globaalin talousjärjestyksen kannalta.

[Purdue]

Ensinnäkin haluan oikaista väärinymmärryksen: kun puhun euron "ankkuroimisesta reaalitalouteen", en viittaa kiinteään valuuttakurssiin tai sidokseen ulkoiseen valuuttaan, vaan siihen, että eurosta tehtäisiin globaali vakautta edustava valuutta, jonka arvon vakaus perustuu ensisijaisesti euroalueen oman talouden ja tuotannon syvyyteen, vakauteen ja integraatioon. Eli ankkuri ei ole valuuttakori vaan sisäinen kapasiteetti — vähän kuin miten dollarin vakaus (kelluvana valuuttana) pitkään perustui Yhdysvaltojen asemaan maailmantalouden ankkurina.

Tuo yllä oleva ja tuo seuraava selvensi sun ajattelua paljonkin:

Tässä yhteydessä mainitsin "ankkuroinnin reaalitalouteen", viitaten siihen, että euroalue voisi vahvistaa valuuttansa asemaa vakaana turvasatamana ei vain korkopolitiikan, vaan myös institutionaalisen vakauden, investointikyvyn ja yhteisen talouspolitiikan kautta. Tämä ei tarkoita kiinteää valuuttakurssia, vaan sitä, että euron kysyntä voisi perustua luottamukseen sen taustalla oleviin rakenteisiin. Tällainen vakaus voisi syntyä reaalitalouden ja sääntöihin nojaavan hallinnon kautta – ja juuri tämä voisi tehdä eurosta entistä houkuttelevamman vaihtoehdon maailmassa, jossa USA:n politiikka on entistä arvaamattomampaa.

Ehkäpä tuo sun vastaus on riittävän lähellä sitä mitä sulta hain.

Mutta mä näkisin, että maailmassa voisi tulevaisuudessa olla kolme suurta valuuttaa: dollari, euro ja Kiinan juan. Selvää on se, että Kiinalla on intressit edistää oman valuuttansa käyttöönottoa kansainvälisesti. USA taas pyrkii estämään dollarin romahduksen kansainvälisenä kauppa- ja reservivaluuttana. Euro tulee pyristelemään siinä välissä.

[Purdue]

Kiitos pitkästä ja analyyttisestä vastauksesta. Arvostan taustaasi ja lukeneisuuttasi IMF:n historiaan – se tuo keskusteluun painoarvoa, jota ei voi kiistää. Mutta juuri siksi toivonkin, että saisimme keskustelun nyt siirrettyä siitä, mikä on "peruskauraa", kohti sitä, mitä olisi mahdollista kehittää.

Mä en oikeastaan näe nykyjärjestelmälle globaalisti realistista vaihtoehtoa, joka olisi kaikkien poliittisesti hyväksyttävissä.

Mutta tuo globaalin korivaluutan idea mua kiehtoo. Sä ehdotit jossakin välissä, että IMF:n SDR:stä tehtäisiin globaali reservivaluutta. Siis ihan eri mittakaavassa kuin nykyään.

Ajattelin pohdiskella seuraavaksi tätä vaihtoehtoa hieman tarkemmin. Siis sen yleisiä periaatteita, en käytännön taloustieteellistä soveltamista, kun en edelleenkään ole taloustieteilijä. Mutta aihe siis kiinnostaa, joten seuraava kommenttini tulee liittymään tähän.

Tässä tullaan juuri siihen kysymykseen, johon toivoisin sinun tarttuvan:
Jos Yhdysvallat voi toimia globaalina vakauden ankkurina kelluvalla valuutalla, miksei euroalue voisi pyrkiä samaan asemaan kehittämällä talous- ja investointipolitiikkaansa – esimerkiksi Mario Draghin ehdottamaan suuntaan ja siitä vielä pidemmälle?

Tää euron kehittäminen taas on enemmän sun heiniä. En ole erityisemmin euron kiemuroihin perehtynyt, ja muutenkaan aihe ei vedä mua syvällisesti puoleensa, mutta mielenkiinnolla luen kyllä sun ajatuksia aiheesta (vaikka sitten olisinkin joistakin asioista eri mieltä).

[Purdue]

Eli kuinka IMF:n SDR:stä voitaisiin tehdä kansainvälinen kauppa- ja reservivaluutta?

Pohdin asiaa vain vaihtotaseen (CA) kannalta ja jätän pääoma- ja rahoitustaseen tämän analyysin ulkopuolelle.


1) Ajatellaan siis maailma, jossa kansainvälistä tavara- ja palvelukauppaa voisi käydä vain SDR:issä, ja SDR olisi globaali reservivaluutta, jonka määrää IMF kontrolloisi, eli se kontrolloisi myös kansainvälistä likviditeettiä, ja olisi eräällä tavalla maailman keskuspankki.

Tämä ehdotus sisältää myös tietyn viittauksen 1800-luvun kultastandardiin. Siinä valtioilla oli kiinteä valuuttakurssi, joka oli sidottu kultaan. Kulta toimi siis reservivaluutan roolissa, ja kunkin maan rahan määrä (M) oli sidottu kullan määrään keskuspankissa.

Kun maalla oli vaihtotaseen vaje, eli se toi tavaraa enemmän kuin vei, niin kulta keskuspankista virtasi ulkomaille. Samalla kansallisen valuutan määrä (M) laski, kun yleisö kotimaassa osti kotimaan rahalla kultaa keskuspankista maksaakseen tuontitavarat.

Tämä johti deflaatiopaineeseen, eli hintojen ja palkkojen laskuun. Päinvastaisessa tapauksessa jossa oli vaihtotaseen ylijäämä kävi rahan ja kullan suhteen siis päinvastoin.


2) Kuinka siis SDR voisi toimia kansainvälisenä kauppa- ja reservivaluuttana? Lähdetään siitä liikkeelle, että SDR ottaisi eräällä tavalla kullan roolin keskuspankkien reservinä. IMF allokoisi kullekin keskuspankille sen maan nykyistä rahamäärää (M) vastaavan määrän SDR:iä lähtötilanteessa. Kansainvälistä kauppaa käytäisiin SDR-valuutalla.

Kun maalla olisi vaihtotaseen vaje, eli se toisi enemmän tavaraa kuin se veisi, niin kotimaassa yleisö vaihtaisi kotimaan valuuttaa keskuspankista SDR:iin, joilla se maksaisi ulkomaan ostoksensa. Tässä siis kotimaan rahamäärä (M) vähenisi yleisön keskuudessa, SDR:t vähenisivät keskuspankin hallussa (eli sen reservit kutistuisivat), ja SDR valuutta virtaisi maasta pois ylijäämäisille kauppakumppaneille.

Eli homma toimisi hieman samaan tapaan kuin kultastandardi. Mutta erojakin olisi.


3) Tuo SDR-standardi loisi alijäämämaihin deflaatiopiikkejä, ja ylijäämämaihin inflaatiopiikkejä. Samalla keskuspankkien hallussa olevissa SDR reserveissä tapahtuisi muutoksia.

Ja ajatellaan, että siis kotimaan rahamäärän (M) määrä olisi sidottu keskuspankin hallussa olevaan SDR määrään (SDR-M). Reservit siis määräisivät pitkältikin sen kuinka rahan määrä taloudessa muuttuisi.

Nyt nuo deflaatio- ja inflaatiopiikit olisivat sellaisia, että niistä (varsinkin deflaatio piikeistä) haluttaisiin eroon.


4) Tässä SDR maailmassa siis liikepankit eivät voisi luoda enää rahaa "tyhjästä" vaan olisi pakko siirtyä täysvarantojärjestelmään! Keskuspankin pitäisi voida kontrolloida rahamäärää (M) koska sen määrä olisi sidottu keskuspankin hallussa olevaan SDR reserviin.


5) Kansallinen sopeutus. Kuinka siis ylijäämämaiden ja toisaalta alijäämämaiden olisi mahdollista sopeuttaa talouttaan, jotta ne pääsisivät jälleen kohti vaihtotaseen tasapainoa, joka olisi pitkän aikavälin tavoite?

Tähän liittyen jatkopohdinnan paikka on ainakin:
- Se että olisiko kansalliset valuutat kelluvia suhteessa SDR:ään?
- Kotimainen rahapolitiikka, eli korkojen vaikutus rahavirtoihin?
- Pääoma- ja rahoitustaseen vaikutus yhtälössä?
- Palkkojen ja hintojen sopeutus?
- Kotimaan rahamäärän (M) ja SDR määrän (SDR-M) määräytyminen?

Tähän viimeiseen kohtaan voisi sanoa, että IMF voisi kenties jakaa alijäämämaille lisää SDR reservejä, jotta niiden rahamäärä ei lähtisi nopeaan ja isoon laskuun, mikä aiheuttaisi deflaatiota.

Kelluvat kurssit SDR:n ja kansallisten valuuttojen välillä olisi myös yksi sopeutusta edistävä tekijä. Alijäämämailla valuuttakurssi heikkenisi kun ihmiset siirtäisivät kotimaan valuuttaansa SDR:iin.

Ja kansallinen rahapolitiikka, eli korkojen nostot ja laskut vaikuttaisivat (vaan ei rahan määrään koska olisi täysvarantojärjestelmä) myös valuuttakurssiin, koska nämä vaikuttaisivat kansainvälisiin pääomavirtoihin myös.


¤¤¤
Elikkä siinä muutama yleinen pohdinta siitä kuinka IMF:stä voitaisiin tehdä keskuspankkien keskuspankki, joka viime kädessä kontrolloisi globaalia likviditeettiä (SDR-M), joka olisi SDR:n muodossa.

IMF allokoisi säännöllisesti eri maiden keskuspankeille uusia SDR reservejä globaalin inflaatiotavoitteen mukaisesti.

Mitäpä Naturalisti tällaisesta skenaariosta miettii?

Mä mietin, että jotta tuo SDR voisi ottaa kullan paikan kultastandardissa, niin silloin kussakin maassa pitäisi olla täysvarantojärjestelmä, (jonka perään sinä olet haikaillut), jotta SDR:ien määrä kussakin taloudessa heijastuisi rahan määrään (M) tässä taloudessa, ja jotta luotaisiin paine alijäämämaita kohtaan.

Pitäisikö IMF:llä olla oikeus nostaa ylijäämämailta pois SDR-reservejä, ja siten vähentää niiden kotimaan valuutan (M) määrää, jos ne toimisivat epäreilusti alijäämämaita kohtaan?


Eli siinä olisi lyhyt kuvaus siitä kuinka tällainen globaali SDR maailma voisi toimia. Se vaatisi kansainvälistä yhteistyötä, ja sitä että suurvallat hyväksyisivät sen, ettei niiden omilla valuutoilla olisi keskeistä osaa maailmankaupassa ja keskuspankkien reserveinä.

Ei ehkä realismia lähivuosikymmeninä, mutta lähinnä mä ajattelen sitä, että loisiko tällainen järjestely (taikka vastaavanlainen) itse asiassa vakaamman maailman. Tämä on ainut oikeutus tällaiselle järjestelylle, eli kysymys siitä voisiko tällainen järjestely toimia valtioiden pitkän aikavälin etujen näkökulmasta paremmin kuin nykyinen järjestelmä?

[Purdue]

Löysin tähän rahaan ja valuuttoihin liittyen kolme mielenkiintoista kirjaa:


How Global Currencies Work

Currency Politics

The Currency of Politics


Ei ole ainakaan hinnalla pilattu nuo kolme jos jotakuta kiinnostaa enemmän tämä aihe. Itse en ainakaan juuri nyt ole noita tilaamassa, mutta siis yhdessä ja erikseen nuo tarjoavat mielenkiintoisia näkökulmia rahan ja valuuttojen maailmaan!

[Naturalisti]

Eli kuinka IMF:n SDR:stä voitaisiin tehdä kansainvälinen kauppa- ja reservivaluutta?

Pohdin asiaa vain vaihtotaseen (CA) kannalta ja jätän pääoma- ja rahoitustaseen tämän analyysin ulkopuolelle.


1) Ajatellaan siis maailma, jossa kansainvälistä tavara- ja palvelukauppaa voisi käydä vain SDR:issä, ja SDR olisi globaali reservivaluutta, jonka määrää IMF kontrolloisi, eli se kontrolloisi myös kansainvälistä likviditeettiä, ja olisi eräällä tavalla maailman keskuspankki.

Tämä ehdotus sisältää myös tietyn viittauksen 1800-luvun kultastandardiin. Siinä valtioilla oli kiinteä valuuttakurssi, joka oli sidottu kultaan. Kulta toimi siis reservivaluutan roolissa, ja kunkin maan rahan määrä (M) oli sidottu kullan määrään keskuspankissa.

Kun maalla oli vaihtotaseen vaje, eli se toi tavaraa enemmän kuin vei, niin kulta keskuspankista virtasi ulkomaille. Samalla kansallisen valuutan määrä (M) laski, kun yleisö kotimaassa osti kotimaan rahalla kultaa keskuspankista maksaakseen tuontitavarat.

Tämä johti deflaatiopaineeseen, eli hintojen ja palkkojen laskuun. Päinvastaisessa tapauksessa jossa oli vaihtotaseen ylijäämä kävi rahan ja kullan suhteen siis päinvastoin.


2) Kuinka siis SDR voisi toimia kansainvälisenä kauppa- ja reservivaluuttana? Lähdetään siitä liikkeelle, että SDR ottaisi eräällä tavalla kullan roolin keskuspankkien reservinä. IMF allokoisi kullekin keskuspankille sen maan nykyistä rahamäärää (M) vastaavan määrän SDR:iä lähtötilanteessa. Kansainvälistä kauppaa käytäisiin SDR-valuutalla.

Kun maalla olisi vaihtotaseen vaje, eli se toisi enemmän tavaraa kuin se veisi, niin kotimaassa yleisö vaihtaisi kotimaan valuuttaa keskuspankista SDR:iin, joilla se maksaisi ulkomaan ostoksensa. Tässä siis kotimaan rahamäärä (M) vähenisi yleisön keskuudessa, SDR:t vähenisivät keskuspankin hallussa (eli sen reservit kutistuisivat), ja SDR valuutta virtaisi maasta pois ylijäämäisille kauppakumppaneille.

Eli homma toimisi hieman samaan tapaan kuin kultastandardi. Mutta erojakin olisi.


3) Tuo SDR-standardi loisi alijäämämaihin deflaatiopiikkejä, ja ylijäämämaihin inflaatiopiikkejä. Samalla keskuspankkien hallussa olevissa SDR reserveissä tapahtuisi muutoksia.

Ja ajatellaan, että siis kotimaan rahamäärän (M) määrä olisi sidottu keskuspankin hallussa olevaan SDR määrään (SDR-M). Reservit siis määräisivät pitkältikin sen kuinka rahan määrä taloudessa muuttuisi.

Nyt nuo deflaatio- ja inflaatiopiikit olisivat sellaisia, että niistä (varsinkin deflaatio piikeistä) haluttaisiin eroon.


4) Tässä SDR maailmassa siis liikepankit eivät voisi luoda enää rahaa "tyhjästä" vaan olisi pakko siirtyä täysvarantojärjestelmään! Keskuspankin pitäisi voida kontrolloida rahamäärää (M) koska sen määrä olisi sidottu keskuspankin hallussa olevaan SDR reserviin.


5) Kansallinen sopeutus. Kuinka siis ylijäämämaiden ja toisaalta alijäämämaiden olisi mahdollista sopeuttaa talouttaan, jotta ne pääsisivät jälleen kohti vaihtotaseen tasapainoa, joka olisi pitkän aikavälin tavoite?

Tähän liittyen jatkopohdinnan paikka on ainakin:
- Se että olisiko kansalliset valuutat kelluvia suhteessa SDR:ään?
- Kotimainen rahapolitiikka, eli korkojen vaikutus rahavirtoihin?
- Pääoma- ja rahoitustaseen vaikutus yhtälössä?
- Palkkojen ja hintojen sopeutus?
- Kotimaan rahamäärän (M) ja SDR määrän (SDR-M) määräytyminen?

Tähän viimeiseen kohtaan voisi sanoa, että IMF voisi kenties jakaa alijäämämaille lisää SDR reservejä, jotta niiden rahamäärä ei lähtisi nopeaan ja isoon laskuun, mikä aiheuttaisi deflaatiota.

Kelluvat kurssit SDR:n ja kansallisten valuuttojen välillä olisi myös yksi sopeutusta edistävä tekijä. Alijäämämailla valuuttakurssi heikkenisi kun ihmiset siirtäisivät kotimaan valuuttaansa SDR:iin.

Ja kansallinen rahapolitiikka, eli korkojen nostot ja laskut vaikuttaisivat (vaan ei rahan määrään koska olisi täysvarantojärjestelmä) myös valuuttakurssiin, koska nämä vaikuttaisivat kansainvälisiin pääomavirtoihin myös.


¤¤¤
Elikkä siinä muutama yleinen pohdinta siitä kuinka IMF:stä voitaisiin tehdä keskuspankkien keskuspankki, joka viime kädessä kontrolloisi globaalia likviditeettiä (SDR-M), joka olisi SDR:n muodossa.

IMF allokoisi säännöllisesti eri maiden keskuspankeille uusia SDR reservejä globaalin inflaatiotavoitteen mukaisesti.

Mitäpä Naturalisti tällaisesta skenaariosta miettii?

Mä mietin, että jotta tuo SDR voisi ottaa kullan paikan kultastandardissa, niin silloin kussakin maassa pitäisi olla täysvarantojärjestelmä, (jonka perään sinä olet haikaillut), jotta SDR:ien määrä kussakin taloudessa heijastuisi rahan määrään (M) tässä taloudessa, ja jotta luotaisiin paine alijäämämaita kohtaan.

Pitäisikö IMF:llä olla oikeus nostaa ylijäämämailta pois SDR-reservejä, ja siten vähentää niiden kotimaan valuutan (M) määrää, jos ne toimisivat epäreilusti alijäämämaita kohtaan?


Eli siinä olisi lyhyt kuvaus siitä kuinka tällainen globaali SDR maailma voisi toimia. Se vaatisi kansainvälistä yhteistyötä, ja sitä että suurvallat hyväksyisivät sen, ettei niiden omilla valuutoilla olisi keskeistä osaa maailmankaupassa ja keskuspankkien reserveinä.

Ei ehkä realismia lähivuosikymmeninä, mutta lähinnä mä ajattelen sitä, että loisiko tällainen järjestely (taikka vastaavanlainen) itse asiassa vakaamman maailman. Tämä on ainut oikeutus tällaiselle järjestelylle, eli kysymys siitä voisiko tällainen järjestely toimia valtioiden pitkän aikavälin etujen näkökulmasta paremmin kuin nykyinen järjestelmä?

Näyttää siltä, että ainakin suurimmat väärinkäsitykset toistemme näkemyksistä on nyt selvitetty. Näissä sun viimeisissä kommenteissa tuli nyt paljon asioita, joita täytyy vähän tuumailla. Palaan asiaan sen jälkeen.

Mulla on työn alla myös se Searlen kirja liittyen siihen lukupiiriin ja tauolle pantuun sosiologian pohdiskelun. Searlen kirja liittyy myös rahaan, mitä hän käyttää toistuvasti esimerkkinä.

[Purdue]

Kävin tätä ketjua ja meidän keskustelua hätäisesti lävitse. Olet peräänkuuluttanut multa sitä, että pohdittaisiin vaihtoehtoja nykymenolle, jolle en oikeastaan itse näe realistisia vaihtoehtoja nykymaailmassa.

Silti, mä ajattelisin että tossa edellä esittelemäni ajatus SDR-Standardista on juuri sellaista ajattelua, jota multa perään kuulutit. Eli ajattelin, että voisin puolestani yrittää astua sen oman boksini ulkopuolelle, niin päästään tässä keskustelussa eteenpäin.

Eli vaikken näe tuota yllä esittämääni SDR-Standardia nykymaailmassa realistisena vaihtoehtona, niin ehkäpä aihetta voisi kuitenkin pohtia tarkemmin. Huomasin sun kommenttejasi lukiessani, että olet esittänyt jo koko joukon kysymyksiä tähän liittyen.

Eli jatkokeskustelua ajatellen tää voisi toimia pohjana: Kommenttini SDR-Standardista

¤¤¤
Jos ajatellaan, että 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa oli Kultastandardi, Bretton Woods aikakaudella Dollaristandardi, ja nykyjärjestelmää kuvaa "standardittomuus", niin kuinka me voitaisiin liikkua kohti tuota SDR-Standardia?

Eli peräänkuulutit kommenteissasi sitä kuinka kansainvälistä yhteistyötä valuutta-asioissa voitaisiin edistää, ja toisaalta kuinka sekä alijäämä- että ylijäämämaat saataisiin osallistumaan sopeutukseen? Nää kaksi asiaa liittyy oleellisesti yhteen, koska IMF:n perustehtävä on tukea tätä sopeutusta maksutaseisiin liittyvien epätasapainojen osalta kansainvälisesti.

¤ Elikkä ensinnäkin tuon SDR-Standardin pitäisi ottaa kantaa seuraaviin asioihin/ongelmiin:
- Valuuttojen vaihdettavuus
- Maksutaseiden epätasapainojen sopeutus
- Kansainvälinen likviditeetti
- Luottamus

¤ Toisekseen tuossa on asioita jotka pitäisi ratkaista:
- Valuuttakurssien luonne
- Reservit ja niiden luonne
- Pääomavirrat

¤ Kolmanneksi on olemassa ns. Trilemma, jonka mukaan kaikkia noita kolmea päämäärää ei saada yhtä aikaa edistettyä millään valuuttakurssijärjestelyllä:
- Valuuttakurssin vakaus
- Rahapoliittinen itsenäisyys
- Pääomien liikkuvuus

Klassisessa Kultastandardissa taidettiin uhrata rahapoliittinen itsenäisyys, ja Bretton Woods aikakaudella pääomien vapaa liikkuvuus. Nykyisessä vapaassa järjestelmässä on uhrattu valuuttakurssien vakaus.

Eli tuon SDR-Standardin pitäisi ottaa kantaa myös tähän Trilemmaan.


Tässä olikin sen verran asioita, joihin mulla ei ole olemassa valmiita vastauksia, joten näiden pohdiskeleminen saattaa viedä itseltänikin hieman aikaa, mutta tässä ja tuossa edellisessä kommentissa, johon yllä linkki, voisi olla näiden jatkopohdintojen paikka.

Miltäs tämä kuulostaa? Ja nyt pääset tuomaan esiin niitä ideoitasi IMF:n ja SDR:n kehittämisen suhteen, joita aiemmin esitit tässä langassa.

[Purdue]

Joo, otetaanpa lisä näkökulmia tähän SDR-Standardiin jonka tuossa yllä esittelin.

Ensinnäkin, niin tämä SDR-Standardi ei ole todellakaan täysin uusi juttu, vaan jo Keynes esitteli idean Bancor valuutasta kun IMF:n perustamisesta neuvoteltiin. Myös mm. taloustieteilijä Robert Mundell on esittänyt ajatuksen kansainvälisestä valuutasta.


Eli tuossa keskustelun pohjaksi pari artikkelia:

Proposals for a World Currency: Bancor, Unitas, US Dollar, INTOR, Libra

Trilemma


Tuossa sivu, jolta löytyy Robert Mundellin artikkeli aiheesta siitä artikkeli listasta jonka voi ladata omalle koneelle pdf muodossa:
The International Monetary System and the Case for a World Currency


¤¤¤
Elikkä, lähdetään tuosta Trilemmasta liikkeelle, jonka mukaan on mahdotonta saavuttaa yhtä aikaa:
- Kiinteä valuuttakurssi
- Pääomien vapaa liikkuvuus
- Rahapoliittinen itsenäisyys

Ja tuo SDR-Standardihan lähti siitä, että pääomilla olisi vapaa liikkuvuus, ja että valuuttakurssit kelluisivat. Ja se näytti siltä että valtiot menettäisivät rahapoliittisen itsenäisyytensä, koska IMF kontrolloisi rahan määrää SDR-M rahan muodossa, eli myös kansainvälistä likviditeettiä ja inflaatiota tietyssä mielessä. Ja tehtiin myös se oletus, että pankkien osalta olisi luotava täysvarantojärjestelmä.

Mutta voisiko olla niin, että rahapoliittinen päätösvalta olisi jaettu IMF:n ja jäsenvaltioiden keskuspankkien kesken? Osaatko sä Naturalisti sanoa tähän liittyen mitään?

Eli homma toimisi käytännössä siten, että IMF kontrolloisi kansainvälistä likviditeettiä ja rahan määrää (SDR-M), ja täten myös kansallisten valuuttojen rahan määrää (M), ja liikepankeilla ei olisi uuden rahan luontioikeutta, vaan IMF hoitaisi sen lisäämällä SDR reservejä säännöllisin väliajoin jonkin inflaatio targetin perusteella.

Mutta koska liikepankeilla ei olisi enää rahan luontioikeutta, niin niiden lainananto ei vaikuttaisi kansallisen rahan määrään (M). Silti, keskuspankeilla olisi edelleen oikeus vaikuttaa korkoihin. Eli ne eivät menettäisi täydellisesti rahapoliittista itsenäisyyttään, vaan vain mahdollisuuden vaikuttaa koroilla rahan määrän kasvuun, joka olisi kansainvälisessä päätäntävallassa.

Eli maan keskuspankki voisi edelleen nostaa taikka laskea korkoja, ja tällä olisi se vaikutus että koroilla voitaisiin vaikuttaa:
- kansainvälisiin pääomavirtoihin
- kansalliseen rahan hintaan, eli pankeista saatavien lainojen korkoihin
- kansallisiin business sykleihin (rahan hinnan vaikutus)
- maan valuuttakurssiin suhteessa SDR:ään (SDR siis korivaluutta, ja valuutat kelluvia suhteessa SDR:ään ja toisiinsa)


Eli voisiko tällainen "duaalinen rahapolitiikka" toimia, jossa rahapolitiikan teko olisi jaettu IMF:n ja keskuspankkien kesken?

Tässä mallissa IMF pitäisi huolen rahan määrän (SDR-M) tasaisesta kasvusta kansainvälisesti, jolla vaikutettaisiin globaaliin inflaatioon ja kansainvälisiin reserveihin.

Samalla jäsenmaiden keskuspankeilla olisi mahdollisuus vaikuttaa korkoihin omassa maassaan, ja täten vaikuttaa pääomien virtoihin, taloudellisiin suhdanteisiin sekä maan ulkoiseen valuuttakurssiin suhteessa SDR:ään. Ja tämä kurssin muutos suhteessa SDR:ään tietty muuttaisi maan valuuttakurssin arvoa myös suhteessa muihin kansallisiin valuuttoihin, koska kaikki valuutat olisivat kelluvia suhteessa SDR:ään.


Tästä analyysistä puuttuu edelleen se kuinka vaihtotaseen vajeisiin ja ylijäämiin liittyviin rahamäärien muutoksiin (SDR-M ja M) voitaisiin puuttua?

Yksi vaihtoehto on Keynesin Bancor tyylinen ratkaisu, jossa ylijäämämaiden ylimääräiset SDR reservit siirrettäisiin IMF:n kautta alijäämämaiden keskuspankkeihin. Tällöin ei syntyisi vaihtotaseen epätasapainoihin liittyviä inflaatio- ja deflaatio piikkejä. Ja IMF perisi korkoa sekä ylijäämämailta että alijäämämailta, jotta nämä sopeuttaisivat talouttaan, jotta vaihtotaseet tasapainottuisivat pitkällä aikavälillä.

Eli pitäisi olla keinoja, joilla maat velvoitetaan tekemään toimenpiteitä, joilla vaihtotaseen epätasapainot saataisiin hallintaan. Tätä tasapainottamista voisi siis edesauttaa tuo duaalinen rahapolitiikka, jossa rahapolitiikkaa tekisi sekä IMF (reservien ja rahan määrä) että jäsenmaat (korkopolitiikka).

Nuo kaksi rahapoliittista ilmiötä olisi siis irrotettu toisistaan, ja tämä edellyttäisi myös pankkien osalta täysvarantojärjestelmää.


Eli tässä Naturalistille lisää pohdittavaa siitä kuinka tuo voisi toimia käytännössä?

[Naturalisti]

Joo, otetaanpa lisä näkökulmia tähän SDR-Standardiin jonka tuossa yllä esittelin.

Ensinnäkin, niin tämä SDR-Standardi ei ole todellakaan täysin uusi juttu, vaan jo Keynes esitteli idean Bancor valuutasta kun IMF:n perustamisesta neuvoteltiin. Myös mm. taloustieteilijä Robert Mundell on esittänyt ajatuksen kansainvälisestä valuutasta.


Eli tuossa keskustelun pohjaksi pari artikkelia:

Proposals for a World Currency: Bancor, Unitas, US Dollar, INTOR, Libra

Trilemma


Tuossa sivu, jolta löytyy Robert Mundellin artikkeli aiheesta siitä artikkeli listasta jonka voi ladata omalle koneelle pdf muodossa:
The International Monetary System and the Case for a World Currency


¤¤¤
Elikkä, lähdetään tuosta Trilemmasta liikkeelle, jonka mukaan on mahdotonta saavuttaa yhtä aikaa:
- Kiinteä valuuttakurssi
- Pääomien vapaa liikkuvuus
- Rahapoliittinen itsenäisyys

Ja tuo SDR-Standardihan lähti siitä, että pääomilla olisi vapaa liikkuvuus, ja että valuuttakurssit kelluisivat. Ja se näytti siltä että valtiot menettäisivät rahapoliittisen itsenäisyytensä, koska IMF kontrolloisi rahan määrää SDR-M rahan muodossa, eli myös kansainvälistä likviditeettiä ja inflaatiota tietyssä mielessä. Ja tehtiin myös se oletus, että pankkien osalta olisi luotava täysvarantojärjestelmä.

Mutta voisiko olla niin, että rahapoliittinen päätösvalta olisi jaettu IMF:n ja jäsenvaltioiden keskuspankkien kesken? Osaatko sä Naturalisti sanoa tähän liittyen mitään?

Eli homma toimisi käytännössä siten, että IMF kontrolloisi kansainvälistä likviditeettiä ja rahan määrää (SDR-M), ja täten myös kansallisten valuuttojen rahan määrää (M), ja liikepankeilla ei olisi uuden rahan luontioikeutta, vaan IMF hoitaisi sen lisäämällä SDR reservejä säännöllisin väliajoin jonkin inflaatio targetin perusteella.

Mutta koska liikepankeilla ei olisi enää rahan luontioikeutta, niin niiden lainananto ei vaikuttaisi kansallisen rahan määrään (M). Silti, keskuspankeilla olisi edelleen oikeus vaikuttaa korkoihin. Eli ne eivät menettäisi täydellisesti rahapoliittista itsenäisyyttään, vaan vain mahdollisuuden vaikuttaa koroilla rahan määrän kasvuun, joka olisi kansainvälisessä päätäntävallassa.

Eli maan keskuspankki voisi edelleen nostaa taikka laskea korkoja, ja tällä olisi se vaikutus että koroilla voitaisiin vaikuttaa:
- kansainvälisiin pääomavirtoihin
- kansalliseen rahan hintaan, eli pankeista saatavien lainojen korkoihin
- kansallisiin business sykleihin (rahan hinnan vaikutus)
- maan valuuttakurssiin suhteessa SDR:ään (SDR siis korivaluutta, ja valuutat kelluvia suhteessa SDR:ään ja toisiinsa)


Eli voisiko tällainen "duaalinen rahapolitiikka" toimia, jossa rahapolitiikan teko olisi jaettu IMF:n ja keskuspankkien kesken?

Tässä mallissa IMF pitäisi huolen rahan määrän (SDR-M) tasaisesta kasvusta kansainvälisesti, jolla vaikutettaisiin globaaliin inflaatioon ja kansainvälisiin reserveihin.

Samalla jäsenmaiden keskuspankeilla olisi mahdollisuus vaikuttaa korkoihin omassa maassaan, ja täten vaikuttaa pääomien virtoihin, taloudellisiin suhdanteisiin sekä maan ulkoiseen valuuttakurssiin suhteessa SDR:ään. Ja tämä kurssin muutos suhteessa SDR:ään tietty muuttaisi maan valuuttakurssin arvoa myös suhteessa muihin kansallisiin valuuttoihin, koska kaikki valuutat olisivat kelluvia suhteessa SDR:ään.


Tästä analyysistä puuttuu edelleen se kuinka vaihtotaseen vajeisiin ja ylijäämiin liittyviin rahamäärien muutoksiin (SDR-M ja M) voitaisiin puuttua?

Yksi vaihtoehto on Keynesin Bancor tyylinen ratkaisu, jossa ylijäämämaiden ylimääräiset SDR reservit siirrettäisiin IMF:n kautta alijäämämaiden keskuspankkeihin. Tällöin ei syntyisi vaihtotaseen epätasapainoihin liittyviä inflaatio- ja deflaatio piikkejä. Ja IMF perisi korkoa sekä ylijäämämailta että alijäämämailta, jotta nämä sopeuttaisivat talouttaan, jotta vaihtotaseet tasapainottuisivat pitkällä aikavälillä.

Eli pitäisi olla keinoja, joilla maat velvoitetaan tekemään toimenpiteitä, joilla vaihtotaseen epätasapainot saataisiin hallintaan. Tätä tasapainottamista voisi siis edesauttaa tuo duaalinen rahapolitiikka, jossa rahapolitiikkaa tekisi sekä IMF (reservien ja rahan määrä) että jäsenmaat (korkopolitiikka).

Nuo kaksi rahapoliittista ilmiötä olisi siis irrotettu toisistaan, ja tämä edellyttäisi myös pankkien osalta täysvarantojärjestelmää.


Eli tässä Naturalistille lisää pohdittavaa siitä kuinka tuo voisi toimia käytännössä?

Joo, pohditaan. Tähän liittyen hyvä keskustelu oli äsken A-studiossa. Ehkä tie tuohon sun kaavailemaan tilaan kulkee moninapaiseen vaiheen kautta.
Katso Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-72481025

[Purdue]

Tuli tässä mieleen, että tekikö Trump tulleineen Nixonit?!

USA:lla on ollut vaihtotaseen vaje vuosikymmeniä johtuen osittain siitä, että dollari on ollut maailman keskeinen kauppa- ja reservivaluutta.

Sehän oli Nixon kun irrotti dollarin kytkennän kultaan elokuussa 1971. Samalla Nixonin hallinto asetti tuontitavaroille 10% tullimaksun, jonka tavoitteena oli saada muut maat revalvoimaan valuuttansa arvon suhteessa dollariin.

Eli Nixon pyrki korjaamaan USA:n vaihtotaseen vajeen sillä, että muut maat pakotettiin nostamaan valuuttojensa arvoa suhteessa dollariin, jotta dollari devalvoituisi, ja USA:n vaihtotaseen alijäämä kuihtuisi pois. Eli kun muut maat revalvoivat valuuttansa arvon suhteessa dollariin, niin Nixonin hallinto myös lopetti nuo 10% tullit. Ne olivat siis painostuskeino.

Nythän Trump on nostanut ja uhannut nostaa tulleja muille maailman maille, jotta USA saisi niiden kanssa paremmat kauppasopimukset. USA:lla on edelleen vaihtotaseen vaje (varsinkin Kiinan kanssa todella iso), ja kun se ei pysty devalvoimaan valuuttaansa, niin se pyrkii muilla keinoin pakottamaan muun maailman siihen että sen ulkomaan kaupan epätasapaino korjaantuisi.

Trump siis teki Nixonit tulleineen!

[Stadin öljylanne]

^
Osaatko neuvoa, millä tavalla revalvointi tapahtuu? Esimerkiksi miten euroalue voisi revalvoida euron arvon suhteessa dollariin?

[Purdue]

^
Osaatko neuvoa, millä tavalla revalvointi tapahtuu? Esimerkiksi miten euroalue voisi revalvoida euron arvon suhteessa dollariin?

Euro ja dollari on vapaasti kelluvia valuuttoja, joten niiden arvot määräytyvät markkinoilla, ja EKP tai Fed ei kumpikaan revalvoi taikka devalvoi valuuttojaan.

Mutta periaatteessa jos EKP haluaisi revalvoida euron suhteessa dollariin, niin se myisi markkinoilla hallussaan pitämiä dollareita ja vaihtaisi ne euroihin.

Toinen tapa nostaa euron arvoa suhteessa dollariin olisi nostaa EKP:n korkoja korkeammalle kuin Fed:in korot, jolloin euro revalvoituisi markkinoilla, kun yleisö vaihtaisi dollareita euroihin (pääomanliikkeet).

[Purdue]

No niin, ja lisää pohdittavaa Naturalistille. Eli kyseessä kahden valtion malli ja analyysi kuinka tuo "sopeutus" toimisi tässä SDR-Standardi maailmassa.

Oletuksena tuossa on se, että on kaksi maata joiden korot on aluksi kummallakin 2% eli identtiset. Lisäksi IMF ja Keskuspankit sterilisoivat vaihtotaseen alijäämät ja ylijäämät. Ja täytyy myös muistaa, että liikepankit eivät kontrolloi tässä rahan määrää, vaan on käytössä täysvarantojärjestelmä.

Tällöin tuo sopeutus etenee näin:
- Vaihtotaseen (CA) epätasapaino
- CA sterilisaatio
- Rahoitustase (FA) määrää (yhdessä IMF:n allokaatioiden kanssa) kansainvälisen SDR rahan määrän (SDR-M) sekä (yleisön hallussa pitämän) kotimaan valuutan (M) määrän.

- Kun CA on alijäämäinen niin Keskuspankki (KP) laskee korkoa.
- Maasta poistuu pääomia.
- Rahan määrä M laskee.
- Tällä on joukko vaikutuksia jotka auttavat tasoittamaan CA:n.

- Ylijäämämaalla tilanne on päinvastainen.

¤ Elikkä rahoitusvirtoja ja pääomavirtoja käytetään korkojen kanssa vaikuttamaan rahan määrään M kotimaassa, ja siten ne toimivat tasapainotuksen ja sopeutuksen välineinä.


Tuo taulukko on tuossa:

SDR_2_Maata_b.png

Elikkä prosessi etenee noin:
- Vaihtotaseen epätasapaino ja sterilisointi
- Korkojen muutokset >> rahoitusvirrat maiden välillä
- Rahoitusvirrat >> rahan määrä
- Rahan määrä >> sopeutus

Eli tuossa taulukossa lähdetään siitä, että sopeutus tapahtuu rahoitustaseen kautta kun rahan määrä M taloudessa muuttuu. Rahavirtoja puolestaan manipuloidaan koroilla.


Eli tässä lisää pohdittavaa Naturalistille. Selvästikin tämän SDR-Standardin ollessa kyseessä niin on täysin uudenlainen ehdotus kansainväliseksi valuuttakurssijärjestelmäksi. Siinä on piirteitä aiemmista ehdotuksista ja järjestelmistä, mutta tuo että on pankkien osalta täysvarantojärjestelmä, ja rahan luonti on IMF:n vastuulla on uutta. Samoin täysin uutta on se, että talouden ja vaihtotaseen (CA) sopeutus tapahtuu rahoitustasetta (FA) ja rahan määrää (SDR-M ja M) manipuloimalla. Joka taas tapahtuu sillä että Keskuspankeilla on edelleen mahdollisuus säädellä maan sisäisiä korkoja, eli rahan hintaa.

Eli kysymys kuuluu: voisiko tällainen järjestelmä edes periaatteessa toimia esitetyn kaltaisesti?!

[Naturalisti]

Tuli tässä mieleen, että tekikö Trump tulleineen Nixonit?!

USA:lla on ollut vaihtotaseen vaje vuosikymmeniä johtuen osittain siitä, että dollari on ollut maailman keskeinen kauppa- ja reservivaluutta.

Sehän oli Nixon kun irrotti dollarin kytkennän kultaan elokuussa 1971. Samalla Nixonin hallinto asetti tuontitavaroille 10% tullimaksun, jonka tavoitteena oli saada muut maat revalvoimaan valuuttansa arvon suhteessa dollariin.

Eli Nixon pyrki korjaamaan USA:n vaihtotaseen vajeen sillä, että muut maat pakotettiin nostamaan valuuttojensa arvoa suhteessa dollariin, jotta dollari devalvoituisi, ja USA:n vaihtotaseen alijäämä kuihtuisi pois. Eli kun muut maat revalvoivat valuuttansa arvon suhteessa dollariin, niin Nixonin hallinto myös lopetti nuo 10% tullit. Ne olivat siis painostuskeino.

Nythän Trump on nostanut ja uhannut nostaa tulleja muille maailman maille, jotta USA saisi niiden kanssa paremmat kauppasopimukset. USA:lla on edelleen vaihtotaseen vaje (varsinkin Kiinan kanssa todella iso), ja kun se ei pysty devalvoimaan valuuttaansa, niin se pyrkii muilla keinoin pakottamaan muun maailman siihen että sen ulkomaan kaupan epätasapaino korjaantuisi.

Trump siis teki Nixonit tulleineen!

Hyvä havainto – kyllä, tuossa on selvä kaiku Nixonin toimista, vaikka konteksti on nyt erilainen. Nixonin 10 % tuontitullit olivat tosiaan osa suurempaa strategista kokonaisuutta, jolla pyrittiin pakottamaan valuuttakurssien uudelleenarviointiin Bretton Woods -järjestelmän loppuvaiheessa. Trumpin tullit taas olivat osa bilateralistista lähestymistapaa, jossa pyrittiin neuvottelemaan "parempia diilejä" maa kerrallaan – erityisesti Kiinan kanssa – ilman selkeää monenvälistä viitekehystä.

Yhteistä on kuitenkin ajatus siitä, että USA pyrkii kompensoimaan dollarin ylivahvuudesta aiheutuvaa vaihtotaseen alijäämää painostamalla muita maita kaupallisesti. Koska dollari on edelleen maailman reservivaluutta ja vahvan kysynnän kohteena, USA ei voi käyttää valuuttakurssia "normaalisti" tasapainottavana mekanismina. Siksi tullit tai muut kauppapoliittiset keinot tulevat tilalle.

Tämä tuo kiinnostavasti esiin sen, kuinka USA:n rahapoliittinen erityisasema (dollarin hegemonia) kääntyy välillä sen omia etuja vastaan. Ja juuri tästä näkökulmasta uudet globaalit rahajärjestelmäideat – kuten SDR-M – saavat lisämerkitystä: voisiko kansainvälinen maksuväline, jota ei ankkuroi yhden maan sisäpolitiikka, vähentää tällaisia jännitteitä globaalissa tasapainossa?

Miten näet tämän Nixon–Trump-vertauksen valossa nykyisen järjestelmän ongelmat ja mahdolliset siirtymät kohti moninapaisempaa rahapolitiikkaa.

---

Yritän nyt myös vastata aiemmin esittämiisi pohdidkelutehtäviin:


Näyttää siltä, että olet nyt todella astunut ulos perinteisen ajattelun boksista ja lähtenyt miettimään sitä, mitä rahajärjestelmä voisi olla jos haluttaisiin oikeasti rakentaa kansainvälisesti koordinoitu, vakautta ja yhteistä sopeuttamista tukeva järjestelmä. Tämä on juuri sitä spekulatiivista mutta tavoitteellista ajattelua, jota toivoin.

SDR-Standardin kaltainen malli – varsinkin jos siihen sisältyy täysvarantojärjestelmä ja IMF:n koordinoima globaali rahamäärän sääntely – tuo kiinnostavan yhdistelmän rahapolitiikan keskittämistä ja kansallista itsenäisyyttä. Tässä muutama ajatuksia jatkopohdinnan virikkeeksi:

1. Duaalinen rahapolitiikka – mahdollinen kompromissi?

Ajatus siitä, että IMF hallinnoi globaalia SDR-M -rahavarantoa ja siten kansainvälistä likviditeettiä, samalla kun kansalliset keskuspankit säilyttävät korko-ohjauksen, on teoriassa mahdollinen kompromissi. Tämä voisi olla eräänlainen rahapolitiikan "federalisointi", jossa periaate olisi hieman kuin EU:n sisällä toimivassa EKP:n ja kansallisten keskuspankkien yhteistyössä – mutta globaalilla tasolla.

Toimivuuden kannalta kriittistä olisi kuitenkin:
- miten IMF:n rahapolitiikka mitoitettaisiin (mikä inflaatiotavoite, mitä mittareita käytetään, miten päätöksenteko toimii),
- miten keskuspankkien korkopäätösten vaikutus rajoittuisi pääomavirtoihin ja vaihtotaseisiin, mutta ei valuuttavarantoihin tai rahamäärään.

Tämä duaalinen rakenne voisi jopa selkeyttää rooleja: IMF säätelee määrää, kansalliset keskuspankit säätävät hintaa (rahan hinta = korko).

2. Täysvarantojärjestelmä – ehdoton edellytys?

Kuten itsekin totesit, tämä malli edellyttää, että liikepankeilta poistetaan rahanluontioikeus. Muuten kansallinen M ei olisi kontrollissa IMF:n määräämän SDR-M:n rajoissa. Tässä tulee esiin se, että SDR-Standardi ei ole pelkkä valuuttakurssijärjestelmä, vaan samalla syvällinen muutos koko rahajärjestelmän rakenteeseen – siis myös pankkijärjestelmään.

Tämä tekee siitä radikaalimman kuin esimerkiksi Bretton Woods tai kultakanta, koska se edellyttää täysin uutta instituutiorakennetta myös kansallisella tasolla.

3. Vaihtotaseiden tasapainottaminen – Bancorin perintö

Keynesin idea siitä, että myös ylijäämämaiden tulisi sopeutua, on aivan keskeinen. Nykyisessä järjestelmässä globaalit epätasapainot (esim. Saksan tai Kiinan ylijäämät vs. muiden alijäämät) eivät korjaudu, koska ei ole mekanismia, joka pakottaisi ylijäämämaat tekemään mitään.

Ylijäämien verotus tai korkomaksut voisivat tuoda tähän kannustimen, mutta niiden toteuttaminen vaatii käytännössä sitovaa globaalihallintaa, eli IMF:lle pitäisi antaa käytännössä verotusoikeuksia. Tämä puolestaan vaatisi paljon suurempaa legitiimiyttä ja demokraattista ohjattavuutta IMF:lle kuin sillä nykyään on.

Tässä voisi olla ajatus, että IMF:n roolia kehitetään samaan suuntaan kuin mitä EU:ssa on kaavailtu esimerkiksi elpymisrahaston ja yhteisen teollisuuspolitiikan osalta: enemmän koordinaatiota, enemmän poliittista ohjattavuutta, vähemmän "teknokraattista etäisyyttä".

4. Trilemma ja kelluvat valuuttakurssit SDR:ään nähden

Tämä kohta on kiinnostava: kun kaikki valuutat kelluisivat SDR:ään nähden, niin käytännössä IMF ei enää tarjoaisi kiinteää mittayksikköä, vaan toimisi enemmän eräänlaisena vakautusankkurina – vertailutasona. Tällöin valuuttakurssien muutokset olisivat yksi tapa sopeuttaa epätasapainoja, ja korkopolitiikka voisi tukea tätä.

Tämä voisi auttaa pehmeästi ohjaamaan vaihtotaseita ilman että tarvitaan sisäistä devalvaatiota tai jatkuvia kriisejä, kuten euroalueella. Kelluvat valuutat + kansainvälinen likviditeettisäätely voisivat olla yhdistelmä, jossa Trilemma ohitetaan rakentavasti.

---

Kaiken kaikkiaan tämä mallisi on mielenkiintoinen, koska se:
- ottaa vakavasti vaihdon välineen ja arvon säilyttäjän globaalin järjestelmän tarpeet,
- rakentaa mekanismeja, joilla estetään kroonisia epätasapainoja ilman että koko taakka jää alijäämämaiden harteille,
- ei täysin tuhoa kansallista rahapoliittista autonomiaa, mutta rajaa sen keinovalikoimaa.

Nostit hyvin esiin näitä järjestelmän legitimiteettiin ja siirtymävaiheen hallintaan liittyviä kysymyksiä. Ne ovat juuri niitä kohtia, jotka usein jäävät liian vähälle huomiolle, vaikka ne ratkaisevat lopulta koko järjestelmän hyväksyttävyyden ja toteuttamiskelpoisuuden.

Kuulisin mielelläni lisää näistä uusista ajatuksistasi, miten näet SDR-järjestelmään perustuvan IMF:n institutionaalisen rakenteen muodostuvan tavalla, joka täyttää legitimiteetin vaatimukset – ja millaisia vaiheita tai mekanismeja siirtymä nykyjärjestelmästä siihen voisi edellyttää ilman, että globaali talous ajautuisi kaaokseen. Nostamasi kysymykset viittaavat juuri niihin ydinkohtiin, joiden tarkempi pohdinta voisi nostaa tämän keskustelun todelka uudelle tasolle.

Jään kiinnostuksella odottamaan jatkoa – ja erityisesti avaustasi SDR-M:n jakomekanismeista ja mahdollisista yhteisistä inflaatiotavoitteista!

[Purdue]

Kuulisin mielelläni lisää näistä uusista ajatuksistasi, miten näet SDR-järjestelmään perustuvan IMF:n institutionaalisen rakenteen muodostuvan tavalla, joka täyttää legitimiteetin vaatimukset – ja millaisia vaiheita tai mekanismeja siirtymä nykyjärjestelmästä siihen voisi edellyttää ilman, että globaali talous ajautuisi kaaokseen. Nostamasi kysymykset viittaavat juuri niihin ydinkohtiin, joiden tarkempi pohdinta voisi nostaa tämän keskustelun todelka uudelle tasolle.

Jään kiinnostuksella odottamaan jatkoa – ja erityisesti avaustasi SDR-M:n jakomekanismeista ja mahdollisista yhteisistä inflaatiotavoitteista!

Ensinnäkin niin kiitokset kattavasta ja asiantuntevasta analyysistä. Mukava lukea sun ajatuksista tähän SDR-Standardi ideaan liittyen. Ja kiitokset myös kannustavasta lähestymistavasta.

Mulla menee taas varmaankin tovi näitä asioita pohtiessa, joita nostit kommentissasi esiin, koska mulla ei tosiaankaan ole mitään valmista sapluunaa, vaan tämä idea kehittyy "lennossa" sitä mukaa kun näitä kommentteja olen kirjoitellut.

Tällä välin toivoisin kuitenkin, että jos viitsit niin ottaisit vielä kantaa tuohon mun edelliseen kommenttiin, jossa on tuo kahden valtion malli liitetiedostona. Onko se mielestäsi oikean suuntainen analyysi?

Lähtökohta on siis edelleen tuo dualistinen malli, jossa IMF kontrolloi kansainvälistä likviditeettiä ja rahan määrää, mutta samalla sallitaan rahoitustaseen epätasapainoihin liittyvät rahan määrän (M) muutokset kansallisesti, jotta se sopeutus vaihtotaseen osalta olisi helpompaa.

Olisiko tämä malli toimiva kun pohditaan tuota "sopeutus" puolta, eli sitä kuinka vaihtotaseiden epätasapainot saadaan hallintaan, ja vieläpä niin, että sekä alijäämä- että ylijäämämaat osallistuvat sopeutustalkoisiin?