Mitä aivot tekevät ja mitä ne eivät tee?

[Stadin öljylanne]

Me voimme onneksi vähän ymmärtää miten ja miksi nämä simulaatiot ja kokemuksemme rakennetaan.
Yhdellä sanalla: ennustamalla. Se on tehokkain ja oikeastaan ainoa ratkaisu tuohon esiinostamasi valtavaan informaatioon. Esim. silmiin puskee niin paljon inputtia joka hetki kun ovat auki että aivojen olisi täysin mahdotonta tosta kaikesta jatkuvalla syötöllä rakennella näköhavaintokokemuksia. Siihen päälle vielä joka muusta aistikanavasta saapuva inffo niin aivot sulais ennenkun ne pääsis ees kunnolla vauhtiin. Ei vaan riitä yhteydet. Ja metaboliset kustannuksethan tossa olis mahdotonta kattaa vaikka tollasta määrä yhteyksiä pystyttäs pyörittään. Mitä ei siis pystytä. Ja toki selviytymisen kannalta ois liian hidasta havaita prosessoida ja toimia. Ennustus, toiminta, ja havainto. Paljon nopeampaa. Muuten ei saatas ikinä sitä lentävää palloakaan kiinni.
Aivot siis ensin tekevät ennustuksen aikaisempien elämänkokemusten pohjalta, sitte simuloidaan, sitten verrataan simulaatiota aistielimistä saapuvaan inputtiin ja jos se täsmää tuo simulaatio esitetään havaintokoemuksena. Jos ei täsmää vaan havaitaan ennustusvirheitä palataan takaisin alkuun ja tehdään uusi ennustus verrataan inputtiin jne.. Näköhavainto, ääni, maku, haju, sensomotorinen kokemus, tunteet, motorinen kokemus. Kokemuksesi tällä hetkellä on siis ennustus jonka aivosi loivat joitakin millisekunteja sitten. Hyvin vähän inputtia aistielimistäsi päätyi aivoihin asti prosessoitavaksi.
Miljardeja ennustusluuppeja pyörii aivoissamme jatkuvasti rinnakkain toisilleen jutellen ja toisiaan komentaen. Intrinsic network. Aivot ei siis oo passiivinen vastaanotin vaan aktiivinen kokemuksen rakentaja.
Aivot siis niinku tiedemies. Tekee hypoteeseja ja vertaa näitä hypoteeseja empiiriseen dataan. Ennustusvirheen sattuessa tiedemiesaivot voi korjata hypoteesiaan kuten kunnon tiedemies tekee. Tai olla vilunkitiedemies ja ottaa data huomioon siltä osin ku sopii hyptoeesiinsa. Tai peräti ohittaa data kokonaan ja roikkua simulaatiossaan ku konservatiiviänkyrä. Tai Unohtaa vanhat hypoteesit kokonaan ja mennä pelkästään uudella datalla niinku Einstein tai lapsi. Lapsellahan ei vielä hypoteeseja, eikä voi ennustaa ku ei oo edeltäviä kokemuksiakaan. Luontanen etsijä ja oivaltaja siis. Absorbent mind kuten upea maria montessori sanosis. Hyptoeesinsa luonut aikuinen sit operoi pääasiaalisesti kallonsa pimeydessä, vanhoist muistoist luotuja ennusteitaan ja hypoteesejaan tuijotellen.
Täs aivot vilunkitiedemiehenä. Hypoteesia korjataan vaan sen osalta ku aivojen tarkoitusperiin on sopivaa.

Eihän tuo ennustaminen mitenkään kevennä aivojen työtaakkaa, varsinkaan, kun totesit "Miljardeja ennustusluuppeja pyörii aivoissamme jatkuvasti rinnakkain toisilleen jutellen ja toisiaan komentaen". Siinä sitä vasta prosessointitehoa tarvitaan.

Sanoppa se. Nää luupit siellä kuitenkin tarvii olla. Eräs viisas mies sano mulle kerran että lapsi ei tunnista edes sormiaan ennenkun noita kokemuksia on tallentunut säännömukaisuuksiksi aivohin joiden avulla se voi
tehdä selkoa aistielimistä saapuvasta hälystä. Kato maisemaa ympärilläs. Sieltä tulee aivan helvetisti fotonia
retinaan joka hetki ja nonstop aivojen pitäs sitten pyörittää tää massivinen määrä signaaleita noiden luuppien kautta ja rakentaa niistä havaintokokemusta. Siihen päälle somatosensorinen häly, korvista tulevat signaalit ja kikki muu. Kaikki ton muutaman miljardin luupin päälle. Johan siinä tarvis pään olla kuumailmapallon kokonen. Palstan laskupäät voivat laskeskella kuinka isosta kuumailmapallosta ois kyse mutta kyl se hankalaks kävis.
Mitä kävis globaalille ruokahuollolle ku ihmisen pitäs vetää peräkärryllinen kaurapuuroa naamariin päivässä.
Tai suomen talvessa hiihtolomalle lappiin ja tarttis päätä roikuttaa kymmenen tuntia pikku fiatin ikkunasta ulkona 20 asteen pakkasessa. Kylmää hommaa. Kyllä hoituu helpommin kun noi miljardi luuppia vaan ennustaa ja signaaleita aistielimistä otetaan vastaan aivoihin prosessoitavaksi ainoastaan ku ennustusvirheet sitä edellyttää. Ja plussana tietysti että toi on huomattavasti nopeempaa mikä selviytymisen kannalta on tietty hyvä juttu.

Ennustamisen sijaan käyttäisin termiä hahmontunnistus. Jos esim. jokin näkökentässämme tuntuu tutulta, se saa huomiomme.

Yleensä huomion kylläkin taitaa herättää ne ennustusvirheet eikä tuttu juttu. Sen takia ihmiset käy lomilla uusissa paikoissa. Dopamiinijärjestelmä rakastaa ennustusvirheitä.

Pidän edelleen kiinni hahmontunnistusteoriastani. Jos kävelen kadulla ja vastaan tulee sadan muun ihmisen joukossa Virtasen Pekka, tunnistan hänet, enkä niinkään välitä muista. Tuo, miltä Pekka näyttää, on se hahmo, jonka olen muistiini tallentanut. Ei sitä tarvitse ennustaa erikseen.

Juu. Se on hyvä että meillä on eri teorioita. Tylsäähnä olisi jos kaikesta oltaisiin samaa mieltä. Pari juttua tuossa kyllä arveluttaa että miten tuo käytännössä toimisi.
Eli sulla ois aivojesi muistissa hahmoina virtasen pekka, naapurin pirkko ja kaikki muut ihmiset joita tunnet, linnut ja kalat, vessaharja ja miljoonat muut. Ja toki sit kuulohahmot, motorisensoriset hahmot, hajuhahmot jne. Sit pekasta saapuva massviivinen määrä fotoneja stimuloi retinasta lähtevät signaalit ja noi sit matkaa aivoihin prosessoitavaksi ja sit aivot yrittävät noiden milajrdien hahmojen joukosta löytää sen virtasen pekan ja tarkistaa täsmääkö tuo hahmo tuohon sisääntulleeseen massiivisen informaation ja tämän kaiken massivisen datanprosessoinni ja hahmojen etsimisen jälkeen aivot lopulta generoivat havaintokokemuksen virtasen pekasta. Eiks toi ois aika hidasta ja vaatis hirveän määrän prosessointia?

En minä tunne järin montaa ihmistä ulkonäöltä, lintua laulusta tai kasvia ulkonäöltä, eli liioittelet vahvasti. Ja kyllähän ihminen joka tapauksessa muistaa uskomattoman määrän asioita.

Ja mites uudet naamat joista sulla ei ole hahmoa aivoissasi valmiina. Miten noista voidaan luoda havaintokokemusta laisinkaan?

Niihin juuri ei välttämättä kiinnitä edes huomiota, elleivät ole käytökseltään tai uloasultaan huomiota herättäviä. Meillä on muistissamme hahmo myös keskivertoihmiselle, johon niitä outoja vastaantulijoita saatetaan verrata.

Kuulostaa siltä että tuohon ei enää kuumailmpallo riittäisi vaan tarvittas zeppeliini. Ehkä peräti molemmille aivopuoliskoille omansa? Ja silti selittämättä jää miten sisääntuleva inffo onnistuisi löytämään tuolta zeppeliinistä juuri sen oikean hahmon mitenkään järjellisessä selviytymiseen vaadittavassa ajassa.

Miten me ketään tunnistamme? Emme me kotiin tullessamme "ennusta", miltä se vaimo taas näyttikään. Osumme siinä aina oikeaan, mutta ennusteet menevät usein pieleen.

Ja kuten sanoin, ei se jatkuva ennusteiden laatiminen mikään helpotus aivoille olisi. Esim. autoa ajaessa se pikemminkin olisi haitallista, koska ennusteilla on tapana mennä pieleen. Siinäkin silti hahmontunnistus auttaa, tunnemmehan esim. liikennemerkit entuudestaan.

Kuten jo olenkin aiemmin selittänyt niin noita ennustuksia verrataan aistielmistä saapuvaan inffoon ja jos ennustevirheitä havaitaan ennustetaan uudestaan kunnes ennustus täsmää ja vasta sitte luodaan tuo havaintokokemus.

Olet selittänyt, mutta ei minun ole mikään pakko olla kanssasi samaa mieltä.

Miksi liikennemerkkejä pitäisi "ennustaa", kun ne päntätään päähän jo autokoulussa? Ei kuulosta kovin loogiselta.

Toi hahmon tunnistus prosessointeineen ja aivoista oikean muistihahmon etisimisineen puolestaan ottais niin kauan aikaa että olet jo törmännyt puuhun ennenkun olet sitä edes havainnut.

Enpä usko. Ihminen tunnistaa ennalta suurimman osan asioita elämässään. Kaikki liikkeetkin ovat muistinvaraisia. Ennen esim. konekirjoittajat pääsivät uskomattomiin kirjoitusnopeuksiin, koska kaikkien näppäinten sijainti tuli selkäytimestä. Ennustaminen sen sijaan on aina aktiivista toimintaa ja vie aikaa muulta.

Toki joskus aivot eivät jostain syistä ehdi korjaamaan ennustusviehitä ennen tietoisen havaintokokemuksen simuloimista. Havaitset virtasen pekan väkijoukosta ja hetken päästä huomaat että oho. Ei se ollutkaan pekaka vaan joku randomi kaveri. Aivot ehtivät siis simuloimaan ennustevirheisen havaintokokemuksen ja vasta tuon jälkeen korjasivat tilanteen luomalla uuden ennusteen ja simulaation.

Tuo taas johtuu muistiin säilötyn hahmon epätarkkuudesta. Ja minkä ihmeen takia se Pekan ulkonäkö pitäisi aina ennustaa, jos olemme tavanneet ennenkin?

Kun sanotaan, että suhteellisuusteoria ennustaa mustat aukot, se tarkoittaa, että kyseinen teoria sisältää matemaattisia kaavoja ja periaatteita, jotka johdonmukaisesti johtavat mustien aukkojen käsitteeseen. Mustia aukkoja ei siis ollut suoraan teoriaan sisällytetty, mutta teorian soveltaminen ja sen yhtälöiden ratkaiseminen johtivat siihen, että mustien aukkojen olemassaolo tuli ilmeiseksi. Tällöin voidaan sanoa, että teoria "ennustaa" mustien aukkojen olemassaolon.

Tekoäly, kuten ChatGPT, ei sekään sisällä suoraan vastauksia kysymyksiin, vaan sen vastaukset perustuvat monimutkaisiin tilastollisiin malleihin ja laskutoimituksiin, jotka on löydetty soveltamalla pelkistettyä käsitystä siitä, millä periaatteilla hermosolut toimivat. Kun tekoälylle esitetään kysymys, se käyttää mallejaan tuottaakseen vastauksen, joka on ennuste siitä, mikä vastaus olisi todennäköisesti oikea tai mielekäs kyseisessä tilanteessa. Tämä prosessi on analoginen suhteellisuusteorian ennusteisiin, koska molemmissa tapauksissa on kyse laskennallisesta prosessista, joka tuottaa tuloksia.

Koska aivojen toiminta perustuu ainakin osaltaan fyysisiin hermoverkkoihin, joiden noudattamaa algoritmia tekoäly ainakin karkealla tasolla jäljittelee, ehkäpä sinun aivojesi muistama tieto liikennemerkeistä, vaimosi naamasta ja Pekan ulkonäöstä tarkoittavat kutakin ajatusta vastaavan hermoradan lopputuotetta. Tietysti jos neuroverkot eivät jäljittele hermoverkkojen toimintaa periaatteiltaan riittävän tarkasti, sitten "ennuste" ei ehkä ole kuvaava analogia hermoverkkojen tuottamalle lopputuotteelle, "ajatukselle", mutta itse olen amatöörinä onnistunut elämään niin voimakkaan vahvistusharhan vaikutuksen alaisuudessa, että minusta analogia on ilmeinen.

Siltikään en käsitä, miksi ennestään tuttuja asioita pitää "ennustaa" mitenkään. Ja esim. liikenteessä asiat pitää ottaa vastaan sellaisena kuin ne tulevat. Liika pohtiminen on ratin takana jopa haitallista.

Nähdäkseni ennestään tuttu asia eroaa ei ennestään tutusta asiasta vain siinä, että ensimmäisten kohdalla hermoradat ovat erikoistuneet asiaan, kun taas jälkimmäisen kohdalla eivät ole. Molemmissa olevat asiat olisivat siten silti hermoratojen lopputuotteita, eli ennusteita. Ennestään tutut asiat tietysti nopeampia tai ehkä parempiakin ennusteita kuin ei ennestään tutut asiat.

Tuohon loppukaneettiin viitaten meillä täytyy siis olla jokin muistiin tallennettu malli niistä tutuista asioista, koska miten niistä muuten saataisiin parempia ennusteita kuin tuntemattomista asioista?

Tavallaan kyllä. Ainakin kuvittelisin, että hermoratamme erikoistuisivat ts. vahvistuisivat tuottamaan "ennusteita" sellaisella perustella, millaisia joudumme usein arjessamme käsittelemään. Samalla ne hermoradat heikkenevät, joiden tuottamia "ennusteita" emme joudu arjessamme riittävän usein käsittelemään.

[Naturalisti]

Eihän tuo ennustaminen mitenkään kevennä aivojen työtaakkaa, varsinkaan, kun totesit "Miljardeja ennustusluuppeja pyörii aivoissamme jatkuvasti rinnakkain toisilleen jutellen ja toisiaan komentaen". Siinä sitä vasta prosessointitehoa tarvitaan.

Sanoppa se. Nää luupit siellä kuitenkin tarvii olla. Eräs viisas mies sano mulle kerran että lapsi ei tunnista edes sormiaan ennenkun noita kokemuksia on tallentunut säännömukaisuuksiksi aivohin joiden avulla se voi
tehdä selkoa aistielimistä saapuvasta hälystä. Kato maisemaa ympärilläs. Sieltä tulee aivan helvetisti fotonia
retinaan joka hetki ja nonstop aivojen pitäs sitten pyörittää tää massivinen määrä signaaleita noiden luuppien kautta ja rakentaa niistä havaintokokemusta. Siihen päälle somatosensorinen häly, korvista tulevat signaalit ja kikki muu. Kaikki ton muutaman miljardin luupin päälle. Johan siinä tarvis pään olla kuumailmapallon kokonen. Palstan laskupäät voivat laskeskella kuinka isosta kuumailmapallosta ois kyse mutta kyl se hankalaks kävis.
Mitä kävis globaalille ruokahuollolle ku ihmisen pitäs vetää peräkärryllinen kaurapuuroa naamariin päivässä.
Tai suomen talvessa hiihtolomalle lappiin ja tarttis päätä roikuttaa kymmenen tuntia pikku fiatin ikkunasta ulkona 20 asteen pakkasessa. Kylmää hommaa. Kyllä hoituu helpommin kun noi miljardi luuppia vaan ennustaa ja signaaleita aistielimistä otetaan vastaan aivoihin prosessoitavaksi ainoastaan ku ennustusvirheet sitä edellyttää. Ja plussana tietysti että toi on huomattavasti nopeempaa mikä selviytymisen kannalta on tietty hyvä juttu.

Ennustamisen sijaan käyttäisin termiä hahmontunnistus. Jos esim. jokin näkökentässämme tuntuu tutulta, se saa huomiomme.

Yleensä huomion kylläkin taitaa herättää ne ennustusvirheet eikä tuttu juttu. Sen takia ihmiset käy lomilla uusissa paikoissa. Dopamiinijärjestelmä rakastaa ennustusvirheitä.

Pidän edelleen kiinni hahmontunnistusteoriastani. Jos kävelen kadulla ja vastaan tulee sadan muun ihmisen joukossa Virtasen Pekka, tunnistan hänet, enkä niinkään välitä muista. Tuo, miltä Pekka näyttää, on se hahmo, jonka olen muistiini tallentanut. Ei sitä tarvitse ennustaa erikseen.

Juu. Se on hyvä että meillä on eri teorioita. Tylsäähnä olisi jos kaikesta oltaisiin samaa mieltä. Pari juttua tuossa kyllä arveluttaa että miten tuo käytännössä toimisi.
Eli sulla ois aivojesi muistissa hahmoina virtasen pekka, naapurin pirkko ja kaikki muut ihmiset joita tunnet, linnut ja kalat, vessaharja ja miljoonat muut. Ja toki sit kuulohahmot, motorisensoriset hahmot, hajuhahmot jne. Sit pekasta saapuva massviivinen määrä fotoneja stimuloi retinasta lähtevät signaalit ja noi sit matkaa aivoihin prosessoitavaksi ja sit aivot yrittävät noiden milajrdien hahmojen joukosta löytää sen virtasen pekan ja tarkistaa täsmääkö tuo hahmo tuohon sisääntulleeseen massiivisen informaation ja tämän kaiken massivisen datanprosessoinni ja hahmojen etsimisen jälkeen aivot lopulta generoivat havaintokokemuksen virtasen pekasta. Eiks toi ois aika hidasta ja vaatis hirveän määrän prosessointia?

En minä tunne järin montaa ihmistä ulkonäöltä, lintua laulusta tai kasvia ulkonäöltä, eli liioittelet vahvasti. Ja kyllähän ihminen joka tapauksessa muistaa uskomattoman määrän asioita.

Ja mites uudet naamat joista sulla ei ole hahmoa aivoissasi valmiina. Miten noista voidaan luoda havaintokokemusta laisinkaan?

Niihin juuri ei välttämättä kiinnitä edes huomiota, elleivät ole käytökseltään tai uloasultaan huomiota herättäviä. Meillä on muistissamme hahmo myös keskivertoihmiselle, johon niitä outoja vastaantulijoita saatetaan verrata.

Kuulostaa siltä että tuohon ei enää kuumailmpallo riittäisi vaan tarvittas zeppeliini. Ehkä peräti molemmille aivopuoliskoille omansa? Ja silti selittämättä jää miten sisääntuleva inffo onnistuisi löytämään tuolta zeppeliinistä juuri sen oikean hahmon mitenkään järjellisessä selviytymiseen vaadittavassa ajassa.

Miten me ketään tunnistamme? Emme me kotiin tullessamme "ennusta", miltä se vaimo taas näyttikään. Osumme siinä aina oikeaan, mutta ennusteet menevät usein pieleen.

Ja kuten sanoin, ei se jatkuva ennusteiden laatiminen mikään helpotus aivoille olisi. Esim. autoa ajaessa se pikemminkin olisi haitallista, koska ennusteilla on tapana mennä pieleen. Siinäkin silti hahmontunnistus auttaa, tunnemmehan esim. liikennemerkit entuudestaan.

Kuten jo olenkin aiemmin selittänyt niin noita ennustuksia verrataan aistielmistä saapuvaan inffoon ja jos ennustevirheitä havaitaan ennustetaan uudestaan kunnes ennustus täsmää ja vasta sitte luodaan tuo havaintokokemus.

Olet selittänyt, mutta ei minun ole mikään pakko olla kanssasi samaa mieltä.

Miksi liikennemerkkejä pitäisi "ennustaa", kun ne päntätään päähän jo autokoulussa? Ei kuulosta kovin loogiselta.

Toi hahmon tunnistus prosessointeineen ja aivoista oikean muistihahmon etisimisineen puolestaan ottais niin kauan aikaa että olet jo törmännyt puuhun ennenkun olet sitä edes havainnut.

Enpä usko. Ihminen tunnistaa ennalta suurimman osan asioita elämässään. Kaikki liikkeetkin ovat muistinvaraisia. Ennen esim. konekirjoittajat pääsivät uskomattomiin kirjoitusnopeuksiin, koska kaikkien näppäinten sijainti tuli selkäytimestä. Ennustaminen sen sijaan on aina aktiivista toimintaa ja vie aikaa muulta.

Toki joskus aivot eivät jostain syistä ehdi korjaamaan ennustusviehitä ennen tietoisen havaintokokemuksen simuloimista. Havaitset virtasen pekan väkijoukosta ja hetken päästä huomaat että oho. Ei se ollutkaan pekaka vaan joku randomi kaveri. Aivot ehtivät siis simuloimaan ennustevirheisen havaintokokemuksen ja vasta tuon jälkeen korjasivat tilanteen luomalla uuden ennusteen ja simulaation.

Tuo taas johtuu muistiin säilötyn hahmon epätarkkuudesta. Ja minkä ihmeen takia se Pekan ulkonäkö pitäisi aina ennustaa, jos olemme tavanneet ennenkin?

Kun sanotaan, että suhteellisuusteoria ennustaa mustat aukot, se tarkoittaa, että kyseinen teoria sisältää matemaattisia kaavoja ja periaatteita, jotka johdonmukaisesti johtavat mustien aukkojen käsitteeseen. Mustia aukkoja ei siis ollut suoraan teoriaan sisällytetty, mutta teorian soveltaminen ja sen yhtälöiden ratkaiseminen johtivat siihen, että mustien aukkojen olemassaolo tuli ilmeiseksi. Tällöin voidaan sanoa, että teoria "ennustaa" mustien aukkojen olemassaolon.

Tekoäly, kuten ChatGPT, ei sekään sisällä suoraan vastauksia kysymyksiin, vaan sen vastaukset perustuvat monimutkaisiin tilastollisiin malleihin ja laskutoimituksiin, jotka on löydetty soveltamalla pelkistettyä käsitystä siitä, millä periaatteilla hermosolut toimivat. Kun tekoälylle esitetään kysymys, se käyttää mallejaan tuottaakseen vastauksen, joka on ennuste siitä, mikä vastaus olisi todennäköisesti oikea tai mielekäs kyseisessä tilanteessa. Tämä prosessi on analoginen suhteellisuusteorian ennusteisiin, koska molemmissa tapauksissa on kyse laskennallisesta prosessista, joka tuottaa tuloksia.

Koska aivojen toiminta perustuu ainakin osaltaan fyysisiin hermoverkkoihin, joiden noudattamaa algoritmia tekoäly ainakin karkealla tasolla jäljittelee, ehkäpä sinun aivojesi muistama tieto liikennemerkeistä, vaimosi naamasta ja Pekan ulkonäöstä tarkoittavat kutakin ajatusta vastaavan hermoradan lopputuotetta. Tietysti jos neuroverkot eivät jäljittele hermoverkkojen toimintaa periaatteiltaan riittävän tarkasti, sitten "ennuste" ei ehkä ole kuvaava analogia hermoverkkojen tuottamalle lopputuotteelle, "ajatukselle", mutta itse olen amatöörinä onnistunut elämään niin voimakkaan vahvistusharhan vaikutuksen alaisuudessa, että minusta analogia on ilmeinen.

Siltikään en käsitä, miksi ennestään tuttuja asioita pitää "ennustaa" mitenkään. Ja esim. liikenteessä asiat pitää ottaa vastaan sellaisena kuin ne tulevat. Liika pohtiminen on ratin takana jopa haitallista.

Nähdäkseni ennestään tuttu asia eroaa ei ennestään tutusta asiasta vain siinä, että ensimmäisten kohdalla hermoradat ovat erikoistuneet asiaan, kun taas jälkimmäisen kohdalla eivät ole. Molemmissa olevat asiat olisivat siten silti hermoratojen lopputuotteita, eli ennusteita. Ennestään tutut asiat tietysti nopeampia tai ehkä parempiakin ennusteita kuin ei ennestään tutut asiat.

Tuohon loppukaneettiin viitaten meillä täytyy siis olla jokin muistiin tallennettu malli niistä tutuista asioista, koska miten niistä muuten saataisiin parempia ennusteita kuin tuntemattomista asioista?

Tavallaan kyllä. Ainakin kuvittelisin, että hermoratamme erikoistuisivat ts. vahvistuisivat tuottamaan "ennusteita" sellaisella perustella, millaisia joudumme usein arjessamme käsittelemään. Samalla ne hermoradat heikkenevät, joiden tuottamia "ennusteita" emme joudu arjessamme riittävän usein käsittelemään.

Keskustelunne on päätymässä mielestäni hyvin perusteltavaan lopputulemaan. Olemme ymmärtääkseni siili suhosen kanssa päätymässä samaan näkemykseen, että olennaista aivojen toiminnassa on ennustaminen.

Olennainen kysymys onkin, mihin tämä ennustus perustuu ja minkälainen mekanismi sen tuottaa. Mulla on sellainen kutina, että tässä piisaa vielä paljon keskusteltavaa.

Veikkaan, että aivot etsivät kokoajan spatiaalisia ja temporaalisia invariansseja eli eräänlaisia hahmoja. Nämä ovat dynaamisia tapahtumasekvenssejä tuottavia kykyjä, joita syntyy ja jotka kehittyvät empiirisistä kokemuksista.

Filosofista näkökulmaa asiaan tavoittelee esimerkiksi täällä siili suhosen kanssa käytämme keskustelu.:
viewtopic.php?p=249359#p249359

[Stadin öljylanne]

Sanoppa se. Nää luupit siellä kuitenkin tarvii olla. Eräs viisas mies sano mulle kerran että lapsi ei tunnista edes sormiaan ennenkun noita kokemuksia on tallentunut säännömukaisuuksiksi aivohin joiden avulla se voi
tehdä selkoa aistielimistä saapuvasta hälystä. Kato maisemaa ympärilläs. Sieltä tulee aivan helvetisti fotonia
retinaan joka hetki ja nonstop aivojen pitäs sitten pyörittää tää massivinen määrä signaaleita noiden luuppien kautta ja rakentaa niistä havaintokokemusta. Siihen päälle somatosensorinen häly, korvista tulevat signaalit ja kikki muu. Kaikki ton muutaman miljardin luupin päälle. Johan siinä tarvis pään olla kuumailmapallon kokonen. Palstan laskupäät voivat laskeskella kuinka isosta kuumailmapallosta ois kyse mutta kyl se hankalaks kävis.
Mitä kävis globaalille ruokahuollolle ku ihmisen pitäs vetää peräkärryllinen kaurapuuroa naamariin päivässä.
Tai suomen talvessa hiihtolomalle lappiin ja tarttis päätä roikuttaa kymmenen tuntia pikku fiatin ikkunasta ulkona 20 asteen pakkasessa. Kylmää hommaa. Kyllä hoituu helpommin kun noi miljardi luuppia vaan ennustaa ja signaaleita aistielimistä otetaan vastaan aivoihin prosessoitavaksi ainoastaan ku ennustusvirheet sitä edellyttää. Ja plussana tietysti että toi on huomattavasti nopeempaa mikä selviytymisen kannalta on tietty hyvä juttu.

Yleensä huomion kylläkin taitaa herättää ne ennustusvirheet eikä tuttu juttu. Sen takia ihmiset käy lomilla uusissa paikoissa. Dopamiinijärjestelmä rakastaa ennustusvirheitä.

Pidän edelleen kiinni hahmontunnistusteoriastani. Jos kävelen kadulla ja vastaan tulee sadan muun ihmisen joukossa Virtasen Pekka, tunnistan hänet, enkä niinkään välitä muista. Tuo, miltä Pekka näyttää, on se hahmo, jonka olen muistiini tallentanut. Ei sitä tarvitse ennustaa erikseen.

Juu. Se on hyvä että meillä on eri teorioita. Tylsäähnä olisi jos kaikesta oltaisiin samaa mieltä. Pari juttua tuossa kyllä arveluttaa että miten tuo käytännössä toimisi.
Eli sulla ois aivojesi muistissa hahmoina virtasen pekka, naapurin pirkko ja kaikki muut ihmiset joita tunnet, linnut ja kalat, vessaharja ja miljoonat muut. Ja toki sit kuulohahmot, motorisensoriset hahmot, hajuhahmot jne. Sit pekasta saapuva massviivinen määrä fotoneja stimuloi retinasta lähtevät signaalit ja noi sit matkaa aivoihin prosessoitavaksi ja sit aivot yrittävät noiden milajrdien hahmojen joukosta löytää sen virtasen pekan ja tarkistaa täsmääkö tuo hahmo tuohon sisääntulleeseen massiivisen informaation ja tämän kaiken massivisen datanprosessoinni ja hahmojen etsimisen jälkeen aivot lopulta generoivat havaintokokemuksen virtasen pekasta. Eiks toi ois aika hidasta ja vaatis hirveän määrän prosessointia?

En minä tunne järin montaa ihmistä ulkonäöltä, lintua laulusta tai kasvia ulkonäöltä, eli liioittelet vahvasti. Ja kyllähän ihminen joka tapauksessa muistaa uskomattoman määrän asioita.

Ja mites uudet naamat joista sulla ei ole hahmoa aivoissasi valmiina. Miten noista voidaan luoda havaintokokemusta laisinkaan?

Niihin juuri ei välttämättä kiinnitä edes huomiota, elleivät ole käytökseltään tai uloasultaan huomiota herättäviä. Meillä on muistissamme hahmo myös keskivertoihmiselle, johon niitä outoja vastaantulijoita saatetaan verrata.

Kuulostaa siltä että tuohon ei enää kuumailmpallo riittäisi vaan tarvittas zeppeliini. Ehkä peräti molemmille aivopuoliskoille omansa? Ja silti selittämättä jää miten sisääntuleva inffo onnistuisi löytämään tuolta zeppeliinistä juuri sen oikean hahmon mitenkään järjellisessä selviytymiseen vaadittavassa ajassa.

Miten me ketään tunnistamme? Emme me kotiin tullessamme "ennusta", miltä se vaimo taas näyttikään. Osumme siinä aina oikeaan, mutta ennusteet menevät usein pieleen.

Ja kuten sanoin, ei se jatkuva ennusteiden laatiminen mikään helpotus aivoille olisi. Esim. autoa ajaessa se pikemminkin olisi haitallista, koska ennusteilla on tapana mennä pieleen. Siinäkin silti hahmontunnistus auttaa, tunnemmehan esim. liikennemerkit entuudestaan.

Kuten jo olenkin aiemmin selittänyt niin noita ennustuksia verrataan aistielmistä saapuvaan inffoon ja jos ennustevirheitä havaitaan ennustetaan uudestaan kunnes ennustus täsmää ja vasta sitte luodaan tuo havaintokokemus.

Olet selittänyt, mutta ei minun ole mikään pakko olla kanssasi samaa mieltä.

Miksi liikennemerkkejä pitäisi "ennustaa", kun ne päntätään päähän jo autokoulussa? Ei kuulosta kovin loogiselta.

Toi hahmon tunnistus prosessointeineen ja aivoista oikean muistihahmon etisimisineen puolestaan ottais niin kauan aikaa että olet jo törmännyt puuhun ennenkun olet sitä edes havainnut.

Enpä usko. Ihminen tunnistaa ennalta suurimman osan asioita elämässään. Kaikki liikkeetkin ovat muistinvaraisia. Ennen esim. konekirjoittajat pääsivät uskomattomiin kirjoitusnopeuksiin, koska kaikkien näppäinten sijainti tuli selkäytimestä. Ennustaminen sen sijaan on aina aktiivista toimintaa ja vie aikaa muulta.

Toki joskus aivot eivät jostain syistä ehdi korjaamaan ennustusviehitä ennen tietoisen havaintokokemuksen simuloimista. Havaitset virtasen pekan väkijoukosta ja hetken päästä huomaat että oho. Ei se ollutkaan pekaka vaan joku randomi kaveri. Aivot ehtivät siis simuloimaan ennustevirheisen havaintokokemuksen ja vasta tuon jälkeen korjasivat tilanteen luomalla uuden ennusteen ja simulaation.

Tuo taas johtuu muistiin säilötyn hahmon epätarkkuudesta. Ja minkä ihmeen takia se Pekan ulkonäkö pitäisi aina ennustaa, jos olemme tavanneet ennenkin?

Kun sanotaan, että suhteellisuusteoria ennustaa mustat aukot, se tarkoittaa, että kyseinen teoria sisältää matemaattisia kaavoja ja periaatteita, jotka johdonmukaisesti johtavat mustien aukkojen käsitteeseen. Mustia aukkoja ei siis ollut suoraan teoriaan sisällytetty, mutta teorian soveltaminen ja sen yhtälöiden ratkaiseminen johtivat siihen, että mustien aukkojen olemassaolo tuli ilmeiseksi. Tällöin voidaan sanoa, että teoria "ennustaa" mustien aukkojen olemassaolon.

Tekoäly, kuten ChatGPT, ei sekään sisällä suoraan vastauksia kysymyksiin, vaan sen vastaukset perustuvat monimutkaisiin tilastollisiin malleihin ja laskutoimituksiin, jotka on löydetty soveltamalla pelkistettyä käsitystä siitä, millä periaatteilla hermosolut toimivat. Kun tekoälylle esitetään kysymys, se käyttää mallejaan tuottaakseen vastauksen, joka on ennuste siitä, mikä vastaus olisi todennäköisesti oikea tai mielekäs kyseisessä tilanteessa. Tämä prosessi on analoginen suhteellisuusteorian ennusteisiin, koska molemmissa tapauksissa on kyse laskennallisesta prosessista, joka tuottaa tuloksia.

Koska aivojen toiminta perustuu ainakin osaltaan fyysisiin hermoverkkoihin, joiden noudattamaa algoritmia tekoäly ainakin karkealla tasolla jäljittelee, ehkäpä sinun aivojesi muistama tieto liikennemerkeistä, vaimosi naamasta ja Pekan ulkonäöstä tarkoittavat kutakin ajatusta vastaavan hermoradan lopputuotetta. Tietysti jos neuroverkot eivät jäljittele hermoverkkojen toimintaa periaatteiltaan riittävän tarkasti, sitten "ennuste" ei ehkä ole kuvaava analogia hermoverkkojen tuottamalle lopputuotteelle, "ajatukselle", mutta itse olen amatöörinä onnistunut elämään niin voimakkaan vahvistusharhan vaikutuksen alaisuudessa, että minusta analogia on ilmeinen.

Siltikään en käsitä, miksi ennestään tuttuja asioita pitää "ennustaa" mitenkään. Ja esim. liikenteessä asiat pitää ottaa vastaan sellaisena kuin ne tulevat. Liika pohtiminen on ratin takana jopa haitallista.

Nähdäkseni ennestään tuttu asia eroaa ei ennestään tutusta asiasta vain siinä, että ensimmäisten kohdalla hermoradat ovat erikoistuneet asiaan, kun taas jälkimmäisen kohdalla eivät ole. Molemmissa olevat asiat olisivat siten silti hermoratojen lopputuotteita, eli ennusteita. Ennestään tutut asiat tietysti nopeampia tai ehkä parempiakin ennusteita kuin ei ennestään tutut asiat.

Tuohon loppukaneettiin viitaten meillä täytyy siis olla jokin muistiin tallennettu malli niistä tutuista asioista, koska miten niistä muuten saataisiin parempia ennusteita kuin tuntemattomista asioista?

Tavallaan kyllä. Ainakin kuvittelisin, että hermoratamme erikoistuisivat ts. vahvistuisivat tuottamaan "ennusteita" sellaisella perustella, millaisia joudumme usein arjessamme käsittelemään. Samalla ne hermoradat heikkenevät, joiden tuottamia "ennusteita" emme joudu arjessamme riittävän usein käsittelemään.

Keskustelunne on päätymässä mielestäni hyvin perusteltavaan lopputulemaan. Olemme ymmärtääkseni siili suhosen kanssa päätymässä samaan näkemykseen, että olennaista aivojen toiminnassa on ennustaminen.

Olennainen kysymys onkin, mihin tämä ennustus perustuu ja minkälainen mekanismi sen tuottaa. Mulla on sellainen kutina, että tässä piisaa vielä paljon keskusteltavaa.

Veikkaan, että aivot etsivät kokoajan spatiaalisia ja temporaalisia invariansseja eli eräänlaisia hahmoja. Nämä ovat dynaamisia tapahtumasekvenssejä tuottavia kykyjä, joita syntyy ja jotka kehittyvät empiirisistä kokemuksista.

Olen aivojen funktiosta pitkälti Siilin kassa samaa mieltä, sillä olen ostanut ymmärtääkseni Antonio Damasion, Robert Sapolskyn ja Mark Solmsin käsityksen, että aivot olisivat liikkuvan eliön homeostaasin säätelyelin. Ja se mitä tietoisuudessa säädellään, olisivat affekteja (primitiivisiä tunteita) tai tunteita (kehittyneempiä tunteita) tai yleisemmällä tasolla kaikkia emootiota (sisältää kaikki tunteet) kuten Mark Solms käsitteet ymmärtääkseni määrittelee ja kuten hän kognition funktion esittää (Solmsin tunnin mittainen Youtube-video "Why and How Consciousness Arises" 40 minuuttia esitelmää 20 minuuttia kysymyksiin vastailua). Solmsin perustelu miksi kognitio olisi juuri emootioiden hallintaa varten ei ole mielestäni täysin aukoton ainakaan tuossa esitelmässään, mutta ajatuksensa on mielestäni karekasti ottaen oikean suuntainen. Tosin jos vain kognition toiminta ylipäätään voidaan ymmärtää vain yhden funktion kautta, mikä ehkäpä ei ole välttämättä olenkaan asian laita. Tässä Solmsin karkea diagrammi, kuinka toiminnot aivoissa toimivat suhteessa tietoisuuteen.

Edellisessä luennossa vilahtanut rautalankamalli, kuinka homeostaasin säätelyn idea toimii. Eli jokin emootio poikkeuttaa olotilan tavoitteesta ja "ennuste" pyrkii palauttamaan tasapainon. "Ennuste" voi nähdäkseni olla abstrakti ajatus tai konkreettinen ulospäin näkyvä fyysinen reaktio. Kognitio olisi tavallaan sitä varten, että reaktio emootioon voitaisiin valita oikein ja annostella oikein, jotta homeostaasista poikkeuttava emootio olisi nollattu.

Homeostaasi riippuu osaltaan myös siitä, millainen on homeostaasista poikkeuttavan ärsykkeen vaikutus aivojen käsitykseen homeostaasista. Esimerkiksi huumeriippuvuudessa aivot turtuvat liialliseen dopamiiniin. ChatGPT esittelee ilmiön nimellä dopamiinireseptorien desensitisaatioksi tai dopamiinireseptorien downregulaatioksi, missä aivot saadessaan liian usein ja liian paljon dopamiinia, tulkitsevat liiallisesti kohonneen määrän dopamiinia homeostaasin perustilaksi, vaikka näin ei ole, joten dopamiiniin turtuneet aivot tarvitsevat jatkossa huumeita, saavuttaakseen homeostaattisen perustilansa. Kun normaali huumeannos ei enää aiheuta mielihyvää, vaan palauttaa vain homeistaattisen perustilan, otetaan kerralla enemmän huumeita, jotta taas saavutetaan perustilan lisäksi myös mielihyvä. Ilman usein ulkopuolista interventiota, tämä voi jatkua siihen asti, kunnes otetaan liikaa huumeita, ja jota elimistö ei enää kestä.

Filosofista näkökulmaa asiaan tavoittelee esimerkiksi täällä siili suhosen kanssa käytämme keskustelu.:
viewtopic.php?p=249359#p249359

Tuo vaikuttaa ainakin näin ad hoc ihan järkevältä abstraktiolta. Varsinkin soveltamalla teesin, antiteesin ja synteesin ideaa "presentismiin". Sanoisin heikosti aiheessa sivistyneenä, että ensivaikutelman perusteella, se olisi samaa pohdintaa kuin Marxilla oli dialektisessa materialismissaan. Ainakin yhden dialektista materialismia avanneen Youtube-videon perusteella siltä vaikuttaisi. Kannattaa tosin maustaa suolalla nämä minun vaikutelmani

[ID10T]

Pidän edelleen kiinni hahmontunnistusteoriastani. Jos kävelen kadulla ja vastaan tulee sadan muun ihmisen joukossa Virtasen Pekka, tunnistan hänet, enkä niinkään välitä muista. Tuo, miltä Pekka näyttää, on se hahmo, jonka olen muistiini tallentanut. Ei sitä tarvitse ennustaa erikseen.

Juu. Se on hyvä että meillä on eri teorioita. Tylsäähnä olisi jos kaikesta oltaisiin samaa mieltä. Pari juttua tuossa kyllä arveluttaa että miten tuo käytännössä toimisi.
Eli sulla ois aivojesi muistissa hahmoina virtasen pekka, naapurin pirkko ja kaikki muut ihmiset joita tunnet, linnut ja kalat, vessaharja ja miljoonat muut. Ja toki sit kuulohahmot, motorisensoriset hahmot, hajuhahmot jne. Sit pekasta saapuva massviivinen määrä fotoneja stimuloi retinasta lähtevät signaalit ja noi sit matkaa aivoihin prosessoitavaksi ja sit aivot yrittävät noiden milajrdien hahmojen joukosta löytää sen virtasen pekan ja tarkistaa täsmääkö tuo hahmo tuohon sisääntulleeseen massiivisen informaation ja tämän kaiken massivisen datanprosessoinni ja hahmojen etsimisen jälkeen aivot lopulta generoivat havaintokokemuksen virtasen pekasta. Eiks toi ois aika hidasta ja vaatis hirveän määrän prosessointia?

En minä tunne järin montaa ihmistä ulkonäöltä, lintua laulusta tai kasvia ulkonäöltä, eli liioittelet vahvasti. Ja kyllähän ihminen joka tapauksessa muistaa uskomattoman määrän asioita.

Ja mites uudet naamat joista sulla ei ole hahmoa aivoissasi valmiina. Miten noista voidaan luoda havaintokokemusta laisinkaan?

Niihin juuri ei välttämättä kiinnitä edes huomiota, elleivät ole käytökseltään tai uloasultaan huomiota herättäviä. Meillä on muistissamme hahmo myös keskivertoihmiselle, johon niitä outoja vastaantulijoita saatetaan verrata.

Kuulostaa siltä että tuohon ei enää kuumailmpallo riittäisi vaan tarvittas zeppeliini. Ehkä peräti molemmille aivopuoliskoille omansa? Ja silti selittämättä jää miten sisääntuleva inffo onnistuisi löytämään tuolta zeppeliinistä juuri sen oikean hahmon mitenkään järjellisessä selviytymiseen vaadittavassa ajassa.

Miten me ketään tunnistamme? Emme me kotiin tullessamme "ennusta", miltä se vaimo taas näyttikään. Osumme siinä aina oikeaan, mutta ennusteet menevät usein pieleen.

Ja kuten sanoin, ei se jatkuva ennusteiden laatiminen mikään helpotus aivoille olisi. Esim. autoa ajaessa se pikemminkin olisi haitallista, koska ennusteilla on tapana mennä pieleen. Siinäkin silti hahmontunnistus auttaa, tunnemmehan esim. liikennemerkit entuudestaan.

Kuten jo olenkin aiemmin selittänyt niin noita ennustuksia verrataan aistielmistä saapuvaan inffoon ja jos ennustevirheitä havaitaan ennustetaan uudestaan kunnes ennustus täsmää ja vasta sitte luodaan tuo havaintokokemus.

Olet selittänyt, mutta ei minun ole mikään pakko olla kanssasi samaa mieltä.

Miksi liikennemerkkejä pitäisi "ennustaa", kun ne päntätään päähän jo autokoulussa? Ei kuulosta kovin loogiselta.

Toi hahmon tunnistus prosessointeineen ja aivoista oikean muistihahmon etisimisineen puolestaan ottais niin kauan aikaa että olet jo törmännyt puuhun ennenkun olet sitä edes havainnut.

Enpä usko. Ihminen tunnistaa ennalta suurimman osan asioita elämässään. Kaikki liikkeetkin ovat muistinvaraisia. Ennen esim. konekirjoittajat pääsivät uskomattomiin kirjoitusnopeuksiin, koska kaikkien näppäinten sijainti tuli selkäytimestä. Ennustaminen sen sijaan on aina aktiivista toimintaa ja vie aikaa muulta.

Toki joskus aivot eivät jostain syistä ehdi korjaamaan ennustusviehitä ennen tietoisen havaintokokemuksen simuloimista. Havaitset virtasen pekan väkijoukosta ja hetken päästä huomaat että oho. Ei se ollutkaan pekaka vaan joku randomi kaveri. Aivot ehtivät siis simuloimaan ennustevirheisen havaintokokemuksen ja vasta tuon jälkeen korjasivat tilanteen luomalla uuden ennusteen ja simulaation.

Tuo taas johtuu muistiin säilötyn hahmon epätarkkuudesta. Ja minkä ihmeen takia se Pekan ulkonäkö pitäisi aina ennustaa, jos olemme tavanneet ennenkin?

Kun sanotaan, että suhteellisuusteoria ennustaa mustat aukot, se tarkoittaa, että kyseinen teoria sisältää matemaattisia kaavoja ja periaatteita, jotka johdonmukaisesti johtavat mustien aukkojen käsitteeseen. Mustia aukkoja ei siis ollut suoraan teoriaan sisällytetty, mutta teorian soveltaminen ja sen yhtälöiden ratkaiseminen johtivat siihen, että mustien aukkojen olemassaolo tuli ilmeiseksi. Tällöin voidaan sanoa, että teoria "ennustaa" mustien aukkojen olemassaolon.

Tekoäly, kuten ChatGPT, ei sekään sisällä suoraan vastauksia kysymyksiin, vaan sen vastaukset perustuvat monimutkaisiin tilastollisiin malleihin ja laskutoimituksiin, jotka on löydetty soveltamalla pelkistettyä käsitystä siitä, millä periaatteilla hermosolut toimivat. Kun tekoälylle esitetään kysymys, se käyttää mallejaan tuottaakseen vastauksen, joka on ennuste siitä, mikä vastaus olisi todennäköisesti oikea tai mielekäs kyseisessä tilanteessa. Tämä prosessi on analoginen suhteellisuusteorian ennusteisiin, koska molemmissa tapauksissa on kyse laskennallisesta prosessista, joka tuottaa tuloksia.

Koska aivojen toiminta perustuu ainakin osaltaan fyysisiin hermoverkkoihin, joiden noudattamaa algoritmia tekoäly ainakin karkealla tasolla jäljittelee, ehkäpä sinun aivojesi muistama tieto liikennemerkeistä, vaimosi naamasta ja Pekan ulkonäöstä tarkoittavat kutakin ajatusta vastaavan hermoradan lopputuotetta. Tietysti jos neuroverkot eivät jäljittele hermoverkkojen toimintaa periaatteiltaan riittävän tarkasti, sitten "ennuste" ei ehkä ole kuvaava analogia hermoverkkojen tuottamalle lopputuotteelle, "ajatukselle", mutta itse olen amatöörinä onnistunut elämään niin voimakkaan vahvistusharhan vaikutuksen alaisuudessa, että minusta analogia on ilmeinen.

Siltikään en käsitä, miksi ennestään tuttuja asioita pitää "ennustaa" mitenkään. Ja esim. liikenteessä asiat pitää ottaa vastaan sellaisena kuin ne tulevat. Liika pohtiminen on ratin takana jopa haitallista.

Nähdäkseni ennestään tuttu asia eroaa ei ennestään tutusta asiasta vain siinä, että ensimmäisten kohdalla hermoradat ovat erikoistuneet asiaan, kun taas jälkimmäisen kohdalla eivät ole. Molemmissa olevat asiat olisivat siten silti hermoratojen lopputuotteita, eli ennusteita. Ennestään tutut asiat tietysti nopeampia tai ehkä parempiakin ennusteita kuin ei ennestään tutut asiat.

Tuohon loppukaneettiin viitaten meillä täytyy siis olla jokin muistiin tallennettu malli niistä tutuista asioista, koska miten niistä muuten saataisiin parempia ennusteita kuin tuntemattomista asioista?

Tavallaan kyllä. Ainakin kuvittelisin, että hermoratamme erikoistuisivat ts. vahvistuisivat tuottamaan "ennusteita" sellaisella perustella, millaisia joudumme usein arjessamme käsittelemään. Samalla ne hermoradat heikkenevät, joiden tuottamia "ennusteita" emme joudu arjessamme riittävän usein käsittelemään.

Keskustelunne on päätymässä mielestäni hyvin perusteltavaan lopputulemaan. Olemme ymmärtääkseni siili suhosen kanssa päätymässä samaan näkemykseen, että olennaista aivojen toiminnassa on ennustaminen.

Olennainen kysymys onkin, mihin tämä ennustus perustuu ja minkälainen mekanismi sen tuottaa. Mulla on sellainen kutina, että tässä piisaa vielä paljon keskusteltavaa.

Veikkaan, että aivot etsivät kokoajan spatiaalisia ja temporaalisia invariansseja eli eräänlaisia hahmoja. Nämä ovat dynaamisia tapahtumasekvenssejä tuottavia kykyjä, joita syntyy ja jotka kehittyvät empiirisistä kokemuksista.

Olen aivojen funktiosta pitkälti Siilin kassa samaa mieltä, sillä olen ostanut ymmärtääkseni Antonio Damasion, Robert Sapolskyn ja Mark Solmsin käsityksen, että aivot olisivat liikkuvan eliön homeostaasin säätelyelin.

Ihan pelkästäänkö?

Kyllähän aivot tekevät asioita pelkästään aivojen itsensä takia. Esim. sanaristikot tai sudokut eivät liity homeostaasin säätelyyn juuri mitenkään. Niistä harvemmin kovin suurta dopamiiniannostakaan saa. Aivot siis hinkuvat myös näennäisen turhiakin juttuja.

[Stadin öljylanne]

Juu. Se on hyvä että meillä on eri teorioita. Tylsäähnä olisi jos kaikesta oltaisiin samaa mieltä. Pari juttua tuossa kyllä arveluttaa että miten tuo käytännössä toimisi.
Eli sulla ois aivojesi muistissa hahmoina virtasen pekka, naapurin pirkko ja kaikki muut ihmiset joita tunnet, linnut ja kalat, vessaharja ja miljoonat muut. Ja toki sit kuulohahmot, motorisensoriset hahmot, hajuhahmot jne. Sit pekasta saapuva massviivinen määrä fotoneja stimuloi retinasta lähtevät signaalit ja noi sit matkaa aivoihin prosessoitavaksi ja sit aivot yrittävät noiden milajrdien hahmojen joukosta löytää sen virtasen pekan ja tarkistaa täsmääkö tuo hahmo tuohon sisääntulleeseen massiivisen informaation ja tämän kaiken massivisen datanprosessoinni ja hahmojen etsimisen jälkeen aivot lopulta generoivat havaintokokemuksen virtasen pekasta. Eiks toi ois aika hidasta ja vaatis hirveän määrän prosessointia?

En minä tunne järin montaa ihmistä ulkonäöltä, lintua laulusta tai kasvia ulkonäöltä, eli liioittelet vahvasti. Ja kyllähän ihminen joka tapauksessa muistaa uskomattoman määrän asioita.

Ja mites uudet naamat joista sulla ei ole hahmoa aivoissasi valmiina. Miten noista voidaan luoda havaintokokemusta laisinkaan?

Niihin juuri ei välttämättä kiinnitä edes huomiota, elleivät ole käytökseltään tai uloasultaan huomiota herättäviä. Meillä on muistissamme hahmo myös keskivertoihmiselle, johon niitä outoja vastaantulijoita saatetaan verrata.

Kuulostaa siltä että tuohon ei enää kuumailmpallo riittäisi vaan tarvittas zeppeliini. Ehkä peräti molemmille aivopuoliskoille omansa? Ja silti selittämättä jää miten sisääntuleva inffo onnistuisi löytämään tuolta zeppeliinistä juuri sen oikean hahmon mitenkään järjellisessä selviytymiseen vaadittavassa ajassa.

Miten me ketään tunnistamme? Emme me kotiin tullessamme "ennusta", miltä se vaimo taas näyttikään. Osumme siinä aina oikeaan, mutta ennusteet menevät usein pieleen.

Kuten jo olenkin aiemmin selittänyt niin noita ennustuksia verrataan aistielmistä saapuvaan inffoon ja jos ennustevirheitä havaitaan ennustetaan uudestaan kunnes ennustus täsmää ja vasta sitte luodaan tuo havaintokokemus.

Olet selittänyt, mutta ei minun ole mikään pakko olla kanssasi samaa mieltä.

Miksi liikennemerkkejä pitäisi "ennustaa", kun ne päntätään päähän jo autokoulussa? Ei kuulosta kovin loogiselta.

Toi hahmon tunnistus prosessointeineen ja aivoista oikean muistihahmon etisimisineen puolestaan ottais niin kauan aikaa että olet jo törmännyt puuhun ennenkun olet sitä edes havainnut.

Enpä usko. Ihminen tunnistaa ennalta suurimman osan asioita elämässään. Kaikki liikkeetkin ovat muistinvaraisia. Ennen esim. konekirjoittajat pääsivät uskomattomiin kirjoitusnopeuksiin, koska kaikkien näppäinten sijainti tuli selkäytimestä. Ennustaminen sen sijaan on aina aktiivista toimintaa ja vie aikaa muulta.

Toki joskus aivot eivät jostain syistä ehdi korjaamaan ennustusviehitä ennen tietoisen havaintokokemuksen simuloimista. Havaitset virtasen pekan väkijoukosta ja hetken päästä huomaat että oho. Ei se ollutkaan pekaka vaan joku randomi kaveri. Aivot ehtivät siis simuloimaan ennustevirheisen havaintokokemuksen ja vasta tuon jälkeen korjasivat tilanteen luomalla uuden ennusteen ja simulaation.

Tuo taas johtuu muistiin säilötyn hahmon epätarkkuudesta. Ja minkä ihmeen takia se Pekan ulkonäkö pitäisi aina ennustaa, jos olemme tavanneet ennenkin?

Kun sanotaan, että suhteellisuusteoria ennustaa mustat aukot, se tarkoittaa, että kyseinen teoria sisältää matemaattisia kaavoja ja periaatteita, jotka johdonmukaisesti johtavat mustien aukkojen käsitteeseen. Mustia aukkoja ei siis ollut suoraan teoriaan sisällytetty, mutta teorian soveltaminen ja sen yhtälöiden ratkaiseminen johtivat siihen, että mustien aukkojen olemassaolo tuli ilmeiseksi. Tällöin voidaan sanoa, että teoria "ennustaa" mustien aukkojen olemassaolon.

Tekoäly, kuten ChatGPT, ei sekään sisällä suoraan vastauksia kysymyksiin, vaan sen vastaukset perustuvat monimutkaisiin tilastollisiin malleihin ja laskutoimituksiin, jotka on löydetty soveltamalla pelkistettyä käsitystä siitä, millä periaatteilla hermosolut toimivat. Kun tekoälylle esitetään kysymys, se käyttää mallejaan tuottaakseen vastauksen, joka on ennuste siitä, mikä vastaus olisi todennäköisesti oikea tai mielekäs kyseisessä tilanteessa. Tämä prosessi on analoginen suhteellisuusteorian ennusteisiin, koska molemmissa tapauksissa on kyse laskennallisesta prosessista, joka tuottaa tuloksia.

Koska aivojen toiminta perustuu ainakin osaltaan fyysisiin hermoverkkoihin, joiden noudattamaa algoritmia tekoäly ainakin karkealla tasolla jäljittelee, ehkäpä sinun aivojesi muistama tieto liikennemerkeistä, vaimosi naamasta ja Pekan ulkonäöstä tarkoittavat kutakin ajatusta vastaavan hermoradan lopputuotetta. Tietysti jos neuroverkot eivät jäljittele hermoverkkojen toimintaa periaatteiltaan riittävän tarkasti, sitten "ennuste" ei ehkä ole kuvaava analogia hermoverkkojen tuottamalle lopputuotteelle, "ajatukselle", mutta itse olen amatöörinä onnistunut elämään niin voimakkaan vahvistusharhan vaikutuksen alaisuudessa, että minusta analogia on ilmeinen.

Siltikään en käsitä, miksi ennestään tuttuja asioita pitää "ennustaa" mitenkään. Ja esim. liikenteessä asiat pitää ottaa vastaan sellaisena kuin ne tulevat. Liika pohtiminen on ratin takana jopa haitallista.

Nähdäkseni ennestään tuttu asia eroaa ei ennestään tutusta asiasta vain siinä, että ensimmäisten kohdalla hermoradat ovat erikoistuneet asiaan, kun taas jälkimmäisen kohdalla eivät ole. Molemmissa olevat asiat olisivat siten silti hermoratojen lopputuotteita, eli ennusteita. Ennestään tutut asiat tietysti nopeampia tai ehkä parempiakin ennusteita kuin ei ennestään tutut asiat.

Tuohon loppukaneettiin viitaten meillä täytyy siis olla jokin muistiin tallennettu malli niistä tutuista asioista, koska miten niistä muuten saataisiin parempia ennusteita kuin tuntemattomista asioista?

Tavallaan kyllä. Ainakin kuvittelisin, että hermoratamme erikoistuisivat ts. vahvistuisivat tuottamaan "ennusteita" sellaisella perustella, millaisia joudumme usein arjessamme käsittelemään. Samalla ne hermoradat heikkenevät, joiden tuottamia "ennusteita" emme joudu arjessamme riittävän usein käsittelemään.

Keskustelunne on päätymässä mielestäni hyvin perusteltavaan lopputulemaan. Olemme ymmärtääkseni siili suhosen kanssa päätymässä samaan näkemykseen, että olennaista aivojen toiminnassa on ennustaminen.

Olennainen kysymys onkin, mihin tämä ennustus perustuu ja minkälainen mekanismi sen tuottaa. Mulla on sellainen kutina, että tässä piisaa vielä paljon keskusteltavaa.

Veikkaan, että aivot etsivät kokoajan spatiaalisia ja temporaalisia invariansseja eli eräänlaisia hahmoja. Nämä ovat dynaamisia tapahtumasekvenssejä tuottavia kykyjä, joita syntyy ja jotka kehittyvät empiirisistä kokemuksista.

Olen aivojen funktiosta pitkälti Siilin kassa samaa mieltä, sillä olen ostanut ymmärtääkseni Antonio Damasion, Robert Sapolskyn ja Mark Solmsin käsityksen, että aivot olisivat liikkuvan eliön homeostaasin säätelyelin.

Ihan pelkästäänkö?

Kyllähän aivot tekevät asioita pelkästään aivojen itsensä takia. Esim. sanaristikot tai sudokut eivät liity homeostaasin säätelyyn juuri mitenkään. Niistä harvemmin kovin suurta dopamiiniannostakaan saa. Aivot siis hinkuvat myös näennäisen turhiakin juttuja.

Tässä minun tulokulmassani ajattelen jotenkin niin, että aivot eivät voisi keskittä edes sanaristikoiden tai sudokkuiden tekemiseen, ellei niiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi poikkeamaa aivojen tulkitsemasta homeostaasista.

[ID10T]

En minä tunne järin montaa ihmistä ulkonäöltä, lintua laulusta tai kasvia ulkonäöltä, eli liioittelet vahvasti. Ja kyllähän ihminen joka tapauksessa muistaa uskomattoman määrän asioita.

Niihin juuri ei välttämättä kiinnitä edes huomiota, elleivät ole käytökseltään tai uloasultaan huomiota herättäviä. Meillä on muistissamme hahmo myös keskivertoihmiselle, johon niitä outoja vastaantulijoita saatetaan verrata.

Miten me ketään tunnistamme? Emme me kotiin tullessamme "ennusta", miltä se vaimo taas näyttikään. Osumme siinä aina oikeaan, mutta ennusteet menevät usein pieleen.

Olet selittänyt, mutta ei minun ole mikään pakko olla kanssasi samaa mieltä.

Miksi liikennemerkkejä pitäisi "ennustaa", kun ne päntätään päähän jo autokoulussa? Ei kuulosta kovin loogiselta.

Enpä usko. Ihminen tunnistaa ennalta suurimman osan asioita elämässään. Kaikki liikkeetkin ovat muistinvaraisia. Ennen esim. konekirjoittajat pääsivät uskomattomiin kirjoitusnopeuksiin, koska kaikkien näppäinten sijainti tuli selkäytimestä. Ennustaminen sen sijaan on aina aktiivista toimintaa ja vie aikaa muulta.

Tuo taas johtuu muistiin säilötyn hahmon epätarkkuudesta. Ja minkä ihmeen takia se Pekan ulkonäkö pitäisi aina ennustaa, jos olemme tavanneet ennenkin?

Kun sanotaan, että suhteellisuusteoria ennustaa mustat aukot, se tarkoittaa, että kyseinen teoria sisältää matemaattisia kaavoja ja periaatteita, jotka johdonmukaisesti johtavat mustien aukkojen käsitteeseen. Mustia aukkoja ei siis ollut suoraan teoriaan sisällytetty, mutta teorian soveltaminen ja sen yhtälöiden ratkaiseminen johtivat siihen, että mustien aukkojen olemassaolo tuli ilmeiseksi. Tällöin voidaan sanoa, että teoria "ennustaa" mustien aukkojen olemassaolon.

Tekoäly, kuten ChatGPT, ei sekään sisällä suoraan vastauksia kysymyksiin, vaan sen vastaukset perustuvat monimutkaisiin tilastollisiin malleihin ja laskutoimituksiin, jotka on löydetty soveltamalla pelkistettyä käsitystä siitä, millä periaatteilla hermosolut toimivat. Kun tekoälylle esitetään kysymys, se käyttää mallejaan tuottaakseen vastauksen, joka on ennuste siitä, mikä vastaus olisi todennäköisesti oikea tai mielekäs kyseisessä tilanteessa. Tämä prosessi on analoginen suhteellisuusteorian ennusteisiin, koska molemmissa tapauksissa on kyse laskennallisesta prosessista, joka tuottaa tuloksia.

Koska aivojen toiminta perustuu ainakin osaltaan fyysisiin hermoverkkoihin, joiden noudattamaa algoritmia tekoäly ainakin karkealla tasolla jäljittelee, ehkäpä sinun aivojesi muistama tieto liikennemerkeistä, vaimosi naamasta ja Pekan ulkonäöstä tarkoittavat kutakin ajatusta vastaavan hermoradan lopputuotetta. Tietysti jos neuroverkot eivät jäljittele hermoverkkojen toimintaa periaatteiltaan riittävän tarkasti, sitten "ennuste" ei ehkä ole kuvaava analogia hermoverkkojen tuottamalle lopputuotteelle, "ajatukselle", mutta itse olen amatöörinä onnistunut elämään niin voimakkaan vahvistusharhan vaikutuksen alaisuudessa, että minusta analogia on ilmeinen.

Siltikään en käsitä, miksi ennestään tuttuja asioita pitää "ennustaa" mitenkään. Ja esim. liikenteessä asiat pitää ottaa vastaan sellaisena kuin ne tulevat. Liika pohtiminen on ratin takana jopa haitallista.

Nähdäkseni ennestään tuttu asia eroaa ei ennestään tutusta asiasta vain siinä, että ensimmäisten kohdalla hermoradat ovat erikoistuneet asiaan, kun taas jälkimmäisen kohdalla eivät ole. Molemmissa olevat asiat olisivat siten silti hermoratojen lopputuotteita, eli ennusteita. Ennestään tutut asiat tietysti nopeampia tai ehkä parempiakin ennusteita kuin ei ennestään tutut asiat.

Tuohon loppukaneettiin viitaten meillä täytyy siis olla jokin muistiin tallennettu malli niistä tutuista asioista, koska miten niistä muuten saataisiin parempia ennusteita kuin tuntemattomista asioista?

Tavallaan kyllä. Ainakin kuvittelisin, että hermoratamme erikoistuisivat ts. vahvistuisivat tuottamaan "ennusteita" sellaisella perustella, millaisia joudumme usein arjessamme käsittelemään. Samalla ne hermoradat heikkenevät, joiden tuottamia "ennusteita" emme joudu arjessamme riittävän usein käsittelemään.

Keskustelunne on päätymässä mielestäni hyvin perusteltavaan lopputulemaan. Olemme ymmärtääkseni siili suhosen kanssa päätymässä samaan näkemykseen, että olennaista aivojen toiminnassa on ennustaminen.

Olennainen kysymys onkin, mihin tämä ennustus perustuu ja minkälainen mekanismi sen tuottaa. Mulla on sellainen kutina, että tässä piisaa vielä paljon keskusteltavaa.

Veikkaan, että aivot etsivät kokoajan spatiaalisia ja temporaalisia invariansseja eli eräänlaisia hahmoja. Nämä ovat dynaamisia tapahtumasekvenssejä tuottavia kykyjä, joita syntyy ja jotka kehittyvät empiirisistä kokemuksista.

Olen aivojen funktiosta pitkälti Siilin kassa samaa mieltä, sillä olen ostanut ymmärtääkseni Antonio Damasion, Robert Sapolskyn ja Mark Solmsin käsityksen, että aivot olisivat liikkuvan eliön homeostaasin säätelyelin.

Ihan pelkästäänkö?

Kyllähän aivot tekevät asioita pelkästään aivojen itsensä takia. Esim. sanaristikot tai sudokut eivät liity homeostaasin säätelyyn juuri mitenkään. Niistä harvemmin kovin suurta dopamiiniannostakaan saa. Aivot siis hinkuvat myös näennäisen turhiakin juttuja.

Tässä minun tulokulmassani ajattelen jotenkin niin, että aivot eivät voisi keskittä edes sanaristikoiden tai sudokkuiden tekemiseen, ellei niiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi poikkeamaa aivojen tulkitsemasta homeostaasista.

Aika erikoinen tulokulma. Mikä psyykkinen tai fysiologinen tarve vaatii sanaristikoiden tai sudokujen tekemistä? Minusta niitä tehdään enemmänkin "koska mä voin" -periaatteella.

[Stadin öljylanne]

Kun sanotaan, että suhteellisuusteoria ennustaa mustat aukot, se tarkoittaa, että kyseinen teoria sisältää matemaattisia kaavoja ja periaatteita, jotka johdonmukaisesti johtavat mustien aukkojen käsitteeseen. Mustia aukkoja ei siis ollut suoraan teoriaan sisällytetty, mutta teorian soveltaminen ja sen yhtälöiden ratkaiseminen johtivat siihen, että mustien aukkojen olemassaolo tuli ilmeiseksi. Tällöin voidaan sanoa, että teoria "ennustaa" mustien aukkojen olemassaolon.

Tekoäly, kuten ChatGPT, ei sekään sisällä suoraan vastauksia kysymyksiin, vaan sen vastaukset perustuvat monimutkaisiin tilastollisiin malleihin ja laskutoimituksiin, jotka on löydetty soveltamalla pelkistettyä käsitystä siitä, millä periaatteilla hermosolut toimivat. Kun tekoälylle esitetään kysymys, se käyttää mallejaan tuottaakseen vastauksen, joka on ennuste siitä, mikä vastaus olisi todennäköisesti oikea tai mielekäs kyseisessä tilanteessa. Tämä prosessi on analoginen suhteellisuusteorian ennusteisiin, koska molemmissa tapauksissa on kyse laskennallisesta prosessista, joka tuottaa tuloksia.

Koska aivojen toiminta perustuu ainakin osaltaan fyysisiin hermoverkkoihin, joiden noudattamaa algoritmia tekoäly ainakin karkealla tasolla jäljittelee, ehkäpä sinun aivojesi muistama tieto liikennemerkeistä, vaimosi naamasta ja Pekan ulkonäöstä tarkoittavat kutakin ajatusta vastaavan hermoradan lopputuotetta. Tietysti jos neuroverkot eivät jäljittele hermoverkkojen toimintaa periaatteiltaan riittävän tarkasti, sitten "ennuste" ei ehkä ole kuvaava analogia hermoverkkojen tuottamalle lopputuotteelle, "ajatukselle", mutta itse olen amatöörinä onnistunut elämään niin voimakkaan vahvistusharhan vaikutuksen alaisuudessa, että minusta analogia on ilmeinen.

Siltikään en käsitä, miksi ennestään tuttuja asioita pitää "ennustaa" mitenkään. Ja esim. liikenteessä asiat pitää ottaa vastaan sellaisena kuin ne tulevat. Liika pohtiminen on ratin takana jopa haitallista.

Nähdäkseni ennestään tuttu asia eroaa ei ennestään tutusta asiasta vain siinä, että ensimmäisten kohdalla hermoradat ovat erikoistuneet asiaan, kun taas jälkimmäisen kohdalla eivät ole. Molemmissa olevat asiat olisivat siten silti hermoratojen lopputuotteita, eli ennusteita. Ennestään tutut asiat tietysti nopeampia tai ehkä parempiakin ennusteita kuin ei ennestään tutut asiat.

Tuohon loppukaneettiin viitaten meillä täytyy siis olla jokin muistiin tallennettu malli niistä tutuista asioista, koska miten niistä muuten saataisiin parempia ennusteita kuin tuntemattomista asioista?

Tavallaan kyllä. Ainakin kuvittelisin, että hermoratamme erikoistuisivat ts. vahvistuisivat tuottamaan "ennusteita" sellaisella perustella, millaisia joudumme usein arjessamme käsittelemään. Samalla ne hermoradat heikkenevät, joiden tuottamia "ennusteita" emme joudu arjessamme riittävän usein käsittelemään.

Keskustelunne on päätymässä mielestäni hyvin perusteltavaan lopputulemaan. Olemme ymmärtääkseni siili suhosen kanssa päätymässä samaan näkemykseen, että olennaista aivojen toiminnassa on ennustaminen.

Olennainen kysymys onkin, mihin tämä ennustus perustuu ja minkälainen mekanismi sen tuottaa. Mulla on sellainen kutina, että tässä piisaa vielä paljon keskusteltavaa.

Veikkaan, että aivot etsivät kokoajan spatiaalisia ja temporaalisia invariansseja eli eräänlaisia hahmoja. Nämä ovat dynaamisia tapahtumasekvenssejä tuottavia kykyjä, joita syntyy ja jotka kehittyvät empiirisistä kokemuksista.

Olen aivojen funktiosta pitkälti Siilin kassa samaa mieltä, sillä olen ostanut ymmärtääkseni Antonio Damasion, Robert Sapolskyn ja Mark Solmsin käsityksen, että aivot olisivat liikkuvan eliön homeostaasin säätelyelin.

Ihan pelkästäänkö?

Kyllähän aivot tekevät asioita pelkästään aivojen itsensä takia. Esim. sanaristikot tai sudokut eivät liity homeostaasin säätelyyn juuri mitenkään. Niistä harvemmin kovin suurta dopamiiniannostakaan saa. Aivot siis hinkuvat myös näennäisen turhiakin juttuja.

Tässä minun tulokulmassani ajattelen jotenkin niin, että aivot eivät voisi keskittä edes sanaristikoiden tai sudokkuiden tekemiseen, ellei niiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi poikkeamaa aivojen tulkitsemasta homeostaasista.

Aika erikoinen tulokulma. Mikä psyykkinen tai fysiologinen tarve vaatii sanaristikoiden tai sudokujen tekemistä? Minusta niitä tehdään enemmänkin "koska mä voin" -periaatteella.

Voisin spekuloida, että stressihormonien liian korkea taso siihen tasoon nähden, jonka aivot ennustavat olevan tavoitetaso, ja opittu tapa tuottaa aivoilleen sopiva annos dopamiinia, (jonka yksi seuraus aivoissa/elimistössä on se, että se poistaa stressihormoneita), voivat olla homeostaasin säätelyselitys sanaristikoiden ja sudokuiden täyttelyn takana.

Käsittääkseni poikkeamat homeostaasista eivät ole binäärisiä on-off-tiloja vaan jatkumoita. Se että mielessä ylipäätään kulkisi mitään tietoista on tässä minun katsantokannassani suurimmaksi osaksi seurausta juuri tuollaisista elimistön tiloista, jotka eivät tietoisesti oireile välttämättä mitenkään tunnetasolla, kuten nyt esimerkiksi aavistuksen kohollaan olevien stressihormonien määrä, joita paikkaamaan aivot alkavat puskea tietoisuuteen ideoita kuinka tavoitetaso saavutetaan, kuten esimerkkinä olleita sanaristikoiden ja sudokuiden täyttelyn tapaisia ideoita siitä, mitä voisi tässä ja nyt tehdä.

[Zeneka]

Aika erikoinen tulokulma. Mikä psyykkinen tai fysiologinen tarve vaatii sanaristikoiden tai sudokujen tekemistä? Minusta niitä tehdään enemmänkin "koska mä voin" -periaatteella.

Eikö aika suuri osa ihmisen tekemisestä ole tätä "sudokujen tekoa" ? Kulttuuri, musiikki, urheilu, matkustelu jne.

Jos ei ole pakottavaa perustarpeiden täyttämistä, niin ihminen keksii jotain "turhaa" tekemistä. Voi tehdä pulloon laivoja vaikka!

Toki varmaankin tämä ns. turhatekeminen pohjautuu siihen että keksintöjä tehdään, kun kokeillaan ja tavallaan leikitään asioilla. Ehkä joku "Einstein" on saanut ideansa kun on pohtinut jotain turhaa "sudokua" tai sitten joku luolamies keksinyt miten huviksiseen puunoksaa taivuttamalla saadaan se linkoamaan esine ja keksinytkin jousipyssyn. Ihan triviaaleja ajatuksia, mutta en yritä pukea näitä hienoihin sanoihin.

[siili suhonen]

Sanoppa se. Nää luupit siellä kuitenkin tarvii olla. Eräs viisas mies sano mulle kerran että lapsi ei tunnista edes sormiaan ennenkun noita kokemuksia on tallentunut säännömukaisuuksiksi aivohin joiden avulla se voi
tehdä selkoa aistielimistä saapuvasta hälystä. Kato maisemaa ympärilläs. Sieltä tulee aivan helvetisti fotonia
retinaan joka hetki ja nonstop aivojen pitäs sitten pyörittää tää massivinen määrä signaaleita noiden luuppien kautta ja rakentaa niistä havaintokokemusta. Siihen päälle somatosensorinen häly, korvista tulevat signaalit ja kikki muu. Kaikki ton muutaman miljardin luupin päälle. Johan siinä tarvis pään olla kuumailmapallon kokonen. Palstan laskupäät voivat laskeskella kuinka isosta kuumailmapallosta ois kyse mutta kyl se hankalaks kävis.
Mitä kävis globaalille ruokahuollolle ku ihmisen pitäs vetää peräkärryllinen kaurapuuroa naamariin päivässä.
Tai suomen talvessa hiihtolomalle lappiin ja tarttis päätä roikuttaa kymmenen tuntia pikku fiatin ikkunasta ulkona 20 asteen pakkasessa. Kylmää hommaa. Kyllä hoituu helpommin kun noi miljardi luuppia vaan ennustaa ja signaaleita aistielimistä otetaan vastaan aivoihin prosessoitavaksi ainoastaan ku ennustusvirheet sitä edellyttää. Ja plussana tietysti että toi on huomattavasti nopeempaa mikä selviytymisen kannalta on tietty hyvä juttu.

Yleensä huomion kylläkin taitaa herättää ne ennustusvirheet eikä tuttu juttu. Sen takia ihmiset käy lomilla uusissa paikoissa. Dopamiinijärjestelmä rakastaa ennustusvirheitä.

Pidän edelleen kiinni hahmontunnistusteoriastani. Jos kävelen kadulla ja vastaan tulee sadan muun ihmisen joukossa Virtasen Pekka, tunnistan hänet, enkä niinkään välitä muista. Tuo, miltä Pekka näyttää, on se hahmo, jonka olen muistiini tallentanut. Ei sitä tarvitse ennustaa erikseen.

Juu. Se on hyvä että meillä on eri teorioita. Tylsäähnä olisi jos kaikesta oltaisiin samaa mieltä. Pari juttua tuossa kyllä arveluttaa että miten tuo käytännössä toimisi.
Eli sulla ois aivojesi muistissa hahmoina virtasen pekka, naapurin pirkko ja kaikki muut ihmiset joita tunnet, linnut ja kalat, vessaharja ja miljoonat muut. Ja toki sit kuulohahmot, motorisensoriset hahmot, hajuhahmot jne. Sit pekasta saapuva massviivinen määrä fotoneja stimuloi retinasta lähtevät signaalit ja noi sit matkaa aivoihin prosessoitavaksi ja sit aivot yrittävät noiden milajrdien hahmojen joukosta löytää sen virtasen pekan ja tarkistaa täsmääkö tuo hahmo tuohon sisääntulleeseen massiivisen informaation ja tämän kaiken massivisen datanprosessoinni ja hahmojen etsimisen jälkeen aivot lopulta generoivat havaintokokemuksen virtasen pekasta. Eiks toi ois aika hidasta ja vaatis hirveän määrän prosessointia?

En minä tunne järin montaa ihmistä ulkonäöltä, lintua laulusta tai kasvia ulkonäöltä, eli liioittelet vahvasti. Ja kyllähän ihminen joka tapauksessa muistaa uskomattoman määrän asioita.

Ja mites uudet naamat joista sulla ei ole hahmoa aivoissasi valmiina. Miten noista voidaan luoda havaintokokemusta laisinkaan?

Niihin juuri ei välttämättä kiinnitä edes huomiota, elleivät ole käytökseltään tai uloasultaan huomiota herättäviä. Meillä on muistissamme hahmo myös keskivertoihmiselle, johon niitä outoja vastaantulijoita saatetaan verrata.

Kuulostaa siltä että tuohon ei enää kuumailmpallo riittäisi vaan tarvittas zeppeliini. Ehkä peräti molemmille aivopuoliskoille omansa? Ja silti selittämättä jää miten sisääntuleva inffo onnistuisi löytämään tuolta zeppeliinistä juuri sen oikean hahmon mitenkään järjellisessä selviytymiseen vaadittavassa ajassa.

Miten me ketään tunnistamme? Emme me kotiin tullessamme "ennusta", miltä se vaimo taas näyttikään. Osumme siinä aina oikeaan, mutta ennusteet menevät usein pieleen.

Ja kuten sanoin, ei se jatkuva ennusteiden laatiminen mikään helpotus aivoille olisi. Esim. autoa ajaessa se pikemminkin olisi haitallista, koska ennusteilla on tapana mennä pieleen. Siinäkin silti hahmontunnistus auttaa, tunnemmehan esim. liikennemerkit entuudestaan.

Kuten jo olenkin aiemmin selittänyt niin noita ennustuksia verrataan aistielmistä saapuvaan inffoon ja jos ennustevirheitä havaitaan ennustetaan uudestaan kunnes ennustus täsmää ja vasta sitte luodaan tuo havaintokokemus.

Olet selittänyt, mutta ei minun ole mikään pakko olla kanssasi samaa mieltä.

Miksi liikennemerkkejä pitäisi "ennustaa", kun ne päntätään päähän jo autokoulussa? Ei kuulosta kovin loogiselta.

Toi hahmon tunnistus prosessointeineen ja aivoista oikean muistihahmon etisimisineen puolestaan ottais niin kauan aikaa että olet jo törmännyt puuhun ennenkun olet sitä edes havainnut.

Enpä usko. Ihminen tunnistaa ennalta suurimman osan asioita elämässään. Kaikki liikkeetkin ovat muistinvaraisia. Ennen esim. konekirjoittajat pääsivät uskomattomiin kirjoitusnopeuksiin, koska kaikkien näppäinten sijainti tuli selkäytimestä. Ennustaminen sen sijaan on aina aktiivista toimintaa ja vie aikaa muulta.

Toki joskus aivot eivät jostain syistä ehdi korjaamaan ennustusviehitä ennen tietoisen havaintokokemuksen simuloimista. Havaitset virtasen pekan väkijoukosta ja hetken päästä huomaat että oho. Ei se ollutkaan pekaka vaan joku randomi kaveri. Aivot ehtivät siis simuloimaan ennustevirheisen havaintokokemuksen ja vasta tuon jälkeen korjasivat tilanteen luomalla uuden ennusteen ja simulaation.

Tuo taas johtuu muistiin säilötyn hahmon epätarkkuudesta. Ja minkä ihmeen takia se Pekan ulkonäkö pitäisi aina ennustaa, jos olemme tavanneet ennenkin?

Kun sanotaan, että suhteellisuusteoria ennustaa mustat aukot, se tarkoittaa, että kyseinen teoria sisältää matemaattisia kaavoja ja periaatteita, jotka johdonmukaisesti johtavat mustien aukkojen käsitteeseen. Mustia aukkoja ei siis ollut suoraan teoriaan sisällytetty, mutta teorian soveltaminen ja sen yhtälöiden ratkaiseminen johtivat siihen, että mustien aukkojen olemassaolo tuli ilmeiseksi. Tällöin voidaan sanoa, että teoria "ennustaa" mustien aukkojen olemassaolon.

Tekoäly, kuten ChatGPT, ei sekään sisällä suoraan vastauksia kysymyksiin, vaan sen vastaukset perustuvat monimutkaisiin tilastollisiin malleihin ja laskutoimituksiin, jotka on löydetty soveltamalla pelkistettyä käsitystä siitä, millä periaatteilla hermosolut toimivat. Kun tekoälylle esitetään kysymys, se käyttää mallejaan tuottaakseen vastauksen, joka on ennuste siitä, mikä vastaus olisi todennäköisesti oikea tai mielekäs kyseisessä tilanteessa. Tämä prosessi on analoginen suhteellisuusteorian ennusteisiin, koska molemmissa tapauksissa on kyse laskennallisesta prosessista, joka tuottaa tuloksia.

Koska aivojen toiminta perustuu ainakin osaltaan fyysisiin hermoverkkoihin, joiden noudattamaa algoritmia tekoäly ainakin karkealla tasolla jäljittelee, ehkäpä sinun aivojesi muistama tieto liikennemerkeistä, vaimosi naamasta ja Pekan ulkonäöstä tarkoittavat kutakin ajatusta vastaavan hermoradan lopputuotetta. Tietysti jos neuroverkot eivät jäljittele hermoverkkojen toimintaa periaatteiltaan riittävän tarkasti, sitten "ennuste" ei ehkä ole kuvaava analogia hermoverkkojen tuottamalle lopputuotteelle, "ajatukselle", mutta itse olen amatöörinä onnistunut elämään niin voimakkaan vahvistusharhan vaikutuksen alaisuudessa, että minusta analogia on ilmeinen.

Siltikään en käsitä, miksi ennestään tuttuja asioita pitää "ennustaa" mitenkään. Ja esim. liikenteessä asiat pitää ottaa vastaan sellaisena kuin ne tulevat. Liika pohtiminen on ratin takana jopa haitallista.

Nähdäkseni ennestään tuttu asia eroaa ei ennestään tutusta asiasta vain siinä, että ensimmäisten kohdalla hermoradat ovat erikoistuneet asiaan, kun taas jälkimmäisen kohdalla eivät ole. Molemmissa olevat asiat olisivat siten silti hermoratojen lopputuotteita, eli ennusteita. Ennestään tutut asiat tietysti nopeampia tai ehkä parempiakin ennusteita kuin ei ennestään tutut asiat.

Tuohon loppukaneettiin viitaten meillä täytyy siis olla jokin muistiin tallennettu malli niistä tutuista asioista, koska miten niistä muuten saataisiin parempia ennusteita kuin tuntemattomista asioista?

Tavallaan kyllä. Ainakin kuvittelisin, että hermoratamme erikoistuisivat ts. vahvistuisivat tuottamaan "ennusteita" sellaisella perustella, millaisia joudumme usein arjessamme käsittelemään. Samalla ne hermoradat heikkenevät, joiden tuottamia "ennusteita" emme joudu arjessamme riittävän usein käsittelemään.

Keskustelunne on päätymässä mielestäni hyvin perusteltavaan lopputulemaan. Olemme ymmärtääkseni siili suhosen kanssa päätymässä samaan näkemykseen, että olennaista aivojen toiminnassa on ennustaminen.

Olennainen kysymys onkin, mihin tämä ennustus perustuu ja minkälainen mekanismi sen tuottaa. Mulla on sellainen kutina, että tässä piisaa vielä paljon keskusteltavaa.

Veikkaan, että aivot etsivät kokoajan spatiaalisia ja temporaalisia invariansseja eli eräänlaisia hahmoja. Nämä ovat dynaamisia tapahtumasekvenssejä tuottavia kykyjä, joita syntyy ja jotka kehittyvät empiirisistä kokemuksista.

Mä lähtisin rakentaan ton idiotin hahmoteorian kautta ja miettiin että miten aivot noita hahmoja rakentavat.
Mitä nää hahmot on? Ne on kategorioita. Fysikaalisia objekteja ja tapahtumia jotka niputetaan yhteen jotain funktionaalista tarkoitusta varten. Sit aivot aliarvioi eroja kategorian sisällä ja suurentelee eroja noiden kategorioiden välillä. Sitä käsite joka on tuon kategorian mentaalinen representaatio. Se on se aivojen keino saada selkoa jatkuvasta sisääntulevasta informaatiosta. Eli luoda parhaita mahdollisia ennustuksia ennenkaikkea siitä mistä päin tuo informaatio tulee, mihin se viittaa ja mitä toimepiteitä se organismilta edellyttää.
Esimerkkinähän käy vaikka väri ja ääni.
Korvista tuttaa jatkuvaa virtaa sisään ja jotenkin aivot onnistuvat jakamaan tuon virran paloiksi ja voimme ymmärtää toisiamme. Miten tuo tajunnanräjäyttävä suorite voi onnistua. Kategorisoimalla korvista sisään tulevaa dataa foneemeiksi. Tietty vokaali ja konsonantti on akustisilta ominaisuuksiltaan erilainen riippuen kontekstista, eli sanasta jossa sitä käytetään, käyttäjän iästä, koosta tai sukupuolesta. Silti voimme ymmärtää toisiamme riippumatta noista tekijöistä. Voimme ymmärtää koska tietty akustinen range on niputettu kategoriaksi G, O, D jne.
Sama värin kanssa. Niputetaan tietty aallonpituus range väri kategoriaksi ja aliarioivdaan eroja yhden katergorian aallonpituuksien eli sävyjen välillä ja yliarvoidaan eroja eri kategorioiden eli värien välillä.
Miten tuo kategorisoiminen sit tapahtuu sehän on se mielenkiintoinen kysymys. Tuossa kai on käännyttävä pienen lapsen puoleen. Lapsellahan noita kategorioita ei vielä ole vaan hän kokee todellisuuden virran sellaisena kuin se on.
Tuosta kokemuksen virrasta pieni mieli sitten etsii näitä säännönmukaisuuksia(eli varmaan jus noita spatiaalisia ja temporaalisia invariansseja joista puhuit) ja tilastollisesti oppimalla alkaa niputtaa noita säännönmukaisuuksia kategorioiksi.
Ah. Nuo tavut esiintyvät tilastollisesti useammin yhdessä kun toiset. Niistä siis muodostuu sana. Jne.
Sama kaiken muun opitun kanssa. Aistielimistä, somatosensorisesta, interoseptiivisestä hermostosta saapuva datavirtaa niputetaan jatkuvasti tunteiden, sormien puiden, foneemien ja sanojen jne. kaltaisiksi kategorioiksi. Lapsi siis rakentaa tilastollisesti oppimalla jatkuvasti noita kategoioita ja nuo kategoriat sitten representoidaan mentaalisina käsitteinä. Ja noiden kategorioiden ja käsitteiden avulla meidän vartuneempien aivot sitten pyrkivät tekemään parhaansa luodakseen parhaita tilastollisia ennusteita siitä mistä aistielmistä tai interoseptistä hermostoa pitkin saapuva katkeamaton datavirta tulee, mitä se tarkoittaa ja mitä se organismilta edellyttää.
Nuo mielemme rakentamat kategoriat ovat se mitä sitten koemme ja joiden avulla paloittelemme yhden katkemattoman todellisuuden virran palasiksi , luomme vastakohtien ja objektien varjomaailman ja uskottelemme itsellemme että nuo toisiinsa törmäilevät objektit, minä sinä ja kaikki muut ovat todellisuus. No eivät tietenkään ole vaan todellisuus on yksi prosessi. Ei ole minua ja sinua ja objekteja ulkopuolellamme. Me emme ole alkuräjähdyksen tuotosta. Me olemme alkuräjähdys. Yksi ja sama.
Tossa vähän tuota omaa alustusta koskien miten nuo idiotin peräänkuuluttamat hahmot eli kategoriat ja niiden mentaaliset representaatiot eli käsitteet rakennetaan ja miten niiden avulla aivomme rakentavat tilastollisia ennustuksia siitä mistä aivoihimme saapuva data tulee mihin se viittaa ja mitä toimenpiteitä se organismilta edellyttää. Mut tosiaan kuten sanoit keskusteltavaa ja pohdintaa tuosta aiheesta varmasti riittää. Aivot on kyl hämmentävän hieno masiina että se tuohon suoritteeseen ylipäätään kykenee.

[siili suhonen]

Aika erikoinen tulokulma. Mikä psyykkinen tai fysiologinen tarve vaatii sanaristikoiden tai sudokujen tekemistä? Minusta niitä tehdään enemmänkin "koska mä voin" -periaatteella.

Eikö aika suuri osa ihmisen tekemisestä ole tätä "sudokujen tekoa" ? Kulttuuri, musiikki, urheilu, matkustelu jne.

Jos ei ole pakottavaa perustarpeiden täyttämistä, niin ihminen keksii jotain "turhaa" tekemistä. Voi tehdä pulloon laivoja vaikka!

Toki varmaankin tämä ns. turhatekeminen pohjautuu siihen että keksintöjä tehdään, kun kokeillaan ja tavallaan leikitään asioilla. Ehkä joku "Einstein" on saanut ideansa kun on pohtinut jotain turhaa "sudokua" tai sitten joku luolamies keksinyt miten huviksiseen puunoksaa taivuttamalla saadaan se linkoamaan esine ja keksinytkin jousipyssyn. Ihan triviaaleja ajatuksia, mutta en yritä pukea näitä hienoihin sanoihin.

Just näin se varmaan menee. Aivot on yleiskone. EI sitä ole luotu jotain tiettyjä ongelmia varten. Ton takiahan olemme onnistuneet levittäytyyn ympäri palloa ja ratkoa aina vaan uusia haasteita. Jos ei ole välittömiä homeostaattisen tasapainon säilyttämiseen liittyviä probleemeja niin aivot sit kyl keksii jotai muita ongelmia. Se on niiden ominaispiirre. Ei toki ongelmaton sellainen kun nykyhyteiskunnissa joissa nuo selvitymisen kannalta oleelliset ongelmat on pitkälti ratkottu niin ihmisemeli luo sit jatkuvasti uusia ongelmia itselleen. Ja noitahan sit yhteiskunnissamme riittää. Sudoku yks tollanen spillover. Ei siis negatiivinen. ENemmän saisivat ihmiset keskittyä niihin kun räyhäämään ja luomaan ongelmia sosiaalisessa mediassa.
Mut onhan sudokul toki ihan välittömiäkin homeostaasin kannalta edullisia vaikutuksia. Pitää aivot notkeampina ja voi hidastaa vaikkapa muistisairauden kehittymistä.

[Naturalisti]

Aika erikoinen tulokulma. Mikä psyykkinen tai fysiologinen tarve vaatii sanaristikoiden tai sudokujen tekemistä? Minusta niitä tehdään enemmänkin "koska mä voin" -periaatteella.

Eikö aika suuri osa ihmisen tekemisestä ole tätä "sudokujen tekoa" ? Kulttuuri, musiikki, urheilu, matkustelu jne.

Jos ei ole pakottavaa perustarpeiden täyttämistä, niin ihminen keksii jotain "turhaa" tekemistä. Voi tehdä pulloon laivoja vaikka!

Toki varmaankin tämä ns. turhatekeminen pohjautuu siihen että keksintöjä tehdään, kun kokeillaan ja tavallaan leikitään asioilla. Ehkä joku "Einstein" on saanut ideansa kun on pohtinut jotain turhaa "sudokua" tai sitten joku luolamies keksinyt miten huviksiseen puunoksaa taivuttamalla saadaan se linkoamaan esine ja keksinytkin jousipyssyn. Ihan triviaaleja ajatuksia, mutta en yritä pukea näitä hienoihin sanoihin.

Just näin se varmaan menee. Aivot on yleiskone. EI sitä ole luotu jotain tiettyjä ongelmia varten. Ton takiahan olemme onnistuneet levittäytyyn ympäri palloa ja ratkoa aina vaan uusia haasteita. Jos ei ole välittömiä homeostaattisen tasapainon säilyttämiseen liittyviä probleemeja niin aivot sit kyl keksii jotai muita ongelmia. Se on niiden ominaispiirre. Ei toki ongelmaton sellainen kun nykyhyteiskunnissa joissa nuo selvitymisen kannalta oleelliset ongelmat on pitkälti ratkottu niin ihmisemeli luo sit jatkuvasti uusia ongelmia itselleen. Ja noitahan sit yhteiskunnissamme riittää. Sudoku yks tollanen spillover. Ei siis negatiivinen. ENemmän saisivat ihmiset keskittyä niihin kun räyhäämään ja luomaan ongelmia sosiaalisessa mediassa.
Mut onhan sudokul toki ihan välittömiäkin homeostaasin kannalta edullisia vaikutuksia. Pitää aivot notkeampina ja voi hidastaa vaikkapa muistisairauden kehittymistä.

Joo, just näin se menee. Aivot yleiskoneena on se tirehtööri, joka ohjaa koko organismin orkesterin toimintaa sen mukaan kuin organismin tarpeiden tärkeysjärjestys kulloinkin aivojen tulkinnan mukaan vaatii. Tarvehierarkkian huipulla on silkka uteliaisuus. Tätä tarvetta ryhdytään tyydyttämään aina, kun resursseja pakollisten alempien tarpeiden tyydytykseltä vapautuu ja usein jo ennen sitäkin.

Tämä uteliaisuus on mahdollistanut uusien olosuhteiden eli mahdollisuuksien hyödyntämisen ja levittäytymisen koko planeetalle. Aluksi sulassa sovussa symbioosissa ympäristön kassa. Mutta kyvyt kehittyvän nopeammin kuin järki. Mopo pääsi karkuun. Meemikoneemme saastui jatkuvan kasvun idelogialla. Uteliaisuus on nyt suunnattava näiden todellisten ongelmien ratkaisemiseen. Niiden olemassaolo pitää nyt vain riittävän laajasti tiedostaa, jotta niihin ehditään vielä vaikuttamaan. Unilukkariksi tarvitaan nyt myös Elokapinan kaltaista kansalaistottelemattomuutta.

Homeostaasin ylläpito tapahtuu pääosin tarvehierarkkian alimmalla (aivojen tiedostamattoman toiminnallisuuden) tasolla, joka lähettää tarpeen mukaan signaaleja myös tietoiselle tasolle (esimerkiksi janon ja nälän tunteena). Globaalin kulttuurisen systeemin "homeostaasin" tila on nyt pahasti vääristynyt. Perustarpeiden tyydyttämisen helppous kolonialistisen hierarkkian huipulla synnyttää ylikulutus-ähkyä ja pohjalla oleva riiston kohde kärsii jatkuvasta nälänhädästä.

Uuskolonialistisen pohjoisen ongelmat on "ratkottu" edelleen globaalin etelän riistolla. Jotta nämä haitalliset heijastus vaikutukset (spillover) voitaisiin ratkaista, on ne riittävän laajasti tiedostettava. Sudokun pelaaminen ei niitä ratkaise.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Spillover_(economics)

Onneksi nämä memeettisen systeemin ajattelu- ja käyttäytymistottumukset eivät ole luonnonlakeja, vaikka ortodoksinen taloustiede usein yrittää niin väittää.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Uusklas ... aloustiede

Yhteiskunnalliset lainalaisuudet ovat ihmisten itsensä keksimiä ja siksi myös ihmisten itsensä muutettavissa olevia. Ei ole mitää sosiaalisia faktoja; on vain sosiaalisia ajattelu- ja käyttäytymistottumuksia.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Sosiaal ... elm%C3%A4t

[siili suhonen]

Aika erikoinen tulokulma. Mikä psyykkinen tai fysiologinen tarve vaatii sanaristikoiden tai sudokujen tekemistä? Minusta niitä tehdään enemmänkin "koska mä voin" -periaatteella.

Eikö aika suuri osa ihmisen tekemisestä ole tätä "sudokujen tekoa" ? Kulttuuri, musiikki, urheilu, matkustelu jne.

Jos ei ole pakottavaa perustarpeiden täyttämistä, niin ihminen keksii jotain "turhaa" tekemistä. Voi tehdä pulloon laivoja vaikka!

Toki varmaankin tämä ns. turhatekeminen pohjautuu siihen että keksintöjä tehdään, kun kokeillaan ja tavallaan leikitään asioilla. Ehkä joku "Einstein" on saanut ideansa kun on pohtinut jotain turhaa "sudokua" tai sitten joku luolamies keksinyt miten huviksiseen puunoksaa taivuttamalla saadaan se linkoamaan esine ja keksinytkin jousipyssyn. Ihan triviaaleja ajatuksia, mutta en yritä pukea näitä hienoihin sanoihin.

Just näin se varmaan menee. Aivot on yleiskone. EI sitä ole luotu jotain tiettyjä ongelmia varten. Ton takiahan olemme onnistuneet levittäytyyn ympäri palloa ja ratkoa aina vaan uusia haasteita. Jos ei ole välittömiä homeostaattisen tasapainon säilyttämiseen liittyviä probleemeja niin aivot sit kyl keksii jotai muita ongelmia. Se on niiden ominaispiirre. Ei toki ongelmaton sellainen kun nykyhyteiskunnissa joissa nuo selvitymisen kannalta oleelliset ongelmat on pitkälti ratkottu niin ihmisemeli luo sit jatkuvasti uusia ongelmia itselleen. Ja noitahan sit yhteiskunnissamme riittää. Sudoku yks tollanen spillover. Ei siis negatiivinen. ENemmän saisivat ihmiset keskittyä niihin kun räyhäämään ja luomaan ongelmia sosiaalisessa mediassa.
Mut onhan sudokul toki ihan välittömiäkin homeostaasin kannalta edullisia vaikutuksia. Pitää aivot notkeampina ja voi hidastaa vaikkapa muistisairauden kehittymistä.

Joo, just näin se menee. Aivot yleiskoneena on se tirehtööri, joka ohjaa koko organismin orkesterin toimintaa sen mukaan kuin organismin tarpeiden tärkeysjärjestys kulloinkin aivojen tulkinnan mukaan vaatii. Tarvehierarkkian huipulla on silkka uteliaisuus. Tätä tarvetta ryhdytään tyydyttämään aina, kun resursseja pakollisten alempien tarpeiden tyydytykseltä vapautuu ja usein jo ennen sitäkin.

Tämä uteliaisuus on mahdollistanut uusien olosuhteiden eli mahdollisuuksien hyödyntämisen ja levittäytymisen koko planeetalle. Aluksi sulassa sovussa symbioosissa ympäristön kassa. Mutta kyvyt kehittyvän nopeammin kuin järki. Mopo pääsi karkuun. Meemikoneemme saastui jatkuvan kasvun idelogialla. Uteliaisuus on nyt suunnattava näiden todellisten ongelmien ratkaisemiseen. Niiden olemassaolo pitää nyt vain riittävän laajasti tiedostaa, jotta niihin ehditään vielä vaikuttamaan. Unilukkariksi tarvitaan nyt myös Elokapinan kaltaista kansalaistottelemattomuutta.

Homeostaasin ylläpito tapahtuu pääosin tarvehierarkkian alimmalla (aivojen tiedostamattoman toiminnallisuuden) tasolla, joka lähettää tarpeen mukaan signaaleja myös tietoiselle tasolle (esimerkiksi janon ja nälän tunteena). Globaalin kulttuurisen systeemin "homeostaasin" tila on nyt pahasti vääristynyt. Perustarpeiden tyydyttämisen helppous kolonialistisen hierarkkian huipulla synnyttää ylikulutus-ähkyä ja pohjalla oleva riiston kohde kärsii jatkuvasta nälänhädästä.

Uuskolonialistisen pohjoisen ongelmat on "ratkottu" edelleen globaalin etelän riistolla. Jotta nämä haitalliset heijastus vaikutukset (spillover) voitaisiin ratkaista, on ne riittävän laajasti tiedostettava. Sudokun pelaaminen ei niitä ratkaise.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Spillover_(economics)

Onneksi nämä memeettisen systeemin ajattelu- ja käyttäytymistottumukset eivät ole luonnonlakeja, vaikka ortodoksinen taloustiede usein yrittää niin väittää.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Uusklas ... aloustiede

Yhteiskunnalliset lainalaisuudet ovat ihmisten itsensä keksimiä ja siksi myös ihmisten itsensä muutettavissa olevia. Ei ole mitää sosiaalisia faktoja; on vain sosiaalisia ajattelu- ja käyttäytymistottumuksia.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Sosiaal ... elm%C3%A4t

Tärkeetä pohdintaa. Muutama lisähuomio kirjoittamaasi.

Homeostaasin ylläpito tapahtuu pääosin tarvehierarkkian alimmalla (aivojen tiedostamattoman toiminnallisuuden) tasolla, joka lähettää tarpeen mukaan signaaleja myös tietoiselle tasolle (esimerkiksi janon ja nälän tunteena).

Tuo tarve on jatkuva. Jatkuvastihan tunnemme jotakin. Affektejeja, mielialoja ja tunteita.
Interoseptiivinen hermosto ennustaa non-stop mitä nuo kehon tilat kontekstissaan merkitsevät, ja representoivat nuo merkityskategoriat affekteina, mielialoina ja tunteina. Ja nämä tunteet edelleen singaloivat sinne ylöspäin ja käskyttävät mitä ajatuksia, havaintoja, ja motorisia toimintoja aivot ennustavat ja nuo ajatukset, havainnot ja liikkeet sitten representoidaan edelleen mentaalisina käsitteinä.

Onneksi nämä memeettisen systeemin ajattelu- ja käyttäytymistottumukset eivät ole luonnonlakeja, vaikka ortodoksinen taloustiede usein yrittää niin väittää.

Joo. Se suurin ongelma lienee että roikumme yhä vanhanaikaisissa uskomuksissamme rationaalisesta mielestä tunnepuolesta erillisenä pomona ja käskyttäjänä. Tuo oletus ihmisestä rationaalisena päätöksentekijänä joka riivaa vaikkapa tätä ortodoksista taloustiedettä. Eli tarttis päästää irti tuosta descartesin virheestä josta vaikkapa antonio damasio on oivasti kirjoittanut, kohti realistisempaa ja kokonaisvaltaisempaa kuvausta ihmisorganismin toiminnasta. Vasta sitteb voidaan ruveta haaveilemaan muutoksesta.
Descartes' Error by António R. Damásio is a thought-provoking book that challenges the traditional belief that reasoning and emotions are separate. The author argues that emotions are essential for rational decision making and illustrates this with compelling case studies.

[siili suhonen]

----
Itseasiassa tämä tapahtuma vastaa myös tilakoneen toimintaideaa: nykyinen tila (teesi) korvautuu uuden tiedon (antiteesi) perusteella uudella tilalla (synteesi). Näin aivot tuottavat käyttäytymisen ja ajattelun (mielen sisäisen käyttäytymisen) tapahtumasekvenssejä.

Voiks tosta saada jotain konkreettisia esimerkkejä kun ei vieläkään täysin aukea? Oisko yks esimerkki tuo havaintokokemuksen ennustaminen? Aivot tekee ennusteen(teesi) vertaa ennustusta aistidatasta tuleviin ennustevirheisiin(antiteesi) ja tuon pohjalta rakentaa havaintokokemuksen(synteesi). Oisko toi yks? Mitä muita esimerkkejä tuosta löytyy.

Tämä liittyy myös aiempaan keskusteluumme: kokemuksen muodostaa ja kokee yksi ja sama prosessi.

Ai tää sublaatio vai mikä olikaan? Miten se siihen sit liittyy?

Vastaan edelleen ChatGPT:n avulla, kun nämä käsitteet ovat itsellenikin vielä outoja.

KYSYMYS
Voitko antaa joitakin esimerkkejä sekä sublaatiosra että "teesi, antiteesi ja synteesi" -mallista?

ChatGPT
Tässä on muutamia esimerkkejä, jotka kuvaavat sekä sublaatiota että Hegelin dialektista "teesi, antiteesi ja synteesi" -mallia:

1. Hegelin Filosofian Esimerkki
- Teesi: Hegelin dialektisessa logiikassa teesi voisi olla esimerkiksi "olemassaolo" (Being).
- Antiteesi: Sen vastakohta tai antiteesi olisi "ei-olemassaolo (Nothing).
- Synteesi: Synteesi olisi "tuleminen" (Becoming), joka yhdistää sekä olemassaolon että ei-olemassaolon prosessiksi, jossa oleminen ja ei-oleminen ovat jatkuvassa muutoksen tilassa.

Sublaatio: Tässä tapauksessa sublaatio on prosessi, jossa sekä olemassaolo että ei-oleminen kumotaan ja ylitetään "tulemisessa", mutta ne eivät katoa täysin. Ne säilyvät synteesissä uudessa, korkeammassa merkityksessä.

2. Historiallinen Esimerkki: Ranskan vallankumous
- Teesi: Ranskan kuningaskunta, jossa on absolutistinen monarkia.
- Antiteesi: Ranskan vallankumous, joka pyrki kaatamaan monarkian ja perustamaan tasavallan.
- Synteesi: Napoleonin valtakunta, joka yhdisti vallankumoukselliset periaatteet (kuten tasa-arvo ja laki) monarkkisen hallintomuodon alla.

Sublaatio: Tässä sublaatio ilmentyy siten, että monarkian absoluuttinen valta kumottiin, mutta tietyt sen piirteet säilyivät ja ne yhdistettiin vallankumouksen periaatteisiin uudessa synteesissä Napoleonin hallinnon muodossa.

3. Esimerkki Yhteiskunnallisesta Kehityksestä
- Teesi: Kapitalismi, jossa on yksityisomistus ja markkinatalous.
- Antiteesi: Kommunismi, joka pyrkii poistamaan yksityisomistuksen ja korvaamaan sen yhteisomistuksella ja suunnitelmataloudella.
- Synteesi: Sosiaalidemokratia, joka yhdistää markkinatalouden vapauden ja yksityisomistuksen julkisiin palveluihin ja sosiaaliturvajärjestelmiin.

Sublaatio: Tässä sublaatio tapahtuu siten, että sekä kapitalismin että kommunismin keskeiset piirteet (kuten taloudellinen vapaus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus) yhdistetään uudessa muodossa, jossa molempien järjestelmien hyvät puolet pyritään säilyttämään ja niiden huonot puolet ylitetään.

4. Kulttuurinen Esimerkki: Romantiikka
- Teesi: Valistuksen järkeen ja tieteeseen perustuva maailmankuva.
- Antiteesi: Romantiikan liike, joka korosti tunteita, irrationaalisuutta ja luonnon ylistystä.
- Synteesi: Modernismi, joka yhdisti järjen ja tunteen pyrkimykset luoda moniulotteinen ja dynaaminen taiteen ja kulttuurin suuntaus.

Sublaatio: Tässä sublaatio tarkoittaa, että valistuksen rationaalisuus ja romantiikan emotionaalisuus eivät katoa, vaan ne yhdistetään modernismin kautta, jossa molempien liikkeiden elementit säilyvät ja kohoavat uudelle merkityksen tasolle.

Yhteenveto
Näissä esimerkeissä sublaatio tarkoittaa sitä, että alkuperäinen teesi ja antiteesi eivät häviä synteesissä, vaan ne ylitetään, säilytetään ja kumotaan samanaikaisesti uudessa, korkeammassa muodossa. Hegelin "teesi, antiteesi ja synteesi" -malli toimii tässä rakenteellisena mallina, jonka kautta ajattelu, yhteiskunta ja kulttuuri voivat edetä kohti uusia, kehittyneempiä muotoja.

KYSYMYS
Voisiko elämää ja myös kulttuuria kuvata presentismissä näillä malleilla?

ChatGPT
Kyllä, elämää ja kulttuuria voidaan kuvata presentismissä käyttämällä Hegelin dialektisen mallin elementtejä (teesi, antiteesi, synteesi) ja sublaation käsitettä. Presentismi, joka korostaa nykyhetken ensisijaisuutta ja välttää menneisyyden ja tulevaisuuden tarkastelua erillisinä ja yhtä merkityksellisinä entiteetteinä, voi hyötyä dialektisesta lähestymistavasta monin tavoin.

1. Elämän Dialektiikka ja Presentismi
- Teesi: Nykyhetki (presentismi keskittyy tähän hetkeen, siihen mitä on olemassa juuri nyt).
- Antiteesi: Menneisyyden ja tulevaisuuden potentiaalit, jotka haastavat nykyhetken (menneisyys vaikuttaa siihen, missä olemme, ja tulevaisuuden odotukset muokkaavat nykyhetken valintoja).
- Synteesi: Nykyhetken ymmärtäminen jatkuvana prosessina, jossa menneisyyden ja tulevaisuuden vaikutukset integroituvat (elämä ei ole staattista vaan dynaaminen prosessi, jossa mennyt ja tuleva ovat jatkuvasti läsnä nykyhetkessä).

Sublaatio: Elämässä sublaatio ilmenee siten, että nykyhetki (teesi) sisältää sekä menneisyyden että tulevaisuuden potentiaalit (antiteesi) ja nämä yhdistetään nykyhetken päätöksiin ja kokemuksiin, jotka johtavat uuteen synteesiin. Tämä synteesi ei ole pelkkä kompromissi, vaan se ylittää ajallisuuden jakamisen menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, keskittyen nykyhetken dynaamisuuteen.

2. Kulttuurin Kehitys ja Presentismi
- Teesi: Tietty kulttuurinen ilmiö tai tilanne nykyhetkessä.
- Antiteesi: Uudet kulttuuriset haasteet tai liikkeet, jotka kyseenalaistavat nykytilanteen.
- Synteesi: Kulttuurin evoluutio, joka yhdistää perinteet ja uusien liikkeiden tuomat muutokset nykyhetken kulttuuriksi.

Sublaatio: Kulttuurissa sublaatio voisi näkyä siinä, että vaikka uusi kulttuurinen liike haastaa vanhat tavat (antiteesi), se ei täysin tuhoa niitä vaan muuntaa ja integroi ne uuteen, synteesin luomaan kulttuuriin. Presentismin näkökulmasta tämä uusi synteesi on aina läsnä olevassa nykyhetkessä tapahtuva dynaaminen prosessi, jossa mennyt ja nykyinen yhdistyvät uudeksi kulttuuriseksi muodoksi.

3. Kulttuurin Jatkuva Uudistuminen Presentismissä
- Teesi: Vallitsevat kulttuuriset normit ja arvot.
- Antiteesi: Vastakulttuurit tai uudet ideat, jotka haastavat vallitsevat normit.
- Synteesi: Kulttuurin muutos, joka integroi vanhat ja uudet ideat nykyiseen kulttuuriseen tilaan.

Sublaatio: Tässä prosessissa sublaatio tarkoittaa, että vaikka uudet ideat voivat haastaa ja osittain kumota vanhoja, ne samalla säilyttävät osia näistä vanhoista arvoista ja normeista, muuttaen ne osaksi nykyhetken kulttuuria. Tämä synteesi tapahtuu jatkuvasti ja on läsnä kaikessa kulttuurin kehityksessä, erityisesti presentismissä, jossa korostetaan nykyhetken jatkuvaa muotoutumista.

Yhteenveto
Presentismissä Hegelin dialektinen malli voidaan soveltaa siten, että se kuvaa elämän ja kulttuurin jatkuvaa kehitystä nykyhetkessä. Teesi, antiteesi ja synteesi -malli, yhdessä sublaation kanssa, auttaa ymmärtämään, kuinka nykyhetki ei ole erillinen ajallinen hetki, vaan prosessi, jossa menneisyyden ja tulevaisuuden elementit yhdistyvät, muuttuvat ja luovat uusia merkityksiä. Tämä malli tarjoaa välineen tarkastella, kuinka elämä ja kulttuuri ovat jatkuvassa liikkeessä ja uudistumisessa, säilyttäen samalla yhteyden sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen, mutta aina keskittyen nykyhetken merkitykseen.

KYSYMYS
Pyysin kommentoimaan näillä malleilla yllä olevassa sitaatissa näkyvää keskustelumme. Minä olen henkilö A ja sinä olet henkilö B.

ChatGPT
Tässä keskustelussa käytetään Hegelin dialektista mallia (teesi, antiteesi, synteesi) vertaamaan aivojen toimintaan, erityisesti siihen, miten ne käsittelevät tietoa ja muodostavat kokemuksia. Voimme selventää mallia tarkastelemalla, miten se soveltuu esitettyihin esimerkkeihin ja miten sublaation käsite liittyy tähän prosessiin.

A:n Vastaus: Tilakone ja Dialektinen Malli
A kuvailee tilakoneen toimintaperiaatetta dialektisen prosessin kautta:
- Teesi: Nykyinen tila, joka edustaa sitä, missä järjestelmä (tässä tapauksessa aivot) on tällä hetkellä.
- Antiteesi: Uusi tieto, joka haastaa nykyisen tilan, eli aivot saavat uutta tietoa, joka ei täysin vastaa nykyistä tilaa.
- Synteesi: Uusi tila, joka muodostuu, kun aivot käsittelevät tämän uuden tiedon ja integroivat sen osaksi järjestelmää.

B:n Esimerkki: Havaintokokemuksen Ennustaminen
B soveltaa samaa mallia havaintokokemuksen ennustamiseen:
- Teesi: Aivojen tekemä ennuste siitä, mitä seuraavaksi havaitaan.
- Antiteesi: Aistidatan tuoma uusi tieto, joka saattaa poiketa ennusteesta (ennustevirheet).
- Synteesi: Lopullinen havaintokokemus, joka syntyy, kun aivot päivittävät ennustettaan aistidatan perusteella.

Tämä esimerkki havainnollistaa hyvin dialektisen mallin soveltamista kognitiivisessa toiminnassa. Aivot eivät toimi staattisesti, vaan jatkuvassa tilojen ja tietojen vuorovaikutuksessa, jossa ennusteet (teesi) ja havaittu data (antiteesi) yhdistyvät tuottaen uuden, päivitetyn kokemuksen (synteesi).

Sublaation Liittyminen Prosessiin
Sublaatio tulee kuvaan, kun tarkastellaan, miten tämä dialektinen prosessi ei pelkästään siirrä aivoja uuteen tilaan, vaan myös säilyttää ja kehittää aiemmat tilat ja tiedot.

- Säilyttäminen ja Kumoaminen: Kun aivot kohtaavat uutta tietoa, ne eivät hylkää täysin vanhoja tietoja (teesiä), vaan yhdistävät niitä uuteen tietoon (antiteesiin). Tämä tarkoittaa, että vanha tieto säilyy osittain, mutta se myös ylitetään, kun uusi synteesi muodostuu.
- Kohottaminen: Aivot kehittävät jatkuvasti tarkempia ja monimutkaisempia tiloja ja ennusteita, kun ne oppivat ja mukautuvat uuteen tietoon. Tämä on sublaation idea: vanha säilyy ja uusi nousee korkeammalle tasolle, mikä johtaa syvempään ymmärrykseen ja kehittyneempään aivotoimintaan.

Konkreettisia Esimerkkejä
B pyysi konkreettisia esimerkkejä, joten voimme tarkastella muutamaa muuta tilannetta:
1. Oppiminen:
- Teesi: Nykyinen ymmärrys tai taito.
- Antiteesi: Uusi oppimateriaali tai harjoitus, joka haastaa nykyisen ymmärryksen.
- Synteesi: Oppimisen kautta muodostuva uusi taito tai syvällisempi ymmärrys, jossa vanha tieto on päivitetty ja integroitunut uuteen tietoon.

Sublaatio: Oppimisprosessi säilyttää aiemmat tiedot, mutta muuntaa ja ylittää ne uusien taitojen ja tietojen myötä.

2. Sosiaaliset Vuorovaikutukset:
- Teesi: Nykyinen sosiaalinen asema tai rooli.
- Antiteesi: Uudet sosiaaliset kokemukset, jotka haastavat nykyisen aseman tai roolin.
- Synteesi: Uusi, mukautunut sosiaalinen rooli, joka ottaa huomioon uudet kokemukset ja suhteet.

Sublaatio: Henkilön sosiaalinen identiteetti säilyy, mutta kehittyy ja rikastuu uusien sosiaalisten tilanteiden kautta.

Yhteenveto
A:n ja B:n keskustelu osoittaa, miten Hegelin dialektinen malli voidaan soveltaa aivojen toimintaan ja kokemuksen muodostumiseen. Malli auttaa ymmärtämään, että aivot toimivat jatkuvassa muutoksessa, jossa ennusteet, uudet tiedot ja lopulliset kokemukset yhdistyvät. Sublatio tuo esiin sen, että tämä prosessi ei ole vain pelkkä tilasta toiseen siirtyminen, vaan se sisältää vanhan säilyttämisen ja uuden synnyttämisen yhdistettynä kehittyneempään tilaan.

Kiitos kattavasta tietopläjäyksestä. Eli tuo sublaatio olisi siis eräänlainen kattotermi kaikille mahdollisille dialektisille prosesseille? Ja ilmeisesti aivojen yhteydessä kyse on nimenomaan tuosta materialistisesta dialektiikasta?
Tuo jäi selventämättä että miten se liittyy tuohon reduktiivisen emergentismin kolmijakoon tuottajasta, tuotetusta ja tuotteen kokijasta.
Voisko sitä ajatella niin että neuraaliset prosessit tuottajana ovat tuo teesi, neuraaliset prosessit kokijana ovat sitten oma antiteesinsä ja näistä sitten syntyisi neuraaliset prosessit synteesinä eli tuo tietoinen kokemus? Omaan korvaan tuo vois kuulostaa ymmärrettävältä.
Se mihin tuo dialektiikka nähdäkseni jättää vastaamatta on se että miten se ensimmäinen teesi ja antiteesi josta tuo synteesin ja uusien teesiparien rakentaminen voi lähteä liikkeelle lähtee liikkeelle. Jos tollasta perustaa ei ole niin tossahan ajaudutaan aika nopeasti äärettömään regressioon?
Tohon tois nähdäkseni ratkaisun juuri se pyhän henegen ykseys jonka spontaanista luomistyöstä toi koko dialektinen prosessi lähtee liikkeelle.

[siili suhonen]

Toki märehdinnällä ja negatiivisilla tunteilla on hyötynsä, koska se on varautumista vaaroihin ja uhkiin. Joillain ihmisillä vaan tuo märehdintä on niin voimakasta, että se on päällä vaikka kaikki on hyvin.

Ja vaikka olisi huonostikin niin harvemmin se märehtiminen asioita parantaa. Yleensä vaan pahentaa ahdistusta ja muita negatiivisia tunteita kun aktivoi entisestään kehon stressijärjestelmiä. Ja lisöksi tietty vaikeuttaa näin ongelmaratkaisuun kykenevien kognitiivisten prosessien toimintaa estämällä dorsolateraaliseta etuptsalohkoa aktivoitumasta optimaalisesti jos ollenkaan. Varsinkin modernissa maailmassa johon aivomme eivät ole sopeutuneet tuo märehtiminen yleisellä tasolla on lähtenyt aivan lapasesta.

Ahdistus, märehtiminen ja masennus eivät tosiaankaan paranna useimmiten tilannetta mitenkään. Kaikki tietävät että huonoimmat ratkaisut tekee negatiivisessa stressitilanteessa.

Toki nämä tunteet ovat evoluution synnyttämiä ja niille on pakko olla tarkoituksensa. Lamaantuminen on ehkä ainoa tunne jonka voi helposti selittää evoluution näkökulmasta. Toivottamassa tilanteessa ollaan liikkumatta, ei tehdä mitään. Se voi jossain tapauksessa pelastaa, vaikka uhkaavalta eläimeltä esim. karhu. Tai toinen heimo voi jättää väkivallan vähäisemmäksi kun lamaantuu eikä yritä yhtään mitään. Vaikka kohtalona voi olla jossain tilanteessa varma orjuus tai kuolema, niin silti tässä on joku todennäköisyys selvitä. Ihmiset asettuvat giljotiiniinkin varsin vähin vastarinnoin. Toki siinä saa keihästä perseeseen aika nopsaa jos alkaa raivokkaasti vastustella. Mutta laamaantunut henkilö säilyttää aina pienen mahdollisuuden selviytyä.

Modernissa maailmassa tosiaan monet vaistot ja käyttäytymispiirteet ovat turhia ja haitallisia vaikka ne olisivat olleet hyödyllisiä vuonna mammutti ja kivikirves.

Esiintymispelko on yksi tälläinen. Mitä suurempi yleisö sitä enemmän pelkää. Ja sitä huonompi esiintyminen voi olla, toki jotkut saavat tästä tunnemyrkystä innoituksen puheeseensa, mutta monet kangertelevat puheessaan ja vaikuttavat tyhmemmiltä kuin ovatkaan.

Miksi esiintymispelko on sitten olevassa? Joskus muinoin laumasta pois jäänti tai sen hierarkiassa huonompaan asemaan jääminen on usein tiennyt huonompaa ravintoa ja suojaa ja parittelukumpanien saamisen hankaluutta. Ihminen ei halua ottaa riskiä esiintymällä kaikille ja tuomalla esiin vaikka tyhmyytensä tai enemmänkin sen että lauma ei vain hyväksy hänen mielipidettään vaikka se ei olisikaan tyhmä. Nykyään monessa tilanteessa esiintymispelko on turha, koska perustarpeet ovat joka tapauksessa turvattuja.

Nykyään politiikassa sama toistuu se että järkeväkin ajatus voidaan tuomita tyhmäksi, koska riippuen ihan mistä poliittisesta leiristä mielipide tulee. Asiaa ei tarkastella järjellä vaan mietitään vain onko mielipiteen esittäjä vastustaja vai ystävä.

Mutta esimerkiksi työelämässä missä yleensä kaikkia kannustetaan ja leiriytyminen on vähäisempää, joten esiintymispelossa ei yleensä ole järkeä edes siinä mielessä että vastaleiri aloittaa agressiivisen vastahuutelun ja ihmisen negatoinnin. Toki työelämässä on selkeänä ilmiö missä jos statukseltaan alempi henkilö sanoo idean X, niin ketään ei kiinnosta mutta jos saman idean X sanoo statukseltaan korkealla oleva henkilö, niin ihmiset taputtavat ja kehuvat ideaa hienoksi.

Mutta summa summa rum... Se mitä sanot että märehtiminen on turhaa on täysin totta, mutta sillä on saattanut olla enemmän merkitystä historiassa. Huoli siitä riittävätkö ruuat talveksi jos uhkaa tulla huono sato tai muuta epäonnea. Voivatko jotkut tulla ja ryöstää varastot jne. Ehkä silloin jatkuva huoli on johtanut parempaan varautumiseen.

Joo tos oli kyl hyvin avattu tota ideaa mitä itelläkin oli häilyvänä kuvana mielessä.
Eli ei tuo märehtiminen ja negatiiviset tunteet lähtökohtaisesti ole huono asia vaan just kuten sanoit niiden on tarkoitus informoida meitä siitä että jotakin on pielessä ja kannustaa keksimään ratkaisuja tämän jonkin pielen oikaisemiseksi ja maailmassa jonka asettamiin haasteisiin aivomme ovat kehittyneet vastaamaan tuo varmasti toiminut oikein hyvin.
Mut modernissa monimutkaisessa maailmassa on niin paljon noita potentiaalisia ahdistuksen ja märehtimisen aiheita, yleensä vielä sellaisia joihin ei löydy ratkaisua niin tuo märehtimiskoneisto väistämättä ylikuormittuu ja jää sitten monesti kiinni omaan päättymättömään luuppiin.
Monimutkaiset ja moninaiset sosiaaliset hierarkiat ja niide asettamat odotukset, uutistulva joka tuuttaa tajuntaan ongelmaa ympäri maailmaa (joihin on hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa mutta jotka silti tuottavat tuota märehdintää) sosiaalinen media ongelmia ja märehdintää luovana ikiliikkujana jne,.
Kyllä tässä ihmiskunnan kollektiivinen mielenterveys alkaa olla vakavasti uhattuna.

Nykyään politiikassa sama toistuu se että järkeväkin ajatus voidaan tuomita tyhmäksi, koska riippuen ihan mistä poliittisesta leiristä mielipide tulee. Asiaa ei tarkastella järjellä vaan mietitään vain onko mielipiteen esittäjä vastustaja vai ystävä.

Tää on erittäin valitettava ja silmiinpistävä kehityssuunta kyllä joka entisestään vaikeuttaa ratkaisujen löytämistä ja lisää sitä märehdintää. Ja asiaa kovasti pahentaa tuo sosiaalinen media jossa tuo hyvin ohkainen sivistyksen viitta putoaa ihmisen harteilta ja laumamieli pääsee vapaana mellastamaan.
Tuollahan sen ongelmanratkaisun sijasta keskiöön nouseen poliitikon performanssi ja oman viiteryhmänsä villitseminen. Ja viiteryhmähän villiintyy. Ei hyvä.

[Naturalisti]

Aika erikoinen tulokulma. Mikä psyykkinen tai fysiologinen tarve vaatii sanaristikoiden tai sudokujen tekemistä? Minusta niitä tehdään enemmänkin "koska mä voin" -periaatteella.

Eikö aika suuri osa ihmisen tekemisestä ole tätä "sudokujen tekoa" ? Kulttuuri, musiikki, urheilu, matkustelu jne.

Jos ei ole pakottavaa perustarpeiden täyttämistä, niin ihminen keksii jotain "turhaa" tekemistä. Voi tehdä pulloon laivoja vaikka!

Toki varmaankin tämä ns. turhatekeminen pohjautuu siihen että keksintöjä tehdään, kun kokeillaan ja tavallaan leikitään asioilla. Ehkä joku "Einstein" on saanut ideansa kun on pohtinut jotain turhaa "sudokua" tai sitten joku luolamies keksinyt miten huviksiseen puunoksaa taivuttamalla saadaan se linkoamaan esine ja keksinytkin jousipyssyn. Ihan triviaaleja ajatuksia, mutta en yritä pukea näitä hienoihin sanoihin.

Just näin se varmaan menee. Aivot on yleiskone. EI sitä ole luotu jotain tiettyjä ongelmia varten. Ton takiahan olemme onnistuneet levittäytyyn ympäri palloa ja ratkoa aina vaan uusia haasteita. Jos ei ole välittömiä homeostaattisen tasapainon säilyttämiseen liittyviä probleemeja niin aivot sit kyl keksii jotai muita ongelmia. Se on niiden ominaispiirre. Ei toki ongelmaton sellainen kun nykyhyteiskunnissa joissa nuo selvitymisen kannalta oleelliset ongelmat on pitkälti ratkottu niin ihmisemeli luo sit jatkuvasti uusia ongelmia itselleen. Ja noitahan sit yhteiskunnissamme riittää. Sudoku yks tollanen spillover. Ei siis negatiivinen. ENemmän saisivat ihmiset keskittyä niihin kun räyhäämään ja luomaan ongelmia sosiaalisessa mediassa.
Mut onhan sudokul toki ihan välittömiäkin homeostaasin kannalta edullisia vaikutuksia. Pitää aivot notkeampina ja voi hidastaa vaikkapa muistisairauden kehittymistä.

Joo, just näin se menee. Aivot yleiskoneena on se tirehtööri, joka ohjaa koko organismin orkesterin toimintaa sen mukaan kuin organismin tarpeiden tärkeysjärjestys kulloinkin aivojen tulkinnan mukaan vaatii. Tarvehierarkkian huipulla on silkka uteliaisuus. Tätä tarvetta ryhdytään tyydyttämään aina, kun resursseja pakollisten alempien tarpeiden tyydytykseltä vapautuu ja usein jo ennen sitäkin.

Tämä uteliaisuus on mahdollistanut uusien olosuhteiden eli mahdollisuuksien hyödyntämisen ja levittäytymisen koko planeetalle. Aluksi sulassa sovussa symbioosissa ympäristön kassa. Mutta kyvyt kehittyvän nopeammin kuin järki. Mopo pääsi karkuun. Meemikoneemme saastui jatkuvan kasvun idelogialla. Uteliaisuus on nyt suunnattava näiden todellisten ongelmien ratkaisemiseen. Niiden olemassaolo pitää nyt vain riittävän laajasti tiedostaa, jotta niihin ehditään vielä vaikuttamaan. Unilukkariksi tarvitaan nyt myös Elokapinan kaltaista kansalaistottelemattomuutta.

Homeostaasin ylläpito tapahtuu pääosin tarvehierarkkian alimmalla (aivojen tiedostamattoman toiminnallisuuden) tasolla, joka lähettää tarpeen mukaan signaaleja myös tietoiselle tasolle (esimerkiksi janon ja nälän tunteena). Globaalin kulttuurisen systeemin "homeostaasin" tila on nyt pahasti vääristynyt. Perustarpeiden tyydyttämisen helppous kolonialistisen hierarkkian huipulla synnyttää ylikulutus-ähkyä ja pohjalla oleva riiston kohde kärsii jatkuvasta nälänhädästä.

Uuskolonialistisen pohjoisen ongelmat on "ratkottu" edelleen globaalin etelän riistolla. Jotta nämä haitalliset heijastus vaikutukset (spillover) voitaisiin ratkaista, on ne riittävän laajasti tiedostettava. Sudokun pelaaminen ei niitä ratkaise.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Spillover_(economics)

Onneksi nämä memeettisen systeemin ajattelu- ja käyttäytymistottumukset eivät ole luonnonlakeja, vaikka ortodoksinen taloustiede usein yrittää niin väittää.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Uusklas ... aloustiede

Yhteiskunnalliset lainalaisuudet ovat ihmisten itsensä keksimiä ja siksi myös ihmisten itsensä muutettavissa olevia. Ei ole mitää sosiaalisia faktoja; on vain sosiaalisia ajattelu- ja käyttäytymistottumuksia.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Sosiaal ... elm%C3%A4t

Tärkeetä pohdintaa. Muutama lisähuomio kirjoittamaasi.

Homeostaasin ylläpito tapahtuu pääosin tarvehierarkkian alimmalla (aivojen tiedostamattoman toiminnallisuuden) tasolla, joka lähettää tarpeen mukaan signaaleja myös tietoiselle tasolle (esimerkiksi janon ja nälän tunteena).

Tuo tarve on jatkuva. Jatkuvastihan tunnemme jotakin. Affektejeja [1], mielialoja ja tunteita.
Interoseptiivinen hermosto ennustaa non-stop mitä nuo kehon tilat kontekstissaan merkitsevät, ja representoivat nuo merkityskategoriat affekteina, mielialoina ja tunteina. Ja nämä tunteet edelleen singaloivat sinne ylöspäin ja käskyttävät [2] mitä ajatuksia, havaintoja, ja motorisia toimintoja aivot ennustavat [3] ja nuo ajatukset, havainnot ja liikkeet sitten representoidaan edelleen mentaalisina käsitteinä [4].

Onneksi nämä memeettisen systeemin ajattelu- ja käyttäytymistottumukset eivät ole luonnonlakeja, vaikka ortodoksinen taloustiede usein yrittää niin väittää.

Joo. Se suurin ongelma lienee että roikumme yhä vanhanaikaisissa uskomuksissamme rationaalisesta mielestä tunnepuolesta erillisenä pomona ja käskyttäjänä.[5] Tuo oletus ihmisestä rationaalisena päätöksentekijänä joka riivaa vaikkapa tätä ortodoksista taloustiedettä. Eli tarttis päästää irti tuosta descartesin virheestä josta vaikkapa antonio damasio on oivasti kirjoittanut, kohti realistisempaa ja kokonaisvaltaisempaa kuvausta ihmisorganismin toiminnasta. Vasta sitteb voidaan ruveta haaveilemaan muutoksesta.
Descartes' Error by António R. Damásio is a thought-provoking book that challenges the traditional belief that reasoning and emotions are separate. The author argues that emotions are essential for rational decision making and illustrates this with compelling case studies. [6]

Kommentteja ja kysymyksiä

[1] Ajattelen itse niin, ettei affetit ole mielialojen ja tunteiden tavoin jatkuvia, vaan tilanteen mukaan kognitiiviseen tietoisuuteen nousevia yllykkeitä. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:affekti

[2] Käyttäisin itse tässä sanaa "informoivat"; meemikone on se, joka tekee kognitiiviset päätökset (ellei primitiiviset reaktiot ehdi toimia ensin, mitä sitten joudutaan jälkikäteen selittelemään ja sovittelemaan).

[3] Olen samaa mieltä, että aivot ennustavat. Ajattelen niin, että aivot ennustavat tapahtumia empiirisesti omaksumiensa tottumusten mukaisesti. Sulla on ilmeisesti tästä vähän erilainen teoria. Voisitko kuvata sitä vähän tarkemmin?

[4] joo, käsitteitä niistä tulee siinä vaiheessa, kun niitä aletaan analysoimaan kognitiivisella tasolla. Ajattelen kuitenkin niin, että emootiot ja kognitiot ovat molemmat mukana tajunnanvirrassa aina jollakin painolla; niitä ei voi erottaa täysin toisistaan.

[5] En saa oikein otetta tämän lauseen ajatuksesta: "suurin ongelma lienee että roikumme yhä vanhanaikaisissa uskomuksissamme rationaalisesta mielestä tunnepuolesta erillisenä pomona ja käskyttäjänä". Voisitko selventää sitä. Itse ajattelen niin että liskoaivot aistivat ja säätävät kokoajan homeostasttista tasapainoa tiedostamattomalla tasolla ja lähettävät tarvittaessa myös affekteja meemikoneelle. Tämä on itseasiassa varsin olennainen kysymys ja katsoin taas aiheelliseksi pyytää selvennystä myös ChatGPT:ltä.

[6] Pyysin ChatGPT:ltä selvennystä myös tähän.


ChatGPT:n näkemyksiä asiasta

Interoseptinen ja sensorinen hermosto

Interoseptinen ja sensorinen hermosto toimivat yhdessä aivoissa huolehtien kehon sisäisten tilojen ja ulkoisten ympäristötekijöiden havainnoinnista sekä niihin reagoimisesta. Niillä on erilaisia tehtäviä, mutta ne täydentävät toisiaan, mikä on tärkeää kehon tasapainon, turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta.

Interoseptinen hermosto:

Interoseptinen hermosto liittyy kehon sisäisten tilojen ja prosessien, kuten sydämen sykkeen, hengityksen, ruoansulatuksen ja lämpötilan, havainnointiin. Tämä hermosto välittää tietoa aivoille sisäelinten toiminnasta ja kehon homeostaasista, eli tasapainotilasta. Tämä informaatio kulkee aivoihin pääasiassa hermosäikeiden, kuten kiertäjähermon (vagus-hermon), välityksellä.

Interoseptinen tieto käsitellään muun muassa aivojen insulassa, joka yhdistää tämän tiedon tietoisuuteen liittyviin prosesseihin. Myös etuotsalohko (prefrontaalikorteksi) ja aivosaari ovat tärkeitä alueita interoseptisessa prosessoinnissa. Ne auttavat meitä tunnistamaan, milloin olemme esimerkiksi nälkäisiä, janoisia tai ahdistuneita.

Sensorinen hermosto:

Sensorinen hermosto taas vastaa ulkoisten ärsykkeiden, kuten kosketuksen, lämpötilan, kivun, kuulon, näön ja hajujen havaitsemisesta ja siirtämisestä aivoihin. Tämä järjestelmä toimii ensisijaisesti perifeeristen hermojen kautta, jotka keräävät tietoa ympäristöstä ja lähettävät sen keskushermostoon, missä se käsitellään sensorisissa aivokuorissa, kuten primaarisessa somatosensorisessa aivokuoressa.

Yhteistoiminta ja työnjako:

Nämä kaksi hermostojärjestelmää ovat vuorovaikutuksessa keskenään monimutkaisella tavalla. Esimerkiksi, kun koemme kipua (sensorinen hermosto), tämä voi laukaista autonomisen reaktion, kuten sydämen sykkeen kiihtymisen (interoseptinen hermosto). Toisaalta, jos keho on esimerkiksi stressaantunut tai väsynyt (interoseptinen tieto), tämä voi vaikuttaa siihen, miten herkästi aivot reagoivat ulkoisiin ärsykkeisiin (sensorinen tieto). Aivot integroivat nämä tiedot eri aivoalueilla, mikä mahdollistaa kokonaisvaltaisen kehon tilan ja ympäristön arvioinnin sekä tarkoituksenmukaisen reagoinnin.

Yhteistyön avulla aivot voivat säätää kehon toimintoja ja käyttäytymistä sen perusteella, mitä sisäisesti ja ulkoisesti tapahtuu, ja tämä on keskeistä esimerkiksi tunteiden säätelyssä, turvallisuuden tunteen ylläpidossa ja tietoisessa kokemuksessa.


Meemikone ja liskoaivot

Kun aivot yksinkertaistetaan kahteen pääosaan, kognitiivisia toimintoja hallitsevaan neokorteksiin ("meemikone") ja muihin aivorakenteisiin ("liskoaivot"), voimme tarkastella kognition ja emootion yhteyttä ja niiden vuorovaikutusta edellä kuvattujen hermostojen kautta seuraavasti:

Neokorteksi (meemikone):

Neokorteksi vastaa monimutkaisista kognitiivisista prosesseista, kuten ajattelusta, päätöksenteosta, suunnittelusta ja abstraktista päättelystä. Se on myös tärkeä tietoisuuden, kielitaidon ja kulttuuristen "meemien" käsittelyssä. Neokorteksi analysoi ja tulkitsee sensoriselta hermostolta tulevaa tietoa, mikä mahdollistaa tietoisen havaitsemisen ja kognitiivisten toimintojen suorittamisen.

Liskoaivot:

"Liskoaivot" viittaavat aivojen vanhempiin ja syvemmällä sijaitseviin rakenteisiin, kuten limbiseen järjestelmään, aivorunkoon ja hypotalamukseen. Nämä rakenteet ovat tärkeitä perustavanlaatuisten elintoimintojen, kuten hengityksen, sydämen sykkeen ja tunteiden säätelyssä. Liskoaivot käsittelevät interoseptiselta hermostolta tulevaa tietoa, kuten kehon sisäisten tilojen muutoksia, ja säätelevät kehon homeostaasia.

Kognition ja emootion vuorovaikutus:

Kognitio ja emootio ovat läheisesti kytkeytyneet toisiinsa, ja neokorteksin ja liskoaivojen välinen vuorovaikutus on keskeisessä asemassa tässä yhteydessä.

Emootion vaikutus kognitioon: Liskoaivot käsittelevät kehon sisäisten tilojen muutoksia ja tuottavat emotionaalisia reaktioita, jotka voivat vaikuttaa neokorteksin toimintaan. Esimerkiksi interoseptinen hermosto voi viestiä aivoille, että keho on stressaantunut, jolloin limbinen järjestelmä aktivoi emotionaalisen vasteen, kuten ahdistuksen. Tämä emotionaalinen tila voi vaikuttaa neokorteksin kykyyn tehdä rationaalisia päätöksiä tai keskittyä monimutkaisiin tehtäviin.

Kognition vaikutus emootioon: Neokorteksi voi puolestaan vaikuttaa liskoaivoihin kognitiivisten prosessien kautta. Ajatukset, muistot ja opitut kokemukset (kuten meemit) voivat aktivoida limbisen järjestelmän ja synnyttää emotionaalisia reaktioita. Esimerkiksi, jos ajattelet tulevaa tärkeää esitelmää, neokorteksi voi aktivoida pelon tai jännityksen tunteen, mikä saa aikaan fysiologisia muutoksia kehossa, kuten sykkeen kiihtymistä tai hikoilua.

Integroiva prosessi: Neokorteksin ja liskoaivojen välinen jatkuva vuorovaikutus varmistaa, että keho ja mieli toimivat yhtenäisenä kokonaisuutena. Neokorteksi voi esimerkiksi säädellä liskoaivojen emotionaalisia reaktioita, kun tietoinen ajattelu ja harkinta rauhoittavat tunteiden aiheuttamaa stressivastetta. Toisaalta liskoaivot voivat vaikuttaa siihen, miten tietoiset ajatukset ja päätökset muotoutuvat, koska neokorteksi ottaa huomioon kehon sisäisen tilan ja tunteet päätöksenteossa.

Tämä yksinkertaistettu malli auttaa ymmärtämään, kuinka neokorteksi ja liskoaivot työskentelevät yhdessä ja kuinka kognitiiviset prosessit ja emotionaaliset reaktiot ovat erottamattomasti sidoksissa toisiinsa hermoston vuorovaikutuksessa.


Perustietoisuus ja tajunnanvirta

Kyllä, ajattelua voi jäsentää tuolla tavoin, jos haluaa tarkastella tietoisuuden ja käyttäytymisen rakentumista yksinkertaistetulla tavalla. Tällaisessa mallissa liskoaivojen ja neokorteksin ("meemikoneen") roolit voidaan hahmottaa seuraavasti:

Liskoaivot ja perustietoisuus:

Liskoaivot tuottavat perustavanlaatuista, aistimuksellista tietoisuutta ja ylläpitävät kehon elintärkeitä toimintoja. Tämä perustietoisuus voisi olla eräänlainen "mielen virta," joka koostuu kehon sisäisten tilojen havainnoista, tunteista ja lajityypillisestä käyttäytymisestä. Tällainen tietoisuus on välitön, suora ja sidoksissa kehon tarpeisiin sekä ympäristön välittömiin vaatimuksiin. Esimerkiksi hengityksen säätely, taistele-tai-pakene-reaktiot, sekä perusvaistot, kuten lisääntyminen ja ravinnon hankinta, ohjautuvat pitkälti liskoaivojen toiminnan kautta.

Meemikone ja tajunnan virta:

Kun neokorteksi – tässä tapauksessa "meemikone" – astuu kuvaan, se tuo mukaan kognition ja kulttuurin, mikä monimutkaistaa ja rikastuttaa perustietoisuutta. Neokorteksi lisää mielen virtaan kyvyn käsitellä monimutkaista tietoa, tehdä harkittuja päätöksiä, sekä luoda ja ylläpitää kulttuurisia käytäntöjä ja abstrakteja ajatuksia. Tämä tuottaa "tajunnan virran," joka on dynaaminen yhdistelmä sekä tiedostamattomista että tietoisista prosesseista, muistoista, suunnitelmista, ajattelutottumuksista ja kielellisestä merkityksenannosta.

Yhteenveto:

Liskoaivot luovat perustan mielen virralle, tuottaen perusaistimukset, tunteet ja lajityypillisen käyttäytymisen. Neokorteksi täydentää tätä virtaa kognitiolla, kulttuurilla ja abstraktilla ajattelulla, mikä muodostaa laajemman tajunnan virran. Näin tietoisuus kehittyy yksinkertaisesta, kehollisesta kokemuksesta rikkaaksi ja monitasoiseksi kokonaisuudeksi, jossa henkilökohtaiset kokemukset, opitut ajattelumallit ja kulttuuriset vaikutteet sulautuvat yhteen.

Tässä ajattelumallissa voidaan siis nähdä, kuinka perustietoisuus ("mielen virta") toimii pohjana ja kognitiivinen tietoisuus ("tajunnan virta") syntyy sen päälle, jolloin koko tietoisuuden kirjo muodostuu yksinkertaisesta ja välittömästä tiedostamisesta aina monimutkaiseen ja kulttuurisesti muotoutuneeseen tietoisuuteen asti.


António R. Damásion näkemys

António R. Damásion näkemys, erityisesti hänen kirjassaan Descartes'n Error, on hyvin sovitettavissa edellä esitettyyn ajatukseen liskoaivojen ja neokorteksin (meemikoneen) välisestä vuorovaikutuksesta ja tietoisuuden muodostumisesta.

Yhteensovitus:

Tunteiden ja järjen yhteys: Damásion keskeinen väite on, että tunteet ja järki eivät ole erillisiä, vaan tunteet ovat olennainen osa järkevää päätöksentekoa. Tämä näkemys tukee ajatusta siitä, että liskoaivojen tuottama perustietoisuus (sisältäen tunteet ja vaistot) toimii pohjana, jota neokorteksi (meemikone) täydentää kognitiivisilla prosesseilla.

Toisin sanoen, neokorteksi ei toimi irrallaan liskoaivoista, vaan ottaa niiltä tulevan emotionaalisen ja aistimuksellisen tiedon osaksi päätöksentekoa ja ajattelua. Tunteet, jotka ovat yhteydessä liskoaivojen toimintaan, ovat tärkeitä signaaleja, jotka ohjaavat neokorteksin toimintaa, erityisesti tilanteissa, joissa päätökset liittyvät henkilökohtaisiin arvoihin, sosiaalisiin suhteisiin tai vaistonvaraisiin reaktioihin.

Perustietoisuus ja tajunnan virta: Kun liskoaivot tuottavat perustietoisuuden (mielen virran), tunteet ovat osa tätä virtaa. Neokorteksi eli meemikone puolestaan käsittelee tätä tietoa ja integroi sen osaksi laajempaa tajunnan virtaa, johon sisältyy myös kognitio, kulttuuri ja järkevä päätöksenteko. Tässä prosessissa tunteet eivät ole vain "häiriötekijöitä", vaan ne toimivat tärkeinä ohjaavina tekijöinä, jotka auttavat priorisoimaan ja painottamaan tietoa kognitiivisessa päätöksenteossa.

Käytännön esimerkki:

Damásion tutkimuksessa esitetään esimerkiksi potilastapauksia, joissa aivovaurio on eristänyt tunteet kognitiosta, mikä on johtanut heikentyneeseen kykyyn tehdä järkeviä päätöksiä, vaikka kognitiiviset kyvyt muuten säilyivät. Tämä osoittaa, kuinka tunteiden rooli on keskeinen osassa järkevää päätöksentekoa, mikä tukee ajatusta siitä, että liskoaivot ja neokorteksi toimivat yhdessä tuottaen kokonaisvaltaisen tietoisuuden ja tehokkaan päätöksentekokyvyn.

Johtopäätös:

Damásion näkemys siitä, että tunteet ovat välttämättömiä järkevälle päätöksenteolle, voidaan sovittaa yhteen ajatuksen kanssa, että liskoaivot tuottavat perustietoisuuden (mielen virran) ja neokorteksi täydentää sen kognitiolla ja kulttuurilla (tajunnan virta). Molempien järjestelmien vuorovaikutus on olennaista, ja Damásion työ korostaa, että ilman tunteiden integroitumista kognitiivisiin prosesseihin, tietoisuus ja päätöksenteko eivät olisi tehokkaita tai mielekkäitä. Tämä vahvistaa näkemyksen siitä, että tunteet ja järki eivät ole erillisiä, vaan kiinteästi toisiinsa sidoksissa.