Keskustelua faktoista

[Stadin öljylanne]

Eli todellisuus tuntuu jatkuvalta, eikä tunnu satunnaisilta ei toisiinsa liittymättömistä kokemuksista: syntyy käsitys tai kokemus todellisuudesta, että ajatukset seuraavat loogisesti toisiaan ja vasta kun joku merkittävä poikeama havaitaa (salience verkosto poimii jotain aiemmasta poikeavaa tietoisen huomion keskukseksi) uusi evaluointi muuttaa mielen sisällöt ikään kuin hyppäyksellä (poikkeavan nopeasti ainakin) asiasta kokonaan toiseen.

Eli ehkäpä ensimmäinen evaluaatio on jo havainnut poikkeaman jonka perusteella salience-verkosto päivittää tietoisuutta mikä sellaisenaan alustaa uuden tiedostamattoman evaluaation.

Mä olen kanssa lukenut noita juttuja, joissa painotetaan "poikkeamaa", mutta onko tuo tajunnan virta lopulta sellaista että mennään yhtä kaistaa ilman muutoksia, ja sitten tulee poikkeama, joka muuttaa ajatusten kulun?

Mä itse näkisin, että kun puhutaan tuosta 6-7 eri asian evaluaatiosta, niin siinä evaluaation virrassa tapahtuu koko ajan "mielenkiintoisia" asioita, jotka ei niinkään liity yht'äkkiseen muutokseen, vaan siihen että salience verkosto nostaa siitä virrasta tietoisuuteen sellaisia asioita, jotka on merkittäviä sen tilanteen ymmärtämisen kannalta, ja jotka vaativat välitöntä tietoista paneutumista.

Eli kun toinen tekee jotakin taikka puhuu sulle, niin siitä evaluaatiosta nousee tietoisuuteen päällimmäiseksi ne asiat jotka vaativat välitöntä tietoista prosessointia.

Liittyykö tämä sitten "poikkeamiin" evaluaation virrassa vai ei? En tiedä ymmärrämmekö me termin "poikkeama" tässä samalla tavalla?

Poikkeamalla viittaan siis aivojen predictive processin teoriaan. Tietoisuuteen nostetaan vain ennusteesta poikkeavat asiasisällöt. Mitä tarkoitat tässä "yhdellä kaistalla"? Jos ymmärrän tarkoittamasi oikein kysyt sitä voiko poikkeamat päivittyä eri tahdissa vai päivittyykö ne yhtenä rysäyksenä? Mielestäni eri tahdissa. Vain liiltä osin kun poikkeamista 6-7 ulottuvuuksissa havaitaan. Eli tietoisuus rakentuu ja kokonaiskuva asioista rakentuu ajassa, useasta syklistä. Useammassa syklissä havaituista pokkeamista. En tosin nyt tiedä puhunko samasta asiasta kanssasi puhuessasi yhdestä kaistasta.

Mä näkisin tuon predictive processing teorian hieman ongelmallisena. Google haun tekoäly yhteenveto toteaa, että:

Predictive processing theory posits that the brain actively anticipates future sensory information based on internal models of the world, constantly comparing these predictions with incoming sensory data to minimize prediction errors. It suggests that perception and cognition are not merely passive reactions to stimuli, but rather an active process of inference and prediction.

In Essence: The brain is constantly trying to resolve discrepancies between its expectations and the incoming sensory information. This process is thought to be fundamental to perception, cognition, and even action.

Jos tota PP teoriaa ajattelee, niin musta se on aika lailla yksipuolinen näkemys siitä kuinka havaitseminen ja kognitiot toimivat. Ja käsittääkseni tuo PP teoria on myös aika debatoitu?

PP teoria on Top-Down teoria vastavetona Bottom-Up prosessoinnille. Jos ajatellaan, että PP teorian mukaan "tietoisuuteen nostetaan vain ENNUSTEESTA poikkeavat asiasisällöt", niin mitä jos siinä tajunnan virrassa onkin jotakin joka on ennusteen mukaista, mutta tärkeää? Eikö sitä nostetakaan tietoisuuteen, koska se ei poikkea ennusteesta?

Ja miksi aivot toimisivat vain ennustuskoneena? Aika varmasti aivot tekevät ennusteita, mutta tämä ei ole koko totuus.

Jos ajatellaan, että sä vuorovaikutat jonkun ihmisen kanssa, esimerkiksi kaupan kassan kanssa kun maksat ostoksia. Niin siinähän sun tietoisuuteen nousee kaikki mitä se kassa tekee ja sanoo. Voi olla että se koko prosessi menee odotusten mukaisesti. Sanot kassalle moi, ja se moikkaa sua takaisin odotusten mukaisesti (a). Se prosessoi sun ostokset ja kertoo hinnan (b). Ja sä maksat vaikkapa käteisellä, ja se antaa sulle vaihtorahat (c). Jonka jälkeen kiität ja menet pakkaamaan ostoksia.

Tuossa ei siis mikään (a, b, c) mene odotusten vastaisesti, mutta aivan varmasti noteeraat sen kun kassa moikkaa sua, kun hän kertoo ostosten hinnan, ja antaa sulle vaihtorahat.

Odotusten vastaista olisi se ettei hän moikkaisi tai kertoisi ostosten hintaa, tai rupeaisi vaikka puhumaan eilis illan leffasta TV:ssä yhtäkkiä. Onko nää poikkeukset odotuksista vain sellaisia jotka nousee tietoisuuteen?


Mä näkisin, että aivot toimivat koko ajan sekä Bottom-Up että Top-Down periaatteella. PP teoria on Top-Down teoria ja vain osa totuutta.


Ennemminkin homma menee näin:

- Aistit välittävät informaatiota ulkoisesta maailmasta ja kehosta, ja syntyy automaattinen evaluaatio joka arvioi tulevaa dataa noiden 6-7 kognitiivisen moodin perusteella. (Tää on Bottom-Up prosessointia).

- Tähän Bottom-Up prosessointiin vaikuttaa a) aiemmat kokemukset, b) aiempi käsitelty tieto, ja c) affektiivinen filtteröinti. (Tää on enemmän Top-Down prosessointia).

- Tähän Top-Down prosessointiin liittyvät myös "ennusteet" taikka pitemminkin odotukset, joita meillä on siinä tilanteessa.


Mitä nousee tietoisuuteen?

Salience verkosto nostaa tietoisuuteen sekä sellaisia Bottom-Up että Top-Down prosessoituja asioita, jotka ovat oleellisia sen tilanteen ymmärtämisen kannalta, ja/tai jotka vaativat välitöntä huomiota. Myös odotusten vastaiset tapahtumat nousevat tietoisuuteen, koska niihin pitää jotenkin reagoida.

Tuossa on jo kolme asiaa, joiden perusteella sitä evaluaation virtaa voidaan nostaa tietoisuuteen:
- asiat jotka vaativat tietoista ymmärtämistä
- asiat jotka vaativat välitöntä huomiota
- asiat jotka poikkeavat odotuksista

Mä siis näkisin, että PP teoria on vain osa totuutta. Tuo yllä oleva kolmen kohdan lista on jo enemmän sellainen, jonka pohjalta itse voisin kuvitella rakentavani teorian tästä, että mitkä asiat nostetaan tietoisuuteen eli "tietoisuuden valokeilaan".

Ja toisaalta tuossa tietoisuudessa saattaa enemmän taikka vähemmän olla useita asioita suht pinnalla yhtä aikaa. Jos ajat autoa niin saatat kiinnittää huomiota edellä ajavaan autoon ja liikenteeseen, käyttää fyysisesti auton hallintalaitteita, ja puhua vieressä istuvan matkustajan kanssa. Ja kuunnella vielä autostereoista tulevaa musiikkia. Eli tuossa on jo "monta tietoisuuden kaistaa" jotka enemmän taikka vähemmän tulevat ja poistuvat tietoisuudestasi.

Tuo kassaesimerkki on erinomainen tapa osoittaa pelkän "ennustepoikkeama"-selityksen riittämättömyys.

Mielestäni ongelma on kuitenkin siinä, miten PP-teoriaa usein esitetään liian kapeasti. Järjestäen populaareissa yhteyksissä mutta joskus myös akateemidissakin lähteissä. Kun puhutaan "prediction errorista", se ei tarkoita vain yllätyksiä vaan kaikkea informaatiota joka tarvitsee aktiivista prosessointia. Kassaneidin moikkaus nostaa "prediction erroria" ei siksi, että se olisi yllätys, vaan siksi, että se on sosiaalista informaatiota, joka vaatii vastausta ja resurssien allokointia.

Nuo sun kolme kohtaasi ovat itse asiassa yhteensopivia PP-teorian kanssa, kun sen ymmärtää laajemmin:

1. "Tietoista ymmärtämistä vaativat" = tarvitsevat korkeamman tason prosessointia
2. "Välitöntä huomiota vaativat" = korkea salience/prioriteetti
3. "Odotuksista poikkeavat" = perinteinen prediction error

Sinun Bottom-Up + Top-Down -mallisi ei itse asiassa kumoa PP-teoriaa vaan täydentää sitä realistisemmalla tavalla. PP-teoria selittää mekanismin (kuinka aivot allokoivat resursseja), sinun mallisi selittää kriteerit (millä perusteella ja mistä suunnista).

Tuo "monta tietoisuuden kaistaa" -havainto on tietysti tärkeä lisä ellei pp-teoriaa ymmärrä välittömästi tarkoittavan tapaa jolla resursseja allokoidaan. Se osoittaa että salience-verkosto ei toimi yhtenä suppeana suppilona vaan pystyy hallitsemaan useita rinnakkaisia prosesseja.

Ennustepoikkeama-hypoteesin voi kaiketi ymmärtää aivojen evolutiivisessa tarpeessa oppia ja sitä kautta automatidoida käytöstä pelkiksi reflekseiksi. Jos ei tarvita eteen tulevissa tilanteissa vaihtoehtoisia käyttäytymistapoja, ei tarvittaisi aivoja. Jos resursseja kuluu reflekseinä vähemmän kuin uuden refleksin oppiminen valitaan olemassaoleva refleksi. Muutoin sllokoidaan resursseja uuden refleksin rakentamiseen. Ennustepokkeama tarkoitaa sitä, että tarvitaan uutta refleksiä. Ajattus ja käyttäytymistapa tai laajemmin ajattelu ja käyttäytyminen ovat tässä ymmärtämälläni tavalla keskenään sama asia (Sapolsky 2017). Tai tarkemmin: ennustepoikkeama on synonyymi sille primitiiviselle automaattiselle "kytkimelle" joka vaihtaa kätystapaa kun esimerkiksi energiamäärän kynnysarvo ylittyy tai alittuu mutta resurssien allokoinnin näkökulmasta. Kun energiamäärä alittuu käyttöydytään tavalla a ja kun se ylittyy käyttäydytään joktavalla b. Esimerkiksi energiahomeostasissa aivot todella toimivat tällä tavalla: kun glukoositasot laskevat, aktivoituu nälkäkäyttäytyminen. Ennustepoikkeama-teoria laajentaa tätä periaatetta: aivot eivät vain reagoi nykytilaan, vaan ennakoivat tulevia tarpeita ja virittävät käyttäytymistä sen mukaisesti toimiiko nykyiset refleksit vai tarvitaanko uusia.

Tämä selittäisi myös miksi aivot ovat niin halukkaita automatisoimaan käyttäytymistä - jokainen automatisoitu toiminto vapauttaa kognitiivisia resursseja muuhun käyttöön. Samalla se selittää miksi vanhoista tavoista on vaikea luopua: ne ovat energeettisesti tehokkaita, vaikka eivät olisikaan optimaalisia uudessa kontekstissa.

Tämä oli sinulta hieno kommentti, ja sen perusteella ymmärsin myös paremmin PP teoriaa. Jos tuon teorian ajattelee laajemmin, niin se käy järkeen, kunhan myös Bottom-Up prosessit otetaan huomioon.

Ja jos tuo "prediction error" tarkoittaa kaikkea mikä tarvitsee aktiivista prosessointia, niin se on yhteensopiva ajatusteni kanssa.

Mutta tuosta kognitiivisten resurssien vapautumisesta mulla herää kysymys. Toki automatisoitu käyttäytyminen on "tehokasta" monessakin mielessä.

Mutta toisaalta eikö jatkuva ennusteiden tekeminen kaikesta siitä mitä on mahdollista kokea siinä tilanteessa, ja sen vertaaminen varsinaiseen aistihavaintojen virtaan olekin a) melkein mahdotonta, ja toisaalta b) resursseja kuluttavaa?

Eikö ennustaminen ja ennusteiden vertaaminen ole jollakin tapaa siis erittäin kuluttava tapa käyttää aivojen rajallista kapasiteettia?

Ja toisaalta kussakin kontekstissa ja ympäristössä on lukemattomia muuttujia, joten kattavan ennusteen tekeminen mahdollisista tapahtumista siinä ulkoisessa ympäristössä on käytännössä mahdoton tehtävä. Kuinka kattavia ennusteita aivot siis tekevät? Ja riittääkö se? Vai syntyykö tuo "prediction error" lähes automaattisesti myös siitä että ne ennusteet eivät ole koskaan tietyllä tavalla riittäviä ja kaiken kattavia?

Eli mä mietin lähinnä tuota ennusteiden kattavuutta, prediction erroria, ja sitä mikä nousee tietoisuuteen?

Kuinka kattavia nuo aivojen ennusteet voivat olla, ja kuinka tämä vaikuttaa prediction erroriin? Ja kuinka kuluttavaa aivojen rajattujen resurssien kannalta tuo jatkuva ennusteiden tekeminen ja vertaaminen aistidataan on?


Mä itse näkisin, että aivot eivät tee "ennusteita" ihan joka asiasta, vaan homma perustuu enemmän taikka vähemmän sekä tiedostetuille että tiedostamattomille "odotuksille".

Odotukset ei ennusta ihan kaikkea, mutta liittyvät siinä tilanteessa relevantteihin asioihin. Kun olet autolla liikennevaloissa ja näet punaisen valon, niin sulla on odotus siitä, että kohta se vaihtuu vihreäksi. Ja kun se valo vaihtuu, niin reagoit siihen ja toimit tilanteen mukaan.

Mutta tossa tilanteessa sun "odotukset" liittyvät siis siihen liikennevalojen toimintaan, sekä siihen liittyvään muun liikenteen toimintaan. Odotat, että kun valo vaihtuu vihreäksi, niin kaista sulle on vapaa muulta liikenteeltä.

Eli tekeekö aivot ennusteita siitä, että muut autot pysähtyvät punaisiin valoihin, ja jos syntyy "prediction error" ettei näin kävisikään, niin salience verkosto nostaa tämän poikkeaman esiin? Päin vastoin, sulla on ennusteiden sijaan odotuksia tuossa tilanteessa, ja vaikka ne odotukset täyttyvätkin kaikki, niin se on niiden "odotusten mukainen tapahtumaketju", joka käsitellään, ja josta nousee relevantteja asioita käsiteltäväksi ja päätettäväksi sun tietoisuuteen.

Toki, jos siellä joku ajaa punaisia päin, niin tääkin nousee sun tietoisuuteen, mutta pääasiassa siis tapahtuu kuten kirjoititkin, että esiin nousee asioita jotka vaativat reagoimista.

Mutta edelleen, onko järkevää puhua ennusteista vai odotuksista? Musta näillä termeillä on ainakin hiuksen hieno ero kun puhutaan näistä asioista?

Olet tietysti oikeassa energiataloudessa. PP-teorian vahvuus ei ole kaiken kattavissa ennusteissa vaan nimenomaan siinä, että se toimii hierarkkisilla odotuksilla eri tasoilla sen sijaan että simuloisi jokaista yksityiskohtaa.

Motorisen oppimisen tutkimuksissa on havaittu että sisäiset mallit ja mentaaliset simulaatiot ovat energiatehokkaita tapoja oppia uusia taitoja verrattuna pelkkään ja konkreettiseen lihasvoimiakin allokoivaan yritys-erehdys -menetelmään (Schack et al., 2014). Mentaaliset liikesimulaatiot voivat vahvistaa yhteyksiä kognitiivisen representaation ja siihen liittyvien havainnollisten vaikutusten välillä.

Sinun liikennevalo-esimerkissäsi aivot eivät ennusta tarkkoja ajoituksia tai yksittäisten autojen liikkeitä, vaan ylläpitävät kontekstiriippuvaisia odotuksia: "liikennevalot toimivat säännöllisesti", "ihmiset noudattavat liikennesääntöjä". Kun nämä odotukset täyttyvät, ei synny merkittävää prediction erroria vaikka prosessoit kaiken aktiivisesti.

Tämä yhdistyy hyvin sinun 6-7 ulottuvuuden mallisi kanssa: kullakin ulottuvuudella on omat hierarkkiset odotuksensa. Esimerkiksi "normit"-ulottuvuudella odotus on että ihmiset pysähtyvät punaisiin valoihin. Jos tämä odotus rikkoutuu, salience-verkosto nostaa sen tietoisuuteen.

Energiatehokkuus tulee siitä että:
- Matalan tason rutiinit toimivat automaattisesti
- Korkeamman tason odotukset aktivoituvat vain tarvittaessa
- Yritys-erehdys -oppimista tarvitaan vain todellisten poikkeusten kohdalla

Sinun sosiologiset ulottuvuudet toimivat ikään kuin "odotusten kategorioina" - ne määrittelevät mitä kannattaa seurata kussakin kontekstissa sen sijaan että yritettäisiin ennustaa kaikkea.

Lähde:

Schack, T., Essig, K., Frank, C., & Koester, D. (2014). Mental representation and motor imagery training. Frontiers in Human Neuroscience, 8, 328. doi: 10.3389/fnhum.2014.00328

[Stadin öljylanne]

Tärkeää on ymmärtää, että PP-simulaatio ei ole mikään black-box joka toimii maagiikalla niin että sille syötetään arvot ja se pullautaa ulos vastauksen, vaan se toimii olemassaolevalla refleksipaletilla. Kynnysarvot kussakin 6-7 ulottuvuuden refleksivalikoimassa määrittävät mikä refleksi valitaan. Jos sopivaa refleksiä ei löydy, mennään konkreettisesti käyttäytymään tilanteeseen tai ajatellaan samaa asiaa niin kauan, kuin joku sisäinen (valenssi + arousal) tai ulkoinen aisti-ilmiö auttaa rakentamaan oikean synaptisen yhteyden hermodolujen välille eli löytämään kynnysarvolle oikean refeksin.

Edit.
Jos ajatellaan normiulottivuutta energiakarttana motoorisen oppimisen näkökulmasta 1 ja 4 välillä, normiulottuvuuden refleksien kynnysarvot voisivat olla seuraavanlsidia:

1----älä muuta normiasi----2----kritisoi----3----kiitä----(4)

Jos kynnysarvo 3 ylittyy, kiitetään, jos ei, ja jos kynnysarvo on yli 2, kritisoidaan. Jos toistuvasti tai simuloidessa toistuvasti ilmenee kynnysarvo joka on suurempi kuin 3.5, rakennetaan uusia synaptisia yhteyksiä, jolloin uusi normiulottuvuuden kynnysarvokartassa on kynnysarvo 3.5 ja normiulottuvuusrefleksit rikastuvat esimerkiksi näin:

1----älä muuta normiasi----2----kritisoi----3----kiitä----3.5----kiitä ja näytä peukkuadi----(4)

Nuo ovat siis kaikki refleksejä ja energiatalouden näkökulmasta muodostetaan synaptisia yhteyksiä, jolloin ei tarvutse ketjuttaa ja resursoida useita hermoratoja, jotta ärsykkeelle voitsisiin saada aikaan oikea reaktio.

[Purdue]

Eli todellisuus tuntuu jatkuvalta, eikä tunnu satunnaisilta ei toisiinsa liittymättömistä kokemuksista: syntyy käsitys tai kokemus todellisuudesta, että ajatukset seuraavat loogisesti toisiaan ja vasta kun joku merkittävä poikeama havaitaa (salience verkosto poimii jotain aiemmasta poikeavaa tietoisen huomion keskukseksi) uusi evaluointi muuttaa mielen sisällöt ikään kuin hyppäyksellä (poikkeavan nopeasti ainakin) asiasta kokonaan toiseen.

Eli ehkäpä ensimmäinen evaluaatio on jo havainnut poikkeaman jonka perusteella salience-verkosto päivittää tietoisuutta mikä sellaisenaan alustaa uuden tiedostamattoman evaluaation.

Mä olen kanssa lukenut noita juttuja, joissa painotetaan "poikkeamaa", mutta onko tuo tajunnan virta lopulta sellaista että mennään yhtä kaistaa ilman muutoksia, ja sitten tulee poikkeama, joka muuttaa ajatusten kulun?

Mä itse näkisin, että kun puhutaan tuosta 6-7 eri asian evaluaatiosta, niin siinä evaluaation virrassa tapahtuu koko ajan "mielenkiintoisia" asioita, jotka ei niinkään liity yht'äkkiseen muutokseen, vaan siihen että salience verkosto nostaa siitä virrasta tietoisuuteen sellaisia asioita, jotka on merkittäviä sen tilanteen ymmärtämisen kannalta, ja jotka vaativat välitöntä tietoista paneutumista.

Eli kun toinen tekee jotakin taikka puhuu sulle, niin siitä evaluaatiosta nousee tietoisuuteen päällimmäiseksi ne asiat jotka vaativat välitöntä tietoista prosessointia.

Liittyykö tämä sitten "poikkeamiin" evaluaation virrassa vai ei? En tiedä ymmärrämmekö me termin "poikkeama" tässä samalla tavalla?

Poikkeamalla viittaan siis aivojen predictive processin teoriaan. Tietoisuuteen nostetaan vain ennusteesta poikkeavat asiasisällöt. Mitä tarkoitat tässä "yhdellä kaistalla"? Jos ymmärrän tarkoittamasi oikein kysyt sitä voiko poikkeamat päivittyä eri tahdissa vai päivittyykö ne yhtenä rysäyksenä? Mielestäni eri tahdissa. Vain liiltä osin kun poikkeamista 6-7 ulottuvuuksissa havaitaan. Eli tietoisuus rakentuu ja kokonaiskuva asioista rakentuu ajassa, useasta syklistä. Useammassa syklissä havaituista pokkeamista. En tosin nyt tiedä puhunko samasta asiasta kanssasi puhuessasi yhdestä kaistasta.

Mä näkisin tuon predictive processing teorian hieman ongelmallisena. Google haun tekoäly yhteenveto toteaa, että:

Predictive processing theory posits that the brain actively anticipates future sensory information based on internal models of the world, constantly comparing these predictions with incoming sensory data to minimize prediction errors. It suggests that perception and cognition are not merely passive reactions to stimuli, but rather an active process of inference and prediction.

In Essence: The brain is constantly trying to resolve discrepancies between its expectations and the incoming sensory information. This process is thought to be fundamental to perception, cognition, and even action.

Jos tota PP teoriaa ajattelee, niin musta se on aika lailla yksipuolinen näkemys siitä kuinka havaitseminen ja kognitiot toimivat. Ja käsittääkseni tuo PP teoria on myös aika debatoitu?

PP teoria on Top-Down teoria vastavetona Bottom-Up prosessoinnille. Jos ajatellaan, että PP teorian mukaan "tietoisuuteen nostetaan vain ENNUSTEESTA poikkeavat asiasisällöt", niin mitä jos siinä tajunnan virrassa onkin jotakin joka on ennusteen mukaista, mutta tärkeää? Eikö sitä nostetakaan tietoisuuteen, koska se ei poikkea ennusteesta?

Ja miksi aivot toimisivat vain ennustuskoneena? Aika varmasti aivot tekevät ennusteita, mutta tämä ei ole koko totuus.

Jos ajatellaan, että sä vuorovaikutat jonkun ihmisen kanssa, esimerkiksi kaupan kassan kanssa kun maksat ostoksia. Niin siinähän sun tietoisuuteen nousee kaikki mitä se kassa tekee ja sanoo. Voi olla että se koko prosessi menee odotusten mukaisesti. Sanot kassalle moi, ja se moikkaa sua takaisin odotusten mukaisesti (a). Se prosessoi sun ostokset ja kertoo hinnan (b). Ja sä maksat vaikkapa käteisellä, ja se antaa sulle vaihtorahat (c). Jonka jälkeen kiität ja menet pakkaamaan ostoksia.

Tuossa ei siis mikään (a, b, c) mene odotusten vastaisesti, mutta aivan varmasti noteeraat sen kun kassa moikkaa sua, kun hän kertoo ostosten hinnan, ja antaa sulle vaihtorahat.

Odotusten vastaista olisi se ettei hän moikkaisi tai kertoisi ostosten hintaa, tai rupeaisi vaikka puhumaan eilis illan leffasta TV:ssä yhtäkkiä. Onko nää poikkeukset odotuksista vain sellaisia jotka nousee tietoisuuteen?


Mä näkisin, että aivot toimivat koko ajan sekä Bottom-Up että Top-Down periaatteella. PP teoria on Top-Down teoria ja vain osa totuutta.


Ennemminkin homma menee näin:

- Aistit välittävät informaatiota ulkoisesta maailmasta ja kehosta, ja syntyy automaattinen evaluaatio joka arvioi tulevaa dataa noiden 6-7 kognitiivisen moodin perusteella. (Tää on Bottom-Up prosessointia).

- Tähän Bottom-Up prosessointiin vaikuttaa a) aiemmat kokemukset, b) aiempi käsitelty tieto, ja c) affektiivinen filtteröinti. (Tää on enemmän Top-Down prosessointia).

- Tähän Top-Down prosessointiin liittyvät myös "ennusteet" taikka pitemminkin odotukset, joita meillä on siinä tilanteessa.


Mitä nousee tietoisuuteen?

Salience verkosto nostaa tietoisuuteen sekä sellaisia Bottom-Up että Top-Down prosessoituja asioita, jotka ovat oleellisia sen tilanteen ymmärtämisen kannalta, ja/tai jotka vaativat välitöntä huomiota. Myös odotusten vastaiset tapahtumat nousevat tietoisuuteen, koska niihin pitää jotenkin reagoida.

Tuossa on jo kolme asiaa, joiden perusteella sitä evaluaation virtaa voidaan nostaa tietoisuuteen:
- asiat jotka vaativat tietoista ymmärtämistä
- asiat jotka vaativat välitöntä huomiota
- asiat jotka poikkeavat odotuksista

Mä siis näkisin, että PP teoria on vain osa totuutta. Tuo yllä oleva kolmen kohdan lista on jo enemmän sellainen, jonka pohjalta itse voisin kuvitella rakentavani teorian tästä, että mitkä asiat nostetaan tietoisuuteen eli "tietoisuuden valokeilaan".

Ja toisaalta tuossa tietoisuudessa saattaa enemmän taikka vähemmän olla useita asioita suht pinnalla yhtä aikaa. Jos ajat autoa niin saatat kiinnittää huomiota edellä ajavaan autoon ja liikenteeseen, käyttää fyysisesti auton hallintalaitteita, ja puhua vieressä istuvan matkustajan kanssa. Ja kuunnella vielä autostereoista tulevaa musiikkia. Eli tuossa on jo "monta tietoisuuden kaistaa" jotka enemmän taikka vähemmän tulevat ja poistuvat tietoisuudestasi.

Tuo kassaesimerkki on erinomainen tapa osoittaa pelkän "ennustepoikkeama"-selityksen riittämättömyys.

Mielestäni ongelma on kuitenkin siinä, miten PP-teoriaa usein esitetään liian kapeasti. Järjestäen populaareissa yhteyksissä mutta joskus myös akateemidissakin lähteissä. Kun puhutaan "prediction errorista", se ei tarkoita vain yllätyksiä vaan kaikkea informaatiota joka tarvitsee aktiivista prosessointia. Kassaneidin moikkaus nostaa "prediction erroria" ei siksi, että se olisi yllätys, vaan siksi, että se on sosiaalista informaatiota, joka vaatii vastausta ja resurssien allokointia.

Nuo sun kolme kohtaasi ovat itse asiassa yhteensopivia PP-teorian kanssa, kun sen ymmärtää laajemmin:

1. "Tietoista ymmärtämistä vaativat" = tarvitsevat korkeamman tason prosessointia
2. "Välitöntä huomiota vaativat" = korkea salience/prioriteetti
3. "Odotuksista poikkeavat" = perinteinen prediction error

Sinun Bottom-Up + Top-Down -mallisi ei itse asiassa kumoa PP-teoriaa vaan täydentää sitä realistisemmalla tavalla. PP-teoria selittää mekanismin (kuinka aivot allokoivat resursseja), sinun mallisi selittää kriteerit (millä perusteella ja mistä suunnista).

Tuo "monta tietoisuuden kaistaa" -havainto on tietysti tärkeä lisä ellei pp-teoriaa ymmärrä välittömästi tarkoittavan tapaa jolla resursseja allokoidaan. Se osoittaa että salience-verkosto ei toimi yhtenä suppeana suppilona vaan pystyy hallitsemaan useita rinnakkaisia prosesseja.

Ennustepoikkeama-hypoteesin voi kaiketi ymmärtää aivojen evolutiivisessa tarpeessa oppia ja sitä kautta automatidoida käytöstä pelkiksi reflekseiksi. Jos ei tarvita eteen tulevissa tilanteissa vaihtoehtoisia käyttäytymistapoja, ei tarvittaisi aivoja. Jos resursseja kuluu reflekseinä vähemmän kuin uuden refleksin oppiminen valitaan olemassaoleva refleksi. Muutoin sllokoidaan resursseja uuden refleksin rakentamiseen. Ennustepokkeama tarkoitaa sitä, että tarvitaan uutta refleksiä. Ajattus ja käyttäytymistapa tai laajemmin ajattelu ja käyttäytyminen ovat tässä ymmärtämälläni tavalla keskenään sama asia (Sapolsky 2017). Tai tarkemmin: ennustepoikkeama on synonyymi sille primitiiviselle automaattiselle "kytkimelle" joka vaihtaa kätystapaa kun esimerkiksi energiamäärän kynnysarvo ylittyy tai alittuu mutta resurssien allokoinnin näkökulmasta. Kun energiamäärä alittuu käyttöydytään tavalla a ja kun se ylittyy käyttäydytään joktavalla b. Esimerkiksi energiahomeostasissa aivot todella toimivat tällä tavalla: kun glukoositasot laskevat, aktivoituu nälkäkäyttäytyminen. Ennustepoikkeama-teoria laajentaa tätä periaatetta: aivot eivät vain reagoi nykytilaan, vaan ennakoivat tulevia tarpeita ja virittävät käyttäytymistä sen mukaisesti toimiiko nykyiset refleksit vai tarvitaanko uusia.

Tämä selittäisi myös miksi aivot ovat niin halukkaita automatisoimaan käyttäytymistä - jokainen automatisoitu toiminto vapauttaa kognitiivisia resursseja muuhun käyttöön. Samalla se selittää miksi vanhoista tavoista on vaikea luopua: ne ovat energeettisesti tehokkaita, vaikka eivät olisikaan optimaalisia uudessa kontekstissa.

Tämä oli sinulta hieno kommentti, ja sen perusteella ymmärsin myös paremmin PP teoriaa. Jos tuon teorian ajattelee laajemmin, niin se käy järkeen, kunhan myös Bottom-Up prosessit otetaan huomioon.

Ja jos tuo "prediction error" tarkoittaa kaikkea mikä tarvitsee aktiivista prosessointia, niin se on yhteensopiva ajatusteni kanssa.

Mutta tuosta kognitiivisten resurssien vapautumisesta mulla herää kysymys. Toki automatisoitu käyttäytyminen on "tehokasta" monessakin mielessä.

Mutta toisaalta eikö jatkuva ennusteiden tekeminen kaikesta siitä mitä on mahdollista kokea siinä tilanteessa, ja sen vertaaminen varsinaiseen aistihavaintojen virtaan olekin a) melkein mahdotonta, ja toisaalta b) resursseja kuluttavaa?

Eikö ennustaminen ja ennusteiden vertaaminen ole jollakin tapaa siis erittäin kuluttava tapa käyttää aivojen rajallista kapasiteettia?

Ja toisaalta kussakin kontekstissa ja ympäristössä on lukemattomia muuttujia, joten kattavan ennusteen tekeminen mahdollisista tapahtumista siinä ulkoisessa ympäristössä on käytännössä mahdoton tehtävä. Kuinka kattavia ennusteita aivot siis tekevät? Ja riittääkö se? Vai syntyykö tuo "prediction error" lähes automaattisesti myös siitä että ne ennusteet eivät ole koskaan tietyllä tavalla riittäviä ja kaiken kattavia?

Eli mä mietin lähinnä tuota ennusteiden kattavuutta, prediction erroria, ja sitä mikä nousee tietoisuuteen?

Kuinka kattavia nuo aivojen ennusteet voivat olla, ja kuinka tämä vaikuttaa prediction erroriin? Ja kuinka kuluttavaa aivojen rajattujen resurssien kannalta tuo jatkuva ennusteiden tekeminen ja vertaaminen aistidataan on?


Mä itse näkisin, että aivot eivät tee "ennusteita" ihan joka asiasta, vaan homma perustuu enemmän taikka vähemmän sekä tiedostetuille että tiedostamattomille "odotuksille".

Odotukset ei ennusta ihan kaikkea, mutta liittyvät siinä tilanteessa relevantteihin asioihin. Kun olet autolla liikennevaloissa ja näet punaisen valon, niin sulla on odotus siitä, että kohta se vaihtuu vihreäksi. Ja kun se valo vaihtuu, niin reagoit siihen ja toimit tilanteen mukaan.

Mutta tossa tilanteessa sun "odotukset" liittyvät siis siihen liikennevalojen toimintaan, sekä siihen liittyvään muun liikenteen toimintaan. Odotat, että kun valo vaihtuu vihreäksi, niin kaista sulle on vapaa muulta liikenteeltä.

Eli tekeekö aivot ennusteita siitä, että muut autot pysähtyvät punaisiin valoihin, ja jos syntyy "prediction error" ettei näin kävisikään, niin salience verkosto nostaa tämän poikkeaman esiin? Päin vastoin, sulla on ennusteiden sijaan odotuksia tuossa tilanteessa, ja vaikka ne odotukset täyttyvätkin kaikki, niin se on niiden "odotusten mukainen tapahtumaketju", joka käsitellään, ja josta nousee relevantteja asioita käsiteltäväksi ja päätettäväksi sun tietoisuuteen.

Toki, jos siellä joku ajaa punaisia päin, niin tääkin nousee sun tietoisuuteen, mutta pääasiassa siis tapahtuu kuten kirjoititkin, että esiin nousee asioita jotka vaativat reagoimista.

Mutta edelleen, onko järkevää puhua ennusteista vai odotuksista? Musta näillä termeillä on ainakin hiuksen hieno ero kun puhutaan näistä asioista?

Olet tietysti oikeassa energiataloudessa. PP-teorian vahvuus ei ole kaiken kattavissa ennusteissa vaan nimenomaan siinä, että se toimii hierarkkisilla odotuksilla eri tasoilla sen sijaan että simuloisi jokaista yksityiskohtaa.

Motorisen oppimisen tutkimuksissa on havaittu että sisäiset mallit ja mentaaliset simulaatiot ovat energiatehokkaita tapoja oppia uusia taitoja verrattuna pelkkään ja konkreettiseen lihasvoimiakin allokoivaan yritys-erehdys -menetelmään (Schack et al., 2014). Mentaaliset liikesimulaatiot voivat vahvistaa yhteyksiä kognitiivisen representaation ja siihen liittyvien havainnollisten vaikutusten välillä.

Sinun liikennevalo-esimerkissäsi aivot eivät ennusta tarkkoja ajoituksia tai yksittäisten autojen liikkeitä, vaan ylläpitävät kontekstiriippuvaisia odotuksia: "liikennevalot toimivat säännöllisesti", "ihmiset noudattavat liikennesääntöjä". Kun nämä odotukset täyttyvät, ei synny merkittävää prediction erroria vaikka prosessoit kaiken aktiivisesti.

Tämä yhdistyy hyvin sinun 6-7 ulottuvuuden mallisi kanssa: kullakin ulottuvuudella on omat hierarkkiset odotuksensa. Esimerkiksi "normit"-ulottuvuudella odotus on että ihmiset pysähtyvät punaisiin valoihin. Jos tämä odotus rikkoutuu, salience-verkosto nostaa sen tietoisuuteen.

Energiatehokkuus tulee siitä että:
- Matalan tason rutiinit toimivat automaattisesti
- Korkeamman tason odotukset aktivoituvat vain tarvittaessa
- Yritys-erehdys -oppimista tarvitaan vain todellisten poikkeusten kohdalla

Sinun sosiologiset ulottuvuudet toimivat ikään kuin "odotusten kategorioina" - ne määrittelevät mitä kannattaa seurata kussakin kontekstissa sen sijaan että yritettäisiin ennustaa kaikkea.

Lähde:

Schack, T., Essig, K., Frank, C., & Koester, D. (2014). Mental representation and motor imagery training. Frontiers in Human Neuroscience, 8, 328. doi: 10.3389/fnhum.2014.00328

Joo, selvästikin tunnet tämän aihealueen, joka itselleni on aika vieras.

Mutta näin mäkin olen noita 6-7 kognitiivista moodia jollakin tavalla ajatellut. Ne on siis sellaisia asioita, joita on sosiologiassa, mutta myös psykologiassa tuotu esiin. Varsinkin tämä uusi osa tuosta hommasta, jossa mukaan tulee toisten ihmisten intentioiden ja emotionaalisen tilan arviointi. Mennään jo kovasti Theory of Mind (ToM) puolelle.

Ja näillä tiedoilla joita mulla on, niin rehellisesti en pysty tietenkään arvioimaan PP teorian kaikkia puolia, sen heikkouksia tai vahvuuksia. Luultavasti sen ovat keksineet älykkäät ihmiset, mutta lohduttaudun sillä että älykkäät ihmiset ovat olleet ennenkin tieteessä täysin väärässä.

Edelleen, tuo PP teoria on varmaankin ihan pätevä tietynlaiseen analyysiin, ja sä oletkin tuonut sen eri puolia tässä esille. Mutta silti, mä näkisin että lopullinen totuus on laajempi kokonaisuus, joka sisältää sekä Top-Down että Bottom-Up elementtejä.

Ja sitten tuo mitä me ei olla ollenkaan käsitelty päätöksentekoprosessissa, niin on oikeastaan tuon edellä tähän lankaan lataamani kuvion alaosa.

Mä näkisin, että Intressien ja Päämäärien määrittelyssä hedoninen Hyvä/Paha evaluaatio ja filtteröinti dominoi. Mutta kun mennään keinojen valintaan, niin rajoitettu rationaalisuus voisi toimia paremmin.

Ero näillä on se, että tuossa hedonisessa evaluaatiossa henkilö pyrkii tavoittelemaan hyötyjä (positiiviset kokemukset) ja välttelemään haittoja (negatiiviset kokemukset). Sen sijaan rajoitetussa rationaalisuudessa on kyse lähinnä vain hyödyn (utility) maksimoinnista. Eli valitaan se keino tarjolla olevista vaihtoehdoista, joka maksimoi tavoiteltavan lopputuloksen saavuttamisen todennäköisyyden.

Mutta ennen varsinaista toimintaa tulee vielä eteen nuo "Liikennevalot", jossa valinta ja päätös toiminnasta tapahtuu. Se perustuu sekä ulkoisten hyötyjen/haittojen että sisäisten hedonisten kokemusten arvioinnille.


Tuo kaikki mistä me ollaan puhuttu tässä langassa, niin on sitä informaation taustaprosessointia, jota tuossa päätöksentekoprosessissa käytettään hyväksi. Eli kognitiivinen prosessointi, joka on affektiivisesti filtteröitynyttä.

Mutta sitten täytyy vielä selittää se kuinka nämä kognitiiviset ja affektiiviset tausta-prosessit vaikuttavat itse siihen päätöksentekoprosessiin. Siinä prosessissa ensiksi kartoitetaan tilanne, määritellään intressit, valitaan päämäärä, ja sitten keinot, ja lopulta tehdään päätös toiminnasta.

Tää on taas kokonaan oma juttunsa joka vaatii selitystä.

[Stadin öljylanne]

Eli todellisuus tuntuu jatkuvalta, eikä tunnu satunnaisilta ei toisiinsa liittymättömistä kokemuksista: syntyy käsitys tai kokemus todellisuudesta, että ajatukset seuraavat loogisesti toisiaan ja vasta kun joku merkittävä poikeama havaitaa (salience verkosto poimii jotain aiemmasta poikeavaa tietoisen huomion keskukseksi) uusi evaluointi muuttaa mielen sisällöt ikään kuin hyppäyksellä (poikkeavan nopeasti ainakin) asiasta kokonaan toiseen.

Eli ehkäpä ensimmäinen evaluaatio on jo havainnut poikkeaman jonka perusteella salience-verkosto päivittää tietoisuutta mikä sellaisenaan alustaa uuden tiedostamattoman evaluaation.

Mä olen kanssa lukenut noita juttuja, joissa painotetaan "poikkeamaa", mutta onko tuo tajunnan virta lopulta sellaista että mennään yhtä kaistaa ilman muutoksia, ja sitten tulee poikkeama, joka muuttaa ajatusten kulun?

Mä itse näkisin, että kun puhutaan tuosta 6-7 eri asian evaluaatiosta, niin siinä evaluaation virrassa tapahtuu koko ajan "mielenkiintoisia" asioita, jotka ei niinkään liity yht'äkkiseen muutokseen, vaan siihen että salience verkosto nostaa siitä virrasta tietoisuuteen sellaisia asioita, jotka on merkittäviä sen tilanteen ymmärtämisen kannalta, ja jotka vaativat välitöntä tietoista paneutumista.

Eli kun toinen tekee jotakin taikka puhuu sulle, niin siitä evaluaatiosta nousee tietoisuuteen päällimmäiseksi ne asiat jotka vaativat välitöntä tietoista prosessointia.

Liittyykö tämä sitten "poikkeamiin" evaluaation virrassa vai ei? En tiedä ymmärrämmekö me termin "poikkeama" tässä samalla tavalla?

Poikkeamalla viittaan siis aivojen predictive processin teoriaan. Tietoisuuteen nostetaan vain ennusteesta poikkeavat asiasisällöt. Mitä tarkoitat tässä "yhdellä kaistalla"? Jos ymmärrän tarkoittamasi oikein kysyt sitä voiko poikkeamat päivittyä eri tahdissa vai päivittyykö ne yhtenä rysäyksenä? Mielestäni eri tahdissa. Vain liiltä osin kun poikkeamista 6-7 ulottuvuuksissa havaitaan. Eli tietoisuus rakentuu ja kokonaiskuva asioista rakentuu ajassa, useasta syklistä. Useammassa syklissä havaituista pokkeamista. En tosin nyt tiedä puhunko samasta asiasta kanssasi puhuessasi yhdestä kaistasta.

Mä näkisin tuon predictive processing teorian hieman ongelmallisena. Google haun tekoäly yhteenveto toteaa, että:

Predictive processing theory posits that the brain actively anticipates future sensory information based on internal models of the world, constantly comparing these predictions with incoming sensory data to minimize prediction errors. It suggests that perception and cognition are not merely passive reactions to stimuli, but rather an active process of inference and prediction.

In Essence: The brain is constantly trying to resolve discrepancies between its expectations and the incoming sensory information. This process is thought to be fundamental to perception, cognition, and even action.

Jos tota PP teoriaa ajattelee, niin musta se on aika lailla yksipuolinen näkemys siitä kuinka havaitseminen ja kognitiot toimivat. Ja käsittääkseni tuo PP teoria on myös aika debatoitu?

PP teoria on Top-Down teoria vastavetona Bottom-Up prosessoinnille. Jos ajatellaan, että PP teorian mukaan "tietoisuuteen nostetaan vain ENNUSTEESTA poikkeavat asiasisällöt", niin mitä jos siinä tajunnan virrassa onkin jotakin joka on ennusteen mukaista, mutta tärkeää? Eikö sitä nostetakaan tietoisuuteen, koska se ei poikkea ennusteesta?

Ja miksi aivot toimisivat vain ennustuskoneena? Aika varmasti aivot tekevät ennusteita, mutta tämä ei ole koko totuus.

Jos ajatellaan, että sä vuorovaikutat jonkun ihmisen kanssa, esimerkiksi kaupan kassan kanssa kun maksat ostoksia. Niin siinähän sun tietoisuuteen nousee kaikki mitä se kassa tekee ja sanoo. Voi olla että se koko prosessi menee odotusten mukaisesti. Sanot kassalle moi, ja se moikkaa sua takaisin odotusten mukaisesti (a). Se prosessoi sun ostokset ja kertoo hinnan (b). Ja sä maksat vaikkapa käteisellä, ja se antaa sulle vaihtorahat (c). Jonka jälkeen kiität ja menet pakkaamaan ostoksia.

Tuossa ei siis mikään (a, b, c) mene odotusten vastaisesti, mutta aivan varmasti noteeraat sen kun kassa moikkaa sua, kun hän kertoo ostosten hinnan, ja antaa sulle vaihtorahat.

Odotusten vastaista olisi se ettei hän moikkaisi tai kertoisi ostosten hintaa, tai rupeaisi vaikka puhumaan eilis illan leffasta TV:ssä yhtäkkiä. Onko nää poikkeukset odotuksista vain sellaisia jotka nousee tietoisuuteen?


Mä näkisin, että aivot toimivat koko ajan sekä Bottom-Up että Top-Down periaatteella. PP teoria on Top-Down teoria ja vain osa totuutta.


Ennemminkin homma menee näin:

- Aistit välittävät informaatiota ulkoisesta maailmasta ja kehosta, ja syntyy automaattinen evaluaatio joka arvioi tulevaa dataa noiden 6-7 kognitiivisen moodin perusteella. (Tää on Bottom-Up prosessointia).

- Tähän Bottom-Up prosessointiin vaikuttaa a) aiemmat kokemukset, b) aiempi käsitelty tieto, ja c) affektiivinen filtteröinti. (Tää on enemmän Top-Down prosessointia).

- Tähän Top-Down prosessointiin liittyvät myös "ennusteet" taikka pitemminkin odotukset, joita meillä on siinä tilanteessa.


Mitä nousee tietoisuuteen?

Salience verkosto nostaa tietoisuuteen sekä sellaisia Bottom-Up että Top-Down prosessoituja asioita, jotka ovat oleellisia sen tilanteen ymmärtämisen kannalta, ja/tai jotka vaativat välitöntä huomiota. Myös odotusten vastaiset tapahtumat nousevat tietoisuuteen, koska niihin pitää jotenkin reagoida.

Tuossa on jo kolme asiaa, joiden perusteella sitä evaluaation virtaa voidaan nostaa tietoisuuteen:
- asiat jotka vaativat tietoista ymmärtämistä
- asiat jotka vaativat välitöntä huomiota
- asiat jotka poikkeavat odotuksista

Mä siis näkisin, että PP teoria on vain osa totuutta. Tuo yllä oleva kolmen kohdan lista on jo enemmän sellainen, jonka pohjalta itse voisin kuvitella rakentavani teorian tästä, että mitkä asiat nostetaan tietoisuuteen eli "tietoisuuden valokeilaan".

Ja toisaalta tuossa tietoisuudessa saattaa enemmän taikka vähemmän olla useita asioita suht pinnalla yhtä aikaa. Jos ajat autoa niin saatat kiinnittää huomiota edellä ajavaan autoon ja liikenteeseen, käyttää fyysisesti auton hallintalaitteita, ja puhua vieressä istuvan matkustajan kanssa. Ja kuunnella vielä autostereoista tulevaa musiikkia. Eli tuossa on jo "monta tietoisuuden kaistaa" jotka enemmän taikka vähemmän tulevat ja poistuvat tietoisuudestasi.

Tuo kassaesimerkki on erinomainen tapa osoittaa pelkän "ennustepoikkeama"-selityksen riittämättömyys.

Mielestäni ongelma on kuitenkin siinä, miten PP-teoriaa usein esitetään liian kapeasti. Järjestäen populaareissa yhteyksissä mutta joskus myös akateemidissakin lähteissä. Kun puhutaan "prediction errorista", se ei tarkoita vain yllätyksiä vaan kaikkea informaatiota joka tarvitsee aktiivista prosessointia. Kassaneidin moikkaus nostaa "prediction erroria" ei siksi, että se olisi yllätys, vaan siksi, että se on sosiaalista informaatiota, joka vaatii vastausta ja resurssien allokointia.

Nuo sun kolme kohtaasi ovat itse asiassa yhteensopivia PP-teorian kanssa, kun sen ymmärtää laajemmin:

1. "Tietoista ymmärtämistä vaativat" = tarvitsevat korkeamman tason prosessointia
2. "Välitöntä huomiota vaativat" = korkea salience/prioriteetti
3. "Odotuksista poikkeavat" = perinteinen prediction error

Sinun Bottom-Up + Top-Down -mallisi ei itse asiassa kumoa PP-teoriaa vaan täydentää sitä realistisemmalla tavalla. PP-teoria selittää mekanismin (kuinka aivot allokoivat resursseja), sinun mallisi selittää kriteerit (millä perusteella ja mistä suunnista).

Tuo "monta tietoisuuden kaistaa" -havainto on tietysti tärkeä lisä ellei pp-teoriaa ymmärrä välittömästi tarkoittavan tapaa jolla resursseja allokoidaan. Se osoittaa että salience-verkosto ei toimi yhtenä suppeana suppilona vaan pystyy hallitsemaan useita rinnakkaisia prosesseja.

Ennustepoikkeama-hypoteesin voi kaiketi ymmärtää aivojen evolutiivisessa tarpeessa oppia ja sitä kautta automatidoida käytöstä pelkiksi reflekseiksi. Jos ei tarvita eteen tulevissa tilanteissa vaihtoehtoisia käyttäytymistapoja, ei tarvittaisi aivoja. Jos resursseja kuluu reflekseinä vähemmän kuin uuden refleksin oppiminen valitaan olemassaoleva refleksi. Muutoin sllokoidaan resursseja uuden refleksin rakentamiseen. Ennustepokkeama tarkoitaa sitä, että tarvitaan uutta refleksiä. Ajattus ja käyttäytymistapa tai laajemmin ajattelu ja käyttäytyminen ovat tässä ymmärtämälläni tavalla keskenään sama asia (Sapolsky 2017). Tai tarkemmin: ennustepoikkeama on synonyymi sille primitiiviselle automaattiselle "kytkimelle" joka vaihtaa kätystapaa kun esimerkiksi energiamäärän kynnysarvo ylittyy tai alittuu mutta resurssien allokoinnin näkökulmasta. Kun energiamäärä alittuu käyttöydytään tavalla a ja kun se ylittyy käyttäydytään joktavalla b. Esimerkiksi energiahomeostasissa aivot todella toimivat tällä tavalla: kun glukoositasot laskevat, aktivoituu nälkäkäyttäytyminen. Ennustepoikkeama-teoria laajentaa tätä periaatetta: aivot eivät vain reagoi nykytilaan, vaan ennakoivat tulevia tarpeita ja virittävät käyttäytymistä sen mukaisesti toimiiko nykyiset refleksit vai tarvitaanko uusia.

Tämä selittäisi myös miksi aivot ovat niin halukkaita automatisoimaan käyttäytymistä - jokainen automatisoitu toiminto vapauttaa kognitiivisia resursseja muuhun käyttöön. Samalla se selittää miksi vanhoista tavoista on vaikea luopua: ne ovat energeettisesti tehokkaita, vaikka eivät olisikaan optimaalisia uudessa kontekstissa.

Tämä oli sinulta hieno kommentti, ja sen perusteella ymmärsin myös paremmin PP teoriaa. Jos tuon teorian ajattelee laajemmin, niin se käy järkeen, kunhan myös Bottom-Up prosessit otetaan huomioon.

Ja jos tuo "prediction error" tarkoittaa kaikkea mikä tarvitsee aktiivista prosessointia, niin se on yhteensopiva ajatusteni kanssa.

Mutta tuosta kognitiivisten resurssien vapautumisesta mulla herää kysymys. Toki automatisoitu käyttäytyminen on "tehokasta" monessakin mielessä.

Mutta toisaalta eikö jatkuva ennusteiden tekeminen kaikesta siitä mitä on mahdollista kokea siinä tilanteessa, ja sen vertaaminen varsinaiseen aistihavaintojen virtaan olekin a) melkein mahdotonta, ja toisaalta b) resursseja kuluttavaa?

Eikö ennustaminen ja ennusteiden vertaaminen ole jollakin tapaa siis erittäin kuluttava tapa käyttää aivojen rajallista kapasiteettia?

Ja toisaalta kussakin kontekstissa ja ympäristössä on lukemattomia muuttujia, joten kattavan ennusteen tekeminen mahdollisista tapahtumista siinä ulkoisessa ympäristössä on käytännössä mahdoton tehtävä. Kuinka kattavia ennusteita aivot siis tekevät? Ja riittääkö se? Vai syntyykö tuo "prediction error" lähes automaattisesti myös siitä että ne ennusteet eivät ole koskaan tietyllä tavalla riittäviä ja kaiken kattavia?

Eli mä mietin lähinnä tuota ennusteiden kattavuutta, prediction erroria, ja sitä mikä nousee tietoisuuteen?

Kuinka kattavia nuo aivojen ennusteet voivat olla, ja kuinka tämä vaikuttaa prediction erroriin? Ja kuinka kuluttavaa aivojen rajattujen resurssien kannalta tuo jatkuva ennusteiden tekeminen ja vertaaminen aistidataan on?


Mä itse näkisin, että aivot eivät tee "ennusteita" ihan joka asiasta, vaan homma perustuu enemmän taikka vähemmän sekä tiedostetuille että tiedostamattomille "odotuksille".

Odotukset ei ennusta ihan kaikkea, mutta liittyvät siinä tilanteessa relevantteihin asioihin. Kun olet autolla liikennevaloissa ja näet punaisen valon, niin sulla on odotus siitä, että kohta se vaihtuu vihreäksi. Ja kun se valo vaihtuu, niin reagoit siihen ja toimit tilanteen mukaan.

Mutta tossa tilanteessa sun "odotukset" liittyvät siis siihen liikennevalojen toimintaan, sekä siihen liittyvään muun liikenteen toimintaan. Odotat, että kun valo vaihtuu vihreäksi, niin kaista sulle on vapaa muulta liikenteeltä.

Eli tekeekö aivot ennusteita siitä, että muut autot pysähtyvät punaisiin valoihin, ja jos syntyy "prediction error" ettei näin kävisikään, niin salience verkosto nostaa tämän poikkeaman esiin? Päin vastoin, sulla on ennusteiden sijaan odotuksia tuossa tilanteessa, ja vaikka ne odotukset täyttyvätkin kaikki, niin se on niiden "odotusten mukainen tapahtumaketju", joka käsitellään, ja josta nousee relevantteja asioita käsiteltäväksi ja päätettäväksi sun tietoisuuteen.

Toki, jos siellä joku ajaa punaisia päin, niin tääkin nousee sun tietoisuuteen, mutta pääasiassa siis tapahtuu kuten kirjoititkin, että esiin nousee asioita jotka vaativat reagoimista.

Mutta edelleen, onko järkevää puhua ennusteista vai odotuksista? Musta näillä termeillä on ainakin hiuksen hieno ero kun puhutaan näistä asioista?

Olet tietysti oikeassa energiataloudessa. PP-teorian vahvuus ei ole kaiken kattavissa ennusteissa vaan nimenomaan siinä, että se toimii hierarkkisilla odotuksilla eri tasoilla sen sijaan että simuloisi jokaista yksityiskohtaa.

Motorisen oppimisen tutkimuksissa on havaittu että sisäiset mallit ja mentaaliset simulaatiot ovat energiatehokkaita tapoja oppia uusia taitoja verrattuna pelkkään ja konkreettiseen lihasvoimiakin allokoivaan yritys-erehdys -menetelmään (Schack et al., 2014). Mentaaliset liikesimulaatiot voivat vahvistaa yhteyksiä kognitiivisen representaation ja siihen liittyvien havainnollisten vaikutusten välillä.

Sinun liikennevalo-esimerkissäsi aivot eivät ennusta tarkkoja ajoituksia tai yksittäisten autojen liikkeitä, vaan ylläpitävät kontekstiriippuvaisia odotuksia: "liikennevalot toimivat säännöllisesti", "ihmiset noudattavat liikennesääntöjä". Kun nämä odotukset täyttyvät, ei synny merkittävää prediction erroria vaikka prosessoit kaiken aktiivisesti.

Tämä yhdistyy hyvin sinun 6-7 ulottuvuuden mallisi kanssa: kullakin ulottuvuudella on omat hierarkkiset odotuksensa. Esimerkiksi "normit"-ulottuvuudella odotus on että ihmiset pysähtyvät punaisiin valoihin. Jos tämä odotus rikkoutuu, salience-verkosto nostaa sen tietoisuuteen.

Energiatehokkuus tulee siitä että:
- Matalan tason rutiinit toimivat automaattisesti
- Korkeamman tason odotukset aktivoituvat vain tarvittaessa
- Yritys-erehdys -oppimista tarvitaan vain todellisten poikkeusten kohdalla

Sinun sosiologiset ulottuvuudet toimivat ikään kuin "odotusten kategorioina" - ne määrittelevät mitä kannattaa seurata kussakin kontekstissa sen sijaan että yritettäisiin ennustaa kaikkea.

Lähde:

Schack, T., Essig, K., Frank, C., & Koester, D. (2014). Mental representation and motor imagery training. Frontiers in Human Neuroscience, 8, 328. doi: 10.3389/fnhum.2014.00328

Joo, selvästikin tunnet tämän aihealueen, joka itselleni on aika vieras.

Mutta näin mäkin olen noita 6-7 kognitiivista moodia jollakin tavalla ajatellut. Ne on siis sellaisia asioita, joita on sosiologiassa, mutta myös psykologiassa tuotu esiin. Varsinkin tämä uusi osa tuosta hommasta, jossa mukaan tulee toisten ihmisten intentioiden ja emotionaalisen tilan arviointi. Mennään jo kovasti Theory of Mind (ToM) puolelle.

Ja näillä tiedoilla joita mulla on, niin rehellisesti en pysty tietenkään arvioimaan PP teorian kaikkia puolia, sen heikkouksia tai vahvuuksia. Luultavasti sen ovat keksineet älykkäät ihmiset, mutta lohduttaudun sillä että älykkäät ihmiset ovat olleet ennenkin tieteessä täysin väärässä.

Edelleen, tuo PP teoria on varmaankin ihan pätevä tietynlaiseen analyysiin, ja sä oletkin tuonut sen eri puolia tässä esille. Mutta silti, mä näkisin että lopullinen totuus on laajempi kokonaisuus, joka sisältää sekä Top-Down että Bottom-Up elementtejä.

Ja sitten tuo mitä me ei olla ollenkaan käsitelty päätöksentekoprosessissa, niin on oikeastaan tuon edellä tähän lankaan lataamani kuvion alaosa.

Mä näkisin, että Intressien ja Päämäärien määrittelyssä hedoninen Hyvä/Paha evaluaatio ja filtteröinti dominoi. Mutta kun mennään keinojen valintaan, niin rajoitettu rationaalisuus voisi toimia paremmin.

Ero näillä on se, että tuossa hedonisessa evaluaatiossa henkilö pyrkii tavoittelemaan hyötyjä (positiiviset kokemukset) ja välttelemään haittoja (negatiiviset kokemukset). Sen sijaan rajoitetussa rationaalisuudessa on kyse lähinnä vain hyödyn (utility) maksimoinnista. Eli valitaan se keino tarjolla olevista vaihtoehdoista, joka maksimoi tavoiteltavan lopputuloksen saavuttamisen todennäköisyyden.

Mutta ennen varsinaista toimintaa tulee vielä eteen nuo "Liikennevalot", jossa valinta ja päätös toiminnasta tapahtuu. Se perustuu sekä ulkoisten hyötyjen/haittojen että sisäisten hedonisten kokemusten arvioinnille.


Tuo kaikki mistä me ollaan puhuttu tässä langassa, niin on sitä informaation taustaprosessointia, jota tuossa päätöksentekoprosessissa käytettään hyväksi. Eli kognitiivinen prosessointi, joka on affektiivisesti filtteröitynyttä.

Mutta sitten täytyy vielä selittää se kuinka nämä kognitiiviset ja affektiiviset tausta-prosessit vaikuttavat itse siihen päätöksentekoprosessiin. Siinä prosessissa ensiksi kartoitetaan tilanne, määritellään intressit, valitaan päämäärä, ja sitten keinot, ja lopulta tehdään päätös toiminnasta.

Tää on taas kokonaan oma juttunsa joka vaatii selitystä.

Koska neurotieteelliset selitykset, kuten predictive processing, eivät tunnu olevan intuitiivisesti meistä kummankaan riittävässä hallinnassa, kysyin Google Geminiltä ideoita siitä, miten noita selitystä vaille jääneitä kokonaisuuksia voitaisiin kehittää ja syventää filosofisista ja humanistisista näkökulmista käsin. En tiedä josko olet jo itse keksinyt, mitä noiden asioiden selviämiseksi voisi tutkia, joten tämä nyt vain vaihtoehtona/ennakkona. Päätöksen teon ymmärtäminen ei varmasti edellytä neorotieteen syvällistä ymmärtämistä, vaan sitä voi tosiaan lähestyä myös filosofian ja humanististen tieteiden suunnasta. Voi olla intuitiihisesti helpompaa varsinkin jos kehiteltävän mallin muut osat pohjaavat vahvadti filosofisiin/humanististen tieteiden lähteisiin. Neurotiede kuten predictive ptocessing tai salience-verkosyo kun evät lisää tai poista välttämättä mitään, vaan neurotiede tarjoaa korkeintaan toisen näkökulman samoihin konsepteihin. Tässä yhteenveto Google Geminin ehdotetuista lähestymistavoista:

1. Eksistentialismi (Sartre): Mallissasi valinta (Choice) on kriittinen vaihe. Eksistentialismi korostaa valintaa vapauden ja vastuun tekona, joka määrittää ihmisen olemuksen. Tämä auttaa syventämään käsitystäsi siitä, miten "Arvostukset" ja "Intentiot" kietoutuvat yhteen itse vastuun kantamisen kanssa. Valinta ei ole vain rationaalinen laskelma, vaan olemassaolon luova teko.

2. Pragmatismi (James, Dewey): Purdue, erotat hedonisen arvioinnin ja rajatun rationaalisuuden. Pragmatismi tarjoaa synteesin, jossa ajattelun ja toiminnan arvoa arvioidaan niiden käytännöllisten seurausten kautta. Tässä näkökulmassa "Intentiot", "Keinot" ja "Totuudet" liittyvät toisiinsa toimivien ja hyödyllisten ratkaisujen löytämisessä. Se on lähestymistapa, joka yhdistää arvot ja teot niiden konkreettisessa onnistumisessa.

3. Sosiaalinen konstruktionismi ja symbolinen interaktionismi (Berger & Luckmann, Mead): Mainitset mallissasi "Käyttäytymisen" ja "Normien" merkityksen. Nämä filosofiat näkevät todellisuuden sosiaalisesti rakentuvana ja merkitykset neuvoteltavina. Ne auttavat ymmärtämään, miten "Normit", "Reiluus" ja "Käyttäytyminen" eivät ole staattisia ilmiöitä, vaan ne ovat dynaamisia ja muuttuvia, riippuen ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta.

4. Fenomenologia (Husserl, Merleau-Ponty): Kuvaat "Affektiivista filtteröintiä" tunteiden ja mielialan vaikutuksena. Fenomenologia tarkastelee subjektiivista kokemusta sellaisenaan, ilman ulkoisia selityksiä. Tämä voisi auttaa kuvaamaan tarkemmin sitä, millaista on kokea "arvostus" tai "reiluus" ja miten nämä kokemukset ohjaavat käyttäytymistä ennen varsinaista rationaalista harkintaa. Se avaa näkökulman suoraan kokemukseen, joka tapahtuu "cognition" taustalla.

Nämä lähestymistavat eivät pyri kumoamaan malliasi, vaan tarjoavat sille Geminin mielestä syvemmän humanistisen ulottuvuuden, joka keskittyy ihmisen kokemuksen, merkityksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen monimutkaisuuteen. Ehkä ne auttavat muotoilemaan kysymyksiä, jotka eivät keskity vain "miten aivot toimivat", vaan "mitä kokemus tarkoittaa" ja "miten merkitys luodaan". Tietysi kiinnostaisi kuulla jos sulla on itsellä ideoita, mistä lähteistä lähteä syventymään noihin selitystä vaille oleviin kohteisiin. Voisin yrittää itsekin tutustua niihin aikani kuluksi, sillä kehittelemäsi decision making process -malli vaikuttaa ihan järkevältä, vaikka en toki sen yksityiskohtia tunne yhtä seikkaperäisesti kuin sinä ne tunnet.

[Stadin öljylanne]

Kysyin Google Geminiltä myös neurotiteellisiä läheteitä kaaviokuvasi kokonaiauuksiin, jotka ovat ilmaisesti saatavilla tai scribid tietojärjestelmästä kuukausitilauksella:

Neurotieteiden näkökulmasta Purduen kaavioon liittyviä ilmiöitä, kuten **päätöksentekoa, tunteita ja kognitiivisia tiloja**, voidaan lähestyä useista lähteistä. Tässä ehdotuksia, jotka ovat saatavilla joko ilmaiseksi verkossa tai Scribd-palvelun kautta:

### Yleistä päätöksentekoneurotiedettä

1. **Daniel Kahneman - *Thinking, Fast and Slow***: Vaikka tämä ei ole neurotieteellinen teos sanan varsinaisessa merkityksessä, se on perusteos, joka selittää kahta järjestelmää: intuitiivista (System 1) ja rationaalista (System 2) ajattelua. Tämä auttaa ymmärtämään Purduen mainitsemaa **"Affektiivista filtteröintiä"** ja **"rajoitettua rationaalisuutta"**. Kirja on laajasti saatavilla ja siitä löytyy tiivistelmiä myös Scribdistä.
2. **Antonio Damasio - *Descartes' Error***: Damasio esittää, että tunteet (affective filtering) ovat olennainen osa rationaalista päätöksentekoa, eivätkä vain "suodatin". Hän käsittelee somatiivisten merkitsijöiden hypoteesia, joka liittyy vahvasti Purduen esittämään ajatukseen, että **hedoninen valenssi** (hyvä/paha) vaikuttaa päätöksentekoon. Kirjasta löytyy osia Scribdistä.

### Predictive Processing ja sen soveltaminen

1. **Andy Clark - *Surfing Uncertainty***: Tämä teos on yksi parhaista yleistajuisista johdannoista **predictive processing -teoriaan**. Se selittää, miten aivot pyrkivät jatkuvasti ennustamaan ympäristöään ja miten **prediction error** (ennuste-ero) ohjaa oppimista. Tämä auttaa ymmärtämään, miten Purduen mainitsemat **"Totuudet"** ja **"Käyttäytyminen"** päivittyvät jatkuvasti. Teos saattaa olla saatavilla Scribdissä.
2. **Karl Fristonin työt**: Friston on predictive processing -teorian isä. Hänen alkuperäiset artikkelinsa, kuten **"A Free Energy Principle for the Brain"**, ovat monimutkaisia, mutta niihin liittyy monia yleistajuisia selityksiä ja tiivistelmiä verkossa (esim. Fristonin haastattelut Youtubessa). Ne auttavat ymmärtämään **energiatehokkuutta**, josta mainitsit.

### Erityisartikkelit ja -teemat

1. **"Neuroeconomics"** (Neuroekonomia): Tämä ala yhdistää neurotiedettä, psykologiaa ja taloustiedettä tutkiakseen päätöksentekoa. Alasta on paljon artikkeleita, jotka käsittelevät **hyödyn (utility) maksimointia** ja arvojen kognitiivista käsittelyä. Voit etsiä hakusanoilla "neuroeconomics review article" tai "neural basis of decision making" Google Scholarista. Monet tiedelehdet tarjoavat artikkeleita ilmaiseksi.
2. **"Affective Neuroscience"** (Affektiivinen neurotiede): Jaak Pankseppin työt ovat klassikoita tällä alalla. Ne keskittyvät tunteiden aivomekanismeihin. Tämän alan tietämys syventää Purduen kaavion **"Affektiivista filtteröintiä"** ja **"Arvostuksia"**.
3. **"Social Neuroscience"** (Sosiaalineurotiede): Tutkii sosiaalisen vuorovaikutuksen, kuten **"Normien"** ja **"Reiluuden"**, aivoperustaa. Artikkelit, jotka käsittelevät esimerkiksi **ultimatum-peliä**, ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, miten aivot prosessoivat reiluutta. Näitä artikkeleita voi etsiä esimerkiksi Google Scholarista.

Nämä lähteet tarjoavat hyvän perustan ymmärtää Purduen esittämiä käsitteitä neurotieteellisen tutkimuksen kautta.

Vaikuttaisi siltä, että Kahnemanin teos löytyy internet arcivesta. Google-hakuun "thinking fast and slow internet archive". Samoin vaikuttaisi löytyvän Damasion Descartes' error. Google-hakuun "descartes error internet archive"

Liiteenä kaaviokuvasi jonka aiemmin jo postasit keskusteluun.

[Purdue]

Nämä lähestymistavat eivät pyri kumoamaan malliasi, vaan tarjoavat sille Geminin mielestä syvemmän humanistisen ulottuvuuden, joka keskittyy ihmisen kokemuksen, merkityksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen monimutkaisuuteen. Ehkä ne auttavat muotoilemaan kysymyksiä, jotka eivät keskity vain "miten aivot toimivat", vaan "mitä kokemus tarkoittaa" ja "miten merkitys luodaan". Tietysi kiinnostaisi kuulla jos sulla on itsellä ideoita, mistä lähteistä lähteä syventymään noihin selitystä vaille oleviin kohteisiin. Voisin yrittää itsekin tutustua niihin aikani kuluksi, sillä kehittelemäsi decision making process -malli vaikuttaa ihan järkevältä, vaikka en toki sen yksityiskohtia tunne yhtä seikkaperäisesti kuin sinä ne tunnet.

Joo, kiitos että näit vaivaa tän kanssa. Nuo Geminin syvällisemmät muotoilut ja ehdotukset ei nyt suoraan soittanut kelloja mun päässä, mutta mulla on aika valmiit ajatukset tuon kuvion alalaidankin ymmärtämiseksi. Nuo kaikki käsitteet (eksistentialismi, pragmatismi, sosiaalinen konstruktionismi ja SI, sekä fenomenologia) on kyllä kaikki tuttuja, mutta näissä analyyseissä haen hieman eri viboja.

Nuo päätöksenteon kaksi ekaa vaihetta, intressien kartoitus ja päämäärien asettaminen, niin niihin vaikuttaa enemmänkin "hedoninen valenssi" Carruthersin hengessä. Eli intressit selviävät sillä, että kartoitetaan ne asiat jotka on positiivisia omalta kannalta ja mitkä on negatiivisia. Päämäärät voidaan myös tältä osin asettaa hedonistisesti.

Kun sitten ruvetaan valitsemaan keinoja noihin päämääriin pääsemiseksi, niin homma on enemmän (rajoitetun) rationaalisuuden ehdoilla tapahtuvaa maksimointia, jolla pyritään valitsemaan se keino jolla päämäärän saavuttaminen maksimoidaan.

Choice kohta eli päätös toiminnasta tai siitä luopumisesta on mun Liikennevalohypoteesiin perustuva valinta, jossa päätöksen sanelee lopulta sisäinen hedoninen ja emotionaalinen affektuaalinen balanssi, sekä toisaalta ulkoisessa materialaisessa ympäristössä olevien mahdollisten hyötyjen ja haittojen balanssi. Tähän voisi soveltaa jonkinlaista "hyötyfunktioita" jollaisia on esitetty psykologiassa ja käyttäytymistaloustieteessä.


Tossa on ihan hyvä open access artikkeli jossa on tutkittu päätöksentekoa hedonismin ja rationaalisuuden näkökulmasta:

Decision making: rational or hedonic?

The present results thus confirm the hypothesis that maximization of experienced pleasure (i.e., experience value) and its counterpart, minimization of displeasure, occur in the decision-making process.
. . .
The hypothesis that hedonicity is the main key in decision making has gained momentum in the recent years. Johnston also reached the conclusion that hedonicity is the dimension of the mind that allows us to decide independently from rationality. Thus hedonicity is likely to explain intuition as a valuable and reliable problem-solving tool. Decision-making seems to reflect two processes: a rational one, when the subject has the necessary information and cultural background, and a hedonic one, when the subject cannot think through the situation for time pressure or lack of information.
. . .
The result would support the conclusion that the main concern of decision makers is to maximize pleasure rather than rationality in their decisions. Even when told to make a rational choice, participants' decisions were close to their hedonic choices.

Eli tuossa on tutkimustulosta, jossa todetaan että päätöksenteossa käytetään sekä hedonistista että rationaalista ajattelua hyväksi.

Mun hypoteesi on se, että hedoninen evaluaatio dominoi intressien ja päämäärien kartoituksen vaiheessa, mutta keinojen valinta, joka vaatii enemmän faktuaalista ajattelua, niin sitä dominoi rajoitettu rationaalisuus.

Ja lopullinen päätös toimia (choice) on taas eräällä tavalla hedoninen, jossa henkilö punnitsee sekä ulkoisia että sisäisiä hyötyjä ennen toimintaan ryhtymistä.

[Purdue]

Kysyin Google Geminiltä myös neurotiteellisiä läheteitä kaaviokuvasi kokonaiauuksiin, jotka ovat ilmaisesti saatavilla tai scribid tietojärjestelmästä kuukausitilauksella:

Neurotieteiden näkökulmasta Purduen kaavioon liittyviä ilmiöitä, kuten **päätöksentekoa, tunteita ja kognitiivisia tiloja**, voidaan lähestyä useista lähteistä. Tässä ehdotuksia, jotka ovat saatavilla joko ilmaiseksi verkossa tai Scribd-palvelun kautta:

### Yleistä päätöksentekoneurotiedettä

1. **Daniel Kahneman - *Thinking, Fast and Slow***: Vaikka tämä ei ole neurotieteellinen teos sanan varsinaisessa merkityksessä, se on perusteos, joka selittää kahta järjestelmää: intuitiivista (System 1) ja rationaalista (System 2) ajattelua. Tämä auttaa ymmärtämään Purduen mainitsemaa **"Affektiivista filtteröintiä"** ja **"rajoitettua rationaalisuutta"**. Kirja on laajasti saatavilla ja siitä löytyy tiivistelmiä myös Scribdistä.
2. **Antonio Damasio - *Descartes' Error***: Damasio esittää, että tunteet (affective filtering) ovat olennainen osa rationaalista päätöksentekoa, eivätkä vain "suodatin". Hän käsittelee somatiivisten merkitsijöiden hypoteesia, joka liittyy vahvasti Purduen esittämään ajatukseen, että **hedoninen valenssi** (hyvä/paha) vaikuttaa päätöksentekoon. Kirjasta löytyy osia Scribdistä.

### Predictive Processing ja sen soveltaminen

1. **Andy Clark - *Surfing Uncertainty***: Tämä teos on yksi parhaista yleistajuisista johdannoista **predictive processing -teoriaan**. Se selittää, miten aivot pyrkivät jatkuvasti ennustamaan ympäristöään ja miten **prediction error** (ennuste-ero) ohjaa oppimista. Tämä auttaa ymmärtämään, miten Purduen mainitsemat **"Totuudet"** ja **"Käyttäytyminen"** päivittyvät jatkuvasti. Teos saattaa olla saatavilla Scribdissä.
2. **Karl Fristonin työt**: Friston on predictive processing -teorian isä. Hänen alkuperäiset artikkelinsa, kuten **"A Free Energy Principle for the Brain"**, ovat monimutkaisia, mutta niihin liittyy monia yleistajuisia selityksiä ja tiivistelmiä verkossa (esim. Fristonin haastattelut Youtubessa). Ne auttavat ymmärtämään **energiatehokkuutta**, josta mainitsit.

### Erityisartikkelit ja -teemat

1. **"Neuroeconomics"** (Neuroekonomia): Tämä ala yhdistää neurotiedettä, psykologiaa ja taloustiedettä tutkiakseen päätöksentekoa. Alasta on paljon artikkeleita, jotka käsittelevät **hyödyn (utility) maksimointia** ja arvojen kognitiivista käsittelyä. Voit etsiä hakusanoilla "neuroeconomics review article" tai "neural basis of decision making" Google Scholarista. Monet tiedelehdet tarjoavat artikkeleita ilmaiseksi.
2. **"Affective Neuroscience"** (Affektiivinen neurotiede): Jaak Pankseppin työt ovat klassikoita tällä alalla. Ne keskittyvät tunteiden aivomekanismeihin. Tämän alan tietämys syventää Purduen kaavion **"Affektiivista filtteröintiä"** ja **"Arvostuksia"**.
3. **"Social Neuroscience"** (Sosiaalineurotiede): Tutkii sosiaalisen vuorovaikutuksen, kuten **"Normien"** ja **"Reiluuden"**, aivoperustaa. Artikkelit, jotka käsittelevät esimerkiksi **ultimatum-peliä**, ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, miten aivot prosessoivat reiluutta. Näitä artikkeleita voi etsiä esimerkiksi Google Scholarista.

Nämä lähteet tarjoavat hyvän perustan ymmärtää Purduen esittämiä käsitteitä neurotieteellisen tutkimuksen kautta.

Vaikuttaisi siltä, että Kahnemanin teos löytyy internet arcivesta. Google-hakuun "thinking fast and slow internet archive". Samoin vaikuttaisi löytyvän Damasion Descartes' error. Google-hakuun "descartes error internet archive"

Liiteenä kaaviokuvasi jonka aiemmin jo postasit keskusteluun.

Joo, näistä löytyy jo enemmän yhtymäkohtia tuohon mun kaavioon.

Tuo Kahnemanin "Thinking, Fast and Slow" pitäisi lukea jossakin välissä. Nyt mulla on työn alla muiden kirjojen joukossa Kahneman & Diener & Schwarz toimittama kirja (1999) "Well-Being: The Foundations of Hedonic Psychology".

Tuossa riittää pureskeltavaa pitkäksi aikaa kaiken muun lukemisen ohella. Siinä on heti alussa Kahnemanin artikkeli "Objective Happiness", jossa hän pohtii tuota Hyvä/Paha akselia, joka mun noissa 6-7 moodissa siis on Arvostusten (Valuations) alle laitettu.

[Stadin öljylanne]

^

Kahnemanin Ajattelu, nopeasti ja hiitaasti ja Damasion Descartesin virhe, löytyvät suomen kielisinä molemmat pääkaupunkiseudun kirjastosta:

Kahneman/Ajattelu, nopeasti ja hiitaasti, https://helmet.finna.fi/Record/helmet.2 ... 5115252051
Damasio/Descartesin virhe, https://helmet.finna.fi/Record/helmet.1 ... 5115254046

Olen lukenut molemmat joskus 14 vuotta sitten enkä muista niistä kuin pääteesit *. Pitää jossain välissä varmaan taas lukea ne.

* Todennäköisesti mieleni on konfabuloinut "pääteesit", enkä todellisuudessa muista niitä

[Purdue]

^

Kahnemanin Ajattelu, nopeasti ja hiitaasti ja Damasion Descartesin virhe, löytyvät suomen kielisinä molemmat pääkaupunkiseudun kirjastosta:

Kahneman/Ajattelu, nopeasti ja hiitaasti, https://helmet.finna.fi/Record/helmet.2 ... 5115252051
Damasio/Descartesin virhe, https://helmet.finna.fi/Record/helmet.1 ... 5115254046

Olen lukenut molemmat joskus 14 vuotta sitten enkä muista niistä kuin pääteesit *. Pitää jossain välissä varmaan taas lukea ne.

* Todennäköisesti mieleni on konfabuloinut "pääteesit", enkä todellisuudessa muista niitä

Kiitos vaivannäöstä. Mulla on vaan se periaate, että pyrin kaikki merkittävimmät kirjat hankkimaan itselleni kotiin. Mä lähes poikkeuksetta teen lyijykynällä alleviivauksia ja merkintöjä kirjoihin, ja silloin niitä on nopeampi selata uudemman kerran.

Katselin, että tuo Kahnemanin opus englannin kielisenä on pokkarina 16 euroa ja nidottuna 20 euroa. Ei ole hinnalla pilattu, ja mä tykkään muutenkin lukea lähes kaiken englannin kielellä.

Pitänee katsoa, jos tuon innostuisi jossakin välissä tilaamaan. Nyt on kuitenkin tällä hetkellä aika lailla luettavaa jonossa.

[Purdue]

Taidanpa tehdä tuosta taulukosta vielä yhteenvedon tänne...

[Purdue]

Eli tässä yhteenvetoa tuohon taulukkoon liittyen:

Decision_Traffic_Light_170825a.png

Eli kuinka tuota taulukon ylä- ja alalaitaa tulisi tulkita tuon päätöksentekoprosessin näkökulmasta.


Tuossa taulukon ylälaidassa on ensinnäkin kaksi tasoa:
1) Kognitiivinen eli kognition 6 moodia ( Kommentti moodeista löytyy täältä)
2) Affektiivinen eli affektiivinen filtteröinti

Pointti on siis se, että päätöksenteon alkuvaiheessa, kun kartoitetaan intressejä ja päämääriä, niin tuo affektiivinen filtteröinti dominoi tuota kognitiivista päättelyä (Hedonic valence dominates). Ja kun päästään valitsemaan keinoja, niin affektiivisen filtteröinnin merkitys suhteessa heikkenee, ja henkilö harkitsee eri mahdollisuuksia enemmän tietoon perustuvien kognitioiden näkökulmasta (Bounded rationality).

Kummassakin vaiheessa tapahtuu sekä kognitiivista evaluaatiota että affektiivista filtteröintiä, mutta niiden suhteellinen painoarvo vaihtelee.


Sitten kun päästään siihen vaiheeseen päätöksenteossa, että on tehtävä valinta (Choice) että toimitaanko vai ei, niin tuo Liikennevalohypoteesin (Traffic Light) mukainen hedoninen ja affektiivinen valinta taas aktivoituu.

Tuo Liikennevalo tarkoittaa sitä, että henkilö vertailee "sisäisen maailmansa" mahdollisia positiivisia ja negatiivisia kokemuksia "ulkoisen maailman" mahdollisiin hyötyihin ja haittoihin.

Nuo vaihtoehdot on kuvattu seuraavassa taulukossa:

Traffic_Light_200825b.png

Taulukossa ruudut 1A ja 2B ovat "helppoja" valintoja, koska sekä ulkoiset että sisäiset asiat osoittavat samaan suuntaan.

1B on tilanne, jossa verrataan Sisäisten Hyötyjen ja Ulkoisten Haittojen suhdetta. 2A on tilanne, jossa verrataan Sisäisten Haittojen ja Ulkoisten Hyötyjen suhdetta.

Kummassakin tapauksessa on kolme vaihtoehtoa riippuen tuosta balanssista:
- Vihreä valo eli henkilö päättää toimia
- Keltainen valo eli henkilö epäröi
- Punainen valo eli henkilö luopuu toiminnasta


¤¤¤
Tuossa siis tuon taulukon perusidea esitetty pähkinänkuoressa.

[Stadin öljylanne]

Liikennevalohypoteesisi vaikuttaa intuitiivisesti järkevältä. Nelikentässään on mielestäni ylipäätään kaikki mahdolliset vaihtoehdot päätöksenteossa lueteltu.

Tulkitsenko oikein jos tulkitsen hedonismin olevan synonyymi Liikennevalohypoteesin nelikentässä kuvatulle toteutuneelle vaihtoehdolle? Vai tarkoittaako hedonismi tässä sitä, että nelikentästä toteutuu vain sisäisten ärsykkeiden kannalta mieluisin vaihtoehto ts. osa Liikennevalohypoteesin nelikentän vaihtoehdoista eivät näin koskaan käytännössä toteutuisi?

[Purdue]

Liikennevalohypoteesisi vaikuttaa intuitiivisesti järkevältä. Nelikentässään on mielestäni ylipäätään kaikki mahdolliset vaihtoehdot päätöksenteossa lueteltu.

Tulkitsenko oikein jos tulkitsen hedonismin olevan synonyymi Liikennevalohypoteesin nelikentässä kuvatulle toteutuneelle vaihtoehdolle? Vai tarkoittaako hedonismi tässä sitä, että nelikentästä toteutuu vain sisäisten ärsykkeiden kannalta mieluisin vaihtoehto ts. osa Liikennevalohypoteesin nelikentän vaihtoehdoista eivät näin koskaan käytännössä toteutuisi?

Hyviä kysymyksiä sulla, ja täytyy tunnustaa että tää on vielä "a work in progress" mulla. Mutta tässä mun ajatuksia.

Tuo yllä oleva nelikenttä siis kuvaa Liikennevalohypoteesia, jossa valinta perustuu sisäisten ja ulkoisten hyötyjen ja haittojen hedoniselle ja ylipäätään affektuaaliselle vertailulle (emootiot osa tätä).

Noissa tapauksissa, joissa sisäiset ja ulkoiset hyödyt osoittavat samaan suuntaan, niin valinnat on helppoja. Mutta noissa tapauksissa joissa ulkoiset ja sisäiset tekijät osoittavat eri suuntaan, niin olen katsonut että sisäinen valenssi ja ylipäätään tunne siitä valinnasta ajaa ulkoisten tekijöiden yli.

Noissa ruuduissa se vasemman puoleinen plus tai miinus merkki on aina "internal" ja oikeanpuoleinen "external". Jos siis sisäinen hyöty koetaan ulkoista haittaa suuremmaksi, niin henkilö toteuttaa teon. Tämä esimerkki voisi olla vaikkapa altruistinen teko, jossa henkilö saa sisäistä mielihyvää siitä, että hän uhraa jotakin ulkoisesti jonkun toisen puolesta. Päinvastaisessa tapauksessa jossa sisäinen hyöty jää pienemmäksi kuin ulkoinen haitta, niin teko jää tekemättä.

Tässä nyt on ajateltava sitä, että mihin nuo internal ja external eli sisäinen ja ulkoinen viittaavat. Ulkoinen viittaa materiaalisen ulkoisen maailman puitteissa tapahtuviin ilmiöihin (fysikaaliset tapahtumat, ihmisten havaittavissa oleva käyttäytyminen, ja aistituntemukset). Sisäinen taas viittaa subjektiivisen mentaalisen maailman puitteissa tapahtuviin ilmiöihin (hedoninen valenssi, emootiot).

Mutta sitten toisaalta, ja tämä on tärkeää, sekä sisäinen että ulkoinen ovat "subjektiivisia evaluaatioita"!

Tuota ulkoista maailmaa siis arvioidaan sen mukaan millaisia hyötyjä taikka haittoja siellä on mahdollisesti saatavissa taikka vältettävissä. Se on myös subjektiivinen analyysi, vaikka perustuukin faktoille ja kognitiiviselle ajattelulle pääasiassa.

Ja tuo sisäinen maailma on myös subjektiivinen evaluaatio, mutta toimii enemmän tuon affektiivisen hedonisen ja emotionaalisen tunnepuolen kautta.

Ja nämä kaksi subjektiivista evaluaatiota ovat noissa liikennevaloissa vastakkain. Toisaalta on subjektiivinen näkemys ulkoisesta maailmasta. Voi olla vaikkapa kysymys sijoituspäätöksestä, jossa on mahdollisuus tehdä hieman rahaa. Mutta yhtä lailla on subjektiivinen näkemys sisäisestä maailmasta. Jos tuo henkilö on erittäin riskejä karttava persoona, niin nämä potentiaaliset sisäiset haitat (odotettu pettymys koetusta taloudellisesta tappiosta) niin ajavat noiden mahdollisten ulkoisten voittojen edelle.

Kyse on siis sisäisestä subjektiivisesta evaluatiivisesta balanssista, jossa (osin alitajuisesti) verrataan ulkoisia tekijöitä ja sisäisiä tekijöitä, ja joissa sisäisillä tekijöillä on lopulta se viimeinen sana.

Päätöksenteossa siis emootiot ratkaisevat lopulta. Ja tätähän tukee mm. tutkimus. Ihmisillä joilla on jonkin aivovamman takia emootiot häiriintyneet, niin on vaikea tehdä valintoja ja päätöksiä.

Mun hypoteesi on se, että näillä ihmisillä on vaikea tehdä päätöksiä, koska tuo sisäinen balanssi ja evaluaatio ei toimi. Ja pelkän ulkoisen balanssin perusteella voi joskus olla vaikea tehdä päätöksiä, jos ei ole yhtä selkeää voittavaa vaihtoehtoa.

Ja lopulta kun kysyit noista vaihtoehdoista, niin kaikki skenaariot ovat mahdollisia ja voivat toteutua päätöksenteossa mitä tuossa nelikentässä on.

[Purdue]

Tulkitsenko oikein jos tulkitsen hedonismin olevan synonyymi Liikennevalohypoteesin nelikentässä kuvatulle toteutuneelle vaihtoehdolle?

Ja heti perään toinen vastaus. Mun Pääsääntöisen Hedonismin konsepti lähtee liikkeelle siitä, että yksilöllä on kolme motiivia:

1) Tavoitella hyötyjä (positiiviset kokemukset)
2) Vältellä haittoja (negatiiviset kokemukset)
3) Hyväksyä haitat (negatiiviset kokemukset)


Ja tässä on nyt ensinnäkin kyse siitä, mitä hyötyjen sekä positiivisten kokemusten tavoittelu tarkoittaa?

Tässä täytyy sanoa, että henkilö tavoittelee sekä ulkoisia hyötyjä että sisäisiä positiivisia kokemuksia.

Loppupeleissä sisäiset positiiviset kokemukset eivät synny tyhjästä, vaan ovat kytköksissä ulkomaailman tapahtumiin.

Eli kun tavoittelen jotakin ulkoista hyötyä, niin siihen liittyy sisäiset positiiviset taikka negatiiviset kokemukset.

Kun välttelen ulkoisia haittoja, niin siihenkin liittyy sisäiset kokemukset. Ja kun hyväksyn ulkoiset haitat, niin sisäiset positiiviset kokemukset määrittelevät valintani.


Eli Pääsääntöisen Hedonismin voi loppupeleissä katsoa viittaavaan sekä ulkoisiin että sisäisiin motiiveihin ja palkintoihin. Motivaatiopsykologiassa taidetaan käyttää termejä (intrinsic ja extrinsic).

Me siis tavoitellaan ulkoisessa maailmassa olevia materiaalisia hyötyjä, mutta niiden hyötyjen arvon ratkaisee lopulta sisäiset hedoniset tekijät.

Ja me tavoitellaan siis sekä ulkoisia että sisäisiä asioita. Pääsääntöisen Hedonismin pitää itse asiassa pystyä käsittelemään sekä ulkoisen että sisäisen maailman tapahtumia, ja se voidaan esittää kahdessa muodossa:

a) Muodossa jossa painotetaan hyötyjä ja haittoja kiinnitetään huomiota ulkoiseen maailmaan.
b) Muodossa jossa painotetaan positiivisia ja negatiivisia kokemuksia, niin kiinnitetään huomiota sisäiseen maailmaan.


Olen täällä foorumilla aiemmin esittänyt 3x3 taulukon, jossa Pääsääntöistä Hedonismia tarkastellaan dyadisen vuorovaikutuksen näkökulmasta, ja siinä nuo Gains/Losses skenaariot on esitetty ulkoisen maailman hyötyjen ja tappioiden näkökulmasta.


Mutta tällainen on Pääsääntöinen Hedonismi jos sitä ajatellaan Liikennevalohypoteesin sekä ulkoisen ja sisäisen maailman lähtökohdista.

[Stadin öljylanne]

Onko valensin nimeäminen erikseen hedonistiseksi redundanttia? Hedonismilla kun viitataan yleiseen mielihyvän tavoitteluun kun taas valenssi on primitiivireaktio selviytymiseksi, joka ei aina johda, jos sitä seuraa, mielihyvään. Jos hedonismilla viitataan primitiivireaktioon, oli sen seurauksena mielihyvää tai ei, käsite menettää merkityksensä.