"Suomessa kuoli vuoden 2022 tammi-marraskuun aikana 4 685 ihmistä enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavana aikana.
Korkeaa kuolleisuutta selittää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Mika Gisslerin mukaan kaksi asiaa, korona ja väestön ikääntyminen.
Ikääntyminen selittää hänen mukaansa ylikuolleisuudesta hieman yli kolmanneksen, loput kaksi kolmasosaa johtuu joko suoraan tai välillisesti koronasta.
Tänä vuonna suoraan koronasta johtuvia kuolemia ja kuolemia, jossa korona on ollut myötävaikuttavana tekijänä on THL:n alustavien tietojen mukaan 4 962, kun vuonna 2021 niitä oli 1 063.
Eniten kuolleisuus on noussut yli 65-vuotiaiden ja erityisesti yli 85-vuotiaiden ikäryhmässä.
”Sitä nuoremmissa ikäryhmissä kuolleisuus on pysynyt samana vuodesta 2018 alkaen.”
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000009299156.html
Suomessa nuorten kuolleisuus ei ole kasvanut, raspu, miksi etsit "tietoa" jonkun hörhöjen videoista ja tulet tänne valehtelemaan että ne on totuuksia?