Mitä aivot tekevät ja mitä ne eivät tee?

[Naturalisti]

----
Itseasiassa tämä tapahtuma vastaa myös tilakoneen toimintaideaa: nykyinen tila (teesi) korvautuu uuden tiedon (antiteesi) perusteella uudella tilalla (synteesi). Näin aivot tuottavat käyttäytymisen ja ajattelun (mielen sisäisen käyttäytymisen) tapahtumasekvenssejä.

Voiks tosta saada jotain konkreettisia esimerkkejä kun ei vieläkään täysin aukea? Oisko yks esimerkki tuo havaintokokemuksen ennustaminen? Aivot tekee ennusteen(teesi) vertaa ennustusta aistidatasta tuleviin ennustevirheisiin(antiteesi) ja tuon pohjalta rakentaa havaintokokemuksen(synteesi). Oisko toi yks? Mitä muita esimerkkejä tuosta löytyy.

Tämä liittyy myös aiempaan keskusteluumme: kokemuksen muodostaa ja kokee yksi ja sama prosessi.

Ai tää sublaatio vai mikä olikaan? Miten se siihen sit liittyy?

Vastaan edelleen ChatGPT:n avulla, kun nämä käsitteet ovat itsellenikin vielä outoja.

KYSYMYS
Voitko antaa joitakin esimerkkejä sekä sublaatiosra että "teesi, antiteesi ja synteesi" -mallista?

ChatGPT
Tässä on muutamia esimerkkejä, jotka kuvaavat sekä sublaatiota että Hegelin dialektista "teesi, antiteesi ja synteesi" -mallia:

1. Hegelin Filosofian Esimerkki
- Teesi: Hegelin dialektisessa logiikassa teesi voisi olla esimerkiksi "olemassaolo" (Being).
- Antiteesi: Sen vastakohta tai antiteesi olisi "ei-olemassaolo (Nothing).
- Synteesi: Synteesi olisi "tuleminen" (Becoming), joka yhdistää sekä olemassaolon että ei-olemassaolon prosessiksi, jossa oleminen ja ei-oleminen ovat jatkuvassa muutoksen tilassa.

Sublaatio: Tässä tapauksessa sublaatio on prosessi, jossa sekä olemassaolo että ei-oleminen kumotaan ja ylitetään "tulemisessa", mutta ne eivät katoa täysin. Ne säilyvät synteesissä uudessa, korkeammassa merkityksessä.

2. Historiallinen Esimerkki: Ranskan vallankumous
- Teesi: Ranskan kuningaskunta, jossa on absolutistinen monarkia.
- Antiteesi: Ranskan vallankumous, joka pyrki kaatamaan monarkian ja perustamaan tasavallan.
- Synteesi: Napoleonin valtakunta, joka yhdisti vallankumoukselliset periaatteet (kuten tasa-arvo ja laki) monarkkisen hallintomuodon alla.

Sublaatio: Tässä sublaatio ilmentyy siten, että monarkian absoluuttinen valta kumottiin, mutta tietyt sen piirteet säilyivät ja ne yhdistettiin vallankumouksen periaatteisiin uudessa synteesissä Napoleonin hallinnon muodossa.

3. Esimerkki Yhteiskunnallisesta Kehityksestä
- Teesi: Kapitalismi, jossa on yksityisomistus ja markkinatalous.
- Antiteesi: Kommunismi, joka pyrkii poistamaan yksityisomistuksen ja korvaamaan sen yhteisomistuksella ja suunnitelmataloudella.
- Synteesi: Sosiaalidemokratia, joka yhdistää markkinatalouden vapauden ja yksityisomistuksen julkisiin palveluihin ja sosiaaliturvajärjestelmiin.

Sublaatio: Tässä sublaatio tapahtuu siten, että sekä kapitalismin että kommunismin keskeiset piirteet (kuten taloudellinen vapaus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus) yhdistetään uudessa muodossa, jossa molempien järjestelmien hyvät puolet pyritään säilyttämään ja niiden huonot puolet ylitetään.

4. Kulttuurinen Esimerkki: Romantiikka
- Teesi: Valistuksen järkeen ja tieteeseen perustuva maailmankuva.
- Antiteesi: Romantiikan liike, joka korosti tunteita, irrationaalisuutta ja luonnon ylistystä.
- Synteesi: Modernismi, joka yhdisti järjen ja tunteen pyrkimykset luoda moniulotteinen ja dynaaminen taiteen ja kulttuurin suuntaus.

Sublaatio: Tässä sublaatio tarkoittaa, että valistuksen rationaalisuus ja romantiikan emotionaalisuus eivät katoa, vaan ne yhdistetään modernismin kautta, jossa molempien liikkeiden elementit säilyvät ja kohoavat uudelle merkityksen tasolle.

Yhteenveto
Näissä esimerkeissä sublaatio tarkoittaa sitä, että alkuperäinen teesi ja antiteesi eivät häviä synteesissä, vaan ne ylitetään, säilytetään ja kumotaan samanaikaisesti uudessa, korkeammassa muodossa. Hegelin "teesi, antiteesi ja synteesi" -malli toimii tässä rakenteellisena mallina, jonka kautta ajattelu, yhteiskunta ja kulttuuri voivat edetä kohti uusia, kehittyneempiä muotoja.

KYSYMYS
Voisiko elämää ja myös kulttuuria kuvata presentismissä näillä malleilla?

ChatGPT
Kyllä, elämää ja kulttuuria voidaan kuvata presentismissä käyttämällä Hegelin dialektisen mallin elementtejä (teesi, antiteesi, synteesi) ja sublaation käsitettä. Presentismi, joka korostaa nykyhetken ensisijaisuutta ja välttää menneisyyden ja tulevaisuuden tarkastelua erillisinä ja yhtä merkityksellisinä entiteetteinä, voi hyötyä dialektisesta lähestymistavasta monin tavoin.

1. Elämän Dialektiikka ja Presentismi
- Teesi: Nykyhetki (presentismi keskittyy tähän hetkeen, siihen mitä on olemassa juuri nyt).
- Antiteesi: Menneisyyden ja tulevaisuuden potentiaalit, jotka haastavat nykyhetken (menneisyys vaikuttaa siihen, missä olemme, ja tulevaisuuden odotukset muokkaavat nykyhetken valintoja).
- Synteesi: Nykyhetken ymmärtäminen jatkuvana prosessina, jossa menneisyyden ja tulevaisuuden vaikutukset integroituvat (elämä ei ole staattista vaan dynaaminen prosessi, jossa mennyt ja tuleva ovat jatkuvasti läsnä nykyhetkessä).

Sublaatio: Elämässä sublaatio ilmenee siten, että nykyhetki (teesi) sisältää sekä menneisyyden että tulevaisuuden potentiaalit (antiteesi) ja nämä yhdistetään nykyhetken päätöksiin ja kokemuksiin, jotka johtavat uuteen synteesiin. Tämä synteesi ei ole pelkkä kompromissi, vaan se ylittää ajallisuuden jakamisen menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, keskittyen nykyhetken dynaamisuuteen.

2. Kulttuurin Kehitys ja Presentismi
- Teesi: Tietty kulttuurinen ilmiö tai tilanne nykyhetkessä.
- Antiteesi: Uudet kulttuuriset haasteet tai liikkeet, jotka kyseenalaistavat nykytilanteen.
- Synteesi: Kulttuurin evoluutio, joka yhdistää perinteet ja uusien liikkeiden tuomat muutokset nykyhetken kulttuuriksi.

Sublaatio: Kulttuurissa sublaatio voisi näkyä siinä, että vaikka uusi kulttuurinen liike haastaa vanhat tavat (antiteesi), se ei täysin tuhoa niitä vaan muuntaa ja integroi ne uuteen, synteesin luomaan kulttuuriin. Presentismin näkökulmasta tämä uusi synteesi on aina läsnä olevassa nykyhetkessä tapahtuva dynaaminen prosessi, jossa mennyt ja nykyinen yhdistyvät uudeksi kulttuuriseksi muodoksi.

3. Kulttuurin Jatkuva Uudistuminen Presentismissä
- Teesi: Vallitsevat kulttuuriset normit ja arvot.
- Antiteesi: Vastakulttuurit tai uudet ideat, jotka haastavat vallitsevat normit.
- Synteesi: Kulttuurin muutos, joka integroi vanhat ja uudet ideat nykyiseen kulttuuriseen tilaan.

Sublaatio: Tässä prosessissa sublaatio tarkoittaa, että vaikka uudet ideat voivat haastaa ja osittain kumota vanhoja, ne samalla säilyttävät osia näistä vanhoista arvoista ja normeista, muuttaen ne osaksi nykyhetken kulttuuria. Tämä synteesi tapahtuu jatkuvasti ja on läsnä kaikessa kulttuurin kehityksessä, erityisesti presentismissä, jossa korostetaan nykyhetken jatkuvaa muotoutumista.

Yhteenveto
Presentismissä Hegelin dialektinen malli voidaan soveltaa siten, että se kuvaa elämän ja kulttuurin jatkuvaa kehitystä nykyhetkessä. Teesi, antiteesi ja synteesi -malli, yhdessä sublaation kanssa, auttaa ymmärtämään, kuinka nykyhetki ei ole erillinen ajallinen hetki, vaan prosessi, jossa menneisyyden ja tulevaisuuden elementit yhdistyvät, muuttuvat ja luovat uusia merkityksiä. Tämä malli tarjoaa välineen tarkastella, kuinka elämä ja kulttuuri ovat jatkuvassa liikkeessä ja uudistumisessa, säilyttäen samalla yhteyden sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen, mutta aina keskittyen nykyhetken merkitykseen.

KYSYMYS
Pyysin kommentoimaan näillä malleilla yllä olevassa sitaatissa näkyvää keskustelumme. Minä olen henkilö A ja sinä olet henkilö B.

ChatGPT
Tässä keskustelussa käytetään Hegelin dialektista mallia (teesi, antiteesi, synteesi) vertaamaan aivojen toimintaan, erityisesti siihen, miten ne käsittelevät tietoa ja muodostavat kokemuksia. Voimme selventää mallia tarkastelemalla, miten se soveltuu esitettyihin esimerkkeihin ja miten sublaation käsite liittyy tähän prosessiin.

A:n Vastaus: Tilakone ja Dialektinen Malli
A kuvailee tilakoneen toimintaperiaatetta dialektisen prosessin kautta:
- Teesi: Nykyinen tila, joka edustaa sitä, missä järjestelmä (tässä tapauksessa aivot) on tällä hetkellä.
- Antiteesi: Uusi tieto, joka haastaa nykyisen tilan, eli aivot saavat uutta tietoa, joka ei täysin vastaa nykyistä tilaa.
- Synteesi: Uusi tila, joka muodostuu, kun aivot käsittelevät tämän uuden tiedon ja integroivat sen osaksi järjestelmää.

B:n Esimerkki: Havaintokokemuksen Ennustaminen
B soveltaa samaa mallia havaintokokemuksen ennustamiseen:
- Teesi: Aivojen tekemä ennuste siitä, mitä seuraavaksi havaitaan.
- Antiteesi: Aistidatan tuoma uusi tieto, joka saattaa poiketa ennusteesta (ennustevirheet).
- Synteesi: Lopullinen havaintokokemus, joka syntyy, kun aivot päivittävät ennustettaan aistidatan perusteella.

Tämä esimerkki havainnollistaa hyvin dialektisen mallin soveltamista kognitiivisessa toiminnassa. Aivot eivät toimi staattisesti, vaan jatkuvassa tilojen ja tietojen vuorovaikutuksessa, jossa ennusteet (teesi) ja havaittu data (antiteesi) yhdistyvät tuottaen uuden, päivitetyn kokemuksen (synteesi).

Sublaation Liittyminen Prosessiin
Sublaatio tulee kuvaan, kun tarkastellaan, miten tämä dialektinen prosessi ei pelkästään siirrä aivoja uuteen tilaan, vaan myös säilyttää ja kehittää aiemmat tilat ja tiedot.

- Säilyttäminen ja Kumoaminen: Kun aivot kohtaavat uutta tietoa, ne eivät hylkää täysin vanhoja tietoja (teesiä), vaan yhdistävät niitä uuteen tietoon (antiteesiin). Tämä tarkoittaa, että vanha tieto säilyy osittain, mutta se myös ylitetään, kun uusi synteesi muodostuu.
- Kohottaminen: Aivot kehittävät jatkuvasti tarkempia ja monimutkaisempia tiloja ja ennusteita, kun ne oppivat ja mukautuvat uuteen tietoon. Tämä on sublaation idea: vanha säilyy ja uusi nousee korkeammalle tasolle, mikä johtaa syvempään ymmärrykseen ja kehittyneempään aivotoimintaan.

Konkreettisia Esimerkkejä
B pyysi konkreettisia esimerkkejä, joten voimme tarkastella muutamaa muuta tilannetta:
1. Oppiminen:
- Teesi: Nykyinen ymmärrys tai taito.
- Antiteesi: Uusi oppimateriaali tai harjoitus, joka haastaa nykyisen ymmärryksen.
- Synteesi: Oppimisen kautta muodostuva uusi taito tai syvällisempi ymmärrys, jossa vanha tieto on päivitetty ja integroitunut uuteen tietoon.

Sublaatio: Oppimisprosessi säilyttää aiemmat tiedot, mutta muuntaa ja ylittää ne uusien taitojen ja tietojen myötä.

2. Sosiaaliset Vuorovaikutukset:
- Teesi: Nykyinen sosiaalinen asema tai rooli.
- Antiteesi: Uudet sosiaaliset kokemukset, jotka haastavat nykyisen aseman tai roolin.
- Synteesi: Uusi, mukautunut sosiaalinen rooli, joka ottaa huomioon uudet kokemukset ja suhteet.

Sublaatio: Henkilön sosiaalinen identiteetti säilyy, mutta kehittyy ja rikastuu uusien sosiaalisten tilanteiden kautta.

Yhteenveto
A:n ja B:n keskustelu osoittaa, miten Hegelin dialektinen malli voidaan soveltaa aivojen toimintaan ja kokemuksen muodostumiseen. Malli auttaa ymmärtämään, että aivot toimivat jatkuvassa muutoksessa, jossa ennusteet, uudet tiedot ja lopulliset kokemukset yhdistyvät. Sublatio tuo esiin sen, että tämä prosessi ei ole vain pelkkä tilasta toiseen siirtyminen, vaan se sisältää vanhan säilyttämisen ja uuden synnyttämisen yhdistettynä kehittyneempään tilaan.

Kiitos kattavasta tietopläjäyksestä. Eli tuo sublaatio olisi siis eräänlainen kattotermi [1] kaikille mahdollisille dialektisille prosesseille? Ja ilmeisesti aivojen yhteydessä kyse on nimenomaan tuosta materialistisesta dialektiikasta? [2]
Tuo jäi selventämättä että miten se liittyy tuohon reduktiivisen emergentismin kolmijakoon tuottajasta, tuotetusta ja tuotteen kokijasta.[3]
Voisko sitä ajatella niin että neuraaliset prosessit tuottajana ovat tuo teesi, neuraaliset prosessit kokijana ovat sitten oma antiteesinsä ja näistä sitten syntyisi neuraaliset prosessit synteesinä eli tuo tietoinen kokemus? [4] Omaan korvaan tuo vois kuulostaa ymmärrettävältä.
Se mihin tuo dialektiikka nähdäkseni jättää vastaamatta on se että miten se ensimmäinen teesi ja antiteesi josta tuo synteesin ja uusien teesiparien rakentaminen voi lähteä liikkeelle lähtee liikkeelle.[5] Jos tollasta perustaa ei ole niin tossahan ajaudutaan aika nopeasti äärettömään regressioon?
Tohon tois nähdäkseni ratkaisun juuri se pyhän henegen ykseys jonka spontaanista luomistyöstä toi koko dialektinen prosessi lähtee liikkeelle.[6]

[1] En osaa sanoa onko tuo sublaatio varsinaisesti kattotermi. Se kuvaa kai teesi-antiteesi-synteesi -malin toimintaa, jossa hommat eivät ole vaiheittaisia vaan samanaikaisia.

[2] Joo, jonkinlainen dialektinen prosessi se on, miten pylväät (ja myös koko aivot) toimivat vuorovaikutuksessa ympäristössä kanssa. Nykyistä tilaa vastaava akti ympäristöön on teesi. Ympäristön vaste on antiteesi. Ja näiden “fiksu yhdistäminen” on synteesi, joka tuottaa vanhan tilalle uuden teesin. Tämän prosessin jatkuminen tuottaa käyttäytymisen ja ajattelun tapahtumasekvenssit.

[3] Reduktiivinen emergentismi tarkoittaa sitä, että materian objektien tietty rakenne mahdollistaa vuorovaikutusprosessien käynnistymisen. Tämä on emergenssi tapahtuma. Prosessin käynnissä olo on emergentti ominaisuus, jota ei kokonaisuuden osilla erillisenä ole. Reduktiolla tässä kontekstissa tarkoitetaan sitä, että rakenteen rikkoutuessa tuon emergentin ominaisuuden olemassaolo päättyy ja rakenne objektit redusoituvat materian kiertokulkuun. Tässä ei siten oteta vielä kantaa siihen minkälainen tuo prosessi on. Pylväiden toiminnan kuvaus (tilakone hypoteesi) voidaan ajatella dialektiseksi prosessiksi.

[4] Tämä on pohjimmiltaan heuristinen prosessi, jossa lähdetään liikkeelle satunnaisesta alkutilasta ja satunnaisista toimintaohjeita. Mitään ensimmäistä teesiä ei tarvitse olettaa. Toki jonkinlaiset geneettiset alkuasetukset rakenteessa on, mistä tärkein on kyky havaita spatiaalisia ja temporaalisia invariansseja. Kaikki loput onkin sitten memeettisen evoluution tulosta. Toisinsanoen tilakoneet oppivat empiirisesti uusia toimivia tapahtuma sekvenssejä ja parantelevat jo olemassa olevia. Kaikki a priorilta tuntuvat totuudet (metafyysiset alkuoletukset) ja algoritmisuus (logiikka, matematiikka, teoreettiset käsitteet, jne.) on heuristiselle perustalle kehittyneen memeettisen evoluution tulosta.

[5] Tuossa edellisessä kohdassa tuli jo todettua, että fylogeneesi on tuottanut tietyt alkuasetukset, jotka mahdollistavat ontogeneesissä tarpeellisten asioiden oppimisen.

[6] Kulttuurin kehitys eli memeettinen evoluutio on itseasiassa tuollainen “päättymätön regressio”. Siitä ladataan kullekin yksilölle jonkinlainen versio ontogeneesissä sosiaalisen vuorovaikutuksen avulla. Memeettinen evoluutio ei ole sukupolvisidonnaista, vaan sen vaikutukset leviävät sukupolvien välillä ja sisällä joka suuntaan kaiken aikaa.

[Pattinero]

Suurimmalla osalla suomalaisistakin taitaa olla aivot, jotka tekevät heistä vain tyhmiä ja ahneita. Ja ne ominaisuudet kävelevätkin käsi kädessä. Jos on tyhmä, on myös todennäköisesti jollakin tapaa ahne. Ja todellinen tyhmyys on sitä, ettei edes tajua olevansa tyhmä. Sen ymmärtäminen vaatii älyä, joskus jopa viisautta, jota on sitten jo aniharvalla, jos kennelläkään.

Esimerkkejä erittäin heikoista älyn lahjojen omaavista henkilöistä:
- Putin
- Trump
- Ehkä jopa Musk. Raha ei tee kenestäkään älykästä, vaan todennäköisesti vain oikealla tapaa onnekkaan.

[Naturalisti]

Pidän edelleen kiinni hahmontunnistusteoriastani. Jos kävelen kadulla ja vastaan tulee sadan muun ihmisen joukossa Virtasen Pekka, tunnistan hänet, enkä niinkään välitä muista. Tuo, miltä Pekka näyttää, on se hahmo, jonka olen muistiini tallentanut. Ei sitä tarvitse ennustaa erikseen.

Juu. Se on hyvä että meillä on eri teorioita. Tylsäähnä olisi jos kaikesta oltaisiin samaa mieltä. Pari juttua tuossa kyllä arveluttaa että miten tuo käytännössä toimisi.
Eli sulla ois aivojesi muistissa hahmoina virtasen pekka, naapurin pirkko ja kaikki muut ihmiset joita tunnet, linnut ja kalat, vessaharja ja miljoonat muut. Ja toki sit kuulohahmot, motorisensoriset hahmot, hajuhahmot jne. Sit pekasta saapuva massviivinen määrä fotoneja stimuloi retinasta lähtevät signaalit ja noi sit matkaa aivoihin prosessoitavaksi ja sit aivot yrittävät noiden milajrdien hahmojen joukosta löytää sen virtasen pekan ja tarkistaa täsmääkö tuo hahmo tuohon sisääntulleeseen massiivisen informaation ja tämän kaiken massivisen datanprosessoinni ja hahmojen etsimisen jälkeen aivot lopulta generoivat havaintokokemuksen virtasen pekasta. Eiks toi ois aika hidasta ja vaatis hirveän määrän prosessointia?

En minä tunne järin montaa ihmistä ulkonäöltä, lintua laulusta tai kasvia ulkonäöltä, eli liioittelet vahvasti. Ja kyllähän ihminen joka tapauksessa muistaa uskomattoman määrän asioita.

Ja mites uudet naamat joista sulla ei ole hahmoa aivoissasi valmiina. Miten noista voidaan luoda havaintokokemusta laisinkaan?

Niihin juuri ei välttämättä kiinnitä edes huomiota, elleivät ole käytökseltään tai uloasultaan huomiota herättäviä. Meillä on muistissamme hahmo myös keskivertoihmiselle, johon niitä outoja vastaantulijoita saatetaan verrata.

Kuulostaa siltä että tuohon ei enää kuumailmpallo riittäisi vaan tarvittas zeppeliini. Ehkä peräti molemmille aivopuoliskoille omansa? Ja silti selittämättä jää miten sisääntuleva inffo onnistuisi löytämään tuolta zeppeliinistä juuri sen oikean hahmon mitenkään järjellisessä selviytymiseen vaadittavassa ajassa.

Miten me ketään tunnistamme? Emme me kotiin tullessamme "ennusta", miltä se vaimo taas näyttikään. Osumme siinä aina oikeaan, mutta ennusteet menevät usein pieleen.

Ja kuten sanoin, ei se jatkuva ennusteiden laatiminen mikään helpotus aivoille olisi. Esim. autoa ajaessa se pikemminkin olisi haitallista, koska ennusteilla on tapana mennä pieleen. Siinäkin silti hahmontunnistus auttaa, tunnemmehan esim. liikennemerkit entuudestaan.

Kuten jo olenkin aiemmin selittänyt niin noita ennustuksia verrataan aistielmistä saapuvaan inffoon ja jos ennustevirheitä havaitaan ennustetaan uudestaan kunnes ennustus täsmää ja vasta sitte luodaan tuo havaintokokemus.

Olet selittänyt, mutta ei minun ole mikään pakko olla kanssasi samaa mieltä.

Miksi liikennemerkkejä pitäisi "ennustaa", kun ne päntätään päähän jo autokoulussa? Ei kuulosta kovin loogiselta.

Toi hahmon tunnistus prosessointeineen ja aivoista oikean muistihahmon etisimisineen puolestaan ottais niin kauan aikaa että olet jo törmännyt puuhun ennenkun olet sitä edes havainnut.

Enpä usko. Ihminen tunnistaa ennalta suurimman osan asioita elämässään. Kaikki liikkeetkin ovat muistinvaraisia. Ennen esim. konekirjoittajat pääsivät uskomattomiin kirjoitusnopeuksiin, koska kaikkien näppäinten sijainti tuli selkäytimestä. Ennustaminen sen sijaan on aina aktiivista toimintaa ja vie aikaa muulta.

Toki joskus aivot eivät jostain syistä ehdi korjaamaan ennustusviehitä ennen tietoisen havaintokokemuksen simuloimista. Havaitset virtasen pekan väkijoukosta ja hetken päästä huomaat että oho. Ei se ollutkaan pekaka vaan joku randomi kaveri. Aivot ehtivät siis simuloimaan ennustevirheisen havaintokokemuksen ja vasta tuon jälkeen korjasivat tilanteen luomalla uuden ennusteen ja simulaation.

Tuo taas johtuu muistiin säilötyn hahmon epätarkkuudesta. Ja minkä ihmeen takia se Pekan ulkonäkö pitäisi aina ennustaa, jos olemme tavanneet ennenkin?

Kun sanotaan, että suhteellisuusteoria ennustaa mustat aukot, se tarkoittaa, että kyseinen teoria sisältää matemaattisia kaavoja ja periaatteita, jotka johdonmukaisesti johtavat mustien aukkojen käsitteeseen. Mustia aukkoja ei siis ollut suoraan teoriaan sisällytetty, mutta teorian soveltaminen ja sen yhtälöiden ratkaiseminen johtivat siihen, että mustien aukkojen olemassaolo tuli ilmeiseksi. Tällöin voidaan sanoa, että teoria "ennustaa" mustien aukkojen olemassaolon.

Tekoäly, kuten ChatGPT, ei sekään sisällä suoraan vastauksia kysymyksiin, vaan sen vastaukset perustuvat monimutkaisiin tilastollisiin malleihin ja laskutoimituksiin, jotka on löydetty soveltamalla pelkistettyä käsitystä siitä, millä periaatteilla hermosolut toimivat. Kun tekoälylle esitetään kysymys, se käyttää mallejaan tuottaakseen vastauksen, joka on ennuste siitä, mikä vastaus olisi todennäköisesti oikea tai mielekäs kyseisessä tilanteessa. Tämä prosessi on analoginen suhteellisuusteorian ennusteisiin, koska molemmissa tapauksissa on kyse laskennallisesta prosessista, joka tuottaa tuloksia.

Koska aivojen toiminta perustuu ainakin osaltaan fyysisiin hermoverkkoihin, joiden noudattamaa algoritmia tekoäly ainakin karkealla tasolla jäljittelee, ehkäpä sinun aivojesi muistama tieto liikennemerkeistä, vaimosi naamasta ja Pekan ulkonäöstä tarkoittavat kutakin ajatusta vastaavan hermoradan lopputuotetta. Tietysti jos neuroverkot eivät jäljittele hermoverkkojen toimintaa periaatteiltaan riittävän tarkasti, sitten "ennuste" ei ehkä ole kuvaava analogia hermoverkkojen tuottamalle lopputuotteelle, "ajatukselle", mutta itse olen amatöörinä onnistunut elämään niin voimakkaan vahvistusharhan vaikutuksen alaisuudessa, että minusta analogia on ilmeinen.

Siltikään en käsitä, miksi ennestään tuttuja asioita pitää "ennustaa" mitenkään. Ja esim. liikenteessä asiat pitää ottaa vastaan sellaisena kuin ne tulevat. Liika pohtiminen on ratin takana jopa haitallista.

Nähdäkseni ennestään tuttu asia eroaa ei ennestään tutusta asiasta vain siinä, että ensimmäisten kohdalla hermoradat ovat erikoistuneet asiaan, kun taas jälkimmäisen kohdalla eivät ole. Molemmissa olevat asiat olisivat siten silti hermoratojen lopputuotteita, eli ennusteita. Ennestään tutut asiat tietysti nopeampia tai ehkä parempiakin ennusteita kuin ei ennestään tutut asiat.

Tuohon loppukaneettiin viitaten meillä täytyy siis olla jokin muistiin tallennettu malli niistä tutuista asioista, koska miten niistä muuten saataisiin parempia ennusteita kuin tuntemattomista asioista?

Tavallaan kyllä. Ainakin kuvittelisin, että hermoratamme erikoistuisivat ts. vahvistuisivat tuottamaan "ennusteita" sellaisella perustella, millaisia joudumme usein arjessamme käsittelemään. Samalla ne hermoradat heikkenevät, joiden tuottamia "ennusteita" emme joudu arjessamme riittävän usein käsittelemään.

Keskustelunne on päätymässä mielestäni hyvin perusteltavaan lopputulemaan. Olemme ymmärtääkseni siili suhosen kanssa päätymässä samaan näkemykseen, että olennaista aivojen toiminnassa on ennustaminen.

Olennainen kysymys onkin, mihin tämä ennustus perustuu ja minkälainen mekanismi sen tuottaa. Mulla on sellainen kutina, että tässä piisaa vielä paljon keskusteltavaa.

Veikkaan, että aivot etsivät kokoajan spatiaalisia ja temporaalisia invariansseja eli eräänlaisia hahmoja. Nämä ovat dynaamisia tapahtumasekvenssejä tuottavia kykyjä, joita syntyy ja jotka kehittyvät empiirisistä kokemuksista.

Olen aivojen funktiosta pitkälti Siilin kassa samaa mieltä, sillä olen ostanut ymmärtääkseni Antonio Damasion, Robert Sapolskyn ja Mark Solmsin käsityksen, että aivot olisivat liikkuvan eliön homeostaasin säätelyelin. Ja se mitä tietoisuudessa säädellään, olisivat affekteja (primitiivisiä tunteita) tai tunteita (kehittyneempiä tunteita) tai yleisemmällä tasolla kaikkia emootiota (sisältää kaikki tunteet) kuten Mark Solms käsitteet ymmärtääkseni määrittelee ja kuten hän kognition funktion esittää (Solmsin tunnin mittainen Youtube-video "Why and How Consciousness Arises" 40 minuuttia esitelmää 20 minuuttia kysymyksiin vastailua). Solmsin perustelu miksi kognitio olisi juuri emootioiden hallintaa varten ei ole mielestäni täysin aukoton ainakaan tuossa esitelmässään, mutta ajatuksensa on mielestäni karekasti ottaen oikean suuntainen. Tosin jos vain kognition toiminta ylipäätään voidaan ymmärtää vain yhden funktion kautta, mikä ehkäpä ei ole välttämättä olenkaan asian laita. Tässä Solmsin karkea diagrammi, kuinka toiminnot aivoissa toimivat suhteessa tietoisuuteen.

Edellisessä luennossa vilahtanut rautalankamalli, kuinka homeostaasin säätelyn idea toimii. Eli jokin emootio poikkeuttaa olotilan tavoitteesta ja "ennuste" pyrkii palauttamaan tasapainon. "Ennuste" voi nähdäkseni olla abstrakti ajatus tai konkreettinen ulospäin näkyvä fyysinen reaktio. Kognitio olisi tavallaan sitä varten, että reaktio emootioon voitaisiin valita oikein ja annostella oikein, jotta homeostaasista poikkeuttava emootio olisi nollattu.

Homeostaasi riippuu osaltaan myös siitä, millainen on homeostaasista poikkeuttavan ärsykkeen vaikutus aivojen käsitykseen homeostaasista. Esimerkiksi huumeriippuvuudessa aivot turtuvat liialliseen dopamiiniin. ChatGPT esittelee ilmiön nimellä dopamiinireseptorien desensitisaatioksi tai dopamiinireseptorien downregulaatioksi, missä aivot saadessaan liian usein ja liian paljon dopamiinia, tulkitsevat liiallisesti kohonneen määrän dopamiinia homeostaasin perustilaksi, vaikka näin ei ole, joten dopamiiniin turtuneet aivot tarvitsevat jatkossa huumeita, saavuttaakseen homeostaattisen perustilansa. Kun normaali huumeannos ei enää aiheuta mielihyvää, vaan palauttaa vain homeistaattisen perustilan, otetaan kerralla enemmän huumeita, jotta taas saavutetaan perustilan lisäksi myös mielihyvä. Ilman usein ulkopuolista interventiota, tämä voi jatkua siihen asti, kunnes otetaan liikaa huumeita, ja jota elimistö ei enää kestä.

Filosofista näkökulmaa asiaan tavoittelee esimerkiksi täällä siili suhosen kanssa käytämme keskustelu.:
viewtopic.php?p=249359#p249359

Tuo vaikuttaa ainakin näin ad hoc ihan järkevältä abstraktiolta. Varsinkin soveltamalla teesin, antiteesin ja synteesin ideaa "presentismiin". Sanoisin heikosti aiheessa sivistyneenä, että ensivaikutelman perusteella, se olisi samaa pohdintaa kuin Marxilla oli dialektisessa materialismissaan. Ainakin yhden dialektista materialismia avanneen Youtube-videon perusteella siltä vaikuttaisi. Kannattaa tosin maustaa suolalla nämä minun vaikutelmani

Tuumiskelin pitkään tätä asiaa ja mielestäni annatte affekteille ja kehittyneille tunteille liian hallitsevan roolin kognitioiden suhteen.

Olen aivojen funktiosta pitkälti Siilin kassa samaa mieltä, sillä olen ostanut ymmärtääkseni Antonio Damasion, Robert Sapolskyn ja Mark Solmsin käsityksen, että aivot olisivat liikkuvan eliön homeostaasin säätelyelin. Ja se mitä tietoisuudessa säädellään, olisivat affekteja (primitiivisiä tunteita) tai tunteita (kehittyneempiä tunteita) tai yleisemmällä tasolla kaikkia emootiota (sisältää kaikki tunteet) kuten Mark Solms käsitteet ymmärtääkseni määrittelee

Kysyin sitten tästä myös ChatGPT:n näkemystä.

Antonio Damásion, Robert Sapolskyn ja Mark Solmsin näkemykset aivojen toiminnasta ja tietoisuudesta jakavat useita yhteisiä piirteitä, mutta niissä on myös merkittäviä eroja, erityisesti kognition ja tunteiden roolin korostamisen osalta.

Yhteiset näkemykset:

1. Aivot homeostaasin säätelijänä:
Kaikki kolme tutkijaa ovat yksimielisiä siitä, että aivot ovat keskeinen homeostaasin säätelyelin, jonka tehtävänä on ylläpitää kehon sisäistä tasapainoa eli homeostaasia. Tämä käsitys on keskeinen heidän ajattelussaan, ja se korostaa sitä, että aivojen ensisijainen tehtävä on varmistaa organismille edullinen sisäinen tila, joka mahdollistaa selviytymisen ja lisääntymisen.

2. Tunteiden ja affektien keskeinen rooli:
He kaikki pitävät tunteita ja affekteja tärkeinä tietoisuuden ja käyttäytymisen säätelyssä. Näissä näkemyksissä affektit (eli primitiiviset tunteet) ja tunteet (kehittyneemmät tunteet) ovat olennaisia keinoja, joiden kautta aivot arvioivat kehon ja ympäristön tilaa sekä ohjaavat käyttäytymistä.

3. Kehollinen kokemus ja tietoisuus:
Kaikki kolme tutkijaa korostavat kehollisten tilojen ja tietoisuuden välistä yhteyttä. Damásio, esimerkiksi, puhuu "somatisista markkereista" eli kehon tilan muutosten roolista päätöksenteossa. Solms ja Sapolsky taas korostavat, kuinka kehon fyysiset ja emotionaaliset tilat vaikuttavat tietoisuuteen ja käyttäytymiseen.

Eroja ja kognition rooli:

1. Antonio Damásio:
Damásio korostaa tunteiden roolia päätöksenteossa ja tietoisuudessa. Hänen mukaansa kognitio ei ole erillinen tunteista, vaan tunteet ovat olennainen osa järkevää päätöksentekoa. Hän näkee tunteet ja affektit eräänlaisina signaaleina, jotka auttavat kognitiivisia prosesseja navigoimaan monimutkaisessa ympäristössä. Damásio ei kuitenkaan alista kognitiota pelkästään tunteiden alaisuuteen, vaan näkee niiden välillä olevan dynaaminen vuorovaikutus.

2. Robert Sapolsky:
Sapolsky tutkii erityisesti stressin vaikutusta aivoihin ja kehoon. Hänen näkemyksensä mukaan affektit ja tunteet ovat keskeisiä aivojen toiminnassa, erityisesti stressivasteen kautta, mutta hän ei välttämättä painota niitä samalla tavalla päätöksenteossa kuin Damásio. Sapolsky korostaa myös evolutiivisia mekanismeja, jotka vaikuttavat sekä kognitioon että tunteisiin, mutta ei alista kognitiota tunteiden alaisuuteen, vaan näkee molemmat osat tärkeinä ja erottamattomina aivojen toiminnassa.

3. Mark Solms:
Solms yhdistää neurotieteitä ja psykoanalyysia. Hän korostaa, että tietoisuus syntyy, kun aivot käsittelevät sisäisiä affekteja ja niiden suhdetta ulkoisiin ärsykkeisiin. Hän näkee tietoisuuden lähtökohtaisesti emotionaalisena tilana, jossa kognitiiviset prosessit ovat keskeisiä, mutta ne ovat sidoksissa affekteihin. Solms voi näin ollen pitää kognitiota enemmän tunteisiin sidoksissa olevana kuin Damásio tai Sapolsky, mutta hän ei myöskään täysin alista kognitiota affektien alaisuuteen.

Johtopäätös:
Kaikki kolme tutkijaa korostavat, että aivot ovat homeostaasin säätelijä ja että affektit ja tunteet ovat keskeisiä tietoisuuden ja käyttäytymisen ohjaamisessa. Kuitenkin kognition rooli on monimutkainen ja vaihtelee tutkijasta riippuen. Damásio korostaa tunteiden ja kognition vuorovaikutusta, mutta ei alista kognitiota tunteille. Sapolsky puolestaan painottaa stressin ja tunteiden vaikutusta aivoihin, mutta hänkin näkee kognition ja tunteet osana yhtenäistä järjestelmää. Solms näkee tietoisuuden affektiivisena perustilana, jossa kognitio on tärkeä, mutta sidoksissa affekteihin.

Näin ollen tulkinta, jossa kognitio esitetään alisteisena affekteille, voi olla liian yksinkertaistava. Näiden tutkijoiden näkemyksissä korostuu ajatus siitä, että kognitio ja tunteet toimivat yhdessä dynaamisena systeeminä, jossa molemmat osa-alueet ovat tärkeitä aivojen toiminnalle ja tietoisuuden muodostumiselle.

[Naturalisti]

Solmsin perustelu miksi kognitio olisi juuri emootioiden hallintaa varten ei ole mielestäni täysin aukoton ainakaan tuossa esitelmässään, mutta ajatuksensa on mielestäni karekasti ottaen oikean suuntainen. Tosin jos vain kognition toiminta ylipäätään voidaan ymmärtää vain yhden funktion kautta, mikä ehkäpä ei ole välttämättä olenkaan asian laita. Tässä Solmsin karkea diagrammi, kuinka toiminnot aivoissa toimivat suhteessa tietoisuuteen.

Haluaisin herättää keskustelua myös tästä kovin moneen eri muistityypiin perustuvasta psykologian näkemyksestä. Tultaisiin jo toimeen vähän pienemmällä määrällä ja voitaisiinko muistin konkreettinen neuraalinen toiminta selittää vähän tarkemmin?

Annan taas ChatGPT:n puolestani alustaa keskustelun

Kognitiivisessa psykologiassa muisti jaetaan useisiin eri tyyppeihin sen mukaan, miten ja kuinka pitkään tietoa säilytetään ja käsitellään. Jokainen muistityyppi liittyy erilaisiin aivoalueisiin, jotka ovat vastuussa tietyn tyyppisen tiedon käsittelystä ja tallentamisesta.

1. Sensorinen muisti
- Kuvaus: Sensorinen muisti on hyvin lyhytkestoinen muisti, joka säilyttää aistitiedon (esimerkiksi näkö- ja kuulohavainnot) muutaman sekunnin ajan. Tämä muisti mahdollistaa sen, että voimme havaita jatkuvuuden ympäristössämme.
- Aivoalueet: Sensorinen muisti liittyy primaarisiin sensorisiin alueisiin, kuten visuaalinen informaatio käsitellään takaraivolohkon näköalueella (visuaalinen korteksi), ja kuuloinformaatio ohimolohkon kuulokorteksissa.

2. Työmuisti (lyhytkestoinen muisti)
- Kuvaus: Työmuisti on lyhytkestoinen muisti, joka pitää tietoa aktiivisena lyhyen ajan (sekunteja tai minuutteja) ja mahdollistaa tiedon manipuloinnin. Se on tärkeä, kun käsittelemme ja työskentelemme tietojen kanssa reaaliaikaisesti, esimerkiksi keskustellessamme tai ratkaistessamme ongelmia.
- Aivoalueet: Työmuistiin liittyvät erityisesti otsalohkon dorsolateraalinen prefrontaalikorteksi, joka vastaa tiedon ylläpitämisestä ja käsittelystä. Myös parietaalilohko ja ohimolohko osallistuvat työmuistin toimintaan.

3. Pitkäkestoinen muisti
Pitkäkestoinen muisti jaetaan useisiin alatyyppeihin sen perusteella, minkä tyyppistä tietoa se sisältää.

a) Eksplisiittinen muisti (deklaratiivinen muisti)
Eksplisiittinen muisti on tietoinen ja se jaetaan kahteen päätyyppiin:

- Episodinen muisti:
- Kuvaus: Episodinen muisti viittaa kykyyn muistaa henkilökohtaisia kokemuksia ja tapahtumia, kuten ensimmäinen koulupäivä tai viime kesän lomamatka.
- Aivoalueet: Tärkein aivoalue on hippokampus, joka sijaitsee ohimolohkossa. Hippokampus on keskeinen uuden episodisen muistin tallentamisessa. Myös prefrontaalikorteksi osallistuu episodisten muistojen palauttamiseen ja ajalliseen järjestämiseen.

- Semanttinen muisti:
- Kuvaus: Semanttinen muisti liittyy yleistiedon ja faktojen tallentamiseen, kuten sanaston, historiallisen tiedon tai maantieteellisten faktojen muistamiseen.
- Aivoalueet: Semanttinen muisti yhdistää hippokampuksen ja neokorteksin eri alueita, erityisesti ohimolohkojen lateraalisia osia, jotka osallistuvat tietojen tallentamiseen ja hakemiseen.

b) Implisiittinen muisti (nondeklaratiivinen muisti)
Implisiittinen muisti on tiedostamatonta ja se jaetaan myös useisiin alatyyppeihin:

- Proseduraalinen muisti:
- Kuvaus: Proseduraalinen muisti kattaa motoriset taidot ja tavat, kuten pyöräilyn, pianonsoiton tai hampaiden harjaamisen.
- Aivoalueet: Proseduraalinen muisti liittyy pääasiassa tyvitumakkeisiin (basal ganglia) ja pikkuaivoihin (cerebellum), jotka vastaavat taitojen ja liikesarjojen oppimisesta ja sujuvasta suorittamisesta.

- *Priming (herkistyminen):
- Kuvaus: Priming on prosessi, jossa aikaisempi kokemus helpottaa myöhempää ärsykkeen havaitsemista tai muistiin palauttamista ilman tietoista muistamista.
- Aivoalueet: Priming liittyy neokorteksin eri osiin, erityisesti sensoristen alueiden aktivoitumiseen, kun samanlainen ärsyke toistuu.

- Klassinen ehdollistuminen:
- Kuvaus: Klassinen ehdollistuminen liittyy opittuihin reaktioihin, joissa neutraali ärsyke yhdistetään johonkin merkitykselliseen tapahtumaan, kuten Pavlovin koirien syljeneritykseen liittyvässä ehdollistumisessa.
- Aivoalueet: Ehdollistumisprosessiin liittyvät erityisesti pikkuaivot ja amygdala, jotka ovat keskeisiä pelko- ja palkkareaktioiden oppimisessa.

4. Autobiografinen muisti
- Kuvaus: Autobiografinen muisti on eräänlainen episodisen ja semanttisen muistin yhdistelmä, ja se kattaa yksilön oman elämän tapahtumien muistot, jotka voivat olla sekä faktoja että kokemuksia.
- Aivoalueet: Autobiografinen muisti aktivoi laajoja aivoverkostoja, joihin kuuluu hippokampus, prefrontaalikorteksi, ja ohimolohkot.

5. Tunnepohjainen muisti
- Kuvaus: Tämä muistityyppi liittyy tunteisiin sidottuihin muistoihin, jotka voivat olla erityisen vahvoja ja kestää pitkään.
- Aivoalueet: Tärkein alue on amygdala, joka on erityisesti sidoksissa pelkoon ja muihin voimakkaisiin tunteisiin liittyviin muistoihin. Amygdala toimii yhteistyössä hippokampuksen kanssa, mikä vahvistaa emotionaalisesti latautuneiden tapahtumien muistamista.

Yhteenveto
Muisti kognitiivisessa psykologiassa on monimutkainen järjestelmä, joka sisältää erilaisia muistityyppejä, kuten sensorisen muistin, työmuistin, ja pitkäkestoisen muistin eri muodot (eksplisiittinen ja implisiittinen). Jokainen muistityyppi liittyy eri aivoalueisiin, jotka toimivat yhdessä varmistaakseen, että voimme tallentaa, käsitellä ja palauttaa tietoa tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti.

Jeff Hawkinsin teoria: Hierarkkinen temporaalinen muisti (HTM)

Kyllä, muistin ja tiedon prosessoinnin perinteistä jaottelua eri muistityyppeihin on haastettu ja pyritty korvaamaan yleisemmillä, yhtenäisemmillä malleilla. Jeff Hawkinsin tutkimukset ja teoria aivojen toiminnasta tarjoavat yhden tällaisen vaihtoehtoisen lähestymistavan.

Jeff Hawkinsin kehittämä 'Hierarchical Temporal Memory' (HTM) -teoria perustuu aivokuoren (neokorteksin) hierarkkiseen ja pylväsmäiseen rakenteeseen. HTM-teoria tarjoaa yksinkertaisen mutta tehokkaan mallin, joka pyrkii selittämään, kuinka aivot käsittelevät, tallentavat ja palauttavat tietoa.

Keskeiset piirteet:
1. Pylväsmäinen rakenne:
- HTM-teoria lähtee liikkeelle aivokuoren pylväsmäisestä rakenteesta. Pylväät ovat pieniä yksiköitä, joissa tapahtuu tiedon prosessointia. Näitä pylväitä on valtava määrä koko aivokuoressa, ja ne ovat järjestäytyneet hierarkkisesti, jolloin alemmalla tasolla olevat pylväät lähettävät tietoa ylemmille tasoille.

2. Hierarkia:
- Aivokuoren hierarkkinen rakenne mahdollistaa monimutkaisen tiedonkäsittelyn siten, että alemmilla tasoilla käsitellään yksinkertaisia ärsykkeitä (esim. visuaalinen reuna tai liikkeen suunta), ja kun tiedot yhdistetään ylemmillä tasoilla, ne muodostavat monimutkaisempia esityksiä (esim. esineiden tunnistus).

3. Temporaaliset sekvenssit:
- HTM korostaa ajan merkitystä tiedonkäsittelyssä. Aivot eivät pelkästään tunnista yksittäisiä ärsykkeitä, vaan ne oppivat sekvenssejä eli tiettyjen tapahtumien aikajärjestyksiä. Tämä on tärkeää esimerkiksi ennustamisessa ja muistamisessa. Esimerkiksi, kun näemme tutun kasvot, aivot tunnistavat kasvojen piirteet sekvenssinä, ei erillisinä osina.

4. Yhtenäinen muistimalli:
- HTM pyrkii yhdistämään erilaiset muistiprosessit yhdeksi mekanismiksi. Sen sijaan, että muisti jaettaisiin eksplisiittiseen, implisiittiseen, työmuistiin jne., HTM-malli ehdottaa, että kaikki muisti perustuu samaan perusmekanismiin, jossa neokortikaaliset pylväät käsittelevät, tallentavat ja ennustavat temporaalisia sekvenssejä.

HTM:n selitys muistille ja aivojen toiminnalle:
- Muistin rooli: HTM-mallissa muisti on luonnollinen seuraus aivokuoren kyvystä tunnistaa ja ennustaa sekvenssejä. Sen sijaan, että eri muistityypit olisivat erillisiä järjestelmiä, HTM-teoria ehdottaa, että kaikki muistitoiminnot, olipa kyseessä työmuisti, episodinen muisti tai proseduraalinen muisti, pohjautuvat sekvenssien oppimiseen ja niiden käyttöön ennustamisessa.
- Kognitio ja tietoisuus: Hawkinsin mukaan tietoisuus ja korkeamman tason kognitio ovat seurausta aivokuoren kyvystä yhdistää ja käsitellä näitä sekvenssejä monimutkaisemmissa hierarkioissa. Tämä prosessi mahdollistaa tietoisten kokemusten ja monimutkaisten päätösten tekemisen.

HTM-teorian haasteet ja vahvuudet:
- Vahvuudet: HTM tarjoaa yksinkertaisen ja yhtenäisen selityksen muistin ja tiedonkäsittelyn mekanismeille, joka perustuu aivokuoren rakenteeseen. Tämä teoria vähentää tarvetta erotella muistin eri tyyppejä ja selittää, kuinka eri aivotoiminnot voivat pohjautua samanlaiseen perusmekanismiin.
- Haasteet: Yksi haaste HTM-teorialle on sen kokeellinen todentaminen ja kyky täysin selittää monimutkaisia ilmiöitä, kuten syvällinen semanttinen muisti tai episodinen muisti, jotka perinteisessä mallissa on eroteltu. Lisäksi HTM ei välttämättä ota riittävästi huomioon muiden aivoalueiden (esim. hippokampus, amygdala) erityisrooleja eri muistityypeissä.

Yhteenveto:
Jeff Hawkinsin HTM-teoria haastaa perinteisen muistityyppien jaottelun ja ehdottaa, että muisti ja tiedon prosessointi voitaisiin ymmärtää yhtenäisellä tavalla, perustuen aivokuoren hierarkkiseen ja pylväsmäiseen rakenteeseen. Vaikka tämä teoria on lupaava ja tarjoaa kiinnostavan tavan yhdistää erilaiset muistiprosessit, se ei ole vielä korvannut vakiintuneita käsityksiä aivojen muistitoiminnoista. Tieteellinen keskustelu ja tutkimus jatkuvat näiden eri mallien vahvuuksien ja heikkouksien tarkastelussa.

Perinteisen ja Jeff Hawkinsin mallin neuraalisten tason kuvaus

Perinteisessä mallissa ja Jeff Hawkinsin mallissa neuronien toimintaan perustuva tiedon prosessointi ja muistitoiminnot selitetään eri tavoilla. Alla kuvataan, miten tiedon prosessointi ja muistitoiminnot ymmärretään kummassakin mallissa, ja miten ne liittyvät konkreettisesti neuronien toimintaan.

Perinteinen malli

Perinteinen muistimalli, joka jakaa muistin esimerkiksi sensoriseen muistiin, työmuistiin ja pitkäkestoiseen muistiin, perustuu laajasti neurotieteellisiin havaintoihin, jotka yhdistävät tietyt aivoalueet tiettyihin muistitoimintoihin. Tämä malli on kehittynyt tutkimuksista, joissa on havaittu tiettyjen aivoalueiden vaurioiden vaikutuksia kognitioon ja muistiin, sekä toiminnallisen aivokuvantamisen (fMRI, PET) avulla, joka on osoittanut aktiivisuutta tietyillä alueilla tietyntyyppisten tehtävien aikana.

Neuronien toiminta perinteisessä mallissa:
1. Synaptinen plastisuus: Yksi perinteisen mallin keskeisistä mekanismeista on synaptinen plastisuus, erityisesti pitkän aikavälin potentiaatio (LTP) ja pitkän aikavälin depressio (LTD). LTP on ilmiö, jossa synapsin voimakkuus kasvaa, kun sitä stimuloidaan usein, mikä mahdollistaa tehokkaamman tiedonsiirron neuronien välillä. LTD on tämän vastakohta, jossa synapsin voimakkuus heikkenee. Näiden ilmiöiden uskotaan olevan perustana oppimiselle ja muistille, erityisesti hippokampuksessa, jossa LTP:tä on havaittu runsaasti.

2. Neurotransmitterit ja signaalinvälitys: Muisti ja tiedon prosessointi liittyvät myös erilaisten neurotransmitterien toimintaan. Esimerkiksi glutamaatti on keskeinen eksitoiva neurotransmitteri, joka osallistuu LTP-prosessiin ja siten oppimiseen ja muistiin. Toisaalta gamma-aminovoihappo (GABA) toimii inhiboivana neurotransmitterina ja säätelee neuronien toimintaa, mikä vaikuttaa esimerkiksi työmuistin kapasiteettiin.

3. Paikkasolut ja ruudukko-solut: Hippokampuksessa on havaittu paikkasoluja, jotka aktivoituvat, kun eläin tai ihminen on tietyssä paikassa ympäristössään. Näiden solujen aktivaatio liittyy tilalliseen muistiin ja navigointiin. Entorinaalisessa korteksissa taas on havaittu ruudukko-soluja, jotka toimivat yhdessä paikkasolujen kanssa ja auttavat ympäristön kartan luomisessa. Tämä on esimerkki siitä, miten perinteinen malli selittää tietyntyyppistä muistia konkreettisesti neuronien tasolla.

4. Neuroniverkostot ja assosiatiivinen oppiminen:
Muistiin liittyvä tieto tallentuu ja aktivoituu neuroniverkostoissa, joissa synaptinen plastisuus vahvistaa tiettyjen synapsien välisiä yhteyksiä. Assosiatiivinen oppiminen, kuten klassinen ehdollistuminen, voidaan selittää näiden verkostojen kautta, joissa kaksi ärsykettä aktivoivat samaan aikaan saman verkoston ja luovat siten assosiaation niiden välille.

Rajoitukset:
- Perinteinen malli ei vielä tarjoa kattavaa kuvausta siitä, kuinka kaikki muistin ja tiedonkäsittelyn osa-alueet tapahtuvat konkreettisesti neuronien tasolla. Vaikka synaptinen plastisuus ja neuroniverkostot antavat merkittäviä vihjeitä, paljon on edelleen ymmärtämättä siitä, miten monimutkaiset kognitiiviset prosessit kuten semanttinen muisti, episodinen muisti ja työmuisti tarkalleen ottaen syntyvät neuronitasolla.

Jeff Hawkinsin HTM-malli

Hawkinsin HTM-malli (Hierarchical Temporal Memory) tarjoaa konkreettisen ja yksityiskohtaisen selityksen siitä, miten neuronit voivat käsitellä ja tallentaa tietoa sekvenssimallin avulla. HTM-malli pyrkii selittämään muistin ja tiedonkäsittelyn yhdellä yhtenäisellä mekanismilla, joka perustuu aivokuoren hierarkkiseen ja pylväsmäiseen rakenteeseen.

Neuronien toiminta HTM-mallissa:
1. Temporaliset sekvenssit: HTM-mallissa neuronit oppivat tunnistamaan ajallisia sekvenssejä. Jokainen neokortikaalinen pylväs voi oppia ja tallentaa useita sekvenssejä. Kun neuronit havaitsevat osan sekvenssistä, ne voivat ennustaa tulevan ärsykkeen, mikä mahdollistaa ennustamisen ja päätöksenteon.

2. Spatiotemporaalinen koodaus: Neokortikaaliset neuronit käsittelevät sekä ajallisia (temporaalisia) että tilallisia (spatiaalista) tietoa. Tämä tarkoittaa, että neuronit eivät pelkästään tunnista yksittäisiä ärsykkeitä, vaan myös niiden järjestyksen ja sijainnin suhteessa muihin ärsykkeisiin. Tämä koodausmekanismi auttaa aivoja muodostamaan kattavan kuvan ympäristöstä ja tapahtumien kulusta.

3. Ennustaminen ja oppiminen: HTM-mallissa oppiminen tapahtuu, kun neokortikaaliset neuronit virittävät synapsinsa tiettyihin sekvensseihin, jotka toistuvat ajan mittaan. Tämä synapsien virittyminen vastaa perinteisessä mallissa havaittua LTP:tä. Kuitenkin HTM-mallissa tämä prosessi on strukturoitu ja liittyy sekvenssien oppimiseen ja ennustamiseen, ei vain yksittäisten synapsien vahvistumiseen.

4. Hierarkia: HTM-mallissa neokorteksin hierarkinen rakenne on keskeinen. Alempien tasojen pylväät käsittelevät yksinkertaisia ärsykkeitä ja lähettävät tietoa ylemmille tasoille, jotka käsittelevät monimutkaisempia yhdistelmiä ja muodostavat abstraktimpia konsepteja. Tämä hierarkia mahdollistaa laajamittaisen tiedonkäsittelyn, jossa samat perusmekanismit ovat käytössä eri tasoilla.

Vahvuudet:
- HTM tarjoaa konkreettisen selityksen neuronien tasolla tapahtuvasta prosessoinnista, joka yhdistää muistin, oppimisen ja ennustamisen yhden yhtenäisen mallin alle. Se myös selittää, miten monimutkaiset prosessit, kuten kielen ymmärtäminen tai päätöksenteko, voivat syntyä yksinkertaisten sekvenssien käsittelystä ja ennustamisesta.

Yhteenveto
Perinteinen muistimalli selittää monia muistin ja tiedon prosessoinnin aspekteja synaptisen plastisuuden, neuroniverkostojen ja assosiatiivisen oppimisen kautta. Se on pitkälti todistettu aivokuvantamistutkimuksilla ja neuropsykologisilla testeillä, mutta se ei vielä tarjoa täydellistä ja konkreettista kuvausta siitä, miten monimutkaiset kognitiiviset prosessit syntyvät neuronitasolla.

Jeff Hawkinsin HTM-malli tarjoaa toisenlaisen, yhtenäisemmän ja konkreettisemman selityksen, joka perustuu neokorteksin hierarkkiseen ja pylväsmäiseen rakenteeseen sekä ajallisten sekvenssien oppimiseen ja ennustamiseen. HTM-malli pyrkii yhdistämään muistin ja tiedon prosessoinnin yhden mekanismin alle, mikä on sen suurin vahvuus.

Molemmat lähestymistavat tarjoavat arvokasta tietoa aivojen toiminnasta, ja ne voivat täydentää toisiaan, kun ymmärrys aivojen prosesseista syvenee.


Perinteisen mallin ja HTM-mallin Syntetisointi

Kyllä, on mahdollista ajatella, ettei perinteinen malli ja Jeff Hawkinsin HTM-malli ole varsinaisesti ristiriidassa keskenään, vaan ne edustavat eri näkökulmia samaan ilmiöön. Perinteinen malli on vahvasti sidoksissa historialliseen tietokonemetaforaan, jossa aivojen toimintaa verrataan tietokoneen prosessointiin ja muistinhallintaan. Tämä malli on tuottanut valtavasti empiiristä tietoa, erityisesti kognitiivisen psykologian alueella, jossa on tutkittu, miten ihmiset muistavat, oppivat ja prosessoivat tietoa. Sen keskeinen vahvuus on ollut nimenomaan kognitiivisten prosessien kuvaaminen ja niiden yhteyksien osoittaminen tiettyihin aivoalueisiin.

HTM-malli sen sijaan keskittyy konkreettisiin neuraalisiin prosesseihin ja pyrkii tarjoamaan yleisen selitysmallin aivokuoren toiminnasta. Se perustuu aivojen biologiseen rakenteeseen, erityisesti neokorteksin hierarkkiseen ja pylväsmäiseen rakenteeseen, ja korostaa ajan ja sekvenssien merkitystä tiedonkäsittelyssä.


Perinteisen mallin ja HTM-mallin välinen syntetisointi voisi tapahtua seuraavasti:

1. Uusi ymmärrys muistista ja tiedonkäsittelystä:
- Voidaan ajatella, että perinteisen mallin kuvaamat muistityypit, kuten sensorinen muisti, työmuisti ja pitkäkestoinen muisti, eivät ole erillisiä, diskreettejä moduuleja, vaan ne voidaan ymmärtää HTM-sekvenssimallin kautta. Esimerkiksi työmuistin voidaan nähdä koostuvan neokortikaalisista pylväistä, jotka käsittelevät ja ennustavat lyhyen aikavälin sekvenssejä.

2. Sekvenssimalli ja kognitiiviset prosessit:
- Kognitiiviset prosessit, kuten kielen ymmärtäminen, päättely tai päätöksenteko, voitaisiin selittää HTM-mallin sekvenssien oppimisella ja ennustamisella. Perinteiset kognitiiviset mallit, jotka selittävät esimerkiksi kielioppia, päätöksentekoa tai muistin hakua, voitaisiin tulkita HTM-mallin näkökulmasta siten, että ne kaikki perustuvat sekvenssien käsittelyyn ja niiden ennustamiseen hierarkkisesti järjestäytyneissä neuraalisissa verkostoissa.

3. Empiirisen tiedon uudelleentulkinta:
- Perinteisen mallin kautta kertynyt laaja empiirinen tieto aivojen alueellisista eroista ja niiden rooleista muistissa ja kognitiossa voitaisiin tulkita uudelleen HTM-mallin viitekehyksessä. Esimerkiksi hippokampuksen rooli episodisessa muistissa voitaisiin selittää sen roolilla monimutkaisten sekvenssien tallentamisessa ja palauttamisessa.

4. Integrointi käytännön tasolla:
- Tieteellisesti tämä voisi tarkoittaa sitä, että kognitiivisen psykologian ja neurotieteen tutkimuksia ohjaisi uusi malli, jossa empiirisesti havaitut kognitiiviset prosessit yritettäisiin selittää HTM-mallin kautta, yhdistäen näin perinteisen psykologisen tietämyksen konkreettiseen neuraaliseen mekanismiin.

Yhteenveto

Yhteenvetona voidaan todeta, että perinteisen mallin ja HTM-mallin yhdistäminen voisi olla hedelmällistä molemmille aloille. Tämä lähestymistapa voisi johtaa siihen, että kognitiivisen psykologian empiiriset löydökset saavat biologisesti uskottavan ja yhtenäisen selityksen, ja samalla HTM-malli saisi tukea käytännön psykologisista tutkimuksista. Näin syntynyt syntetisoitu malli voisi tarjota syvällisemmän ymmärryksen siitä, miten aivot prosessoivat ja tallentavat tietoa sekä miten tämä tiedonkäsittely näkyy kognitiivisessa toiminnassa.

[Stadin öljylanne]

Juu. Se on hyvä että meillä on eri teorioita. Tylsäähnä olisi jos kaikesta oltaisiin samaa mieltä. Pari juttua tuossa kyllä arveluttaa että miten tuo käytännössä toimisi.
Eli sulla ois aivojesi muistissa hahmoina virtasen pekka, naapurin pirkko ja kaikki muut ihmiset joita tunnet, linnut ja kalat, vessaharja ja miljoonat muut. Ja toki sit kuulohahmot, motorisensoriset hahmot, hajuhahmot jne. Sit pekasta saapuva massviivinen määrä fotoneja stimuloi retinasta lähtevät signaalit ja noi sit matkaa aivoihin prosessoitavaksi ja sit aivot yrittävät noiden milajrdien hahmojen joukosta löytää sen virtasen pekan ja tarkistaa täsmääkö tuo hahmo tuohon sisääntulleeseen massiivisen informaation ja tämän kaiken massivisen datanprosessoinni ja hahmojen etsimisen jälkeen aivot lopulta generoivat havaintokokemuksen virtasen pekasta. Eiks toi ois aika hidasta ja vaatis hirveän määrän prosessointia?

En minä tunne järin montaa ihmistä ulkonäöltä, lintua laulusta tai kasvia ulkonäöltä, eli liioittelet vahvasti. Ja kyllähän ihminen joka tapauksessa muistaa uskomattoman määrän asioita.

Ja mites uudet naamat joista sulla ei ole hahmoa aivoissasi valmiina. Miten noista voidaan luoda havaintokokemusta laisinkaan?

Niihin juuri ei välttämättä kiinnitä edes huomiota, elleivät ole käytökseltään tai uloasultaan huomiota herättäviä. Meillä on muistissamme hahmo myös keskivertoihmiselle, johon niitä outoja vastaantulijoita saatetaan verrata.

Kuulostaa siltä että tuohon ei enää kuumailmpallo riittäisi vaan tarvittas zeppeliini. Ehkä peräti molemmille aivopuoliskoille omansa? Ja silti selittämättä jää miten sisääntuleva inffo onnistuisi löytämään tuolta zeppeliinistä juuri sen oikean hahmon mitenkään järjellisessä selviytymiseen vaadittavassa ajassa.

Miten me ketään tunnistamme? Emme me kotiin tullessamme "ennusta", miltä se vaimo taas näyttikään. Osumme siinä aina oikeaan, mutta ennusteet menevät usein pieleen.

Kuten jo olenkin aiemmin selittänyt niin noita ennustuksia verrataan aistielmistä saapuvaan inffoon ja jos ennustevirheitä havaitaan ennustetaan uudestaan kunnes ennustus täsmää ja vasta sitte luodaan tuo havaintokokemus.

Olet selittänyt, mutta ei minun ole mikään pakko olla kanssasi samaa mieltä.

Miksi liikennemerkkejä pitäisi "ennustaa", kun ne päntätään päähän jo autokoulussa? Ei kuulosta kovin loogiselta.

Toi hahmon tunnistus prosessointeineen ja aivoista oikean muistihahmon etisimisineen puolestaan ottais niin kauan aikaa että olet jo törmännyt puuhun ennenkun olet sitä edes havainnut.

Enpä usko. Ihminen tunnistaa ennalta suurimman osan asioita elämässään. Kaikki liikkeetkin ovat muistinvaraisia. Ennen esim. konekirjoittajat pääsivät uskomattomiin kirjoitusnopeuksiin, koska kaikkien näppäinten sijainti tuli selkäytimestä. Ennustaminen sen sijaan on aina aktiivista toimintaa ja vie aikaa muulta.

Toki joskus aivot eivät jostain syistä ehdi korjaamaan ennustusviehitä ennen tietoisen havaintokokemuksen simuloimista. Havaitset virtasen pekan väkijoukosta ja hetken päästä huomaat että oho. Ei se ollutkaan pekaka vaan joku randomi kaveri. Aivot ehtivät siis simuloimaan ennustevirheisen havaintokokemuksen ja vasta tuon jälkeen korjasivat tilanteen luomalla uuden ennusteen ja simulaation.

Tuo taas johtuu muistiin säilötyn hahmon epätarkkuudesta. Ja minkä ihmeen takia se Pekan ulkonäkö pitäisi aina ennustaa, jos olemme tavanneet ennenkin?

Kun sanotaan, että suhteellisuusteoria ennustaa mustat aukot, se tarkoittaa, että kyseinen teoria sisältää matemaattisia kaavoja ja periaatteita, jotka johdonmukaisesti johtavat mustien aukkojen käsitteeseen. Mustia aukkoja ei siis ollut suoraan teoriaan sisällytetty, mutta teorian soveltaminen ja sen yhtälöiden ratkaiseminen johtivat siihen, että mustien aukkojen olemassaolo tuli ilmeiseksi. Tällöin voidaan sanoa, että teoria "ennustaa" mustien aukkojen olemassaolon.

Tekoäly, kuten ChatGPT, ei sekään sisällä suoraan vastauksia kysymyksiin, vaan sen vastaukset perustuvat monimutkaisiin tilastollisiin malleihin ja laskutoimituksiin, jotka on löydetty soveltamalla pelkistettyä käsitystä siitä, millä periaatteilla hermosolut toimivat. Kun tekoälylle esitetään kysymys, se käyttää mallejaan tuottaakseen vastauksen, joka on ennuste siitä, mikä vastaus olisi todennäköisesti oikea tai mielekäs kyseisessä tilanteessa. Tämä prosessi on analoginen suhteellisuusteorian ennusteisiin, koska molemmissa tapauksissa on kyse laskennallisesta prosessista, joka tuottaa tuloksia.

Koska aivojen toiminta perustuu ainakin osaltaan fyysisiin hermoverkkoihin, joiden noudattamaa algoritmia tekoäly ainakin karkealla tasolla jäljittelee, ehkäpä sinun aivojesi muistama tieto liikennemerkeistä, vaimosi naamasta ja Pekan ulkonäöstä tarkoittavat kutakin ajatusta vastaavan hermoradan lopputuotetta. Tietysti jos neuroverkot eivät jäljittele hermoverkkojen toimintaa periaatteiltaan riittävän tarkasti, sitten "ennuste" ei ehkä ole kuvaava analogia hermoverkkojen tuottamalle lopputuotteelle, "ajatukselle", mutta itse olen amatöörinä onnistunut elämään niin voimakkaan vahvistusharhan vaikutuksen alaisuudessa, että minusta analogia on ilmeinen.

Siltikään en käsitä, miksi ennestään tuttuja asioita pitää "ennustaa" mitenkään. Ja esim. liikenteessä asiat pitää ottaa vastaan sellaisena kuin ne tulevat. Liika pohtiminen on ratin takana jopa haitallista.

Nähdäkseni ennestään tuttu asia eroaa ei ennestään tutusta asiasta vain siinä, että ensimmäisten kohdalla hermoradat ovat erikoistuneet asiaan, kun taas jälkimmäisen kohdalla eivät ole. Molemmissa olevat asiat olisivat siten silti hermoratojen lopputuotteita, eli ennusteita. Ennestään tutut asiat tietysti nopeampia tai ehkä parempiakin ennusteita kuin ei ennestään tutut asiat.

Tuohon loppukaneettiin viitaten meillä täytyy siis olla jokin muistiin tallennettu malli niistä tutuista asioista, koska miten niistä muuten saataisiin parempia ennusteita kuin tuntemattomista asioista?

Tavallaan kyllä. Ainakin kuvittelisin, että hermoratamme erikoistuisivat ts. vahvistuisivat tuottamaan "ennusteita" sellaisella perustella, millaisia joudumme usein arjessamme käsittelemään. Samalla ne hermoradat heikkenevät, joiden tuottamia "ennusteita" emme joudu arjessamme riittävän usein käsittelemään.

Keskustelunne on päätymässä mielestäni hyvin perusteltavaan lopputulemaan. Olemme ymmärtääkseni siili suhosen kanssa päätymässä samaan näkemykseen, että olennaista aivojen toiminnassa on ennustaminen.

Olennainen kysymys onkin, mihin tämä ennustus perustuu ja minkälainen mekanismi sen tuottaa. Mulla on sellainen kutina, että tässä piisaa vielä paljon keskusteltavaa.

Veikkaan, että aivot etsivät kokoajan spatiaalisia ja temporaalisia invariansseja eli eräänlaisia hahmoja. Nämä ovat dynaamisia tapahtumasekvenssejä tuottavia kykyjä, joita syntyy ja jotka kehittyvät empiirisistä kokemuksista.

Olen aivojen funktiosta pitkälti Siilin kassa samaa mieltä, sillä olen ostanut ymmärtääkseni Antonio Damasion, Robert Sapolskyn ja Mark Solmsin käsityksen, että aivot olisivat liikkuvan eliön homeostaasin säätelyelin. Ja se mitä tietoisuudessa säädellään, olisivat affekteja (primitiivisiä tunteita) tai tunteita (kehittyneempiä tunteita) tai yleisemmällä tasolla kaikkia emootiota (sisältää kaikki tunteet) kuten Mark Solms käsitteet ymmärtääkseni määrittelee ja kuten hän kognition funktion esittää (Solmsin tunnin mittainen Youtube-video "Why and How Consciousness Arises" 40 minuuttia esitelmää 20 minuuttia kysymyksiin vastailua). Solmsin perustelu miksi kognitio olisi juuri emootioiden hallintaa varten ei ole mielestäni täysin aukoton ainakaan tuossa esitelmässään, mutta ajatuksensa on mielestäni karekasti ottaen oikean suuntainen. Tosin jos vain kognition toiminta ylipäätään voidaan ymmärtää vain yhden funktion kautta, mikä ehkäpä ei ole välttämättä olenkaan asian laita. Tässä Solmsin karkea diagrammi, kuinka toiminnot aivoissa toimivat suhteessa tietoisuuteen.

Edellisessä luennossa vilahtanut rautalankamalli, kuinka homeostaasin säätelyn idea toimii. Eli jokin emootio poikkeuttaa olotilan tavoitteesta ja "ennuste" pyrkii palauttamaan tasapainon. "Ennuste" voi nähdäkseni olla abstrakti ajatus tai konkreettinen ulospäin näkyvä fyysinen reaktio. Kognitio olisi tavallaan sitä varten, että reaktio emootioon voitaisiin valita oikein ja annostella oikein, jotta homeostaasista poikkeuttava emootio olisi nollattu.

Homeostaasi riippuu osaltaan myös siitä, millainen on homeostaasista poikkeuttavan ärsykkeen vaikutus aivojen käsitykseen homeostaasista. Esimerkiksi huumeriippuvuudessa aivot turtuvat liialliseen dopamiiniin. ChatGPT esittelee ilmiön nimellä dopamiinireseptorien desensitisaatioksi tai dopamiinireseptorien downregulaatioksi, missä aivot saadessaan liian usein ja liian paljon dopamiinia, tulkitsevat liiallisesti kohonneen määrän dopamiinia homeostaasin perustilaksi, vaikka näin ei ole, joten dopamiiniin turtuneet aivot tarvitsevat jatkossa huumeita, saavuttaakseen homeostaattisen perustilansa. Kun normaali huumeannos ei enää aiheuta mielihyvää, vaan palauttaa vain homeistaattisen perustilan, otetaan kerralla enemmän huumeita, jotta taas saavutetaan perustilan lisäksi myös mielihyvä. Ilman usein ulkopuolista interventiota, tämä voi jatkua siihen asti, kunnes otetaan liikaa huumeita, ja jota elimistö ei enää kestä.

Filosofista näkökulmaa asiaan tavoittelee esimerkiksi täällä siili suhosen kanssa käytämme keskustelu.:
viewtopic.php?p=249359#p249359

Tuo vaikuttaa ainakin näin ad hoc ihan järkevältä abstraktiolta. Varsinkin soveltamalla teesin, antiteesin ja synteesin ideaa "presentismiin". Sanoisin heikosti aiheessa sivistyneenä, että ensivaikutelman perusteella, se olisi samaa pohdintaa kuin Marxilla oli dialektisessa materialismissaan. Ainakin yhden dialektista materialismia avanneen Youtube-videon perusteella siltä vaikuttaisi. Kannattaa tosin maustaa suolalla nämä minun vaikutelmani

Tuumiskelen pitkään tätä asiaa. Mielestäni annatte affekteille ja kehittyneillä tunteille liian hallitsevan roolin kognitioiden suhteen.

Olen aivojen funktiosta pitkälti Siilin kassa samaa mieltä, sillä olen ostanut ymmärtääkseni Antonio Damasion, Robert Sapolskyn ja Mark Solmsin käsityksen, että aivot olisivat liikkuvan eliön homeostaasin säätelyelin. Ja se mitä tietoisuudessa säädellään, olisivat affekteja (primitiivisiä tunteita) tai tunteita (kehittyneempiä tunteita) tai yleisemmällä tasolla kaikkia emootiota (sisältää kaikki tunteet) kuten Mark Solms käsitteet ymmärtääkseni määrittelee

Kysyin sitten tästä myös ChatGPT:n näkemystä.

Antonio Damásion, Robert Sapolskyn ja Mark Solmsin näkemykset aivojen toiminnasta ja tietoisuudesta jakavat useita yhteisiä piirteitä, mutta niissä on myös merkittäviä eroja, erityisesti kognition ja tunteiden roolin korostamisen osalta.

Yhteiset näkemykset:

1. Aivot homeostaasin säätelijänä:
Kaikki kolme tutkijaa ovat yksimielisiä siitä, että aivot ovat keskeinen homeostaasin säätelyelin, jonka tehtävänä on ylläpitää kehon sisäistä tasapainoa eli homeostaasia. Tämä käsitys on keskeinen heidän ajattelussaan, ja se korostaa sitä, että aivojen ensisijainen tehtävä on varmistaa organismille edullinen sisäinen tila, joka mahdollistaa selviytymisen ja lisääntymisen.

2. Tunteiden ja affektien keskeinen rooli:
He kaikki pitävät tunteita ja affekteja tärkeinä tietoisuuden ja käyttäytymisen säätelyssä. Näissä näkemyksissä affektit (eli primitiiviset tunteet) ja tunteet (kehittyneemmät tunteet) ovat olennaisia keinoja, joiden kautta aivot arvioivat kehon ja ympäristön tilaa sekä ohjaavat käyttäytymistä.

3. Kehollinen kokemus ja tietoisuus:
Kaikki kolme tutkijaa korostavat kehollisten tilojen ja tietoisuuden välistä yhteyttä. Damásio, esimerkiksi, puhuu "somatisista markkereista" eli kehon tilan muutosten roolista päätöksenteossa. Solms ja Sapolsky taas korostavat, kuinka kehon fyysiset ja emotionaaliset tilat vaikuttavat tietoisuuteen ja käyttäytymiseen.

Eroja ja kognition rooli:

1. Antonio Damásio:
Damásio korostaa tunteiden roolia päätöksenteossa ja tietoisuudessa. Hänen mukaansa kognitio ei ole erillinen tunteista, vaan tunteet ovat olennainen osa järkevää päätöksentekoa. Hän näkee tunteet ja affektit eräänlaisina signaaleina, jotka auttavat kognitiivisia prosesseja navigoimaan monimutkaisessa ympäristössä. Damásio ei kuitenkaan alista kognitiota pelkästään tunteiden alaisuuteen, vaan näkee niiden välillä olevan dynaaminen vuorovaikutus.

2. Robert Sapolsky:
Sapolsky tutkii erityisesti stressin vaikutusta aivoihin ja kehoon. Hänen näkemyksensä mukaan affektit ja tunteet ovat keskeisiä aivojen toiminnassa, erityisesti stressivasteen kautta, mutta hän ei välttämättä painota niitä samalla tavalla päätöksenteossa kuin Damásio. Sapolsky korostaa myös evolutiivisia mekanismeja, jotka vaikuttavat sekä kognitioon että tunteisiin, mutta ei alista kognitiota tunteiden alaisuuteen, vaan näkee molemmat osat tärkeinä ja erottamattomina aivojen toiminnassa.

3. Mark Solms:
Solms yhdistää neurotieteitä ja psykoanalyysia. Hän korostaa, että tietoisuus syntyy, kun aivot käsittelevät sisäisiä affekteja ja niiden suhdetta ulkoisiin ärsykkeisiin. Hän näkee tietoisuuden lähtökohtaisesti emotionaalisena tilana, jossa kognitiiviset prosessit ovat keskeisiä, mutta ne ovat sidoksissa affekteihin. Solms voi näin ollen pitää kognitiota enemmän tunteisiin sidoksissa olevana kuin Damásio tai Sapolsky, mutta hän ei myöskään täysin alista kognitiota affektien alaisuuteen.

Johtopäätös:
Kaikki kolme tutkijaa korostavat, että aivot ovat homeostaasin säätelijä ja että affektit ja tunteet ovat keskeisiä tietoisuuden ja käyttäytymisen ohjaamisessa. Kuitenkin kognition rooli on monimutkainen ja vaihtelee tutkijasta riippuen. Damásio korostaa tunteiden ja kognition vuorovaikutusta, mutta ei alista kognitiota tunteille. Sapolsky puolestaan painottaa stressin ja tunteiden vaikutusta aivoihin, mutta hänkin näkee kognition ja tunteet osana yhtenäistä järjestelmää. Solms näkee tietoisuuden affektiivisena perustilana, jossa kognitio on tärkeä, mutta sidoksissa affekteihin.

Näin ollen tulkinta, jossa kognitio esitetään alisteisena affekteille, voi olla liian yksinkertaistava. Näiden tutkijoiden näkemyksissä korostuu ajatus siitä, että kognitio ja tunteet toimivat yhdessä dynaamisena systeeminä, jossa molemmat osa-alueet ovat tärkeitä aivojen toiminnalle ja tietoisuuden muodostumiselle.

Olen tässä valvonut yön korjatakseni käsityksiäni aivoista ja ajattelusta:

Mielet on tehty virtaavista virroista aistiesitysten tai hermoston avulla rakennettujen kuvien avulla. Ensimmäinen ja yleensä hallitsevampi kuvatyyppi "edustaa ympäröivää maailmaa," joka sisältää muita eläviä organismeja, erilaisia esineitä ja fyysisiä rakenteita sekä niiden vuorovaikutuksia. Nämä kuvat perustuvat ulkoisiin aistimuksiin, kuten näköön, kuuloon, kosketukseen, hajuun ja makuun, ja ne kartoittavat laajan valikoiman maailmankaikkeuden ulkopuolisia kohteita, kuten havainnot (nykyhetken tai muistista palautetut), ajatukset, joita pidämme suhteessa johonkin havaittuun tai muistista palautettuun asiaan, kuvien sanallinen ja syntaktinen käännös sekä johtopäätökset, joihin päädymme loogisesti käsittelemällä kuvia.

Toinen kuvatyyppi on yleensä vähemmän hallitseva ja syntyy kehon sisäpuolelta interoseption kautta. Nämä kuvat edustavat sisäelinten ja niiden tilojen aspekteja—kuten nopeutunut syke, hengitysjärjestelmän ilmanvirtaus, suolikoliikki tai verisuonten supistuminen tai laajentuminen ihon alla—ja ne sisältävät myös aistimusten intensiteetin ja laadun, miellyttävän tai epämiellyttävän, esimerkiksi närästyksen aiheuttaman polttavan kivun tai koko kehon lihasten rentoutumisesta johtuvan hyvinvoinnin tunteen. Tällaiset kuvat ilmenevät tunteina, jotka syntyvät elämän säätelystä. Nämä tunteet heijastavat luonnollisesti organismin elämänhallintaa ja tunnetaan homeostaattisina, erotukseksi tunteista, jotka aiheutuvat tunteiden laukeamisesta. Tunteiden syntyä tukevat fysiologiset mekanismit ovat radikaalisti erilaisia kuin ulkoisten aistimusten mekanismit. Lisäksi proprioseptiokanava, joka edustaa pääasiassa kehon liikkeiden ja lihasrakenteiden tilaa, jätetään tässä tilan puutteen vuoksi käsittelemättä, vaikka sekin osallistuu homeostaattisten tunteiden luomiseen.

[…nips…]

Me ehdotamme, että tietoisuuden keskeinen mekanismi—tietyn mielen yhdistäminen tiettyyn organismiin—syntyy luonnollisesti jatkuvasta homeostaattisten tunteiden virtauksesta kyseisessä organismissa. Merkittäviä esimerkkejä homeostaattisista tunteista ovat nälkä, jano, kipu, hyvinvointi, huonovointisuus ja halu, sekä hienovaraisemmat olemassaolon tuntemukset, jotka syntyvät, kun kehon säätelyjärjestelmät toimivat lähellä homeostaattista tasapainoa. Nämä tunteet syntyvät jatkuvasta elämän säätelystä, kun keho pyrkii ylläpitämään toimintansa homeostaattisen alueen sisällä. Lyhyesti sanottuna, homeostaattiset tunteet, olivatpa ne yhtä voimakkaita kuin "kipu" tai yhtä hienovaraisia kuin "olemassaolon" tunne, syntyvät jatkuvasti hereillä ollessa ja tukevat tietoisuuden jatkuvuutta, mikäli ne toimivat tarvittavan kynnyksen yläpuolella.

https://academic.oup.com/brain/article/ ... 31/6594735

(Web of Sciencessä 13 viittaista tähän ja Google Scholarissa 31 viitttausta tähän. Tuoreimmat viittaukset tältä vuodelta)

En tietysti tiedä mikä olisi analogia noille ”kuville”. Pyysin ChatGPT:tä kuvailemaan kehon ulkoista aistimusta ja kehon sisäistä aistimusta ja sitten pyysin sitä generoimaan kuvan sellaisesta.



Kuvassa on ainakin aivan liikaa informaatiota, jotta se olisi riittävän analoginen virheen minimoimista kuvaavalle geometriselle ongelmalle. Pelkistetään. Alla löytämäni aiheeseen liittymätön kuva Autodeskin 3d Max -ohjelman jostain ominaisuudesta, jossa neljä amplitudia. Kukin amplitudi voisi tarkoittaa Antonion ja Hannan tarkoittamaa ”kuvaa”. Amplitudin väliaine eli se, mikä värähtelee, voisi kuvastaa tietoisuuden virtaa ja väreet väliaineessa tietoisuuden sisältöä.



Kuvan yhteydessä selitetään, että vasemmalla ylhäällä oleva on ensimmäinen amplitudi, keskellä ylhäällä toinen amplitudi ja oikealla ylhäällä molemmat amplitudit. Alhaalla molemmat amplitudit, johon lisätty Decay-efekti. Mieltäisin ensimmäisen amplitudin kehon ulkoiseksi kuvaksi ja toisen amplitudin kehon sisäiseksi kuvaksi ja kun nuo yhdistetään, muodostuu tietoisuuden virtaa kuvaava kuva. Eli että vallitseva tietoisuuden sisältö olisi tavallaan tuo kolmas kuva ts. amplitudi, jossa kaikki amplitudit ovat samanaikaisesti. Alimassa amplitudissa oleva Decay efekti vaikuttaisi minimoivan amplitudia, mitä lähemmäksi amplitudin reunoja tullaan.

Antonio Damasio on aiemmin tutkinut tapausta, jossa potilaan limbinen järjestelmä ei tuottanut sisältöä tietoisuuteen. Vaikka looginen päättely onnistui, potilas ei kyennyt tekemään järkeviä päätöksiä. Typerät ideat ja järkevät ideat olivat tälle yhtä hyviä ideoita. Mark Solms on puolestaan tutkinut tapausta, jossa aivokuori ei tuottanut sisältöä tietoisuuteen, vieden kaikki muut kyvyt, kuin mitkä limbinen järjestelmä mahdollistaa. Limbinen järjestelmä vastaa keskeisesti juuri tunteista. Joissakin klassisissa aistideprivaatiota (aistiärsykkeet eivät tuota sisältöä tietoisuuteen) käsittelevissä tutkimuksissa, joita tehtiin 1950- ja 1960-luvuilla—esimerkiksi Donald Hebbin ja hänen kollegoidensa tutkimus, joka tehtiin McGill-yliopistossa 1950-luvulla—koehenkilöt kokivat merkittäviä psykologisia vaikutuksia, kun heidät eristettiin aistiärsykkeistä. Aistiärsykkeiden puute johti hallusinaatioihin ja jopa ahdistuneisuuteen, yleensä vuorokauden tai kahden sisällä.

Eli jotta ennusteiden normaali tuottaminen onnistuu, jokaisen amplitudista vastaavan tahon on osallistuttava projektiin.

Vapaan energian periaate on yksinkertainen postulaatti monimutkaisine seurauksineen. Se sanoo, että mikä tahansa mukautuva muutos aivoissa minimoi vapaan energian. Tämä minimointi voi toimia evoluution mittakaavassa (luonnonvalinnan aikana) tai millisekuntien (havaintosynteesin aikana). Itse asiassa periaate pätee kaikkiin biologisiin järjestelmiin, jotka vastustavat taipumusta häiriöihin; yksisoluisista organismeista sosiaalisiin verkostoihin.

https://www.sciencedirect.com/science/a ... 130900117X

(Tähän viitattu 1269 kertaa, joista tuoreimmat tältä vuodelta)

…Mark Solms myös näkee Karl Fristonin "free energy principle" -periaatteen (vapausenergia-periaatteen) merkittävänä osana omaa teoriaansa. Hän antaa tästä periaatteesta yhden parhaista kuvauksista, joita olen nähnyt. Valitettavasti en täysin ymmärrä tätä periaatetta, mutta minun käsitykseni on, että kyse on siitä, kuinka itseorganisoituvat järjestelmät syntyvät ja toimivat. Solms tunnistaa neljä periaatetta, jotka liittyvät tällaisiin järjestelmiin.

1. Ne ovat ergodisia (ergodic), eli ne sallivat itsensä olla vain rajatussa määrässä tiloja. Vaikka järjestelmä voisi teoreettisesti olla monenlaisissa tiloissa, se viettää suurimman osan ajastaan vain tietyissä tiloissa, jotka ovat sille mahdollisia ja "sallittuja". Esimerkiksi elävä olento voi olla hereillä tai nukkumassa, mutta se ei voi olla molemmissa tiloissa samanaikaisesti.
2. Niillä on Markovin peite, raja niiden itsensä ja ympäristön välillä. Raja voi olla fyysinen, kuten solun kalvo, mutta se voi myös olla käsitteellinen. Markovin peite määrittää, mitä tietoa ympäristöstä järjestelmä voi vastaanottaa ja miten se vaikuttaa järjestelmään. Tämä peite suojaa järjestelmää ympäristön satunnaisilta vaikutuksilta ja antaa sille mahdollisuuden hallita omia sisäisiä tilojaan.
3. Niillä on aktiivinen päättely, eli ne tekevät ennusteita omista tiloistaan ja ympäristöstä ympäristön vaikutusten perusteella Markovin peitteeseen. Esimerkiksi ihminen tekee jatkuvasti ennusteita siitä, mitä hänen ympäristössään tapahtuu seuraavaksi, ja toimii näiden ennusteiden pohjalta. Tämä ennustaminen auttaa järjestelmää sopeutumaan ympäristöönsä ja ylläpitämään sisäistä tasapainoa.
4. Ne ovat itseään säilyttäviä, mikä tarkoittaa järjestelmän kykyä säilyttää oma olemassaolonsa ja vakaus, mikä puolestaan tarkoittaa käytännössä sisäisen entropian (eli epäjärjestyksen) minimointia. Järjestelmä pyrkii ylläpitämään homeostaasia, joka tarkoittaa sisäisen ympäristön vakautta ja tasapainoa, vaikka ulkoiset olosuhteet muuttuisivat. Tämä on elävien olentojen perusominaisuus: ne säätelevät lämpötilaansa, pH-arvoaan ja muita sisäisiä tilojaan pysyäkseen hengissä ja toimintakykyisinä.

https://selfawarepatterns.com/2021/02/2 ... ciousness/

Jos tätä taustaa vasten assosioisin aiempaa kuvaa lisää:



Voisin nähdä, että amplitudit kuvastavat entropiaa ja alimmaisessa amplitudissa Decay-efekti kuvastaisi ehkäpä ”ennusteamplitudia”, joka siis minimoi entropiaa.

Alla lista kognitiivisista kyvyistä ja/tai mielen sisällöllisistä resursseista, jotka sain Claude AI -tekoälyltä:

1. Aisti-informaatio: Välitön aistihavainto ympäristöstä on olennainen osa tietoisuutta.
2. Lähimuisti: Kyky pitää mielessä juuri koettuja asioita lyhyen aikaa.
3. Pitkäkestoinen muisti: Aiemmin opitut tiedot, taidot ja kokemukset.
4. Tunteet ja tuntemukset: Emotionaaliset tilat ja kehon sisäiset aistimukset.
5. Ajatukset: Sisäinen dialogi, päättely ja ongelmanratkaisu.
6. Mielikuvitus: Kyky visualisoida ja luoda uusia ideoita.
7. Itsetietoisuus: Tietoisuus omasta itsestä ja olemassaolosta.
8. Intentionaalisuus: Tietoisuus omista aikomuksista ja tavoitteista.
9. Metakognitio: Kyky tarkkailla ja arvioida omia ajatusprosesseja.
10. Aikaperspektiivi: Tietoisuus menneisyydestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta.
11. Tarkkaavaisuus: Kyky kohdistaa huomio tiettyihin ärsykkeisiin.

Tarkkaavaisuus, eli se mihin huomio kohdistuu, voi ymmärtääkseni sisältää yhden sisällön kerrallaan. Mutta että joku 7 kpl plus miinus 2 kpl kohdistuksen kohdetta tai kykyä olisi puskettavissa työmuistiin ja palautettavissa sieltä mieleen vain millisekunneissa. Poikkeuksena ehkä pitkäkestoinen muisti, johon intuitiivinen pääsy tarkoittaisi analogialla ilmaistuina kaiketi vain sitä, että ”kursori on valmiina hakukentässä”.

Oma heuristinen päätöksentekoprosessini, jota Daniel Kahneman nimittäisi ehkäpä tyypin I ajatteluksi, toimii ehkäpä jotenkin niin, että tietoisuuteni virtaan eli tietoisuuden amplitudiin pulpahtelee ajatuksia eli efektejä eli ennusteamplitudeja, joiden alkuperästä en ole ihan joka kerta tietoinen. Aina en siis tiedä liittyvätkö ne jotenkin siihen, mikä on tuo tietoisuuteni amplitudi. Tälle ajattelutavalleni on ehkäpä ominaista, että ammennan amplitudini ja kykyni hyvin suppeasta määrästä mielen mielensisältöjä ja kykyjä. Ehkäpä ennusteeni sisältää lähinnä pelkästään hahmotason ts. kategoriatason ennusteita. Ennusteita, joilla Markovin peite. Kun kategoria on riittävän iso amplitudi, jotta muut amplitudit sopivat sen sisälle. Sisältämiensä amplitudien siivoamiseen pois päiväjärjestyksestä riittäisi hätätilentyeessa pelkkä kategoriatason ennusteamplitudi. Aivot kun toimivat niin että ne hahmotavat äryskkeelle ensin ketegorian ja vasta sitten etsivät merkityksen ärsykkeelle kategorian sisältä.

Oma analyyttinen päätöksentekoprosessi, jota Kahneman nimittäisi ehkäpä tyypin II ajatteluksi, toimii kaiketi muutoin samoin, mutta siinä amplitudeja ja kykyjä ammennetaan useammasta mielensisällöstä ja/tai tuotetaan useampia ennusteita rinnalle, joita yritetään sovittaa mielikuvituksessa simuloituun tietoisuuden amplitudiin yhdessä tai erikseen.

Vaikka prosessi tuntuu tietoiselta, nähdäkseni prosessi voisi hyvinkin olla pelkkää entropian minimointia, minun istuessa katsomossa. Albert Einsteinin sanotaan todenneen kerran, että: "intuitio ei ole muuta kuin aikaisemman älyllisen kokemuksen tulos." (1) Olen Albertin kanssa ainakin tällä hetkellä samaa mieltä.

Lisäksi soveltaisin näkemystä niin, että esittäisin myös niin heuristiikkani kuin analyyttinenkin ajatteluni noudattamat rutiinit, missä järjestyksessä ja kuinka useaa mielen kykyä ja/tai sisältöä käytän, olevan nekin aiemman älyllisen kokemukseni tulos. Sillä erolla, että tyypin II ajattelussa pystyn keskittyä myös niiden rutiinieni hiomiseen, mikäli tietoisuuteni tai tarkkaavaisuuteni kohteen amplitudin nollaaminen sitä edellyttää.

Vaikka muistisääntönä voisikin toimia ajatus, että jos entropia minimoituu ensiennusteella, ennuste tehdään tyypin I ajattelulla ja jos useilla, ennuste tehdään tyypin II ajattelulla, käytännön tasolla asia lienee monimutkaisempi. Näkisin, etteivät ajattelutapatyypit ole joko-tai-prosesseja, vaan se, kumpaa lajia päätöksenteko on minkäkin ennusteamplitudin tuottamiseksi, voi sijoittua johonkin kohtaa jatkumoa noiden kahden ajattelutyypin välille, riippuen tietoisuuden tai tarkkaavaisuuden kohteen amplitudin muodosta.

Palaan vielä hetkeksi tarkentamaan, mitä minä ymmärrän homeostaasilla. Vaikka tyypillisesti homeostaasin säätelyllä ymmärretään perustoimintojen säätelyä aivan kuten esität, niin koska perustoiminnot eli myös niiden säätely edellyttää onnistuakseen resursseja eliön ulkopuoleisesta maailmasta, näkisin tosiaan, että koko eliö kaikkine ominaisuuksineen voidaan sisällyttää homeostaasiksi, jota aivonsa säätelee. Mutta tietysti jos mieluummin nimetään eri säätelyn tasot omin kategorioin, se ei kaiketi muuttaisi mitään, kunhan vain olisi toisenlainen muistisääntö

Onneksi nämä memeettisen systeemin ajattelu- ja käyttäytymistottumukset eivät ole luonnonlakeja, vaikka ortodoksinen taloustiede usein yrittää niin väittää.

Joo. Se suurin ongelma lienee että roikumme yhä vanhanaikaisissa uskomuksissamme rationaalisesta mielestä tunnepuolesta erillisenä pomona ja käskyttäjänä.[5] Tuo oletus ihmisestä rationaalisena päätöksentekijänä joka riivaa vaikkapa tätä ortodoksista taloustiedettä. Eli tarttis päästää irti tuosta descartesin virheestä josta vaikkapa antonio damasio on oivasti kirjoittanut, kohti realistisempaa ja kokonaisvaltaisempaa kuvausta ihmisorganismin toiminnasta. Vasta sitteb voidaan ruveta haaveilemaan muutoksesta.
Descartes' Error by António R. Damásio is a thought-provoking book that challenges the traditional belief that reasoning and emotions are separate. The author argues that emotions are essential for rational decision making and illustrates this with compelling case studies. [6]

[5] En saa oikein otetta tämän lauseen ajatuksesta: "suurin ongelma lienee että roikumme yhä vanhanaikaisissa uskomuksissamme rationaalisesta mielestä tunnepuolesta erillisenä pomona ja käskyttäjänä". Voisitko selventää sitä. Itse ajattelen niin että liskoaivot aistivat ja säätävät kokoajan homeostasttista tasapainoa tiedostamattomalla tasolla ja lähettävät tarvittaessa myös affekteja meemikoneelle. Tämä on itseasiassa varsin olennainen kysymys ja katsoin taas aiheelliseksi pyytää selvennystä myös ChatGPT:ltä.

[6] Pyysin ChatGPT:ltä selvennystä myös tähän.
[...nips...]

Voi nyt mennä sellaisten seikkojen toistamiseksi, mitkä olette jo käsitelleet tai jotka ovat teille itsestään selviä jo keskustelun tässä vaiheessa mutta kun en onnistu pitämään aivopierujani vain omana tietonani, pakko jäsennellä näitä myös omasta tulokulmastani.

Jos tarkastelemme viime vuosisadan taloustieteen koulukuntia, ne lähtivät jostakin sellaisesta olettamasta, että arvioitaessa markkinoiden käyttäytymistä, tulisi käyttäytyjien—kuten kuluttajien ja yritysten—olettaa olevan rationaalisia sekä olemassa maksimoidakseen voittoa. Tämä perustui keskeisesti kolmeen joko tietoiseen tai tiedostamattomaan oletukseen:

• Ihmisten heuristiikat päätöksenteossaan olisivat synonyymejä tieteelliselle rationaalisuudelle.
• Päätöksiä tekevillä on pääsy kaikkeen päätöstä auttavaan tietoon, joka vain teoriassakin olisi mahdollista päätöksenteon tueksi saada.
• Niin kuluttajat kuin yrityksetkin pyrkivät aina maksimoimaan oman hyödyn.

Itse olen havainnut, että sosiaalisessa mediassa törmää hyvin helposti tapauksiin, joilla on sellainen käsitys päätöksenteosta, että tunteilu on neitejä ja häviäjämiehiä varten eivätkä he älyllistä heikkolahjaisuuttaan osaa ajatella asioita rationaalisesti kuten oikeat tosimiehet. En tiedä onko noilla viime vuosisadan taloustieteen koulukunnilla ollut minkälainen vaikutus ihmisten yleiseen mielipiteeseen, mutta olen ollut laittavinani merkille, että ikään kuin tunteilun näkemisestä rationaalisen ajattelun vastakohtana voitaisiin ennustaa aika luotettavasti kuinka erinomaisena tiede- ja talousosaajana kaveri itseään pitää.

Olin yllättynyt, että jopa filosofi ja aivotutkija Daniel Dennettin mukaan, kun yritämme ennustaa tai ymmärtää jonkin olion tai henkilön käyttäytymistä, olisi hyödyllistä soveltaa intentionaalista asennetta, jossa oletamme, että kyseinen olio toimii rationaalisesti tavoitellessaan tavoitteitaan.

Dennett esitti näkemyksensä intentionaalisesta asenteesta ("intentional stance") ensimmäisen kerran laajasti vuonna 1971 julkaistussa artikkelissaan "Intentional Systems". Tämä ajatus sai lisää huomiota ja kehitystä hänen kirjassaan The Intentional Stance, joka julkaistiin vuonna 1987. Dennett on jatkanut tämän teorian käsittelyä ja kehittämistä myös myöhemmissä töissään, erityisesti kirjoissa Consciousness Explained (1991) ja Darwin's Dangerous Idea (1995).

Kyse ei ollut siitä, että Dennett olisi väittänyt kaikkien olentojen tai ihmisten aina toimivan rationaalisesti, vaan siitä, että rationaalisuuden oletus on usein hedelmällinen työkalu ymmärtämiselle ja ennustamiselle. Pyysin ChatGPT:ltä Dennettin perustelut näkemykselleen tiivistetyssä muodossa:

1. Selittävä ja ennustava voima: Intentionaalinen asenne auttaa tehokkaasti ennustamaan ja selittämään olentojen käyttäytymistä, vaikka ne eivät aina toimi rationaalisesti.
2. Käytännöllisyys: Se on käytännöllinen ja toimiva tapa ymmärtää monimutkaisia systeemejä, kuten ihmisiä tai kehittyneitä koneita.
3. Rationaalisuuden ideaalityyppi: Oletus rationaalisuudesta toimii hyödyllisenä mallina, joka auttaa ymmärtämään käyttäytymisen poikkeamia.
4. Evolutiivinen näkökulma: Evoluutio on suosinut rationaalisuuteen perustuvia mekanismeja, joten intentionaalinen asenne auttaa ymmärtämään tätä kehitystä.
5. Kognitiivinen taloudellisuus: Intentionaalinen asenne on kognitiivisesti taloudellinen tapa käsitellä monimutkaisia ilmiöitä ilman, että tarvitsee mallintaa kaikkea tarkasti.

Entä mitä viitteitä on ja on ollut olemassa päinvastaisesta, joka on jätetty huomiotta. En kysellyt ChatGPT:ltä vaan nyt edetään ulkomuistista:
Solipsismi (ajatus, että vain oma mieli on varmaa tai todellista) esiintyi ensimmäistä kertaa kreikkalaisen presokraattisen sofistin Gorgiaan (noin 483–375 eaa.) ajattelussa. Roomalainen skeptikko Sextus Empiricus on lainannut Gorgiaan väittäneen seuraavaa:

• Mitään ei ole olemassa.
• Vaikka jotain olisikin olemassa, siitä ei voisi tietää mitään.
• Vaikka siitä voisi tietää jotain, tätä tietoa ei voisi välittää muille.

Solipsistisen ajattelun keskeinen tarkoitus oli osoittaa, että objektiivinen tieto on kirjaimellisesti mahdotonta saavuttaa.

Vaikka solipsismi ei sitä ehkä vielä osoittanut uskottavasti, mielestäni postmodernismi 1900-luvun puolivälistä eteenpäin esitti ihan varteenotettavat tieteenfilosofiset perusteet olettaa, että enemmistön ihmisistä maailmankuvan voi tiivistää hyvin suurelta osin solipsismiin, Dunning & Kruger -efektiin ja opportunismiin, mikä on nähdäkseni hyvä indikaattori, että kyseisten reunaehtojen sisälle mahtuva rationaalisuus tuskin muistuttaa ainakaan tieteellistä rationaalisuutta.

Kahnemanin julkaistessa vuonna 2011 teoksensa ”Ajattelu nopeasti ja hitaasti”, oli viimein esitetty ehkä myös tiedepiirien mielestä uskottava tai ainakin riittävän vakavasti otettava hypoteesi, kuinka evolutiiviset entiteetit ajattelevat pikemminkin heuristisesti ja vain erityistapauksissa analyyttisesti. Heuristinen ajattelu on tyypin I ajattelua, joka on altis epärationaaliselle päätöksenteolle, kun taas analyyttinen ajattelu on tyypin II ajattelua, joka onnistuu rationaalisessa päätöksenteossa paremmin.



Vaikka videon esimerkit vaikuttavat äärimmäisiltä, veikkaisin pessimistinä, että he eroavat merkittävästi normipulliaisesta korkeintaan siinä, että eivät vain osaa pitää aivopierujaan omana tietonaan. Tietäisin muuten mistä puhun, sillä minulla on 20 vuoden kokemusasiantuntijuus seikkailuista juuri tuolla tavoin määritellyssä maailmankuvassa, mutta olen todennäköisesti aito kylähullu, mikä vie minulta sen vähäisenkin uskottavuuden myös tässä asiassa

Mutta takaisin asiaan. Olen myös käsityksessä, että aistielimistä lähtevä informaatio kehon sisäpuolisesta ja ulkopuoleisesta maailmasta ei saavu tietoisuuteen sellaisenaan, vaan aivot tarjoilevat tuon kuvan tietoisuuden virtaan sen ennusten kanssa, joka on mahdollistanut reagoinnin aisti-informaatioon perustoiminnot ylläpitävällä varmuudella siihen hetkeen asti. Mahdollistaen esimerkiksi sen, että voimme suorittaa arkisia rutiineitamme ajatellen samaan aikaan kokonaan muita asioita. Kehon sisäiset ja ulkopuoleiset kuvat korjattuna opitulla reaktiolla eivät toisin sanoen aiheuta enää rutiinien sisäistämisen jälkeen niihin liittyviä huomiota edellyttäviä amplitudeja tietoisuutemme virtaan.

Kun puhutaan maailmankuvasta, pitäisi ehkä keksiä termi, joka painottaa sen narratiivista luonnetta. Samoin kun puhutaan havainnosta, ehkä pitäisi löytää termi, joka painottaisi, että kyse on ehkä enemmän vain kokemuksesta. Käsitys maailmasta, kun on nimenomaan subjektiivinen. Objektiivisuus olisi tässä katsantokannassa vähän kuten olen ymmärtänyt, miten Neutroni sitä kuvailee; yhteisesti sovittu kielipeli.

Tiede tarkoitti vielä pari- kolmesataa vuotta sitten keskeisesti länsimaissakin vain skolastiikkaa, jossa ainakin yhden tutkimussuuntauksen idea oli keksiä jonkinlaisia meriselityksiä, kuinka luomisoppi ja Aristoteleen filosofia ovatkin itse asiassa yksi ja sama asia.

1000-luvulle asti Lähi-Itä oli sen ajan standardeilla liberaali länsi, kunnes vuonna 1100 uskonnolliset konservatiiviset voimat pääsivät määrittämään tieteen sisällön ja vaikka välillä on aina vähän aikaa näyttänytkin kehityksen kulkevan siinä maailmankolkassa oikeaan suuntaan niin toistuvasti Lähi-Idän maat palaavat uskonnolliskonservatiiviseen käsitykseen tieteen sisällöstä ja sitten taas sukupolven verran talibanistaneissaan.

Mitä kohtaan [6] tulee, niin tuossa hieman ylempänä tosiaan mainitsin, että: ”Antonio Damasio on aiemmin tutkinut tapausta, jossa potilaan limbinen järjestelmä ei tuottanut sisältöä tietoisuuteen. Vaikka looginen päättely onnistui, potilas ei kyennyt tekemään järkeviä päätöksiä. Typerät ideat ja järkevät ideat olivat tälle yhtä hyviä ideoita.”.

Damasion tutkimukset näyttäisivät minustakin viittaavan siihen, että vaikka ihmiset eivät itse kukin eläisikään enemmän tai vähemmän epätieteellisen rationaalisuutensa varassa, vaan kaikki olisivat tieteellisessä mielessä rationaalisia, heidän ei siltikään onnistuisi käyttäytyä rationaalisesti ainakaan johdonmukaisesti, mikäli heidän tunneinput tietoisuuteensa ei palvele rationaalista päätöksentekoa.

[Stadin öljylanne]

Solmsin perustelu miksi kognitio olisi juuri emootioiden hallintaa varten ei ole mielestäni täysin aukoton ainakaan tuossa esitelmässään, mutta ajatuksensa on mielestäni karekasti ottaen oikean suuntainen. Tosin jos vain kognition toiminta ylipäätään voidaan ymmärtää vain yhden funktion kautta, mikä ehkäpä ei ole välttämättä olenkaan asian laita. Tässä Solmsin karkea diagrammi, kuinka toiminnot aivoissa toimivat suhteessa tietoisuuteen.

Haluaisin herättää keskustelua myös tästä kovin moneen eri muistityypiin perustuvasta psykologian näkemyksestä. Tultaisiin jo toimeen vähän pienemmällä määrällä ja voitaisiinko muistin konkreettinen neuraalinen toiminta selittää vähän tarkemmin?

Kokemasi hämmennys ei ole sinun syytäsi, vaan minun epäonnistuneen itseilmaisuni syytä. Mietin kyllä itsekin, kannattaako laittaa tuota kuvaa lainkaan, sillä minä en luonnollisestikaan osaa selittää, mitä siinä tapahtuu. Päätin laittaa sen kuitenkin sen vuoksi, että siinä annetaan ymmärtää, kuinka tietoisuus sisältäisi vain työmuistin sisällön. Toisin sanoen, kun tietoinen päätöksenteko tehtäisiin tietoisuuden ulkopuolella, itse istuu vain katsomossa. Minun olisi tietysti kannattanut hieman avata syitä, miksi laitoin kyseinen kuva, sillä en ollut enkä ole edelleenkään perillä, kuinka solid tuo Solmsin teoreettinen viitekehys näiden sen kaikkien liikkuvien osiensa kanssa on.

Vielä viestiä lähettäessä ajattelin, että se olisi jotenkin tärkeää ymmärtämäni järjestys, jossa päätöksenteko tapahtuu. Yön yli kuitenkin viisastuessani tulin tulokseen, että se on itse asiassa yhdentekevää, onko päätös tehty ennen kuin se tulee tietoisuuteen vai samanaikaisesti. Vapaan energian periaate käytännössä määrää, että itse on katsomossa joka tapauksessa. Samaten etsin tutkimusviitteitä, joissa olisi onnistuttu toistamaan Libetin koetulokset. Suurin osa artikkeleista ja tutkimusviitteistä, jotka minun medialukutaidoton kaksisormijärjestelmäni onnistui Googlelta huijaamaan, olivat kokemukseni perusteella sitä mieltä, että Libet olisi nähnyt omiaan.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että jotta en olisi katsomossa, pitäisi löytyä esimerkiksi joku kvanttimekaniikan satunnaisuuksiin sisältyvä lainalaisuus tai toimintaperiaate, jolla vapaa tahto voisi komentaa kertaluokkaa, mutamaa isompia marionetteja tanssimaan oman pillinsä mukaan, vaikka se intuitiivisen logiikkani vastaiselta nyt tuntuukin. Neutroni oli sitä mieltä, että kvanttimekaniikalla on molekyylitason asioihin mahdollisesti isokin vaikutus ja koska monet hermosolujen reaktiot riippuvat aika pitkälle molekyyleistä, vaikea on minun sivistykseni puutteella lähteä mahdollisuutta tosiaan poissulkemaankaan.

Minulla ei ole ainakaan tällä hetkellä mitään suosikkeja tai inhokkeja siinä, millainen muistin arkkitehtuuri olisi järkevä. Minä en ole kerennyt tutustua HTM-teoriaan enkä siten osaa sanoa sen mielekkyydestä mitään mutta mikäli se on yksinkertaisempi ja selittää samat ilmiöt, kuin esimerkiksi tuo Solmsin jaottelu, minulta näin alustavasti vihreää valoa sille.

[Naturalisti]

Solmsin perustelu miksi kognitio olisi juuri emootioiden hallintaa varten ei ole mielestäni täysin aukoton ainakaan tuossa esitelmässään, mutta ajatuksensa on mielestäni karekasti ottaen oikean suuntainen. Tosin jos vain kognition toiminta ylipäätään voidaan ymmärtää vain yhden funktion kautta, mikä ehkäpä ei ole välttämättä olenkaan asian laita. Tässä Solmsin karkea diagrammi, kuinka toiminnot aivoissa toimivat suhteessa tietoisuuteen.

Haluaisin herättää keskustelua myös tästä kovin moneen eri muistityypiin perustuvasta psykologian näkemyksestä. Tultaisiin jo toimeen vähän pienemmällä määrällä ja voitaisiinko muistin konkreettinen neuraalinen toiminta selittää vähän tarkemmin?

Kokemasi hämmennys ei ole sinun syytäsi, vaan minun epäonnistuneen itseilmaisuni syytä. Mietin kyllä itsekin, kannattaako laittaa tuota kuvaa lainkaan, sillä minä en luonnollisestikaan osaa selittää, mitä siinä tapahtuu. Päätin laittaa sen kuitenkin sen vuoksi, että siinä annetaan ymmärtää, kuinka tietoisuus sisältäisi vain työmuistin sisällön. Toisin sanoen, kun tietoinen päätöksenteko tehtäisiin tietoisuuden ulkopuolella, itse istuu vain katsomossa. Minun olisi tietysti kannattanut hieman avata syitä, miksi laitoin kyseinen kuva, sillä en ollut enkä ole edelleenkään perillä, kuinka solid tuo Solmsin teoreettinen viitekehys näiden sen kaikkien liikkuvien osiensa kanssa on.

Vielä viestiä lähettäessä ajattelin, että se olisi jotenkin tärkeää ymmärtämäni järjestys, jossa päätöksenteko tapahtuu. Yön yli kuitenkin viisastuessani tulin tulokseen, että se on itse asiassa yhdentekevää, onko päätös tehty ennen kuin se tulee tietoisuuteen vai samanaikaisesti. Vapaan energian periaate käytännössä määrää, että itse on katsomossa joka tapauksessa. Samaten etsin tutkimusviitteitä, joissa olisi onnistuttu toistamaan Libetin koetulokset. Suurin osa artikkeleista ja tutkimusviitteistä, jotka minun medialukutaidoton kaksisormijärjestelmäni onnistui Googlelta huijaamaan, olivat kokemukseni perusteella sitä mieltä, että Libet olisi nähnyt omiaan.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että jotta en olisi katsomossa, pitäisi löytyä esimerkiksi joku kvanttimekaniikan satunnaisuuksiin sisältyvä lainalaisuus tai toimintaperiaate, jolla vapaa tahto voisi komentaa kertaluokkaa, mutamaa isompia marionetteja tanssimaan oman pillinsä mukaan, vaikka se intuitiivisen logiikkani vastaiselta nyt tuntuukin. Neutroni oli sitä mieltä, että kvanttimekaniikalla on molekyylitason asioihin mahdollisesti isokin vaikutus ja koska monet hermosolujen reaktiot riippuvat aika pitkälle molekyyleistä, vaikea on minun sivistykseni puutteella lähteä mahdollisuutta tosiaan poissulkemaankaan.

Minulla ei ole ainakaan tällä hetkellä mitään suosikkeja tai inhokkeja siinä, millainen muistin arkkitehtuuri olisi järkevä. Minä en ole kerennyt tutustua HTM-teoriaan enkä siten osaa sanoa sen mielekkyydestä mitään mutta mikäli se on yksinkertaisempi ja selittää samat ilmiöt, kuin esimerkiksi tuo Solmsin jaottelu, minulta näin alustavasti vihreää valoa sille.

Mun täytyy nyt ajan kanssa miettiä näitä sun mietteitä, erityisesti tuota edellistä pidempää kommenttiasi:
viewtopic.php?p=250736#p250736
Palaan niihin tarkemmin myöhemmin.

Vaikka näin nopeasti läpilukemalla olen kanssasi hyvin pitkälle samaa mieltä, niin meidän ajattelun lähtökohdissa saattaa olla myös perustavan laatuinen eroavaisuus. Oikaise, jos esitän nyt väärän tulkinnan.

Oletan, että sinä ajattelet tietoisuuden jonkinlaisena kenties mitattavissa olevana energiavirtana. Minä puolestani ajattelen, että tietoisuus on tapahtumavirtaa. Tietoinen mieli on materiaalisten objektien (neuronien) tarkoituksenmukaisen rakenteen mahdollistaman prosessijoukon käynnissä olemista ja tietoisuuden olemassaolo päättyy sen mahdollistaman rakenteen rikkoutuessa, kun nuo mielen prosessit pysähtyvät aivokuolemassa.

Kaikki kulttuuriset mielensisällöt ovat käyttäytymis- ja ajttelutottumuksia, jotka kehittyvät sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämässä memeetisessä evoluutiossa lähentyen tai loitontuen toisistaan. Samanmieliset kuplautuvat ja vahvistavat toistensa käsityksiä kuplan sisällä ja torjuvat muiden kuplien edustamia näkemyksiä.

Mitään suoraan jaettua kollektiivista käsitystä todellisuudesta ei ole olemassa (ei edes kuplien sisällä). Subjektiiviset käsitykset kehittyvät memeettisessä evoluutiossa kuin evoluutioalgoritmien ratkaisujoukko ilman, että kollektiivista käsitystä on missään.

Hylkään solipsismin siksi, että vaikka emme koe objektiivista todellisuutta suoraan, voimme muodostaa siitä empiiristen kokemusten avulla efektiivisiä toiminnallisia representaatioita.

Olen materialistinen ontologinen realisti ja tietoteoreettisesti epäsuora realisti. Todellisuus on sellainen kuin on käsityksistämme riippumatta ja käsityksemme todellisuudesta ovat vain sen representaatioita, joilla on empiirisesti todettu vastine todellisuudessa, ja fiktioita, joilla ei ole vastinetta reaalitodellusuudessa. Ne ovat olemassa vain mielikuvituksessamme.

Siinä tuli tosi paksulla pensselillä kuvattua oma maailmankuvani. Avaisitko sinä vastaavasti vähän lisää oman ajattelusi taustaa, jotta osaamme paremmin perustella käsityksiämme toisillemme.

[siili suhonen]

Aika erikoinen tulokulma. Mikä psyykkinen tai fysiologinen tarve vaatii sanaristikoiden tai sudokujen tekemistä? Minusta niitä tehdään enemmänkin "koska mä voin" -periaatteella.

Eikö aika suuri osa ihmisen tekemisestä ole tätä "sudokujen tekoa" ? Kulttuuri, musiikki, urheilu, matkustelu jne.

Jos ei ole pakottavaa perustarpeiden täyttämistä, niin ihminen keksii jotain "turhaa" tekemistä. Voi tehdä pulloon laivoja vaikka!

Toki varmaankin tämä ns. turhatekeminen pohjautuu siihen että keksintöjä tehdään, kun kokeillaan ja tavallaan leikitään asioilla. Ehkä joku "Einstein" on saanut ideansa kun on pohtinut jotain turhaa "sudokua" tai sitten joku luolamies keksinyt miten huviksiseen puunoksaa taivuttamalla saadaan se linkoamaan esine ja keksinytkin jousipyssyn. Ihan triviaaleja ajatuksia, mutta en yritä pukea näitä hienoihin sanoihin.

Just näin se varmaan menee. Aivot on yleiskone. EI sitä ole luotu jotain tiettyjä ongelmia varten. Ton takiahan olemme onnistuneet levittäytyyn ympäri palloa ja ratkoa aina vaan uusia haasteita. Jos ei ole välittömiä homeostaattisen tasapainon säilyttämiseen liittyviä probleemeja niin aivot sit kyl keksii jotai muita ongelmia. Se on niiden ominaispiirre. Ei toki ongelmaton sellainen kun nykyhyteiskunnissa joissa nuo selvitymisen kannalta oleelliset ongelmat on pitkälti ratkottu niin ihmisemeli luo sit jatkuvasti uusia ongelmia itselleen. Ja noitahan sit yhteiskunnissamme riittää. Sudoku yks tollanen spillover. Ei siis negatiivinen. ENemmän saisivat ihmiset keskittyä niihin kun räyhäämään ja luomaan ongelmia sosiaalisessa mediassa.
Mut onhan sudokul toki ihan välittömiäkin homeostaasin kannalta edullisia vaikutuksia. Pitää aivot notkeampina ja voi hidastaa vaikkapa muistisairauden kehittymistä.

Joo, just näin se menee. Aivot yleiskoneena on se tirehtööri, joka ohjaa koko organismin orkesterin toimintaa sen mukaan kuin organismin tarpeiden tärkeysjärjestys kulloinkin aivojen tulkinnan mukaan vaatii. Tarvehierarkkian huipulla on silkka uteliaisuus. Tätä tarvetta ryhdytään tyydyttämään aina, kun resursseja pakollisten alempien tarpeiden tyydytykseltä vapautuu ja usein jo ennen sitäkin.

Tämä uteliaisuus on mahdollistanut uusien olosuhteiden eli mahdollisuuksien hyödyntämisen ja levittäytymisen koko planeetalle. Aluksi sulassa sovussa symbioosissa ympäristön kassa. Mutta kyvyt kehittyvän nopeammin kuin järki. Mopo pääsi karkuun. Meemikoneemme saastui jatkuvan kasvun idelogialla. Uteliaisuus on nyt suunnattava näiden todellisten ongelmien ratkaisemiseen. Niiden olemassaolo pitää nyt vain riittävän laajasti tiedostaa, jotta niihin ehditään vielä vaikuttamaan. Unilukkariksi tarvitaan nyt myös Elokapinan kaltaista kansalaistottelemattomuutta.

Homeostaasin ylläpito tapahtuu pääosin tarvehierarkkian alimmalla (aivojen tiedostamattoman toiminnallisuuden) tasolla, joka lähettää tarpeen mukaan signaaleja myös tietoiselle tasolle (esimerkiksi janon ja nälän tunteena). Globaalin kulttuurisen systeemin "homeostaasin" tila on nyt pahasti vääristynyt. Perustarpeiden tyydyttämisen helppous kolonialistisen hierarkkian huipulla synnyttää ylikulutus-ähkyä ja pohjalla oleva riiston kohde kärsii jatkuvasta nälänhädästä.

Uuskolonialistisen pohjoisen ongelmat on "ratkottu" edelleen globaalin etelän riistolla. Jotta nämä haitalliset heijastus vaikutukset (spillover) voitaisiin ratkaista, on ne riittävän laajasti tiedostettava. Sudokun pelaaminen ei niitä ratkaise.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Spillover_(economics)

Onneksi nämä memeettisen systeemin ajattelu- ja käyttäytymistottumukset eivät ole luonnonlakeja, vaikka ortodoksinen taloustiede usein yrittää niin väittää.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Uusklas ... aloustiede

Yhteiskunnalliset lainalaisuudet ovat ihmisten itsensä keksimiä ja siksi myös ihmisten itsensä muutettavissa olevia. Ei ole mitää sosiaalisia faktoja; on vain sosiaalisia ajattelu- ja käyttäytymistottumuksia.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Sosiaal ... elm%C3%A4t

Tärkeetä pohdintaa. Muutama lisähuomio kirjoittamaasi.

Homeostaasin ylläpito tapahtuu pääosin tarvehierarkkian alimmalla (aivojen tiedostamattoman toiminnallisuuden) tasolla, joka lähettää tarpeen mukaan signaaleja myös tietoiselle tasolle (esimerkiksi janon ja nälän tunteena).

Tuo tarve on jatkuva. Jatkuvastihan tunnemme jotakin. Affektejeja [1], mielialoja ja tunteita.
Interoseptiivinen hermosto ennustaa non-stop mitä nuo kehon tilat kontekstissaan merkitsevät, ja representoivat nuo merkityskategoriat affekteina, mielialoina ja tunteina. Ja nämä tunteet edelleen singaloivat sinne ylöspäin ja käskyttävät [2] mitä ajatuksia, havaintoja, ja motorisia toimintoja aivot ennustavat [3] ja nuo ajatukset, havainnot ja liikkeet sitten representoidaan edelleen mentaalisina käsitteinä [4].

Onneksi nämä memeettisen systeemin ajattelu- ja käyttäytymistottumukset eivät ole luonnonlakeja, vaikka ortodoksinen taloustiede usein yrittää niin väittää.

Joo. Se suurin ongelma lienee että roikumme yhä vanhanaikaisissa uskomuksissamme rationaalisesta mielestä tunnepuolesta erillisenä pomona ja käskyttäjänä.[5] Tuo oletus ihmisestä rationaalisena päätöksentekijänä joka riivaa vaikkapa tätä ortodoksista taloustiedettä. Eli tarttis päästää irti tuosta descartesin virheestä josta vaikkapa antonio damasio on oivasti kirjoittanut, kohti realistisempaa ja kokonaisvaltaisempaa kuvausta ihmisorganismin toiminnasta. Vasta sitteb voidaan ruveta haaveilemaan muutoksesta.
Descartes' Error by António R. Damásio is a thought-provoking book that challenges the traditional belief that reasoning and emotions are separate. The author argues that emotions are essential for rational decision making and illustrates this with compelling case studies. [6]

Kommentteja ja kysymyksiä

[1] Ajattelen itse niin, ettei affetit ole mielialojen ja tunteiden tavoin jatkuvia, vaan tilanteen mukaan kognitiiviseen tietoisuuteen nousevia yllykkeitä. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:affekti

[2] Käyttäisin itse tässä sanaa "informoivat"; meemikone on se, joka tekee kognitiiviset päätökset (ellei primitiiviset reaktiot ehdi toimia ensin, mitä sitten joudutaan jälkikäteen selittelemään ja sovittelemaan).

[3] Olen samaa mieltä, että aivot ennustavat. Ajattelen niin, että aivot ennustavat tapahtumia empiirisesti omaksumiensa tottumusten mukaisesti. Sulla on ilmeisesti tästä vähän erilainen teoria. Voisitko kuvata sitä vähän tarkemmin?

[4] joo, käsitteitä niistä tulee siinä vaiheessa, kun niitä aletaan analysoimaan kognitiivisella tasolla. Ajattelen kuitenkin niin, että emootiot ja kognitiot ovat molemmat mukana tajunnanvirrassa aina jollakin painolla; niitä ei voi erottaa täysin toisistaan.

[5] En saa oikein otetta tämän lauseen ajatuksesta: "suurin ongelma lienee että roikumme yhä vanhanaikaisissa uskomuksissamme rationaalisesta mielestä tunnepuolesta erillisenä pomona ja käskyttäjänä". Voisitko selventää sitä. Itse ajattelen niin että liskoaivot aistivat ja säätävät kokoajan homeostasttista tasapainoa tiedostamattomalla tasolla ja lähettävät tarvittaessa myös affekteja meemikoneelle. Tämä on itseasiassa varsin olennainen kysymys ja katsoin taas aiheelliseksi pyytää selvennystä myös ChatGPT:ltä.

[1] Ajattelen itse niin, ettei affetit ole mielialojen ja tunteiden tavoin jatkuvia, vaan tilanteen mukaan kognitiiviseen tietoisuuteen nousevia yllykkeitä. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:affekti

Joo. Olis ollut hyvä selventää mun mitä meinaan noilla affekteilla.
Eli toi tieteen termipankin määritelmä mielestäni vähän vanhanaikainen ja sopii ehkä paremmin tohon klassiseen käsitykseen universaaleista perustunteista joka ymmärtääkseni nykytietämyksen valossa ei kestä lähempää tarkastelua.
Eli affekteilla tarkoitan enemmän tietoisuuden perusominaissuksia en silloin tällöin nousevia tuntemuksia tai tunteita.
Eli affekti nelikenttä. Valence ja arousal. Noi on ne universaalit kokemukset jotka pieni vauvakin tunnistaa toisten kasvoista ja eleistä. Jonkinlainen yhdistelmä noista on siis koko ajan läsnä tietoisessa kokemuksessa ja noiden yhdistelmistä sitten aivot ympäristön ärsykkeiden ja kulttuurin vaikutuksen ehdollistaman rakentavat pikkuhiljaa noita funktionaalisia tunnekategorioita.

The circumplex model of affect: An integrative approach to affective neuroscience, cognitive development, and psychopathology

The circumplex model of affect proposes that all affective states arise from cognitive interpretations of core neural sensations that are the product of two independent neurophysiological systems. This model stands in contrast to theories of basic emotions, which posit that a discrete and independent neural system subserves every emotion. We propose that basic emotion theories no longer explain adequately the vast number of empirical observations from studies in affective neuroscience, and we suggest that a conceptual shift is needed in the empirical approaches taken to the study of emotion and affective psychopathologies.The circumplex model of affect is more consistent with many recent findings from behavioral, cognitive neuroscience, neuroimaging, and developmental studies of affect. Moreover, the model offers new theoretical and empirical approaches to studying the development of affective disorders as well as the genetic and cognitive underpinnings of affective processing within the central nervous system.

The reigning experimental paradigm in affective neuroscience research posits that emotions can be divided into discrete and independent categories and that specific neural structures and pathways subserve each of these emotional categories. This theory of basic emotions has yielded significant advances in the understanding of affect and yet, in the fields of clinical psychology and psychiatry, it has left unsettled many important questions. The theory of basic emotions, for example, has not explained the near ubiquitous comorbid illnesses among mood disorders, nor has it resolved confusion over the neurophysiological underpinnings of affective disorders. Moreover, basic emotion theory is largely incompatible with recent findings in behavioral genetics and temperament research. Given these empirical and heuristic limitations of the theory of basic emotions, we propose that a shift is needed in the conceptual approaches taken to the study of emotion. We propose that clinicians and researchers move away from a strictly basic emotion model of affective states, where each emotion is thought to emerge from independent neural systems, to more dimensional models of emotions, in which all affective states are understood to arise from common, overlapping neurophysiological systems.

Although poorly represented in psychiatry, dimensional models have a long history in psychology (Larsen & Diener, 1992; Russell, 2003; Schlosberg, 1952; Watson, Wiese, Vaidya, & Tellegen, 1999). One particular dimensional approach, termed the circumplex model of affect, proposes that all affective states arise from two fundamental neurophysiological systems, one related to valence (a pleasure–displeasure continuum) and the other to arousal, or alertness (Russell, 1980). Each emotion can be understood as a linear combination of these two dimensions, or as varying degrees of both valence and arousal (see Figure 1). Joy, for example, is conceptualized as an emotional state that is the product of strong activation in the neural systems associated with positive valence or pleasure together with moderate activation in the neural systems associated with arousal. Affective states other than joy likewise arise from the same two neurophysiological systems but differ in the degree or extent of activation. Specific emotions therefore arise out of patterns of activation within these two neurophysiological systems, together with cognitive interpretations and labeling of these core physiological experiences.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2367156/

[2] Käyttäisin itse tässä sanaa "informoivat"; meemikone on se, joka tekee kognitiiviset päätökset (ellei primitiiviset reaktiot ehdi toimia ensin, mitä sitten joudutaan jälkikäteen selittelemään ja sovittelemaan).

Voiko tuota selventää mikä on tuon "infomoinnin" ero käskyttämiseen käytännössä?

[3] Olen samaa mieltä, että aivot ennustavat. Ajattelen niin, että aivot ennustavat tapahtumia empiirisesti omaksumiensa tottumusten mukaisesti. Sulla on ilmeisesti tästä vähän erilainen teoria. Voisitko kuvata sitä vähän tarkemmin?

En usko että osaan sen paremmin selventää toistaiseksi kun tuossa ylemmässä viestissäni sinulle tein. Ja se tosiaan tuollaista alustavaa pohdintaa että varmasti siinä ei kaikki jos mikään ihan kohdillaan.
Eli aivot rakentavat kohdusta lähtien noita kategorioita asitielimistä(vaiks ne värit ja foneemit), proprioseptiivisestä ja interoseptiivisestä hermostosta saapuvasta katkeamattomasta datavirrasta ja sit noiden kategorioiden ja ennustevirheiden pohjalta ennustavat organismille tilastollisesti optimaalisimman kokemuksen (havainto, tunne ja motoriset toiminnot).
Millä tavalla tuo empiiristen omaksumiensa tottumusten mukaisesti ennustaminen eroaa tuosta viestissäni esittämästä?

[4] joo, käsitteitä niistä tulee siinä vaiheessa, kun niitä aletaan analysoimaan kognitiivisella tasolla. Ajattelen kuitenkin niin, että emootiot ja kognitiot ovat molemmat mukana tajunnanvirrassa aina jollakin painolla; niitä ei voi erottaa täysin toisistaan.

Samaa mieltä. Ei voi erottaa. Kuten siinä aikaisemmassa viestissäni esitin niin tarkoitan itse noilla käsitteillä kaikkia aivojen luomien kategorioiden mentaalisia represntaatioita. Sanat toki ilman muuta ovat käsitteitä myös. Represntoivathan kategorioita kans.

[5] En saa oikein otetta tämän lauseen ajatuksesta: "suurin ongelma lienee että roikumme yhä vanhanaikaisissa uskomuksissamme rationaalisesta mielestä tunnepuolesta erillisenä pomona ja käskyttäjänä". Voisitko selventää sitä. Itse ajattelen niin että liskoaivot aistivat ja säätävät kokoajan homeostasttista tasapainoa tiedostamattomalla tasolla ja lähettävät tarvittaessa myös affekteja meemikoneelle. Tämä on itseasiassa varsin olennainen kysymys ja katsoin taas aiheelliseksi pyytää selvennystä myös ChatGPT:ltä.

Juu. Eli dorsolateraalisen etuotsalohkon rationaaliset laskelmat eivät yksinään johda rationaaliseen toimintaa koska ilman tunnetta nuo laskelmien lopputulemat ovat yhdentekeviä. Ja kun se tunnepuoli (mediaaliventraalinen etuotsalohko) tulee mukaan niin laskelmat eivät tapahdu pelkästään rationaalisen koneiston ehdoilla. Jotain tuon suuntaista ajattelin.

Itse ajattelen niin että liskoaivot aistivat ja säätävät kokoajan homeostasttista tasapainoa tiedostamattomalla tasolla ja lähettävät tarvittaessa myös affekteja meemikoneelle.

Ja tosiaan noilla affekteilla viittaan itse tuohon valence/arousal nelikenttään. Affektit eivät siis ole joku tarvittaessa lähetettävä informaatiopaketti vaan läsnä koko ajan. Ovat tietoisuuden perusominaisuus joita ilman tietoista kokemusta ei voisi olla olemassa.

[MooM]

Nelikentän (tai oikeastaan se on 2D-malli, jossa siis on kaksi toisistaan riipumatonta akselia, eli ei vain nelikenttä, joka luokittelee, vaan koordinaatisto, joka mittaa myös voimakkuutta) lisäksi käytetään kuutiota, jossa kolmas dimentio on dominance, eli se, miten hallitsee tilannetta. Sen ankkurit ovat heikko, alistunut (matala dominaissi) ja vahva, hallinnalla (korkea dominanssi). Ja nämä nimenomaan suhteessa tilanteeseen, ei niinkään muihin, ellei tilanne aiheudu suoraan jonkun toisen tekemisestä (esim konkreettinen väkivallalla uhkaaminen, nyrkki iskuvalmiina)

Kolmas dimensio on siksi, että esimerkiksi kehollisiis representaatioihin vaikuttaa tuo hallinnan määrä. Jos joutuu passiivisesti alistumaan, kehon tila on erilainen kuin jos on mahdollisuus vaikuttaa. Ja tämä on ainakin osin erillään arousal-akselista.

[siili suhonen]

En minä tunne järin montaa ihmistä ulkonäöltä, lintua laulusta tai kasvia ulkonäöltä, eli liioittelet vahvasti. Ja kyllähän ihminen joka tapauksessa muistaa uskomattoman määrän asioita.

Niihin juuri ei välttämättä kiinnitä edes huomiota, elleivät ole käytökseltään tai uloasultaan huomiota herättäviä. Meillä on muistissamme hahmo myös keskivertoihmiselle, johon niitä outoja vastaantulijoita saatetaan verrata.

Miten me ketään tunnistamme? Emme me kotiin tullessamme "ennusta", miltä se vaimo taas näyttikään. Osumme siinä aina oikeaan, mutta ennusteet menevät usein pieleen.

Olet selittänyt, mutta ei minun ole mikään pakko olla kanssasi samaa mieltä.

Miksi liikennemerkkejä pitäisi "ennustaa", kun ne päntätään päähän jo autokoulussa? Ei kuulosta kovin loogiselta.

Enpä usko. Ihminen tunnistaa ennalta suurimman osan asioita elämässään. Kaikki liikkeetkin ovat muistinvaraisia. Ennen esim. konekirjoittajat pääsivät uskomattomiin kirjoitusnopeuksiin, koska kaikkien näppäinten sijainti tuli selkäytimestä. Ennustaminen sen sijaan on aina aktiivista toimintaa ja vie aikaa muulta.

Tuo taas johtuu muistiin säilötyn hahmon epätarkkuudesta. Ja minkä ihmeen takia se Pekan ulkonäkö pitäisi aina ennustaa, jos olemme tavanneet ennenkin?

Kun sanotaan, että suhteellisuusteoria ennustaa mustat aukot, se tarkoittaa, että kyseinen teoria sisältää matemaattisia kaavoja ja periaatteita, jotka johdonmukaisesti johtavat mustien aukkojen käsitteeseen. Mustia aukkoja ei siis ollut suoraan teoriaan sisällytetty, mutta teorian soveltaminen ja sen yhtälöiden ratkaiseminen johtivat siihen, että mustien aukkojen olemassaolo tuli ilmeiseksi. Tällöin voidaan sanoa, että teoria "ennustaa" mustien aukkojen olemassaolon.

Tekoäly, kuten ChatGPT, ei sekään sisällä suoraan vastauksia kysymyksiin, vaan sen vastaukset perustuvat monimutkaisiin tilastollisiin malleihin ja laskutoimituksiin, jotka on löydetty soveltamalla pelkistettyä käsitystä siitä, millä periaatteilla hermosolut toimivat. Kun tekoälylle esitetään kysymys, se käyttää mallejaan tuottaakseen vastauksen, joka on ennuste siitä, mikä vastaus olisi todennäköisesti oikea tai mielekäs kyseisessä tilanteessa. Tämä prosessi on analoginen suhteellisuusteorian ennusteisiin, koska molemmissa tapauksissa on kyse laskennallisesta prosessista, joka tuottaa tuloksia.

Koska aivojen toiminta perustuu ainakin osaltaan fyysisiin hermoverkkoihin, joiden noudattamaa algoritmia tekoäly ainakin karkealla tasolla jäljittelee, ehkäpä sinun aivojesi muistama tieto liikennemerkeistä, vaimosi naamasta ja Pekan ulkonäöstä tarkoittavat kutakin ajatusta vastaavan hermoradan lopputuotetta. Tietysti jos neuroverkot eivät jäljittele hermoverkkojen toimintaa periaatteiltaan riittävän tarkasti, sitten "ennuste" ei ehkä ole kuvaava analogia hermoverkkojen tuottamalle lopputuotteelle, "ajatukselle", mutta itse olen amatöörinä onnistunut elämään niin voimakkaan vahvistusharhan vaikutuksen alaisuudessa, että minusta analogia on ilmeinen.

Siltikään en käsitä, miksi ennestään tuttuja asioita pitää "ennustaa" mitenkään. Ja esim. liikenteessä asiat pitää ottaa vastaan sellaisena kuin ne tulevat. Liika pohtiminen on ratin takana jopa haitallista.

Nähdäkseni ennestään tuttu asia eroaa ei ennestään tutusta asiasta vain siinä, että ensimmäisten kohdalla hermoradat ovat erikoistuneet asiaan, kun taas jälkimmäisen kohdalla eivät ole. Molemmissa olevat asiat olisivat siten silti hermoratojen lopputuotteita, eli ennusteita. Ennestään tutut asiat tietysti nopeampia tai ehkä parempiakin ennusteita kuin ei ennestään tutut asiat.

Tuohon loppukaneettiin viitaten meillä täytyy siis olla jokin muistiin tallennettu malli niistä tutuista asioista, koska miten niistä muuten saataisiin parempia ennusteita kuin tuntemattomista asioista?

Tavallaan kyllä. Ainakin kuvittelisin, että hermoratamme erikoistuisivat ts. vahvistuisivat tuottamaan "ennusteita" sellaisella perustella, millaisia joudumme usein arjessamme käsittelemään. Samalla ne hermoradat heikkenevät, joiden tuottamia "ennusteita" emme joudu arjessamme riittävän usein käsittelemään.

Keskustelunne on päätymässä mielestäni hyvin perusteltavaan lopputulemaan. Olemme ymmärtääkseni siili suhosen kanssa päätymässä samaan näkemykseen, että olennaista aivojen toiminnassa on ennustaminen.

Olennainen kysymys onkin, mihin tämä ennustus perustuu ja minkälainen mekanismi sen tuottaa. Mulla on sellainen kutina, että tässä piisaa vielä paljon keskusteltavaa.

Veikkaan, että aivot etsivät kokoajan spatiaalisia ja temporaalisia invariansseja eli eräänlaisia hahmoja. Nämä ovat dynaamisia tapahtumasekvenssejä tuottavia kykyjä, joita syntyy ja jotka kehittyvät empiirisistä kokemuksista.

Olen aivojen funktiosta pitkälti Siilin kassa samaa mieltä, sillä olen ostanut ymmärtääkseni Antonio Damasion, Robert Sapolskyn ja Mark Solmsin käsityksen, että aivot olisivat liikkuvan eliön homeostaasin säätelyelin. Ja se mitä tietoisuudessa säädellään, olisivat affekteja (primitiivisiä tunteita) tai tunteita (kehittyneempiä tunteita) tai yleisemmällä tasolla kaikkia emootiota (sisältää kaikki tunteet) kuten Mark Solms käsitteet ymmärtääkseni määrittelee ja kuten hän kognition funktion esittää (Solmsin tunnin mittainen Youtube-video "Why and How Consciousness Arises" 40 minuuttia esitelmää 20 minuuttia kysymyksiin vastailua). Solmsin perustelu miksi kognitio olisi juuri emootioiden hallintaa varten ei ole mielestäni täysin aukoton ainakaan tuossa esitelmässään, mutta ajatuksensa on mielestäni karekasti ottaen oikean suuntainen. Tosin jos vain kognition toiminta ylipäätään voidaan ymmärtää vain yhden funktion kautta, mikä ehkäpä ei ole välttämättä olenkaan asian laita. Tässä Solmsin karkea diagrammi, kuinka toiminnot aivoissa toimivat suhteessa tietoisuuteen.

Edellisessä luennossa vilahtanut rautalankamalli, kuinka homeostaasin säätelyn idea toimii. Eli jokin emootio poikkeuttaa olotilan tavoitteesta ja "ennuste" pyrkii palauttamaan tasapainon. "Ennuste" voi nähdäkseni olla abstrakti ajatus tai konkreettinen ulospäin näkyvä fyysinen reaktio. Kognitio olisi tavallaan sitä varten, että reaktio emootioon voitaisiin valita oikein ja annostella oikein, jotta homeostaasista poikkeuttava emootio olisi nollattu.

Homeostaasi riippuu osaltaan myös siitä, millainen on homeostaasista poikkeuttavan ärsykkeen vaikutus aivojen käsitykseen homeostaasista. Esimerkiksi huumeriippuvuudessa aivot turtuvat liialliseen dopamiiniin. ChatGPT esittelee ilmiön nimellä dopamiinireseptorien desensitisaatioksi tai dopamiinireseptorien downregulaatioksi, missä aivot saadessaan liian usein ja liian paljon dopamiinia, tulkitsevat liiallisesti kohonneen määrän dopamiinia homeostaasin perustilaksi, vaikka näin ei ole, joten dopamiiniin turtuneet aivot tarvitsevat jatkossa huumeita, saavuttaakseen homeostaattisen perustilansa. Kun normaali huumeannos ei enää aiheuta mielihyvää, vaan palauttaa vain homeistaattisen perustilan, otetaan kerralla enemmän huumeita, jotta taas saavutetaan perustilan lisäksi myös mielihyvä. Ilman usein ulkopuolista interventiota, tämä voi jatkua siihen asti, kunnes otetaan liikaa huumeita, ja jota elimistö ei enää kestä.

Filosofista näkökulmaa asiaan tavoittelee esimerkiksi täällä siili suhosen kanssa käytämme keskustelu.:
viewtopic.php?p=249359#p249359

Tuo vaikuttaa ainakin näin ad hoc ihan järkevältä abstraktiolta. Varsinkin soveltamalla teesin, antiteesin ja synteesin ideaa "presentismiin". Sanoisin heikosti aiheessa sivistyneenä, että ensivaikutelman perusteella, se olisi samaa pohdintaa kuin Marxilla oli dialektisessa materialismissaan. Ainakin yhden dialektista materialismia avanneen Youtube-videon perusteella siltä vaikuttaisi. Kannattaa tosin maustaa suolalla nämä minun vaikutelmani

Tuumiskelen pitkään tätä asiaa. Mielestäni annatte affekteille ja kehittyneillä tunteille liian hallitsevan roolin kognitioiden suhteen.

Olen aivojen funktiosta pitkälti Siilin kassa samaa mieltä, sillä olen ostanut ymmärtääkseni Antonio Damasion, Robert Sapolskyn ja Mark Solmsin käsityksen, että aivot olisivat liikkuvan eliön homeostaasin säätelyelin. Ja se mitä tietoisuudessa säädellään, olisivat affekteja (primitiivisiä tunteita) tai tunteita (kehittyneempiä tunteita) tai yleisemmällä tasolla kaikkia emootiota (sisältää kaikki tunteet) kuten Mark Solms käsitteet ymmärtääkseni määrittelee

Kysyin sitten tästä myös ChatGPT:n näkemystä.

Antonio Damásion, Robert Sapolskyn ja Mark Solmsin näkemykset aivojen toiminnasta ja tietoisuudesta jakavat useita yhteisiä piirteitä, mutta niissä on myös merkittäviä eroja, erityisesti kognition ja tunteiden roolin korostamisen osalta.

Yhteiset näkemykset:

1. Aivot homeostaasin säätelijänä:
Kaikki kolme tutkijaa ovat yksimielisiä siitä, että aivot ovat keskeinen homeostaasin säätelyelin, jonka tehtävänä on ylläpitää kehon sisäistä tasapainoa eli homeostaasia. Tämä käsitys on keskeinen heidän ajattelussaan, ja se korostaa sitä, että aivojen ensisijainen tehtävä on varmistaa organismille edullinen sisäinen tila, joka mahdollistaa selviytymisen ja lisääntymisen.

2. Tunteiden ja affektien keskeinen rooli:
He kaikki pitävät tunteita ja affekteja tärkeinä tietoisuuden ja käyttäytymisen säätelyssä. Näissä näkemyksissä affektit (eli primitiiviset tunteet) ja tunteet (kehittyneemmät tunteet) ovat olennaisia keinoja, joiden kautta aivot arvioivat kehon ja ympäristön tilaa sekä ohjaavat käyttäytymistä.

3. Kehollinen kokemus ja tietoisuus:
Kaikki kolme tutkijaa korostavat kehollisten tilojen ja tietoisuuden välistä yhteyttä. Damásio, esimerkiksi, puhuu "somatisista markkereista" eli kehon tilan muutosten roolista päätöksenteossa. Solms ja Sapolsky taas korostavat, kuinka kehon fyysiset ja emotionaaliset tilat vaikuttavat tietoisuuteen ja käyttäytymiseen.

Eroja ja kognition rooli:

1. Antonio Damásio:
Damásio korostaa tunteiden roolia päätöksenteossa ja tietoisuudessa. Hänen mukaansa kognitio ei ole erillinen tunteista, vaan tunteet ovat olennainen osa järkevää päätöksentekoa. Hän näkee tunteet ja affektit eräänlaisina signaaleina, jotka auttavat kognitiivisia prosesseja navigoimaan monimutkaisessa ympäristössä. Damásio ei kuitenkaan alista kognitiota pelkästään tunteiden alaisuuteen, vaan näkee niiden välillä olevan dynaaminen vuorovaikutus.

2. Robert Sapolsky:
Sapolsky tutkii erityisesti stressin vaikutusta aivoihin ja kehoon. Hänen näkemyksensä mukaan affektit ja tunteet ovat keskeisiä aivojen toiminnassa, erityisesti stressivasteen kautta, mutta hän ei välttämättä painota niitä samalla tavalla päätöksenteossa kuin Damásio. Sapolsky korostaa myös evolutiivisia mekanismeja, jotka vaikuttavat sekä kognitioon että tunteisiin, mutta ei alista kognitiota tunteiden alaisuuteen, vaan näkee molemmat osat tärkeinä ja erottamattomina aivojen toiminnassa.

3. Mark Solms:
Solms yhdistää neurotieteitä ja psykoanalyysia. Hän korostaa, että tietoisuus syntyy, kun aivot käsittelevät sisäisiä affekteja ja niiden suhdetta ulkoisiin ärsykkeisiin. Hän näkee tietoisuuden lähtökohtaisesti emotionaalisena tilana, jossa kognitiiviset prosessit ovat keskeisiä, mutta ne ovat sidoksissa affekteihin. Solms voi näin ollen pitää kognitiota enemmän tunteisiin sidoksissa olevana kuin Damásio tai Sapolsky, mutta hän ei myöskään täysin alista kognitiota affektien alaisuuteen.

Johtopäätös:
Kaikki kolme tutkijaa korostavat, että aivot ovat homeostaasin säätelijä ja että affektit ja tunteet ovat keskeisiä tietoisuuden ja käyttäytymisen ohjaamisessa. Kuitenkin kognition rooli on monimutkainen ja vaihtelee tutkijasta riippuen. Damásio korostaa tunteiden ja kognition vuorovaikutusta, mutta ei alista kognitiota tunteille. Sapolsky puolestaan painottaa stressin ja tunteiden vaikutusta aivoihin, mutta hänkin näkee kognition ja tunteet osana yhtenäistä järjestelmää. Solms näkee tietoisuuden affektiivisena perustilana, jossa kognitio on tärkeä, mutta sidoksissa affekteihin.

Näin ollen tulkinta, jossa kognitio esitetään alisteisena affekteille, voi olla liian yksinkertaistava. Näiden tutkijoiden näkemyksissä korostuu ajatus siitä, että kognitio ja tunteet toimivat yhdessä dynaamisena systeeminä, jossa molemmat osa-alueet ovat tärkeitä aivojen toiminnalle ja tietoisuuden muodostumiselle.

Olen tässä valvonut yön korjatakseni käsityksiäni aivoista ja ajattelusta:

Mielet on tehty virtaavista virroista aistiesitysten tai hermoston avulla rakennettujen kuvien avulla. Ensimmäinen ja yleensä hallitsevampi kuvatyyppi "edustaa ympäröivää maailmaa," joka sisältää muita eläviä organismeja, erilaisia esineitä ja fyysisiä rakenteita sekä niiden vuorovaikutuksia. Nämä kuvat perustuvat ulkoisiin aistimuksiin, kuten näköön, kuuloon, kosketukseen, hajuun ja makuun, ja ne kartoittavat laajan valikoiman maailmankaikkeuden ulkopuolisia kohteita, kuten havainnot (nykyhetken tai muistista palautetut), ajatukset, joita pidämme suhteessa johonkin havaittuun tai muistista palautettuun asiaan, kuvien sanallinen ja syntaktinen käännös sekä johtopäätökset, joihin päädymme loogisesti käsittelemällä kuvia.

Toinen kuvatyyppi on yleensä vähemmän hallitseva ja syntyy kehon sisäpuolelta interoseption kautta. Nämä kuvat edustavat sisäelinten ja niiden tilojen aspekteja—kuten nopeutunut syke, hengitysjärjestelmän ilmanvirtaus, suolikoliikki tai verisuonten supistuminen tai laajentuminen ihon alla—ja ne sisältävät myös aistimusten intensiteetin ja laadun, miellyttävän tai epämiellyttävän, esimerkiksi närästyksen aiheuttaman polttavan kivun tai koko kehon lihasten rentoutumisesta johtuvan hyvinvoinnin tunteen. Tällaiset kuvat ilmenevät tunteina, jotka syntyvät elämän säätelystä. Nämä tunteet heijastavat luonnollisesti organismin elämänhallintaa ja tunnetaan homeostaattisina, erotukseksi tunteista, jotka aiheutuvat tunteiden laukeamisesta. Tunteiden syntyä tukevat fysiologiset mekanismit ovat radikaalisti erilaisia kuin ulkoisten aistimusten mekanismit. Lisäksi proprioseptiokanava, joka edustaa pääasiassa kehon liikkeiden ja lihasrakenteiden tilaa, jätetään tässä tilan puutteen vuoksi käsittelemättä, vaikka sekin osallistuu homeostaattisten tunteiden luomiseen.

[…nips…]

Me ehdotamme, että tietoisuuden keskeinen mekanismi—tietyn mielen yhdistäminen tiettyyn organismiin—syntyy luonnollisesti jatkuvasta homeostaattisten tunteiden virtauksesta kyseisessä organismissa. Merkittäviä esimerkkejä homeostaattisista tunteista ovat nälkä, jano, kipu, hyvinvointi, huonovointisuus ja halu, sekä hienovaraisemmat olemassaolon tuntemukset, jotka syntyvät, kun kehon säätelyjärjestelmät toimivat lähellä homeostaattista tasapainoa. Nämä tunteet syntyvät jatkuvasta elämän säätelystä, kun keho pyrkii ylläpitämään toimintansa homeostaattisen alueen sisällä. Lyhyesti sanottuna, homeostaattiset tunteet, olivatpa ne yhtä voimakkaita kuin "kipu" tai yhtä hienovaraisia kuin "olemassaolon" tunne, syntyvät jatkuvasti hereillä ollessa ja tukevat tietoisuuden jatkuvuutta, mikäli ne toimivat tarvittavan kynnyksen yläpuolella.

https://academic.oup.com/brain/article/ ... 31/6594735

(Web of Sciencessä 13 viittaista tähän ja Google Scholarissa 31 viitttausta tähän. Tuoreimmat viittaukset tältä vuodelta)

En tietysti tiedä mikä olisi analogia noille ”kuville”. Pyysin ChatGPT:tä kuvailemaan kehon ulkoista aistimusta ja kehon sisäistä aistimusta ja sitten pyysin sitä generoimaan kuvan sellaisesta.



Kuvassa on ainakin aivan liikaa informaatiota, jotta se olisi riittävän analoginen virheen minimoimista kuvaavalle geometriselle ongelmalle. Pelkistetään. Alla löytämäni aiheeseen liittymätön kuva Autodeskin 3d Max -ohjelman jostain ominaisuudesta, jossa neljä amplitudia. Kukin amplitudi voisi tarkoittaa Antonion ja Hannan tarkoittamaa ”kuvaa”. Amplitudin väliaine eli se, mikä värähtelee, voisi kuvastaa tietoisuuden virtaa ja väreet väliaineessa tietoisuuden sisältöä.



Kuvan yhteydessä selitetään, että vasemmalla ylhäällä oleva on ensimmäinen amplitudi, keskellä ylhäällä toinen amplitudi ja oikealla ylhäällä molemmat amplitudit. Alhaalla molemmat amplitudit, johon lisätty Decay-efekti. Mieltäisin ensimmäisen amplitudin kehon ulkoiseksi kuvaksi ja toisen amplitudin kehon sisäiseksi kuvaksi ja kun nuo yhdistetään, muodostuu tietoisuuden virtaa kuvaava kuva. Eli että vallitseva tietoisuuden sisältö olisi tavallaan tuo kolmas kuva ts. amplitudi, jossa kaikki amplitudit ovat samanaikaisesti. Alimassa amplitudissa oleva Decay efekti vaikuttaisi minimoivan amplitudia, mitä lähemmäksi amplitudin reunoja tullaan.

Antonio Damasio on aiemmin tutkinut tapausta, jossa potilaan limbinen järjestelmä ei tuottanut sisältöä tietoisuuteen. Vaikka looginen päättely onnistui, potilas ei kyennyt tekemään järkeviä päätöksiä. Typerät ideat ja järkevät ideat olivat tälle yhtä hyviä ideoita. Mark Solms on puolestaan tutkinut tapausta, jossa aivokuori ei tuottanut sisältöä tietoisuuteen, vieden kaikki muut kyvyt, kuin mitkä limbinen järjestelmä mahdollistaa. Limbinen järjestelmä vastaa keskeisesti juuri tunteista. Joissakin klassisissa aistideprivaatiota (aistiärsykkeet eivät tuota sisältöä tietoisuuteen) käsittelevissä tutkimuksissa, joita tehtiin 1950- ja 1960-luvuilla—esimerkiksi Donald Hebbin ja hänen kollegoidensa tutkimus, joka tehtiin McGill-yliopistossa 1950-luvulla—koehenkilöt kokivat merkittäviä psykologisia vaikutuksia, kun heidät eristettiin aistiärsykkeistä. Aistiärsykkeiden puute johti hallusinaatioihin ja jopa ahdistuneisuuteen, yleensä vuorokauden tai kahden sisällä.

Eli jotta ennusteiden normaali tuottaminen onnistuu, jokaisen amplitudista vastaavan tahon on osallistuttava projektiin.

Vapaan energian periaate on yksinkertainen postulaatti monimutkaisine seurauksineen. Se sanoo, että mikä tahansa mukautuva muutos aivoissa minimoi vapaan energian. Tämä minimointi voi toimia evoluution mittakaavassa (luonnonvalinnan aikana) tai millisekuntien (havaintosynteesin aikana). Itse asiassa periaate pätee kaikkiin biologisiin järjestelmiin, jotka vastustavat taipumusta häiriöihin; yksisoluisista organismeista sosiaalisiin verkostoihin.

https://www.sciencedirect.com/science/a ... 130900117X

(Tähän viitattu 1269 kertaa, joista tuoreimmat tältä vuodelta)

…Mark Solms myös näkee Karl Fristonin "free energy principle" -periaatteen (vapausenergia-periaatteen) merkittävänä osana omaa teoriaansa. Hän antaa tästä periaatteesta yhden parhaista kuvauksista, joita olen nähnyt. Valitettavasti en täysin ymmärrä tätä periaatetta, mutta minun käsitykseni on, että kyse on siitä, kuinka itseorganisoituvat järjestelmät syntyvät ja toimivat. Solms tunnistaa neljä periaatetta, jotka liittyvät tällaisiin järjestelmiin.

1. Ne ovat ergodisia (ergodic), eli ne sallivat itsensä olla vain rajatussa määrässä tiloja. Vaikka järjestelmä voisi teoreettisesti olla monenlaisissa tiloissa, se viettää suurimman osan ajastaan vain tietyissä tiloissa, jotka ovat sille mahdollisia ja "sallittuja". Esimerkiksi elävä olento voi olla hereillä tai nukkumassa, mutta se ei voi olla molemmissa tiloissa samanaikaisesti.
2. Niillä on Markovin peite, raja niiden itsensä ja ympäristön välillä. Raja voi olla fyysinen, kuten solun kalvo, mutta se voi myös olla käsitteellinen. Markovin peite määrittää, mitä tietoa ympäristöstä järjestelmä voi vastaanottaa ja miten se vaikuttaa järjestelmään. Tämä peite suojaa järjestelmää ympäristön satunnaisilta vaikutuksilta ja antaa sille mahdollisuuden hallita omia sisäisiä tilojaan.
3. Niillä on aktiivinen päättely, eli ne tekevät ennusteita omista tiloistaan ja ympäristöstä ympäristön vaikutusten perusteella Markovin peitteeseen. Esimerkiksi ihminen tekee jatkuvasti ennusteita siitä, mitä hänen ympäristössään tapahtuu seuraavaksi, ja toimii näiden ennusteiden pohjalta. Tämä ennustaminen auttaa järjestelmää sopeutumaan ympäristöönsä ja ylläpitämään sisäistä tasapainoa.
4. Ne ovat itseään säilyttäviä, mikä tarkoittaa järjestelmän kykyä säilyttää oma olemassaolonsa ja vakaus, mikä puolestaan tarkoittaa käytännössä sisäisen entropian (eli epäjärjestyksen) minimointia. Järjestelmä pyrkii ylläpitämään homeostaasia, joka tarkoittaa sisäisen ympäristön vakautta ja tasapainoa, vaikka ulkoiset olosuhteet muuttuisivat. Tämä on elävien olentojen perusominaisuus: ne säätelevät lämpötilaansa, pH-arvoaan ja muita sisäisiä tilojaan pysyäkseen hengissä ja toimintakykyisinä.

https://selfawarepatterns.com/2021/02/2 ... ciousness/

Jos tätä taustaa vasten assosioisin aiempaa kuvaa lisää:



Voisin nähdä, että amplitudit kuvastavat entropiaa ja alimmaisessa amplitudissa Decay-efekti kuvastaisi ehkäpä ”ennusteamplitudia”, joka siis minimoi entropiaa.

Alla lista kognitiivisista kyvyistä ja/tai mielen sisällöllisistä resursseista, jotka sain Claude AI -tekoälyltä:

1. Aisti-informaatio: Välitön aistihavainto ympäristöstä on olennainen osa tietoisuutta.
2. Lähimuisti: Kyky pitää mielessä juuri koettuja asioita lyhyen aikaa.
3. Pitkäkestoinen muisti: Aiemmin opitut tiedot, taidot ja kokemukset.
4. Tunteet ja tuntemukset: Emotionaaliset tilat ja kehon sisäiset aistimukset.
5. Ajatukset: Sisäinen dialogi, päättely ja ongelmanratkaisu.
6. Mielikuvitus: Kyky visualisoida ja luoda uusia ideoita.
7. Itsetietoisuus: Tietoisuus omasta itsestä ja olemassaolosta.
8. Intentionaalisuus: Tietoisuus omista aikomuksista ja tavoitteista.
9. Metakognitio: Kyky tarkkailla ja arvioida omia ajatusprosesseja.
10. Aikaperspektiivi: Tietoisuus menneisyydestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta.
11. Tarkkaavaisuus: Kyky kohdistaa huomio tiettyihin ärsykkeisiin.

Tarkkaavaisuus, eli se mihin huomio kohdistuu, voi ymmärtääkseni sisältää yhden sisällön kerrallaan. Mutta että joku 7 kpl plus miinus 2 kpl kohdistuksen kohdetta tai kykyä olisi puskettavissa työmuistiin ja palautettavissa sieltä mieleen vain millisekunneissa. Poikkeuksena ehkä pitkäkestoinen muisti, johon intuitiivinen pääsy tarkoittaisi analogialla ilmaistuina kaiketi vain sitä, että ”kursori on valmiina hakukentässä”.

Oma heuristinen päätöksentekoprosessini, jota Daniel Kahneman nimittäisi ehkäpä tyypin I ajatteluksi, toimii ehkäpä jotenkin niin, että tietoisuuteni virtaan eli tietoisuuden amplitudiin pulpahtelee ajatuksia eli efektejä eli ennusteamplitudeja, joiden alkuperästä en ole ihan joka kerta tietoinen. Aina en siis tiedä liittyvätkö ne jotenkin siihen, mikä on tuo tietoisuuteni amplitudi. Tälle ajattelutavalleni on ehkäpä ominaista, että ammennan amplitudini ja kykyni hyvin suppeasta määrästä mielen mielensisältöjä ja kykyjä. Ehkäpä ennusteeni sisältää lähinnä pelkästään hahmotason ts. kategoriatason ennusteita. Ennusteita, joilla Markovin peite. Kun kategoria on riittävän iso amplitudi, jotta muut amplitudit sopivat sen sisälle. Sisältämiensä amplitudien siivoamiseen pois päiväjärjestyksestä riittäisi hätätilentyeessa pelkkä kategoriatason ennusteamplitudi. Aivot kun toimivat niin että ne hahmotavat äryskkeelle ensin ketegorian ja vasta sitten etsivät merkityksen ärsykkeelle kategorian sisältä.

Oma analyyttinen päätöksentekoprosessi, jota Kahneman nimittäisi ehkäpä tyypin II ajatteluksi, toimii kaiketi muutoin samoin, mutta siinä amplitudeja ja kykyjä ammennetaan useammasta mielensisällöstä ja/tai tuotetaan useampia ennusteita rinnalle, joita yritetään sovittaa mielikuvituksessa simuloituun tietoisuuden amplitudiin yhdessä tai erikseen.

Vaikka prosessi tuntuu tietoiselta, nähdäkseni prosessi voisi hyvinkin olla pelkkää entropian minimointia, minun istuessa katsomossa. Albert Einsteinin sanotaan todenneen kerran, että: "intuitio ei ole muuta kuin aikaisemman älyllisen kokemuksen tulos." (1) Olen Albertin kanssa ainakin tällä hetkellä samaa mieltä.

Lisäksi soveltaisin näkemystä niin, että esittäisin myös niin heuristiikkani kuin analyyttinenkin ajatteluni noudattamat rutiinit, missä järjestyksessä ja kuinka useaa mielen kykyä ja/tai sisältöä käytän, olevan nekin aiemman älyllisen kokemukseni tulos. Sillä erolla, että tyypin II ajattelussa pystyn keskittyä myös niiden rutiinieni hiomiseen, mikäli tietoisuuteni tai tarkkaavaisuuteni kohteen amplitudin nollaaminen sitä edellyttää.

Vaikka muistisääntönä voisikin toimia ajatus, että jos entropia minimoituu ensiennusteella, ennuste tehdään tyypin I ajattelulla ja jos useilla, ennuste tehdään tyypin II ajattelulla, käytännön tasolla asia lienee monimutkaisempi. Näkisin, etteivät ajattelutapatyypit ole joko-tai-prosesseja, vaan se, kumpaa lajia päätöksenteko on minkäkin ennusteamplitudin tuottamiseksi, voi sijoittua johonkin kohtaa jatkumoa noiden kahden ajattelutyypin välille, riippuen tietoisuuden tai tarkkaavaisuuden kohteen amplitudin muodosta.

Palaan vielä hetkeksi tarkentamaan, mitä minä ymmärrän homeostaasilla. Vaikka tyypillisesti homeostaasin säätelyllä ymmärretään perustoimintojen säätelyä aivan kuten esität, niin koska perustoiminnot eli myös niiden säätely edellyttää onnistuakseen resursseja eliön ulkopuoleisesta maailmasta, näkisin tosiaan, että koko eliö kaikkine ominaisuuksineen voidaan sisällyttää homeostaasiksi, jota aivonsa säätelee. Mutta tietysti jos mieluummin nimetään eri säätelyn tasot omin kategorioin, se ei kaiketi muuttaisi mitään, kunhan vain olisi toisenlainen muistisääntö

Onneksi nämä memeettisen systeemin ajattelu- ja käyttäytymistottumukset eivät ole luonnonlakeja, vaikka ortodoksinen taloustiede usein yrittää niin väittää.

Joo. Se suurin ongelma lienee että roikumme yhä vanhanaikaisissa uskomuksissamme rationaalisesta mielestä tunnepuolesta erillisenä pomona ja käskyttäjänä.[5] Tuo oletus ihmisestä rationaalisena päätöksentekijänä joka riivaa vaikkapa tätä ortodoksista taloustiedettä. Eli tarttis päästää irti tuosta descartesin virheestä josta vaikkapa antonio damasio on oivasti kirjoittanut, kohti realistisempaa ja kokonaisvaltaisempaa kuvausta ihmisorganismin toiminnasta. Vasta sitteb voidaan ruveta haaveilemaan muutoksesta.
Descartes' Error by António R. Damásio is a thought-provoking book that challenges the traditional belief that reasoning and emotions are separate. The author argues that emotions are essential for rational decision making and illustrates this with compelling case studies. [6]

[5] En saa oikein otetta tämän lauseen ajatuksesta: "suurin ongelma lienee että roikumme yhä vanhanaikaisissa uskomuksissamme rationaalisesta mielestä tunnepuolesta erillisenä pomona ja käskyttäjänä". Voisitko selventää sitä. Itse ajattelen niin että liskoaivot aistivat ja säätävät kokoajan homeostasttista tasapainoa tiedostamattomalla tasolla ja lähettävät tarvittaessa myös affekteja meemikoneelle. Tämä on itseasiassa varsin olennainen kysymys ja katsoin taas aiheelliseksi pyytää selvennystä myös ChatGPT:ltä.

[6] Pyysin ChatGPT:ltä selvennystä myös tähän.
[...nips...]

Voi nyt mennä sellaisten seikkojen toistamiseksi, mitkä olette jo käsitelleet tai jotka ovat teille itsestään selviä jo keskustelun tässä vaiheessa mutta kun en onnistu pitämään aivopierujani vain omana tietonani, pakko jäsennellä näitä myös omasta tulokulmastani.

Jos tarkastelemme viime vuosisadan taloustieteen koulukuntia, ne lähtivät jostakin sellaisesta olettamasta, että arvioitaessa markkinoiden käyttäytymistä, tulisi käyttäytyjien—kuten kuluttajien ja yritysten—olettaa olevan rationaalisia sekä olemassa maksimoidakseen voittoa. Tämä perustui keskeisesti kolmeen joko tietoiseen tai tiedostamattomaan oletukseen:

• Ihmisten heuristiikat päätöksenteossaan olisivat synonyymejä tieteelliselle rationaalisuudelle.
• Päätöksiä tekevillä on pääsy kaikkeen päätöstä auttavaan tietoon, joka vain teoriassakin olisi mahdollista päätöksenteon tueksi saada.
• Niin kuluttajat kuin yrityksetkin pyrkivät aina maksimoimaan oman hyödyn.

Itse olen havainnut, että sosiaalisessa mediassa törmää hyvin helposti tapauksiin, joilla on sellainen käsitys päätöksenteosta, että tunteilu on neitejä ja häviäjämiehiä varten eivätkä he älyllistä heikkolahjaisuuttaan osaa ajatella asioita rationaalisesti kuten oikeat tosimiehet. En tiedä onko noilla viime vuosisadan taloustieteen koulukunnilla ollut minkälainen vaikutus ihmisten yleiseen mielipiteeseen, mutta olen ollut laittavinani merkille, että ikään kuin tunteilun näkemisestä rationaalisen ajattelun vastakohtana voitaisiin ennustaa aika luotettavasti kuinka erinomaisena tiede- ja talousosaajana kaveri itseään pitää.

Olin yllättynyt, että jopa filosofi ja aivotutkija Daniel Dennettin mukaan, kun yritämme ennustaa tai ymmärtää jonkin olion tai henkilön käyttäytymistä, olisi hyödyllistä soveltaa intentionaalista asennetta, jossa oletamme, että kyseinen olio toimii rationaalisesti tavoitellessaan tavoitteitaan.

Dennett esitti näkemyksensä intentionaalisesta asenteesta ("intentional stance") ensimmäisen kerran laajasti vuonna 1971 julkaistussa artikkelissaan "Intentional Systems". Tämä ajatus sai lisää huomiota ja kehitystä hänen kirjassaan The Intentional Stance, joka julkaistiin vuonna 1987. Dennett on jatkanut tämän teorian käsittelyä ja kehittämistä myös myöhemmissä töissään, erityisesti kirjoissa Consciousness Explained (1991) ja Darwin's Dangerous Idea (1995).

Kyse ei ollut siitä, että Dennett olisi väittänyt kaikkien olentojen tai ihmisten aina toimivan rationaalisesti, vaan siitä, että rationaalisuuden oletus on usein hedelmällinen työkalu ymmärtämiselle ja ennustamiselle. Pyysin ChatGPT:ltä Dennettin perustelut näkemykselleen tiivistetyssä muodossa:

1. Selittävä ja ennustava voima: Intentionaalinen asenne auttaa tehokkaasti ennustamaan ja selittämään olentojen käyttäytymistä, vaikka ne eivät aina toimi rationaalisesti.
2. Käytännöllisyys: Se on käytännöllinen ja toimiva tapa ymmärtää monimutkaisia systeemejä, kuten ihmisiä tai kehittyneitä koneita.
3. Rationaalisuuden ideaalityyppi: Oletus rationaalisuudesta toimii hyödyllisenä mallina, joka auttaa ymmärtämään käyttäytymisen poikkeamia.
4. Evolutiivinen näkökulma: Evoluutio on suosinut rationaalisuuteen perustuvia mekanismeja, joten intentionaalinen asenne auttaa ymmärtämään tätä kehitystä.
5. Kognitiivinen taloudellisuus: Intentionaalinen asenne on kognitiivisesti taloudellinen tapa käsitellä monimutkaisia ilmiöitä ilman, että tarvitsee mallintaa kaikkea tarkasti.

Entä mitä viitteitä on ja on ollut olemassa päinvastaisesta, joka on jätetty huomiotta. En kysellyt ChatGPT:ltä vaan nyt edetään ulkomuistista:
Solipsismi (ajatus, että vain oma mieli on varmaa tai todellista) esiintyi ensimmäistä kertaa kreikkalaisen presokraattisen sofistin Gorgiaan (noin 483–375 eaa.) ajattelussa. Roomalainen skeptikko Sextus Empiricus on lainannut Gorgiaan väittäneen seuraavaa:

• Mitään ei ole olemassa.
• Vaikka jotain olisikin olemassa, siitä ei voisi tietää mitään.
• Vaikka siitä voisi tietää jotain, tätä tietoa ei voisi välittää muille.

Solipsistisen ajattelun keskeinen tarkoitus oli osoittaa, että objektiivinen tieto on kirjaimellisesti mahdotonta saavuttaa.

Vaikka solipsismi ei sitä ehkä vielä osoittanut uskottavasti, mielestäni postmodernismi 1900-luvun puolivälistä eteenpäin esitti ihan varteenotettavat tieteenfilosofiset perusteet olettaa, että enemmistön ihmisistä maailmankuvan voi tiivistää hyvin suurelta osin solipsismiin, Dunning & Kruger -efektiin ja opportunismiin, mikä on nähdäkseni hyvä indikaattori, että kyseisten reunaehtojen sisälle mahtuva rationaalisuus tuskin muistuttaa ainakaan tieteellistä rationaalisuutta.

Kahnemanin julkaistessa vuonna 2011 teoksensa ”Ajattelu nopeasti ja hitaasti”, oli viimein esitetty ehkä myös tiedepiirien mielestä uskottava tai ainakin riittävän vakavasti otettava hypoteesi, kuinka evolutiiviset entiteetit ajattelevat pikemminkin heuristisesti ja vain erityistapauksissa analyyttisesti. Heuristinen ajattelu on tyypin I ajattelua, joka on altis epärationaaliselle päätöksenteolle, kun taas analyyttinen ajattelu on tyypin II ajattelua, joka onnistuu rationaalisessa päätöksenteossa paremmin.



Vaikka videon esimerkit vaikuttavat äärimmäisiltä, veikkaisin pessimistinä, että he eroavat merkittävästi normipulliaisesta korkeintaan siinä, että eivät vain osaa pitää aivopierujaan omana tietonaan. Tietäisin muuten mistä puhun, sillä minulla on 20 vuoden kokemusasiantuntijuus seikkailuista juuri tuolla tavoin määritellyssä maailmankuvassa, mutta olen todennäköisesti aito kylähullu, mikä vie minulta sen vähäisenkin uskottavuuden myös tässä asiassa

Mutta takaisin asiaan. Olen myös käsityksessä, että aistielimistä lähtevä informaatio kehon sisäpuolisesta ja ulkopuoleisesta maailmasta ei saavu tietoisuuteen sellaisenaan, vaan aivot tarjoilevat tuon kuvan tietoisuuden virtaan sen ennusten kanssa, joka on mahdollistanut reagoinnin aisti-informaatioon perustoiminnot ylläpitävällä varmuudella siihen hetkeen asti. Mahdollistaen esimerkiksi sen, että voimme suorittaa arkisia rutiineitamme ajatellen samaan aikaan kokonaan muita asioita. Kehon sisäiset ja ulkopuoleiset kuvat korjattuna opitulla reaktiolla eivät toisin sanoen aiheuta enää rutiinien sisäistämisen jälkeen niihin liittyviä huomiota edellyttäviä amplitudeja tietoisuutemme virtaan.

Kun puhutaan maailmankuvasta, pitäisi ehkä keksiä termi, joka painottaa sen narratiivista luonnetta. Samoin kun puhutaan havainnosta, ehkä pitäisi löytää termi, joka painottaisi, että kyse on ehkä enemmän vain kokemuksesta. Käsitys maailmasta, kun on nimenomaan subjektiivinen. Objektiivisuus olisi tässä katsantokannassa vähän kuten olen ymmärtänyt, miten Neutroni sitä kuvailee; yhteisesti sovittu kielipeli.

Tiede tarkoitti vielä pari- kolmesataa vuotta sitten keskeisesti länsimaissakin vain skolastiikkaa, jossa ainakin yhden tutkimussuuntauksen idea oli keksiä jonkinlaisia meriselityksiä, kuinka luomisoppi ja Aristoteleen filosofia ovatkin itse asiassa yksi ja sama asia.

1000-luvulle asti Lähi-Itä oli sen ajan standardeilla liberaali länsi, kunnes vuonna 1100 uskonnolliset konservatiiviset voimat pääsivät määrittämään tieteen sisällön ja vaikka välillä on aina vähän aikaa näyttänytkin kehityksen kulkevan siinä maailmankolkassa oikeaan suuntaan niin toistuvasti Lähi-Idän maat palaavat uskonnolliskonservatiiviseen käsitykseen tieteen sisällöstä ja sitten taas sukupolven verran talibanistaneissaan.

Mitä kohtaan [6] tulee, niin tuossa hieman ylempänä tosiaan mainitsin, että: ”Antonio Damasio on aiemmin tutkinut tapausta, jossa potilaan limbinen järjestelmä ei tuottanut sisältöä tietoisuuteen. Vaikka looginen päättely onnistui, potilas ei kyennyt tekemään järkeviä päätöksiä. Typerät ideat ja järkevät ideat olivat tälle yhtä hyviä ideoita.”.

Damasion tutkimukset näyttäisivät minustakin viittaavan siihen, että vaikka ihmiset eivät itse kukin eläisikään enemmän tai vähemmän epätieteellisen rationaalisuutensa varassa, vaan kaikki olisivat tieteellisessä mielessä rationaalisia, heidän ei siltikään onnistuisi käyttäytyä rationaalisesti ainakaan johdonmukaisesti, mikäli heidän tunneinput tietoisuuteensa ei palvele rationaalista päätöksentekoa.

Aivan huikeeta! Hieno ja ajatuksia herättelevä kirjoitus. Tässä riittääkin sitten pureksittavaa ja iltalukemista useammaksi päiväksi.
Heti kyllä alustavasti sai tuo ajatus tietoisuuden kenttäluonteesta masun kehräämään ja interoseptiivisen hermostoni ennustamaan kovasti lämpimiä tunteita tajuntaani. Nouseehan olettamamme materialistinenkin todellisuus kentistä niin olis aika luonnollista että kolikon toinen puoli myös.Lisäksi paljon lienee epäsuoraa evidenssiä sen puolesta että noin olisi asiain laita. Tietoisuuden leikkauksen ajaksi sammuttavat substanssithan eivät vaikuta hermostoon per se vaan romahduttavat mitokondrian eli sen elämän energiakoneiston kalvojännitteetn ja näin sammuu myös jännitteen ylläpitämä muuttuva sähkömagneettinen kenttä. Lisäksi tuo istuu ihanasti omiin metafyysisiin perusoletuksiin todellisuuden luonteesta. Täytyy kyllä ajan kanssa makustella kirjoittamaasi tosiaan.

Einsteinin intuitiivisista neronleimauksista sanoisin että siinä ehkä kyse siitä että neron aivot ennusteiden painottamisen sijasta antavat ennustevirheille ansaitsemansa painoarvon.
Vaikka just toi elämänsä iloisin ajatus joka ratkaisi jo newtonia mietityttäneen arvoituksen eli miksi gravitaatiomassa ja inertiaalinen massa näyttäisivät olevan aina saman suuruisia.
Varmasti kaikki olemme nähneet vasara vierellään putoavia työmehiä tai vastaavaa. Tuosta ei ole millään tavalla iso loikka kuvitella laboratorio tuhon ympärille jolloin käy välittömästi selväksi että työmies ei omasta perspektiivistään ole gravitaatiokentässä vaan inertiaalisessa referenssiframissa samaan tapaan kun kelluisi kaukana avaruudessa ilman gravitaatiokentän vaikutusta.
Ja yhtä ilmeiseksi käy että maan pinnalla seisovan sankarin freimi on ekvivalentti kiihdyttävässä raketissa matkaavan kaverinsa kanssa. Eivät ole inertiaalifreimeissä vaan kädestä irronut vasara alkaa ilman näkyvää voimaa liikkumaan kohti maapallon pintaa tai raketin peräpäätä.
Kaltaistemme tavaalisten tallaajien konesito ei vaan kyennyt näkemään tuota ilmiselvää yhteyttä koska aivojemme luomat paradigmat ja teoriat eli ennusteet eivät kyenneet antamaan noille aistielimistä saapuville ilmeisille ennustevirheille ansaitsemaansa painoarvoa. Menemme siis defaulttina ennusteet edellä ja ignooramme ennustevirheet sikäli kun ne eivät istu teorioihimme ja ennustuksiimme kun taas neron mieli on auki maailmalle. (tonn takia muuten psykedeelitkin ovat olleet isossa roolissa monissa keksinnöissä ja oivalluksissa ihmiskunnan historiassa. Nehän sammuttavat nuo aivojen vanhoja ajatustottmuksia ja ennakkoluuloja pyörittävät osat ja avaavat tajunnan ovet sepposen selälleen näkemään maailman ja sen tarjoamat ennustevirheet)
Tuo ennusteissa ja vanhoissa ajatustottumuksissa roikkuminen on toki ihan ymmärrettävää kun ihminen lähtökohtaisesti pyrkii säilyttämään ja konservoimaan maailmankuvansa ja ajatustottumuksensa. Oman lauman kontekstissa ei ole hyvä ajatella ja ennustaa liian poikkeavasti. Joutuu helposti hylkiöksi, lauman ulossulkemaksi tai pahimmassa tapauksessa roviolle.
Tuo ilmiöhän käy aika ilmeiseksi somessa jossa liika poikkeaminen lauman ajattelusta johtaa juuri noihin ikäviin seuraamuksiin.

[siili suhonen]

Nelikentän (tai oikeastaan se on 2D-malli, jossa siis on kaksi toisistaan riipumatonta akselia, eli ei vain nelikenttä, joka luokittelee, vaan koordinaatisto, joka mittaa myös voimakkuutta) lisäksi käytetään kuutiota, jossa kolmas dimentio on dominance, eli se, miten hallitsee tilannetta. Sen ankkurit ovat heikko, alistunut (matala dominaissi) ja vahva, hallinnalla (korkea dominanssi). Ja nämä nimenomaan suhteessa tilanteeseen, ei niinkään muihin, ellei tilanne aiheudu suoraan jonkun toisen tekemisestä (esim konkreettinen väkivallalla uhkaaminen, nyrkki iskuvalmiina)

Kolmas dimensio on siksi, että esimerkiksi kehollisiis representaatioihin vaikuttaa tuo hallinnan määrä. Jos joutuu passiivisesti alistumaan, kehon tila on erilainen kuin jos on mahdollisuus vaikuttaa. Ja tämä on ainakin osin erillään arousal-akselista.

Koordinaatisto kuulostaa kyl paremmalta en ollutkaan tuota ajatellutkaan. Siis sijainti esim. valenssiakselilla ei vielä itsessään kerro kuinka voimakas tuo esim. negatiivinen-positiivinen akselilla sijaitseva kokemus on vaan tolle voimakkuudelle vielä oma parametrinsä ymmärsinkö tuon oikein?
Tää dominanssidimensio oli itelle uus mut kuulostaa kyllä järkevältä. Täytyykin perehtyä. Eli määrittää sit sen mitä toimintasuosituksia noista affektidimensioista tietyssä kontekstissa johdetaan?
Onks toi dominanssidimensio sama siis kun noista affekteista rakennettu tunne? Esim. Viha dominointia varten ja pelko alistumista varten?
Kehontilahan vois kuvitella voi noissakin olla kohtuullisen samanlainen ainakin joissain tapaukissa. Sympaattinen hermosto pukkaa happea ja glukoosia soluihin riippumatta siitä käyttettänkö tota gluukosia ja happea vihan vallassa kimppuun käymiseen vaan peloissaan pakoon pötkimiseen.
Alistuminen sit ehkä edellyttää eri kehontiloja. Toi oiksin kiva tietää mitä hormonaalisia muutoksia aivot kehossa tuottavat kun tarvii alistua ja käydä polvilleen. Onkohan tuota tutkittu sen kummemmin.

[Naturalisti]

Aika erikoinen tulokulma. Mikä psyykkinen tai fysiologinen tarve vaatii sanaristikoiden tai sudokujen tekemistä? Minusta niitä tehdään enemmänkin "koska mä voin" -periaatteella.

Eikö aika suuri osa ihmisen tekemisestä ole tätä "sudokujen tekoa" ? Kulttuuri, musiikki, urheilu, matkustelu jne.

Jos ei ole pakottavaa perustarpeiden täyttämistä, niin ihminen keksii jotain "turhaa" tekemistä. Voi tehdä pulloon laivoja vaikka!

Toki varmaankin tämä ns. turhatekeminen pohjautuu siihen että keksintöjä tehdään, kun kokeillaan ja tavallaan leikitään asioilla. Ehkä joku "Einstein" on saanut ideansa kun on pohtinut jotain turhaa "sudokua" tai sitten joku luolamies keksinyt miten huviksiseen puunoksaa taivuttamalla saadaan se linkoamaan esine ja keksinytkin jousipyssyn. Ihan triviaaleja ajatuksia, mutta en yritä pukea näitä hienoihin sanoihin.

Just näin se varmaan menee. Aivot on yleiskone. EI sitä ole luotu jotain tiettyjä ongelmia varten. Ton takiahan olemme onnistuneet levittäytyyn ympäri palloa ja ratkoa aina vaan uusia haasteita. Jos ei ole välittömiä homeostaattisen tasapainon säilyttämiseen liittyviä probleemeja niin aivot sit kyl keksii jotai muita ongelmia. Se on niiden ominaispiirre. Ei toki ongelmaton sellainen kun nykyhyteiskunnissa joissa nuo selvitymisen kannalta oleelliset ongelmat on pitkälti ratkottu niin ihmisemeli luo sit jatkuvasti uusia ongelmia itselleen. Ja noitahan sit yhteiskunnissamme riittää. Sudoku yks tollanen spillover. Ei siis negatiivinen. ENemmän saisivat ihmiset keskittyä niihin kun räyhäämään ja luomaan ongelmia sosiaalisessa mediassa.
Mut onhan sudokul toki ihan välittömiäkin homeostaasin kannalta edullisia vaikutuksia. Pitää aivot notkeampina ja voi hidastaa vaikkapa muistisairauden kehittymistä.

Joo, just näin se menee. Aivot yleiskoneena on se tirehtööri, joka ohjaa koko organismin orkesterin toimintaa sen mukaan kuin organismin tarpeiden tärkeysjärjestys kulloinkin aivojen tulkinnan mukaan vaatii. Tarvehierarkkian huipulla on silkka uteliaisuus. Tätä tarvetta ryhdytään tyydyttämään aina, kun resursseja pakollisten alempien tarpeiden tyydytykseltä vapautuu ja usein jo ennen sitäkin.

Tämä uteliaisuus on mahdollistanut uusien olosuhteiden eli mahdollisuuksien hyödyntämisen ja levittäytymisen koko planeetalle. Aluksi sulassa sovussa symbioosissa ympäristön kassa. Mutta kyvyt kehittyvän nopeammin kuin järki. Mopo pääsi karkuun. Meemikoneemme saastui jatkuvan kasvun idelogialla. Uteliaisuus on nyt suunnattava näiden todellisten ongelmien ratkaisemiseen. Niiden olemassaolo pitää nyt vain riittävän laajasti tiedostaa, jotta niihin ehditään vielä vaikuttamaan. Unilukkariksi tarvitaan nyt myös Elokapinan kaltaista kansalaistottelemattomuutta.

Homeostaasin ylläpito tapahtuu pääosin tarvehierarkkian alimmalla (aivojen tiedostamattoman toiminnallisuuden) tasolla, joka lähettää tarpeen mukaan signaaleja myös tietoiselle tasolle (esimerkiksi janon ja nälän tunteena). Globaalin kulttuurisen systeemin "homeostaasin" tila on nyt pahasti vääristynyt. Perustarpeiden tyydyttämisen helppous kolonialistisen hierarkkian huipulla synnyttää ylikulutus-ähkyä ja pohjalla oleva riiston kohde kärsii jatkuvasta nälänhädästä.

Uuskolonialistisen pohjoisen ongelmat on "ratkottu" edelleen globaalin etelän riistolla. Jotta nämä haitalliset heijastus vaikutukset (spillover) voitaisiin ratkaista, on ne riittävän laajasti tiedostettava. Sudokun pelaaminen ei niitä ratkaise.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Spillover_(economics)

Onneksi nämä memeettisen systeemin ajattelu- ja käyttäytymistottumukset eivät ole luonnonlakeja, vaikka ortodoksinen taloustiede usein yrittää niin väittää.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Uusklas ... aloustiede

Yhteiskunnalliset lainalaisuudet ovat ihmisten itsensä keksimiä ja siksi myös ihmisten itsensä muutettavissa olevia. Ei ole mitää sosiaalisia faktoja; on vain sosiaalisia ajattelu- ja käyttäytymistottumuksia.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Sosiaal ... elm%C3%A4t

Tärkeetä pohdintaa. Muutama lisähuomio kirjoittamaasi.

Homeostaasin ylläpito tapahtuu pääosin tarvehierarkkian alimmalla (aivojen tiedostamattoman toiminnallisuuden) tasolla, joka lähettää tarpeen mukaan signaaleja myös tietoiselle tasolle (esimerkiksi janon ja nälän tunteena).

Tuo tarve on jatkuva. Jatkuvastihan tunnemme jotakin. Affektejeja [1], mielialoja ja tunteita.
Interoseptiivinen hermosto ennustaa non-stop mitä nuo kehon tilat kontekstissaan merkitsevät, ja representoivat nuo merkityskategoriat affekteina, mielialoina ja tunteina. Ja nämä tunteet edelleen singaloivat sinne ylöspäin ja käskyttävät [2] mitä ajatuksia, havaintoja, ja motorisia toimintoja aivot ennustavat [3] ja nuo ajatukset, havainnot ja liikkeet sitten representoidaan edelleen mentaalisina käsitteinä [4].

Onneksi nämä memeettisen systeemin ajattelu- ja käyttäytymistottumukset eivät ole luonnonlakeja, vaikka ortodoksinen taloustiede usein yrittää niin väittää.

Joo. Se suurin ongelma lienee että roikumme yhä vanhanaikaisissa uskomuksissamme rationaalisesta mielestä tunnepuolesta erillisenä pomona ja käskyttäjänä.[5] Tuo oletus ihmisestä rationaalisena päätöksentekijänä joka riivaa vaikkapa tätä ortodoksista taloustiedettä. Eli tarttis päästää irti tuosta descartesin virheestä josta vaikkapa antonio damasio on oivasti kirjoittanut, kohti realistisempaa ja kokonaisvaltaisempaa kuvausta ihmisorganismin toiminnasta. Vasta sitteb voidaan ruveta haaveilemaan muutoksesta.
Descartes' Error by António R. Damásio is a thought-provoking book that challenges the traditional belief that reasoning and emotions are separate. The author argues that emotions are essential for rational decision making and illustrates this with compelling case studies. [6]

Kommentteja ja kysymyksiä

[1] Ajattelen itse niin, ettei affetit ole mielialojen ja tunteiden tavoin jatkuvia, vaan tilanteen mukaan kognitiiviseen tietoisuuteen nousevia yllykkeitä. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:affekti

[2] Käyttäisin itse tässä sanaa "informoivat"; meemikone on se, joka tekee kognitiiviset päätökset (ellei primitiiviset reaktiot ehdi toimia ensin, mitä sitten joudutaan jälkikäteen selittelemään ja sovittelemaan).

[3] Olen samaa mieltä, että aivot ennustavat. Ajattelen niin, että aivot ennustavat tapahtumia empiirisesti omaksumiensa tottumusten mukaisesti. Sulla on ilmeisesti tästä vähän erilainen teoria. Voisitko kuvata sitä vähän tarkemmin?

[4] joo, käsitteitä niistä tulee siinä vaiheessa, kun niitä aletaan analysoimaan kognitiivisella tasolla. Ajattelen kuitenkin niin, että emootiot ja kognitiot ovat molemmat mukana tajunnanvirrassa aina jollakin painolla; niitä ei voi erottaa täysin toisistaan.

[5] En saa oikein otetta tämän lauseen ajatuksesta: "suurin ongelma lienee että roikumme yhä vanhanaikaisissa uskomuksissamme rationaalisesta mielestä tunnepuolesta erillisenä pomona ja käskyttäjänä". Voisitko selventää sitä. Itse ajattelen niin että liskoaivot aistivat ja säätävät kokoajan homeostasttista tasapainoa tiedostamattomalla tasolla ja lähettävät tarvittaessa myös affekteja meemikoneelle. Tämä on itseasiassa varsin olennainen kysymys ja katsoin taas aiheelliseksi pyytää selvennystä myös ChatGPT:ltä.

[1] Ajattelen itse niin, ettei affetit ole mielialojen ja tunteiden tavoin jatkuvia, vaan tilanteen mukaan kognitiiviseen tietoisuuteen nousevia yllykkeitä. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:affekti

Joo. Olis ollut hyvä selventää mun mitä meinaan noilla affekteilla.
Eli toi tieteen termipankin määritelmä mielestäni vähän vanhanaikainen ja sopii ehkä paremmin tohon klassiseen käsitykseen universaaleista perustunteista joka ymmärtääkseni nykytietämyksen valossa ei kestä lähempää tarkastelua.
Eli affekteilla tarkoitan enemmän tietoisuuden perusominaissuksia en silloin tällöin nousevia tuntemuksia tai tunteita.
Eli affekti nelikenttä. Valence ja arousal. Noi on ne universaalit kokemukset jotka pieni vauvakin tunnistaa toisten kasvoista ja eleistä. Jonkinlainen yhdistelmä noista on siis koko ajan läsnä tietoisessa kokemuksessa ja noiden yhdistelmistä sitten aivot ympäristön ärsykkeiden ja kulttuurin vaikutuksen ehdollistaman rakentavat pikkuhiljaa noita funktionaalisia tunnekategorioita.

The circumplex model of affect: An integrative approach to affective neuroscience, cognitive development, and psychopathology

The circumplex model of affect proposes that all affective states arise from cognitive interpretations of core neural sensations that are the product of two independent neurophysiological systems. This model stands in contrast to theories of basic emotions, which posit that a discrete and independent neural system subserves every emotion. We propose that basic emotion theories no longer explain adequately the vast number of empirical observations from studies in affective neuroscience, and we suggest that a conceptual shift is needed in the empirical approaches taken to the study of emotion and affective psychopathologies.The circumplex model of affect is more consistent with many recent findings from behavioral, cognitive neuroscience, neuroimaging, and developmental studies of affect. Moreover, the model offers new theoretical and empirical approaches to studying the development of affective disorders as well as the genetic and cognitive underpinnings of affective processing within the central nervous system.

The reigning experimental paradigm in affective neuroscience research posits that emotions can be divided into discrete and independent categories and that specific neural structures and pathways subserve each of these emotional categories. This theory of basic emotions has yielded significant advances in the understanding of affect and yet, in the fields of clinical psychology and psychiatry, it has left unsettled many important questions. The theory of basic emotions, for example, has not explained the near ubiquitous comorbid illnesses among mood disorders, nor has it resolved confusion over the neurophysiological underpinnings of affective disorders. Moreover, basic emotion theory is largely incompatible with recent findings in behavioral genetics and temperament research. Given these empirical and heuristic limitations of the theory of basic emotions, we propose that a shift is needed in the conceptual approaches taken to the study of emotion. We propose that clinicians and researchers move away from a strictly basic emotion model of affective states, where each emotion is thought to emerge from independent neural systems, to more dimensional models of emotions, in which all affective states are understood to arise from common, overlapping neurophysiological systems.

Although poorly represented in psychiatry, dimensional models have a long history in psychology (Larsen & Diener, 1992; Russell, 2003; Schlosberg, 1952; Watson, Wiese, Vaidya, & Tellegen, 1999). One particular dimensional approach, termed the circumplex model of affect, proposes that all affective states arise from two fundamental neurophysiological systems, one related to valence (a pleasure–displeasure continuum) and the other to arousal, or alertness (Russell, 1980). Each emotion can be understood as a linear combination of these two dimensions, or as varying degrees of both valence and arousal (see Figure 1). Joy, for example, is conceptualized as an emotional state that is the product of strong activation in the neural systems associated with positive valence or pleasure together with moderate activation in the neural systems associated with arousal. Affective states other than joy likewise arise from the same two neurophysiological systems but differ in the degree or extent of activation. Specific emotions therefore arise out of patterns of activation within these two neurophysiological systems, together with cognitive interpretations and labeling of these core physiological experiences.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2367156/

[2] Käyttäisin itse tässä sanaa "informoivat"; meemikone on se, joka tekee kognitiiviset päätökset (ellei primitiiviset reaktiot ehdi toimia ensin, mitä sitten joudutaan jälkikäteen selittelemään ja sovittelemaan).

Voiko tuota selventää mikä on tuon "infomoinnin" ero käskyttämiseen käytännössä?

[3] Olen samaa mieltä, että aivot ennustavat. Ajattelen niin, että aivot ennustavat tapahtumia empiirisesti omaksumiensa tottumusten mukaisesti. Sulla on ilmeisesti tästä vähän erilainen teoria. Voisitko kuvata sitä vähän tarkemmin?

En usko että osaan sen paremmin selventää toistaiseksi kun tuossa ylemmässä viestissäni sinulle tein. Ja se tosiaan tuollaista alustavaa pohdintaa että varmasti siinä ei kaikki jos mikään ihan kohdillaan.
Eli aivot rakentavat kohdusta lähtien noita kategorioita asitielimistä(vaiks ne värit ja foneemit), proprioseptiivisestä ja interoseptiivisestä hermostosta saapuvasta katkeamattomasta datavirrasta ja sit noiden kategorioiden ja ennustevirheiden pohjalta ennustavat organismille tilastollisesti optimaalisimman kokemuksen (havainto, tunne ja motoriset toiminnot).
Millä tavalla tuo empiiristen omaksumiensa tottumusten mukaisesti ennustaminen eroaa tuosta viestissäni esittämästä?

[4] joo, käsitteitä niistä tulee siinä vaiheessa, kun niitä aletaan analysoimaan kognitiivisella tasolla. Ajattelen kuitenkin niin, että emootiot ja kognitiot ovat molemmat mukana tajunnanvirrassa aina jollakin painolla; niitä ei voi erottaa täysin toisistaan.

Samaa mieltä. Ei voi erottaa. Kuten siinä aikaisemmassa viestissäni esitin niin tarkoitan itse noilla käsitteillä kaikkia aivojen luomien kategorioiden mentaalisia represntaatioita. Sanat toki ilman muuta ovat käsitteitä myös. Represntoivathan kategorioita kans.

[5] En saa oikein otetta tämän lauseen ajatuksesta: "suurin ongelma lienee että roikumme yhä vanhanaikaisissa uskomuksissamme rationaalisesta mielestä tunnepuolesta erillisenä pomona ja käskyttäjänä". Voisitko selventää sitä. Itse ajattelen niin että liskoaivot aistivat ja säätävät kokoajan homeostasttista tasapainoa tiedostamattomalla tasolla ja lähettävät tarvittaessa myös affekteja meemikoneelle. Tämä on itseasiassa varsin olennainen kysymys ja katsoin taas aiheelliseksi pyytää selvennystä myös ChatGPT:ltä.

Juu. Eli dorsolateraalisen etuotsalohkon rationaaliset laskelmat eivät yksinään johda rationaaliseen toimintaa koska ilman tunnetta nuo laskelmien lopputulemat ovat yhdentekeviä. Ja kun se tunnepuoli (mediaaliventraalinen etuotsalohko) tulee mukaan niin laskelmat eivät tapahdu pelkästään rationaalisen koneiston ehdoilla. Jotain tuon suuntaista ajattelin.

Itse ajattelen niin että liskoaivot aistivat ja säätävät kokoajan homeostasttista tasapainoa tiedostamattomalla tasolla ja lähettävät tarvittaessa myös affekteja meemikoneelle.

Ja tosiaan noilla affekteilla viittaan itse tuohon valence/arousal nelikenttään. Affektit eivät siis ole joku tarvittaessa lähetettävä informaatiopaketti vaan läsnä koko ajan. Ovat tietoisuuden perusominaisuus joita ilman tietoista kokemusta ei voisi olla olemassa.

[1] Kiitos mielenkiintoisesta informaatiosta. Täytyy perehtyä tuohon vielä tarkemmin. Varmistuakseni, että ymmärsin lukemani, tein siitä tarkistuskysymyksen ystävälleni. ChatGPT vastasi näin:

Kyllä, voit ajatella, että "The circumplex model of affect" (affektien ympyrämalli) toimii uutena hypoteettisena viitekehyksenä, jolla affekteihin liittyviä empiirisiä tutkimustuloksia voidaan mallintaa ja jäsentää, mutta se ei varsinaisesti selitä näihin ilmiöihin liittyviä konkreettisia neuraalisia prosesseja.

Affektien ympyrämalli lyhyesti
Affektien ympyrämalli esittää tunteet kahden ulottuvuuden varassa: valenssi (miellyttävyys vs. epämiellyttävyys) ja vireystila (korkea vs. matala). Tunteet voidaan sijoittaa ympyrän kehälle näiden kahden ulottuvuuden mukaan, mikä tarjoaa järjestelmällisen tavan kuvata affektiivisia kokemuksia ja niiden välisiä suhteita.

Rooli viitekehyksenä
Affektien ympyrämalli auttaa yhdistämään ja jäsentämään laajaa kirjoa empiirisiä havaintoja affekteista. Sitä käytetään eri alojen, kuten affektiivisen neurotieteen, kognitiivisen kehityksen ja psykopatologian, tutkimuksissa luokittelemaan tunteita ja ymmärtämään niiden vuorovaikutusta esimerkiksi kognitiivisten prosessien tai psykopatologisten oireiden kanssa.

Rajoitukset ja suhde neuraalisiin prosesseihin
Kuten mainitsit, ympyrämalli ei kuitenkaan suoraan selitä, mitä konkreettisia neuraalisia prosesseja tunteiden taustalla on. Se ei kerro, miten esimerkiksi neuronit tai aivoalueet osallistuvat tietyn tunteen syntyyn, säätelyyn tai tiedonkäsittelyyn. Ympyrämalli on siis enemmän deskriptiivinen kuin mekanistinen; se kuvaa affektiivisten kokemusten rakennetta, mutta ei tarjoa biologista selitystä näiden kokemusten synnystä tai niiden hermostollisista mekanismeista.

Yhteenveto
Affektien ympyrämalli tarjoaa hyödyllisen työkalun affektiivisten kokemusten jäsentämiseen ja vertailemiseen eri tutkimuksissa, mutta se ei yksinään riitä selittämään tunteiden taustalla olevia neuraalisia prosesseja. Tämän vuoksi sitä täydentävät usein neurotieteelliset mallit, jotka pyrkivät selittämään, miten aivojen rakenteet ja toiminnalliset yhteydet tuottavat affektiivisia kokemuksia.

[2] Korostan tuolla vain sitä, että viime kädessä meemikone on käskyttävä osapuoli ja liskoaivot lähinnä vain informoivat affekteille meemikonetta.

[3] Suurinpiirtein noinhan semenee hypoteettiseen viitekehyksen tasolla, mutta se ei kuvaa vielä aivojen neuraalisten tason toimintaa, kuten tuossa kohdassa [1] jo totesin. Tämä toimintamekanismi on oman kiinnostukseni kohde ja siksi olisin kiinnostunut kuulemaan enemmän siitä vapaan energian mallista vai mikä se nyt olikin.

[4] Ok. Pienenä lisäyksenä kuitenkin se, että tunteita ja mielikuva-ajattelua oli kuitenkin jo ennen kieltä. Käsitteet tulivat kuvioihin mukaan vasta kielen kehittymisen jälkeen.

[5] Joo, ja tuo nelikenttä on hypoteettinen viitekehys, joka ei vielä kerro sitä minkälaiset neuraaliset prosessit nuo toiminnat toteuttaa.

[6] Jotenkin musta tuntuu, että sun ajattelun mukaan tietoisuus on jokin ehkä mitattavissa oleva energiavirta tai jotakin sinne päin. Tähän kaipasin vähän tarkennusta. Itse ajattelen niin, että tietoisuus on tapahtumasekvenssien virran tuottamista ja kokemista.

[MooM]

Nelikentän (tai oikeastaan se on 2D-malli, jossa siis on kaksi toisistaan riipumatonta akselia, eli ei vain nelikenttä, joka luokittelee, vaan koordinaatisto, joka mittaa myös voimakkuutta) lisäksi käytetään kuutiota, jossa kolmas dimentio on dominance, eli se, miten hallitsee tilannetta. Sen ankkurit ovat heikko, alistunut (matala dominaissi) ja vahva, hallinnalla (korkea dominanssi). Ja nämä nimenomaan suhteessa tilanteeseen, ei niinkään muihin, ellei tilanne aiheudu suoraan jonkun toisen tekemisestä (esim konkreettinen väkivallalla uhkaaminen, nyrkki iskuvalmiina)

Kolmas dimensio on siksi, että esimerkiksi kehollisiis representaatioihin vaikuttaa tuo hallinnan määrä. Jos joutuu passiivisesti alistumaan, kehon tila on erilainen kuin jos on mahdollisuus vaikuttaa. Ja tämä on ainakin osin erillään arousal-akselista.

Koordinaatisto kuulostaa kyl paremmalta en ollutkaan tuota ajatellutkaan. Siis sijainti esim. valenssiakselilla ei vielä itsessään kerro kuinka voimakas tuo esim. negatiivinen-positiivinen akselilla sijaitseva kokemus on vaan tolle voimakkuudelle vielä oma parametrinsä ymmärsinkö tuon oikein?
Tää dominanssidimensio oli itelle uus mut kuulostaa kyllä järkevältä. Täytyykin perehtyä. Eli määrittää sit sen mitä toimintasuosituksia noista affektidimensioista tietyssä kontekstissa johdetaan?
Onks toi dominanssidimensio sama siis kun noista affekteista rakennettu tunne? Esim. Viha dominointia varten ja pelko alistumista varten?
Kehontilahan vois kuvitella voi noissakin olla kohtuullisen samanlainen ainakin joissain tapaukissa. Sympaattinen hermosto pukkaa happea ja glukoosia soluihin riippumatta siitä käyttettänkö tota gluukosia ja happea vihan vallassa kimppuun käymiseen vaan peloissaan pakoon pötkimiseen.
Alistuminen sit ehkä edellyttää eri kehontiloja. Toi oiksin kiva tietää mitä hormonaalisia muutoksia aivot kehossa tuottavat kun tarvii alistua ja käydä polvilleen. Onkohan tuota tutkittu sen kummemmin.

Kirjallisuudessa on esimerkkejä. Esim pelko voi olla lamaavaa ja alistunutta tai aktiivista pakene/taistele-tyyppistä. Samoin inho. Ei nämä niin yksioikoisia ole, mutta sekä 2d että 3d -karttoja käytetään.

Ymmärrän nelikentän enemmän luokitteluksi (neljä eri vaihtoehtoa) ja koordinaatiston jatkuvaksi. Jos nelikenttään sijoitettuihin otuksiin liitetään amplitudi, siitä tulee koordinaatisto. Ehkä enemmänkin kielijuttu.

[Stadin öljylanne]

Solmsin perustelu miksi kognitio olisi juuri emootioiden hallintaa varten ei ole mielestäni täysin aukoton ainakaan tuossa esitelmässään, mutta ajatuksensa on mielestäni karekasti ottaen oikean suuntainen. Tosin jos vain kognition toiminta ylipäätään voidaan ymmärtää vain yhden funktion kautta, mikä ehkäpä ei ole välttämättä olenkaan asian laita. Tässä Solmsin karkea diagrammi, kuinka toiminnot aivoissa toimivat suhteessa tietoisuuteen.

Haluaisin herättää keskustelua myös tästä kovin moneen eri muistityypiin perustuvasta psykologian näkemyksestä. Tultaisiin jo toimeen vähän pienemmällä määrällä ja voitaisiinko muistin konkreettinen neuraalinen toiminta selittää vähän tarkemmin?

Kokemasi hämmennys ei ole sinun syytäsi, vaan minun epäonnistuneen itseilmaisuni syytä. Mietin kyllä itsekin, kannattaako laittaa tuota kuvaa lainkaan, sillä minä en luonnollisestikaan osaa selittää, mitä siinä tapahtuu. Päätin laittaa sen kuitenkin sen vuoksi, että siinä annetaan ymmärtää, kuinka tietoisuus sisältäisi vain työmuistin sisällön. Toisin sanoen, kun tietoinen päätöksenteko tehtäisiin tietoisuuden ulkopuolella, itse istuu vain katsomossa. Minun olisi tietysti kannattanut hieman avata syitä, miksi laitoin kyseinen kuva, sillä en ollut enkä ole edelleenkään perillä, kuinka solid tuo Solmsin teoreettinen viitekehys näiden sen kaikkien liikkuvien osiensa kanssa on.

Vielä viestiä lähettäessä ajattelin, että se olisi jotenkin tärkeää ymmärtämäni järjestys, jossa päätöksenteko tapahtuu. Yön yli kuitenkin viisastuessani tulin tulokseen, että se on itse asiassa yhdentekevää, onko päätös tehty ennen kuin se tulee tietoisuuteen vai samanaikaisesti. Vapaan energian periaate käytännössä määrää, että itse on katsomossa joka tapauksessa. Samaten etsin tutkimusviitteitä, joissa olisi onnistuttu toistamaan Libetin koetulokset. Suurin osa artikkeleista ja tutkimusviitteistä, jotka minun medialukutaidoton kaksisormijärjestelmäni onnistui Googlelta huijaamaan, olivat kokemukseni perusteella sitä mieltä, että Libet olisi nähnyt omiaan.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että jotta en olisi katsomossa, pitäisi löytyä esimerkiksi joku kvanttimekaniikan satunnaisuuksiin sisältyvä lainalaisuus tai toimintaperiaate, jolla vapaa tahto voisi komentaa kertaluokkaa, mutamaa isompia marionetteja tanssimaan oman pillinsä mukaan, vaikka se intuitiivisen logiikkani vastaiselta nyt tuntuukin. Neutroni oli sitä mieltä, että kvanttimekaniikalla on molekyylitason asioihin mahdollisesti isokin vaikutus ja koska monet hermosolujen reaktiot riippuvat aika pitkälle molekyyleistä, vaikea on minun sivistykseni puutteella lähteä mahdollisuutta tosiaan poissulkemaankaan.

Minulla ei ole ainakaan tällä hetkellä mitään suosikkeja tai inhokkeja siinä, millainen muistin arkkitehtuuri olisi järkevä. Minä en ole kerennyt tutustua HTM-teoriaan enkä siten osaa sanoa sen mielekkyydestä mitään mutta mikäli se on yksinkertaisempi ja selittää samat ilmiöt, kuin esimerkiksi tuo Solmsin jaottelu, minulta näin alustavasti vihreää valoa sille.

Mun täytyy nyt ajan kanssa miettiä näitä sun mietteitä, erityisesti tuota edellistä pidempää kommenttiasi:
viewtopic.php?p=250736#p250736
Palaan niihin tarkemmin myöhemmin.

Vaikka näin nopeasti läpilukemalla olen kanssasi hyvin pitkälle samaa mieltä, niin meidän ajattelun lähtökohdissa saattaa olla myös perustavan laatuinen eroavaisuus. Oikaise, jos esitän nyt väärän tulkinnan.

Oletan, että sinä ajattelet tietoisuuden jonkinlaisena kenties mitattavissa olevana energiavirtana. Minä puolestani ajattelen, että tietoisuus on tapahtumavirtaa. Tietoinen mieli on materiaalisten objektien (neuronien) tarkoituksenmukaisen rakenteen mahdollistaman prosessijoukon käynnissä olemista ja tietoisuuden olemassaolo päättyy sen mahdollistaman rakenteen rikkoutuessa, kun nuo mielen prosessit pysähtyvät aivokuolemassa.

Kaikki kulttuuriset mielensisällöt ovat käyttäytymis- ja ajttelutottumuksia, jotka kehittyvät sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämässä memeetisessä evoluutiossa lähentyen tai loitontuen toisistaan. Samanmieliset kuplautuvat ja vahvistavat toistensa käsityksiä kuplan sisällä ja torjuvat muiden kuplien edustamia näkemyksiä.

Mitään suoraan jaettua kollektiivista käsitystä todellisuudesta ei ole olemassa (ei edes kuplien sisällä). Subjektiiviset käsitykset kehittyvät memeettisessä evoluutiossa kuin evoluutioalgoritmien ratkaisujoukko ilman, että kollektiivista käsitystä on missään.

Hylkään solipsismin siksi, että vaikka emme koe objektiivista todellisuutta suoraan, voimme muodostaa siitä empiiristen kokemusten avulla efektiivisiä toiminnallisia representaatioita.

Olen materialistinen ontologinen realisti ja tietoteoreettisesti epäsuora realisti. Todellisuus on sellainen kuin on käsityksistämme riippumatta ja käsityksemme todellisuudesta ovat vain sen representaatioita, joilla on empiirisesti todettu vastine todellisuudessa, ja fiktioita, joilla ei ole vastinetta reaalitodellusuudessa. Ne ovat olemassa vain mielikuvituksessamme.

Siinä tuli tosi paksulla pensselillä kuvattua oma maailmankuvani. Avaisitko sinä vastaavasti vähän lisää oman ajattelusi taustaa, jotta osaamme paremmin perustella käsityksiämme toisillemme.

Käytän tässä Siilin tapaa vastata.

Oletan, että sinä ajattelet tietoisuuden jonkinlaisena kenties mitattavissa olevana energiavirtana. Minä puolestani ajattelen, että tietoisuus on tapahtumavirtaa. Tietoinen mieli on materiaalisten objektien (neuronien) tarkoituksenmukaisen rakenteen mahdollistaman prosessijoukon käynnissä olemista ja tietoisuuden olemassaolo päättyy sen mahdollistaman rakenteen rikkoutuessa, kun nuo mielen prosessit pysähtyvät aivokuolemassa.

Tekoälyn toimivuus viittaa ajatukseen, että yksinkertaisten hermosolujen ja niiden välistä viestintää hyvin karkeistettua logiikkaa noudattavien yhtälöiden algoritmeilla on seuraava ajallinen tai ainakin käsitteellinen järjestys: alkuarvot, laskutoimitukset ja lopputulos. Ajattelen niin, että kehon sähkökemiallisilla prosesseilla olisi vastaavat ajalliset vaiheet: ärsyke, prosessointi ja reaktio. Vaikka kaikki reaktiot eivät ole tietoisia, uskon että yksi reaktio on tietoisuus. En ole varma, mikä olisi tuo tietoisuutta vastaava reaktio, mutta uskon sen olevan mitattavissa joko suoraan tai epäsuoraan.

Ymmärrän kyllä, että tämä on parhaimmillaankin äärettömän naiivi käsitys aivojen ja tietoisuuden toiminnasta, ja on jo senkin vuoksi hyvin opportunistista luottaa ilmiön mittavuuteen.

Mitään suoraan jaettua kollektiivista käsitystä todellisuudesta ei ole olemassa (ei edes kuplien sisällä). Subjektiiviset käsitykset kehittyvät memeettisessä evoluutiossa kuin evoluutioalgoritmien ratkaisujoukko ilman, että kollektiivista käsitystä on missään.

Kehitys edellyttää muistia ja kykyä päivittää progressiivisilla meemeillä tuota muistia. Se osa tuosta muistista, joka periytyy mestarin käyttäytymistä seuraamalla ja mestarin siitä tarjoamia meemejä omaksumalla, häviää jokaisessa suuressa mullistuksessa tai ajan kanssa viimeistään muutamassa sukupolvessa. Tilalle keksitään uudet käytöstavat ja meemit. Joskus joku sukupolvi on parempi käyttämään edellisiltä sukupolvilta jälkeen jäänyttä teknologiaa kuin edeltävä, joskus ei; kehitys ei suuremmin kehity.

Se osa muistista, jonka sisältö ei riipu ihmisistä, säilyy pitempään ja antaa mahdollisuuden kehitykselle. Osa muistista pitäisi siten olla sidottu muuttamattomiin seikkoihin, kuten luonnonlakeihin. Tätä muistin tyyppiä edustaa nähdäkseni teknologia. Tosin mitä sivistyneemmäksi teknologia muuttuu, sitä alttiimpi, se on sille, että uudet sukupolvet eivät ymmärrä sitä. Ja sivistys ei valitettavasti periydy.

Viimekädessä, jotta jättiläisen harteille nouseminen olisi mahdollista joka sukupolvelle, pitäisi olla jokin laadun varmistus, jotta regressiiviset meemit eivät korruptoisi muistissa olevia progressiivisia meemejä.

Hylkään solipsismin siksi, että vaikka emme koe objektiivista todellisuutta suoraan, voimme muodostaa siitä empiiristen kokemusten avulla efektiivisiä toiminnallisia representaatioita.

Olen materialistinen ontologinen realisti ja tietoteoreettisesti epäsuora realisti. Todellisuus on sellainen kuin on käsityksistämme riippumatta ja käsityksemme todellisuudesta ovat vain sen representaatioita, joilla on empiirisesti todettu vastine todellisuudessa, ja fiktioita, joilla ei ole vastinetta reaalitodellusuudessa. Ne ovat olemassa vain mielikuvituksessamme.

Piti kysyä ChatGPT:ltä, mitä nuo itsestäsi tarjoamasi käsitteet tarkoittavat. Vastauksen perusteella voisin määritellä itseni muuten samoin. Olen kuitenkin perso kaikille filosofisille määritelmille, joten todennäköisesti löytyy muitakin tarkastelukulmia maailmaan, jotka voisin allekirjoittaa

Jos medialukutaidolla tarkoitetaan kykyä löytää relevantti tieto ja kykyä jakaa sille ainakin oikeutta tekevä oma tieto, ellei ole kykyä tarjoilla alkuperäistä, solipsismi olisi ehkä siinä mielessä hyödyllinen käsite pitää mukana, että sen vaikutus omaan ajatteluun ja käyttäytymineen vaikuttaisi olevan kääntäen verrannollinen medialukutaitoonsa. Minä tiedän asioista niin vähän ja kykyni ilmaista itseäni niin, että en aiheuttaisi vitutusta, on niin vaatimaton, että vaikka en solipsimin teesejä omalla kohdallani allekirjoitakaan, ulosantiani voi toisinaan olla mahdoton filosofiasta erottaa.

[Stadin öljylanne]

Ymmärrän kyllä, että tämä on parhaimmillaankin äärettömän naiivi käsitys aivojen ja tietoisuuden toiminnasta, ja on jo senkin vuoksi hyvin opportunistista luottaa ilmiön mittavuuteen.

Freudilainen lips, lips. Hybrikseni esti minua näkemästä virhettä

Siinä piti lukea:

...ja on jo senkin vuoksi hyvin opportunistista luottaa ilmiön mitattavuuteen.