Homo Concepticus - Eli kuinka ihminen ymmärtää merkityksiä?

[Purdue]

Kysyin:
Miten kirjan "Philosophical Foundations of Neuroscience" kirjoittajat määrittelevät konseptin käsitteen?

ChatGPT vastasi:
[nips] ...Wittgensteinilaisesta filosofiasta... [naps]

Vastaus herätti minussa monia vastaväitteitä. Tyydyttääkö tuo muita?

Mulla on noitten historiallisten jättiläisten ajattelua seuratessani sellainen ikuisen optimistin käsitys, että ehkä he kilpailivat aidosti eri tieteenalojen tutkijoita vastaan eliitin suomasta sosiaalisesta statuksesta. Jos esimerkiksi kielitieteilijä olisi lipsauttanut, että kieltä voi tutkia ja sen voi ymmärtää muillakin menetelmillä kuin lingvistisilla, ilman että oli itse muiden alojen asiantuntija, sosiaalinen status ja leipä pöydässä olisivat voineet helposti kadota. Ehkä heillä oli huomattavasti nykyaikaisemmat käsitykset oman alansa rajoitteista kuin julkisesti antoivat ymmärtää – tai jos ei, sekin saattoi johtua aikakauden kilpailuasetelmasta. Olen siis siinä luulossa, että poikkitieteelliset hankkeet ovat nykyään yleisempiä kuin aiemmin. Enkä sen takia, että tutkijat vain olisivat olleet tuolloin tämän päivän tutkijoita typerämpiä.

Mielenkiintoinen kommentti! Pohdit tutkijoiden sosiaalista statusta ja sen vaikutusta tieteen rajojen vartiointiin – hyvin ajankohtainen teema.

Nykyään poikkitieteellisyyttä ainakin puheiissa arvostetaan, mutta näetkö silti, että tieteenalan autonomian korostus ja status voi edelleen olla esteinä yhteistyölle?

Entä tarkoititko rationalismilla empirismin vastakohtaa, eli sitä, että nojaat enemmän teoreettiseen päättelyyn kuin empirismiin?

Ensivaikutelmani kirjasta "The Building Blocks of Thought" on, että empirismillä viitataan siinä ajatukseen, että ihmisellä ei ole mitään geneettisesti perittyjä mielensisältöihin vaikuttavia taipumuksia, ja rationalismilla viitataan siinä ajatukseen, että ihmisillä on geneettisesti perittyjä mielensisältöihin vaikuttavia taipumuksia. Esimerkiksi empiristit ovat kirjan mukaan sitä mieltä, että adaptaatioita, joiden varaan evoluutiopsykologia rakennetaan, ei voi empiirisesti tutkia, joten evoluutiopsykologia ei ole tiedettä, kun taas rationalistit (kuten kirjan kirjoittajatkin) ovat sitä mieltä, että voidaanpas tutkia. Tai tämän kaltaisesta kärjistyksestä lähdetään ikään kuin liikkeelle. Eli jonkinlaisesta koulukuntien välisestä taistelusta vaikuttaisi olevan kyse näin ensialkuun. Mutta ehkäpä tuossa päädytään loppua kohden jonkinlaiseen kombinaatioon molemmista. Tai sitten ei. Olen kirjassa kuitenkin vasta niin alkutekijöissä (olen sivulla 25 ja kirjassa on kaiken kaikkiaan 704 sivua), etten ole ihan varma tekeekö tämä ensivaikutelmani oikeutta kirjalle.

Ok, olin näköjään täysin pihalla siitä mistä puhuit. Puhuin itse lainaamassasi kommentissa toisesta kirjasta ja tämä kirja tuli esiin mulle vasta tässä tässä kommentissa. Unohdetaan nyt se toinen kirja ja puhutaan tästä. Kirja ei ole mulle tuttu, mutta tuntuu ChatGPT:n antamien vastausten mukaan kiinnostavalta.

Kysymykseen "Miten kirja tulkitsee empirismin ja rationalismin käsitteet ja niiden suhteen?" se vastasi näin:

ChatGPT:
Christopher Molen teos *The Building Blocks of Thought* ei keskity eksplisiittisesti empirismin ja rationalismin filosofisten traditioiden määrittelyyn, mutta se käsittelee niiden välisiä jännitteitä kognitiotieteen ja mielen toiminnan tutkimuksen näkökulmasta. Mole pyrkii yhdistämään empiiriset havainnot ja rationaalisen päättelyn harmoniseksi kokonaisuudeksi selittäessään, miten ajattelu rakentuu ja kehittyy. Tässä tarkastellaan, miten teoksessa voidaan tulkita empirismin ja rationalismin suhde:

### **Empirismin rooli ajattelun rakennuspalikoissa**
Molen teorian mukaan ajattelun rakennuspalikat syntyvät aistihavainnoista ja vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa, mikä on klassisen empirismin ytimessä. Hän painottaa, että ihmismielen representaatiot – olivatpa ne symbolisia tai analogisia – perustuvat pitkälti kokemukselliseen tietoon, joka kerääntyy havaintojen kautta.

Empiristiseen perinteeseen liittyen Mole korostaa myös oppimisen ja ympäristön merkitystä. Ajattelun perustana olevat rakennuspalikat kehittyvät ja muovautuvat yksilön kokemusten myötä, mikä tekee ajattelusta joustavaa ja sopeutuvaa.

### **Rationalismin merkitys ajattelussa**
Samalla Mole tunnistaa, että pelkät havainnot eivät riitä selittämään ajattelun monimutkaisuutta. Ajatteluun liittyy aina jokin prosessi, joka järjestää ja yhdistää havaintoja loogisella tavalla. Tämä rationaalisen päättelyn ja abstrahoinnin kyky on rationalismin mukainen ajattelutapa. Mole osoittaa, että esimerkiksi päättely, ongelmanratkaisu ja päätöksenteko nojaavat usein rakenteisiin, jotka ylittävät pelkän kokemuksellisen tiedon.

Rationalismi näkyy erityisesti siinä, miten mieli käyttää abstrakteja konsepteja ja sääntöjä, joita ei voida suoraan palauttaa havaintoaineistoon. Näin mieli luo uudenlaisia yhteyksiä ja mahdollistaa luovan ajattelun, joka ylittää sen, mitä on aiemmin havaittu.

### **Empirismi ja rationalismi täydentävinä voimina**
Molen teoksessa empirismi ja rationalismi eivät ole vastakkaisia, vaan toisiaan täydentäviä voimia. Hän esittää, että ajattelun rakennuspalikat koostuvat sekä kokemuksellisista että loogisista komponenteista, jotka ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.

Esimerkiksi oppimisessa empiiriset havainnot antavat tarvittavaa tietoa, mutta rationaalinen prosessointi järjestää sen mielekkääksi kokonaisuudeksi. Toisaalta rationaalinen ajattelu edellyttää aina jonkinlaista empiiristä pohjaa toimiakseen, ja sen tehokkuus riippuu siitä, kuinka hyvin se pystyy hyödyntämään havaintoihin perustuvaa tietoa.

### **Kritiikki ja synteesi**
Mole kritisoi perinteisiä filosofisia jakoja empirismin ja rationalismin välillä, koska ne eivät hänen mukaansa riitä selittämään ihmisen ajattelun moniulotteisuutta. Sen sijaan hän ehdottaa synteesiä, jossa empiiriset havainnot ja rationaaliset prosessit nähdään saman järjestelmän osina. Tämä lähestymistapa heijastaa kognitiotieteen yleistä pyrkimystä yhdistää filosofiset, psykologiset ja neurotieteelliset näkökulmat yhtenäiseksi ajattelun malliksi.

### **Johtopäätös**
Molen käsittelyssä empirismi ja rationalismi eivät ole erillisiä tai kilpailevia lähestymistapoja, vaan niiden yhdistäminen on välttämätöntä ajattelun kokonaisvaltaiseksi ymmärtämiseksi. Empiirinen tieto antaa ajattelulle sen raaka-aineen, kun taas rationaalinen prosessointi järjestää sen toiminnallisiksi ja mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. Tämä näkemys korostaa, että ajattelu on dynaaminen prosessi, joka hyödyntää molempia perinteitä saumattomasti.

----
Tuntuuko tämä vastsus lukemasi perusteella oikeaan osuvalta?

Tämän perusteella kirjan ajatukset resonoivat hyvin memeettisen naturalismin kanssa. Voin samaistaa nuo rakennuspalikat meemeiksi, joita on kahta sorttia: reaalimaailman representaatioita ja rationaalisia fiktioita, ajatustottumuksia, joita voidaan käyttää ajattelun apuvälineinä, mutta joilla ei ole vastinetta mielen prosessien ulkopuolisessa todellisuudessa.

Puhuttekohan te nyt samasta kirjasta.

Mä olin siinä käsityksessä että Stadin öljylanne kommentoi tätä teosta:

The Building Blocks of Thought: A Rationalist Account of the Origins of Concepts

Tuon ovat kirjoittaneet Stephen Laurence and Eric Margolis.

Tuosta yllä olevasta linkistä myös löytyy linkki Open Access vaihtoehtoon siitä oikealta yläkulmasta, josta teoksen saa ladattua PDF muodossa itselleen täysin ilmaiseksi.


Mä siis käsitin, että Stadin öljylanne kommentoi tätä pumaskaa noissa kommenteissaan?!

Jos näin on, niin sulla Naturalisti on analyysi väärästä kirjasta!

Varmaan johtuu siitä, että minä olen onnistunut poimimaan kirjan alusta vain linkkisi takana olevan kolmannen ranskalaisen viivan ylhäältä lukien, joka menee näin: "Offers a complete rethinking of the rationalism-empiricism debate concerning the developmental origins of psychological traits". Eli aikalailla muu on mennyt minulta ohi jos siitä on ollut joku koherenti kuvaus tuossa alussa. Eli minun piikkiin menee, jos kirjasta on väärä luonnehdinta palstalla.

En nyt laittaisi tätä suoraan sun piikkiin, ja on valitettavaa jos tällainen sekaannus tapahtui.

Mutta ymmärsin siis että puhuit tuosta mun eilen linkkaamastani kirjasta tänne, ja siinä todellakin puidaan empirismin ja rationalismin suhdetta ja ilmeisesti puolustellaan rationalismia jos oikein ymmärsin.

Eli tuo Naturalistin ChatGPT kuvaus ei liity mitenkään tähän kirjaan jota sinä kommentoit.

[Purdue]

Heitän tähän välikysymyksen joka on viimeaikoina noussut mieleeni.

Valtaosalla lienee nyt ainakin karkeasti yhtenevä mielipide siitä, että mielen konseptit eivät vastaa täydellisesti todellisuutta (tai kaikkeutta, tai tilannekuvaa... jne. "you name it")
Ymmärtänette kuitenkin mitä tarkoitan.

Entä konseptin rationaalisuuden ja todenperäisyyden merkitys.
Yleensä vertaamme konseptin rationaalisuutta ajatukseen siitä, miten se sopii tieteelliseen maailmankuvaan tai vallitseviin todellisuuden olosuhteisiin.

Voiko epätarkka konsepti olla kuitenkin rationaalinen ja hyödyllinen.
Luovassa prosessi ainakin, liian tarkaan konseptiin pyrkiminen heti, tappaa luovan prosessin etenemisen.

Voisiko kysymys siten olla:
"Onko olosuhteita joissa epätarkan tai jopa epärealistisen konseptin pitäminen mielessämme, ja siten toimintaamme ohjaavana; onkin rationaalista?"

Rationaalisuudellahan on monia merkityksiä, mutta tässä tapauksessa sen voisi määritellä siten, että rationaalista on toiminta joka perustuu oikeaan tietoon.

Toisaalta konseptit ovat se tapa jolla me käsittelemme tietoa, joten epätarkka konsepti voi hyvinkin vähentää päätösten rationaalisuutta?

Toisaalta jos puhutaan "teorioista" eli siitä kuinka ajattelemme maailman toimivan, niin silloinhan monet teoriat ovat yksinkertaistuksia "oikeasta maailmasta". Ne auttavat siis näkemään tiettyjä asioita, mutta peittävät toiset asiat pois näkyvistä.

Silti, mä näkisin että teorian taikka konseptin hyvyys on siinä kuinka se auttaa meitä luovimaan tosielämän tilanteissa.

Eli tarkkaa vastausta en osaa kysymykseesi antaa.

Jos pyrimme simuloimaan ihmisten heuristiikkoja saattaa olla tarpeellista kyetä simuloimaan irrationaalista järjestelmää. Mikäli se onnistuu, irrationaalisuus on rationaalista, sikäli kun tietokone, jolla simulaatio toteutetaan, toimii rationaalisesti eikä muuta voi.

Joo, rationaalisuutta voi lähestyä monestakin näkökulmasta. Taloustieteestä alkunsa saanut rationaalisen valinnan teoria olettaa tiukassa muodossaan esim. että päätöksentekijällä on käytettävissään täydellinen informaatio, hänellä on johdonmukaiset preferenssit, ja että hän pystyy laskemaan parhaan toimintavaihtoehdon.

Käyttäytymistaloustieteellinen koulukunta on osoittanut, että tällainen "täydellinen rationaalinen toimija" on fiktio, ja monesti päätöksentekijä käyttää heuristiikkoja apunaan päätöksenteossa, mutta ei aina.

Mutta pointti se, että tämän täydellisen rationaalisen toimijan näkökulmasta epärationaalista olisi se, ettei olemassa olevaa informaatiota käytettäisi täysin hyödyksi, että toimittaisiin vastoin omia preferenssejä, taikka että valittaisiin sellainen toimintavaihtoehto, joka ei maksimoisi odotettavissa olevaa hyötyä.


Mä olen itse kehitellyt tässä taustalla "hedonistisen valinnan teoriaa", jossa päätöksentekijä toimii "pääsääntöisen hedonismin" ohjaamana, eli hänellä voi olla kolme erilaista intentiota:
a) tavoitella hyötyjä
b) vältellä tappioita
c) hyväksyä tappiot

Hyötyjen tavoittelu ja tappioiden välttely on ihan standardi hedonismin ja egoismin kanssa yhteensopivaa ajattelua, mutta tappioiden hyväksyntä tarvitsee selityksen. Päätöksentekijä voi hyväksyä tappiot joko siirtäessään tarpeen tyydytystään tuonnemmaksi (delayed gratification), seuratessaan jotakin sääntöä taikka normia, tai altruistisista syistä jolloin päätöksentekijä hyväksyy itsellensä tappiot, jotta toinen osapuoli voi kokea hyötyjä.


Tän viitekehyksen siirtäminen kansainväliseen politiikkaan olisi kiinnostavaa. Eli otettaisiin Klassisten Realistien tavoin jälleen tämä "Human Nature" aspekti huomioon. Tällainen "Hybridi Realismi" voisi teoreettisessa mielessä perustua kolmelle oletukselle:
1) Valtiokeskeisyys ja fokusoituminen kansainväliseen politiikkaan (teorian rajaus)
2) Oletus kansainvälisestä anarkiasta (järjestelmätason luonne)
3) Pääsääntöisesti hedonistiset päätöksentekijät (Päätöksentekotason luonne)

Ja erityisesti tässä olisi mielenkiintoista tarkastella tuon anarkian ja pääsääntöisesti hedonistisen päätöksenteon vuorovaikutusta ja niitä seurauksia mitä näillä oletuksilla yhteensä on.

Valtavirran kv. politiikan Realistinen teoria tekee nuo oletukset 1) ja 2) mutta kolmannen osalta olettaa valtiot rationaalisiksi toimijoiksi, mikä on tiettyjen kirjoittajien mielestä ongelmallinen oletus. Ja rationaalisuusoletus ei pysty selittämään sitä, miksi jokin valtio hyväksyisi altruistisesti itsellensä tappiot toisten kustannuksella, eli se ei pysty selittämään kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua esimerkiksi.

Lisäksi keskeinen konsepti Realisteille on valta (power), mutta vallan tavoittelun voi olettaa tuossa mun viitekehyksessä olevan seurausta oletuksista 2) ja 3).


Lisäksi tämä hedonistisen valinnan teoria on yhteensopiva psykologiasta tuttujen "expectancy x value" mallien kanssa.


No joo, meni ehkä hiukan off topic, mutta tuollaisia ajatuksia mulle heräsi tästä rationaalisuus kysymyksestä!

Rationalismista vielä arkipäivän näkemys, joka sotketaan usein sen filosofiseen merkitykseen.

Jokapäiväisessä keskustelussa rationaalisuus ymmärretään usein arkisessa merkityksessä viittaamaan johdonmukaiseen, perusteltuun ja "järkevään" ajatteluun, riippumatta siitä, nojaako tämä ajattelu empirismiin (kokemuksiin ja havaintoihin) vai rationalismiin (loogiseen päättelyyn ja abstraktioihin). Tämä käytännönläheinen tulkinta on paljon laajempi kuin filosofinen määritelmä.

Filosofisessa keskustelussa rationalismi ja empirismi on perinteisesti asetettu vastakkain. Rationalismi korostaa tiedon olevan peräisin järjen ja loogisen päättelyn kautta, kun taas empirismi painottaa havaintojen ja kokemusten merkitystä. Arkiajattelussa molemmat tavat ymmärtää maailmaa mielletään osaksi rationaalista ajattelua.

Tuon tämän esiin siksi, että oma ajatteluni perustuu empirismiin; tietoa todellisuudesta saa vain empiiristen kokemusten avulla. Rationaalisesti voi vain organisoida empiiristä tietoa. Rationaaliset konseptit ovat siten olemassa vain aivojen materiaslisina prosesseina. Niillä ei ole vastinetta näiden mielen prosessien ulkopuolella kuten reaalimaailman representaatioilla on.

https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filo ... tionalismi

https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:empirismi

Joo, ihan asiaa puhut, ja näin todellakin on.

Mutta lopulta on niin, että jonkin asian ymmärtämiseksi tarvitaan sekä empiiristä vuorovaikutusta ympäristön kanssa, että rationaalista konseptuaalista ajattelua, jotta se empiria tulee ymmärrettäväksi.

Ja tuo mun kommentti mihin viittasit, niin tarjoaa rationaalisesta valinnasta hieman poikkeavan tavan ajatella päätöksentekoa ja valintatilanteita. Eli ihminen valitsee hedonisten valenssien (positiivinen ja negatiivinen) perusteella.

Tähän liittyen Peter Carruthers on kirjoittanut tuoreen kirjan nimeltä "Human Motives: Hedonism, altruism, and the science of affect" (2024).

Carruthers toteaa kirjassaan että nykytutkimuksen mukaan hedoninen valenssi "is the currency of decision-making".


Eli on oikeastaan kolme mallia siitä kuinka tehdään "hedonisia päätöksiä":

1) Emotionaalinen tunteisiin perustuva valinta.
2) Rationaalinen odotettavissa olevan hyödyn maksimointiin perustuva valinta.
3) Hedoninen valenssiin perustuva valinta.


Perinteisesti emootiot ja rationaalisuus on mielletty toistensa vastakohdiksi, mutta tarkemmin ajateltuna ne ovat saman kolikon kaksi eri puolta.

[siili suhonen]

Koska aloitus oli niin kattava, niin muotoillaan tieteen nimissä konsepti konseptista. Jotta keskusteluun tulee konseptin tunnelmaa.

Miten allekirjoittanut käsittää konseptin konseptin:
Konsepti on valikoima erilaisia ideoita tai konkreettiseen muotoon koostettuja, toisiinsa loogisesti liittyviä ja toisiaan täydentäviä sisältöjä.
Tämän kokonaisuuden on tarkoitus ilmentää uutta mahdollisuutta tai potentiaalia.
Yksinkertaisimmillaan konsepti on siis ihmisen aktiivisesti ja tietoisesti luoma objekti tai informaatiosisältö.

--
Tästä eteenpäin onkin sitten iso määrä erilaisia yhteyksiä, joissa konseptin käsitettä käytetään.

Joo, tuossa on APA:n lyhyt määritelmä konseptista:

... an idea that represents a class of objects or events or their properties, such as cats, walking, honesty, blue, or fast.

APA - Concept


Perinteisesti kognitiivisen psykologian puolella konseptin määritelmään on liittynyt läheisesti kategorisaatio.

Eli jos ajatellaan "kissan" konseptia, niin siihen liittyy kategoriat "on karvainen", "kehrää", "saalistaa hiiriä", jne...


Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Kategorisaatio lienee oikein hyödyllinen määritelmä. Se selittää miten aivot voivat rakentaa korkean varianssin monimerkityksellistä signaalitulvasta jotta aistielimet aivoihin tuuppaavat erillisinä ja rajatuuina koettuja havainnon objekteja.
Se on mahdollista koska aivot rakentavat tuosta tulvasta käsitteitä joita kutsumme havaintokokemukseksi.
Jos aivomme eivät noita havaintokäsitteitä loisi olisimme kokemuksellisesti sokeita.
Näemme sateenkaarem erivärsisinä raitoina. Miten tämä on mahdollista kun tiedämme että mitään raitoja ja tarkkarajaisia eroja ei sateenkaaressa ole? Koska aivot kategorisoivat tietyt aallonpituudet eri värikonseptien sisään, vähättelevät eroja kategorian sisällä ja suurentelevat eroja kategorioiden välillä. Sama hajun maun ja äänen kanssa. Voimme kuulla erillisiä sanoja ja ymmärtää puhujaa koska aivot kategorisoivat tietyt akustiset ominaisuudet ja frekvenssit yhden foneemikategorian alle. Havaittava maailmamme koostuu siis juuri kategorioista eli käsitteistä. Jos ei koostuisi, olisi aika vaikea kuvitella miten voisimme havaita yhtään mitään.

Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Niin tai "nokan" tahi "siiven" konseptia riippuen siitä puhummeko linnust tai lentokoneesta.
Tökkimisen tunne johtuu siitä että kategorisaatiota ajatellaan jonkinmoisena kuvauksena linnun olemuksesta. Tuo on vanhaa filosofista ja psykologista painolastia joka johtuu uskostamme mystisiin universaaleihin essensseihin.
Todellisuudessa kategoria sisältää lukuisia instansseja ja se mikä noista instansseista antaa käsitteelle merkityksen juuri tuossa kontekstissa. Käsitteiden antaman merkityksen tarkoitus ei siis ole kertoa meille mikä jokin on vaan sen tarkoitus kertoa mikä on on tuon jonkin funktio juuri tässä kontekstissa.

Mä luulen, että tuossa keskustelussa "konsepteista" ollaan tultu viime vuosina siihen pisteeseen, ettei ole olemassa kaiken kattavia kategorisointeja, vaan kun yksilö havaitsee vaikkapa kissan olohuoneessa, niin hänen tietoisuuteensa nousee siihen kontekstiin relevantit kategoriat taikka assosiaatiot siitä kissasta.

Jep. Kun lapsi kuulee sanaa kissa käytettävän hän ei opi ainoastaan mihin tuolla sanalla viitataan. Vaan hän integroi tuon kissan merkitykseen koko sen hetkisen kokemuksensa, kehon homeostaattisen tilan, hajut, äänet, puhujan ilmeen äänensävy jne. koko kontekstin.
Kun sitten aikuisena havaitaan tuo kissa niin aivot käyvät läpi kaikki aikaisemmat kissakokoemusket samanlaisessa kissakontekstissa ja koittavat arvata mikä instanssi kissakategoriasta antaa aisainmukaisimman merkityksen kissakokemukselle juuri tässä hetkessä.
Samanlailla kasvi voi olla hedelmä tahi vihannes riippuen siitä olemmeko kokkaamassa vai suorittamassa taksonomista lajittelua, se voi olla rakkautta symboloiva kukka tahi ärsytystä aiheuttava rikkaruoho. Kaikki riippuu funktionaalisuudesta ja siitä minkä instanssin tuon kategorian sisältä aivot valitsevat meille esitettäväksi.

Tuo sun kommentin loppuosuus siitä mihin sanoilla viitataan, ja tuo sun ajatus funktionaalisuudesta tuo mieleen sosiologian puolelta koulukunnan nimeltä Symbolinen Interaktionismi (SI), ja ylipäätään amerikkalaisen filosofisen pragmatismin. Tuon termin SI keksi Herbert Blumer, ja hänen mukaansa...

... SI on ihmisten aktiviteettien tarkastelua, joka nojaa kolmelle periaatteelle:
1) Objektin merkitys perustuu sen kullakin hetkellä olevaan käyttötarkoitukseen.
2) Merkitykset muodostuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
3) Merkityksiä muunnellaan tulkinnallisessa prosessissa.

Mä muokkaisin tuota tulkintaa tuon toisen kohdan osalta, niin että:
2) Merkitykset muodostuvat yksilön vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja siinä olevien objektien, prosessien ja tapahtumien kanssa, mukaan lukien sosiaalinen vuorovaikutus.

Ja mikä tärkeintä, niin NUO MERKITYKSET OVAT TALLENNETTUNA KUNKIN TOIMIJAN AIVOISSA KONSEPTUAALISESTI!

Tuo Blumerin kolmijako kiteyttää aika hyvin jonkin konseptin merkityksen. Se konsepti ja siihen liittyvät relevantit kategoriat ovat tilannekohtaisia. Toisekseen näiden merkitysten ja konseptien alkulähde on vuorovaikutus ympäristön kanssa. Ja kolmanneksi nämä konseptit muokkautuvat yksilöllisiksi käsitteiksi ihmisten omissa tulkinnallisissa prosesseissa.

Tämä olikin itselle uusi titteli josta ennen en ollut kuullut. Itselle tuo funktionaalisuus tuo mieleen ihmisen biologisena olentona. Selviytymisen kannalta ei ole olleellista tietää mikä jokin on eli sen essenssistä vaan mitä tuolla jollain voidaan tehdä. Mitä se merkitsee minulle.

Onko tuon symbolisen interaktionismin lisäksi jotain muita, ihmisen bilogiseksi olennoksi olettavia koulukuntia joihin olisi hyvä perehtyä asian kokonaisvaltaiseksi hahmottamiseksi?

Ja mikä tärkeintä, niin NUO MERKITYKSET OVAT TALLENNETTUNA KUNKIN TOIMIJAN AIVOISSA KONSEPTUAALISESTI!

Tuo Blumerin kolmijako kiteyttää aika hyvin jonkin konseptin merkityksen. Se konsepti ja siihen liittyvät relevantit kategoriat ovat tilannekohtaisia. Toisekseen näiden merkitysten ja konseptien alkulähde on vuorovaikutus ympäristön kanssa. Ja kolmanneksi nämä konseptit muokkautuvat yksilöllisiksi käsitteiksi ihmisten omissa tulkinnallisissa prosesseissa.

Tuo konspetuaalisuus on itselle vielä kovin epäselvä termi etttä mitä sillä tarkoitetaan.
Sikäli kun kyse on merkityksestä tuon konseptin idean täytynee olla vahvasti sidottu tunteeseen?
Tunnehan on se komponentti joka antaa koetulle merkityksen, eikö näin liene asain laita?
Tuo on jotain haluttavaa, vihattavaa, pelättävää, yhdentekevää. Sanoila voimme analysoida ja määritellä mutta ainoastaan tunne kertoo mitä havainnon tai ajattelun objekti merkitsee.
Esiapinallemme ei ollut tärkeää kyky määritellä hunajan sisältämä fruktoosi ravintoaineeksi jonka maksa kykenee muuntamaan pahan päivän varalle helposti varastoitavaksi rasvaksi vaan hunajan merkitys löytyy sen ihanan makeuden herättämässä halun tunteessa.
Tämä selittänee sen myös tekaistujen älyjen vaikeudet hahmontunnistuksessa ja vaikeudet tietoisen koneälyn rakentamisessa.
Koneälyllä kun ei ole homeostaattisten prosessien tuomaa kykyä tuntea niin ei voi hän myöskään liittää kokemuksiinsa merkitystä, eikä näin ollen tulla tietoiseksi kokemastaan tai käyttämistään käsitteistä.
Tuo kai se tietoisuuden pointti ihmisen näkökulmasta on. Antaa koetulle merkitys.
Ennen kun voimme muodostaa käsitteitä koskien sitä mitä on olemassa on meidän muodostettava käsitys siitä mitä nuo jotkin merkitsevät. Tuota kai se funktionaalisuus on. Ought before is.

[siili suhonen]

Koska aloitus oli niin kattava, niin muotoillaan tieteen nimissä konsepti konseptista. Jotta keskusteluun tulee konseptin tunnelmaa.

Miten allekirjoittanut käsittää konseptin konseptin:
Konsepti on valikoima erilaisia ideoita tai konkreettiseen muotoon koostettuja, toisiinsa loogisesti liittyviä ja toisiaan täydentäviä sisältöjä.
Tämän kokonaisuuden on tarkoitus ilmentää uutta mahdollisuutta tai potentiaalia.
Yksinkertaisimmillaan konsepti on siis ihmisen aktiivisesti ja tietoisesti luoma objekti tai informaatiosisältö.

--
Tästä eteenpäin onkin sitten iso määrä erilaisia yhteyksiä, joissa konseptin käsitettä käytetään.

Joo, tuossa on APA:n lyhyt määritelmä konseptista:

... an idea that represents a class of objects or events or their properties, such as cats, walking, honesty, blue, or fast.

APA - Concept


Perinteisesti kognitiivisen psykologian puolella konseptin määritelmään on liittynyt läheisesti kategorisaatio.

Eli jos ajatellaan "kissan" konseptia, niin siihen liittyy kategoriat "on karvainen", "kehrää", "saalistaa hiiriä", jne...


Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Kategorisaatio lienee oikein hyödyllinen määritelmä. Se selittää miten aivot voivat rakentaa korkean varianssin monimerkityksellistä signaalitulvasta jotta aistielimet aivoihin tuuppaavat erillisinä ja rajatuuina koettuja havainnon objekteja.
Se on mahdollista koska aivot rakentavat tuosta tulvasta käsitteitä joita kutsumme havaintokokemukseksi.
Jos aivomme eivät noita havaintokäsitteitä loisi olisimme kokemuksellisesti sokeita.
Näemme sateenkaarem erivärsisinä raitoina. Miten tämä on mahdollista kun tiedämme että mitään raitoja ja tarkkarajaisia eroja ei sateenkaaressa ole? Koska aivot kategorisoivat tietyt aallonpituudet eri värikonseptien sisään, vähättelevät eroja kategorian sisällä ja suurentelevat eroja kategorioiden välillä. Sama hajun maun ja äänen kanssa. Voimme kuulla erillisiä sanoja ja ymmärtää puhujaa koska aivot kategorisoivat tietyt akustiset ominaisuudet ja frekvenssit yhden foneemikategorian alle. Havaittava maailmamme koostuu siis juuri kategorioista eli käsitteistä. Jos ei koostuisi, olisi aika vaikea kuvitella miten voisimme havaita yhtään mitään.

Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Niin tai "nokan" tahi "siiven" konseptia riippuen siitä puhummeko linnust tai lentokoneesta.
Tökkimisen tunne johtuu siitä että kategorisaatiota ajatellaan jonkinmoisena kuvauksena linnun olemuksesta. Tuo on vanhaa filosofista ja psykologista painolastia joka johtuu uskostamme mystisiin universaaleihin essensseihin.
Todellisuudessa kategoria sisältää lukuisia instansseja ja se mikä noista instansseista antaa käsitteelle merkityksen juuri tuossa kontekstissa. Käsitteiden antaman merkityksen tarkoitus ei siis ole kertoa meille mikä jokin on vaan sen tarkoitus kertoa mikä on on tuon jonkin funktio juuri tässä kontekstissa.

Mä luulen, että tuossa keskustelussa "konsepteista" ollaan tultu viime vuosina siihen pisteeseen, ettei ole olemassa kaiken kattavia kategorisointeja, vaan kun yksilö havaitsee vaikkapa kissan olohuoneessa, niin hänen tietoisuuteensa nousee siihen kontekstiin relevantit kategoriat taikka assosiaatiot siitä kissasta.

Jep. Kun lapsi kuulee sanaa kissa käytettävän hän ei opi ainoastaan mihin tuolla sanalla viitataan. Vaan hän integroi tuon kissan merkitykseen koko sen hetkisen kokemuksensa, kehon homeostaattisen tilan, hajut, äänet, puhujan ilmeen äänensävy jne. koko kontekstin.
Kun sitten aikuisena havaitaan tuo kissa niin aivot käyvät läpi kaikki aikaisemmat kissakokoemusket samanlaisessa kissakontekstissa ja koittavat arvata mikä instanssi kissakategoriasta antaa aisainmukaisimman merkityksen kissakokemukselle juuri tässä hetkessä.
Samanlailla kasvi voi olla hedelmä tahi vihannes riippuen siitä olemmeko kokkaamassa vai suorittamassa taksonomista lajittelua, se voi olla rakkautta symboloiva kukka tahi ärsytystä aiheuttava rikkaruoho. Kaikki riippuu funktionaalisuudesta ja siitä minkä instanssin tuon kategorian sisältä aivot valitsevat meille esitettäväksi.

Tuo sun kommentin loppuosuus siitä mihin sanoilla viitataan, ja tuo sun ajatus funktionaalisuudesta tuo mieleen sosiologian puolelta koulukunnan nimeltä Symbolinen Interaktionismi (SI), ja ylipäätään amerikkalaisen filosofisen pragmatismin. Tuon termin SI keksi Herbert Blumer, ja hänen mukaansa...

... SI on ihmisten aktiviteettien tarkastelua, joka nojaa kolmelle periaatteelle:
1) Objektin merkitys perustuu sen kullakin hetkellä olevaan käyttötarkoitukseen.
2) Merkitykset muodostuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
3) Merkityksiä muunnellaan tulkinnallisessa prosessissa.

Mä muokkaisin tuota tulkintaa tuon toisen kohdan osalta, niin että:
2) Merkitykset muodostuvat yksilön vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja siinä olevien objektien, prosessien ja tapahtumien kanssa, mukaan lukien sosiaalinen vuorovaikutus.

Ja mikä tärkeintä, niin NUO MERKITYKSET OVAT TALLENNETTUNA KUNKIN TOIMIJAN AIVOISSA KONSEPTUAALISESTI!

Tuo Blumerin kolmijako kiteyttää aika hyvin jonkin konseptin merkityksen. Se konsepti ja siihen liittyvät relevantit kategoriat ovat tilannekohtaisia. Toisekseen näiden merkitysten ja konseptien alkulähde on vuorovaikutus ympäristön kanssa. Ja kolmanneksi nämä konseptit muokkautuvat yksilöllisiksi käsitteiksi ihmisten omissa tulkinnallisissa prosesseissa.

Minä esimerkiksi lukeudun symbolisen interaktionismin kannattajiin, sillä en ole keksinyt, mistä tyhmät ideat revittäisiin ellei käytännöstä, mukaanlukien käytännössä tehdyistä mielikulmaharjoitteluista.

Joo, symbolinen interaktionismi ja Garfinkelin etnometodologia on ihan mielenkiintoisia sosiologisia katsantokantoja.

Tuo Blumerin kolmijako SI:hin liittyen on mun mielestä relevantti myös tän konseptikeskustelun kannalta.


Blumer toki puhuu objektien merkityksistä, ja me täällä konsepteista, joiden suhteen olen aiemmin esittänyt Ogden & Richardsin sekä Charles Sanders Peircen ajatteluun perustuen että:

Sana <> Konsepti <> Objekti


Blumerin mukaan objektin merkitys muodostuu kussakin kontekstissa sen käyttötarkoituksesta. Toisaalta tuo merkitys muodostuu juurikin konseptien ja niihin liittyvien kategorioiden välityksellä.

Objektin ja konseptin suhde on siis kiinnostava tämän meidän ketjun kannalta, eli sen kannalta että "kuinka ihminen ymmärtää merkityksiä?"

Ihminen ymmärtää merkityksiä tuntemalla, sanoisin. Tuossa odgen ja Peircen kolmijako ei ykllä vielä itselleni oikein avaa mitä tuolla konseptilla oikeastaan tarkoitetaan ja mikä on sen suhde merkitykseen. Luultavasti johtuu siitä etten ole perehtynyt tuohon kolmijakoon tätä viestiäsi enempää.
Itse ajattelisin asiaa niin että meillä käsite/sana joka viittaa (fregen merkitys) objektiin joka toki myös on käsite(havaintokäsite) joka on jakanut todellisuuden kateamattoman virran selivytmisemme kannalta funktionaaliseen rajattuun lokeroon eli kategoriaan.
Määritelmän tarjoama hyöty lienee siinä että noilla määritelmillä voimme analysoida ja manipuloida niin ajattelumme kuin havaintojen objekteja ja tämä edelleen mahdollistaa teknologisen kehityksen homeostaattisten näkymiemme parantamiseksi.
Sitten on tunne joka tarjoaa sanoille ja havainnon objekteille merkityksen ja jota ilman sanat ja havainnot eivät voisi tulla tietoisesti koetuiksi. Se tarjoaa motiivin ja syyn analyysille manipuloinnille.
Montakos tuosta nyt sitten tulikaan.
Eli objekti(havaintokäsite), sana/kielellinen käsite joka viittaa havainto käsitteeseen (ei toki ole pakkko viitata. Sillä voi myös olla pelkästään mieli vailla merkitystä fregeä lainatakseni), määritelmä(lisää sanoja jotka analysoivat korkeamman tason käsitteen osiinsa), ja sitten tuo tärkein eli tunne, joka antaa käsitteille merkityksen.
Eli tuollainen nelijako ja peircen kolmijaon sijasta tahi täydennykseksi.
Tästä käykin kai selväksi että mitään essenssejä ei ole olemassa. Sellainen lie määritelmien luonne. Jossain vaiheessa määritelmän on pakko kohdata rajansa, muutenhan seuraa ikuinen regressio. Vai seuraako?
Meillä muuten on on yksi käsite jolle ei ole määritelmää. Ei ainakaan tuota määritelmän mielikomponenttia.
JUMALA. Hänestähän on sanpttu että hänestä ei voida sanoa yhtään mitään. Mutta onko Jumalalla merkitys ja onko Jumala se josta kaikki muut merkitykset virtaavat. Siltä näyttäisi. Jumala olisi se kauan kaivattu essenssi joka katkaisee ikuisen regression ja antaa olemassolollemee perustan ja tarkoituksen?
No, tuon suhteen jury ei vielä liene saavuttanut yhteisymmärrystä.

[Stadin öljylanne]

Tuo konspetuaalisuus on itselle vielä kovin epäselvä termi etttä mitä sillä tarkoitetaan.
Sikäli kun kyse on merkityksestä tuon konseptin idean täytynee olla vahvasti sidottu tunteeseen?
Tunnehan on se komponentti joka antaa koetulle merkityksen, eikö näin liene asain laita?
Tuo on jotain haluttavaa, vihattavaa, pelättävää, yhdentekevää. Sanoila voimme analysoida ja määritellä mutta ainoastaan tunne kertoo mitä havainnon tai ajattelun objekti merkitsee.
Esiapinallemme ei ollut tärkeää kyky määritellä hunajan sisältämä fruktoosi ravintoaineeksi jonka maksa kykenee muuntamaan pahan päivän varalle helposti varastoitavaksi rasvaksi vaan hunajan merkitys löytyy sen ihanan makeuden herättämässä halun tunteessa.
Tämä selittänee sen myös tekaistujen älyjen vaikeudet hahmontunnistuksessa ja vaikeudet tietoisen koneälyn rakentamisessa.
Koneälyllä kun ei ole homeostaattisten prosessien tuomaa kykyä tuntea niin ei voi hän myöskään liittää kokemuksiinsa merkitystä, eikä näin ollen tulla tietoiseksi kokemastaan tai käyttämistään käsitteistä.
Tuo kai se tietoisuuden pointti ihmisen näkökulmasta on. Antaa koetulle merkitys.
Ennen kun voimme muodostaa käsitteitä koskien sitä mitä on olemassa on meidän muodostettava käsitys siitä mitä nuo jotkin merkitsevät. Tuota kai se funktionaalisuus on. Ought before is.

Asiahan ei tietysti minulle kuulu ja Purdue varmaan ojentaa välittömästi, jos minulla lähtee taas laukalla - ja miksipä ei lähtisi - mutta pakko provosoitua, että itse ymmärrän konseptin tavallaan assosiaatiokarttana. Se ei tosin ole mikä tahansa assosiaatiokartta, vaan sellainen, joka sisältää liikkuvaa dokumenttia symboliin liittyen, hajut ja maut symboliin liittyen, tunteet, äänet, ulkonäön, lämpötilan eri vuodenaikoina ja salanimet, joilla tämä kirjoittaa väärille keskustelupalstoille tiedepalstan sijaan ja joita yrittää piilotella vaikka kaikki kyllä tietävät millä nikeillä minnekin tämä kirjoittaa ja niin edelleen. Eli esimerkiksi kun sinä törmäät kaveriisi kaupungila odottamatta, niin ensiksi tunnistat hänet muutaman kymmenen millisekunnin viipeellä ja sitten parin kolmen sadan millisekunnin viipeellä tietoisuudellesi avautuu vapaa pääsy kaikkiin muistoihin ja tietoihin kaveristasi. Tuo valikoima dataa, joka sinulla on kaveristasi tuolla hetkellä käytössäsi on siis konsepti kaveristasi.

Mutta kuten todettua, voi olla, että tiedän nyt aivan liikaa siihen nähden, mikä olisi omille konsepteilleni parasta juuri tässä tilanteessa

[Purdue]

Koska aloitus oli niin kattava, niin muotoillaan tieteen nimissä konsepti konseptista. Jotta keskusteluun tulee konseptin tunnelmaa.

Miten allekirjoittanut käsittää konseptin konseptin:
Konsepti on valikoima erilaisia ideoita tai konkreettiseen muotoon koostettuja, toisiinsa loogisesti liittyviä ja toisiaan täydentäviä sisältöjä.
Tämän kokonaisuuden on tarkoitus ilmentää uutta mahdollisuutta tai potentiaalia.
Yksinkertaisimmillaan konsepti on siis ihmisen aktiivisesti ja tietoisesti luoma objekti tai informaatiosisältö.

--
Tästä eteenpäin onkin sitten iso määrä erilaisia yhteyksiä, joissa konseptin käsitettä käytetään.

Joo, tuossa on APA:n lyhyt määritelmä konseptista:

... an idea that represents a class of objects or events or their properties, such as cats, walking, honesty, blue, or fast.

APA - Concept


Perinteisesti kognitiivisen psykologian puolella konseptin määritelmään on liittynyt läheisesti kategorisaatio.

Eli jos ajatellaan "kissan" konseptia, niin siihen liittyy kategoriat "on karvainen", "kehrää", "saalistaa hiiriä", jne...


Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Kategorisaatio lienee oikein hyödyllinen määritelmä. Se selittää miten aivot voivat rakentaa korkean varianssin monimerkityksellistä signaalitulvasta jotta aistielimet aivoihin tuuppaavat erillisinä ja rajatuuina koettuja havainnon objekteja.
Se on mahdollista koska aivot rakentavat tuosta tulvasta käsitteitä joita kutsumme havaintokokemukseksi.
Jos aivomme eivät noita havaintokäsitteitä loisi olisimme kokemuksellisesti sokeita.
Näemme sateenkaarem erivärsisinä raitoina. Miten tämä on mahdollista kun tiedämme että mitään raitoja ja tarkkarajaisia eroja ei sateenkaaressa ole? Koska aivot kategorisoivat tietyt aallonpituudet eri värikonseptien sisään, vähättelevät eroja kategorian sisällä ja suurentelevat eroja kategorioiden välillä. Sama hajun maun ja äänen kanssa. Voimme kuulla erillisiä sanoja ja ymmärtää puhujaa koska aivot kategorisoivat tietyt akustiset ominaisuudet ja frekvenssit yhden foneemikategorian alle. Havaittava maailmamme koostuu siis juuri kategorioista eli käsitteistä. Jos ei koostuisi, olisi aika vaikea kuvitella miten voisimme havaita yhtään mitään.

Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Niin tai "nokan" tahi "siiven" konseptia riippuen siitä puhummeko linnust tai lentokoneesta.
Tökkimisen tunne johtuu siitä että kategorisaatiota ajatellaan jonkinmoisena kuvauksena linnun olemuksesta. Tuo on vanhaa filosofista ja psykologista painolastia joka johtuu uskostamme mystisiin universaaleihin essensseihin.
Todellisuudessa kategoria sisältää lukuisia instansseja ja se mikä noista instansseista antaa käsitteelle merkityksen juuri tuossa kontekstissa. Käsitteiden antaman merkityksen tarkoitus ei siis ole kertoa meille mikä jokin on vaan sen tarkoitus kertoa mikä on on tuon jonkin funktio juuri tässä kontekstissa.

Mä luulen, että tuossa keskustelussa "konsepteista" ollaan tultu viime vuosina siihen pisteeseen, ettei ole olemassa kaiken kattavia kategorisointeja, vaan kun yksilö havaitsee vaikkapa kissan olohuoneessa, niin hänen tietoisuuteensa nousee siihen kontekstiin relevantit kategoriat taikka assosiaatiot siitä kissasta.

Jep. Kun lapsi kuulee sanaa kissa käytettävän hän ei opi ainoastaan mihin tuolla sanalla viitataan. Vaan hän integroi tuon kissan merkitykseen koko sen hetkisen kokemuksensa, kehon homeostaattisen tilan, hajut, äänet, puhujan ilmeen äänensävy jne. koko kontekstin.
Kun sitten aikuisena havaitaan tuo kissa niin aivot käyvät läpi kaikki aikaisemmat kissakokoemusket samanlaisessa kissakontekstissa ja koittavat arvata mikä instanssi kissakategoriasta antaa aisainmukaisimman merkityksen kissakokemukselle juuri tässä hetkessä.
Samanlailla kasvi voi olla hedelmä tahi vihannes riippuen siitä olemmeko kokkaamassa vai suorittamassa taksonomista lajittelua, se voi olla rakkautta symboloiva kukka tahi ärsytystä aiheuttava rikkaruoho. Kaikki riippuu funktionaalisuudesta ja siitä minkä instanssin tuon kategorian sisältä aivot valitsevat meille esitettäväksi.

Tuo sun kommentin loppuosuus siitä mihin sanoilla viitataan, ja tuo sun ajatus funktionaalisuudesta tuo mieleen sosiologian puolelta koulukunnan nimeltä Symbolinen Interaktionismi (SI), ja ylipäätään amerikkalaisen filosofisen pragmatismin. Tuon termin SI keksi Herbert Blumer, ja hänen mukaansa...

... SI on ihmisten aktiviteettien tarkastelua, joka nojaa kolmelle periaatteelle:
1) Objektin merkitys perustuu sen kullakin hetkellä olevaan käyttötarkoitukseen.
2) Merkitykset muodostuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
3) Merkityksiä muunnellaan tulkinnallisessa prosessissa.

Mä muokkaisin tuota tulkintaa tuon toisen kohdan osalta, niin että:
2) Merkitykset muodostuvat yksilön vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja siinä olevien objektien, prosessien ja tapahtumien kanssa, mukaan lukien sosiaalinen vuorovaikutus.

Ja mikä tärkeintä, niin NUO MERKITYKSET OVAT TALLENNETTUNA KUNKIN TOIMIJAN AIVOISSA KONSEPTUAALISESTI!

Tuo Blumerin kolmijako kiteyttää aika hyvin jonkin konseptin merkityksen. Se konsepti ja siihen liittyvät relevantit kategoriat ovat tilannekohtaisia. Toisekseen näiden merkitysten ja konseptien alkulähde on vuorovaikutus ympäristön kanssa. Ja kolmanneksi nämä konseptit muokkautuvat yksilöllisiksi käsitteiksi ihmisten omissa tulkinnallisissa prosesseissa.

Tämä olikin itselle uusi titteli josta ennen en ollut kuullut. Itselle tuo funktionaalisuus tuo mieleen ihmisen biologisena olentona. Selviytymisen kannalta ei ole olleellista tietää mikä jokin on eli sen essenssistä vaan mitä tuolla jollain voidaan tehdä. Mitä se merkitsee minulle.

Onko tuon symbolisen interaktionismin lisäksi jotain muita, ihmisen bilogiseksi olennoksi olettavia koulukuntia joihin olisi hyvä perehtyä asian kokonaisvaltaiseksi hahmottamiseksi?

Ja mikä tärkeintä, niin NUO MERKITYKSET OVAT TALLENNETTUNA KUNKIN TOIMIJAN AIVOISSA KONSEPTUAALISESTI!

Tuo Blumerin kolmijako kiteyttää aika hyvin jonkin konseptin merkityksen. Se konsepti ja siihen liittyvät relevantit kategoriat ovat tilannekohtaisia. Toisekseen näiden merkitysten ja konseptien alkulähde on vuorovaikutus ympäristön kanssa. Ja kolmanneksi nämä konseptit muokkautuvat yksilöllisiksi käsitteiksi ihmisten omissa tulkinnallisissa prosesseissa.

Tuo konspetuaalisuus on itselle vielä kovin epäselvä termi etttä mitä sillä tarkoitetaan.
Sikäli kun kyse on merkityksestä tuon konseptin idean täytynee olla vahvasti sidottu tunteeseen?
Tunnehan on se komponentti joka antaa koetulle merkityksen, eikö näin liene asain laita?
Tuo on jotain haluttavaa, vihattavaa, pelättävää, yhdentekevää. Sanoila voimme analysoida ja määritellä mutta ainoastaan tunne kertoo mitä havainnon tai ajattelun objekti merkitsee.
Esiapinallemme ei ollut tärkeää kyky määritellä hunajan sisältämä fruktoosi ravintoaineeksi jonka maksa kykenee muuntamaan pahan päivän varalle helposti varastoitavaksi rasvaksi vaan hunajan merkitys löytyy sen ihanan makeuden herättämässä halun tunteessa.
Tämä selittänee sen myös tekaistujen älyjen vaikeudet hahmontunnistuksessa ja vaikeudet tietoisen koneälyn rakentamisessa.
Koneälyllä kun ei ole homeostaattisten prosessien tuomaa kykyä tuntea niin ei voi hän myöskään liittää kokemuksiinsa merkitystä, eikä näin ollen tulla tietoiseksi kokemastaan tai käyttämistään käsitteistä.
Tuo kai se tietoisuuden pointti ihmisen näkökulmasta on. Antaa koetulle merkitys.
Ennen kun voimme muodostaa käsitteitä koskien sitä mitä on olemassa on meidän muodostettava käsitys siitä mitä nuo jotkin merkitsevät. Tuota kai se funktionaalisuus on. Ought before is.

Joo, Symbolinen Interaktionismi on ihan mielenkiintoinen ajatus suuntaus.

Mitä tulee konsepteihin, niin en niitä pelkästään yhdistäisi tunteisiin. Mutta sinänsä hyvä pointti sulla, että riittääkö "konseptin käsite" kattamaan kaikki ne merkitykset joita yksilöt antavat objekteille?

On esitetty kognitiivista kolmijakoa (Parsons & Shils vuonna 1951 kirjassa "Toward a general Theory of Action"), josta mä olen tehnyt karkean yleistyksen kolmeen kognitiiviseen moodiin:
- Analyyttinen eli faktapohjainen ajattelu
- Normatiivis-behavioraalinen eli normatiivinen ja käyttäytymistä seuraava ajattelu
- Hedoninen ajattelu (tunteet, valenssi, preferenssit, intressit, jne...)

Tuo sun tunnepohjainen merkityksenanto ei ole ainoa tapa lähestyä tuota hedonista tulkintaa, vaan se voi yleisemmällä tasolla perustua myös positiiviseen taikka negatiivisen valenssiin. Tällöin asiat saavat merkityksen niiden + ja - valenssin perusteella.

Ja nuo "konseptit" kuten ne itse ymmärrän ovat juuri tuollaisia assosiatiivisia kategorisointeja, jotka voivat liittyä jokaisen yllä mainittuun kognition tyyppiin.

Meillä voi siis olla konsepteja, jotka on muodostettu faktapohjalta, konsepteja jotka on normatiivisia, ja konsepteja jotka on muodostettu tunteiden taikka hedonisen valenssin pohjalta. Monia muitakin tapoja muodostaa konsepteja on, esimerkiksi esteettisiin arvoihin perustuvat konseptit.

Yleisesti taitaa olla niin, että konseptit ovat tuota Naturalistin edellä kirjoittamaa kommenttia mukaillen empiirisen kokemuksen rationalisointeja eli niillä annetaan merkitys kokemuksille ja maailman objekteille.

Ja se tapa millä konsepteja on perinteisesti lähestytty psykologiassa on liittynyt kategorisaatioon. Eli jonkin sanan ja objektin merkitys on perustunut niihin assosiatiivisiin kategorioihin joihin tuo konsepti liitetään.

Nää kategoriat toki voi perustua tunteisiin, faktoihin, hedoniseen valenssiin, ja oikeastaan ihan mihinkä vaan mitä tietoinen mieli pystyy kategorisoimaan.

Tuo Symbolinen Interaktionismi puolestaan painottaa sitä puolta tässä hommassa, että ne objektit ja asiat saavat merkityksensä kussakin kontekstissa niiden käyttötarkoituksen mukaan.

[Naturalisti]

Heitän tähän välikysymyksen joka on viimeaikoina noussut mieleeni.

Valtaosalla lienee nyt ainakin karkeasti yhtenevä mielipide siitä, että mielen konseptit eivät vastaa täydellisesti todellisuutta (tai kaikkeutta, tai tilannekuvaa... jne. "you name it")
Ymmärtänette kuitenkin mitä tarkoitan.

Entä konseptin rationaalisuuden ja todenperäisyyden merkitys.
Yleensä vertaamme konseptin rationaalisuutta ajatukseen siitä, miten se sopii tieteelliseen maailmankuvaan tai vallitseviin todellisuuden olosuhteisiin.

Voiko epätarkka konsepti olla kuitenkin rationaalinen ja hyödyllinen.
Luovassa prosessi ainakin, liian tarkaan konseptiin pyrkiminen heti, tappaa luovan prosessin etenemisen.

Voisiko kysymys siten olla:
"Onko olosuhteita joissa epätarkan tai jopa epärealistisen konseptin pitäminen mielessämme, ja siten toimintaamme ohjaavana; onkin rationaalista?"

Rationaalisuudellahan on monia merkityksiä, mutta tässä tapauksessa sen voisi määritellä siten, että rationaalista on toiminta joka perustuu oikeaan tietoon.

Toisaalta konseptit ovat se tapa jolla me käsittelemme tietoa, joten epätarkka konsepti voi hyvinkin vähentää päätösten rationaalisuutta?

Toisaalta jos puhutaan "teorioista" eli siitä kuinka ajattelemme maailman toimivan, niin silloinhan monet teoriat ovat yksinkertaistuksia "oikeasta maailmasta". Ne auttavat siis näkemään tiettyjä asioita, mutta peittävät toiset asiat pois näkyvistä.

Silti, mä näkisin että teorian taikka konseptin hyvyys on siinä kuinka se auttaa meitä luovimaan tosielämän tilanteissa.

Eli tarkkaa vastausta en osaa kysymykseesi antaa.

Jos pyrimme simuloimaan ihmisten heuristiikkoja saattaa olla tarpeellista kyetä simuloimaan irrationaalista järjestelmää. Mikäli se onnistuu, irrationaalisuus on rationaalista, sikäli kun tietokone, jolla simulaatio toteutetaan, toimii rationaalisesti eikä muuta voi.

Joo, rationaalisuutta voi lähestyä monestakin näkökulmasta. Taloustieteestä alkunsa saanut rationaalisen valinnan teoria olettaa tiukassa muodossaan esim. että päätöksentekijällä on käytettävissään täydellinen informaatio, hänellä on johdonmukaiset preferenssit, ja että hän pystyy laskemaan parhaan toimintavaihtoehdon.

Käyttäytymistaloustieteellinen koulukunta on osoittanut, että tällainen "täydellinen rationaalinen toimija" on fiktio, ja monesti päätöksentekijä käyttää heuristiikkoja apunaan päätöksenteossa, mutta ei aina.

Mutta pointti se, että tämän täydellisen rationaalisen toimijan näkökulmasta epärationaalista olisi se, ettei olemassa olevaa informaatiota käytettäisi täysin hyödyksi, että toimittaisiin vastoin omia preferenssejä, taikka että valittaisiin sellainen toimintavaihtoehto, joka ei maksimoisi odotettavissa olevaa hyötyä.


Mä olen itse kehitellyt tässä taustalla "hedonistisen valinnan teoriaa", jossa päätöksentekijä toimii "pääsääntöisen hedonismin" ohjaamana, eli hänellä voi olla kolme erilaista intentiota:
a) tavoitella hyötyjä
b) vältellä tappioita
c) hyväksyä tappiot

Hyötyjen tavoittelu ja tappioiden välttely on ihan standardi hedonismin ja egoismin kanssa yhteensopivaa ajattelua, mutta tappioiden hyväksyntä tarvitsee selityksen. Päätöksentekijä voi hyväksyä tappiot joko siirtäessään tarpeen tyydytystään tuonnemmaksi (delayed gratification), seuratessaan jotakin sääntöä taikka normia, tai altruistisista syistä jolloin päätöksentekijä hyväksyy itsellensä tappiot, jotta toinen osapuoli voi kokea hyötyjä.


Tän viitekehyksen siirtäminen kansainväliseen politiikkaan olisi kiinnostavaa. Eli otettaisiin Klassisten Realistien tavoin jälleen tämä "Human Nature" aspekti huomioon. Tällainen "Hybridi Realismi" voisi teoreettisessa mielessä perustua kolmelle oletukselle:
1) Valtiokeskeisyys ja fokusoituminen kansainväliseen politiikkaan (teorian rajaus)
2) Oletus kansainvälisestä anarkiasta (järjestelmätason luonne)
3) Pääsääntöisesti hedonistiset päätöksentekijät (Päätöksentekotason luonne)

Ja erityisesti tässä olisi mielenkiintoista tarkastella tuon anarkian ja pääsääntöisesti hedonistisen päätöksenteon vuorovaikutusta ja niitä seurauksia mitä näillä oletuksilla yhteensä on.

Valtavirran kv. politiikan Realistinen teoria tekee nuo oletukset 1) ja 2) mutta kolmannen osalta olettaa valtiot rationaalisiksi toimijoiksi, mikä on tiettyjen kirjoittajien mielestä ongelmallinen oletus. Ja rationaalisuusoletus ei pysty selittämään sitä, miksi jokin valtio hyväksyisi altruistisesti itsellensä tappiot toisten kustannuksella, eli se ei pysty selittämään kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua esimerkiksi.

Lisäksi keskeinen konsepti Realisteille on valta (power), mutta vallan tavoittelun voi olettaa tuossa mun viitekehyksessä olevan seurausta oletuksista 2) ja 3).


Lisäksi tämä hedonistisen valinnan teoria on yhteensopiva psykologiasta tuttujen "expectancy x value" mallien kanssa.


No joo, meni ehkä hiukan off topic, mutta tuollaisia ajatuksia mulle heräsi tästä rationaalisuus kysymyksestä!

Rationalismista vielä arkipäivän näkemys, joka sotketaan usein sen filosofiseen merkitykseen.

Jokapäiväisessä keskustelussa rationaalisuus ymmärretään usein arkisessa merkityksessä viittaamaan johdonmukaiseen, perusteltuun ja "järkevään" ajatteluun, riippumatta siitä, nojaako tämä ajattelu empirismiin (kokemuksiin ja havaintoihin) vai rationalismiin (loogiseen päättelyyn ja abstraktioihin). Tämä käytännönläheinen tulkinta on paljon laajempi kuin filosofinen määritelmä.

Filosofisessa keskustelussa rationalismi ja empirismi on perinteisesti asetettu vastakkain. Rationalismi korostaa tiedon olevan peräisin järjen ja loogisen päättelyn kautta, kun taas empirismi painottaa havaintojen ja kokemusten merkitystä. Arkiajattelussa molemmat tavat ymmärtää maailmaa mielletään osaksi rationaalista ajattelua.

Tuon tämän esiin siksi, että oma ajatteluni perustuu empirismiin; tietoa todellisuudesta saa vain empiiristen kokemusten avulla. Rationaalisesti voi vain organisoida empiiristä tietoa. Rationaaliset konseptit ovat siten olemassa vain aivojen materiaslisina prosesseina. Niillä ei ole vastinetta näiden mielen prosessien ulkopuolella kuten reaalimaailman representaatioilla on.

https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filo ... tionalismi

https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:empirismi

Joo, ihan asiaa puhut, ja näin todellakin on.

Mutta lopulta on niin, että jonkin asian ymmärtämiseksi tarvitaan sekä empiiristä vuorovaikutusta ympäristön kanssa, että rationaalista konseptuaalista ajattelua, jotta se empiria tulee ymmärrettäväksi.

Ja tuo mun kommentti mihin viittasit, niin tarjoaa rationaalisesta valinnasta hieman poikkeavan tavan ajatella päätöksentekoa ja valintatilanteita. Eli ihminen valitsee hedonisten valenssien (positiivinen ja negatiivinen) perusteella.

Tähän liittyen Peter Carruthers on kirjoittanut tuoreen kirjan nimeltä "Human Motives: Hedonism, altruism, and the science of affect" (2024).

Carruthers toteaa kirjassaan että nykytutkimuksen mukaan hedoninen valenssi "is the currency of decision-making".


Eli on oikeastaan kolme mallia siitä kuinka tehdään "hedonisia päätöksiä":

1) Emotionaalinen tunteisiin perustuva valinta.
2) Rationaalinen odotettavissa olevan hyödyn maksimointiin perustuva valinta.
3) Hedoninen valenssiin perustuva valinta.


Perinteisesti emootiot ja rationaalisuus on mielletty toistensa vastakohdiksi, mutta tarkemmin ajateltuna ne ovat saman kolikon kaksi eri puolta.

Samaa mieltä, että molempia ajattelun muotoja tarvitaan. Korostan tätä lähinnä siksi, että oman ajatteluani mukaan todellisuudessa on vain materian obekteja ja niiden prosesseja. Tämä tarkoittaa, että mentaaliselle eli mielelle ja sen sisällöille on löydettävä myös materiaalinen perusta.

Väitän, että mielen olemassaolo on aivojen emergentin rakenteen mahdollistamien materiaalisten prosessien käynnissä olemista. Kun rakenne rikkoutuu, prosessit pysähtyvät ja mielen olemassaolo päättyy. Mielen prosesseja on kahta sorttia: reaalitodellisuuden representaatioita ja fiktioiden representaatioita, joilla ei ole vastinetta mielen materiaalisten prosessien ulkopuolella.

Joo, "Perinteisesti emootiot ja rationaalisuus on mielletty toistensa vastakohdiksi, mutta tarkemmin ajateltuna ne ovat saman kolikon kaksi eri puolta". Tässä rationaalisuus on juuri tuossa laajennetussa merkitysessä (meemikoneen hommia) ja emootiot (kvaliat ainakin viriävät liskoaivoissa). Molemmat komponentit emootiot ja rationaalisuus ovat ajattelussa aina jossakin suhteessa olemassa.

Näiden vuorovaikutusmeanismi on monimutkainen juttu. Vaikka emootiot ja motiivit vierivät liskoaivoista, niihin vaikuttaa myös meemikoneeseen tallentuneet kulttuuriset käsitykset sekä meemikoneen toiminnanohjaukseen liittyvät (vapaan tahdon asettamat) tavoitteet.

[Naturalisti]

Kysyin:
Miten kirjan "Philosophical Foundations of Neuroscience" kirjoittajat määrittelevät konseptin käsitteen?

ChatGPT vastasi:
[nips] ...Wittgensteinilaisesta filosofiasta... [naps]

Vastaus herätti minussa monia vastaväitteitä. Tyydyttääkö tuo muita?

Mulla on noitten historiallisten jättiläisten ajattelua seuratessani sellainen ikuisen optimistin käsitys, että ehkä he kilpailivat aidosti eri tieteenalojen tutkijoita vastaan eliitin suomasta sosiaalisesta statuksesta. Jos esimerkiksi kielitieteilijä olisi lipsauttanut, että kieltä voi tutkia ja sen voi ymmärtää muillakin menetelmillä kuin lingvistisilla, ilman että oli itse muiden alojen asiantuntija, sosiaalinen status ja leipä pöydässä olisivat voineet helposti kadota. Ehkä heillä oli huomattavasti nykyaikaisemmat käsitykset oman alansa rajoitteista kuin julkisesti antoivat ymmärtää – tai jos ei, sekin saattoi johtua aikakauden kilpailuasetelmasta. Olen siis siinä luulossa, että poikkitieteelliset hankkeet ovat nykyään yleisempiä kuin aiemmin. Enkä sen takia, että tutkijat vain olisivat olleet tuolloin tämän päivän tutkijoita typerämpiä.

Mielenkiintoinen kommentti! Pohdit tutkijoiden sosiaalista statusta ja sen vaikutusta tieteen rajojen vartiointiin – hyvin ajankohtainen teema.

Nykyään poikkitieteellisyyttä ainakin puheiissa arvostetaan, mutta näetkö silti, että tieteenalan autonomian korostus ja status voi edelleen olla esteinä yhteistyölle?

Entä tarkoititko rationalismilla empirismin vastakohtaa, eli sitä, että nojaat enemmän teoreettiseen päättelyyn kuin empirismiin?

Ensivaikutelmani kirjasta "The Building Blocks of Thought" on, että empirismillä viitataan siinä ajatukseen, että ihmisellä ei ole mitään geneettisesti perittyjä mielensisältöihin vaikuttavia taipumuksia, ja rationalismilla viitataan siinä ajatukseen, että ihmisillä on geneettisesti perittyjä mielensisältöihin vaikuttavia taipumuksia. Esimerkiksi empiristit ovat kirjan mukaan sitä mieltä, että adaptaatioita, joiden varaan evoluutiopsykologia rakennetaan, ei voi empiirisesti tutkia, joten evoluutiopsykologia ei ole tiedettä, kun taas rationalistit (kuten kirjan kirjoittajatkin) ovat sitä mieltä, että voidaanpas tutkia. Tai tämän kaltaisesta kärjistyksestä lähdetään ikään kuin liikkeelle. Eli jonkinlaisesta koulukuntien välisestä taistelusta vaikuttaisi olevan kyse näin ensialkuun. Mutta ehkäpä tuossa päädytään loppua kohden jonkinlaiseen kombinaatioon molemmista. Tai sitten ei. Olen kirjassa kuitenkin vasta niin alkutekijöissä (olen sivulla 25 ja kirjassa on kaiken kaikkiaan 704 sivua), etten ole ihan varma tekeekö tämä ensivaikutelmani oikeutta kirjalle.

Ok, olin näköjään täysin pihalla siitä mistä puhuit. Puhuin itse lainaamassasi kommentissa toisesta kirjasta ja tämä kirja tuli esiin mulle vasta tässä tässä kommentissa. Unohdetaan nyt se toinen kirja ja puhutaan tästä. Kirja ei ole mulle tuttu, mutta tuntuu ChatGPT:n antamien vastausten mukaan kiinnostavalta.

Kysymykseen "Miten kirja tulkitsee empirismin ja rationalismin käsitteet ja niiden suhteen?" se vastasi näin:

ChatGPT:
Christopher Molen teos *The Building Blocks of Thought* ei keskity eksplisiittisesti empirismin ja rationalismin filosofisten traditioiden määrittelyyn, mutta se käsittelee niiden välisiä jännitteitä kognitiotieteen ja mielen toiminnan tutkimuksen näkökulmasta. Mole pyrkii yhdistämään empiiriset havainnot ja rationaalisen päättelyn harmoniseksi kokonaisuudeksi selittäessään, miten ajattelu rakentuu ja kehittyy. Tässä tarkastellaan, miten teoksessa voidaan tulkita empirismin ja rationalismin suhde:

### **Empirismin rooli ajattelun rakennuspalikoissa**
Molen teorian mukaan ajattelun rakennuspalikat syntyvät aistihavainnoista ja vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa, mikä on klassisen empirismin ytimessä. Hän painottaa, että ihmismielen representaatiot – olivatpa ne symbolisia tai analogisia – perustuvat pitkälti kokemukselliseen tietoon, joka kerääntyy havaintojen kautta.

Empiristiseen perinteeseen liittyen Mole korostaa myös oppimisen ja ympäristön merkitystä. Ajattelun perustana olevat rakennuspalikat kehittyvät ja muovautuvat yksilön kokemusten myötä, mikä tekee ajattelusta joustavaa ja sopeutuvaa.

### **Rationalismin merkitys ajattelussa**
Samalla Mole tunnistaa, että pelkät havainnot eivät riitä selittämään ajattelun monimutkaisuutta. Ajatteluun liittyy aina jokin prosessi, joka järjestää ja yhdistää havaintoja loogisella tavalla. Tämä rationaalisen päättelyn ja abstrahoinnin kyky on rationalismin mukainen ajattelutapa. Mole osoittaa, että esimerkiksi päättely, ongelmanratkaisu ja päätöksenteko nojaavat usein rakenteisiin, jotka ylittävät pelkän kokemuksellisen tiedon.

Rationalismi näkyy erityisesti siinä, miten mieli käyttää abstrakteja konsepteja ja sääntöjä, joita ei voida suoraan palauttaa havaintoaineistoon. Näin mieli luo uudenlaisia yhteyksiä ja mahdollistaa luovan ajattelun, joka ylittää sen, mitä on aiemmin havaittu.

### **Empirismi ja rationalismi täydentävinä voimina**
Molen teoksessa empirismi ja rationalismi eivät ole vastakkaisia, vaan toisiaan täydentäviä voimia. Hän esittää, että ajattelun rakennuspalikat koostuvat sekä kokemuksellisista että loogisista komponenteista, jotka ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.

Esimerkiksi oppimisessa empiiriset havainnot antavat tarvittavaa tietoa, mutta rationaalinen prosessointi järjestää sen mielekkääksi kokonaisuudeksi. Toisaalta rationaalinen ajattelu edellyttää aina jonkinlaista empiiristä pohjaa toimiakseen, ja sen tehokkuus riippuu siitä, kuinka hyvin se pystyy hyödyntämään havaintoihin perustuvaa tietoa.

### **Kritiikki ja synteesi**
Mole kritisoi perinteisiä filosofisia jakoja empirismin ja rationalismin välillä, koska ne eivät hänen mukaansa riitä selittämään ihmisen ajattelun moniulotteisuutta. Sen sijaan hän ehdottaa synteesiä, jossa empiiriset havainnot ja rationaaliset prosessit nähdään saman järjestelmän osina. Tämä lähestymistapa heijastaa kognitiotieteen yleistä pyrkimystä yhdistää filosofiset, psykologiset ja neurotieteelliset näkökulmat yhtenäiseksi ajattelun malliksi.

### **Johtopäätös**
Molen käsittelyssä empirismi ja rationalismi eivät ole erillisiä tai kilpailevia lähestymistapoja, vaan niiden yhdistäminen on välttämätöntä ajattelun kokonaisvaltaiseksi ymmärtämiseksi. Empiirinen tieto antaa ajattelulle sen raaka-aineen, kun taas rationaalinen prosessointi järjestää sen toiminnallisiksi ja mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. Tämä näkemys korostaa, että ajattelu on dynaaminen prosessi, joka hyödyntää molempia perinteitä saumattomasti.

----
Tuntuuko tämä vastsus lukemasi perusteella oikeaan osuvalta?

Tämän perusteella kirjan ajatukset resonoivat hyvin memeettisen naturalismin kanssa. Voin samaistaa nuo rakennuspalikat meemeiksi, joita on kahta sorttia: reaalimaailman representaatioita ja rationaalisia fiktioita, ajatustottumuksia, joita voidaan käyttää ajattelun apuvälineinä, mutta joilla ei ole vastinetta mielen prosessien ulkopuolisessa todellisuudessa.

Puhuttekohan te nyt samasta kirjasta.

Mä olin siinä käsityksessä että Stadin öljylanne kommentoi tätä teosta:

The Building Blocks of Thought: A Rationalist Account of the Origins of Concepts

Tuon ovat kirjoittaneet Stephen Laurence and Eric Margolis.

Tuosta yllä olevasta linkistä myös löytyy linkki Open Access vaihtoehtoon siitä oikealta yläkulmasta, josta teoksen saa ladattua PDF muodossa itselleen täysin ilmaiseksi.


Mä siis käsitin, että Stadin öljylanne kommentoi tätä pumaskaa noissa kommenteissaan?!

Jos näin on, niin sulla Naturalisti on analyysi väärästä kirjasta!

Joo, tässä oli taas hyvä esimerkki siitä, että lähteet on aina syytä varmistaa. Nyt en varmistanut.

Kiitos huomiosta! Christopher Mole ei ole kirjan The Building Blocks of Thought: A Rationalist Account of the Origins of Concepts kirjoittaja. Tämä teos on Stephen Laurencen ja Eric Margoliksen kirjoittama. Näyttää siltä, että aiemmin antamassani vastauksessa on tapahtunut virhe nimeämisen suhteen, ja olen saattanut sekoittaa eri teoksia tai kirjailijoita.

Christopher Mole tunnetaan erityisesti kognitiotieteestä ja mielenfilosofiasta, mutta hän ei liity suoraan kyseiseen kirjaan. Molella voi olla artikkeleita tai tutkimuksia, jotka käsittelevät samanlaisia aiheita (kuten käsitteiden muodostumista ja ajattelun mekanismeja), mikä saattaa olla syynä tähän sekaannukseen.

Jos tarvitset tarkempaa tietoa Molen omista teoksista tai haluat lisäselvitystä Laurencen ja Margoliksen kirjaan liittyen, voin auttaa jatkamaan tutkimusta!

Yritin vielä saada sen jäljittämään käyttämänsä lehteen, mutta ei onnistunut.

Oikea kirja on luettavissa täällä:

https://library.oapen.org/handle/20.500.12657/92579

[Purdue]

Kysyin:
Miten kirjan "Philosophical Foundations of Neuroscience" kirjoittajat määrittelevät konseptin käsitteen?

ChatGPT vastasi:
[nips] ...Wittgensteinilaisesta filosofiasta... [naps]

Vastaus herätti minussa monia vastaväitteitä. Tyydyttääkö tuo muita?

Mulla on noitten historiallisten jättiläisten ajattelua seuratessani sellainen ikuisen optimistin käsitys, että ehkä he kilpailivat aidosti eri tieteenalojen tutkijoita vastaan eliitin suomasta sosiaalisesta statuksesta. Jos esimerkiksi kielitieteilijä olisi lipsauttanut, että kieltä voi tutkia ja sen voi ymmärtää muillakin menetelmillä kuin lingvistisilla, ilman että oli itse muiden alojen asiantuntija, sosiaalinen status ja leipä pöydässä olisivat voineet helposti kadota. Ehkä heillä oli huomattavasti nykyaikaisemmat käsitykset oman alansa rajoitteista kuin julkisesti antoivat ymmärtää – tai jos ei, sekin saattoi johtua aikakauden kilpailuasetelmasta. Olen siis siinä luulossa, että poikkitieteelliset hankkeet ovat nykyään yleisempiä kuin aiemmin. Enkä sen takia, että tutkijat vain olisivat olleet tuolloin tämän päivän tutkijoita typerämpiä.

Mielenkiintoinen kommentti! Pohdit tutkijoiden sosiaalista statusta ja sen vaikutusta tieteen rajojen vartiointiin – hyvin ajankohtainen teema.

Nykyään poikkitieteellisyyttä ainakin puheiissa arvostetaan, mutta näetkö silti, että tieteenalan autonomian korostus ja status voi edelleen olla esteinä yhteistyölle?

Entä tarkoititko rationalismilla empirismin vastakohtaa, eli sitä, että nojaat enemmän teoreettiseen päättelyyn kuin empirismiin?

Ensivaikutelmani kirjasta "The Building Blocks of Thought" on, että empirismillä viitataan siinä ajatukseen, että ihmisellä ei ole mitään geneettisesti perittyjä mielensisältöihin vaikuttavia taipumuksia, ja rationalismilla viitataan siinä ajatukseen, että ihmisillä on geneettisesti perittyjä mielensisältöihin vaikuttavia taipumuksia. Esimerkiksi empiristit ovat kirjan mukaan sitä mieltä, että adaptaatioita, joiden varaan evoluutiopsykologia rakennetaan, ei voi empiirisesti tutkia, joten evoluutiopsykologia ei ole tiedettä, kun taas rationalistit (kuten kirjan kirjoittajatkin) ovat sitä mieltä, että voidaanpas tutkia. Tai tämän kaltaisesta kärjistyksestä lähdetään ikään kuin liikkeelle. Eli jonkinlaisesta koulukuntien välisestä taistelusta vaikuttaisi olevan kyse näin ensialkuun. Mutta ehkäpä tuossa päädytään loppua kohden jonkinlaiseen kombinaatioon molemmista. Tai sitten ei. Olen kirjassa kuitenkin vasta niin alkutekijöissä (olen sivulla 25 ja kirjassa on kaiken kaikkiaan 704 sivua), etten ole ihan varma tekeekö tämä ensivaikutelmani oikeutta kirjalle.

Ok, olin näköjään täysin pihalla siitä mistä puhuit. Puhuin itse lainaamassasi kommentissa toisesta kirjasta ja tämä kirja tuli esiin mulle vasta tässä tässä kommentissa. Unohdetaan nyt se toinen kirja ja puhutaan tästä. Kirja ei ole mulle tuttu, mutta tuntuu ChatGPT:n antamien vastausten mukaan kiinnostavalta.

Kysymykseen "Miten kirja tulkitsee empirismin ja rationalismin käsitteet ja niiden suhteen?" se vastasi näin:

ChatGPT:
Christopher Molen teos *The Building Blocks of Thought* ei keskity eksplisiittisesti empirismin ja rationalismin filosofisten traditioiden määrittelyyn, mutta se käsittelee niiden välisiä jännitteitä kognitiotieteen ja mielen toiminnan tutkimuksen näkökulmasta. Mole pyrkii yhdistämään empiiriset havainnot ja rationaalisen päättelyn harmoniseksi kokonaisuudeksi selittäessään, miten ajattelu rakentuu ja kehittyy. Tässä tarkastellaan, miten teoksessa voidaan tulkita empirismin ja rationalismin suhde:

### **Empirismin rooli ajattelun rakennuspalikoissa**
Molen teorian mukaan ajattelun rakennuspalikat syntyvät aistihavainnoista ja vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa, mikä on klassisen empirismin ytimessä. Hän painottaa, että ihmismielen representaatiot – olivatpa ne symbolisia tai analogisia – perustuvat pitkälti kokemukselliseen tietoon, joka kerääntyy havaintojen kautta.

Empiristiseen perinteeseen liittyen Mole korostaa myös oppimisen ja ympäristön merkitystä. Ajattelun perustana olevat rakennuspalikat kehittyvät ja muovautuvat yksilön kokemusten myötä, mikä tekee ajattelusta joustavaa ja sopeutuvaa.

### **Rationalismin merkitys ajattelussa**
Samalla Mole tunnistaa, että pelkät havainnot eivät riitä selittämään ajattelun monimutkaisuutta. Ajatteluun liittyy aina jokin prosessi, joka järjestää ja yhdistää havaintoja loogisella tavalla. Tämä rationaalisen päättelyn ja abstrahoinnin kyky on rationalismin mukainen ajattelutapa. Mole osoittaa, että esimerkiksi päättely, ongelmanratkaisu ja päätöksenteko nojaavat usein rakenteisiin, jotka ylittävät pelkän kokemuksellisen tiedon.

Rationalismi näkyy erityisesti siinä, miten mieli käyttää abstrakteja konsepteja ja sääntöjä, joita ei voida suoraan palauttaa havaintoaineistoon. Näin mieli luo uudenlaisia yhteyksiä ja mahdollistaa luovan ajattelun, joka ylittää sen, mitä on aiemmin havaittu.

### **Empirismi ja rationalismi täydentävinä voimina**
Molen teoksessa empirismi ja rationalismi eivät ole vastakkaisia, vaan toisiaan täydentäviä voimia. Hän esittää, että ajattelun rakennuspalikat koostuvat sekä kokemuksellisista että loogisista komponenteista, jotka ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.

Esimerkiksi oppimisessa empiiriset havainnot antavat tarvittavaa tietoa, mutta rationaalinen prosessointi järjestää sen mielekkääksi kokonaisuudeksi. Toisaalta rationaalinen ajattelu edellyttää aina jonkinlaista empiiristä pohjaa toimiakseen, ja sen tehokkuus riippuu siitä, kuinka hyvin se pystyy hyödyntämään havaintoihin perustuvaa tietoa.

### **Kritiikki ja synteesi**
Mole kritisoi perinteisiä filosofisia jakoja empirismin ja rationalismin välillä, koska ne eivät hänen mukaansa riitä selittämään ihmisen ajattelun moniulotteisuutta. Sen sijaan hän ehdottaa synteesiä, jossa empiiriset havainnot ja rationaaliset prosessit nähdään saman järjestelmän osina. Tämä lähestymistapa heijastaa kognitiotieteen yleistä pyrkimystä yhdistää filosofiset, psykologiset ja neurotieteelliset näkökulmat yhtenäiseksi ajattelun malliksi.

### **Johtopäätös**
Molen käsittelyssä empirismi ja rationalismi eivät ole erillisiä tai kilpailevia lähestymistapoja, vaan niiden yhdistäminen on välttämätöntä ajattelun kokonaisvaltaiseksi ymmärtämiseksi. Empiirinen tieto antaa ajattelulle sen raaka-aineen, kun taas rationaalinen prosessointi järjestää sen toiminnallisiksi ja mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. Tämä näkemys korostaa, että ajattelu on dynaaminen prosessi, joka hyödyntää molempia perinteitä saumattomasti.

----
Tuntuuko tämä vastsus lukemasi perusteella oikeaan osuvalta?

Tämän perusteella kirjan ajatukset resonoivat hyvin memeettisen naturalismin kanssa. Voin samaistaa nuo rakennuspalikat meemeiksi, joita on kahta sorttia: reaalimaailman representaatioita ja rationaalisia fiktioita, ajatustottumuksia, joita voidaan käyttää ajattelun apuvälineinä, mutta joilla ei ole vastinetta mielen prosessien ulkopuolisessa todellisuudessa.

Puhuttekohan te nyt samasta kirjasta.

Mä olin siinä käsityksessä että Stadin öljylanne kommentoi tätä teosta:

The Building Blocks of Thought: A Rationalist Account of the Origins of Concepts

Tuon ovat kirjoittaneet Stephen Laurence and Eric Margolis.

Tuosta yllä olevasta linkistä myös löytyy linkki Open Access vaihtoehtoon siitä oikealta yläkulmasta, josta teoksen saa ladattua PDF muodossa itselleen täysin ilmaiseksi.


Mä siis käsitin, että Stadin öljylanne kommentoi tätä pumaskaa noissa kommenteissaan?!

Jos näin on, niin sulla Naturalisti on analyysi väärästä kirjasta!

Joo, tässä oli taas hyvä esimerkki siitä, että lähteet on aina syytä varmistaa. Nyt en varmistanut.

Kiitos huomiosta! Christopher Mole ei ole kirjan The Building Blocks of Thought: A Rationalist Account of the Origins of Concepts kirjoittaja. Tämä teos on Stephen Laurencen ja Eric Margoliksen kirjoittama. Näyttää siltä, että aiemmin antamassani vastauksessa on tapahtunut virhe nimeämisen suhteen, ja olen saattanut sekoittaa eri teoksia tai kirjailijoita.

Christopher Mole tunnetaan erityisesti kognitiotieteestä ja mielenfilosofiasta, mutta hän ei liity suoraan kyseiseen kirjaan. Molella voi olla artikkeleita tai tutkimuksia, jotka käsittelevät samanlaisia aiheita (kuten käsitteiden muodostumista ja ajattelun mekanismeja), mikä saattaa olla syynä tähän sekaannukseen.

Jos tarvitset tarkempaa tietoa Molen omista teoksista tai haluat lisäselvitystä Laurencen ja Margoliksen kirjaan liittyen, voin auttaa jatkamaan tutkimusta!

Yritin vielä saada sen jäljittämään käyttämänsä lehteen, mutta ei onnistunut.

Oikea kirja on luettavissa täällä:

https://library.oapen.org/handle/20.500.12657/92579

Oikea kirja löytyy ihan ilmaiseksi PDF muodossa myös kustantajan omilta sivuilta:

The Building Blocks of Thought: A Rationalist Account of the Origins of Concepts

Siinä sivun oikeassa yläkulmassa hintatiedon yläpuolella on "Open Access" linkki.


Ja muutoinkin niin tuo ChatGPT:n analyysi meni vikaan, koskapa jo sisällysluetteloa ja kirjan esittelyä tutkailemalla voi huomata, että rationalismin ja empirismin suhde on merkittävässä osassa kirjassa, ja kirjoittajat puolustavat nimen omaan rationalismia, eivätkä pyri tekemään synteesiä.

[Purdue]

Heitän tähän välikysymyksen joka on viimeaikoina noussut mieleeni.

Valtaosalla lienee nyt ainakin karkeasti yhtenevä mielipide siitä, että mielen konseptit eivät vastaa täydellisesti todellisuutta (tai kaikkeutta, tai tilannekuvaa... jne. "you name it")
Ymmärtänette kuitenkin mitä tarkoitan.

Entä konseptin rationaalisuuden ja todenperäisyyden merkitys.
Yleensä vertaamme konseptin rationaalisuutta ajatukseen siitä, miten se sopii tieteelliseen maailmankuvaan tai vallitseviin todellisuuden olosuhteisiin.

Voiko epätarkka konsepti olla kuitenkin rationaalinen ja hyödyllinen.
Luovassa prosessi ainakin, liian tarkaan konseptiin pyrkiminen heti, tappaa luovan prosessin etenemisen.

Voisiko kysymys siten olla:
"Onko olosuhteita joissa epätarkan tai jopa epärealistisen konseptin pitäminen mielessämme, ja siten toimintaamme ohjaavana; onkin rationaalista?"

Rationaalisuudellahan on monia merkityksiä, mutta tässä tapauksessa sen voisi määritellä siten, että rationaalista on toiminta joka perustuu oikeaan tietoon.

Toisaalta konseptit ovat se tapa jolla me käsittelemme tietoa, joten epätarkka konsepti voi hyvinkin vähentää päätösten rationaalisuutta?

Toisaalta jos puhutaan "teorioista" eli siitä kuinka ajattelemme maailman toimivan, niin silloinhan monet teoriat ovat yksinkertaistuksia "oikeasta maailmasta". Ne auttavat siis näkemään tiettyjä asioita, mutta peittävät toiset asiat pois näkyvistä.

Silti, mä näkisin että teorian taikka konseptin hyvyys on siinä kuinka se auttaa meitä luovimaan tosielämän tilanteissa.

Eli tarkkaa vastausta en osaa kysymykseesi antaa.

Jos pyrimme simuloimaan ihmisten heuristiikkoja saattaa olla tarpeellista kyetä simuloimaan irrationaalista järjestelmää. Mikäli se onnistuu, irrationaalisuus on rationaalista, sikäli kun tietokone, jolla simulaatio toteutetaan, toimii rationaalisesti eikä muuta voi.

Joo, rationaalisuutta voi lähestyä monestakin näkökulmasta. Taloustieteestä alkunsa saanut rationaalisen valinnan teoria olettaa tiukassa muodossaan esim. että päätöksentekijällä on käytettävissään täydellinen informaatio, hänellä on johdonmukaiset preferenssit, ja että hän pystyy laskemaan parhaan toimintavaihtoehdon.

Käyttäytymistaloustieteellinen koulukunta on osoittanut, että tällainen "täydellinen rationaalinen toimija" on fiktio, ja monesti päätöksentekijä käyttää heuristiikkoja apunaan päätöksenteossa, mutta ei aina.

Mutta pointti se, että tämän täydellisen rationaalisen toimijan näkökulmasta epärationaalista olisi se, ettei olemassa olevaa informaatiota käytettäisi täysin hyödyksi, että toimittaisiin vastoin omia preferenssejä, taikka että valittaisiin sellainen toimintavaihtoehto, joka ei maksimoisi odotettavissa olevaa hyötyä.


Mä olen itse kehitellyt tässä taustalla "hedonistisen valinnan teoriaa", jossa päätöksentekijä toimii "pääsääntöisen hedonismin" ohjaamana, eli hänellä voi olla kolme erilaista intentiota:
a) tavoitella hyötyjä
b) vältellä tappioita
c) hyväksyä tappiot

Hyötyjen tavoittelu ja tappioiden välttely on ihan standardi hedonismin ja egoismin kanssa yhteensopivaa ajattelua, mutta tappioiden hyväksyntä tarvitsee selityksen. Päätöksentekijä voi hyväksyä tappiot joko siirtäessään tarpeen tyydytystään tuonnemmaksi (delayed gratification), seuratessaan jotakin sääntöä taikka normia, tai altruistisista syistä jolloin päätöksentekijä hyväksyy itsellensä tappiot, jotta toinen osapuoli voi kokea hyötyjä.


Tän viitekehyksen siirtäminen kansainväliseen politiikkaan olisi kiinnostavaa. Eli otettaisiin Klassisten Realistien tavoin jälleen tämä "Human Nature" aspekti huomioon. Tällainen "Hybridi Realismi" voisi teoreettisessa mielessä perustua kolmelle oletukselle:
1) Valtiokeskeisyys ja fokusoituminen kansainväliseen politiikkaan (teorian rajaus)
2) Oletus kansainvälisestä anarkiasta (järjestelmätason luonne)
3) Pääsääntöisesti hedonistiset päätöksentekijät (Päätöksentekotason luonne)

Ja erityisesti tässä olisi mielenkiintoista tarkastella tuon anarkian ja pääsääntöisesti hedonistisen päätöksenteon vuorovaikutusta ja niitä seurauksia mitä näillä oletuksilla yhteensä on.

Valtavirran kv. politiikan Realistinen teoria tekee nuo oletukset 1) ja 2) mutta kolmannen osalta olettaa valtiot rationaalisiksi toimijoiksi, mikä on tiettyjen kirjoittajien mielestä ongelmallinen oletus. Ja rationaalisuusoletus ei pysty selittämään sitä, miksi jokin valtio hyväksyisi altruistisesti itsellensä tappiot toisten kustannuksella, eli se ei pysty selittämään kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua esimerkiksi.

Lisäksi keskeinen konsepti Realisteille on valta (power), mutta vallan tavoittelun voi olettaa tuossa mun viitekehyksessä olevan seurausta oletuksista 2) ja 3).


Lisäksi tämä hedonistisen valinnan teoria on yhteensopiva psykologiasta tuttujen "expectancy x value" mallien kanssa.


No joo, meni ehkä hiukan off topic, mutta tuollaisia ajatuksia mulle heräsi tästä rationaalisuus kysymyksestä!

Rationalismista vielä arkipäivän näkemys, joka sotketaan usein sen filosofiseen merkitykseen.

Jokapäiväisessä keskustelussa rationaalisuus ymmärretään usein arkisessa merkityksessä viittaamaan johdonmukaiseen, perusteltuun ja "järkevään" ajatteluun, riippumatta siitä, nojaako tämä ajattelu empirismiin (kokemuksiin ja havaintoihin) vai rationalismiin (loogiseen päättelyyn ja abstraktioihin). Tämä käytännönläheinen tulkinta on paljon laajempi kuin filosofinen määritelmä.

Filosofisessa keskustelussa rationalismi ja empirismi on perinteisesti asetettu vastakkain. Rationalismi korostaa tiedon olevan peräisin järjen ja loogisen päättelyn kautta, kun taas empirismi painottaa havaintojen ja kokemusten merkitystä. Arkiajattelussa molemmat tavat ymmärtää maailmaa mielletään osaksi rationaalista ajattelua.

Tuon tämän esiin siksi, että oma ajatteluni perustuu empirismiin; tietoa todellisuudesta saa vain empiiristen kokemusten avulla. Rationaalisesti voi vain organisoida empiiristä tietoa. Rationaaliset konseptit ovat siten olemassa vain aivojen materiaslisina prosesseina. Niillä ei ole vastinetta näiden mielen prosessien ulkopuolella kuten reaalimaailman representaatioilla on.

https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filo ... tionalismi

https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:empirismi

Joo, ihan asiaa puhut, ja näin todellakin on.

Mutta lopulta on niin, että jonkin asian ymmärtämiseksi tarvitaan sekä empiiristä vuorovaikutusta ympäristön kanssa, että rationaalista konseptuaalista ajattelua, jotta se empiria tulee ymmärrettäväksi.

Ja tuo mun kommentti mihin viittasit, niin tarjoaa rationaalisesta valinnasta hieman poikkeavan tavan ajatella päätöksentekoa ja valintatilanteita. Eli ihminen valitsee hedonisten valenssien (positiivinen ja negatiivinen) perusteella.

Tähän liittyen Peter Carruthers on kirjoittanut tuoreen kirjan nimeltä "Human Motives: Hedonism, altruism, and the science of affect" (2024).

Carruthers toteaa kirjassaan että nykytutkimuksen mukaan hedoninen valenssi "is the currency of decision-making".


Eli on oikeastaan kolme mallia siitä kuinka tehdään "hedonisia päätöksiä":

1) Emotionaalinen tunteisiin perustuva valinta.
2) Rationaalinen odotettavissa olevan hyödyn maksimointiin perustuva valinta.
3) Hedoninen valenssiin perustuva valinta.


Perinteisesti emootiot ja rationaalisuus on mielletty toistensa vastakohdiksi, mutta tarkemmin ajateltuna ne ovat saman kolikon kaksi eri puolta.

Samaa mieltä, että molempia ajattelun muotoja tarvitaan. Korostan tätä lähinnä siksi, että oman ajatteluani mukaan todellisuudessa on vain materian obekteja ja niiden prosesseja. Tämä tarkoittaa, että mentaaliselle eli mielelle ja sen sisällöille on löydettävä myös materiaalinen perusta.

Väitän, että mielen olemassaolo on aivojen emergentin rakenteen mahdollistamien materiaalisten prosessien käynnissä olemista. Kun rakenne rikkoutuu, prosessit pysähtyvät ja mielen olemassaolo päättyy. Mielen prosesseja on kahta sorttia: reaalitodellisuuden representaatioita ja fiktioiden representaatioita, joilla ei ole vastinetta mielen materiaalisten prosessien ulkopuolella.

Joo, "Perinteisesti emootiot ja rationaalisuus on mielletty toistensa vastakohdiksi, mutta tarkemmin ajateltuna ne ovat saman kolikon kaksi eri puolta". Tässä rationaalisuus on juuri tuossa laajennetussa merkitysessä (meemikoneen hommia) ja emootiot (kvaliat ainakin viriävät liskoaivoissa). Molemmat komponentit emootiot ja rationaalisuus ovat ajattelussa aina jossakin suhteessa olemassa.

Näiden vuorovaikutusmeanismi on monimutkainen juttu. Vaikka emootiot ja motiivit vierivät liskoaivoista, niihin vaikuttaa myös meemikoneeseen tallentuneet kulttuuriset käsitykset sekä meemikoneen toiminnanohjaukseen liittyvät (vapaan tahdon asettamat) tavoitteet.

Joo, voi tuon rationaalisuuden ja emootioiden suhteen noinkin muotoilla.

Toki tuo vastakohta josta niiden kohdalla puhuin viittasi siihen, että emootioita on pidetty "epärationaalisina" ja ei-järkiperäisinä kun taas rationaalisuus on mielletty emotionaalisen päätöksenteon vastakohdaksi.


Mutta siis ylipäätään tuo empirismin ja rationalismin erottelu, jonka nostit edellä esiin, niin sopii hyvin myös tuohon mun dualistiseen todellisuuskäsitykseen.

Objektiivisesta materiaalisesta todellisuudesta saadaan empiirisesti informaatiota aistien välityksellä.

Tästä aisti-informaatiosta aivot tekevät konseptien avulla rationalismiin perustuvan merkitystulkinnan.

Näin empirismi ja rationalismi myös vuorovaikuttavat koko ajan toistensa kanssa tässä prosessissa.

[Purdue]

Tuosta kirjasta josta yllä oli puhetta, niin pyysin Copilottia tekemään yhteenvedon ja se on tässä:


Tässä on synopsi suomeksi:

**"The Building Blocks of Thought: A Rationalist Account of the Origins of Concepts"** on Stephen Laurencen ja Eric Margoliksen kirjoittama laaja-alainen teos, joka käsittelee käsitteiden alkuperää sekä rationalismin ja empirismin välistä pitkään jatkunutta väittelyä.

### Synopsi
Kirja on jaettu neljään osaan:
1. **Osa I: Rationalismin ja empirismin debatin uudelleen ajattelu**: Kirjoittajat väittävät, että debattia on laajasti väärin ymmärretty. He selventävät, että kyse ei ole luonto vs. kasvatus -kysymyksestä, vaan siitä, mikä on käsitteiden hankinnan peruspsykologinen perusta.
2. **Osa II: Rationalismin puolustaminen**: Laurence ja Margolis puolustavat rationalistista näkemystä väittäen, että monet käsitteet ovat joko synnynnäisiä tai hankittuja rationalististen oppimismekanismien kautta. He esittävät seitsemän erillistä argumenttia tukemaan näkemystään.
3. **Osa III: Empirististen vastaväitteiden käsitteleminen**: Kirjoittajat vastaavat merkittävimpiin empiristisiin vastaväitteisiin ja vaihtoehtoihin.
4. **Osa IV: Äärirationalismin kritiikki**: He kritisoivat Jerry Fodorin radikaalia käsitenativismia, jonka mukaan käytännössä kaikki leksikaaliset käsitteet ovat synnynnäisiä.

### Rationalismi vs. Empirismi
Kirjoittajat puolustavat rationalistista näkökulmaa ja esittävät, että monet käsitteet ovat synnynnäisiä tai hankittuja rationalististen oppimismekanismien kautta. He vastustavat empirististä näkemystä, jonka mukaan kaikki käsitteet ovat johdettuja aistikokemuksista.

### Kirjoittajien näkökulma
Laurence ja Margolis kannattavat tasapainoista rationalistista näkemystä, joka korostaa sekä synnynnäisten rakenteiden että oppimismekanismien merkitystä käsitteiden hankinnassa. He väittävät, että rationalistinen lähestymistapa voi paremmin selittää ihmisen ajattelun monimutkaisuuden ja monimuotoisuuden.


Toivottavasti tämä auttaa selventämään kirjan pääargumentteja!


Lähde: keskustelu Copilotin kanssa 13.12.2024.

[siili suhonen]

Kyse on pöntön pimenemisestä johtuvista aistiharhoista, eikä mistään "syvemmän todellisuuden kokemisesta"

Mulla on hypoteesi, jota en osaa falsifioida, mutta se menee jotenkin niin, että kaikkien intuition vastaisesti toimivien loogisten rakennelmien ymmärtäminen kasvattaa päättelykykyä. Eli vaikka pöntön vetäminen pimeäksi ei sellaisenaan todista syvemmän todellisuuden olemassaoloa, se voi helpottaa sellaisen ymmärtämistä, mikäli sellainen vain seuraa luonnon lainalaisuuksista ja kohdalle sellainen siunaantuu. Oletan toki, että psykedeeleillä todellisuus hahmottuu mahdollisesti luonnon lakien mukaisena, mutta konseptit, joilla mieli pyrkii luonnonlainalaisuudet valjastamaan, voivat avartaa mieltä hahmottamaan lainalaisuudet niin, että: "ahaa, tällainenkin voisi teoriassa olla mahdollista".

Näin lienee asiainlaita. Pyskedeelithän nimenomaan hilejntävät tuota paljon puhuttua, egokokemusta ylläpitävää default mode networkia joka toimii portinvartijana sen suhteen mitä informaatiota tajuntaan päästetään ja millä tavalla sitä sallitaan yhdistellä.
Ja hyvin vähänhän tuo portivartija sisään päästää, juuri koska ego uskomustensa ja ennakkoluulojensa summana on itsesäilytykseen pyrkivä instituutio. Tämä on ollut selviytymisen ja ennustettavuuden kannalta erittäin tärkeää eirtyisesti sosiaalisen kontekstin näkökulmasta. Siksi voitaneen puhua peräti perisynnistä.
Kun tuo portinvartija ja suodatin hiljenee pääsee enemmän informaatiota sisään ja tuota informaatiota voidaan yhdistellä uusilla tavoilla. Tämän takia psykedeelit ovat olleen monessa ihmiskuntaa eteenpäin vieneissä keksinnöissä mukana ja siksi se niin tehokas työkalu masennuksen tai riippuvuuksien parantajana.
Isommalla annoksellahan tuo koko default mode network voidaa sammuttaa jolloin mielenkiintoisesti myös tuo kokemuksellinen jako minään ja maailmaan, subjektiin ja objektiin, havaintsijaan ja havaintoon myös sulaa pois ja jäljelle jää tuosta käsitevankilasta vapautunut ykseyden ja äärettömyyden kokemus. Että sikäli voidaan sanoa että psykedeelit todella voivat auttaa kokemaan tuon naturalistin peräänkuuluttaman syvemmän todellisuuden käsitteiden tuolla puolen.

Tässä blaken lausunnossa on aika hyvin selitetty nykyaikaisen neurotieteen näkemys psykedeelien vaikutuksesta egotunnelia ylläpitävään default mode networkiin.

“If the doors of perception were cleansed every thing would appear to man as it is, Infinite. For man has closed himself up, till he sees all things thro' narrow chinks of his cavern.”
― William Blake, The Marriage of Heaven and Hell

[siili suhonen]

Heitän tähän välikysymyksen joka on viimeaikoina noussut mieleeni.

Valtaosalla lienee nyt ainakin karkeasti yhtenevä mielipide siitä, että mielen konseptit eivät vastaa täydellisesti todellisuutta (tai kaikkeutta, tai tilannekuvaa... jne. "you name it")
Ymmärtänette kuitenkin mitä tarkoitan.

Entä konseptin rationaalisuuden ja todenperäisyyden merkitys.
Yleensä vertaamme konseptin rationaalisuutta ajatukseen siitä, miten se sopii tieteelliseen maailmankuvaan tai vallitseviin todellisuuden olosuhteisiin.

Voiko epätarkka konsepti olla kuitenkin rationaalinen ja hyödyllinen.
Luovassa prosessi ainakin, liian tarkaan konseptiin pyrkiminen heti, tappaa luovan prosessin etenemisen.

Voisiko kysymys siten olla:
"Onko olosuhteita joissa epätarkan tai jopa epärealistisen konseptin pitäminen mielessämme, ja siten toimintaamme ohjaavana; onkin rationaalista?"

Rationaalisuudellahan on monia merkityksiä, mutta tässä tapauksessa sen voisi määritellä siten, että rationaalista on toiminta joka perustuu oikeaan tietoon.

Toisaalta konseptit ovat se tapa jolla me käsittelemme tietoa, joten epätarkka konsepti voi hyvinkin vähentää päätösten rationaalisuutta?

Toisaalta jos puhutaan "teorioista" eli siitä kuinka ajattelemme maailman toimivan, niin silloinhan monet teoriat ovat yksinkertaistuksia "oikeasta maailmasta". Ne auttavat siis näkemään tiettyjä asioita, mutta peittävät toiset asiat pois näkyvistä.

Silti, mä näkisin että teorian taikka konseptin hyvyys on siinä kuinka se auttaa meitä luovimaan tosielämän tilanteissa.

Eli tarkkaa vastausta en osaa kysymykseesi antaa.

Jos pyrimme simuloimaan ihmisten heuristiikkoja saattaa olla tarpeellista kyetä simuloimaan irrationaalista järjestelmää. Mikäli se onnistuu, irrationaalisuus on rationaalista, sikäli kun tietokone, jolla simulaatio toteutetaan, toimii rationaalisesti eikä muuta voi.

Joo, rationaalisuutta voi lähestyä monestakin näkökulmasta. Taloustieteestä alkunsa saanut rationaalisen valinnan teoria olettaa tiukassa muodossaan esim. että päätöksentekijällä on käytettävissään täydellinen informaatio, hänellä on johdonmukaiset preferenssit, ja että hän pystyy laskemaan parhaan toimintavaihtoehdon.

Käyttäytymistaloustieteellinen koulukunta on osoittanut, että tällainen "täydellinen rationaalinen toimija" on fiktio, ja monesti päätöksentekijä käyttää heuristiikkoja apunaan päätöksenteossa, mutta ei aina.

Mutta pointti se, että tämän täydellisen rationaalisen toimijan näkökulmasta epärationaalista olisi se, ettei olemassa olevaa informaatiota käytettäisi täysin hyödyksi, että toimittaisiin vastoin omia preferenssejä, taikka että valittaisiin sellainen toimintavaihtoehto, joka ei maksimoisi odotettavissa olevaa hyötyä.


Mä olen itse kehitellyt tässä taustalla "hedonistisen valinnan teoriaa", jossa päätöksentekijä toimii "pääsääntöisen hedonismin" ohjaamana, eli hänellä voi olla kolme erilaista intentiota:
a) tavoitella hyötyjä
b) vältellä tappioita
c) hyväksyä tappiot

Hyötyjen tavoittelu ja tappioiden välttely on ihan standardi hedonismin ja egoismin kanssa yhteensopivaa ajattelua, mutta tappioiden hyväksyntä tarvitsee selityksen. Päätöksentekijä voi hyväksyä tappiot joko siirtäessään tarpeen tyydytystään tuonnemmaksi (delayed gratification), seuratessaan jotakin sääntöä taikka normia, tai altruistisista syistä jolloin päätöksentekijä hyväksyy itsellensä tappiot, jotta toinen osapuoli voi kokea hyötyjä.


Tän viitekehyksen siirtäminen kansainväliseen politiikkaan olisi kiinnostavaa. Eli otettaisiin Klassisten Realistien tavoin jälleen tämä "Human Nature" aspekti huomioon. Tällainen "Hybridi Realismi" voisi teoreettisessa mielessä perustua kolmelle oletukselle:
1) Valtiokeskeisyys ja fokusoituminen kansainväliseen politiikkaan (teorian rajaus)
2) Oletus kansainvälisestä anarkiasta (järjestelmätason luonne)
3) Pääsääntöisesti hedonistiset päätöksentekijät (Päätöksentekotason luonne)

Ja erityisesti tässä olisi mielenkiintoista tarkastella tuon anarkian ja pääsääntöisesti hedonistisen päätöksenteon vuorovaikutusta ja niitä seurauksia mitä näillä oletuksilla yhteensä on.

Valtavirran kv. politiikan Realistinen teoria tekee nuo oletukset 1) ja 2) mutta kolmannen osalta olettaa valtiot rationaalisiksi toimijoiksi, mikä on tiettyjen kirjoittajien mielestä ongelmallinen oletus. Ja rationaalisuusoletus ei pysty selittämään sitä, miksi jokin valtio hyväksyisi altruistisesti itsellensä tappiot toisten kustannuksella, eli se ei pysty selittämään kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua esimerkiksi.

Lisäksi keskeinen konsepti Realisteille on valta (power), mutta vallan tavoittelun voi olettaa tuossa mun viitekehyksessä olevan seurausta oletuksista 2) ja 3).


Lisäksi tämä hedonistisen valinnan teoria on yhteensopiva psykologiasta tuttujen "expectancy x value" mallien kanssa.


No joo, meni ehkä hiukan off topic, mutta tuollaisia ajatuksia mulle heräsi tästä rationaalisuus kysymyksestä!

Rationalismista vielä arkipäivän näkemys, joka sotketaan usein sen filosofiseen merkitykseen.

Jokapäiväisessä keskustelussa rationaalisuus ymmärretään usein arkisessa merkityksessä viittaamaan johdonmukaiseen, perusteltuun ja "järkevään" ajatteluun, riippumatta siitä, nojaako tämä ajattelu empirismiin (kokemuksiin ja havaintoihin) vai rationalismiin (loogiseen päättelyyn ja abstraktioihin). Tämä käytännönläheinen tulkinta on paljon laajempi kuin filosofinen määritelmä.

Filosofisessa keskustelussa rationalismi ja empirismi on perinteisesti asetettu vastakkain. Rationalismi korostaa tiedon olevan peräisin järjen ja loogisen päättelyn kautta, kun taas empirismi painottaa havaintojen ja kokemusten merkitystä. Arkiajattelussa molemmat tavat ymmärtää maailmaa mielletään osaksi rationaalista ajattelua.

Tuon tämän esiin siksi, että oma ajatteluni perustuu empirismiin; tietoa todellisuudesta saa vain empiiristen kokemusten avulla. Rationaalisesti voi vain organisoida empiiristä tietoa. Rationaaliset konseptit ovat siten olemassa vain aivojen materiaslisina prosesseina. Niillä ei ole vastinetta näiden mielen prosessien ulkopuolella kuten reaalimaailman representaatioilla on.

https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filo ... tionalismi

https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:empirismi

Joo, ihan asiaa puhut, ja näin todellakin on.

Mutta lopulta on niin, että jonkin asian ymmärtämiseksi tarvitaan sekä empiiristä vuorovaikutusta ympäristön kanssa, että rationaalista konseptuaalista ajattelua, jotta se empiria tulee ymmärrettäväksi.

Ja tuo mun kommentti mihin viittasit, niin tarjoaa rationaalisesta valinnasta hieman poikkeavan tavan ajatella päätöksentekoa ja valintatilanteita. Eli ihminen valitsee hedonisten valenssien (positiivinen ja negatiivinen) perusteella.

Tähän liittyen Peter Carruthers on kirjoittanut tuoreen kirjan nimeltä "Human Motives: Hedonism, altruism, and the science of affect" (2024).

Carruthers toteaa kirjassaan että nykytutkimuksen mukaan hedoninen valenssi "is the currency of decision-making".


Eli on oikeastaan kolme mallia siitä kuinka tehdään "hedonisia päätöksiä":

1) Emotionaalinen tunteisiin perustuva valinta.
2) Rationaalinen odotettavissa olevan hyödyn maksimointiin perustuva valinta.
3) Hedoninen valenssiin perustuva valinta.


Perinteisesti emootiot ja rationaalisuus on mielletty toistensa vastakohdiksi, mutta tarkemmin ajateltuna ne ovat saman kolikon kaksi eri puolta.

Samaa mieltä, että molempia ajattelun muotoja tarvitaan. Korostan tätä lähinnä siksi, että oman ajatteluani mukaan todellisuudessa on vain materian obekteja ja niiden prosesseja. Tämä tarkoittaa, että mentaaliselle eli mielelle ja sen sisällöille on löydettävä myös materiaalinen perusta.

Väitän, että mielen olemassaolo on aivojen emergentin rakenteen mahdollistamien materiaalisten prosessien käynnissä olemista. Kun rakenne rikkoutuu, prosessit pysähtyvät ja mielen olemassaolo päättyy. Mielen prosesseja on kahta sorttia: reaalitodellisuuden representaatioita ja fiktioiden representaatioita, joilla ei ole vastinetta mielen materiaalisten prosessien ulkopuolella.

Joo, "Perinteisesti emootiot ja rationaalisuus on mielletty toistensa vastakohdiksi, mutta tarkemmin ajateltuna ne ovat saman kolikon kaksi eri puolta". Tässä rationaalisuus on juuri tuossa laajennetussa merkitysessä (meemikoneen hommia) ja emootiot (kvaliat ainakin viriävät liskoaivoissa). Molemmat komponentit emootiot ja rationaalisuus ovat ajattelussa aina jossakin suhteessa olemassa.

Näiden vuorovaikutusmeanismi on monimutkainen juttu. Vaikka emootiot ja motiivit vierivät liskoaivoista, niihin vaikuttaa myös meemikoneeseen tallentuneet kulttuuriset käsitykset sekä meemikoneen toiminnanohjaukseen liittyvät (vapaan tahdon asettamat) tavoitteet.

Joo, voi tuon rationaalisuuden ja emootioiden suhteen noinkin muotoilla.

Toki tuo vastakohta josta niiden kohdalla puhuin viittasi siihen, että emootioita on pidetty "epärationaalisina" ja ei-järkiperäisinä kun taas rationaalisuus on mielletty emotionaalisen päätöksenteon vastakohdaksi.


Mutta siis ylipäätään tuo empirismin ja rationalismin erottelu, jonka nostit edellä esiin, niin sopii hyvin myös tuohon mun dualistiseen todellisuuskäsitykseen.

Objektiivisesta materiaalisesta todellisuudesta saadaan empiirisesti informaatiota aistien välityksellä.

Tästä aisti-informaatiosta aivot tekevät konseptien avulla rationalismiin perustuvan merkitystulkinnan.

Näin empirismi ja rationalismi myös vuorovaikuttavat koko ajan toistensa kanssa tässä prosessissa.

Tämä ration ja emootion keinotekoinen vastakkainasettelu lienee yksi suurimmista ihmiskuntaamme kohdanneista tragedioista ja lienee seurausta pitkälti tutkimusta vaivanneesta maskuulinisesta otteesta.
Mies ja tunteista puhumisen vaikeus.
Kun lähdemme siitä nähdäkseni sangen realistisesta oletuksesta että ihminen on biologinen olio huomaamme tällaisen jaottelun järjettömyyden.
Saman päämäärän eteenhän tunne ja ratio työskentelevät. Olion homeostaattisen tasapainon säilyttämiseksi ja homeostaattisten tarpeiden ennustamiseksi ja tyydyttämiseksi.
Voitaneen sanoa että tunne kertoo oliolle mitä tehdä ja rationaalinen ajattelu kertoo miten tehdä ja antaa työkalut tunteen asettamien päämärien saavuttamiseksi.

[siili suhonen]

Koska aloitus oli niin kattava, niin muotoillaan tieteen nimissä konsepti konseptista. Jotta keskusteluun tulee konseptin tunnelmaa.

Miten allekirjoittanut käsittää konseptin konseptin:
Konsepti on valikoima erilaisia ideoita tai konkreettiseen muotoon koostettuja, toisiinsa loogisesti liittyviä ja toisiaan täydentäviä sisältöjä.
Tämän kokonaisuuden on tarkoitus ilmentää uutta mahdollisuutta tai potentiaalia.
Yksinkertaisimmillaan konsepti on siis ihmisen aktiivisesti ja tietoisesti luoma objekti tai informaatiosisältö.

--
Tästä eteenpäin onkin sitten iso määrä erilaisia yhteyksiä, joissa konseptin käsitettä käytetään.

Joo, tuossa on APA:n lyhyt määritelmä konseptista:

... an idea that represents a class of objects or events or their properties, such as cats, walking, honesty, blue, or fast.

APA - Concept


Perinteisesti kognitiivisen psykologian puolella konseptin määritelmään on liittynyt läheisesti kategorisaatio.

Eli jos ajatellaan "kissan" konseptia, niin siihen liittyy kategoriat "on karvainen", "kehrää", "saalistaa hiiriä", jne...


Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Kategorisaatio lienee oikein hyödyllinen määritelmä. Se selittää miten aivot voivat rakentaa korkean varianssin monimerkityksellistä signaalitulvasta jotta aistielimet aivoihin tuuppaavat erillisinä ja rajatuuina koettuja havainnon objekteja.
Se on mahdollista koska aivot rakentavat tuosta tulvasta käsitteitä joita kutsumme havaintokokemukseksi.
Jos aivomme eivät noita havaintokäsitteitä loisi olisimme kokemuksellisesti sokeita.
Näemme sateenkaarem erivärsisinä raitoina. Miten tämä on mahdollista kun tiedämme että mitään raitoja ja tarkkarajaisia eroja ei sateenkaaressa ole? Koska aivot kategorisoivat tietyt aallonpituudet eri värikonseptien sisään, vähättelevät eroja kategorian sisällä ja suurentelevat eroja kategorioiden välillä. Sama hajun maun ja äänen kanssa. Voimme kuulla erillisiä sanoja ja ymmärtää puhujaa koska aivot kategorisoivat tietyt akustiset ominaisuudet ja frekvenssit yhden foneemikategorian alle. Havaittava maailmamme koostuu siis juuri kategorioista eli käsitteistä. Jos ei koostuisi, olisi aika vaikea kuvitella miten voisimme havaita yhtään mitään.

Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Niin tai "nokan" tahi "siiven" konseptia riippuen siitä puhummeko linnust tai lentokoneesta.
Tökkimisen tunne johtuu siitä että kategorisaatiota ajatellaan jonkinmoisena kuvauksena linnun olemuksesta. Tuo on vanhaa filosofista ja psykologista painolastia joka johtuu uskostamme mystisiin universaaleihin essensseihin.
Todellisuudessa kategoria sisältää lukuisia instansseja ja se mikä noista instansseista antaa käsitteelle merkityksen juuri tuossa kontekstissa. Käsitteiden antaman merkityksen tarkoitus ei siis ole kertoa meille mikä jokin on vaan sen tarkoitus kertoa mikä on on tuon jonkin funktio juuri tässä kontekstissa.

Mä luulen, että tuossa keskustelussa "konsepteista" ollaan tultu viime vuosina siihen pisteeseen, ettei ole olemassa kaiken kattavia kategorisointeja, vaan kun yksilö havaitsee vaikkapa kissan olohuoneessa, niin hänen tietoisuuteensa nousee siihen kontekstiin relevantit kategoriat taikka assosiaatiot siitä kissasta.

Jep. Kun lapsi kuulee sanaa kissa käytettävän hän ei opi ainoastaan mihin tuolla sanalla viitataan. Vaan hän integroi tuon kissan merkitykseen koko sen hetkisen kokemuksensa, kehon homeostaattisen tilan, hajut, äänet, puhujan ilmeen äänensävy jne. koko kontekstin.
Kun sitten aikuisena havaitaan tuo kissa niin aivot käyvät läpi kaikki aikaisemmat kissakokoemusket samanlaisessa kissakontekstissa ja koittavat arvata mikä instanssi kissakategoriasta antaa aisainmukaisimman merkityksen kissakokemukselle juuri tässä hetkessä.
Samanlailla kasvi voi olla hedelmä tahi vihannes riippuen siitä olemmeko kokkaamassa vai suorittamassa taksonomista lajittelua, se voi olla rakkautta symboloiva kukka tahi ärsytystä aiheuttava rikkaruoho. Kaikki riippuu funktionaalisuudesta ja siitä minkä instanssin tuon kategorian sisältä aivot valitsevat meille esitettäväksi.

Tuo sun kommentin loppuosuus siitä mihin sanoilla viitataan, ja tuo sun ajatus funktionaalisuudesta tuo mieleen sosiologian puolelta koulukunnan nimeltä Symbolinen Interaktionismi (SI), ja ylipäätään amerikkalaisen filosofisen pragmatismin. Tuon termin SI keksi Herbert Blumer, ja hänen mukaansa...

... SI on ihmisten aktiviteettien tarkastelua, joka nojaa kolmelle periaatteelle:
1) Objektin merkitys perustuu sen kullakin hetkellä olevaan käyttötarkoitukseen.
2) Merkitykset muodostuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
3) Merkityksiä muunnellaan tulkinnallisessa prosessissa.

Mä muokkaisin tuota tulkintaa tuon toisen kohdan osalta, niin että:
2) Merkitykset muodostuvat yksilön vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja siinä olevien objektien, prosessien ja tapahtumien kanssa, mukaan lukien sosiaalinen vuorovaikutus.

Ja mikä tärkeintä, niin NUO MERKITYKSET OVAT TALLENNETTUNA KUNKIN TOIMIJAN AIVOISSA KONSEPTUAALISESTI!

Tuo Blumerin kolmijako kiteyttää aika hyvin jonkin konseptin merkityksen. Se konsepti ja siihen liittyvät relevantit kategoriat ovat tilannekohtaisia. Toisekseen näiden merkitysten ja konseptien alkulähde on vuorovaikutus ympäristön kanssa. Ja kolmanneksi nämä konseptit muokkautuvat yksilöllisiksi käsitteiksi ihmisten omissa tulkinnallisissa prosesseissa.

Tämä olikin itselle uusi titteli josta ennen en ollut kuullut. Itselle tuo funktionaalisuus tuo mieleen ihmisen biologisena olentona. Selviytymisen kannalta ei ole olleellista tietää mikä jokin on eli sen essenssistä vaan mitä tuolla jollain voidaan tehdä. Mitä se merkitsee minulle.

Onko tuon symbolisen interaktionismin lisäksi jotain muita, ihmisen bilogiseksi olennoksi olettavia koulukuntia joihin olisi hyvä perehtyä asian kokonaisvaltaiseksi hahmottamiseksi?

Ja mikä tärkeintä, niin NUO MERKITYKSET OVAT TALLENNETTUNA KUNKIN TOIMIJAN AIVOISSA KONSEPTUAALISESTI!

Tuo Blumerin kolmijako kiteyttää aika hyvin jonkin konseptin merkityksen. Se konsepti ja siihen liittyvät relevantit kategoriat ovat tilannekohtaisia. Toisekseen näiden merkitysten ja konseptien alkulähde on vuorovaikutus ympäristön kanssa. Ja kolmanneksi nämä konseptit muokkautuvat yksilöllisiksi käsitteiksi ihmisten omissa tulkinnallisissa prosesseissa.

Tuo konspetuaalisuus on itselle vielä kovin epäselvä termi etttä mitä sillä tarkoitetaan.
Sikäli kun kyse on merkityksestä tuon konseptin idean täytynee olla vahvasti sidottu tunteeseen?
Tunnehan on se komponentti joka antaa koetulle merkityksen, eikö näin liene asain laita?
Tuo on jotain haluttavaa, vihattavaa, pelättävää, yhdentekevää. Sanoila voimme analysoida ja määritellä mutta ainoastaan tunne kertoo mitä havainnon tai ajattelun objekti merkitsee.
Esiapinallemme ei ollut tärkeää kyky määritellä hunajan sisältämä fruktoosi ravintoaineeksi jonka maksa kykenee muuntamaan pahan päivän varalle helposti varastoitavaksi rasvaksi vaan hunajan merkitys löytyy sen ihanan makeuden herättämässä halun tunteessa.
Tämä selittänee sen myös tekaistujen älyjen vaikeudet hahmontunnistuksessa ja vaikeudet tietoisen koneälyn rakentamisessa.
Koneälyllä kun ei ole homeostaattisten prosessien tuomaa kykyä tuntea niin ei voi hän myöskään liittää kokemuksiinsa merkitystä, eikä näin ollen tulla tietoiseksi kokemastaan tai käyttämistään käsitteistä.
Tuo kai se tietoisuuden pointti ihmisen näkökulmasta on. Antaa koetulle merkitys.
Ennen kun voimme muodostaa käsitteitä koskien sitä mitä on olemassa on meidän muodostettava käsitys siitä mitä nuo jotkin merkitsevät. Tuota kai se funktionaalisuus on. Ought before is.

Joo, Symbolinen Interaktionismi on ihan mielenkiintoinen ajatus suuntaus.

Mitä tulee konsepteihin, niin en niitä pelkästään yhdistäisi tunteisiin. Mutta sinänsä hyvä pointti sulla, että riittääkö "konseptin käsite" kattamaan kaikki ne merkitykset joita yksilöt antavat objekteille?

On esitetty kognitiivista kolmijakoa (Parsons & Shils vuonna 1951 kirjassa "Toward a general Theory of Action"), josta mä olen tehnyt karkean yleistyksen kolmeen kognitiiviseen moodiin:
- Analyyttinen eli faktapohjainen ajattelu
- Normatiivis-behavioraalinen eli normatiivinen ja käyttäytymistä seuraava ajattelu
- Hedoninen ajattelu (tunteet, valenssi, preferenssit, intressit, jne...)

Tuo sun tunnepohjainen merkityksenanto ei ole ainoa tapa lähestyä tuota hedonista tulkintaa, vaan se voi yleisemmällä tasolla perustua myös positiiviseen taikka negatiivisen valenssiin. Tällöin asiat saavat merkityksen niiden + ja - valenssin perusteella.

Ja nuo "konseptit" kuten ne itse ymmärrän ovat juuri tuollaisia assosiatiivisia kategorisointeja, jotka voivat liittyä jokaisen yllä mainittuun kognition tyyppiin.

Meillä voi siis olla konsepteja, jotka on muodostettu faktapohjalta, konsepteja jotka on normatiivisia, ja konsepteja jotka on muodostettu tunteiden taikka hedonisen valenssin pohjalta. Monia muitakin tapoja muodostaa konsepteja on, esimerkiksi esteettisiin arvoihin perustuvat konseptit.

Yleisesti taitaa olla niin, että konseptit ovat tuota Naturalistin edellä kirjoittamaa kommenttia mukaillen empiirisen kokemuksen rationalisointeja eli niillä annetaan merkitys kokemuksille ja maailman objekteille.

Ja se tapa millä konsepteja on perinteisesti lähestytty psykologiassa on liittynyt kategorisaatioon. Eli jonkin sanan ja objektin merkitys on perustunut niihin assosiatiivisiin kategorioihin joihin tuo konsepti liitetään.

Nää kategoriat toki voi perustua tunteisiin, faktoihin, hedoniseen valenssiin, ja oikeastaan ihan mihinkä vaan mitä tietoinen mieli pystyy kategorisoimaan.

Tuo Symbolinen Interaktionismi puolestaan painottaa sitä puolta tässä hommassa, että ne objektit ja asiat saavat merkityksensä kussakin kontekstissa niiden käyttötarkoituksen mukaan.

Nojuu. Valenssi ja intensiteetti. Merkityksen perustekijät voitaisiin kai sanoa.

Yleisesti taitaa olla niin, että konseptit ovat tuota Naturalistin edellä kirjoittamaa kommenttia mukaillen empiirisen kokemuksen rationalisointeja eli niillä annetaan merkitys kokemuksille ja maailman objekteille.

Hieman vierastan tuota merkityssanan käyttöä tässä. Ehkä rationalisoinnin yhteydessä olisi parempi puhua tarkoituksesta?
Jos meillä on tällainen maailman objekti(eli todellisuuden virrasta mielivaltaisesti havaintokäsitteeksi rajattu kategoria) ja sana "puu" joka viittaa tähän objektiin niin missä mielessä tämä sana antaa tuolle objektille meriktyksen?
Määritelmänsä kautta? "Puu on materiaalia josta voidaan rakentaa talo"? Onko tuo määritelmä se merkitys?
Vai onko merkitys se valenssikokemus joka liittyy ajatukseen talosta ja sen tuomasta lämmöstä ja suojasta ja antaa motiivin talon rakentamiselle?
Entä sitten merkitys vailla funktiota?
Kun puhutaan kokemuksen merkityksellisyydestä niin harvoin siihen nähdäkseni rationaalisuus liittyy. Ei upean auringonlaskun merkityksellisyys seuraa siitä että ajatellaan kuinka kaunis tuo lasku on ja miten tuo ihana puna on seurausta sähkömagneettisten aaltojen matkasta ilmakehän halki. Päinvastoin. Merkitykselliset kokemukset yleensä nimenomaan hiljentävät tuon rationaalisen paskaajauhavan mielen ja todellisuus pääsee raakana sisään ilman kielen käsitteellisiä lokerointeja. Awe, niinku lontoossa sanotaan ja syvä kunnioitus ja ihmetys niinku suomeksi käännetään. Ei tuolla merkityksellisyydellä ole mitään tekemistä ajattelun kanssa nähdäkseni.
Voitteko naturalistin kanssa selventää mitä tarkalleen ottaen tarkoitatte tuolla merkityksellä jonka vaikkapa sana "puu" maailman objektille antaa.

[Purdue]

Koska aloitus oli niin kattava, niin muotoillaan tieteen nimissä konsepti konseptista. Jotta keskusteluun tulee konseptin tunnelmaa.

Miten allekirjoittanut käsittää konseptin konseptin:
Konsepti on valikoima erilaisia ideoita tai konkreettiseen muotoon koostettuja, toisiinsa loogisesti liittyviä ja toisiaan täydentäviä sisältöjä.
Tämän kokonaisuuden on tarkoitus ilmentää uutta mahdollisuutta tai potentiaalia.
Yksinkertaisimmillaan konsepti on siis ihmisen aktiivisesti ja tietoisesti luoma objekti tai informaatiosisältö.

--
Tästä eteenpäin onkin sitten iso määrä erilaisia yhteyksiä, joissa konseptin käsitettä käytetään.

Joo, tuossa on APA:n lyhyt määritelmä konseptista:

... an idea that represents a class of objects or events or their properties, such as cats, walking, honesty, blue, or fast.

APA - Concept


Perinteisesti kognitiivisen psykologian puolella konseptin määritelmään on liittynyt läheisesti kategorisaatio.

Eli jos ajatellaan "kissan" konseptia, niin siihen liittyy kategoriat "on karvainen", "kehrää", "saalistaa hiiriä", jne...


Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Kategorisaatio lienee oikein hyödyllinen määritelmä. Se selittää miten aivot voivat rakentaa korkean varianssin monimerkityksellistä signaalitulvasta jotta aistielimet aivoihin tuuppaavat erillisinä ja rajatuuina koettuja havainnon objekteja.
Se on mahdollista koska aivot rakentavat tuosta tulvasta käsitteitä joita kutsumme havaintokokemukseksi.
Jos aivomme eivät noita havaintokäsitteitä loisi olisimme kokemuksellisesti sokeita.
Näemme sateenkaarem erivärsisinä raitoina. Miten tämä on mahdollista kun tiedämme että mitään raitoja ja tarkkarajaisia eroja ei sateenkaaressa ole? Koska aivot kategorisoivat tietyt aallonpituudet eri värikonseptien sisään, vähättelevät eroja kategorian sisällä ja suurentelevat eroja kategorioiden välillä. Sama hajun maun ja äänen kanssa. Voimme kuulla erillisiä sanoja ja ymmärtää puhujaa koska aivot kategorisoivat tietyt akustiset ominaisuudet ja frekvenssit yhden foneemikategorian alle. Havaittava maailmamme koostuu siis juuri kategorioista eli käsitteistä. Jos ei koostuisi, olisi aika vaikea kuvitella miten voisimme havaita yhtään mitään.

Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Niin tai "nokan" tahi "siiven" konseptia riippuen siitä puhummeko linnust tai lentokoneesta.
Tökkimisen tunne johtuu siitä että kategorisaatiota ajatellaan jonkinmoisena kuvauksena linnun olemuksesta. Tuo on vanhaa filosofista ja psykologista painolastia joka johtuu uskostamme mystisiin universaaleihin essensseihin.
Todellisuudessa kategoria sisältää lukuisia instansseja ja se mikä noista instansseista antaa käsitteelle merkityksen juuri tuossa kontekstissa. Käsitteiden antaman merkityksen tarkoitus ei siis ole kertoa meille mikä jokin on vaan sen tarkoitus kertoa mikä on on tuon jonkin funktio juuri tässä kontekstissa.

Mä luulen, että tuossa keskustelussa "konsepteista" ollaan tultu viime vuosina siihen pisteeseen, ettei ole olemassa kaiken kattavia kategorisointeja, vaan kun yksilö havaitsee vaikkapa kissan olohuoneessa, niin hänen tietoisuuteensa nousee siihen kontekstiin relevantit kategoriat taikka assosiaatiot siitä kissasta.

Jep. Kun lapsi kuulee sanaa kissa käytettävän hän ei opi ainoastaan mihin tuolla sanalla viitataan. Vaan hän integroi tuon kissan merkitykseen koko sen hetkisen kokemuksensa, kehon homeostaattisen tilan, hajut, äänet, puhujan ilmeen äänensävy jne. koko kontekstin.
Kun sitten aikuisena havaitaan tuo kissa niin aivot käyvät läpi kaikki aikaisemmat kissakokoemusket samanlaisessa kissakontekstissa ja koittavat arvata mikä instanssi kissakategoriasta antaa aisainmukaisimman merkityksen kissakokemukselle juuri tässä hetkessä.
Samanlailla kasvi voi olla hedelmä tahi vihannes riippuen siitä olemmeko kokkaamassa vai suorittamassa taksonomista lajittelua, se voi olla rakkautta symboloiva kukka tahi ärsytystä aiheuttava rikkaruoho. Kaikki riippuu funktionaalisuudesta ja siitä minkä instanssin tuon kategorian sisältä aivot valitsevat meille esitettäväksi.

Tuo sun kommentin loppuosuus siitä mihin sanoilla viitataan, ja tuo sun ajatus funktionaalisuudesta tuo mieleen sosiologian puolelta koulukunnan nimeltä Symbolinen Interaktionismi (SI), ja ylipäätään amerikkalaisen filosofisen pragmatismin. Tuon termin SI keksi Herbert Blumer, ja hänen mukaansa...

... SI on ihmisten aktiviteettien tarkastelua, joka nojaa kolmelle periaatteelle:
1) Objektin merkitys perustuu sen kullakin hetkellä olevaan käyttötarkoitukseen.
2) Merkitykset muodostuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
3) Merkityksiä muunnellaan tulkinnallisessa prosessissa.

Mä muokkaisin tuota tulkintaa tuon toisen kohdan osalta, niin että:
2) Merkitykset muodostuvat yksilön vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja siinä olevien objektien, prosessien ja tapahtumien kanssa, mukaan lukien sosiaalinen vuorovaikutus.

Ja mikä tärkeintä, niin NUO MERKITYKSET OVAT TALLENNETTUNA KUNKIN TOIMIJAN AIVOISSA KONSEPTUAALISESTI!

Tuo Blumerin kolmijako kiteyttää aika hyvin jonkin konseptin merkityksen. Se konsepti ja siihen liittyvät relevantit kategoriat ovat tilannekohtaisia. Toisekseen näiden merkitysten ja konseptien alkulähde on vuorovaikutus ympäristön kanssa. Ja kolmanneksi nämä konseptit muokkautuvat yksilöllisiksi käsitteiksi ihmisten omissa tulkinnallisissa prosesseissa.

Tämä olikin itselle uusi titteli josta ennen en ollut kuullut. Itselle tuo funktionaalisuus tuo mieleen ihmisen biologisena olentona. Selviytymisen kannalta ei ole olleellista tietää mikä jokin on eli sen essenssistä vaan mitä tuolla jollain voidaan tehdä. Mitä se merkitsee minulle.

Onko tuon symbolisen interaktionismin lisäksi jotain muita, ihmisen bilogiseksi olennoksi olettavia koulukuntia joihin olisi hyvä perehtyä asian kokonaisvaltaiseksi hahmottamiseksi?

Ja mikä tärkeintä, niin NUO MERKITYKSET OVAT TALLENNETTUNA KUNKIN TOIMIJAN AIVOISSA KONSEPTUAALISESTI!

Tuo Blumerin kolmijako kiteyttää aika hyvin jonkin konseptin merkityksen. Se konsepti ja siihen liittyvät relevantit kategoriat ovat tilannekohtaisia. Toisekseen näiden merkitysten ja konseptien alkulähde on vuorovaikutus ympäristön kanssa. Ja kolmanneksi nämä konseptit muokkautuvat yksilöllisiksi käsitteiksi ihmisten omissa tulkinnallisissa prosesseissa.

Tuo konspetuaalisuus on itselle vielä kovin epäselvä termi etttä mitä sillä tarkoitetaan.
Sikäli kun kyse on merkityksestä tuon konseptin idean täytynee olla vahvasti sidottu tunteeseen?
Tunnehan on se komponentti joka antaa koetulle merkityksen, eikö näin liene asain laita?
Tuo on jotain haluttavaa, vihattavaa, pelättävää, yhdentekevää. Sanoila voimme analysoida ja määritellä mutta ainoastaan tunne kertoo mitä havainnon tai ajattelun objekti merkitsee.
Esiapinallemme ei ollut tärkeää kyky määritellä hunajan sisältämä fruktoosi ravintoaineeksi jonka maksa kykenee muuntamaan pahan päivän varalle helposti varastoitavaksi rasvaksi vaan hunajan merkitys löytyy sen ihanan makeuden herättämässä halun tunteessa.
Tämä selittänee sen myös tekaistujen älyjen vaikeudet hahmontunnistuksessa ja vaikeudet tietoisen koneälyn rakentamisessa.
Koneälyllä kun ei ole homeostaattisten prosessien tuomaa kykyä tuntea niin ei voi hän myöskään liittää kokemuksiinsa merkitystä, eikä näin ollen tulla tietoiseksi kokemastaan tai käyttämistään käsitteistä.
Tuo kai se tietoisuuden pointti ihmisen näkökulmasta on. Antaa koetulle merkitys.
Ennen kun voimme muodostaa käsitteitä koskien sitä mitä on olemassa on meidän muodostettava käsitys siitä mitä nuo jotkin merkitsevät. Tuota kai se funktionaalisuus on. Ought before is.

Joo, Symbolinen Interaktionismi on ihan mielenkiintoinen ajatus suuntaus.

Mitä tulee konsepteihin, niin en niitä pelkästään yhdistäisi tunteisiin. Mutta sinänsä hyvä pointti sulla, että riittääkö "konseptin käsite" kattamaan kaikki ne merkitykset joita yksilöt antavat objekteille?

On esitetty kognitiivista kolmijakoa (Parsons & Shils vuonna 1951 kirjassa "Toward a general Theory of Action"), josta mä olen tehnyt karkean yleistyksen kolmeen kognitiiviseen moodiin:
- Analyyttinen eli faktapohjainen ajattelu
- Normatiivis-behavioraalinen eli normatiivinen ja käyttäytymistä seuraava ajattelu
- Hedoninen ajattelu (tunteet, valenssi, preferenssit, intressit, jne...)

Tuo sun tunnepohjainen merkityksenanto ei ole ainoa tapa lähestyä tuota hedonista tulkintaa, vaan se voi yleisemmällä tasolla perustua myös positiiviseen taikka negatiivisen valenssiin. Tällöin asiat saavat merkityksen niiden + ja - valenssin perusteella.

Ja nuo "konseptit" kuten ne itse ymmärrän ovat juuri tuollaisia assosiatiivisia kategorisointeja, jotka voivat liittyä jokaisen yllä mainittuun kognition tyyppiin.

Meillä voi siis olla konsepteja, jotka on muodostettu faktapohjalta, konsepteja jotka on normatiivisia, ja konsepteja jotka on muodostettu tunteiden taikka hedonisen valenssin pohjalta. Monia muitakin tapoja muodostaa konsepteja on, esimerkiksi esteettisiin arvoihin perustuvat konseptit.

Yleisesti taitaa olla niin, että konseptit ovat tuota Naturalistin edellä kirjoittamaa kommenttia mukaillen empiirisen kokemuksen rationalisointeja eli niillä annetaan merkitys kokemuksille ja maailman objekteille.

Ja se tapa millä konsepteja on perinteisesti lähestytty psykologiassa on liittynyt kategorisaatioon. Eli jonkin sanan ja objektin merkitys on perustunut niihin assosiatiivisiin kategorioihin joihin tuo konsepti liitetään.

Nää kategoriat toki voi perustua tunteisiin, faktoihin, hedoniseen valenssiin, ja oikeastaan ihan mihinkä vaan mitä tietoinen mieli pystyy kategorisoimaan.

Tuo Symbolinen Interaktionismi puolestaan painottaa sitä puolta tässä hommassa, että ne objektit ja asiat saavat merkityksensä kussakin kontekstissa niiden käyttötarkoituksen mukaan.

Nojuu. Valenssi ja intensiteetti. Merkityksen perustekijät voitaisiin kai sanoa.

Yleisesti taitaa olla niin, että konseptit ovat tuota Naturalistin edellä kirjoittamaa kommenttia mukaillen empiirisen kokemuksen rationalisointeja eli niillä annetaan merkitys kokemuksille ja maailman objekteille.

Hieman vierastan tuota merkityssanan käyttöä tässä. Ehkä rationalisoinnin yhteydessä olisi parempi puhua tarkoituksesta?

Jos meillä on tällainen maailman objekti(eli todellisuuden virrasta mielivaltaisesti havaintokäsitteeksi rajattu kategoria) ja sana "puu" joka viittaa tähän objektiin niin missä mielessä tämä sana antaa tuolle objektille meriktyksen?
Määritelmänsä kautta? "Puu on materiaalia josta voidaan rakentaa talo"? Onko tuo määritelmä se merkitys?
Vai onko merkitys se valenssikokemus joka liittyy ajatukseen talosta ja sen tuomasta lämmöstä ja suojasta ja antaa motiivin talon rakentamiselle?

Entä sitten merkitys vailla funktiota?
Kun puhutaan kokemuksen merkityksellisyydestä niin harvoin siihen nähdäkseni rationaalisuus liittyy. Ei upean auringonlaskun merkityksellisyys seuraa siitä että ajatellaan kuinka kaunis tuo lasku on ja miten tuo ihana puna on seurausta sähkömagneettisten aaltojen matkasta ilmakehän halki. Päinvastoin. Merkitykselliset kokemukset yleensä nimenomaan hiljentävät tuon rationaalisen paskaajauhavan mielen ja todellisuus pääsee raakana sisään ilman kielen käsitteellisiä lokerointeja. Awe, niinku lontoossa sanotaan ja syvä kunnioitus ja ihmetys niinku suomeksi käännetään. Ei tuolla merkityksellisyydellä ole mitään tekemistä ajattelun kanssa nähdäkseni.

Voitteko naturalistin kanssa selventää mitä tarkalleen ottaen tarkoitatte tuolla merkityksellä jonka vaikkapa sana "puu" maailman objektille antaa.

Et ole ymmärtänyt kaikesta päätellen meidän muiden ja mun kommentteja tässä ketjussa, koska mä nimenomaan olen lähtenyt siitä oletuksesta, että sanat sinällään ei merkitse mitään, ne vain mahdollistavat viittauksen kyseiseen objektiin. Se merkitys syntyy konseptien kautta.

Jos tarkastelet tuota Ogden & Richards merkityskolmiota (Semantic Triangle tai Triangle of Meaning) taikka Charles Sanders Peircen vastaavia ajatuksia ja hänen tekemäänsä kolmijakoa, joista kummastakin on jo kirjoitettu tässä keskustelussa, niin..

...voidaan sanoa, että on olemassa sana, konsepti ja objekti. (Ajattele tuo tasakylkisenä kolmiona.)


Sanat ei siis merkitse mitään, mutta niillä voidaan viitata objekteihin kuten "puu". Mutta jotta tuon sanan ja sen objektin merkityksen johonka tuolla sanalla viitataan ymmärtää, niin tarvitaan konsepti eli merkitystulkinta.

Tästä on psykologiassa tehty tutkimusta vuosikymmeniä. Ja tähän liittyy läheisesti kategorisaatio, jonka ongelmat on myös tuotu esille, ja se kuinka nämä ongelmat saadaan ratkaistua.

Ei siis ole olemassa mitään täydellistä "puun" konseptia, joka kattaisi kaikki mahdolliset puun merkitykset ja käyttötarkoitukset, vaan ennemminkin on niin että kun yksilö kohtaa tuon sanan taikka objektin "puu", niin se merkitys muodostuu ja assosioituu sen kontekstin ja siihen kontekstiin kuuluvien relevanttien kategorioiden kautta.


Ja kun ajatellaan jotakin kommunikaatiotilannetta kahden henkilön välillä, niin ensinnäkin tuo sana "puu" auttaa näitä keskustelijoita sanakirjamääritelmällisesti viittaamaan samaan objektiin. Toisekseen se konteksti rajaa sen objektin ja sanan merkitystä jolloin kummankin on helpompi ymmärtää sitä mistä puhutaan. Mutta kummallakin henkilöllä on myös aavistuksen verran toisistaan poikkeavat konseptit siitä, mitä objektit luokkaa "puu" heille merkitsevät.

Näin on varmastikin silloin jos toinen keskustelijoista on metsuri ja toinen ns. "puunhalaaja"! But you get the point?