Se miksi tekoälyt eivät pysty hyödyntämään massiivista mielikuvitustaan ilman ihmisen avustusta, johtuu joidenkin tutkijoiden mukaan juuri siitä, ettei sillä ole tunteita. Ja en pidä diagnoosia hölmönä.siili suhonen kirjoitti: ↑20 Elo 2024, 12:06Stadin öljylanne kirjoitti: ↑20 Elo 2024, 09:15[1] En suhtaudu vähättelevästi periaatteeseen, vaan vähättelevästi omiin innostumisiini asiasta, sillä kuvittelin sen olevan niin ilmeinen, että se olisi aktiivisessa käytössä. Vaikka sitä joissain yhteyksissä yritetään soveltaa, sen empiirinen tutkiminen on hankalaa koska teoria tai periaate vaikuttaisi olevan liian epätarkka, jotta se asettaisi testattavia reunaehtoja prosesseille, jotka noudattavat periaatetta. Mutta varmasti kun kehitys kehittyy ja keksitään enemmän luonnosta ja periaatteesta, varmasti jossain välissä sellaista testaavakin löytyy, joka kertoisi, onko periaate toiminnassa tai millä tavalla sitä olisi fiksattava, jotta vastaavuus löytyisi.Naturalisti kirjoitti: ↑19 Elo 2024, 18:18Mulla ei ole mitään eriäviä näkemyksiä tuosta kommenttisi alkuosasta. Loppuosaan liitän muutaman kommentin:Stadin öljylanne kirjoitti: ↑19 Elo 2024, 11:20Vaikka ei ollut minulle suunnattu niin noista laskukoneista tuli mieleen seuraavaa.Naturalisti kirjoitti: ↑18 Elo 2024, 13:55 Siitä, että aivot ovat ennustuskone, emme ole erimielisiä. Oman näkemykseni nuo ennustukset perustuvat ja kehittyvät ajattelu- ja kyttäytymistottumusten (empiiristen kokemusten) myötä. Sitä varten aivoissa ei ole mitään laskukonetta. Onko sulla tästä toisenlainen käsitys.
Evoluutio suosii prosesseja, jotka ovat energiatehokkaita, koska luonnonvalinta suosii yksilöitä ja prosesseja, jotka maksimoivat selviytymisen ja lisääntymisen mahdollisuudet mahdollisimman vähällä energian käytöllä. Tämä ei tarkoita, että evoluutio laskisi yhtälöitä, vaan se seuraa termodynamiikan ensimmäisestä ja toisesta pääsäännöstä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että biologiset prosessit maapallolla olisivat täydellisen energiatehokkaita, vaan ne ovat niin energiatehokkaita kuin on tarpeellista kyseisessä ympäristössä ja tilanteessa. Vaikka 3,5–4 miljardia vuotta sitten alkaneen evoluution alkutaipaleella saattoi ilmestyä kaikenlaisia viritelmiä, vuosimiljardien altistuminen evoluutiolle on optimoinut prosessit sellaisiksi, että ne toimivat periaatetta suurin piirtein mukaillen.
Ehkäpä vapaan energian periaatteen -teoria (FEP) on vastaavanlainen. Eli evoluutio ei laske tässäkään tapauksessa yhtälöitä, mutta nykyiset prosessit, jotka periaatetta kohti itseään optimoivat–toki vain niin paljon kuin on tarpeellista kyisesessä ympäristösä ja tilanteessa–ovat vuosimiljardien valintapaineessa niitä, jotka ovat enää jäljellä.
Tosin kaksi aika merkittävää kritiikkiä teoriaa kohtaa pisti silmääni (on niitä varmaan korttipakan verran muitakin merkittäviä, mutta kaksi riitti minulle näin alkuun, sillä olivat mielestäni riittävän merkittäviä). Eka oli siis sellainen, että teoria vaikuttaisi selittyvän liian paljon, selittääkseen mitään,[1] ja toisessa oltiin sitä mieltä, että se saattaa olla liian karkea huomioidakseen aivoissa esimerkiksi yksittäisiä solutason prosesseja, joilla kuitenkin voi olla kokoaan merkittävämpi rooli toimintoihin. [2]
Itse kun tykkään noista keinotekoisista neuroverkkoanalogioistani, niin analogian kohteena olevien hermoverkkojen hermosolut voivat olla yksistäänkin merkittävässä roolissa ennusteita, mikäli aivot toimivat kuten keinotekoiset neuroverkot. Tai siis se taitaa olla aika hypoteettinen tilanne, että yksi keinotekoinen neuroni tietyssä vaiheessa olisi ratkaisevassa roolissa juuri muuhun kuin pyöristysvirheeseen, mutta ymmärtääkseni se on täysin mahdollista, että sellaisia on, jolloin vaikutus on suuri.[3]
Eli ilmeisesti kärsisi vähän samasta ongelmasta kuin Säie-teoriat; niiltä osin kuin ennustaa jotain, ei voi testata, ja niiltä osin, kun ei ennusta, ei ole testattavaa. [4]
[1] En ole oikein varma viittaatko tässä hypoteettisiin viitekehyksiin, mutta en ainakaan itse suhtaudu niihin vähättelevästi, jos niiden avulla voi havainnollistaa empiiristen kokeiden tuloksia, vaikka ne eivät perustu konkreettisten aivojen toiminnallisiin kuvauksiin. Sitäpaitsi mitään yleisesti hyväksyttyä aivojen toiminnallista viitekehystä ei ole vielä olemassa.
[2] Saattaa olla, etten täysin ymmärtänyt tätäkään osaa kommentistasi, mutta oma kritiikkini kohdistuu siihen, että hypoteettisia viitekehyksiä tulkitaan liian usein myös aivojen toiminnallisina malleina ja aivoalueiden aktiivisuuden ja psykologitsen tehtävän korrelaatioita pidetään jo toiminnallisina selityksinä.
[3] Tämän aihepiirin jaan kiinnostuksen kohteena kanssasi ja keskustelen siitä mielelläni tarkemmin. Sulla on ehkä paljonkin tarkemmat ja ajakohtaisemmat tiedot asiasta. Itse olen lähestynyt asiaa lähinnä filosofisesta näkökulmasta, vaikka suhtaudun filosofiaan lähinnä esitieteteelisenä pohdiskeluna. Näihin pohdiskeluihin päädyin, kun kävi ilmi, ettei kukaan vielä tiedä miten aivot ihan oikeasti toimivat. Sekä aivotutkimuksissa että tekoälyn kehityksessä tietokonemetafora on ajautunut umpikujaan.
Kun nyt on käynyt selväksi, ettei tietokoneella osata simuloida aivojen toimintaa, herää kysymys, voidaanko sitten rakentaa kone, joka toimii aivojen tavoin. Kuitenkaan aivojen toiminnasta ei voi ottaa toistaiseksi mallia, kun kukaan ei tiedä miten aivot toimivat.
Puutteistaan huolimatta nykyiset syvät neuroverkot voisivat olla hyvä lähtökohta aivokuoren pylväiden (mielen mikropiirien) mallintamiseen ja niitä aivojen hierarkkisen rakenteen mukaisesti yhteen kytkemällä autonomisen tietoisen ajattelevan artefaktin kehittämiseen.
Voisimme ehkä aloittaa tarkemman keskustelun niin, että kertoisit minkälaisia visioita sulla mahdollisesti tästä aihepiiristä on?
[4] Suurten mittakaavojen suhteellisuusteoria, pienten mittakaavojen kvanttimekaniikka ja niiden yhdistäjäksi kaavailtu kvanttipainovoimateoria ovat kiinnostavia asioita. Ei kuitenkaan ole mitään syytä epäillä, ettei tietoisen ihmismielen toimintaperiaatteet löytyisi ihmisen mittakaavaan kuuluvista asioista. Tästä syystä pidän itse mielekkäänä keskittyä siihen miten ihmismielen toiminta voitaisiin kuvata aivojen materiaalisten prosessien käynnissä olemisena, jonka olemassaolo myös päättyy näiden prosessien pysähtyessä aivokuolemassa.
[2] No varsinkin vielä, kun ei tiedetä miten FEP esiintyy biologisissa prosesseissa, se miten se aivojen tasolla ilmenee, jos ylipäätään ilmenee, on tietysti avoin kysymys.
[3] Juu en minäkään tiedä, miten aivot toimivat ja filosofisena ajattelujumppana minäkin noita tekoälyanalogioita viljellen. Omat analogiani keskittyvät lähinnä kahden keinotekoisen neuronin ja niiden logiikkaa noudattavan yksinkertaisen keinotekoisen neuroverkon systeemien analogioihin ja niitä sitten yleistän, oli sille oikeutus tai sitten ei. Eli se millaisia erilaisia verkkoja noista muodostetaan, jotta verkot vastaisivat aivojen verkkoja ja miten niitä keskenään yhdistetään, jotta syntyisi aivoille kokonaisuudessaan analogia, siitä minulla ei ole käsitystä.
[4] Olen tästä samaa mieltä.Ite ajattelisin että se ilmenee just tona havaintojen ja mototristen toimintojen bayesilaisena ennustamisena , interoseptiivisen osaston funktiona. Aivot yrittää siis ennustaa bayesilaisella logiikalla optimaalisia motorisia toimintoja testatakseen hypoteesejaan joiden tehtävä on huolehtia tuosta kehon energiabudjetista ja rakenteen itseäsäilytyksestä. Eli se energiatehokkuus saavutettas just ton ennustamisen avulla.[2] No varsinkin vielä, kun ei tiedetä miten FEP esiintyy biologisissa prosesseissa, se miten se aivojen tasolla ilmenee, jos ylipäätään ilmenee, on tietysti avoin kysymys.
Tollanen kuva ainakin jäi tosta lexin ja kallen keskustelusta. Voi olla tietty että olen ymmärtänyt ton päin honkia.
Mä en näistä tekoälyhommista niin ymmärrä mut se mikä tos tekoälyhommassa eniten mieityttää on että miten se hoitas ton inputin käsittelyn tietoisuuden kannalta siitä oleellisimmasta osasta eli siäsisestä miljööstä, jonka pohjalta luodaan nuo tietoisuuden perusominaisuudet eli se miltä tuntuu.[3] Juu en minäkään tiedä, miten aivot toimivat ja filosofisena ajattelujumppana minäkin noita tekoälyanalogioita viljellen. Omat analogiani keskittyvät lähinnä kahden keinotekoisen neuronin ja niiden logiikkaa noudattavan yksinkertaisen keinotekoisen neuroverkon systeemien analogioihin ja niitä sitten yleistän, oli sille oikeutus tai sitten ei. Eli se millaisia erilaisia verkkoja noista muodostetaan, jotta verkot vastaisivat aivojen verkkoja ja miten niitä keskenään yhdistetään, jotta syntyisi aivoille kokonaisuudessaan analogia, siitä minulla ei ole käsitystä.
Tonne märkään lihaan uppoavilla interoseptiivisen hermoston osillahan ei ole aksoneita suojaavaa myeleenikerrosta eikä visiin aivoveriesteitä ja tuo kehon tilan signalointihan tapahtuu ei ainoastaan siellä hermopäätteissä vaan kehon eri kemikaaligradientit stimuloivat hermosolua koko aksonin mitalta vaikuttaen varmaankin siihen milloin ja millä vahvuudella signaaleja lähetetään etiäpäin. En tiedä miten tossa se joko tai logiikka toimis?
Eli ehkä ton näen tekoälytietoisuuden tutkimuksen ongelmana yleisesti että se keskittyy ainoastaan noihin aivojen prosessien simuloimiseen unohtaen että se tietoisuus nousee kuitenkin aivojen ja muun kehon yhteistyöstä.
Voi tietenkin olla että toi ei oo ongelma kun omassa päässäni mut tollasii ajatuksii tosta aiheesta.
Tos muuten jotain pohdintaa siitä miten niitä verkkoja muodostetaan ja miten aivot degeneroinnin avulla kykenee toteuttamaan energiatehokkaasti ton kompleksisuuden ja evolutiivisena etuna ilmeisesti myös että se tekee systeemistä robustin potentiaalista damagea vastaan. Tonhan vois ehkä kuvitella toteuttavan myös sitä vapaan energian periaatetta estämällä systeemiä leviämästä käsiin. Ei oma pätevyys riitä kyl arvioimaan kuinka asianmukainen kuvaus toi on aivotoiminnasta mut lähtökohtaisesti hyvältä kuulostaa omiin korviin.
What is a brain?
A brain is a network of billions of communicating neurons, bathed in chemicals called neurotransmitters, which permit neurons to pass information to one another (Doya, 2008; Bargmann, 2012). The firing of a single neuron (or a small population of neurons) represents the presence or absence of some feature at a moment in time (Deneve, 2008; Deneve and Jardri, 2016). However, a given neuron (or group of neurons) represents different features from moment to moment (e.g. Stokes et al., 2013; Spillmann et al., 2015) because many neurons synapse onto one (many-to-one connectivity), and a neuron’s receptive field depends on the information it receives (i.e. depends on its neural context in the moment; McIntosh, 2004). Conversely, one neuron also synapses on many other neurons [one-to-many connectivity\ (Sporns, 2011; Sterling and Laughlin, 2015)] to help implement instances of different psychological categories. As a consequence, neurons are multipurpose [for evidence and discussion, see (Barrett and Satpute, 2013; Anderson, 2014; Anderson and Finlay, 2014)], even in subcortical regions like the amygdala (Cerf, personal communication, 30 July 2015).2
When the brain is viewed as a massive network, rather than a single organ or a collection of ‘mental modules’, it becomes apparent that this one anatomic structure of neurons can create an astounding number of spatiotemporal patterns, making the brain a network of high complexity (Sporns, 2011; Bullmore and Sporns, 2012; Rigotti et al., 2013). Natural selection prefers high complexity systems as they can reconfigure themselves into a multitude of different states (Whitacre, 2010; Whitacre and Bender, 2010; Sterling and Laughlin, 2015).
The brain achieves complexity through ‘degeneracy’ (Edelman and Gally, 2001), the capacity for dissimilar representations (e.g. different sets of neurons) to give rise to instances of the same category (e.g. anger) in the same context (i.e. many-to-one mappings of structure to function). Degeneracy is ubiquitous in biology, from the workings inside a single cell to distributed brain networks (e.g. see Tononi et al., 1999; Edelman and Gally, 2001; Marder and Taylor, 2011). Natural selection favors systems with degeneracy because they are high in complexity and robust to damage (Whitacre and Bender, 2010). Degeneracy explains why Roger, the patient who lost his limbic circuitry to herpes simplex type I encephalitis, still experiences emotions (Feinstein et al., 2010) and why monozygotic twins with fully calcified basolateral sectors of the amygdala [due to Urbach-Wiethe disease (UWD)] have markedly different emotional capacity, despite genetic and environmental similarity (Becker et al., 2012; Mihov et al., 2013). Degeneracy also explains how a characteristic can be highly heritable even without a single set of necessary and sufficient genes (e.g. Turkheimer et al., 2014).
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5390700/
Minunkin nähdäkseni aivot ovat vahvasti integroituneet ympäristönsä kanssa ja integraatio on perkeleen monimutkainen ja perkeleellisesti takaisinkytkeytyvä. Eli se että onnistutaan liitämään ärsyke ja reaktio toisiinsa niin että ikään kuin ne olisivat ainoita ärsykeitä tai edes keskeisimpiä voi johtuu siitä, että mittaamme vääriä asioita ja tai että mittarimme erotuskyky on väärä tai mallimme, jotka yhdistelevät mittaustuloksia ovat vääriä eli esimerkkisi että Antonio Damasio saattoi mitata pelkkiä korrelaatteja osoittaessaan, että tietty kehollinen ärsyke tarvitaan päätöksen teossa. Robert Sapolskyn kirjat Behave ja Determined, jotka molemmat ovat minulla pahasti kesken (lukenut ehkä 1/3 molemmista), ovat onnistuneet vakuuttaa minut, että aivot ja keho ovat vahvasti integroituneita ja että keho ja ympäristönsä on myös vahvasti integroituneita. Toisin sanoen ajattelusta mahdollisesti huonmattava osa olisi tuota aivojen ja kehon välistä viestintää. Hermosto on iso energiasyöppö ja sellaisia ei biologinen eliö kehitä ja ylläpidä ellei se ole välttämätön.

