Edelliseen jatkaen: Hararin Sapiens – Ihmisen lyhyt historia -teoksen toinen luku, Tiedon puu, resonoi voimakkaasti tämän keskustelun ja erityisesti memeettisen naturalismin näkökulmien kanssa. Harari kuvaa, kuinka ihmiskunnan historia ei ole pelkästään biologista evoluutiota, vaan ennen kaikkea memeettistä evoluutiota – kulttuuristen käsitysten, uskomusten ja tottumusten kehittymistä ja leviämistä ihmismielissä.Naturalisti kirjoitti: ↑16 Heinä 2025, 15:33 Keskustelu tässä ketjussa on näköjään nyt edennyt vaiheeseen, jossa keskustelijat eivät enää vain esitä näkemyksiään, vaan pyrkivät aktiivisesti vaikuttamaan toistensa ajatteluun. Tämä on yksi kielen keskeisimmistä toiminnoista: kielen avulla ei vain kuvata maailmaa, vaan myös muutetaan käsityksiä maailmasta. Tätä pohdittiin myös Suuri Utopia eli Ihanneyhteiskunta -ketjussa, jossa todettiin, että yhteiskuntaa voi muuttaa muuttamalla vallitsevia käsityksiä todellisuudesta.
Tämän ketjun otsikkokysymys – onko ihmisillä kieli? – jäi vielä osin avoimeksi. Oma vastaukseni siihen olisi: kyllä, ihmisillä on kieli, mutta ei yksiselitteisesti yhteinen kieli. Meillä on mielenkieli, joka on jokaisella yksilöllä omanlaisensa memeettinen konstruktio. Se ei ole synnynnäinen valmius, vaan kehittyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, ja voi lähentyä toisiaan intersubjektiivisessa vuorovaikutuksessa.
Ennen puhuttua kieltä ihmisillä oli jo kyky mielikuva-ajatteluun: kyky muistaa menneitä, kehittää ajatusketjuja ja suunnitella tulevaa. Sanattoman viestinnän avulla pystyttiin välittämään tuntemuksia ja tulkitsemaan toisten käyttäytymistä peilaamalla. Matkimisen kautta opittiin kulttuurisesti kumuloituneita taitoja.
Symbolinen kieli ja kielellinen ajattelu kehittyivät tämän ajattelun ja viestinnän jatkeeksi. Ne eivät korvanneet aiempia kykyjä, vaan täydensivät niitä – ja molemmat ovat edelleen käytössämme. Kieli ei ole vain ulkoinen järjestelmä, vaan mielen sisäinen merkitysrakenne, joka syntyy tulkinnasta. Mielen ulkopuolella kieli on vain ääniä, tahroja paperilla tai bittejä tietokannoista.
Mielenkieli on siis yksilöllinen tapa hahmottaa ja käyttää kieltä, ja se voi olla enemmän tai vähemmän yhteensopiva muiden mielenkielensä kanssa. Tämä selittää myös sen, miksi keskustelut (varsinkin Tiedepalstalla) voivat välillä tuntua surrealistisilta: eri mielenkielet kohtaavat, mutta eivät aina käänny toisilleen ymmärrettäviksi.
Luvun Historia ja biologia kohdassa Harari toteaa, että sosiaalisten eläinten toimintaa ohjaa biologia, mutta ihmisten kulttuurinen todellisuus rakentuu mielissä olevista fiktiivisistä käsityksistä. Tämä vastaa suoraan näkemystäni siitä, että kaikki kulttuuriset käsitykset – mukaan lukien kieli – ovat mermejä, eli ajattelua ja käyttäytymistä ohjaavia tottumuksia, jotka elävät yksilöiden mielissä.
Kappaleessa Genomin ohittaminen Harari kuvaa, kuinka ihmisen ajattelua ohjaavat suurelta osin yksilön elämän aikana omaksutut kulttuuriset vaikutteet. Tämä voidaan tulkita niin, että otsalohkon alueella toimiva "meemikone" rakentaa ajattelua pääosin memeettisen informaation pohjalta, kun taas liskoaivot toimivat geneettisesti ohjautuen. Genomi määrittää siis vain ajattelun "alkuasetukset", mutta varsinainen ajattelun sisältö kehittyy kulttuurisesti.
Kappale Taru Peugeotista konkretisoi, miten sosiaalinen todellisuus on olemassa vain ihmisten mielikuvituksessa. Peugeot-yhtiö ei ole fyysinen olento, vaan juridinen ja sosiaalinen konstruktio, joka elää ihmisten mielissä ja yhteisissä uskomuksissa. Tämä on selkeä esimerkki siitä, miten symbolinen kieli ja kulttuuriset käsitteet muodostavat toiminnallisen todellisuuden, vaikka ne eivät ole biologisesti tai fyysisesti olemassa.
Hararin analyysi tukee vahvasti ajatusta siitä, että kieli ei ole synnynnäinen valmius, vaan memeettisesti rakentuva mielenkieli, joka kehittyy yksilöllisesti sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tämä mielenkieli ei ole universaali, vaan jokaisella yksilöllä omanlaisensa – ja juuri siksi keskustelut voivat välillä tuntua surrealistisilta: eri mielenkielet kohtaavat, mutta eivät aina käänny toistensa ymmärrettäviksi.
Harari ei käytä memeettisen naturalismin käsitteitä suoraan, mutta hänen kuvauksensa ihmiskunnan kehityksestä tukee vahvasti sen perusperiaatteita. Sapiens ei vain kerro historiasta – se paljastaa, miten tarinat, uskomukset ja kulttuuriset tottumukset ovat muovanneet meidät sellaisiksi kuin olemme.
