Mitä aivot tekevät ja mitä ne eivät tee?

[siili suhonen]

No oudolta kuulostaa tuo väitteesi että tiede tietäisi ainoastaan joitain yksittäisiä biokemiallisia prosesseja. Tiedetään mm. miten aivot rakentavat tunteeksi kutsuttuja simulaatioita kehon metabolisista, immunologisista jne. saapuvista signaaleista. Tiedetään miten aivot rakentavat minäksi kutsutun simulaation. Lisäksi tiedetään paljon muuta mitkä aivojen osat simuloivat kognitiivisia prosesseja ja tekijöistä jotka määrittävät miten nuo aivojen eri simulaatioita pyörittävät osat toimivat ja miten ne ovat yhteydessä ja vaikuttavat toisiinsa. Ja minä tiedän hyvin vähän siitä mitä tiedetään olettaisin joten luultavasti tiedetään vielä helkutisti paljon enemmän. Näitä asioita tutkivat muunmuassa endrokrinologia, käyttäytymisgenetiikka ja neurotieteet eri muodoissaan. Vai että muutamia biokemiallisia prosesseja. Jo on jutut.

Voi veikkoset, emme me tiedä puoliakaan tuosta, mitä väität tiedettävän. Aivokuvantamisen tarkkuus ei yksinkertaisesti riitä siihen.

Tunteiden osalta tiedämme suunnilleen ne aivoalueet, mitkä aktivoituvat, mutta siinä se, itse tunne jää analysoimatta kokonaan. Mielihyvään liittyvät mm. talamus, mantelitumake ja hippokampus, sekä lisäksi tyvitumakkeiden pohjaosat, aivosaaret (insula), otsalohkojen alaosat ja dorsolateraaliset alueet sekä pihtipoimun (gyrus cinculi) keskiosa. Mutta onko mielihyvä seksuaalista, vahingonilosta johtuvaa, vaiko esim. lapsen sylissä pitämisen synnyttämää? Nämä seikat ovat erittäin olennaisia, jos halutaan todella pureutua aivojen "simulaatioihin".

Tiedämme siis vasta näyttelijät, mutta näytelmän juoni ja vuorosanat ovat vielä hakusessa.

Pureksin aikani tuota sanaa "simulaatio". Jotenkin se hiersi, mutta kyllä se taitaa olla aika hyvä sana sille, miten nämä tiedostamamme korkeammat kognitiosisällöt syntyvät.

Mutta ei meidän tarvitse ymmärtää täysin mekanismeja todetaksemme, että simulaatioita syntyy ja ne toimivat tavallaan käyttöliittymänä siihen valtavaan informaatioon, jota aistielimien ja sisäisten mekanismien kautta tulee aivoihin.

Me voimme onneksi vähän ymmärtää miten ja miksi nämä simulaatiot ja kokemuksemme rakennetaan.
Yhdellä sanalla: ennustamalla. Se on tehokkain ja oikeastaan ainoa ratkaisu tuohon esiinostamasi valtavaan informaatioon. Esim. silmiin puskee niin paljon inputtia joka hetki kun ovat auki että aivojen olisi täysin mahdotonta tosta kaikesta jatkuvalla syötöllä rakennella näköhavaintokokemuksia. Siihen päälle vielä joka muusta aistikanavasta saapuva inffo niin aivot sulais ennenkun ne pääsis ees kunnolla vauhtiin. Ei vaan riitä yhteydet. Ja metaboliset kustannuksethan tossa olis mahdotonta kattaa vaikka tollasta määrä yhteyksiä pystyttäs pyörittään. Mitä ei siis pystytä. Ja toki selviytymisen kannalta ois liian hidasta havaita prosessoida ja toimia. Ennustus, toiminta, ja havainto. Paljon nopeampaa. Muuten ei saatas ikinä sitä lentävää palloakaan kiinni.
Aivot siis ensin tekevät ennustuksen aikaisempien elämänkokemusten pohjalta, sitte simuloidaan, sitten verrataan simulaatiota aistielimistä saapuvaan inputtiin ja jos se täsmää tuo simulaatio esitetään havaintokoemuksena. Jos ei täsmää vaan havaitaan ennustusvirheitä palataan takaisin alkuun ja tehdään uusi ennustus verrataan inputtiin jne.. Näköhavainto, ääni, maku, haju, sensomotorinen kokemus, tunteet, motorinen kokemus. Kokemuksesi tällä hetkellä on siis ennustus jonka aivosi loivat joitakin millisekunteja sitten. Hyvin vähän inputtia aistielimistäsi päätyi aivoihin asti prosessoitavaksi.
Miljardeja ennustusluuppeja pyörii aivoissamme jatkuvasti rinnakkain toisilleen jutellen ja toisiaan komentaen. Intrinsic network. Aivot ei siis oo passiivinen vastaanotin vaan aktiivinen kokemuksen rakentaja.
Aivot siis niinku tiedemies. Tekee hypoteeseja ja vertaa näitä hypoteeseja empiiriseen dataan. Ennustusvirheen sattuessa tiedemiesaivot voi korjata hypoteesiaan kuten kunnon tiedemies tekee. Tai olla vilunkitiedemies ja ottaa data huomioon siltä osin ku sopii hyptoeesiinsa. Tai peräti ohittaa data kokonaan ja roikkua simulaatiossaan ku konservatiiviänkyrä. Tai Unohtaa vanhat hypoteesit kokonaan ja mennä pelkästään uudella datalla niinku Einstein tai lapsi. Lapsellahan ei vielä hypoteeseja, eikä voi ennustaa ku ei oo edeltäviä kokemuksiakaan. Luontanen etsijä ja oivaltaja siis. Absorbent mind kuten upea maria montessori sanosis. Hyptoeesinsa luonut aikuinen sit operoi pääasiaalisesti kallonsa pimeydessä, vanhoist muistoist luotuja ennusteitaan ja hypoteesejaan tuijotellen.
Täs aivot vilunkitiedemiehenä. Hypoteesia korjataan vaan sen osalta ku aivojen tarkoitusperiin on sopivaa.

Eihän tuo ennustaminen mitenkään kevennä aivojen työtaakkaa, varsinkaan, kun totesit "Miljardeja ennustusluuppeja pyörii aivoissamme jatkuvasti rinnakkain toisilleen jutellen ja toisiaan komentaen". Siinä sitä vasta prosessointitehoa tarvitaan.

Sanoppa se. Nää luupit siellä kuitenkin tarvii olla. Eräs viisas mies sano mulle kerran että lapsi ei tunnista edes sormiaan ennenkun noita kokemuksia on tallentunut säännömukaisuuksiksi aivohin joiden avulla se voi
tehdä selkoa aistielimistä saapuvasta hälystä. Kato maisemaa ympärilläs. Sieltä tulee aivan helvetisti fotonia
retinaan joka hetki ja nonstop aivojen pitäs sitten pyörittää tää massivinen määrä signaaleita noiden luuppien kautta ja rakentaa niistä havaintokokemusta. Siihen päälle somatosensorinen häly, korvista tulevat signaalit ja kikki muu. Kaikki ton muutaman miljardin luupin päälle. Johan siinä tarvis pään olla kuumailmapallon kokonen. Palstan laskupäät voivat laskeskella kuinka isosta kuumailmapallosta ois kyse mutta kyl se hankalaks kävis.
Mitä kävis globaalille ruokahuollolle ku ihmisen pitäs vetää peräkärryllinen kaurapuuroa naamariin päivässä.
Tai suomen talvessa hiihtolomalle lappiin ja tarttis päätä roikuttaa kymmenen tuntia pikku fiatin ikkunasta ulkona 20 asteen pakkasessa. Kylmää hommaa. Kyllä hoituu helpommin kun noi miljardi luuppia vaan ennustaa ja signaaleita aistielimistä otetaan vastaan aivoihin prosessoitavaksi ainoastaan ku ennustusvirheet sitä edellyttää. Ja plussana tietysti että toi on huomattavasti nopeempaa mikä selviytymisen kannalta on tietty hyvä juttu.

Ennustamisen sijaan käyttäisin termiä hahmontunnistus. Jos esim. jokin näkökentässämme tuntuu tutulta, se saa huomiomme.

Yleensä huomion kylläkin taitaa herättää ne ennustusvirheet eikä tuttu juttu. Sen takia ihmiset käy lomilla uusissa paikoissa. Dopamiinijärjestelmä rakastaa ennustusvirheitä.

[siili suhonen]

Hei. Tässä oli kyllä lyhyesti ja ytimekkäästi jos kohta osuvastikin kuvattu ihmisen tila. Tästä vois teettää magneetin jääkaapin oveen muistuttamaan karusta kohtalostamme.
Näin tosiaan on asian laita kuten huomioit. Dopamiinijärjestelmämme luo jatkuvasti tajuntaamme mahdollisia maailmoja, haluja ja haaveita ja laittaa juoksemaan meidät niiden perässä vain huomataksemme että tuon halujemme toteutumisen tuoma mielihyvä olikin hyvin lyhytkestoista ja katoaa kuin pieru saharaan. Ja jälleen on jatkettava juoksemista uusien mielihyvää lupaavien unikuvien perässä.
Mut onneksi tilanne ei ole todellisuudessa aivan näin synkeä. Kuten neurotieteet ja ikiaikiset hengelliset perinteet tietävät kertoa aivoistamme löytyy myös toinen, endorfiinin, endokannabinoidien, serotoniinin ja oksitosiinin pyörittämä koneisto joka löytää tyytyväisyyden ja hyvän mielen tässä ja nyt hetkestä ja voi näin vapauttaa meidät kuningasdopamiinin luomien unikuvien, häilyvien nautintojen ja katoavaisten mielihyvien oravanpyörästä.

Juu, elämä on jatkuvaa kovaa taistelua. Joillain painaa synnit, toisilla on tarvetta popsia antideperssiivisiä sinisiä pillereitä jottei moraali satuta / kolhi häntä liikaa. Jotkut ratkeaa dokaamaan, toiset menee sängynpohjalle ja toivoo oneglmien katoavan. Suurimmat psyykkeen nakertajat ovat varmaan ympäristötekijat.

Ja ympäristötekijöihin vaikuttaa pitkälti depressio.

Teen sulle saman kysymyksen. Mikä on se kokija ja toimija, joka aistii nuo kokemukset ja niihin reagoi?
viewtopic.php?p=246790#p246790

Ei ole kokijaa. On vain kokemus.

Miten voi olla kokemus ilman kokijaa?

Ja jos me emme koe kokemuksiamme, miten ne kuitenkin muokkaavat persoonaamme?

Toimija sitten on organismi, kehomieli. Tai no toimijan sijasta ehkä asianmukaisempi metafora olisi tapahtuja.

Tapahtuja ei taida olla edes oikea sana. Mikä vika toimijassa on?

Mun mielestä taphtuja kuvaa oikein hyvin tilannetta. Me tapahdutaan osana universumin prosesseja. Toimijassa se vika nähdäkseni että se ei vastaa todellisuutta vaan luo helposti kuvan ihmisestä jonkinlaisena itsenäisenä toimijana, pomohomunculuksena. Saa toki käyttä jos niin haluaa.

Eli sinusta me olemme lastuja laineilla vailla omaa ohjausta? Minusta me itsenäisiä toimijoita.

Ja jos me emme koe kokemuksiamme, miten ne kuitenkin muokkaavat persoonaamme?

En näe ongelmaa. Persoona on yksi käsitteellinen simulaatio. Kokemuksen sisältö.

Ei persoona ole kokemuksen sisältö, vaan se on kokemusten muokkaama.

Ai mikäs se sitten on jos tietoisen kokemuksen sisältö?

Kokemus on aina ainutkertainen, kun taas persoona on pysyvä, joskin elastinen. Esim. raiskauksen uhri on aina paljon muutakin, vaikka se raiskaus hänen persoonaansa muuttaakin. Suhtautuminen kissoihin on myös osa persoonaa, mutta se ei liity raiskauskokemukseen mitenkään (ellei raiskaaja ole kissa).

vaan se on kokemusten muokkaama.

Täs ilmeisesti tarkoitat kokemuksella organismin ulkoa ja sisältä tulevaa inputtia?

Suunnilleen näin.

Mä tarkoitin kokemuksella tietoista kokemusta joka tuosta inputista rakennetaan. Ehkä tuosta johtui väärinymmärryksemme.

Juu, näkemyksemme tosian eroavat tässä(kin) kohtaa. Minusta tuo on kokemuksen suodattamista tai sen jalostamista muistijäljeksi.

Esim. juuri raiskaus voi olla kokemuksena hyvin samanlainen eri ihmisille kliinisesti tarkasteltuna, mutta se jättää erilaisen muistijäljen. Jollekin kuvaavinta muistossa on päällekarkaajan partaveden haju ja toiselle kylmä betonilattia, jolla maaten tuli raiskatuksi.

Eli sinusta me olemme lastuja laineilla vailla omaa ohjausta? Minusta me itsenäisiä toimijoita.

Mä sanoisin mielummin että me olemme noita laineita. Lastu herättää turhan paljon dualistisia mielleyhtymiä.

Tästä taas tulee kaikenlaisia metafyysisiä mielikuvia. Legendaarisin on ehkä Bruce Leen toteamus "Be like water making its way through cracks".

Toisaalta olemme myös rannalla istujia, jotka seuraavat laineiden kulkua. Siksihän epävarmoja usein kannustetaankin sanomalla "go with the flow".

Bruce tais olla viisas mies. Miten toi rannalla istuminen toimis? Jos olen oikein ymmörtänyt sä olet sanonut olevas aivot tai tarkemmin aivojen prosessit. Mut toi virtahan on myös aivojen prosessit. Miten aivot voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Rannalla istumassa ja laineina virtaamassa?

[Naturalisti]

Siitä, ovatko tunteet alemman (tai kehollisemman) tason synnyttämiä, vai synnyttääkö ns. ajattelu tunteet ja niiden keholliset reaktiot, on kiistelty toistasataa vuotta. Ja ainakin oman käsitykseni mukaan se on sekä että.

Läheisen kuolemaa ei kuitenkaan voi surra ilman tietoa läheisen kuolemasta, eli kehon toiminnoista täysin erillinen tieto synnyttää tunteen.

Sama pätee esim. lottovoittoon tai ylennykseen töissä.

Tieto ei ole se tunne.

Enhän minä niin sanonutkaan, vaan että se tieto synnyttää tunteen.

Tieto ja sen tajuaminen voisi ihan hyvin laukaista ensin ne keholliset reaktiot (esim killiseen kuoliviestiin reagointina kylmäävä olo ja voimaton tuntemus raajoissa, ehkä pyörtymisen tunne, itkunkouristus jne), joiden ajamana syntyy se varsinainen tunne surusta.

Kyllä, mutta kaikki surevat omalla tavallaan. Jollakin menee yöunet, toisella menee vatsa kuralle, joku itkeä vollottaa, mutta joku ottaa asian tyynen rauhallisesti. Viimeksi mainittu suree ilman kehollisia reaktioita.

Tämä oli pitkään selitys kaikille tunteille, kunnes vaaka alkoi kallistua siihen, että aivot synnyttävät tunnekokemuksen, joka sitten aihuttaa keholliset reaktiot. Nyt taitaa olla konsensus, että sekä että ja stimuksen tyypistä riippuen enemmän tai vähemmän

Mutta siili suhosen näkemys homeostaattisten prosessien ratkaisevasta roolista on väärä. Joissakin tapauksessa ne ovat ratkaisevia, joissain eivät.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että siili suhonen korostaa homeostaattisten tilan ylläpitoa ikäänkuin se olisi kaikkien toimintojen virikkeiden syy. Myönnän sen, että sen on oltava kunnossa, ennenkuin mitään ylempiä tarpeita ja haluja on mahdollista tyydyttää. Asiaa voisi selventää vertaamalla aivojen toimintoja Maslow'n tarvehierarkiaan; molemmat järjestelmät kuvaavat eri tasoisia ja tyyppisiä tarpeita tai prosesseja, jotka vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen ja hyvinvointiin:

1. Homeostaattiset tilan ylläpito: Tämä voidaan rinnastaa Maslow'n tarvehierarkian alimpaan tasoon eli fysiologisiin tarpeisiin. Tämä taso sisältää perustarpeet kuten ravinnon, veden, unen ja ruumiinlämmön säätelyn. Aivojen kannalta näiden toimintojen ylläpito on kriittistä eloonjäämisen kannalta, ja ne ovat välttämättömiä ennen kuin korkeampien tarpeiden täyttämistä voidaan edes harkita.

2. Lajityypilliset vietti- ja vaistotoiminnot: Näitä voi verrata Maslow'n seuraavaan tasoon, joka sisältää turvallisuuden tarpeet sekä osittain sosiaaliset tarpeet. Näihin liittyvät käyttäytymismallit, kuten suojautuminen vaaroilta ja lisääntymiseen liittyvät vietit, ovat syvälle juurtuneita ja tärkeä osa lajimme selviytymistä. Ne vaativat homeostaattisten tarpeiden täyttämisen, mutta ne ovat yhä perustavaa laatua olevia tarpeita, jotka ohjaavat käyttäytymistä.

3. Sosiaaliset tarpeet: Tämä vastaa suoraan Maslow'n sosiaalisia tarpeita, kuten yhteenkuuluvuuden, rakkauden ja ystävyyden tarvetta. Näiden tarpeiden täyttämisen jälkeen yksilö pystyy kehittämään vahvempia sosiaalisia suhteita ja luottamusta muihin, mikä on tärkeää yhteisöllisessä ja sosiaalisessa kontekstissa.

4. Itsensä kehittäminen sosiaalisessa kontekstissa: Tämä vastaa Maslow'n itsetoteutuksen ja itsearvostuksen tarpeita, jotka ovat hierarkian huipulla. Tähän liittyy yksilön halu kehittää itseään, saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa potentiaaliaan, usein sosiaalisten ja yhteiskunnallisten arvojen puitteissa.

Tähän tapaan voidaan rinnastaa Maslow'n tarvehierarkia aivojen eri prosesseihin. Tämän ajattelun tarkentaminen voi lisätä ymmärrystä, miten eri tarpeet voivat ohjata aivojen toimintaa eri tilanteissa ja kehitysvaiheissa. Miten aivot käsittelevät näitä tarpeita eri tasoilla ja priorisoivat niitä tilanteen ja tarpeiden mukaan, lienee vielä pitkälle avoin kysymys.

2. Lajityypilliset vietti- ja vaistotoiminnot

Tarve rakentaa suoja kehon homeostaasia uhkaavien petoeläimien varalta. Katto ja seinät jotta pysyisimme kuivina ja lämpöisinä ettei interosetptiisen budjettiministerin tarvi turhan päiten vapauttaa glukoosia verenkiertoon organismin optimaalisen lämpötilan ylläpitämiseksi.
Funktio. Homeostaattisen tasapaino turvaaminen.

3. Sosiaaliset tarpeet: Tämä vastaa suoraan Maslow'n sosiaalisia tarpeita, kuten yhteenkuuluvuuden, rakkauden ja ystävyyden tarvetta. Näiden tarpeiden täyttämisen jälkeen yksilö pystyy kehittämään vahvempia sosiaalisia suhteita ja luottamusta muihin, mikä on tärkeää yhteisöllisessä ja sosiaalisessa kontekstissa.

Ystävien kesken ollessa tai kädestä kiinni pitäessä, hengitys ja pulssi synkronisoituu. Kehon budjettiministeri hiljenee vapauttamasta kortisolia ja tuhlaamasta energiaa.
Funktio. Homeostaattisen tasapainon turvaaminen.

4. Itsensä kehittäminen sosiaalisessa kontekstissa: Tämä vastaa Maslow'n itsetoteutuksen ja itsearvostuksen tarpeita, jotka ovat hierarkian huipulla. Tähän liittyy yksilön halu kehittää itseään, saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa potentiaaliaan, usein sosiaalisten ja yhteiskunnallisten arvojen puitteissa.

Auttaa nousemaan sosiaalisen kontekstin dominanssihierarkiassa ja taata paremmat mahdollisuudet resursseihin ja suvunjatkamiskaverin löytämiseksi.
Funktio. Homeostaattisen tasapainon turvaaminen.

Sun meemikoneessa oleva ajatustottumus (eli päähän piintymä kehon sieluoliosta, joka käyttää aivoja vain työkaluna) on näköjään niin vahva, ettet kykene edes ajattelemaan mitään muuta vaihtoehtoa.

Sanoisin enemmän että aivot ja ruumis työskentelevät yhdessä organismin homeostaattisen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Mut jos tos nyt pitäs tollanen jako välttämättä tehdä niin kaiken tietämämme ja esittämäni pohjalta sanoisin että se primus motor on aika selvästi ruumis.
Oon kyl yrittänyt tota toistakin vaihtoehtoa ajatella kun ei mulla tässä mitään erityistä tunnesidettä tuohon näkemykseeni oo. Tai mistäpä senkään tietää. Omia tunnesiteitään voi olla joskus vaikea bongata. Mut en oikeen ymmärrä mitä se edes vois mahdollisesti tarkoittaa. Että ruumis ois joku aivoille alisteinen työkalu.
Toki olet oikeassa siinä että ajatustottumuksemme yleensä istuvat vahvassa. Se on toki valitettavaa mutta homeostaasin ja kaiken aivoista tietämämme näkökulmasta ymmärrettävää.
Kuinka kykenevä koet itse olevasi harkitsemaan ja ymmärtämään muita vaihtoehtoja kuin tuota reduktiivistä emergenssiä tai aivoja ruumiista työkalunaan käyttävänä käskyttäjänä?

Vastaavasti minä en oikeen ymmärrä mitä se edes vois mahdollisesti tarkoittaa. Että aivot ois joku ruumiille alisteinen työkalu. Tähän varmaan törmäämme jatkossakin, mutta ei juututa siihen.

Myönnän kyllä sen, etten tuo oma ajattelutapa on nyt piintynyt melko vahvasti omiin ajatustottumuksiini, mutta yritän silti miettiä muitakin vaihtoehtoja ja dialogi eri näkemyksiä edustavien kanssa on siksi kiinnostavaa.

Tuo transsendentaalinen materialismi, jonka sinä ja Kohina nostitte esiin on alkanut nyt kiinnostaa. (Sitäkin huomaan kääntäväni mielessäni koko ajan oman näkemykseni mukaiseksi.) Kuinka tarkkaan sä oot jo perehtynyt asiaan?

Ei tullu yökävely jälkeen uni niin koitin katto tätä transcendaalia tällanen löyty nopeesti katottuna. Ei nyt heti lähteny lentoon eikä oikein jaksa keskittyä. Täytyy kattoa paremmilla silmillä sit. Millasii ajatuksii itel jos sais vähä alustusta aiheeseen.
https://www.societyandspace.org/article ... aterialism

Keho kauhees jännitystilassa täs uudes aivot tirehtöörinä viitekehyksessä. Odottelee vaan että mitä helvettiä sieltä kallon sisältä seuraavaks komennetaan. Tuntuu että vapaus on viety. Mut miten tästä enää eroonkaan pääsee.
Camus osu sattumalta silmään ja mieleen ku tota determinismiähän on tääl pohdittu. Ihan ymmärrettävää että miehen mielestä ainoa pohtimisen arvoinen kysymys on päättääkö päivänsä vai ei ku jumalan kuolema oli vielä suht koht tuore juttu. Jos maailma on vaan mekaaninen kone ja ihminen vaan koneen osa niin ei ihme jos tollasia pohtii. Keho muuten ei pohtis. Ainoostaan ne aivot siellä pimeässä kallossaan. Oon kyl eri mieltä herran kanssa. On muitakin pohtimisen arvoisia kysymyksiä. Ainakin pari. Kuka tän kaiken laitto alulle? Loppuuko tää koskaan? Ja jos niin kuka siivoo jäljet? Ja ehkä vielä että täytyykö tää kaikki ottaa vakavasti?

Tuota samaa linkkaamaasi paperia mäkin olen tuijotellut ja kysellyt välillä ChatGPT:ltä sevennyksiä. Viimeksi kysyin, mitä sublaatio (als Aufhebung) tarkoittaa. (Kysymys on tehty osana pitkää keskustelua ja hän muistaa mitä samassa keskustelussa on jo puhuttu.) Näin hän vastasi.

Lauseessa "Avoimella hegelilaisella kielellä transsendenttinen materialismi esitellään alustavasti sublaationa (als Aufhebung) sellaisille ajattelijoille kuten Lacanin, Badioun ja Meillassoux'n epäjohdonmukaiselle, itsedialektisoivalle materialismille," sana "sublaatio" (tai saksaksi "Aufhebung") viittaa Hegelin filosofiassa keskeiseen käsitteeseen, jolla on monitasoinen merkitys. Sublaatio voidaan kääntää englanniksi sanalla "sublation" ja se voidaan ymmärtää kolmen pääasiallisen merkityksen kautta: jonkin kumoaminen, säilyttäminen ja ylittäminen (tai kohottaminen) samanaikaisesti. Tämä tarkoittaa, että sublaation kohteena oleva ajatus tai käsite sekä hylätään että säilytetään uudessa, korkeammassa synteesissä.

### Lauseen Analyysi:

**1. **Sublaatio ja Hegeliläinen Kehys**:
- **Sublaatio Hegelin Filosofiassa**: Hegeliläisessä perinteessä "Aufhebung" on prosessi, jossa ristiriitaiset elementit yhdistetään korkeammassa synteesissä siten, että niiden alkuperäiset ristiriidat kumotaan mutta myös säilytetään uuden, kokonaisvaltaisemman ymmärryksen osana. Tämä prosessi ei ole pelkkä negaatio, vaan siihen liittyy jonkin asteinen säilyminen ja integrointi korkeampaan kontekstiin.

- **Johnstonin Transsendentaalinen Materialismi**: Tässä yhteydessä Adrian Johnstonin transsendentaalinen materialismi esitetään ikään kuin "sublatoivana" suhteessa muiden ajattelijoiden, kuten Lacanin, Badioun ja Meillassoux'n, materialismiin. Toisin sanoen, Johnstonin filosofia ottaa huomioon näiden ajattelijoiden lähtökohdat ja teoreettiset kontribuutiot, mutta ylittää ne, kumoaa niiden ristiriitaisuudet ja epäjohdonmukaisuudet ja samalla säilyttää jotain olennaista niistä osana omaa korkeampaa teoriaansa.

**2. **Epäsuora Kritiikki ja Kehittäminen**:
- **Epäjohdonmukainen, Itsedialektisoiva Materialismi**: Lauseessa mainitaan, että Lacanin, Badioun ja Meillassoux'n materialismit ovat "epäjohdonmukaisia" ja "itsedialektisoivia". Tämä viittaa siihen, että näiden ajattelijoiden näkemykset sisältävät omia sisäisiä ristiriitoja tai ovat jollain tavoin keskeneräisiä, mikä tekee niistä haastavia ja hedelmällisiä kohteita filosofiselle jatkokehittelylle.

- **Johnstonin Sublatoiva Rooli**: Johnstonin transsendentaalinen materialismi ei hylkää näitä ajattelijoita suoraan, vaan pikemminkin yrittää ylittää ja sisällyttää heidän ajatuksensa osaksi laajempaa ja koherentimpaa materialistista teoriaa. Tämä on sublaation ydin: ottaa vastaan ja käsitellä aiempia teorioita, kumota niiden rajoitukset ja samalla säilyttää niiden merkitys uudessa muodossa.

**3. **Avoin Hegeliläinen Kieli**:
- **Hegeliläinen Diskurssi**: Lause viittaa siihen, että Johnstonin ajattelu liikkuu avoimesti hegeliläisen filosofian perinteessä. Tämä tarkoittaa, että Johnston käyttää Hegelin dialektista menetelmää—ristiriitojen käsittelyä ja niiden ylittämistä—perustana omalle filosofiselle projektilleen.

### Yhteenveto Lauseen Ajatuksesta

Lauseessa esitetään, että Adrian Johnstonin transsendentaalinen materialismi voidaan ymmärtää Hegelin käsitteen "Aufhebung" (sublaatio) kautta. Johnston ottaa huomioon aiempien materialististen ajattelijoiden, kuten Lacanin, Badioun ja Meillassoux'n, teoriat, tunnistaa niissä olevat ristiriidat ja epäjohdonmukaisuudet, ja sitten "sublatoi" ne, eli kumoaa nämä ristiriidat mutta säilyttää ja sisällyttää näiden ajattelijoiden keskeiset ideat osaksi omaa filosofiaansa. Tämä prosessi tapahtuu avoimessa hegeliläisessä diskurssissa, jossa filosofinen edistyminen tapahtuu dialektisen synteesin kautta.

[ID10T]

Siitä, ovatko tunteet alemman (tai kehollisemman) tason synnyttämiä, vai synnyttääkö ns. ajattelu tunteet ja niiden keholliset reaktiot, on kiistelty toistasataa vuotta. Ja ainakin oman käsitykseni mukaan se on sekä että.

https://www.thebehaviorhub.com/blog/202 ... regulation

Top-down emotions are conscious responses to how we think about our circumstances. For instance, kiddos can get anxious after deciding they haven’t studied hard enough for an exam. That’s a very cerebral response, not so much a biological one.

The Bottom-Up approach admits that body sensations or feelings are the first to occur. It believes that one needs to feel safe first before they learn how to regulate their responses.

ja
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3304475/
(hieman eri määritelmät)

Comparing bottom-up with top-down emotion generation Bottom-up emotions are elicited largely by perceptions, which need not be accessible to conscious awareness and are often biologically prepared. Top-down emotions elicited largely by cognitions, which are not tied to any particular perceptual stimulus, but rather to linguistically represented appraisals that are usually accessible to conscious awareness. Bottom-up emotions help us respond quickly and accurately to emotion-relevant aspects of our environment, whereas top-down emotions help us achieve greater flexibility in producing these emotional responses. Bottom-up generated emotions, especially those elicited by emotional faces, elicit stronger amygdala activity—but weaker subjective reports of emotion—than top-down generated or mixed emotions

Vähän keinotekoinen jaottelu tuo mielestäni.

Top-down emotions are conscious responses to how we think about our circumstances. For instance, kiddos can get anxious after deciding they haven’t studied hard enough for an exam. That’s a very cerebral response, not so much a biological one.

Hyvin biologinen tämäkin. Ei tos oikeen ero oo ennustaako aivot ulkoisen vai sisäisen stimuluksen kuten ajatuksen.
Tiedetään että aivot voi alkaa valmistaa kehoa liikkeeseen vaikka mitään tarkoitusta liikkua ei olisi.
Toskin tapauksessa toi kokeen ajattelu sai interoseptiivisen verkoston bujettiministerin käskyttämään rauhaset tuottamaan kortisolia vapauttamaan glukoosia verenkiertoon ja samalla ennustamaan tohon energiantuhlaukseen mätsäävän affektin josta edelleen luotiin tuo ahdistuksen tunne.
Ihmnenhän on siitä ainutlaatuinen eläin että pystyy ajattelemaan itsensä sairaaksi.
Tietoisesti voi ehkä ymmärtää että ajatus ei ole todellinen tai välitön uhka organismin homeostaasille mut interoseptiivinen hermosto ei tuota ymmärrä. Se ottaa tuon ajatuksen merkityksen vastaan niinkun ottas ulkoisen ärsykkeenkin.
Alkaa valmistella kehoa liikkeeseen eli tuottamaan kortisolia ja muita sympaattisen hermoston toimenpiteitä.
Ihan niinku se on tehnyt miljoonia vuosia. Ja tuosta kehon energiabudjetin käytöstä sitten interoseptiivinen verkosto ennustaa affektit ja edelleen rakentaa tunteen. Ei evoluutio ole ehtinyt rakentaa mitään uuttaa koneistoa reagoimaan ajatuksiin ja mielikuviin vaan operoi sillä samalla systeemillä joka on rakennettu fyysiseen uhkaankin reagoimiseen.
Nykymaailmassahan jossa ajateltavaa ja märehdittävää ja somessa sodittavaa riittää, tuo on tietty katastrofi. Symaattinen hermosto huutaa punasella, kortisolia tuotetaan glukoosia vapauttamaan ja aivot ennustavat energiabudjettivajeen pohjalta affektejaan ihan kuten ennustasivat kun olltaisiin oikeaan sotaan lähdössä. Kehoa korjaava ja palauttava parasympaattinen hermosto ei pääse toimimaan. Seuraa krooninen stressi. Yksi nykyajan suurimmista vitsauksista ja uhista ihmisen terveydelle.

Miksi yrität väen väkisin tuputtaa ajatusta siitä, että aivot ovat vain kehon työkalu, vaikka tilanne on todellisuudessa myös yleisen tieteellisen käsityksen mukaan täysin päinvastainen? Muu keho toimii aivojen aistin- ja toimieliminä, kuten äsken täällä esitin:

viewtopic.php?p=248132#p248132

Toisinsanoen tunteet syntyvät sekä kehon että mielen vuorovaikutuksesta. Kehon homeostaattiset prosessit, kuten hormonien eritys ja hermoston toiminta, luovat affekteja, jotka tietoisuus sitten tulkitsee ja antaa niille merkityksen. Toisin sanoen, 'liskoaivot' käynnistävät tunteiden fysiologiset reaktiot, mutta 'meemikone', eli tietoisuus, muokkaa niitä ajattelun kautta. Näin tunteet voivat syntyä sekä alhaalta ylös (biologisista prosesseista) että ylhäältä alas (ajatusten kautta), ja molemmat prosessit ovat olennaisia tunteiden kokonaisvaltaisessa synnyssä.

Eli keho on paljon muuta kuin vain aistinelin. Toimija se on siinä mielessä toki että se määrittää mitä tuo meemikone tekee. Sen prosessit määrittävät mitä tunnemme ja sen kautta edelleen mitä ajattelemme ja havaistemme.

Ei suinkaan. Jalan amputaatio ei esim. merkitse ydinfyysikon työminälle juuri mitään, kuten ei munuaisen luovutus, toisen silmän sokeutuminen tai umpilisäkkeen poistokaan. Elimiä voi poistaa ja "sammuttaa" melkoisesti, ennen kuin se minän nujertaa.

Työminän mainitsin erikseen siksi, että se on se päämääräorientoitunein osa persoonaamme. Arkiminä sen sijaan saattaa näistä mainituista tapahtumista masentuakin.

[ID10T]

Siitä, ovatko tunteet alemman (tai kehollisemman) tason synnyttämiä, vai synnyttääkö ns. ajattelu tunteet ja niiden keholliset reaktiot, on kiistelty toistasataa vuotta. Ja ainakin oman käsitykseni mukaan se on sekä että.

Läheisen kuolemaa ei kuitenkaan voi surra ilman tietoa läheisen kuolemasta, eli kehon toiminnoista täysin erillinen tieto synnyttää tunteen.

Sama pätee esim. lottovoittoon tai ylennykseen töissä.

Tieto ei ole se tunne.

Enhän minä niin sanonutkaan, vaan että se tieto synnyttää tunteen.

Tieto ja sen tajuaminen voisi ihan hyvin laukaista ensin ne keholliset reaktiot (esim killiseen kuoliviestiin reagointina kylmäävä olo ja voimaton tuntemus raajoissa, ehkä pyörtymisen tunne, itkunkouristus jne), joiden ajamana syntyy se varsinainen tunne surusta.

Kyllä, mutta kaikki surevat omalla tavallaan. Jollakin menee yöunet, toisella menee vatsa kuralle, joku itkeä vollottaa, mutta joku ottaa asian tyynen rauhallisesti. Viimeksi mainittu suree ilman kehollisia reaktioita.

Tämä oli pitkään selitys kaikille tunteille, kunnes vaaka alkoi kallistua siihen, että aivot synnyttävät tunnekokemuksen, joka sitten aihuttaa keholliset reaktiot. Nyt taitaa olla konsensus, että sekä että ja stimuksen tyypistä riippuen enemmän tai vähemmän

Mutta siili suhosen näkemys homeostaattisten prosessien ratkaisevasta roolista on väärä. Joissakin tapauksessa ne ovat ratkaisevia, joissain eivät.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että siili suhonen korostaa homeostaattisten tilan ylläpitoa ikäänkuin se olisi kaikkien toimintojen virikkeiden syy. Myönnän sen, että sen on oltava kunnossa, ennenkuin mitään ylempiä tarpeita ja haluja on mahdollista tyydyttää. Asiaa voisi selventää vertaamalla aivojen toimintoja Maslow'n tarvehierarkiaan; molemmat järjestelmät kuvaavat eri tasoisia ja tyyppisiä tarpeita tai prosesseja, jotka vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen ja hyvinvointiin:

1. Homeostaattiset tilan ylläpito: Tämä voidaan rinnastaa Maslow'n tarvehierarkian alimpaan tasoon eli fysiologisiin tarpeisiin. Tämä taso sisältää perustarpeet kuten ravinnon, veden, unen ja ruumiinlämmön säätelyn. Aivojen kannalta näiden toimintojen ylläpito on kriittistä eloonjäämisen kannalta, ja ne ovat välttämättömiä ennen kuin korkeampien tarpeiden täyttämistä voidaan edes harkita.

2. Lajityypilliset vietti- ja vaistotoiminnot: Näitä voi verrata Maslow'n seuraavaan tasoon, joka sisältää turvallisuuden tarpeet sekä osittain sosiaaliset tarpeet. Näihin liittyvät käyttäytymismallit, kuten suojautuminen vaaroilta ja lisääntymiseen liittyvät vietit, ovat syvälle juurtuneita ja tärkeä osa lajimme selviytymistä. Ne vaativat homeostaattisten tarpeiden täyttämisen, mutta ne ovat yhä perustavaa laatua olevia tarpeita, jotka ohjaavat käyttäytymistä.

3. Sosiaaliset tarpeet: Tämä vastaa suoraan Maslow'n sosiaalisia tarpeita, kuten yhteenkuuluvuuden, rakkauden ja ystävyyden tarvetta. Näiden tarpeiden täyttämisen jälkeen yksilö pystyy kehittämään vahvempia sosiaalisia suhteita ja luottamusta muihin, mikä on tärkeää yhteisöllisessä ja sosiaalisessa kontekstissa.

4. Itsensä kehittäminen sosiaalisessa kontekstissa: Tämä vastaa Maslow'n itsetoteutuksen ja itsearvostuksen tarpeita, jotka ovat hierarkian huipulla. Tähän liittyy yksilön halu kehittää itseään, saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa potentiaaliaan, usein sosiaalisten ja yhteiskunnallisten arvojen puitteissa.

Tähän tapaan voidaan rinnastaa Maslow'n tarvehierarkia aivojen eri prosesseihin. Tämän ajattelun tarkentaminen voi lisätä ymmärrystä, miten eri tarpeet voivat ohjata aivojen toimintaa eri tilanteissa ja kehitysvaiheissa. Miten aivot käsittelevät näitä tarpeita eri tasoilla ja priorisoivat niitä tilanteen ja tarpeiden mukaan, lienee vielä pitkälle avoin kysymys.

2. Lajityypilliset vietti- ja vaistotoiminnot

Tarve rakentaa suoja kehon homeostaasia uhkaavien petoeläimien varalta. Katto ja seinät jotta pysyisimme kuivina ja lämpöisinä ettei interosetptiisen budjettiministerin tarvi turhan päiten vapauttaa glukoosia verenkiertoon organismin optimaalisen lämpötilan ylläpitämiseksi.
Funktio. Homeostaattisen tasapaino turvaaminen.

3. Sosiaaliset tarpeet: Tämä vastaa suoraan Maslow'n sosiaalisia tarpeita, kuten yhteenkuuluvuuden, rakkauden ja ystävyyden tarvetta. Näiden tarpeiden täyttämisen jälkeen yksilö pystyy kehittämään vahvempia sosiaalisia suhteita ja luottamusta muihin, mikä on tärkeää yhteisöllisessä ja sosiaalisessa kontekstissa.

Ystävien kesken ollessa tai kädestä kiinni pitäessä, hengitys ja pulssi synkronisoituu. Kehon budjettiministeri hiljenee vapauttamasta kortisolia ja tuhlaamasta energiaa.
Funktio. Homeostaattisen tasapainon turvaaminen.

4. Itsensä kehittäminen sosiaalisessa kontekstissa: Tämä vastaa Maslow'n itsetoteutuksen ja itsearvostuksen tarpeita, jotka ovat hierarkian huipulla. Tähän liittyy yksilön halu kehittää itseään, saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa potentiaaliaan, usein sosiaalisten ja yhteiskunnallisten arvojen puitteissa.

Auttaa nousemaan sosiaalisen kontekstin dominanssihierarkiassa ja taata paremmat mahdollisuudet resursseihin ja suvunjatkamiskaverin löytämiseksi.
Funktio. Homeostaattisen tasapainon turvaaminen.

Sun meemikoneessa oleva ajatustottumus (eli päähän piintymä kehon sieluoliosta, joka käyttää aivoja vain työkaluna) on näköjään niin vahva, ettet kykene edes ajattelemaan mitään muuta vaihtoehtoa.

Sanoisin enemmän että aivot ja ruumis työskentelevät yhdessä organismin homeostaattisen hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Näinkö tapahtuu myös narkomaanin ja rappioalkoholistin kohdalla? Kyllä mieli siellä pääkopassa on se, joka vie, ja kroppa vikisee.

[ID10T]

No oudolta kuulostaa tuo väitteesi että tiede tietäisi ainoastaan joitain yksittäisiä biokemiallisia prosesseja. Tiedetään mm. miten aivot rakentavat tunteeksi kutsuttuja simulaatioita kehon metabolisista, immunologisista jne. saapuvista signaaleista. Tiedetään miten aivot rakentavat minäksi kutsutun simulaation. Lisäksi tiedetään paljon muuta mitkä aivojen osat simuloivat kognitiivisia prosesseja ja tekijöistä jotka määrittävät miten nuo aivojen eri simulaatioita pyörittävät osat toimivat ja miten ne ovat yhteydessä ja vaikuttavat toisiinsa. Ja minä tiedän hyvin vähän siitä mitä tiedetään olettaisin joten luultavasti tiedetään vielä helkutisti paljon enemmän. Näitä asioita tutkivat muunmuassa endrokrinologia, käyttäytymisgenetiikka ja neurotieteet eri muodoissaan. Vai että muutamia biokemiallisia prosesseja. Jo on jutut.

Voi veikkoset, emme me tiedä puoliakaan tuosta, mitä väität tiedettävän. Aivokuvantamisen tarkkuus ei yksinkertaisesti riitä siihen.

Tunteiden osalta tiedämme suunnilleen ne aivoalueet, mitkä aktivoituvat, mutta siinä se, itse tunne jää analysoimatta kokonaan. Mielihyvään liittyvät mm. talamus, mantelitumake ja hippokampus, sekä lisäksi tyvitumakkeiden pohjaosat, aivosaaret (insula), otsalohkojen alaosat ja dorsolateraaliset alueet sekä pihtipoimun (gyrus cinculi) keskiosa. Mutta onko mielihyvä seksuaalista, vahingonilosta johtuvaa, vaiko esim. lapsen sylissä pitämisen synnyttämää? Nämä seikat ovat erittäin olennaisia, jos halutaan todella pureutua aivojen "simulaatioihin".

Tiedämme siis vasta näyttelijät, mutta näytelmän juoni ja vuorosanat ovat vielä hakusessa.

Pureksin aikani tuota sanaa "simulaatio". Jotenkin se hiersi, mutta kyllä se taitaa olla aika hyvä sana sille, miten nämä tiedostamamme korkeammat kognitiosisällöt syntyvät.

Mutta ei meidän tarvitse ymmärtää täysin mekanismeja todetaksemme, että simulaatioita syntyy ja ne toimivat tavallaan käyttöliittymänä siihen valtavaan informaatioon, jota aistielimien ja sisäisten mekanismien kautta tulee aivoihin.

Me voimme onneksi vähän ymmärtää miten ja miksi nämä simulaatiot ja kokemuksemme rakennetaan.
Yhdellä sanalla: ennustamalla. Se on tehokkain ja oikeastaan ainoa ratkaisu tuohon esiinostamasi valtavaan informaatioon. Esim. silmiin puskee niin paljon inputtia joka hetki kun ovat auki että aivojen olisi täysin mahdotonta tosta kaikesta jatkuvalla syötöllä rakennella näköhavaintokokemuksia. Siihen päälle vielä joka muusta aistikanavasta saapuva inffo niin aivot sulais ennenkun ne pääsis ees kunnolla vauhtiin. Ei vaan riitä yhteydet. Ja metaboliset kustannuksethan tossa olis mahdotonta kattaa vaikka tollasta määrä yhteyksiä pystyttäs pyörittään. Mitä ei siis pystytä. Ja toki selviytymisen kannalta ois liian hidasta havaita prosessoida ja toimia. Ennustus, toiminta, ja havainto. Paljon nopeampaa. Muuten ei saatas ikinä sitä lentävää palloakaan kiinni.
Aivot siis ensin tekevät ennustuksen aikaisempien elämänkokemusten pohjalta, sitte simuloidaan, sitten verrataan simulaatiota aistielimistä saapuvaan inputtiin ja jos se täsmää tuo simulaatio esitetään havaintokoemuksena. Jos ei täsmää vaan havaitaan ennustusvirheitä palataan takaisin alkuun ja tehdään uusi ennustus verrataan inputtiin jne.. Näköhavainto, ääni, maku, haju, sensomotorinen kokemus, tunteet, motorinen kokemus. Kokemuksesi tällä hetkellä on siis ennustus jonka aivosi loivat joitakin millisekunteja sitten. Hyvin vähän inputtia aistielimistäsi päätyi aivoihin asti prosessoitavaksi.
Miljardeja ennustusluuppeja pyörii aivoissamme jatkuvasti rinnakkain toisilleen jutellen ja toisiaan komentaen. Intrinsic network. Aivot ei siis oo passiivinen vastaanotin vaan aktiivinen kokemuksen rakentaja.
Aivot siis niinku tiedemies. Tekee hypoteeseja ja vertaa näitä hypoteeseja empiiriseen dataan. Ennustusvirheen sattuessa tiedemiesaivot voi korjata hypoteesiaan kuten kunnon tiedemies tekee. Tai olla vilunkitiedemies ja ottaa data huomioon siltä osin ku sopii hyptoeesiinsa. Tai peräti ohittaa data kokonaan ja roikkua simulaatiossaan ku konservatiiviänkyrä. Tai Unohtaa vanhat hypoteesit kokonaan ja mennä pelkästään uudella datalla niinku Einstein tai lapsi. Lapsellahan ei vielä hypoteeseja, eikä voi ennustaa ku ei oo edeltäviä kokemuksiakaan. Luontanen etsijä ja oivaltaja siis. Absorbent mind kuten upea maria montessori sanosis. Hyptoeesinsa luonut aikuinen sit operoi pääasiaalisesti kallonsa pimeydessä, vanhoist muistoist luotuja ennusteitaan ja hypoteesejaan tuijotellen.
Täs aivot vilunkitiedemiehenä. Hypoteesia korjataan vaan sen osalta ku aivojen tarkoitusperiin on sopivaa.

Eihän tuo ennustaminen mitenkään kevennä aivojen työtaakkaa, varsinkaan, kun totesit "Miljardeja ennustusluuppeja pyörii aivoissamme jatkuvasti rinnakkain toisilleen jutellen ja toisiaan komentaen". Siinä sitä vasta prosessointitehoa tarvitaan.

Sanoppa se. Nää luupit siellä kuitenkin tarvii olla. Eräs viisas mies sano mulle kerran että lapsi ei tunnista edes sormiaan ennenkun noita kokemuksia on tallentunut säännömukaisuuksiksi aivohin joiden avulla se voi
tehdä selkoa aistielimistä saapuvasta hälystä. Kato maisemaa ympärilläs. Sieltä tulee aivan helvetisti fotonia
retinaan joka hetki ja nonstop aivojen pitäs sitten pyörittää tää massivinen määrä signaaleita noiden luuppien kautta ja rakentaa niistä havaintokokemusta. Siihen päälle somatosensorinen häly, korvista tulevat signaalit ja kikki muu. Kaikki ton muutaman miljardin luupin päälle. Johan siinä tarvis pään olla kuumailmapallon kokonen. Palstan laskupäät voivat laskeskella kuinka isosta kuumailmapallosta ois kyse mutta kyl se hankalaks kävis.
Mitä kävis globaalille ruokahuollolle ku ihmisen pitäs vetää peräkärryllinen kaurapuuroa naamariin päivässä.
Tai suomen talvessa hiihtolomalle lappiin ja tarttis päätä roikuttaa kymmenen tuntia pikku fiatin ikkunasta ulkona 20 asteen pakkasessa. Kylmää hommaa. Kyllä hoituu helpommin kun noi miljardi luuppia vaan ennustaa ja signaaleita aistielimistä otetaan vastaan aivoihin prosessoitavaksi ainoastaan ku ennustusvirheet sitä edellyttää. Ja plussana tietysti että toi on huomattavasti nopeempaa mikä selviytymisen kannalta on tietty hyvä juttu.

Ennustamisen sijaan käyttäisin termiä hahmontunnistus. Jos esim. jokin näkökentässämme tuntuu tutulta, se saa huomiomme.

Yleensä huomion kylläkin taitaa herättää ne ennustusvirheet eikä tuttu juttu. Sen takia ihmiset käy lomilla uusissa paikoissa. Dopamiinijärjestelmä rakastaa ennustusvirheitä.

Pidän edelleen kiinni hahmontunnistusteoriastani. Jos kävelen kadulla ja vastaan tulee sadan muun ihmisen joukossa Virtasen Pekka, tunnistan hänet, enkä niinkään välitä muista. Tuo, miltä Pekka näyttää, on se hahmo, jonka olen muistiini tallentanut. Ei sitä tarvitse ennustaa erikseen.

Ja kuten sanoin, ei se jatkuva ennusteiden laatiminen mikään helpotus aivoille olisi. Esim. autoa ajaessa se pikemminkin olisi haitallista, koska ennusteilla on tapana mennä pieleen. Siinäkin silti hahmontunnistus auttaa, tunnemmehan esim. liikennemerkit entuudestaan.

[ID10T]

Juu, elämä on jatkuvaa kovaa taistelua. Joillain painaa synnit, toisilla on tarvetta popsia antideperssiivisiä sinisiä pillereitä jottei moraali satuta / kolhi häntä liikaa. Jotkut ratkeaa dokaamaan, toiset menee sängynpohjalle ja toivoo oneglmien katoavan. Suurimmat psyykkeen nakertajat ovat varmaan ympäristötekijat.

Ja ympäristötekijöihin vaikuttaa pitkälti depressio.

Teen sulle saman kysymyksen. Mikä on se kokija ja toimija, joka aistii nuo kokemukset ja niihin reagoi?
viewtopic.php?p=246790#p246790

Ei ole kokijaa. On vain kokemus.

Miten voi olla kokemus ilman kokijaa?

Ja jos me emme koe kokemuksiamme, miten ne kuitenkin muokkaavat persoonaamme?

Toimija sitten on organismi, kehomieli. Tai no toimijan sijasta ehkä asianmukaisempi metafora olisi tapahtuja.

Tapahtuja ei taida olla edes oikea sana. Mikä vika toimijassa on?

Mun mielestä taphtuja kuvaa oikein hyvin tilannetta. Me tapahdutaan osana universumin prosesseja. Toimijassa se vika nähdäkseni että se ei vastaa todellisuutta vaan luo helposti kuvan ihmisestä jonkinlaisena itsenäisenä toimijana, pomohomunculuksena. Saa toki käyttä jos niin haluaa.

Eli sinusta me olemme lastuja laineilla vailla omaa ohjausta? Minusta me itsenäisiä toimijoita.

Ja jos me emme koe kokemuksiamme, miten ne kuitenkin muokkaavat persoonaamme?

En näe ongelmaa. Persoona on yksi käsitteellinen simulaatio. Kokemuksen sisältö.

Ei persoona ole kokemuksen sisältö, vaan se on kokemusten muokkaama.

Ai mikäs se sitten on jos tietoisen kokemuksen sisältö?

Kokemus on aina ainutkertainen, kun taas persoona on pysyvä, joskin elastinen. Esim. raiskauksen uhri on aina paljon muutakin, vaikka se raiskaus hänen persoonaansa muuttaakin. Suhtautuminen kissoihin on myös osa persoonaa, mutta se ei liity raiskauskokemukseen mitenkään (ellei raiskaaja ole kissa).

vaan se on kokemusten muokkaama.

Täs ilmeisesti tarkoitat kokemuksella organismin ulkoa ja sisältä tulevaa inputtia?

Suunnilleen näin.

Mä tarkoitin kokemuksella tietoista kokemusta joka tuosta inputista rakennetaan. Ehkä tuosta johtui väärinymmärryksemme.

Juu, näkemyksemme tosian eroavat tässä(kin) kohtaa. Minusta tuo on kokemuksen suodattamista tai sen jalostamista muistijäljeksi.

Esim. juuri raiskaus voi olla kokemuksena hyvin samanlainen eri ihmisille kliinisesti tarkasteltuna, mutta se jättää erilaisen muistijäljen. Jollekin kuvaavinta muistossa on päällekarkaajan partaveden haju ja toiselle kylmä betonilattia, jolla maaten tuli raiskatuksi.

Eli sinusta me olemme lastuja laineilla vailla omaa ohjausta? Minusta me itsenäisiä toimijoita.

Mä sanoisin mielummin että me olemme noita laineita. Lastu herättää turhan paljon dualistisia mielleyhtymiä.

Tästä taas tulee kaikenlaisia metafyysisiä mielikuvia. Legendaarisin on ehkä Bruce Leen toteamus "Be like water making its way through cracks".

Toisaalta olemme myös rannalla istujia, jotka seuraavat laineiden kulkua. Siksihän epävarmoja usein kannustetaankin sanomalla "go with the flow".

Bruce tais olla viisas mies. Miten toi rannalla istuminen toimis? Jos olen oikein ymmörtänyt sä olet sanonut olevas aivot tai tarkemmin aivojen prosessit. Mut toi virtahan on myös aivojen prosessit. Miten aivot voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Rannalla istumassa ja laineina virtaamassa?

Tässä näkisin virran sinä informaatiotulvana, josta aivomme yrittävät saada tolkkua. Emmehän me "lastuina laineillakaan" ole se virta.

[Naturalisti]

Mitä aivot tekee: Yrittää saada mielihyvää aikaiseksi.
Mitä aivot ei tee: Ei saa mielihyvää pysyväksi asiaksi.

Hei. Tässä oli kyllä lyhyesti ja ytimekkäästi jos kohta osuvastikin kuvattu ihmisen tila. Tästä vois teettää magneetin jääkaapin oveen muistuttamaan karusta kohtalostamme.
Näin tosiaan on asian laita kuten huomioit. Dopamiinijärjestelmämme luo jatkuvasti tajuntaamme mahdollisia maailmoja, haluja ja haaveita ja laittaa juoksemaan meidät niiden perässä vain huomataksemme että tuon halujemme toteutumisen tuoma mielihyvä olikin hyvin lyhytkestoista ja katoaa kuin pieru saharaan. Ja jälleen on jatkettava juoksemista uusien mielihyvää lupaavien unikuvien perässä.
Mut onneksi tilanne ei ole todellisuudessa aivan näin synkeä. Kuten neurotieteet ja ikiaikiset hengelliset perinteet tietävät kertoa aivoistamme löytyy myös toinen, endorfiinin, endokannabinoidien, serotoniinin ja oksitosiinin pyörittämä koneisto joka löytää tyytyväisyyden ja hyvän mielen tässä ja nyt hetkestä ja voi näin vapauttaa meidät kuningasdopamiinin luomien unikuvien, häilyvien nautintojen ja katoavaisten mielihyvien oravanpyörästä.

Juu, elämä on jatkuvaa kovaa taistelua. Joillain painaa synnit, toisilla on tarvetta popsia antideperssiivisiä sinisiä pillereitä jottei moraali satuta / kolhi häntä liikaa. Jotkut ratkeaa dokaamaan, toiset menee sängynpohjalle ja toivoo oneglmien katoavan. Suurimmat psyykkeen nakertajat ovat varmaan ympäristötekijat.

Ja ympäristötekijöihin vaikuttaa pitkälti depressio.

Teen sulle saman kysymyksen. Mikä on se kokija ja toimija, joka aistii nuo kokemukset ja niihin reagoi?
viewtopic.php?p=246790#p246790

Kokija, eli minä on siis aivojen luoma käsitteellinen simulaatio kuten kaikki muukin. [1]
Iluusio, kuten veli Buddhakin meille tietää kertoa. Ei ole kokijaa. On vain kokemus.[2]
Toimija sitten on organismi, kehomieli. Tai no toimijan sijasta ehkä asianmukaisempi metafora olisi tapahtuja.[3]

[1] Tarkoitatko nyt materiaalisten aivojen käynnissä olevia prosesseja, jotka sekä muodostavat uusien aistimusten ja jo omaksumiensa käsitysten avulla tajunnanvirtaa ja myös kokevat sen. Yksi ja sama prosessi muodostaa ja kokee tajunnanvirran. Mitään materiaalisesta todellisuudesta erillistä henkiseen substanssin kuuluvaa kokijaa ei ole olemassa.
[2] Voiko tämän "Ei ole kokijaa. On vain kokemus." tulkita kohdan [1] mukaan niin, että kokemuksen muodostaja ja kokija on yksi ja sama materiaalinen prosessi?
[3] Voiko tämän "Toimija sitten on organismi, kehomieli." tulkita niin, että tämä kehomieli on aivojen materiaalinen prosessi? Mksi ehdotat "toimijalle" paremmaksi metaforaksi "tapahtujaa"? Tuohan viittaisi siihen, ettei toimija olisi (luonnonlakien pakottavien ja sosiaalisten normien painostavien rajoitusten puitteissa) autonominen toimija, vaan toiminnot tapahtuisi jostakin muusta syystä. Mistä?

Lähetit Kohinalle osoitramassasi viestissä kommentin myös mimulle täällä:
viewtopic.php?p=246807#p246807

Nyt oli hyvää settiä. Tiedän ettei kohina näe viestejäni mut kiitos silti. UNOHDA NATURALISTI SE CHATGTP JA LUE TÄÄ KOHINAN POSTAUS AJATUKSELLA. TÄS ON PLAJON PUREKSITTAVAA JA ALUSTUSTA KETJUN AIHEEN KANNALTA HYVÄÄN KESKUSTELUUN.

Luen toki Kohinan postauksen ja kommentoin myös sitä hänelle, mutta vastaa myös sinä tässä sinulle osoitramassani postauksessa esittämiin kysymyksiin.
viewtopic.php?p=246762#p246762
Älää yritä kuitata niitä edellä olevalla kommentilla.

[1] Tarkoitatko nyt materiaalisten aivojen käynnissä olevia prosesseja, jotka sekä muodostavat uusien aistimusten ja jo omaksumiensa käsitysten avulla tajunnanvirtaa ja myös kokevat sen. Yksi ja sama prosessi muodostaa ja kokee tajunnanvirran.

En saa tästä ehkä täysin kiinni. Ennen olet puhunut tuottamisesta nyt muodostamisesta. Oletan että ovat sama asia. Tässä metaforassa siis on tollanen kolmijako: On tuottaja, tuotettu(tajunnanvirta), ja tuon tuotteen kokija ja nämä kolme ovat sama asia.
En täysin ymmärrä mihin tos tota tuottee kokijaa tarvitaan. Eikös se ole ihan turha hypoteesi. Tuottajalla ja tuotetullahan pärjäis ihan hyvin? Toisaalta kolminaisuus kuulostaa aina hyvältä. Voisko tossa toimia hyvänä analogiana isä, poika ja pyhä henki. Kolme kovaa joita järki ei ehkä pysty käsittein ymmärtämään samaksi asiaksi mutta jotka todellisuudessa kuitenkin ovat sama asia?

Näin tässä aina käy. Haluat tahallisesti ymmärtää asiat väärin ja paeta siten itse asiaa. Tuottaminen ja muodostaminen ovat synonyymejä. Yrität näin harhauttaa keskustelun asian sivuun rakentamalla tahalliseen väärinymmärrykseen perustuvia olkiukkoja ja silvot niitä.

Täs taas ne kielipelit ja kuinka erilailla asiat näemmekään. Sun mielestä näen asiat väärin ja rakentelen olkiukkoja. Ja mun perspektiivistä sä kerrot että vastailet mielelläsi lisäkysymyksiin mut sit ku niitä kyselen niin kerrot ettet vastaa vaan vastaus löytyy jostain muualta jos vain oikein yritän ymmärtää. Mut koitetaan saataisiinko tästäkin jotain synteesiä näennäisistä eroavaisuuksista huolimatta aikaiseksi.[1]
Eli nostaisin ton isän, pojan, ja pyhän hengen vielä tapetille ja miks se ois aika hyvä lähtökohta tarkastella myös tota reduktiivista tuottaja, tuotettu, kokija jaotteluasi.
Kuten neutronikin viestittelyssämme huomioi niin tietoisuus näyttäisi olevan hyvin erikoinen ja perustavanlaatuisella tavalla eri ilmiö kun mikään muu, mukaanlukien tuo tuottaja eli aivojen materiaaliset prosessit. Sitä vaan on vaikea järjellä ymmärtää miten ne vois olla sama asia. Samalla tavalla kun on vaikea ymmärtää miten isä ja poika voisivat olla sama asia.[2]
No, materia ja mieli vastakohtina ovat vain näennäinen illuusio niinkun on kaikki kokemamme. Me rakennamme maailman vastakohtien kautta. Hyvä ja paha, kylmä ja kuuma, kova ja pehmeä, mieli ja materia jne. Mut tää vastakohtien maailma ei ole kun emergentti varjo joka todellisuudessa redusoituu ykseydeksi pyhässä hengessä.
Tää tulkinta reduktiivisesta emergentismistä mun mielestä ratkaisee kaikki ne käsitteelliset ja muut ongelmat joita ehkä tuohon mielen materiaan redusoituminen tuo mukanaan.[3]
Oletus materialistisesta maailmastahan on muutenkin perua uskonnollisesta perinteestämme. Jumala rakensi ihmisen savesta ja näin poispäin. Mut todellisuudessa oletus materiamaailman olemassaolosta on vaan seurausta epätarkasta fokuksesta. Kuten tiedekin tietää meille kertoa niin mitä tarkemmalla fokuksella katsomme sitä selvemmäksi käy että mitään materiaa ei ole olemassa. On vaan muotoja ja säännönmukaisuuksia.
Sama toki koskee luonnonlakeja jotka nekin ovat vain johdannaisia lainsäätäjäjumalasta. Jumala on toki yhtälöstä poistettu mutta lait jäivät jäljelle ymmärrystämme kahlitsemaan.[4]
On vaan sokeaa energiaa, libidoa joka nousee spontaanisti pyhän hengen tyyneltä pinnalta. Kaikki on silkkaa sattumaa ja satunnaisia säännönmukaisuuksia. Ei toisiinsa mekanistisesti törmäileviä biljardipalloja vaikka siltä joskus vaikuttais.
there was a young man
who said "damn
for it certainly seems that i am
a creature that moves
in deterministic grooves
im not even a bus
im a tram"

Oisko täs lähtökohtaa ajattelumme näennäisten erojen synteesille. Paino sanalla näennäisten. Emergentin varjomaailman redusoituminen pyhän hengen kirkkauteen.[5]

[1] ok

[2] "isä, poika, ja pyhä henki" metafora ei valitettavasti selvennä mulle mitään, kun en ole noita asioita miettinyt. En myöskään käytä "tuottaja, tuotettu, kokija jaottelua". Minä päinvastoin torjun kartesiolaisen näkemyksen, että tuottaja ja kokija olisivat eri substanssien olioita. Ja minä nimenomaan väitän, että yksi ja sama prosessi (materiaalinen mieli) tuottaa ja kokee tuottamansa kokemukset; mitään psykofyysistä vuorovaikutusongelmaa ei täten ole olemassa. Tietousuus ei mun mielestä ole mitään muuta kuin tämän tuotetun tajunnanvirran kokemista (kaikkien aistimusten ja aktien summa). Näin ajateltuna materiaalista mieltä voisi kutsua myös sun käyttämällä termillä tapahtuja. Mieli ei talletus tätä tuottamaansa tapahtumien virtaa minnekään. Sen sijaan se tallettaa kykyjä tuottaa samankaltaista taohtumavirtaa mielikuvituksessa ja käytännössä uudelleen.

[3] Reduktiivisen emergentismin emergentti ominaisuus (materiaalinen mieli) on tarkoituksenmukaiset rakenteen mahdollistaman neuraaliden prosessin käynnissä oloemista. Reduktiolla viitataan siihen, että emergentin ominaisuuden, mielen olemassaolo päättyy prosessin pysähtyessä. Tämä mielen prosessien tuottama tajunnanvirta on vain todellisuuden representaatio (mielen virtuaalitodellisuus); käsityksemme todellisuudesta. Todellisuus on sellainen kuin se on käsityksistämme riippumatta. Käsityksemme todellisuudesta ei ole koskaan sama kuin todellusuus; todellisuus ei muutu vaikka muutamme käsityksiämme. Mielen toiminnallisuudesta vastaavat tilakoneet toteuttavat tuota mainitsemasi vastakohtien dialektiikkaa testaamalla sopiiko vanhat ajatustottumukset uuden ongelman ratkaisuun ja korjaa tottumuksia empiiristen kokemustensa mukaisesti.

[4] Tämänkin minä selitän päinvastoin. Ajattelen, että tämä kouriin tuntuva materiaalinen todellusuuskuva on luonnollinen lähtökohta ja henkisyys on tullut kuvioihin uskontojen kautta heti animistisesta maailmankuvasta lähtien, jossa sielutettiin ihan kaikki kuvista ja kannoista lähtien. Vaikka tiede tavoittelee teirioillaan objektiivisen todellisuuden kuvausta, on sen teoriat aina vain efektiivisiä todellisuuden malleja; ei itse todellisuutta. Todellisuus on sellainen kuin se on käsityksistämme ja teorioistamne riippumatta. Emme todellakaan tiedä onko sen kvanttigravitaatioteirian kuvaamaan kvanttifluktuaation takana vielä jotakin muuta, mutta se on jokatapauksessa pelkkää spekulaatiota.

[5] Itse en katso tarpeelliseksi tehdä mitään Jumalanoletuksia, niin kauan kuin asiat voidaan selittää materiaalista lähtökohdista käsin.

Joo, kyllä me todella näytämme liikkuvan aika deterministisesti omissa urissamme. Mietin, että voisiko sen Jumalan "piilottaa" vaikka tuohon reaalitodellisuuteen, josta meillä kellään ei ole suoraa käsitystä. Mä kuitenkin selitän asian niin, että Jumala on kyllä olemassa siihen uskoville, mutta vain heidän korvien välissä. Aivojen toiminnan kannalta sillä ei ole merkitystä, onko Jumalan representaatioilla vastine myös reaalitodellusuudessa vai ei. Reaalitodellusuuden representaatiot ja fiktioiden representaatiot toimivat aivoissa samalla tavalla. Toisinsanoen voimme tutkia aivojen toimintaa jättämällä jumalaoletukset yksityisasioiksi.

[MooM]

Siitä, ovatko tunteet alemman (tai kehollisemman) tason synnyttämiä, vai synnyttääkö ns. ajattelu tunteet ja niiden keholliset reaktiot, on kiistelty toistasataa vuotta. Ja ainakin oman käsitykseni mukaan se on sekä että.

Läheisen kuolemaa ei kuitenkaan voi surra ilman tietoa läheisen kuolemasta, eli kehon toiminnoista täysin erillinen tieto synnyttää tunteen.

Sama pätee esim. lottovoittoon tai ylennykseen töissä.

Tieto ei ole se tunne.

Enhän minä niin sanonutkaan, vaan että se tieto synnyttää tunteen.

Tieto ja sen tajuaminen voisi ihan hyvin laukaista ensin ne keholliset reaktiot (esim killiseen kuoliviestiin reagointina kylmäävä olo ja voimaton tuntemus raajoissa, ehkä pyörtymisen tunne, itkunkouristus jne), joiden ajamana syntyy se varsinainen tunne surusta.

Kyllä, mutta kaikki surevat omalla tavallaan. Jollakin menee yöunet, toisella menee vatsa kuralle, joku itkeä vollottaa, mutta joku ottaa asian tyynen rauhallisesti. Viimeksi mainittu suree ilman kehollisia reaktioita.

Tämä oli pitkään selitys kaikille tunteille, kunnes vaaka alkoi kallistua siihen, että aivot synnyttävät tunnekokemuksen, joka sitten aihuttaa keholliset reaktiot. Nyt taitaa olla konsensus, että sekä että ja stimuksen tyypistä riippuen enemmän tai vähemmän

Mutta siili suhosen näkemys homeostaattisten prosessien ratkaisevasta roolista on väärä. Joissakin tapauksessa ne ovat ratkaisevia, joissain eivät.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että siili suhonen korostaa homeostaattisten tilan ylläpitoa ikäänkuin se olisi kaikkien toimintojen virikkeiden syy. Myönnän sen, että sen on oltava kunnossa, ennenkuin mitään ylempiä tarpeita ja haluja on mahdollista tyydyttää. Asiaa voisi selventää vertaamalla aivojen toimintoja Maslow'n tarvehierarkiaan; molemmat järjestelmät kuvaavat eri tasoisia ja tyyppisiä tarpeita tai prosesseja, jotka vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen ja hyvinvointiin:

1. Homeostaattiset tilan ylläpito: Tämä voidaan rinnastaa Maslow'n tarvehierarkian alimpaan tasoon eli fysiologisiin tarpeisiin. Tämä taso sisältää perustarpeet kuten ravinnon, veden, unen ja ruumiinlämmön säätelyn. Aivojen kannalta näiden toimintojen ylläpito on kriittistä eloonjäämisen kannalta, ja ne ovat välttämättömiä ennen kuin korkeampien tarpeiden täyttämistä voidaan edes harkita.

2. Lajityypilliset vietti- ja vaistotoiminnot: Näitä voi verrata Maslow'n seuraavaan tasoon, joka sisältää turvallisuuden tarpeet sekä osittain sosiaaliset tarpeet. Näihin liittyvät käyttäytymismallit, kuten suojautuminen vaaroilta ja lisääntymiseen liittyvät vietit, ovat syvälle juurtuneita ja tärkeä osa lajimme selviytymistä. Ne vaativat homeostaattisten tarpeiden täyttämisen, mutta ne ovat yhä perustavaa laatua olevia tarpeita, jotka ohjaavat käyttäytymistä.

3. Sosiaaliset tarpeet: Tämä vastaa suoraan Maslow'n sosiaalisia tarpeita, kuten yhteenkuuluvuuden, rakkauden ja ystävyyden tarvetta. Näiden tarpeiden täyttämisen jälkeen yksilö pystyy kehittämään vahvempia sosiaalisia suhteita ja luottamusta muihin, mikä on tärkeää yhteisöllisessä ja sosiaalisessa kontekstissa.

4. Itsensä kehittäminen sosiaalisessa kontekstissa: Tämä vastaa Maslow'n itsetoteutuksen ja itsearvostuksen tarpeita, jotka ovat hierarkian huipulla. Tähän liittyy yksilön halu kehittää itseään, saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa potentiaaliaan, usein sosiaalisten ja yhteiskunnallisten arvojen puitteissa.

Tähän tapaan voidaan rinnastaa Maslow'n tarvehierarkia aivojen eri prosesseihin. Tämän ajattelun tarkentaminen voi lisätä ymmärrystä, miten eri tarpeet voivat ohjata aivojen toimintaa eri tilanteissa ja kehitysvaiheissa. Miten aivot käsittelevät näitä tarpeita eri tasoilla ja priorisoivat niitä tilanteen ja tarpeiden mukaan, lienee vielä pitkälle avoin kysymys.

2. Lajityypilliset vietti- ja vaistotoiminnot

Tarve rakentaa suoja kehon homeostaasia uhkaavien petoeläimien varalta. Katto ja seinät jotta pysyisimme kuivina ja lämpöisinä ettei interosetptiisen budjettiministerin tarvi turhan päiten vapauttaa glukoosia verenkiertoon organismin optimaalisen lämpötilan ylläpitämiseksi.
Funktio. Homeostaattisen tasapaino turvaaminen.

3. Sosiaaliset tarpeet: Tämä vastaa suoraan Maslow'n sosiaalisia tarpeita, kuten yhteenkuuluvuuden, rakkauden ja ystävyyden tarvetta. Näiden tarpeiden täyttämisen jälkeen yksilö pystyy kehittämään vahvempia sosiaalisia suhteita ja luottamusta muihin, mikä on tärkeää yhteisöllisessä ja sosiaalisessa kontekstissa.

Ystävien kesken ollessa tai kädestä kiinni pitäessä, hengitys ja pulssi synkronisoituu. Kehon budjettiministeri hiljenee vapauttamasta kortisolia ja tuhlaamasta energiaa.
Funktio. Homeostaattisen tasapainon turvaaminen.

4. Itsensä kehittäminen sosiaalisessa kontekstissa: Tämä vastaa Maslow'n itsetoteutuksen ja itsearvostuksen tarpeita, jotka ovat hierarkian huipulla. Tähän liittyy yksilön halu kehittää itseään, saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa potentiaaliaan, usein sosiaalisten ja yhteiskunnallisten arvojen puitteissa.

Auttaa nousemaan sosiaalisen kontekstin dominanssihierarkiassa ja taata paremmat mahdollisuudet resursseihin ja suvunjatkamiskaverin löytämiseksi.
Funktio. Homeostaattisen tasapainon turvaaminen.

Sun meemikoneessa oleva ajatustottumus (eli päähän piintymä kehon sieluoliosta, joka käyttää aivoja vain työkaluna) on näköjään niin vahva, ettet kykene edes ajattelemaan mitään muuta vaihtoehtoa.

Sanoisin enemmän että aivot ja ruumis työskentelevät yhdessä organismin homeostaattisen hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Näinkö tapahtuu myös narkomaanin ja rappioalkoholistin kohdalla? Kyllä mieli siellä pääkopassa on se, joka vie, ja kroppa vikisee.

No entäs levinnyttä syöpää tai pahaa rytmihäiriötä sairastavalla? Kroppa vie ja mieli vikisee. Ei sitä kapellimestaria voi esimerkeillä todistaa.

[ID10T]

Siitä, ovatko tunteet alemman (tai kehollisemman) tason synnyttämiä, vai synnyttääkö ns. ajattelu tunteet ja niiden keholliset reaktiot, on kiistelty toistasataa vuotta. Ja ainakin oman käsitykseni mukaan se on sekä että.

Läheisen kuolemaa ei kuitenkaan voi surra ilman tietoa läheisen kuolemasta, eli kehon toiminnoista täysin erillinen tieto synnyttää tunteen.

Sama pätee esim. lottovoittoon tai ylennykseen töissä.

Tieto ei ole se tunne.

Enhän minä niin sanonutkaan, vaan että se tieto synnyttää tunteen.

Tieto ja sen tajuaminen voisi ihan hyvin laukaista ensin ne keholliset reaktiot (esim killiseen kuoliviestiin reagointina kylmäävä olo ja voimaton tuntemus raajoissa, ehkä pyörtymisen tunne, itkunkouristus jne), joiden ajamana syntyy se varsinainen tunne surusta.

Kyllä, mutta kaikki surevat omalla tavallaan. Jollakin menee yöunet, toisella menee vatsa kuralle, joku itkeä vollottaa, mutta joku ottaa asian tyynen rauhallisesti. Viimeksi mainittu suree ilman kehollisia reaktioita.

Tämä oli pitkään selitys kaikille tunteille, kunnes vaaka alkoi kallistua siihen, että aivot synnyttävät tunnekokemuksen, joka sitten aihuttaa keholliset reaktiot. Nyt taitaa olla konsensus, että sekä että ja stimuksen tyypistä riippuen enemmän tai vähemmän

Mutta siili suhosen näkemys homeostaattisten prosessien ratkaisevasta roolista on väärä. Joissakin tapauksessa ne ovat ratkaisevia, joissain eivät.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että siili suhonen korostaa homeostaattisten tilan ylläpitoa ikäänkuin se olisi kaikkien toimintojen virikkeiden syy. Myönnän sen, että sen on oltava kunnossa, ennenkuin mitään ylempiä tarpeita ja haluja on mahdollista tyydyttää. Asiaa voisi selventää vertaamalla aivojen toimintoja Maslow'n tarvehierarkiaan; molemmat järjestelmät kuvaavat eri tasoisia ja tyyppisiä tarpeita tai prosesseja, jotka vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen ja hyvinvointiin:

1. Homeostaattiset tilan ylläpito: Tämä voidaan rinnastaa Maslow'n tarvehierarkian alimpaan tasoon eli fysiologisiin tarpeisiin. Tämä taso sisältää perustarpeet kuten ravinnon, veden, unen ja ruumiinlämmön säätelyn. Aivojen kannalta näiden toimintojen ylläpito on kriittistä eloonjäämisen kannalta, ja ne ovat välttämättömiä ennen kuin korkeampien tarpeiden täyttämistä voidaan edes harkita.

2. Lajityypilliset vietti- ja vaistotoiminnot: Näitä voi verrata Maslow'n seuraavaan tasoon, joka sisältää turvallisuuden tarpeet sekä osittain sosiaaliset tarpeet. Näihin liittyvät käyttäytymismallit, kuten suojautuminen vaaroilta ja lisääntymiseen liittyvät vietit, ovat syvälle juurtuneita ja tärkeä osa lajimme selviytymistä. Ne vaativat homeostaattisten tarpeiden täyttämisen, mutta ne ovat yhä perustavaa laatua olevia tarpeita, jotka ohjaavat käyttäytymistä.

3. Sosiaaliset tarpeet: Tämä vastaa suoraan Maslow'n sosiaalisia tarpeita, kuten yhteenkuuluvuuden, rakkauden ja ystävyyden tarvetta. Näiden tarpeiden täyttämisen jälkeen yksilö pystyy kehittämään vahvempia sosiaalisia suhteita ja luottamusta muihin, mikä on tärkeää yhteisöllisessä ja sosiaalisessa kontekstissa.

4. Itsensä kehittäminen sosiaalisessa kontekstissa: Tämä vastaa Maslow'n itsetoteutuksen ja itsearvostuksen tarpeita, jotka ovat hierarkian huipulla. Tähän liittyy yksilön halu kehittää itseään, saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa potentiaaliaan, usein sosiaalisten ja yhteiskunnallisten arvojen puitteissa.

Tähän tapaan voidaan rinnastaa Maslow'n tarvehierarkia aivojen eri prosesseihin. Tämän ajattelun tarkentaminen voi lisätä ymmärrystä, miten eri tarpeet voivat ohjata aivojen toimintaa eri tilanteissa ja kehitysvaiheissa. Miten aivot käsittelevät näitä tarpeita eri tasoilla ja priorisoivat niitä tilanteen ja tarpeiden mukaan, lienee vielä pitkälle avoin kysymys.

2. Lajityypilliset vietti- ja vaistotoiminnot

Tarve rakentaa suoja kehon homeostaasia uhkaavien petoeläimien varalta. Katto ja seinät jotta pysyisimme kuivina ja lämpöisinä ettei interosetptiisen budjettiministerin tarvi turhan päiten vapauttaa glukoosia verenkiertoon organismin optimaalisen lämpötilan ylläpitämiseksi.
Funktio. Homeostaattisen tasapaino turvaaminen.

3. Sosiaaliset tarpeet: Tämä vastaa suoraan Maslow'n sosiaalisia tarpeita, kuten yhteenkuuluvuuden, rakkauden ja ystävyyden tarvetta. Näiden tarpeiden täyttämisen jälkeen yksilö pystyy kehittämään vahvempia sosiaalisia suhteita ja luottamusta muihin, mikä on tärkeää yhteisöllisessä ja sosiaalisessa kontekstissa.

Ystävien kesken ollessa tai kädestä kiinni pitäessä, hengitys ja pulssi synkronisoituu. Kehon budjettiministeri hiljenee vapauttamasta kortisolia ja tuhlaamasta energiaa.
Funktio. Homeostaattisen tasapainon turvaaminen.

4. Itsensä kehittäminen sosiaalisessa kontekstissa: Tämä vastaa Maslow'n itsetoteutuksen ja itsearvostuksen tarpeita, jotka ovat hierarkian huipulla. Tähän liittyy yksilön halu kehittää itseään, saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa potentiaaliaan, usein sosiaalisten ja yhteiskunnallisten arvojen puitteissa.

Auttaa nousemaan sosiaalisen kontekstin dominanssihierarkiassa ja taata paremmat mahdollisuudet resursseihin ja suvunjatkamiskaverin löytämiseksi.
Funktio. Homeostaattisen tasapainon turvaaminen.

Sun meemikoneessa oleva ajatustottumus (eli päähän piintymä kehon sieluoliosta, joka käyttää aivoja vain työkaluna) on näköjään niin vahva, ettet kykene edes ajattelemaan mitään muuta vaihtoehtoa.

Sanoisin enemmän että aivot ja ruumis työskentelevät yhdessä organismin homeostaattisen hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Näinkö tapahtuu myös narkomaanin ja rappioalkoholistin kohdalla? Kyllä mieli siellä pääkopassa on se, joka vie, ja kroppa vikisee.

No entäs levinnyttä syöpää tai pahaa rytmihäiriötä sairastavalla? Kroppa vie ja mieli vikisee. Ei sitä kapellimestaria voi esimerkeillä todistaa.

No mutta näissäkään tapauksissa aivot ja ruumis eivät työskentele yhdessä organismin homeostaattisen hyvinvoinnin turvaamiseksi, kuten siili suhonen ehdottaa.

[MooM]

Läheisen kuolemaa ei kuitenkaan voi surra ilman tietoa läheisen kuolemasta, eli kehon toiminnoista täysin erillinen tieto synnyttää tunteen.

Sama pätee esim. lottovoittoon tai ylennykseen töissä.

Tieto ei ole se tunne.

Enhän minä niin sanonutkaan, vaan että se tieto synnyttää tunteen.

Tieto ja sen tajuaminen voisi ihan hyvin laukaista ensin ne keholliset reaktiot (esim killiseen kuoliviestiin reagointina kylmäävä olo ja voimaton tuntemus raajoissa, ehkä pyörtymisen tunne, itkunkouristus jne), joiden ajamana syntyy se varsinainen tunne surusta.

Kyllä, mutta kaikki surevat omalla tavallaan. Jollakin menee yöunet, toisella menee vatsa kuralle, joku itkeä vollottaa, mutta joku ottaa asian tyynen rauhallisesti. Viimeksi mainittu suree ilman kehollisia reaktioita.

Tämä oli pitkään selitys kaikille tunteille, kunnes vaaka alkoi kallistua siihen, että aivot synnyttävät tunnekokemuksen, joka sitten aihuttaa keholliset reaktiot. Nyt taitaa olla konsensus, että sekä että ja stimuksen tyypistä riippuen enemmän tai vähemmän

Mutta siili suhosen näkemys homeostaattisten prosessien ratkaisevasta roolista on väärä. Joissakin tapauksessa ne ovat ratkaisevia, joissain eivät.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että siili suhonen korostaa homeostaattisten tilan ylläpitoa ikäänkuin se olisi kaikkien toimintojen virikkeiden syy. Myönnän sen, että sen on oltava kunnossa, ennenkuin mitään ylempiä tarpeita ja haluja on mahdollista tyydyttää. Asiaa voisi selventää vertaamalla aivojen toimintoja Maslow'n tarvehierarkiaan; molemmat järjestelmät kuvaavat eri tasoisia ja tyyppisiä tarpeita tai prosesseja, jotka vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen ja hyvinvointiin:

1. Homeostaattiset tilan ylläpito: Tämä voidaan rinnastaa Maslow'n tarvehierarkian alimpaan tasoon eli fysiologisiin tarpeisiin. Tämä taso sisältää perustarpeet kuten ravinnon, veden, unen ja ruumiinlämmön säätelyn. Aivojen kannalta näiden toimintojen ylläpito on kriittistä eloonjäämisen kannalta, ja ne ovat välttämättömiä ennen kuin korkeampien tarpeiden täyttämistä voidaan edes harkita.

2. Lajityypilliset vietti- ja vaistotoiminnot: Näitä voi verrata Maslow'n seuraavaan tasoon, joka sisältää turvallisuuden tarpeet sekä osittain sosiaaliset tarpeet. Näihin liittyvät käyttäytymismallit, kuten suojautuminen vaaroilta ja lisääntymiseen liittyvät vietit, ovat syvälle juurtuneita ja tärkeä osa lajimme selviytymistä. Ne vaativat homeostaattisten tarpeiden täyttämisen, mutta ne ovat yhä perustavaa laatua olevia tarpeita, jotka ohjaavat käyttäytymistä.

3. Sosiaaliset tarpeet: Tämä vastaa suoraan Maslow'n sosiaalisia tarpeita, kuten yhteenkuuluvuuden, rakkauden ja ystävyyden tarvetta. Näiden tarpeiden täyttämisen jälkeen yksilö pystyy kehittämään vahvempia sosiaalisia suhteita ja luottamusta muihin, mikä on tärkeää yhteisöllisessä ja sosiaalisessa kontekstissa.

4. Itsensä kehittäminen sosiaalisessa kontekstissa: Tämä vastaa Maslow'n itsetoteutuksen ja itsearvostuksen tarpeita, jotka ovat hierarkian huipulla. Tähän liittyy yksilön halu kehittää itseään, saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa potentiaaliaan, usein sosiaalisten ja yhteiskunnallisten arvojen puitteissa.

Tähän tapaan voidaan rinnastaa Maslow'n tarvehierarkia aivojen eri prosesseihin. Tämän ajattelun tarkentaminen voi lisätä ymmärrystä, miten eri tarpeet voivat ohjata aivojen toimintaa eri tilanteissa ja kehitysvaiheissa. Miten aivot käsittelevät näitä tarpeita eri tasoilla ja priorisoivat niitä tilanteen ja tarpeiden mukaan, lienee vielä pitkälle avoin kysymys.

2. Lajityypilliset vietti- ja vaistotoiminnot

Tarve rakentaa suoja kehon homeostaasia uhkaavien petoeläimien varalta. Katto ja seinät jotta pysyisimme kuivina ja lämpöisinä ettei interosetptiisen budjettiministerin tarvi turhan päiten vapauttaa glukoosia verenkiertoon organismin optimaalisen lämpötilan ylläpitämiseksi.
Funktio. Homeostaattisen tasapaino turvaaminen.

3. Sosiaaliset tarpeet: Tämä vastaa suoraan Maslow'n sosiaalisia tarpeita, kuten yhteenkuuluvuuden, rakkauden ja ystävyyden tarvetta. Näiden tarpeiden täyttämisen jälkeen yksilö pystyy kehittämään vahvempia sosiaalisia suhteita ja luottamusta muihin, mikä on tärkeää yhteisöllisessä ja sosiaalisessa kontekstissa.

Ystävien kesken ollessa tai kädestä kiinni pitäessä, hengitys ja pulssi synkronisoituu. Kehon budjettiministeri hiljenee vapauttamasta kortisolia ja tuhlaamasta energiaa.
Funktio. Homeostaattisen tasapainon turvaaminen.

4. Itsensä kehittäminen sosiaalisessa kontekstissa: Tämä vastaa Maslow'n itsetoteutuksen ja itsearvostuksen tarpeita, jotka ovat hierarkian huipulla. Tähän liittyy yksilön halu kehittää itseään, saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa potentiaaliaan, usein sosiaalisten ja yhteiskunnallisten arvojen puitteissa.

Auttaa nousemaan sosiaalisen kontekstin dominanssihierarkiassa ja taata paremmat mahdollisuudet resursseihin ja suvunjatkamiskaverin löytämiseksi.
Funktio. Homeostaattisen tasapainon turvaaminen.

Sun meemikoneessa oleva ajatustottumus (eli päähän piintymä kehon sieluoliosta, joka käyttää aivoja vain työkaluna) on näköjään niin vahva, ettet kykene edes ajattelemaan mitään muuta vaihtoehtoa.

Sanoisin enemmän että aivot ja ruumis työskentelevät yhdessä organismin homeostaattisen hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Näinkö tapahtuu myös narkomaanin ja rappioalkoholistin kohdalla? Kyllä mieli siellä pääkopassa on se, joka vie, ja kroppa vikisee.

No entäs levinnyttä syöpää tai pahaa rytmihäiriötä sairastavalla? Kroppa vie ja mieli vikisee. Ei sitä kapellimestaria voi esimerkeillä todistaa.

No mutta näissäkään tapauksissa aivot ja ruumis eivät työskentele yhdessä organismin homeostaattisen hyvinvoinnin turvaamiseksi, kuten siili suhonen ehdottaa.

No jaa. Turvaamiseksi tai palauttamiseksi. Addiktilla keho ja aivot huutaa ainetta ja sen ottaminen palauttaa kehon hetkeksi hyvän olon tilaan, jossa ei ahdista eikä keho laukkaa ylikierroksilla. Noin niinku yleisesti, aineilla lienee eroja. Tupakoitsijat tietänee tunteen.

Pitemmän päälle tulevat negatiiviset vaikutukset eivät ole osa palkkiojärjestelmää, vaan järkiperäistä opittua tietoa. Krapulan pelko ehkä on siinä välimaastossa, ainakin osalla

[siili suhonen]

No oudolta kuulostaa tuo väitteesi että tiede tietäisi ainoastaan joitain yksittäisiä biokemiallisia prosesseja. Tiedetään mm. miten aivot rakentavat tunteeksi kutsuttuja simulaatioita kehon metabolisista, immunologisista jne. saapuvista signaaleista. Tiedetään miten aivot rakentavat minäksi kutsutun simulaation. Lisäksi tiedetään paljon muuta mitkä aivojen osat simuloivat kognitiivisia prosesseja ja tekijöistä jotka määrittävät miten nuo aivojen eri simulaatioita pyörittävät osat toimivat ja miten ne ovat yhteydessä ja vaikuttavat toisiinsa. Ja minä tiedän hyvin vähän siitä mitä tiedetään olettaisin joten luultavasti tiedetään vielä helkutisti paljon enemmän. Näitä asioita tutkivat muunmuassa endrokrinologia, käyttäytymisgenetiikka ja neurotieteet eri muodoissaan. Vai että muutamia biokemiallisia prosesseja. Jo on jutut.

Voi veikkoset, emme me tiedä puoliakaan tuosta, mitä väität tiedettävän. Aivokuvantamisen tarkkuus ei yksinkertaisesti riitä siihen.

Tunteiden osalta tiedämme suunnilleen ne aivoalueet, mitkä aktivoituvat, mutta siinä se, itse tunne jää analysoimatta kokonaan. Mielihyvään liittyvät mm. talamus, mantelitumake ja hippokampus, sekä lisäksi tyvitumakkeiden pohjaosat, aivosaaret (insula), otsalohkojen alaosat ja dorsolateraaliset alueet sekä pihtipoimun (gyrus cinculi) keskiosa. Mutta onko mielihyvä seksuaalista, vahingonilosta johtuvaa, vaiko esim. lapsen sylissä pitämisen synnyttämää? Nämä seikat ovat erittäin olennaisia, jos halutaan todella pureutua aivojen "simulaatioihin".

Tiedämme siis vasta näyttelijät, mutta näytelmän juoni ja vuorosanat ovat vielä hakusessa.

Pureksin aikani tuota sanaa "simulaatio". Jotenkin se hiersi, mutta kyllä se taitaa olla aika hyvä sana sille, miten nämä tiedostamamme korkeammat kognitiosisällöt syntyvät.

Mutta ei meidän tarvitse ymmärtää täysin mekanismeja todetaksemme, että simulaatioita syntyy ja ne toimivat tavallaan käyttöliittymänä siihen valtavaan informaatioon, jota aistielimien ja sisäisten mekanismien kautta tulee aivoihin.

Me voimme onneksi vähän ymmärtää miten ja miksi nämä simulaatiot ja kokemuksemme rakennetaan.
Yhdellä sanalla: ennustamalla. Se on tehokkain ja oikeastaan ainoa ratkaisu tuohon esiinostamasi valtavaan informaatioon. Esim. silmiin puskee niin paljon inputtia joka hetki kun ovat auki että aivojen olisi täysin mahdotonta tosta kaikesta jatkuvalla syötöllä rakennella näköhavaintokokemuksia. Siihen päälle vielä joka muusta aistikanavasta saapuva inffo niin aivot sulais ennenkun ne pääsis ees kunnolla vauhtiin. Ei vaan riitä yhteydet. Ja metaboliset kustannuksethan tossa olis mahdotonta kattaa vaikka tollasta määrä yhteyksiä pystyttäs pyörittään. Mitä ei siis pystytä. Ja toki selviytymisen kannalta ois liian hidasta havaita prosessoida ja toimia. Ennustus, toiminta, ja havainto. Paljon nopeampaa. Muuten ei saatas ikinä sitä lentävää palloakaan kiinni.
Aivot siis ensin tekevät ennustuksen aikaisempien elämänkokemusten pohjalta, sitte simuloidaan, sitten verrataan simulaatiota aistielimistä saapuvaan inputtiin ja jos se täsmää tuo simulaatio esitetään havaintokoemuksena. Jos ei täsmää vaan havaitaan ennustusvirheitä palataan takaisin alkuun ja tehdään uusi ennustus verrataan inputtiin jne.. Näköhavainto, ääni, maku, haju, sensomotorinen kokemus, tunteet, motorinen kokemus. Kokemuksesi tällä hetkellä on siis ennustus jonka aivosi loivat joitakin millisekunteja sitten. Hyvin vähän inputtia aistielimistäsi päätyi aivoihin asti prosessoitavaksi.
Miljardeja ennustusluuppeja pyörii aivoissamme jatkuvasti rinnakkain toisilleen jutellen ja toisiaan komentaen. Intrinsic network. Aivot ei siis oo passiivinen vastaanotin vaan aktiivinen kokemuksen rakentaja.
Aivot siis niinku tiedemies. Tekee hypoteeseja ja vertaa näitä hypoteeseja empiiriseen dataan. Ennustusvirheen sattuessa tiedemiesaivot voi korjata hypoteesiaan kuten kunnon tiedemies tekee. Tai olla vilunkitiedemies ja ottaa data huomioon siltä osin ku sopii hyptoeesiinsa. Tai peräti ohittaa data kokonaan ja roikkua simulaatiossaan ku konservatiiviänkyrä. Tai Unohtaa vanhat hypoteesit kokonaan ja mennä pelkästään uudella datalla niinku Einstein tai lapsi. Lapsellahan ei vielä hypoteeseja, eikä voi ennustaa ku ei oo edeltäviä kokemuksiakaan. Luontanen etsijä ja oivaltaja siis. Absorbent mind kuten upea maria montessori sanosis. Hyptoeesinsa luonut aikuinen sit operoi pääasiaalisesti kallonsa pimeydessä, vanhoist muistoist luotuja ennusteitaan ja hypoteesejaan tuijotellen.
Täs aivot vilunkitiedemiehenä. Hypoteesia korjataan vaan sen osalta ku aivojen tarkoitusperiin on sopivaa.

Eihän tuo ennustaminen mitenkään kevennä aivojen työtaakkaa, varsinkaan, kun totesit "Miljardeja ennustusluuppeja pyörii aivoissamme jatkuvasti rinnakkain toisilleen jutellen ja toisiaan komentaen". Siinä sitä vasta prosessointitehoa tarvitaan.

Sanoppa se. Nää luupit siellä kuitenkin tarvii olla. Eräs viisas mies sano mulle kerran että lapsi ei tunnista edes sormiaan ennenkun noita kokemuksia on tallentunut säännömukaisuuksiksi aivohin joiden avulla se voi
tehdä selkoa aistielimistä saapuvasta hälystä. Kato maisemaa ympärilläs. Sieltä tulee aivan helvetisti fotonia
retinaan joka hetki ja nonstop aivojen pitäs sitten pyörittää tää massivinen määrä signaaleita noiden luuppien kautta ja rakentaa niistä havaintokokemusta. Siihen päälle somatosensorinen häly, korvista tulevat signaalit ja kikki muu. Kaikki ton muutaman miljardin luupin päälle. Johan siinä tarvis pään olla kuumailmapallon kokonen. Palstan laskupäät voivat laskeskella kuinka isosta kuumailmapallosta ois kyse mutta kyl se hankalaks kävis.
Mitä kävis globaalille ruokahuollolle ku ihmisen pitäs vetää peräkärryllinen kaurapuuroa naamariin päivässä.
Tai suomen talvessa hiihtolomalle lappiin ja tarttis päätä roikuttaa kymmenen tuntia pikku fiatin ikkunasta ulkona 20 asteen pakkasessa. Kylmää hommaa. Kyllä hoituu helpommin kun noi miljardi luuppia vaan ennustaa ja signaaleita aistielimistä otetaan vastaan aivoihin prosessoitavaksi ainoastaan ku ennustusvirheet sitä edellyttää. Ja plussana tietysti että toi on huomattavasti nopeempaa mikä selviytymisen kannalta on tietty hyvä juttu.

Ennustamisen sijaan käyttäisin termiä hahmontunnistus. Jos esim. jokin näkökentässämme tuntuu tutulta, se saa huomiomme.

Yleensä huomion kylläkin taitaa herättää ne ennustusvirheet eikä tuttu juttu. Sen takia ihmiset käy lomilla uusissa paikoissa. Dopamiinijärjestelmä rakastaa ennustusvirheitä.

Pidän edelleen kiinni hahmontunnistusteoriastani. Jos kävelen kadulla ja vastaan tulee sadan muun ihmisen joukossa Virtasen Pekka, tunnistan hänet, enkä niinkään välitä muista. Tuo, miltä Pekka näyttää, on se hahmo, jonka olen muistiini tallentanut. Ei sitä tarvitse ennustaa erikseen.

Juu. Se on hyvä että meillä on eri teorioita. Tylsäähnä olisi jos kaikesta oltaisiin samaa mieltä. Pari juttua tuossa kyllä arveluttaa että miten tuo käytännössä toimisi.
Eli sulla ois aivojesi muistissa hahmoina virtasen pekka, naapurin pirkko ja kaikki muut ihmiset joita tunnet, linnut ja kalat, vessaharja ja miljoonat muut. Ja toki sit kuulohahmot, motorisensoriset hahmot, hajuhahmot jne. Sit pekasta saapuva massviivinen määrä fotoneja stimuloi retinasta lähtevät signaalit ja noi sit matkaa aivoihin prosessoitavaksi ja sit aivot yrittävät noiden milajrdien hahmojen joukosta löytää sen virtasen pekan ja tarkistaa täsmääkö tuo hahmo tuohon sisääntulleeseen massiivisen informaation ja tämän kaiken massivisen datanprosessoinni ja hahmojen etsimisen jälkeen aivot lopulta generoivat havaintokokemuksen virtasen pekasta. Eiks toi ois aika hidasta ja vaatis hirveän määrän prosessointia?
Ja mites uudet naamat joista sulla ei ole hahmoa aivoissasi valmiina. Miten noista voidaan luoda havaintokokemusta laisinkaan?
Kuulostaa siltä että tuohon ei enää kuumailmpallo riittäisi vaan tarvittas zeppeliini. Ehkä peräti molemmille aivopuoliskoille omansa? Ja silti selittämättä jää miten sisääntuleva inffo onnistuisi löytämään tuolta zeppeliinistä juuri sen oikean hahmon mitenkään järjellisessä selviytymiseen vaadittavassa ajassa.

Ja kuten sanoin, ei se jatkuva ennusteiden laatiminen mikään helpotus aivoille olisi. Esim. autoa ajaessa se pikemminkin olisi haitallista, koska ennusteilla on tapana mennä pieleen. Siinäkin silti hahmontunnistus auttaa, tunnemmehan esim. liikennemerkit entuudestaan.

Kuten jo olenkin aiemmin selittänyt niin noita ennustuksia verrataan aistielmistä saapuvaan inffoon ja jos ennustevirheitä havaitaan ennustetaan uudestaan kunnes ennustus täsmää ja vasta sitte luodaan tuo havaintokokemus. Toi hahmon tunnistus prosessointeineen ja aivoista oikean muistihahmon etisimisineen puolestaan ottais niin kauan aikaa että olet jo törmännyt puuhun ennenkun olet sitä edes havainnut.
Toki joskus aivot eivät jostain syistä ehdi korjaamaan ennustusviehitä ennen tietoisen havaintokokemuksen simuloimista. Havaitset virtasen pekan väkijoukosta ja hetken päästä huomaat että oho. Ei se ollutkaan pekaka vaan joku randomi kaveri. Aivot ehtivät siis simuloimaan ennustevirheisen havaintokokemuksen ja vasta tuon jälkeen korjasivat tilanteen luomalla uuden ennusteen ja simulaation.
Tai kun poliisin aivot ennustavat aseen puhelinta taskustaan kaivavan mustan lapsen käteen ja luovat uuden korrketimman ennustuksen pohjalta uuden simulaation jossa poliisi havaitsee että perkule puhelinhan se olikin vasta kun poliisi on räisikinyt menemään.
Tai ymmärrettävä klassikko. Näemme pensaan alla käärmeen kunnes seuraavassa hetkessä huomaamme että eihän se käärme ollutkaan vaan puutarhaletku. Selvitymissyistä on ihan ymmärrettävää että välillä aivot jättävät ennustusvirheet huomiotta havaintokokemusta simuloidessaan. Kehon sisäinen ja ulkoinen konteksti merkkaavat.

Tai tuo mcgurk effekti. Se syntyy koska aivot eivät kykene korjaamaan korvista saapuvia ennustusvirheitä. Se puolestaan johtuu siitä että ennustuksissamme priorisoidaan ymmärrettävistä syistä silmistä saapuvaa dataa. Jos korvista saapuva inffo on ristiriidassa sen kanssa niin nuo korvista saapuvat ennustusvirheet jätetään huomiotta.
Miten tuo hahmoteoria nämä ilmiöt selittävät? Jos sul on aivoisisi tallennettu kuulohahmo BA, johon korvista saapuvaa inffo täsmää niin miksi se ei onnistu tuottamaan asianmukaista kuulohavaintokokemusta?

[siili suhonen]

Läheisen kuolemaa ei kuitenkaan voi surra ilman tietoa läheisen kuolemasta, eli kehon toiminnoista täysin erillinen tieto synnyttää tunteen.

Sama pätee esim. lottovoittoon tai ylennykseen töissä.

Tieto ei ole se tunne.

Enhän minä niin sanonutkaan, vaan että se tieto synnyttää tunteen.

Tieto ja sen tajuaminen voisi ihan hyvin laukaista ensin ne keholliset reaktiot (esim killiseen kuoliviestiin reagointina kylmäävä olo ja voimaton tuntemus raajoissa, ehkä pyörtymisen tunne, itkunkouristus jne), joiden ajamana syntyy se varsinainen tunne surusta.

Kyllä, mutta kaikki surevat omalla tavallaan. Jollakin menee yöunet, toisella menee vatsa kuralle, joku itkeä vollottaa, mutta joku ottaa asian tyynen rauhallisesti. Viimeksi mainittu suree ilman kehollisia reaktioita.

Tämä oli pitkään selitys kaikille tunteille, kunnes vaaka alkoi kallistua siihen, että aivot synnyttävät tunnekokemuksen, joka sitten aihuttaa keholliset reaktiot. Nyt taitaa olla konsensus, että sekä että ja stimuksen tyypistä riippuen enemmän tai vähemmän

Mutta siili suhosen näkemys homeostaattisten prosessien ratkaisevasta roolista on väärä. Joissakin tapauksessa ne ovat ratkaisevia, joissain eivät.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että siili suhonen korostaa homeostaattisten tilan ylläpitoa ikäänkuin se olisi kaikkien toimintojen virikkeiden syy. Myönnän sen, että sen on oltava kunnossa, ennenkuin mitään ylempiä tarpeita ja haluja on mahdollista tyydyttää. Asiaa voisi selventää vertaamalla aivojen toimintoja Maslow'n tarvehierarkiaan; molemmat järjestelmät kuvaavat eri tasoisia ja tyyppisiä tarpeita tai prosesseja, jotka vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen ja hyvinvointiin:

1. Homeostaattiset tilan ylläpito: Tämä voidaan rinnastaa Maslow'n tarvehierarkian alimpaan tasoon eli fysiologisiin tarpeisiin. Tämä taso sisältää perustarpeet kuten ravinnon, veden, unen ja ruumiinlämmön säätelyn. Aivojen kannalta näiden toimintojen ylläpito on kriittistä eloonjäämisen kannalta, ja ne ovat välttämättömiä ennen kuin korkeampien tarpeiden täyttämistä voidaan edes harkita.

2. Lajityypilliset vietti- ja vaistotoiminnot: Näitä voi verrata Maslow'n seuraavaan tasoon, joka sisältää turvallisuuden tarpeet sekä osittain sosiaaliset tarpeet. Näihin liittyvät käyttäytymismallit, kuten suojautuminen vaaroilta ja lisääntymiseen liittyvät vietit, ovat syvälle juurtuneita ja tärkeä osa lajimme selviytymistä. Ne vaativat homeostaattisten tarpeiden täyttämisen, mutta ne ovat yhä perustavaa laatua olevia tarpeita, jotka ohjaavat käyttäytymistä.

3. Sosiaaliset tarpeet: Tämä vastaa suoraan Maslow'n sosiaalisia tarpeita, kuten yhteenkuuluvuuden, rakkauden ja ystävyyden tarvetta. Näiden tarpeiden täyttämisen jälkeen yksilö pystyy kehittämään vahvempia sosiaalisia suhteita ja luottamusta muihin, mikä on tärkeää yhteisöllisessä ja sosiaalisessa kontekstissa.

4. Itsensä kehittäminen sosiaalisessa kontekstissa: Tämä vastaa Maslow'n itsetoteutuksen ja itsearvostuksen tarpeita, jotka ovat hierarkian huipulla. Tähän liittyy yksilön halu kehittää itseään, saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa potentiaaliaan, usein sosiaalisten ja yhteiskunnallisten arvojen puitteissa.

Tähän tapaan voidaan rinnastaa Maslow'n tarvehierarkia aivojen eri prosesseihin. Tämän ajattelun tarkentaminen voi lisätä ymmärrystä, miten eri tarpeet voivat ohjata aivojen toimintaa eri tilanteissa ja kehitysvaiheissa. Miten aivot käsittelevät näitä tarpeita eri tasoilla ja priorisoivat niitä tilanteen ja tarpeiden mukaan, lienee vielä pitkälle avoin kysymys.

2. Lajityypilliset vietti- ja vaistotoiminnot

Tarve rakentaa suoja kehon homeostaasia uhkaavien petoeläimien varalta. Katto ja seinät jotta pysyisimme kuivina ja lämpöisinä ettei interosetptiisen budjettiministerin tarvi turhan päiten vapauttaa glukoosia verenkiertoon organismin optimaalisen lämpötilan ylläpitämiseksi.
Funktio. Homeostaattisen tasapaino turvaaminen.

3. Sosiaaliset tarpeet: Tämä vastaa suoraan Maslow'n sosiaalisia tarpeita, kuten yhteenkuuluvuuden, rakkauden ja ystävyyden tarvetta. Näiden tarpeiden täyttämisen jälkeen yksilö pystyy kehittämään vahvempia sosiaalisia suhteita ja luottamusta muihin, mikä on tärkeää yhteisöllisessä ja sosiaalisessa kontekstissa.

Ystävien kesken ollessa tai kädestä kiinni pitäessä, hengitys ja pulssi synkronisoituu. Kehon budjettiministeri hiljenee vapauttamasta kortisolia ja tuhlaamasta energiaa.
Funktio. Homeostaattisen tasapainon turvaaminen.

4. Itsensä kehittäminen sosiaalisessa kontekstissa: Tämä vastaa Maslow'n itsetoteutuksen ja itsearvostuksen tarpeita, jotka ovat hierarkian huipulla. Tähän liittyy yksilön halu kehittää itseään, saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa potentiaaliaan, usein sosiaalisten ja yhteiskunnallisten arvojen puitteissa.

Auttaa nousemaan sosiaalisen kontekstin dominanssihierarkiassa ja taata paremmat mahdollisuudet resursseihin ja suvunjatkamiskaverin löytämiseksi.
Funktio. Homeostaattisen tasapainon turvaaminen.

Sun meemikoneessa oleva ajatustottumus (eli päähän piintymä kehon sieluoliosta, joka käyttää aivoja vain työkaluna) on näköjään niin vahva, ettet kykene edes ajattelemaan mitään muuta vaihtoehtoa.

Sanoisin enemmän että aivot ja ruumis työskentelevät yhdessä organismin homeostaattisen hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Näinkö tapahtuu myös narkomaanin ja rappioalkoholistin kohdalla? Kyllä mieli siellä pääkopassa on se, joka vie, ja kroppa vikisee.

No entäs levinnyttä syöpää tai pahaa rytmihäiriötä sairastavalla? Kroppa vie ja mieli vikisee. Ei sitä kapellimestaria voi esimerkeillä todistaa.

No mutta näissäkään tapauksissa aivot ja ruumis eivät työskentele yhdessä organismin homeostaattisen hyvinvoinnin turvaamiseksi, kuten siili suhonen ehdottaa.

Siilin olisi pitänyt sanoa että tekevät parhaansa homeostaattisen tasapainon turvaamiseksi. Keho kyllä yrittää immuunijärjestelmänsä jne. voimin vastata tuohon homeostaasia uhkaavaan tilanteeseen parhaansa mukaan mut meemikone toki monesti laittaa kapuloita rattaisiin tekemällä sen minkä se parhaiten osaa.
MÄrehtimällä tuon syövän seurauksia ja pyörittämällä kaikenlaisia uhkaseknaarioita joiden seurauksen keho käynnistää sympaattiset stressireaktiot ja kehoa korjaava parasympaattinen hermosto ei pääse operoimaan kunnolla. On tilanteita joissa ei vaan mittään voi tehdä. Keho kyllä aina parhaansa yrittää. Meemikone vaan sattuu olemaan niin epätäydellinen masiina ettei oikein aina osaa ennustaa tilanteeseen optimaalisimpia ajatuksia. Ei se pahuuttaan vaan typeryyttään.

[siili suhonen]

Siitä, ovatko tunteet alemman (tai kehollisemman) tason synnyttämiä, vai synnyttääkö ns. ajattelu tunteet ja niiden keholliset reaktiot, on kiistelty toistasataa vuotta. Ja ainakin oman käsitykseni mukaan se on sekä että.

Läheisen kuolemaa ei kuitenkaan voi surra ilman tietoa läheisen kuolemasta, eli kehon toiminnoista täysin erillinen tieto synnyttää tunteen.

Sama pätee esim. lottovoittoon tai ylennykseen töissä.

Tieto ei ole se tunne.

Enhän minä niin sanonutkaan, vaan että se tieto synnyttää tunteen.

Tieto ja sen tajuaminen voisi ihan hyvin laukaista ensin ne keholliset reaktiot (esim killiseen kuoliviestiin reagointina kylmäävä olo ja voimaton tuntemus raajoissa, ehkä pyörtymisen tunne, itkunkouristus jne), joiden ajamana syntyy se varsinainen tunne surusta.

Kyllä, mutta kaikki surevat omalla tavallaan. Jollakin menee yöunet, toisella menee vatsa kuralle, joku itkeä vollottaa, mutta joku ottaa asian tyynen rauhallisesti. Viimeksi mainittu suree ilman kehollisia reaktioita.

Tämä oli pitkään selitys kaikille tunteille, kunnes vaaka alkoi kallistua siihen, että aivot synnyttävät tunnekokemuksen, joka sitten aihuttaa keholliset reaktiot. Nyt taitaa olla konsensus, että sekä että ja stimuksen tyypistä riippuen enemmän tai vähemmän

Mutta siili suhosen näkemys homeostaattisten prosessien ratkaisevasta roolista on väärä. Joissakin tapauksessa ne ovat ratkaisevia, joissain eivät.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että siili suhonen korostaa homeostaattisten tilan ylläpitoa ikäänkuin se olisi kaikkien toimintojen virikkeiden syy. Myönnän sen, että sen on oltava kunnossa, ennenkuin mitään ylempiä tarpeita ja haluja on mahdollista tyydyttää. Asiaa voisi selventää vertaamalla aivojen toimintoja Maslow'n tarvehierarkiaan; molemmat järjestelmät kuvaavat eri tasoisia ja tyyppisiä tarpeita tai prosesseja, jotka vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen ja hyvinvointiin:

1. Homeostaattiset tilan ylläpito: Tämä voidaan rinnastaa Maslow'n tarvehierarkian alimpaan tasoon eli fysiologisiin tarpeisiin. Tämä taso sisältää perustarpeet kuten ravinnon, veden, unen ja ruumiinlämmön säätelyn. Aivojen kannalta näiden toimintojen ylläpito on kriittistä eloonjäämisen kannalta, ja ne ovat välttämättömiä ennen kuin korkeampien tarpeiden täyttämistä voidaan edes harkita.

2. Lajityypilliset vietti- ja vaistotoiminnot: Näitä voi verrata Maslow'n seuraavaan tasoon, joka sisältää turvallisuuden tarpeet sekä osittain sosiaaliset tarpeet. Näihin liittyvät käyttäytymismallit, kuten suojautuminen vaaroilta ja lisääntymiseen liittyvät vietit, ovat syvälle juurtuneita ja tärkeä osa lajimme selviytymistä. Ne vaativat homeostaattisten tarpeiden täyttämisen, mutta ne ovat yhä perustavaa laatua olevia tarpeita, jotka ohjaavat käyttäytymistä.

3. Sosiaaliset tarpeet: Tämä vastaa suoraan Maslow'n sosiaalisia tarpeita, kuten yhteenkuuluvuuden, rakkauden ja ystävyyden tarvetta. Näiden tarpeiden täyttämisen jälkeen yksilö pystyy kehittämään vahvempia sosiaalisia suhteita ja luottamusta muihin, mikä on tärkeää yhteisöllisessä ja sosiaalisessa kontekstissa.

4. Itsensä kehittäminen sosiaalisessa kontekstissa: Tämä vastaa Maslow'n itsetoteutuksen ja itsearvostuksen tarpeita, jotka ovat hierarkian huipulla. Tähän liittyy yksilön halu kehittää itseään, saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa potentiaaliaan, usein sosiaalisten ja yhteiskunnallisten arvojen puitteissa.

Tähän tapaan voidaan rinnastaa Maslow'n tarvehierarkia aivojen eri prosesseihin. Tämän ajattelun tarkentaminen voi lisätä ymmärrystä, miten eri tarpeet voivat ohjata aivojen toimintaa eri tilanteissa ja kehitysvaiheissa. Miten aivot käsittelevät näitä tarpeita eri tasoilla ja priorisoivat niitä tilanteen ja tarpeiden mukaan, lienee vielä pitkälle avoin kysymys.

2. Lajityypilliset vietti- ja vaistotoiminnot

Tarve rakentaa suoja kehon homeostaasia uhkaavien petoeläimien varalta. Katto ja seinät jotta pysyisimme kuivina ja lämpöisinä ettei interosetptiisen budjettiministerin tarvi turhan päiten vapauttaa glukoosia verenkiertoon organismin optimaalisen lämpötilan ylläpitämiseksi.
Funktio. Homeostaattisen tasapaino turvaaminen.

3. Sosiaaliset tarpeet: Tämä vastaa suoraan Maslow'n sosiaalisia tarpeita, kuten yhteenkuuluvuuden, rakkauden ja ystävyyden tarvetta. Näiden tarpeiden täyttämisen jälkeen yksilö pystyy kehittämään vahvempia sosiaalisia suhteita ja luottamusta muihin, mikä on tärkeää yhteisöllisessä ja sosiaalisessa kontekstissa.

Ystävien kesken ollessa tai kädestä kiinni pitäessä, hengitys ja pulssi synkronisoituu. Kehon budjettiministeri hiljenee vapauttamasta kortisolia ja tuhlaamasta energiaa.
Funktio. Homeostaattisen tasapainon turvaaminen.

4. Itsensä kehittäminen sosiaalisessa kontekstissa: Tämä vastaa Maslow'n itsetoteutuksen ja itsearvostuksen tarpeita, jotka ovat hierarkian huipulla. Tähän liittyy yksilön halu kehittää itseään, saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa potentiaaliaan, usein sosiaalisten ja yhteiskunnallisten arvojen puitteissa.

Auttaa nousemaan sosiaalisen kontekstin dominanssihierarkiassa ja taata paremmat mahdollisuudet resursseihin ja suvunjatkamiskaverin löytämiseksi.
Funktio. Homeostaattisen tasapainon turvaaminen.

Sun meemikoneessa oleva ajatustottumus (eli päähän piintymä kehon sieluoliosta, joka käyttää aivoja vain työkaluna) on näköjään niin vahva, ettet kykene edes ajattelemaan mitään muuta vaihtoehtoa.

Sanoisin enemmän että aivot ja ruumis työskentelevät yhdessä organismin homeostaattisen hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Näinkö tapahtuu myös narkomaanin ja rappioalkoholistin kohdalla? Kyllä mieli siellä pääkopassa on se, joka vie, ja kroppa vikisee.

Valitettavasti näin. Meemeikoneemme vain ei ole kehittynyt vastaamaan modernin maailmanmenon asettamiin haasteisiin.
Se operoi sille täsyin vieraassa maastossa. Luo ongelmia ja märehtii niitä päivästä toiseen. Tämän märehdinnän keho kokee yhtä todellisena uhkana kun konkreettisen välittömän fyysisen uhan ja käynnistä asianmukaiset stressiresponssit. NÄistä kehon responssesita sitten interoseptiivinen hermosto ennustaa ikäviä affekteja ja tunteita saadakseen ihmisen keksimään ratkaisuja joilla tätä meemikoneen tuottamaa damagea voitaisiin leivittää. Mutta kun syyllinen on meemikone itse ei ratkaisuja löydy vaan seuraa lisää märehdintää ja kroonista stressiä ja lopulta ainoa keino on tarttua pulloon jotta noista kehon suboptimaalisesta tiloista ennustetut negatiiviset affektit ja tunteet ja ennenkaikkea tuo meemikoneen märehdintä saataisiin edes hetkeksi hiljenemään. Syöksyierre kohti rappioalkoholismia on alkanut.

[siili suhonen]

Tieto ei ole se tunne.

Enhän minä niin sanonutkaan, vaan että se tieto synnyttää tunteen.

Tieto ja sen tajuaminen voisi ihan hyvin laukaista ensin ne keholliset reaktiot (esim killiseen kuoliviestiin reagointina kylmäävä olo ja voimaton tuntemus raajoissa, ehkä pyörtymisen tunne, itkunkouristus jne), joiden ajamana syntyy se varsinainen tunne surusta.

Kyllä, mutta kaikki surevat omalla tavallaan. Jollakin menee yöunet, toisella menee vatsa kuralle, joku itkeä vollottaa, mutta joku ottaa asian tyynen rauhallisesti. Viimeksi mainittu suree ilman kehollisia reaktioita.

Tämä oli pitkään selitys kaikille tunteille, kunnes vaaka alkoi kallistua siihen, että aivot synnyttävät tunnekokemuksen, joka sitten aihuttaa keholliset reaktiot. Nyt taitaa olla konsensus, että sekä että ja stimuksen tyypistä riippuen enemmän tai vähemmän

Mutta siili suhosen näkemys homeostaattisten prosessien ratkaisevasta roolista on väärä. Joissakin tapauksessa ne ovat ratkaisevia, joissain eivät.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että siili suhonen korostaa homeostaattisten tilan ylläpitoa ikäänkuin se olisi kaikkien toimintojen virikkeiden syy. Myönnän sen, että sen on oltava kunnossa, ennenkuin mitään ylempiä tarpeita ja haluja on mahdollista tyydyttää. Asiaa voisi selventää vertaamalla aivojen toimintoja Maslow'n tarvehierarkiaan; molemmat järjestelmät kuvaavat eri tasoisia ja tyyppisiä tarpeita tai prosesseja, jotka vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen ja hyvinvointiin:

1. Homeostaattiset tilan ylläpito: Tämä voidaan rinnastaa Maslow'n tarvehierarkian alimpaan tasoon eli fysiologisiin tarpeisiin. Tämä taso sisältää perustarpeet kuten ravinnon, veden, unen ja ruumiinlämmön säätelyn. Aivojen kannalta näiden toimintojen ylläpito on kriittistä eloonjäämisen kannalta, ja ne ovat välttämättömiä ennen kuin korkeampien tarpeiden täyttämistä voidaan edes harkita.

2. Lajityypilliset vietti- ja vaistotoiminnot: Näitä voi verrata Maslow'n seuraavaan tasoon, joka sisältää turvallisuuden tarpeet sekä osittain sosiaaliset tarpeet. Näihin liittyvät käyttäytymismallit, kuten suojautuminen vaaroilta ja lisääntymiseen liittyvät vietit, ovat syvälle juurtuneita ja tärkeä osa lajimme selviytymistä. Ne vaativat homeostaattisten tarpeiden täyttämisen, mutta ne ovat yhä perustavaa laatua olevia tarpeita, jotka ohjaavat käyttäytymistä.

3. Sosiaaliset tarpeet: Tämä vastaa suoraan Maslow'n sosiaalisia tarpeita, kuten yhteenkuuluvuuden, rakkauden ja ystävyyden tarvetta. Näiden tarpeiden täyttämisen jälkeen yksilö pystyy kehittämään vahvempia sosiaalisia suhteita ja luottamusta muihin, mikä on tärkeää yhteisöllisessä ja sosiaalisessa kontekstissa.

4. Itsensä kehittäminen sosiaalisessa kontekstissa: Tämä vastaa Maslow'n itsetoteutuksen ja itsearvostuksen tarpeita, jotka ovat hierarkian huipulla. Tähän liittyy yksilön halu kehittää itseään, saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa potentiaaliaan, usein sosiaalisten ja yhteiskunnallisten arvojen puitteissa.

Tähän tapaan voidaan rinnastaa Maslow'n tarvehierarkia aivojen eri prosesseihin. Tämän ajattelun tarkentaminen voi lisätä ymmärrystä, miten eri tarpeet voivat ohjata aivojen toimintaa eri tilanteissa ja kehitysvaiheissa. Miten aivot käsittelevät näitä tarpeita eri tasoilla ja priorisoivat niitä tilanteen ja tarpeiden mukaan, lienee vielä pitkälle avoin kysymys.

2. Lajityypilliset vietti- ja vaistotoiminnot

Tarve rakentaa suoja kehon homeostaasia uhkaavien petoeläimien varalta. Katto ja seinät jotta pysyisimme kuivina ja lämpöisinä ettei interosetptiisen budjettiministerin tarvi turhan päiten vapauttaa glukoosia verenkiertoon organismin optimaalisen lämpötilan ylläpitämiseksi.
Funktio. Homeostaattisen tasapaino turvaaminen.

3. Sosiaaliset tarpeet: Tämä vastaa suoraan Maslow'n sosiaalisia tarpeita, kuten yhteenkuuluvuuden, rakkauden ja ystävyyden tarvetta. Näiden tarpeiden täyttämisen jälkeen yksilö pystyy kehittämään vahvempia sosiaalisia suhteita ja luottamusta muihin, mikä on tärkeää yhteisöllisessä ja sosiaalisessa kontekstissa.

Ystävien kesken ollessa tai kädestä kiinni pitäessä, hengitys ja pulssi synkronisoituu. Kehon budjettiministeri hiljenee vapauttamasta kortisolia ja tuhlaamasta energiaa.
Funktio. Homeostaattisen tasapainon turvaaminen.

4. Itsensä kehittäminen sosiaalisessa kontekstissa: Tämä vastaa Maslow'n itsetoteutuksen ja itsearvostuksen tarpeita, jotka ovat hierarkian huipulla. Tähän liittyy yksilön halu kehittää itseään, saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa potentiaaliaan, usein sosiaalisten ja yhteiskunnallisten arvojen puitteissa.

Auttaa nousemaan sosiaalisen kontekstin dominanssihierarkiassa ja taata paremmat mahdollisuudet resursseihin ja suvunjatkamiskaverin löytämiseksi.
Funktio. Homeostaattisen tasapainon turvaaminen.

Sun meemikoneessa oleva ajatustottumus (eli päähän piintymä kehon sieluoliosta, joka käyttää aivoja vain työkaluna) on näköjään niin vahva, ettet kykene edes ajattelemaan mitään muuta vaihtoehtoa.

Sanoisin enemmän että aivot ja ruumis työskentelevät yhdessä organismin homeostaattisen hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Näinkö tapahtuu myös narkomaanin ja rappioalkoholistin kohdalla? Kyllä mieli siellä pääkopassa on se, joka vie, ja kroppa vikisee.

No entäs levinnyttä syöpää tai pahaa rytmihäiriötä sairastavalla? Kroppa vie ja mieli vikisee. Ei sitä kapellimestaria voi esimerkeillä todistaa.

No mutta näissäkään tapauksissa aivot ja ruumis eivät työskentele yhdessä organismin homeostaattisen hyvinvoinnin turvaamiseksi, kuten siili suhonen ehdottaa.

No jaa. Turvaamiseksi tai palauttamiseksi. Addiktilla keho ja aivot huutaa ainetta ja sen ottaminen palauttaa kehon hetkeksi hyvän olon tilaan, jossa ei ahdista eikä keho laukkaa ylikierroksilla. Noin niinku yleisesti, aineilla lienee eroja. Tupakoitsijat tietänee tunteen.

Pitemmän päälle tulevat negatiiviset vaikutukset eivät ole osa palkkiojärjestelmää, vaan järkiperäistä opittua tietoa. Krapulan pelko ehkä on siinä välimaastossa, ainakin osalla

Näinhän se menee. Valitettavasti. Meeminkone luo kärsinyksen josta sit yrittää vapautua keinolla millä hyvänsä. Monesti ne keinot tuottavat vain lisää kärsimystä. Suotta ei paratiisitarinassakaan varoiteltu mitä riskejä ja kärsimystä tuo omenan vapauttama meemikone tuo tullessaan.

Pitemmän päälle tulevat negatiiviset vaikutukset eivät ole osa palkkiojärjestelmää, vaan järkiperäistä opittua tietoa. Krapulan pelko ehkä on siinä välimaastossa, ainakin osalla

Jep krapulapanetus klassinen esimerkki siitä millaisia väärintulkintoja aivot nykymaailmassa luovat. Krapulahan on suht koht uus juttu. Aikan jolloin nuo affekteja luovat prosessit kehitettiin ei esiapinoillamme ollut kokemuksia krapulasta. Muutaman käyneen hedelmän syöminen tuskin veilä mitää pahoja pelkotiloja ja rapulaa aiheuttaa. Se on aika uus juttu eikä aikoja sitten luodut aivot tiedä mitä tuo krapula tarkoittaa vaan olettavat tästä kehon myrkytystilasta että lähtö on lähellä ja edelleen simuloivat panetuksen tunteen jotta yrittäisimme tyhjentää kassimme ja jakaa geenejämme eteenpäin vielä viimeistä kertaa ennenkun henki lähtee.
En sano siis että ois negatiivinen väärintulkinta mut väärintulkinta kuitenkin.