Keskustelua faktoista

[Naturalisti]

No niin, tossahan sä olit hienosti tehnyt yhteenvetoa noista mun ja tekoälyn tekemistä aiemmista pohdinnoista. Joten jätän metaetiikan syvällisemmän kommentoinnin tuolta osin siihen.

Mutta sitten tuosta autonomisesta artefaktista. Kuinka sellaisen saisi rakennettua tämän kaiken käydyn keskustelun perusteella?


Tossa muutama etappi:

1) Tehdään sen tekoälyn motivaatioon liittyvä perusta Pääsääntöisen Hedonismin pohjalta. Eli sillä on kolme motiivia: tavoitella hyötyjä eli positiivisia kokemuksia, vältellä tappioita eli negatiivisia kokemuksia, tai hyväksyä tappiot eli negatiiviset kokemukset.

2) Negatiiviset kokemukset voidaan hyväksyä viivytetyn tarpeen tyydytyksen, altruismin, normien seurannan, identiteetin ylläpidon taikka reiluuden ylläpidon seurauksena.

3) AI äly tarkkailee maailmaa 5 kognitiivisen linssin läpi: totuudet (tosi/epätosi), arvot (hyvä/paha), normit (oikein/väärin), käyttäytyminen (tulkittu tosi/epätosi) ja reiluus (reilu/epäreilu).

4) Luodaan hyötyfunktio, joka ottaa huomioon noiden kognitioiden avulla luodun informaation, ja tulkitsee sitä niin, että se maksimoi hyödyn ja minimoi haitat.

5) Tappioiden hyväksynnän kohdalla hyötyfunktio pyrkii varmistamaan hyödyn esim. pidemmän aikavälin näkökulmasta, jolloin tappioiden hyväksyntäkin on riippuvainen hedonisesta valenssista viime kädessä.

6) Tuolle hyötyfunktiolle on olemassa erilaisia malleja, ja sen pitäisi panna järjestykseen: haittojen minimointi, lyhyen aikavälin hyötyjen tavoittelu, pitkän aikavälin hyötyjen tavoittelu, ja toisten toimijoiden auttaminen. Näiden optimaalinen järjestys riippuu siitä tavoitellaanko yksilöllistä vaiko yhteistä hyötyä.

7) Moraali sille tekoälylle voidaan luoda esim. niin, että se pohtii erilaisia toimintamalleja 3 x 3 taulukon mukaan, jossa on sekä sen itsensä että vuorovaikutuksen toisen osapuolen hyötyjen tavoittelu, haittojen välttely ja haittojen hyväksyntä taulukoituna. Nämäkin voidaan luultavasti asettaa jonkinlaisen hyöty- ja moraalipohdinnan alaiseksi.


Tuossa nyt muutama idea tän käydyn keskustelun perusteella että kuinka itse lähtisin rakentamaan sosiaalista tekoälyä, joka pystyy tekemään myös moraalisia valintoja.

Luultavasti se olisi loppupeleissä kuitenkin moraalisesti yhtä täydellinen/epätäydellinen kuin ihminenkin on. Eli virhearvioita ei voitaisi aina silloin tällöin välttää, jos hyötyfunktion tuloksena lyhyen aikavälin oma etu ajaisi yhteisen hyvän edelle.

Toki tuota hyötyfunktion ja prioriteettien toimintaa voidaan muuttaa vaikka sillä tavalla, että jotkin oikeudet taikka normit, joita ei saa missään nimessä rikkoa, niin ajavat kaiken muun edelle. Joko kategorisesti taikka sitten niin että kun jokin "threshold" ylittyy, niin oikeudet ajavat hyötyfunktion edelle, ja silloin sen on pakko noudattaa sitä normia.

Tästä kaikesta sain Copilotilta ihan matematiikkaan perustuvaa hyödyllistä analyysiä luettavakseni.

Ajattelin lähinnä sellaista vuoropuhelua, jossa pyrkisimme molemmat lähestymään korvien välistä toiminnallisuutta omista näkökulmistamme ja pohtimaan, miten ne voisivat kohdata. Sinulla on jo entuudestaan vahva tausta sosiologisessa ajattelussa, ja olemme aiemmissa keskusteluissa vaihtaneet näkemyksiä esimerkiksi bussikuski–matkustaja- ja tarjoilija–asiakas-esimerkkien kautta käyttäytymisen sosiaalisista mekanismeista. Ajattelu on tässä mielessä mielen sisäistä käyttäytymistä.

Copilotilta saamissasi kuvauksissa oli kiinnostavaa informaatiota siitä, mitkä aivojen alueet osallistuvat erilaisiin toimintoihin. Itse olen aiemmin viitannut Jeff Hawkinsin ideoihin ja erityisesti hänen esittämäänsä aivokuoren pylväiden hierarkkiseen tilakonehypoteesiin, joka voisi tarjota mallin käyttäytymistä ja ajattelua tuottavien tapahtumasekvenssien toteuttamiseen.

Kognitiivinen psykologia nojaa edelleen vanhentuneeseen tietokonemetaforaan, erityisesti selittäessään mielen muistityyppejä ja niiden toiminnallisuutta. Todellisuudessa aivokuoressa ei ole erillisiä muistimoduuleja, vaan kaksi muistielementtien tyyppiä: neuronien soomat, jotka vastaavat lyhytaikaisesta muistista, ja synapsit, jotka vastaavat pitkäaikaisesta muistista. Välittäjäaineiden säätelymekanismit vaikuttavat näihin neuraalisiin prosesseihin moduloivasti – kuten ilmasto vaikuttaa säätilaan.

Aivokuoren tietoisesta toiminnasta vastaavien pylväiden synaptiset kytkennät määräytyvät geneettisesti vain alkuasetusten osalta. Yksilön elämän aikana omaksuttu informaatio – meemit – tallentuu synapseihin sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Jo omaksuttu informaatio vaikuttaa siihen, miten uusi informaatio vastaanotetaan ja muuntuu. Tämä on keskeinen mekanismi kulttuurisen oppimisen ja ajattelun muovautumisen kannalta.

Täsmennettynä ehdotukseni olisi seuraava:
Kuvaisit itse, miten näitä listaamiasi etappeja – kuten pääsääntöinen hedonismi, hyötyfunktio ja moraalinen päätöksenteko – voisi lähestyä metaetiikan ja kognitiivisen psykologian näkökulmasta. Minä puolestani yrittäisin ideoida, minkälaiset neuraaliset rakenteet voisivat toteuttaa määrittelemäsi toiminnallisuuden. Näin voisimme rakentaa yhteistä mallia, jossa filosofinen ja kulttuurinen jäsennys kohtaa neurofysiologisen toteutettavuuden.

Ehkä tällainen lähestymistapa voisi tuottaa kiinnostavaa keskustelua – ja jopa myös uusia oivalluksia siitä, miten autonominen artefakti voisi toimia sosiaalisessa yhteisössä moraalisesti mielekkäällä tavalla. Miltä tämmöinen jatko sinusta kuulostaisi?

[Purdue]

Ajattelin lähinnä sellaista vuoropuhelua, jossa pyrkisimme molemmat lähestymään korvien välistä toiminnallisuutta omista näkökulmistamme ja pohtimaan, miten ne voisivat kohdata. Sinulla on jo entuudestaan vahva tausta sosiologisessa ajattelussa, ja olemme aiemmissa keskusteluissa vaihtaneet näkemyksiä esimerkiksi bussikuski–matkustaja- ja tarjoilija–asiakas-esimerkkien kautta käyttäytymisen sosiaalisista mekanismeista. Ajattelu on tässä mielessä mielen sisäistä käyttäytymistä.

Copilotilta saamissasi kuvauksissa oli kiinnostavaa informaatiota siitä, mitkä aivojen alueet osallistuvat erilaisiin toimintoihin. Itse olen aiemmin viitannut Jeff Hawkinsin ideoihin ja erityisesti hänen esittämäänsä aivokuoren pylväiden hierarkkiseen tilakonehypoteesiin, joka voisi tarjota mallin käyttäytymistä ja ajattelua tuottavien tapahtumasekvenssien toteuttamiseen.

Mulla on rehellisesti sanottuna tällä hetkellä täys työ tutustua noihin Copilotilta ja Geminiltä saamiini vastauksiin, joita on päälle 250 sivua.

Ja mulla on fokus tällä hetkellä vahvasti tuossa "pääsääntöisessä hedonismissa" ja sen eri sovelluksissa. Tuo Geminiltä saamani päälle 30-sivuinen essee joka käsittelee pääsääntöistä hedonismia on itse asiassa täynnä neurotieteellistä analyysiä siitä mitkä aivoalueet osallistuvat näihin pääsääntöisen hedonismin kolmeen motiivityyppiin.

En oikein näe mitä lisäarvoa siitä saadaan jos rupean roiskimaan niitä tutkimustuloksia tänne summan mutikassa, kun sitä materiaalia on aika lailla.

Täsmennettynä ehdotukseni olisi seuraava:
Kuvaisit itse, miten näitä listaamiasi etappeja – kuten pääsääntöinen hedonismi, hyötyfunktio ja moraalinen päätöksenteko – voisi lähestyä metaetiikan ja kognitiivisen psykologian näkökulmasta. Minä puolestani yrittäisin ideoida, minkälaiset neuraaliset rakenteet voisivat toteuttaa määrittelemäsi toiminnallisuuden. Näin voisimme rakentaa yhteistä mallia, jossa filosofinen ja kulttuurinen jäsennys kohtaa neurofysiologisen toteutettavuuden.

Ehkä tällainen lähestymistapa voisi tuottaa kiinnostavaa keskustelua – ja jopa myös uusia oivalluksia siitä, miten autonominen artefakti voisi toimia sosiaalisessa yhteisössä moraalisesti mielekkäällä tavalla. Miltä tämmöinen jatko sinusta kuulostaisi?

Kuten sanottu, niin esim. tuo yllä mainittu Geminin analyysi pääsääntöisestä hedonismista oli juuri tällaista analyysiä, että mitkä aivoalueet neurotieteellisiin tutkimuksiin perustuen osallistuvat näihin toimintoihin.

Mulla on siis jo nämä analyysit olemassa omalla läppärillä, mutta en viitsi ruveta postaamaan tänne päälle 30-sivuista esseetä.

Ja nuo metaeettiset analyysit, niin niistäkin on jo mun Copilotille antamiin spekseihin, täsmennyksiin ja kysymyksiin liittyen, jo tässä ketjussa (oliko nyt välilehti # 7) niin Copilotin englannin kielisiä vastauksia useampia. Toki ne on Copilotin vastauksia, mutta ne käsitteelliset jaottelut perustuu mun sille antamiin ohjeisiin, joten en näe oikein syytä alkaa tuota analyysiä tekemään uudestaan.

¤¤¤
Tää koko asetelma muuttuisi jos sä pystyisit lukemaan ne mun Googlen Geminillä tekemäni kolme päälle 30-sivuista esseetä, joissa tätä pääsääntöistä hedonismia on ensiksi esitelty (neurotieteellinen tutkimus), sitten käsitelty vuorovaikutuksen ja moraalin näkökulmasta (taulukon analyysi), ja lopulta (ihmis)oikeuksien ja uskontojen ja kulttuurien välisen dialogin näkökulmasta (Amerikan itsenäisyysjulistus ja YK:n ihmisoikeusjulistus).

Uskoisin, että niiden pohjalta voisi syntyä hedelmällistä keskustelua. Nuo Copilotilla tekemäni lyhyemmät memomaiset yhteenvedot oli vasta sellaista alkulämmittelyä. Ja tänne en ole postannut niistä kuin muutamia alkuverryttelyjä.

Eli jonkinlainen keskustelu sun kanssa olisi ihan kiva käydä tältä pohjalta, mutta toisaalta en oikein jaksaisi nähdä vaivaa alkaa väittelemään ja vääntämään sun kanssa kättä asioista, joista Copilot ja varsinkin Gemini on mun ohjeiden ja kysymysten perusteella jo mulle esittänyt erittäin selkeäsanaisia vastauksia.

Eli mulle on tärkeää, että pääsääntöinen hedonismi voidaan perustella neurotieteellisesti, jotta sillä on tieteellinen perusta. Toisaalta mun mielenkiinto tällä hetkellä on kohdistunut tän konseptin ja ajattelutavan käytännön sovellutuksiin eri aihepiirien kohdalla.

Et jos kuitenkin saataisiin keskustelua pikemminkin tältä pohjalta aikaiseksi. Toisaalta olisi ihan mielenkiitoista lukea sun ajatuksia siitä kuinka sä saat liitettyä näitä ajatuksia ja johtopäätöksiäsi omaan ajatteluusi? Mutta se on sun heiniä.

[Naturalisti]

Ajattelin lähinnä sellaista vuoropuhelua, jossa pyrkisimme molemmat lähestymään korvien välistä toiminnallisuutta omista näkökulmistamme ja pohtimaan, miten ne voisivat kohdata. Sinulla on jo entuudestaan vahva tausta sosiologisessa ajattelussa, ja olemme aiemmissa keskusteluissa vaihtaneet näkemyksiä esimerkiksi bussikuski–matkustaja- ja tarjoilija–asiakas-esimerkkien kautta käyttäytymisen sosiaalisista mekanismeista. Ajattelu on tässä mielessä mielen sisäistä käyttäytymistä.

Copilotilta saamissasi kuvauksissa oli kiinnostavaa informaatiota siitä, mitkä aivojen alueet osallistuvat erilaisiin toimintoihin. Itse olen aiemmin viitannut Jeff Hawkinsin ideoihin ja erityisesti hänen esittämäänsä aivokuoren pylväiden hierarkkiseen tilakonehypoteesiin, joka voisi tarjota mallin käyttäytymistä ja ajattelua tuottavien tapahtumasekvenssien toteuttamiseen.

Mulla on rehellisesti sanottuna tällä hetkellä täys työ tutustua noihin Copilotilta ja Geminiltä saamiini vastauksiin, joita on päälle 250 sivua.

Ja mulla on fokus tällä hetkellä vahvasti tuossa "pääsääntöisessä hedonismissa" ja sen eri sovelluksissa. Tuo Geminiltä saamani päälle 30-sivuinen essee joka käsittelee pääsääntöistä hedonismia on itse asiassa täynnä neurotieteellistä analyysiä siitä mitkä aivoalueet osallistuvat näihin pääsääntöisen hedonismin kolmeen motiivityyppiin.

En oikein näe mitä lisäarvoa siitä saadaan jos rupean roiskimaan niitä tutkimustuloksia tänne summan mutikassa, kun sitä materiaalia on aika lailla.

Täsmennettynä ehdotukseni olisi seuraava:
Kuvaisit itse, miten näitä listaamiasi etappeja – kuten pääsääntöinen hedonismi, hyötyfunktio ja moraalinen päätöksenteko – voisi lähestyä metaetiikan ja kognitiivisen psykologian näkökulmasta. Minä puolestani yrittäisin ideoida, minkälaiset neuraaliset rakenteet voisivat toteuttaa määrittelemäsi toiminnallisuuden. Näin voisimme rakentaa yhteistä mallia, jossa filosofinen ja kulttuurinen jäsennys kohtaa neurofysiologisen toteutettavuuden.

Ehkä tällainen lähestymistapa voisi tuottaa kiinnostavaa keskustelua – ja jopa myös uusia oivalluksia siitä, miten autonominen artefakti voisi toimia sosiaalisessa yhteisössä moraalisesti mielekkäällä tavalla. Miltä tämmöinen jatko sinusta kuulostaisi?

Kuten sanottu, niin esim. tuo yllä mainittu Geminin analyysi pääsääntöisestä hedonismista oli juuri tällaista analyysiä, että mitkä aivoalueet neurotieteellisiin tutkimuksiin perustuen osallistuvat näihin toimintoihin.

Mulla on siis jo nämä analyysit olemassa omalla läppärillä, mutta en viitsi ruveta postaamaan tänne päälle 30-sivuista esseetä.

Ja nuo metaeettiset analyysit, niin niistäkin on jo mun Copilotille antamiin spekseihin, täsmennyksiin ja kysymyksiin liittyen, jo tässä ketjussa (oliko nyt välilehti # 7) niin Copilotin englannin kielisiä vastauksia useampia. Toki ne on Copilotin vastauksia, mutta ne käsitteelliset jaottelut perustuu mun sille antamiin ohjeisiin, joten en näe oikein syytä alkaa tuota analyysiä tekemään uudestaan.

¤¤¤
Tää koko asetelma muuttuisi jos sä pystyisit lukemaan ne mun Googlen Geminillä tekemäni kolme päälle 30-sivuista esseetä, joissa tätä pääsääntöistä hedonismia on ensiksi esitelty (neurotieteellinen tutkimus), sitten käsitelty vuorovaikutuksen ja moraalin näkökulmasta (taulukon analyysi), ja lopulta (ihmis)oikeuksien ja uskontojen ja kulttuurien välisen dialogin näkökulmasta (Amerikan itsenäisyysjulistus ja YK:n ihmisoikeusjulistus).

Uskoisin, että niiden pohjalta voisi syntyä hedelmällistä keskustelua. Nuo Copilotilla tekemäni lyhyemmät memomaiset yhteenvedot oli vasta sellaista alkulämmittelyä. Ja tänne en ole postannut niistä kuin muutamia alkuverryttelyjä.

Eli jonkinlainen keskustelu sun kanssa olisi ihan kiva käydä tältä pohjalta, mutta toisaalta en oikein jaksaisi nähdä vaivaa alkaa väittelemään ja vääntämään sun kanssa kättä asioista, joista Copilot ja varsinkin Gemini on mun ohjeiden ja kysymysten perusteella jo mulle esittänyt erittäin selkeäsanaisia vastauksia.

Eli mulle on tärkeää, että pääsääntöinen hedonismi voidaan perustella neurotieteellisesti, jotta sillä on tieteellinen perusta. Toisaalta mun mielenkiinto tällä hetkellä on kohdistunut tän konseptin ja ajattelutavan käytännön sovellutuksiin eri aihepiirien kohdalla.

Et jos kuitenkin saataisiin keskustelua pikemminkin tältä pohjalta aikaiseksi. Toisaalta olisi ihan mielenkiitoista lukea sun ajatuksia siitä kuinka sä saat liitettyä näitä ajatuksia ja johtopäätöksiäsi omaan ajatteluusi? Mutta se on sun heiniä.

Joo, mulla ei oikeastaan ole tässä vaiheessa enempää annettavaa tähän metaetiikkakeskusteluun. Se, mihin tässä on tähän mennessä päästy, riittää mun tarpeisiin. Mua kiinnostaa enemmän se, miten luonnontieteellisestä perustasta käsin voi syntyä mitä tahansa käsitteellistä ajattelua kuin se, miten käsitteelliseen tasoon tukeutuen pitäisi lähestyä luonnontieteellistä todellisuutta. Toisin sanoen: käsitteellinen taso tulee rakentaa mielemme materiaalisten mekanismien varaan – ei päinvastoin.

Tässä suhteessa suhtaudun kriittisesti esimerkiksi Bennettin & Hackerin näkemykseen, jossa korostetaan, että "vain ihminen kokonaisuutena ajattelee", eikä aivot. Heidän pyrkimyksensä suojella kielellisiä käsitteitä neurotieteelliseltä "kaappaukselta" johtaa helposti siihen, että käsitteellinen analyysi nostetaan neurofysiologisen selityksen yläpuolelle. Tämä vaikuttaa minusta piilodualismilta, vaikka he eksplisiittisesti torjuvat dualismin.

Ajattelen, että käsitteet – kuten ajattelu, haluaminen, moraalinen harkinta – ovat emergenttejä ilmiöitä, jotka syntyvät aivojen rakenteissa ja kehittyvät sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Meemit, kuten aiemmin sanoin, ovat aivojen luomia ajatustottumuksia, jotka muuntuvat kulttuurisessa kontekstissa. Näin ollen käsitteellinen taso ei ole itsenäinen tai ensisijainen, vaan se on sidoksissa neurobiologiseen todellisuuteen.

Tämä ei tarkoita, että käsitteellinen analyysi olisi hyödytöntä – päinvastoin. Mutta sen pitäisi olla yhteensopiva sen kanssa, mitä tiedämme mielen materiaalisista mekanismeista. Jos käsitteellinen taso asetetaan neurotieteellisen tason yläpuolelle, vaarana on, että päädytään filosofiseen idealismiin tai epämääräiseen normatiiviseen käsitteiden suojeluun, joka ei enää keskustele empiirisen todellisuuden kanssa.

Tässä mielessä mulle on tärkeämpää se, että pääsääntöinen hedonismi – tai mikä tahansa ajattelun muoto – voidaan ankkuroida neurotieteellisesti. Se antaa sille empiirisen perustan, jonka varaan voidaan rakentaa käsitteellisiä malleja, metaetiikkaa ja moraalista pohdintaa. Mutta se järjestys on mulle olennainen: ensin neurobiologia, sitten käsitteet – ei toisinpäin.

[Purdue]

Joo, pakko saada kertoa tämänkin keskustelun tiimoilta, että mulla rupeaa olemaan homma paketissa niin sanotusti.

Sain viime yönä valmiiksi pääsääntöiseen hedonismiin ja kansainvälisen politiikan teoriaan liittyvän Google Geminin ulos suoltaman esseen.

Tänään aamupäivällä olen yhdistänyt yhdeksi ebook tiedostoksi nuo kaikki neljä esseetä pääsääntöiseen hedonismiin liittyen. Mulla on nyt koossa 4 esseetä ja 163 sivua käsittävä englannin kielinen ebook pdf muodossa, jota on hyvä jakaa jatkossa.

Aihepiiri on laaja, mutta kaikki kiteytyy pääsääntöiseen hedonismiin. Nuo esseet käyvät tuota käsitettä läpi mm. peliteorian, sosiaalisen vuorovaikutuksen, etiikan ja moraalin, ihmisoikeuksien, kulttuurien sekä uskontojen välisen dialogin, ja kansainvälisen politiikan teorian näkökulmasta.

Kaiken kaikkiaan tuo pääsääntöinen hedonismi on hyvinkin monikäyttöinen ja moniulotteinen käsite, jota voidaan soveltaa useilla aloilla, ja joka voidaan perustella myös neurotieteellisin tutkimustuloksin.

Tuo pdf tiedostona oleva ebook on nyt tarjolla netissä. Etsivä kenties löytää?


Ja kiitokset kaikille tähän keskusteluun osallistuneille keskustelukumppaneille. Tästä langasta sain virikkeitä ja ylipäätään idean lähteä analysoimaan tuota hommaa tarkemmin tekoäly työkalujen avulla. Lopputulos on suorastaan "hurmaava".

Nyt on aika hieman hengähtää, ja sitten nenä kohti uusia ulottuvuuksia!

[Purdue]

Pannaanpas tähänkin lankaan päivitys siitä mitä tällä rintamalla tapahtuu. Tuon "ebookin" uusin versio v4 käsittää kaikkiaan 247 sivua, ja siis nuo Geminin kirjoittamat viisi esseetä.

Laittelin tässä pari päivää sitten emailia muutamalle ulkomaiselle taholle tähän liittyen. Vastauksia ei ole vielä tullut, mutta meneehän tuon pumaskan läpikäymisessäkin jonkin verran aikaa. Taikka sitten on niin, että se fakta että esseet on tekoälyn kirjoittamia, niin latistaa kiinnostusta noihin teksteihin, olkoonkin että ne on suoraan ja tiukasti mun ohjeiden mukaan kirjoitettu.

Mutta joo, kahtellaan ja odotellaan millaista palautetta tuosta saan, jos sitten yhtään millaistakaan?

[Stadin öljylanne]

Ymmärsin tuollaisen näkökulman kun sanoit, että tunteet syntyvät valenssin perusteella, että tarkoitat sillä, ettei tunteet olisi integroituneena valenssiin jo alun perinkin, vaan että ensin tulisi valenssi ja vasta sen jälkeen tunteet, kuten ajatellaan varhaisemmissa kognitiivisissa teorioissa (psykologiassa). Psykologian kognitiivisen vallankumouksen alkuvaiheessa oli joitakin suuntauksia, jotka pyrkivät selittämään ihmisen mielen toimintaa tietokoneanalogian kautta, korostaen tiedonkäsittelyä ja sääntöperustaista logiikkaa. Vaikka tunteita ei täysin suljettu pois, niiden rooli valenssin tai arvojen muodostuksessa voitiin nähdä vähäisempänä tai sekundaarisena reaktiona ensisijaisesti kognitiiviseen arviointiin. Esimerkiksi jotkut varhaiset kognitivismin muodot saattoivat nähdä, että ympäristön ärsykkeet arvioidaan kognitiivisesti (hyvä/paha) ja vasta sitten herää siihen liittyvä tunne.

Eli sinulla on tuo paradigman vastainen käsitys etkä ymmärrä sen olevan paradigman vastainen. Kiitos. Tiedän jatkossa olla suotta provosoitunatta kun sinä et huomaa asiaa. Ei ole ensimäinen kerta kun näen ristiriitoja siellä missä muut eivät näe. Se on luonnollisesti täysin subjektiivisesti minun oma ongelmani.

Tähän jo vastasin aiemmin ja osoitin että käsitykseni on ihan paradigman mukainen. Palaan tähän kuitenkin uudestaan, koska käsityksesi liittyy ilmeisesti väärinkäsitykseen.

Kirjoitat yllä että: "varhaiset kognitivismin muodot saattoivat nähdä, että ympäristön ärsykkeet arvioidaan kognitiivisesti (hyvä/paha) ja vasta sitten herää siihen liittyvä tunne."


Jos tuo on sun esimerkki varhaisesta kognitiivisesta teoriasta ja nykyisen paradigman vastaisuudesta, niin käsityksesi perustuu erehdykselle.

Ei Carruthers, Kahneman enkä minäkään ole tässä langassa moista väittänyt.

Ympäristön ärsykkeet arvioidaan automaattisesti ja pääosin alitajuisesti Hyvä/Paha akselilla, mutta se EI ole kognitiivinen tietoinen arvio.

Vasta tämän alitajuisen hedonisen valenssin arvioinnin jälkeen syntyy tunteet sekä tietoinen kognitiivinen arvio sen asian hyvyydestä, jotka sitten taas toimivat feedbackinä edelleen tuon valenssin arvioinnissa.

Viittasin aiemmin tässä langassa Kahnemanin (1999) artikkeliin kirjassa "Well-Being", ja siinä hän esitti että yksilöllä on koko ajan käynnissä tällainen enemmän taikka vähemmän alitajuinen valenssien taikka "utiliteettien" arviointi.


Olet nyt sekoittanut nykytutkimuksen tulokset varhaiseen kognitivismiin, mutta tällaista ei kukaan ole väittänyt. Kirjoitat myös:

"Vaikka tunteita ei täysin suljettu pois, niiden rooli valenssin tai arvojen muodostuksessa voitiin nähdä vähäisempänä tai sekundaarisena reaktiona ensisijaisesti kognitiiviseen arviointiin."


Tuosta taas näkee, että olet ymmärtänyt tän valenssihypoteesin väärin. Valenssin arviointi EI ole "ensisijaisesti kognitiivista arviointia" vaan hedonistista arviointia Hyvä/Paha akselilla ja pitkältikin alitajuisesti eikä kognitiivisesti.

Eli se prosessi menee näin:

1) Ulkoinen ärsyke
2) Aistihavainnon prosessointi
3) Valenssin prosessointi +/- akselilla
4) Kognitioiden syntyminen tietoisuuteen, joka käsittää sekä tunteet, että niiden ärsykkeiden tietoisen arvioinnin myös +/- akselilla eli syntyy Carruthersin mukaan kokemuksia mielipahasta tai mielihyvästä
5) Näiden tietoisten kognitioiden takaisinkytkentä tuohon tiedostamattomaan valenssin arviointiin
6) Jne. Jne.

Noniin kyllä siinä sitten taas kestikin, että onnistuin kysymään tekoälyltä oikean kysymyksen tai sitten uusin ChatGPT 5 ymmärsi esittämäni kysymykseni paremminkin muut tekoälyt ja onnistui selvittämään miten tuo prosessi menee. Kuten mihin kohtaa prosessia omat käsitykseni sijoittuvat. Eli päälimmäisenä sinä olit oikeassa ja minä varsin harhaisella tavalla väärässä. Pahoitttelut kaistapäisestä sekoilustani. Kun minulla on Dunning-Kruger -geeniperimä niin tällaista tämä minun kanssani sitten on.

[Stadin öljylanne]

Yritin sanoa, että valenssi ilman arousalia ei sytytä motivaatiota, kumpaankaan suuntaan. Ja motivaatio tuottaa toimintaa.

Nätin perhosen valenssi voi olla uunnilleen sama kuin 20 euron setelin tai tirisevän grillimakkaran.

Olet varmastikin ihan oikeassa, että motivaatioon ja sitä myötä toimintaan tarvitaan sekä valenssia että arousalia.

Mutta toisaalta jos puhutaan pelkistä valinnoista ja päätöksenteosta, niin silloin valenssi on näiden lähteiden mukaan, joita olen käyttänyt, niin se ratkaiseva tekijä.

Päätöksen teosta oman näkemykseni mukaan sellaista nyt tekoälykeskustelun rippeitä jäsennelllessä valenssi (yhdessä vireystilan/arousal-ulottuvuuden kanssa) on kehon sisäisestä tilasta nouseva jatkuva signaali. Se ei vielä ole tunne, vaan pikemminkin raakadataa – eräänlainen peruskartta, joka kertoo onko tila todennäköisesti lähestymistä vai välttämistä tukeva.

Aivot tekevät tälle signaalille ennusteen (predictive processing): mitä kyseinen interoseptiivinen tila todennäköisesti tarkoittaa juuri tässä kontekstissa? Ennuste nojaa vahvasti aiempiin kokemuksiin, kulttuuriin, odotuksiin ja tavoitteisiin.

Tästä seuraa, että sama fysiologinen tila – esimerkiksi sykkeen nousu yhdistettynä epämiellyttävään valenssiin – voidaan konseptualisoida monella eri tavalla: pelkona, vihastumisena, jännityksenä tai jopa myönteisenä "adrenaliinipiikkinä".

Tunne on siis valenssin tulkinta, ei sen suora heijastus. Tunne voi ikään kuin “ylikirjoittaa” valenssin siinä mielessä, että tietoinen kokemus ja päätöksenteko eivät enää perustu pelkkään affektiiviseen signaaliin, vaan siihen merkitysrakenteeseen, jonka aivot sille rakentavat.

Lisa Feldman Barrett liittää tähän käsitteen emotional granularity. Mitä korkeampi se on, sitä tarkemmin ihminen kykenee erottamaan elimistön signaalien erilaiset merkitykset (esim. mitä sydämen tykytys kertoo juuri tässä tilanteessa) ja suuntaamaan käyttäytymistään tarkoituksenmukaisemmin. Granulariteetti mahdollistaa siis sen, että elimistön tarpeita tulkitaan ja tyydytetään olosuhteisiin sopivalla tavalla. Tutkimusten mukaan korkean granulariteetin omaavat ihmiset myös näyttävät elävän terveemmin kuin matalamman granulariteetin omaavat.

Tosin tämä Barret Feldmanin tutkumusaineisto on kohtalaisen moderni lähestymistapa sillä se hylkää ihan alkuun Ekmanin käsityksen kuudesta perustunteesta viha, inho, pelko, ilo, suru ja hämmästys, joilla reagoidaan eteen tuleviin tilanteisiin. Barrettilla tunteet ovat ennsinnäkin osa predictive processing teorian mukaisten aivojen ennusteprosessia ja Barrettin tutkimusten mukaan aivoissa ei näy aivokuvantavismenetelmissä mitään sellaisia säännönmukaisuuksia, jotka viittaisivat Ekmanin petustunteisiin vaan homma näyttäisi menevän pikemminkin niin, että ainut tilastollisesti merkittävä säännönmukaisuus ihmisten välillä olisi lähinnä vain se, että interoseptisen verkosto synkronoituu lepoverkoston kanssa. Se mitä siitä seuraa aivoista, on ihmisyksilöillä yksilöllistä. Eli ehkäpä ei ole vaikkapa kahta samanlaista rakkauden tunnetta. Rakkaudella olisi samaa ihmisten välillä sanat ja jokin behavioristinen samalta näyttävyys, mutta tällaista pintaa syvemmällle kurkistaessamme kaikki tuntisivat eri tunteen.

Itse siis ymmärrän intuitiivisesti ehkä parhaiten tällaisen mallin päättelystä, mutta se ei ole välttämättä ainut mahdollinen tapa ymmärtää päättely.

[Purdue]

Päätöksen teosta oman näkemykseni mukaan sellaista nyt tekoälykeskustelun rippeitä jäsennelllessä valenssi (yhdessä vireystilan/arousal-ulottuvuuden kanssa) on kehon sisäisestä tilasta nouseva jatkuva signaali. Se ei vielä ole tunne, vaan pikemminkin raakadataa – eräänlainen peruskartta, joka kertoo onko tila todennäköisesti lähestymistä vai välttämistä tukeva.

Aivot tekevät tälle signaalille ennusteen (predictive processing): mitä kyseinen interoseptiivinen tila todennäköisesti tarkoittaa juuri tässä kontekstissa? Ennuste nojaa vahvasti aiempiin kokemuksiin, kulttuuriin, odotuksiin ja tavoitteisiin.

Tästä seuraa, että sama fysiologinen tila – esimerkiksi sykkeen nousu yhdistettynä epämiellyttävään valenssiin – voidaan konseptualisoida monella eri tavalla: pelkona, vihastumisena, jännityksenä tai jopa myönteisenä "adrenaliinipiikkinä".

Tunne on siis valenssin tulkinta, ei sen suora heijastus. Tunne voi ikään kuin “ylikirjoittaa” valenssin siinä mielessä, että tietoinen kokemus ja päätöksenteko eivät enää perustu pelkkään affektiiviseen signaaliin, vaan siihen merkitysrakenteeseen, jonka aivot sille rakentavat.

Joo, ihan hyvää pohdintaa sulla. Toisaalta mä haluaisin nostaa keskusteluun esiin myös termin "Pleasures of the Mind" eli "mielen nautinnot".

Mitä oikeastaan tarkoitetaan sanalla Pleasure (nautinto)? Jotkin kääntävät sanan Pleasure suomeksi "Mielihyväksi". Mutta eikö nautinto oli enemmän ruumiillista ja aisteihin liittyvää, kun taas mielihyvä on enemmän kognitiivista ja ajatteluun liittyvää?

Tuossa linkki Tieteen termipankkiin: Mielihyvä


Mä itse näkisin, että olisi erotettava termit "nautinto" (pleasure) ja "mielihyvä" (satisfaction) edellä kuvatulla tavalla.


Jos nyt ajatellaan valenssia ja tunteita, niin valenssi on siis se alitajuinen primitiivireaktio akselilla +/-, jonka aivot tekevät automaattisesti.

Tuon perusteella nousee sitten esiin tunteita ja mielihyvän kokemuksia. Mikä ero on tunteilla (emotions) ja mielihyvällä (satisfaction)?

Michael Kubovyn artikkeli aiheesta Kahnemanin et al toimittamassa kirjassa "Well-Being" erottelee tunteet ja mielihyvän (mielen nautinnot) useallakin tavalla, mutta se selkein ero tuntuu olevan se, että tunteilla on myös fysiologinen ulottuvuus (punastuminen, sydämen sykkeen nousu, jne.) kun taas mielihyvällä tätä ulottuvuutta ei ole.

Mielihyvä on siis jotakin yleisempää tyydytystä, jota koemme mielessämme. Se on kuitenkin tietoinen kokemus, kun taas valenssi on alitajuinen kokemus.


Mä tässä mietin, että kun teemme tietoisia päätöksiä, niin onko päätösten taustalla valenssin sijaan tietoisen mielihyvän kokemus (joka voi kyllä pohjautua vahvasti valenssiin)? Päätöksiin voisi siis vaikuttaa myös tunteet ja tietoon liittyvät kognitiot, mutta mielihyvä ratkaisee?

Ja oikeastaan voidaan puhua mielihyvästä ja mielipahasta. Nämä ovat mielen sisäisiä ("sisäinen balanssi") päätöksentekoon liittyviä tekijöitä.


Mutta sitten on myös materiaalisessa todellisuudessa olevia tekijöitä ("ulkoinen balanssi"), joita mieli myös tulkitsee +/- akselilla. Näitä on rahalliset hyödyt, sosiaaliset hyödyt, mutta myös nuo ruumiilliseen nautintoon (pleasure) liittyvät kokemukset. Ja henkilö tulkitsee myös näitä potentiaalisia vaihtoehtoja mahdollisen tulevan mielihyvän kokemisen kautta.

Mun hypoteesi on siis se, että yksilö punnitsee sekä sisäisiä että ulkoisia tekijöitä, ja tekee päätöksen tältä pohjalta.

Jos sekä ulkoiset tekijät että sisäiset tekijät ovat saman suuntaisia, niin päätös on helppo, mutta jos esim. ulkoinen balanssi on negatiivinen ja sisäinen balanssi positiivinen, niin silloin yksilö joutuu mielessään pohtimaan tätä hyötysuhdetta päätöstään tehdessään.

Otetaan vaikkapa "altruismi" esimerkiksi. Altruismi merkitsee sitä, että henkilö joutuu uhraamaan jotakin ulkoisessa todellisuudessa toisen henkilön hyväksi, jolloin ulkoinen balanssi on negatiivinen. Mutta jos henkilö kokee mielessään voimakasta mielihyvää auttaessaan toista, niin hän saattaa toimia altruistisesti jos siis tuo sisäinen mielihyvä on suurempi kuin se subjektiivinen potentiaalinen mielipaha, joka aiheutuu ulkoisista menetyksistä tuota toista henkilöä autettaessa.

[Naturalisti]

Päätöksen teosta oman näkemykseni mukaan sellaista nyt tekoälykeskustelun rippeitä jäsennelllessä valenssi (yhdessä vireystilan/arousal-ulottuvuuden kanssa) on kehon sisäisestä tilasta nouseva jatkuva signaali. Se ei vielä ole tunne, vaan pikemminkin raakadataa – eräänlainen peruskartta, joka kertoo onko tila todennäköisesti lähestymistä vai välttämistä tukeva.

Aivot tekevät tälle signaalille ennusteen (predictive processing): mitä kyseinen interoseptiivinen tila todennäköisesti tarkoittaa juuri tässä kontekstissa? Ennuste nojaa vahvasti aiempiin kokemuksiin, kulttuuriin, odotuksiin ja tavoitteisiin.

Tästä seuraa, että sama fysiologinen tila – esimerkiksi sykkeen nousu yhdistettynä epämiellyttävään valenssiin – voidaan konseptualisoida monella eri tavalla: pelkona, vihastumisena, jännityksenä tai jopa myönteisenä "adrenaliinipiikkinä".

Tunne on siis valenssin tulkinta, ei sen suora heijastus. Tunne voi ikään kuin “ylikirjoittaa” valenssin siinä mielessä, että tietoinen kokemus ja päätöksenteko eivät enää perustu pelkkään affektiiviseen signaaliin, vaan siihen merkitysrakenteeseen, jonka aivot sille rakentavat.

Joo, ihan hyvää pohdintaa sulla. Toisaalta mä haluaisin nostaa keskusteluun esiin myös termin "Pleasures of the Mind" eli "mielen nautinnot".

Mitä oikeastaan tarkoitetaan sanalla Pleasure (nautinto)? Jotkin kääntävät sanan Pleasure suomeksi "Mielihyväksi". Mutta eikö nautinto oli enemmän ruumiillista ja aisteihin liittyvää, kun taas mielihyvä on enemmän kognitiivista ja ajatteluun liittyvää?

Tuossa linkki Tieteen termipankkiin: Mielihyvä


Mä itse näkisin, että olisi erotettava termit "nautinto" (pleasure) ja "mielihyvä" (satisfaction) edellä kuvatulla tavalla.


Jos nyt ajatellaan valenssia ja tunteita, niin valenssi on siis se alitajuinen primitiivireaktio akselilla +/-, jonka aivot tekevät automaattisesti.

Tuon perusteella nousee sitten esiin tunteita ja mielihyvän kokemuksia. Mikä ero on tunteilla (emotions) ja mielihyvällä (satisfaction)?

Michael Kubovyn artikkeli aiheesta Kahnemanin et al toimittamassa kirjassa "Well-Being" erottelee tunteet ja mielihyvän (mielen nautinnot) useallakin tavalla, mutta se selkein ero tuntuu olevan se, että tunteilla on myös fysiologinen ulottuvuus (punastuminen, sydämen sykkeen nousu, jne.) kun taas mielihyvällä tätä ulottuvuutta ei ole.

Mielihyvä on siis jotakin yleisempää tyydytystä, jota koemme mielessämme. Se on kuitenkin tietoinen kokemus, kun taas valenssi on alitajuinen kokemus.


Mä tässä mietin, että kun teemme tietoisia päätöksiä, niin onko päätösten taustalla valenssin sijaan tietoisen mielihyvän kokemus (joka voi kyllä pohjautua vahvasti valenssiin)? Päätöksiin voisi siis vaikuttaa myös tunteet ja tietoon liittyvät kognitiot, mutta mielihyvä ratkaisee?

Ja oikeastaan voidaan puhua mielihyvästä ja mielipahasta. Nämä ovat mielen sisäisiä ("sisäinen balanssi") päätöksentekoon liittyviä tekijöitä.


Mutta sitten on myös materiaalisessa todellisuudessa olevia tekijöitä ("ulkoinen balanssi"), joita mieli myös tulkitsee +/- akselilla. Näitä on rahalliset hyödyt, sosiaaliset hyödyt, mutta myös nuo ruumiilliseen nautintoon (pleasure) liittyvät kokemukset. Ja henkilö tulkitsee myös näitä potentiaalisia vaihtoehtoja mahdollisen tulevan mielihyvän kokemisen kautta.

Mun hypoteesi on siis se, että yksilö punnitsee sekä sisäisiä että ulkoisia tekijöitä, ja tekee päätöksen tältä pohjalta.

Jos sekä ulkoiset tekijät että sisäiset tekijät ovat saman suuntaisia, niin päätös on helppo, mutta jos esim. ulkoinen balanssi on negatiivinen ja sisäinen balanssi positiivinen, niin silloin yksilö joutuu mielessään pohtimaan tätä hyötysuhdetta päätöstään tehdessään.

Otetaan vaikkapa "altruismi" esimerkiksi. Altruismi merkitsee sitä, että henkilö joutuu uhraamaan jotakin ulkoisessa todellisuudessa toisen henkilön hyväksi, jolloin ulkoinen balanssi on negatiivinen. Mutta jos henkilö kokee mielessään voimakasta mielihyvää auttaessaan toista, niin hän saattaa toimia altruistisesti jos siis tuo sisäinen mielihyvä on suurempi kuin se subjektiivinen potentiaalinen mielipaha, joka aiheutuu ulkoisista menetyksistä tuota toista henkilöä autettaessa.

Kiinnostavaa keskustelua!

Aivot tekevät tälle signaalille ennusteen (predictive processing): mitä kyseinen interoseptiivinen tila todennäköisesti tarkoittaa juuri tässä kontekstissa? Ennuste nojaa vahvasti aiempiin kokemuksiin, kulttuuriin, odotuksiin ja tavoitteisiin.

Jos nyt ajatellaan valenssia ja tunteita, niin valenssi on siis se alitajuinen primitiivireaktio akselilla +/-, jonka aivot tekevät automaattisesti.

Juuri tämän alitajuisen geneettisen primitiivitason ja tietoisen memeettisen tason eron selkeyttäminen lienee aivotoiminnan mallinnuksessa olennaista.

Sisäisen ja ulkoisen materiaslisen todellisuuden aistimukset ja memeettisen tason sosiaalista todellisuutta stimuloivat prosessit vaikuttavat molemmat samoihin elimistön primitiivireaktioihin. Edelliset ovat fylogeneettisesti ja jälkimmäiset ontogeneettisesti ohjelmoituja.

[Stadin öljylanne]

Päätöksen teosta oman näkemykseni mukaan sellaista nyt tekoälykeskustelun rippeitä jäsennelllessä valenssi (yhdessä vireystilan/arousal-ulottuvuuden kanssa) on kehon sisäisestä tilasta nouseva jatkuva signaali. Se ei vielä ole tunne, vaan pikemminkin raakadataa – eräänlainen peruskartta, joka kertoo onko tila todennäköisesti lähestymistä vai välttämistä tukeva.

Aivot tekevät tälle signaalille ennusteen (predictive processing): mitä kyseinen interoseptiivinen tila todennäköisesti tarkoittaa juuri tässä kontekstissa? Ennuste nojaa vahvasti aiempiin kokemuksiin, kulttuuriin, odotuksiin ja tavoitteisiin.

Tästä seuraa, että sama fysiologinen tila – esimerkiksi sykkeen nousu yhdistettynä epämiellyttävään valenssiin – voidaan konseptualisoida monella eri tavalla: pelkona, vihastumisena, jännityksenä tai jopa myönteisenä "adrenaliinipiikkinä".

Tunne on siis valenssin tulkinta, ei sen suora heijastus. Tunne voi ikään kuin “ylikirjoittaa” valenssin siinä mielessä, että tietoinen kokemus ja päätöksenteko eivät enää perustu pelkkään affektiiviseen signaaliin, vaan siihen merkitysrakenteeseen, jonka aivot sille rakentavat.

Joo, ihan hyvää pohdintaa sulla. Toisaalta mä haluaisin nostaa keskusteluun esiin myös termin "Pleasures of the Mind" eli "mielen nautinnot".

Mitä oikeastaan tarkoitetaan sanalla Pleasure (nautinto)? Jotkin kääntävät sanan Pleasure suomeksi "Mielihyväksi". Mutta eikö nautinto oli enemmän ruumiillista ja aisteihin liittyvää, kun taas mielihyvä on enemmän kognitiivista ja ajatteluun liittyvää?

Tuossa linkki Tieteen termipankkiin: Mielihyvä


Mä itse näkisin, että olisi erotettava termit "nautinto" (pleasure) ja "mielihyvä" (satisfaction) edellä kuvatulla tavalla.


Jos nyt ajatellaan valenssia ja tunteita, niin valenssi on siis se alitajuinen primitiivireaktio akselilla +/-, jonka aivot tekevät automaattisesti.

Tuon perusteella nousee sitten esiin tunteita ja mielihyvän kokemuksia. Mikä ero on tunteilla (emotions) ja mielihyvällä (satisfaction)?

Michael Kubovyn artikkeli aiheesta Kahnemanin et al toimittamassa kirjassa "Well-Being" erottelee tunteet ja mielihyvän (mielen nautinnot) useallakin tavalla, mutta se selkein ero tuntuu olevan se, että tunteilla on myös fysiologinen ulottuvuus (punastuminen, sydämen sykkeen nousu, jne.) kun taas mielihyvällä tätä ulottuvuutta ei ole.

Mielihyvä on siis jotakin yleisempää tyydytystä, jota koemme mielessämme. Se on kuitenkin tietoinen kokemus, kun taas valenssi on alitajuinen kokemus.


Mä tässä mietin, että kun teemme tietoisia päätöksiä, niin onko päätösten taustalla valenssin sijaan tietoisen mielihyvän kokemus (joka voi kyllä pohjautua vahvasti valenssiin)? Päätöksiin voisi siis vaikuttaa myös tunteet ja tietoon liittyvät kognitiot, mutta mielihyvä ratkaisee?

Ja oikeastaan voidaan puhua mielihyvästä ja mielipahasta. Nämä ovat mielen sisäisiä ("sisäinen balanssi") päätöksentekoon liittyviä tekijöitä.


Mutta sitten on myös materiaalisessa todellisuudessa olevia tekijöitä ("ulkoinen balanssi"), joita mieli myös tulkitsee +/- akselilla. Näitä on rahalliset hyödyt, sosiaaliset hyödyt, mutta myös nuo ruumiilliseen nautintoon (pleasure) liittyvät kokemukset. Ja henkilö tulkitsee myös näitä potentiaalisia vaihtoehtoja mahdollisen tulevan mielihyvän kokemisen kautta.

Mun hypoteesi on siis se, että yksilö punnitsee sekä sisäisiä että ulkoisia tekijöitä, ja tekee päätöksen tältä pohjalta.

Jos sekä ulkoiset tekijät että sisäiset tekijät ovat saman suuntaisia, niin päätös on helppo, mutta jos esim. ulkoinen balanssi on negatiivinen ja sisäinen balanssi positiivinen, niin silloin yksilö joutuu mielessään pohtimaan tätä hyötysuhdetta päätöstään tehdessään.

Otetaan vaikkapa "altruismi" esimerkiksi. Altruismi merkitsee sitä, että henkilö joutuu uhraamaan jotakin ulkoisessa todellisuudessa toisen henkilön hyväksi, jolloin ulkoinen balanssi on negatiivinen. Mutta jos henkilö kokee mielessään voimakasta mielihyvää auttaessaan toista, niin hän saattaa toimia altruistisesti jos siis tuo sisäinen mielihyvä on suurempi kuin se subjektiivinen potentiaalinen mielipaha, joka aiheutuu ulkoisista menetyksistä tuota toista henkilöä autettaessa.

Hyvä pointti tuo nautinnon ja mielihyvän erottelu. Mun käsityksen mukaan neurotieteen puolella ajatellaan niin, että valenssi on jatkuva kehon sisäinen signaali – vähän kuin raakadataa siitä, onko tila lähestymistä vai välttämistä tukeva. Mutta se ei vielä yksin ohjaa päätöksiä. Tunteet syntyvät, kun aivot ennustavat ja tulkitsevat tuon signaalin tietyssä kontekstissa, ja mielihyvä puolestaan voi toimia enemmän pitkän aikavälin "palkintomekanismina", joka hienosäätää toimintaa.

Tässä mielessä tunteiden funktio voisi olla antaa välitön kompassi tilanteeseen, kun taas mielihyvä ohjaa pidemmällä aikajänteellä esimerkiksi siihen, mikä kannattaa toistaa tai mikä on yhteisön kannalta kestävää. Barrettin näkökulmasta emotionaalinen granulariteetti on ratkaisevaa: mitä paremmin ihminen osaa eritellä elimistön signaaleja ja antaa niille tarkkoja merkityksiä, sitä fiksummaksi päätöksenteko muodostuu sekä omien että muiden tarpeiden kannalta. Ehkä altruismi on tästä yksi esimerkki – siinä lyhyen aikavälin epämukavuus voi konstruoitua pitkän aikavälin mielihyväksi, jos ihminen tulkitsee tilanteen muiden hyvinvoinnin kautta.

[Purdue]

Päätöksen teosta oman näkemykseni mukaan sellaista nyt tekoälykeskustelun rippeitä jäsennelllessä valenssi (yhdessä vireystilan/arousal-ulottuvuuden kanssa) on kehon sisäisestä tilasta nouseva jatkuva signaali. Se ei vielä ole tunne, vaan pikemminkin raakadataa – eräänlainen peruskartta, joka kertoo onko tila todennäköisesti lähestymistä vai välttämistä tukeva.

Aivot tekevät tälle signaalille ennusteen (predictive processing): mitä kyseinen interoseptiivinen tila todennäköisesti tarkoittaa juuri tässä kontekstissa? Ennuste nojaa vahvasti aiempiin kokemuksiin, kulttuuriin, odotuksiin ja tavoitteisiin.

Tästä seuraa, että sama fysiologinen tila – esimerkiksi sykkeen nousu yhdistettynä epämiellyttävään valenssiin – voidaan konseptualisoida monella eri tavalla: pelkona, vihastumisena, jännityksenä tai jopa myönteisenä "adrenaliinipiikkinä".

Tunne on siis valenssin tulkinta, ei sen suora heijastus. Tunne voi ikään kuin “ylikirjoittaa” valenssin siinä mielessä, että tietoinen kokemus ja päätöksenteko eivät enää perustu pelkkään affektiiviseen signaaliin, vaan siihen merkitysrakenteeseen, jonka aivot sille rakentavat.

Joo, ihan hyvää pohdintaa sulla. Toisaalta mä haluaisin nostaa keskusteluun esiin myös termin "Pleasures of the Mind" eli "mielen nautinnot".

Mitä oikeastaan tarkoitetaan sanalla Pleasure (nautinto)? Jotkin kääntävät sanan Pleasure suomeksi "Mielihyväksi". Mutta eikö nautinto oli enemmän ruumiillista ja aisteihin liittyvää, kun taas mielihyvä on enemmän kognitiivista ja ajatteluun liittyvää?

Tuossa linkki Tieteen termipankkiin: Mielihyvä


Mä itse näkisin, että olisi erotettava termit "nautinto" (pleasure) ja "mielihyvä" (satisfaction) edellä kuvatulla tavalla.


Jos nyt ajatellaan valenssia ja tunteita, niin valenssi on siis se alitajuinen primitiivireaktio akselilla +/-, jonka aivot tekevät automaattisesti.

Tuon perusteella nousee sitten esiin tunteita ja mielihyvän kokemuksia. Mikä ero on tunteilla (emotions) ja mielihyvällä (satisfaction)?

Michael Kubovyn artikkeli aiheesta Kahnemanin et al toimittamassa kirjassa "Well-Being" erottelee tunteet ja mielihyvän (mielen nautinnot) useallakin tavalla, mutta se selkein ero tuntuu olevan se, että tunteilla on myös fysiologinen ulottuvuus (punastuminen, sydämen sykkeen nousu, jne.) kun taas mielihyvällä tätä ulottuvuutta ei ole.

Mielihyvä on siis jotakin yleisempää tyydytystä, jota koemme mielessämme. Se on kuitenkin tietoinen kokemus, kun taas valenssi on alitajuinen kokemus.


Mä tässä mietin, että kun teemme tietoisia päätöksiä, niin onko päätösten taustalla valenssin sijaan tietoisen mielihyvän kokemus (joka voi kyllä pohjautua vahvasti valenssiin)? Päätöksiin voisi siis vaikuttaa myös tunteet ja tietoon liittyvät kognitiot, mutta mielihyvä ratkaisee?

Ja oikeastaan voidaan puhua mielihyvästä ja mielipahasta. Nämä ovat mielen sisäisiä ("sisäinen balanssi") päätöksentekoon liittyviä tekijöitä.


Mutta sitten on myös materiaalisessa todellisuudessa olevia tekijöitä ("ulkoinen balanssi"), joita mieli myös tulkitsee +/- akselilla. Näitä on rahalliset hyödyt, sosiaaliset hyödyt, mutta myös nuo ruumiilliseen nautintoon (pleasure) liittyvät kokemukset. Ja henkilö tulkitsee myös näitä potentiaalisia vaihtoehtoja mahdollisen tulevan mielihyvän kokemisen kautta.

Mun hypoteesi on siis se, että yksilö punnitsee sekä sisäisiä että ulkoisia tekijöitä, ja tekee päätöksen tältä pohjalta.

Jos sekä ulkoiset tekijät että sisäiset tekijät ovat saman suuntaisia, niin päätös on helppo, mutta jos esim. ulkoinen balanssi on negatiivinen ja sisäinen balanssi positiivinen, niin silloin yksilö joutuu mielessään pohtimaan tätä hyötysuhdetta päätöstään tehdessään.

Otetaan vaikkapa "altruismi" esimerkiksi. Altruismi merkitsee sitä, että henkilö joutuu uhraamaan jotakin ulkoisessa todellisuudessa toisen henkilön hyväksi, jolloin ulkoinen balanssi on negatiivinen. Mutta jos henkilö kokee mielessään voimakasta mielihyvää auttaessaan toista, niin hän saattaa toimia altruistisesti jos siis tuo sisäinen mielihyvä on suurempi kuin se subjektiivinen potentiaalinen mielipaha, joka aiheutuu ulkoisista menetyksistä tuota toista henkilöä autettaessa.

Hyvä pointti tuo nautinnon ja mielihyvän erottelu. Mun käsityksen mukaan neurotieteen puolella ajatellaan niin, että valenssi on jatkuva kehon sisäinen signaali – vähän kuin raakadataa siitä, onko tila lähestymistä vai välttämistä tukeva. Mutta se ei vielä yksin ohjaa päätöksiä. Tunteet syntyvät, kun aivot ennustavat ja tulkitsevat tuon signaalin tietyssä kontekstissa, ja mielihyvä puolestaan voi toimia enemmän pitkän aikavälin "palkintomekanismina", joka hienosäätää toimintaa.

Tässä mielessä tunteiden funktio voisi olla antaa välitön kompassi tilanteeseen, kun taas mielihyvä ohjaa pidemmällä aikajänteellä esimerkiksi siihen, mikä kannattaa toistaa tai mikä on yhteisön kannalta kestävää. Barrettin näkökulmasta emotionaalinen granulariteetti on ratkaisevaa: mitä paremmin ihminen osaa eritellä elimistön signaaleja ja antaa niille tarkkoja merkityksiä, sitä fiksummaksi päätöksenteko muodostuu sekä omien että muiden tarpeiden kannalta. Ehkä altruismi on tästä yksi esimerkki – siinä lyhyen aikavälin epämukavuus voi konstruoitua pitkän aikavälin mielihyväksi, jos ihminen tulkitsee tilanteen muiden hyvinvoinnin kautta.

Tuo mun edellä mainitsema Michael Kubovy oli samoilla linjoilla sun kanssas. Hän katsoi, että tunteet on suht lyhyt kestoisia, siinä missä mielihyvä (pleasures of the mind) on pitempikestoinen.

Toisaalta Kubovy on sitä mieltä, että mielihyvän taustalla on tunteiden pitkäkestoisempi sarja.

Ja sitten on edelleen tämä Peter Carruthers plus muutama muu, jotka katsoo että "valenssi on päätöksenteon valuuttaa." Carruthers nimenomaan katsoo, että valenssi on pitkältikin alitajuinen, mutta mielihyvä tämän valenssin tiedostettu puoli, vaikka Carruthers käyttääkin englannin kielistä termiä "pleasure".

[Purdue]

Aivot tekevät tälle signaalille ennusteen (predictive processing): mitä kyseinen interoseptiivinen tila todennäköisesti tarkoittaa juuri tässä kontekstissa? Ennuste nojaa vahvasti aiempiin kokemuksiin, kulttuuriin, odotuksiin ja tavoitteisiin.

Mä edelleen katsoisin, että sen kontekstin hahmottaminen tapahtuu niin, että siinä henkilö hahmottaa tilannetta sekä aiempien kokemuksien että sen tilanteen tilannekohtaisen analyysin kautta.

Tällöin voidaan karkeasti ajatella, että henkilö hahmottaa:

1) Totuuksia (Faktuaalinen tulkinta, materiaalinen ulkoinen maailma?)
2) Käyttäytymistä (Mitä toiset ihmiset tekevät ilman normatiivista tulkintaa?)
3) Intentioita (Mihin eri osapuolet pyrkivät?)
4) Normeja (Käyttäytyvätkö ihmiset odotusten ja normien mukaisesti?)
5) Arvostuksia (Onko asiat hyviä/pahoja henkilön näkökulmasta, valenssi ja hedoninen tulkinta?)
6) Reiluutta (Onko vuorovaikutusten lopputulokset reiluja ja oikeudenmukaisia?)

Näistä kaikki liittyvät ulkoisten tapahtumien arviointiin, eli siihen tapaan millä henkilö arvioi sitä tilannetta ja kontekstia. Ja tuohon prosessiin vaikuttaa tietysti nuo sun mainitsemat henkilön aiemmat kokemukset, odotukset ja kulttuuri.

Ja noista tuo kohta 3) eli intentiot liittyy siihen, että henkilö tulkitsee muiden osapuolten mielentiloja ja pyrkimyksiä. Arvostukset ja reiluus taas liittyy läheisemmin siihen kuinka yksilö myös kokee oman sisäisen maailmansa, eli nää liittyy myös tuohon mielihyvän kokemiseen.


Eli mä näkisin, että vaikka taustalla on aiemmat kokemukset ja kulttuuri, niin nää tilannekohtaiset 6 eri muuttujaa kuitenkin sanelee siinä itse tilanteessa pitkältikin sen, että millä tavoin se henkilö reagoi siihen tilanteeseen.

[Stadin öljylanne]

Päätöksen teosta oman näkemykseni mukaan sellaista nyt tekoälykeskustelun rippeitä jäsennelllessä valenssi (yhdessä vireystilan/arousal-ulottuvuuden kanssa) on kehon sisäisestä tilasta nouseva jatkuva signaali. Se ei vielä ole tunne, vaan pikemminkin raakadataa – eräänlainen peruskartta, joka kertoo onko tila todennäköisesti lähestymistä vai välttämistä tukeva.

Aivot tekevät tälle signaalille ennusteen (predictive processing): mitä kyseinen interoseptiivinen tila todennäköisesti tarkoittaa juuri tässä kontekstissa? Ennuste nojaa vahvasti aiempiin kokemuksiin, kulttuuriin, odotuksiin ja tavoitteisiin.

Tästä seuraa, että sama fysiologinen tila – esimerkiksi sykkeen nousu yhdistettynä epämiellyttävään valenssiin – voidaan konseptualisoida monella eri tavalla: pelkona, vihastumisena, jännityksenä tai jopa myönteisenä "adrenaliinipiikkinä".

Tunne on siis valenssin tulkinta, ei sen suora heijastus. Tunne voi ikään kuin “ylikirjoittaa” valenssin siinä mielessä, että tietoinen kokemus ja päätöksenteko eivät enää perustu pelkkään affektiiviseen signaaliin, vaan siihen merkitysrakenteeseen, jonka aivot sille rakentavat.

Joo, ihan hyvää pohdintaa sulla. Toisaalta mä haluaisin nostaa keskusteluun esiin myös termin "Pleasures of the Mind" eli "mielen nautinnot".

Mitä oikeastaan tarkoitetaan sanalla Pleasure (nautinto)? Jotkin kääntävät sanan Pleasure suomeksi "Mielihyväksi". Mutta eikö nautinto oli enemmän ruumiillista ja aisteihin liittyvää, kun taas mielihyvä on enemmän kognitiivista ja ajatteluun liittyvää?

Tuossa linkki Tieteen termipankkiin: Mielihyvä


Mä itse näkisin, että olisi erotettava termit "nautinto" (pleasure) ja "mielihyvä" (satisfaction) edellä kuvatulla tavalla.


Jos nyt ajatellaan valenssia ja tunteita, niin valenssi on siis se alitajuinen primitiivireaktio akselilla +/-, jonka aivot tekevät automaattisesti.

Tuon perusteella nousee sitten esiin tunteita ja mielihyvän kokemuksia. Mikä ero on tunteilla (emotions) ja mielihyvällä (satisfaction)?

Michael Kubovyn artikkeli aiheesta Kahnemanin et al toimittamassa kirjassa "Well-Being" erottelee tunteet ja mielihyvän (mielen nautinnot) useallakin tavalla, mutta se selkein ero tuntuu olevan se, että tunteilla on myös fysiologinen ulottuvuus (punastuminen, sydämen sykkeen nousu, jne.) kun taas mielihyvällä tätä ulottuvuutta ei ole.

Mielihyvä on siis jotakin yleisempää tyydytystä, jota koemme mielessämme. Se on kuitenkin tietoinen kokemus, kun taas valenssi on alitajuinen kokemus.


Mä tässä mietin, että kun teemme tietoisia päätöksiä, niin onko päätösten taustalla valenssin sijaan tietoisen mielihyvän kokemus (joka voi kyllä pohjautua vahvasti valenssiin)? Päätöksiin voisi siis vaikuttaa myös tunteet ja tietoon liittyvät kognitiot, mutta mielihyvä ratkaisee?

Ja oikeastaan voidaan puhua mielihyvästä ja mielipahasta. Nämä ovat mielen sisäisiä ("sisäinen balanssi") päätöksentekoon liittyviä tekijöitä.


Mutta sitten on myös materiaalisessa todellisuudessa olevia tekijöitä ("ulkoinen balanssi"), joita mieli myös tulkitsee +/- akselilla. Näitä on rahalliset hyödyt, sosiaaliset hyödyt, mutta myös nuo ruumiilliseen nautintoon (pleasure) liittyvät kokemukset. Ja henkilö tulkitsee myös näitä potentiaalisia vaihtoehtoja mahdollisen tulevan mielihyvän kokemisen kautta.

Mun hypoteesi on siis se, että yksilö punnitsee sekä sisäisiä että ulkoisia tekijöitä, ja tekee päätöksen tältä pohjalta.

Jos sekä ulkoiset tekijät että sisäiset tekijät ovat saman suuntaisia, niin päätös on helppo, mutta jos esim. ulkoinen balanssi on negatiivinen ja sisäinen balanssi positiivinen, niin silloin yksilö joutuu mielessään pohtimaan tätä hyötysuhdetta päätöstään tehdessään.

Otetaan vaikkapa "altruismi" esimerkiksi. Altruismi merkitsee sitä, että henkilö joutuu uhraamaan jotakin ulkoisessa todellisuudessa toisen henkilön hyväksi, jolloin ulkoinen balanssi on negatiivinen. Mutta jos henkilö kokee mielessään voimakasta mielihyvää auttaessaan toista, niin hän saattaa toimia altruistisesti jos siis tuo sisäinen mielihyvä on suurempi kuin se subjektiivinen potentiaalinen mielipaha, joka aiheutuu ulkoisista menetyksistä tuota toista henkilöä autettaessa.

Hyvä pointti tuo nautinnon ja mielihyvän erottelu. Mun käsityksen mukaan neurotieteen puolella ajatellaan niin, että valenssi on jatkuva kehon sisäinen signaali – vähän kuin raakadataa siitä, onko tila lähestymistä vai välttämistä tukeva. Mutta se ei vielä yksin ohjaa päätöksiä. Tunteet syntyvät, kun aivot ennustavat ja tulkitsevat tuon signaalin tietyssä kontekstissa, ja mielihyvä puolestaan voi toimia enemmän pitkän aikavälin "palkintomekanismina", joka hienosäätää toimintaa.

Tässä mielessä tunteiden funktio voisi olla antaa välitön kompassi tilanteeseen, kun taas mielihyvä ohjaa pidemmällä aikajänteellä esimerkiksi siihen, mikä kannattaa toistaa tai mikä on yhteisön kannalta kestävää. Barrettin näkökulmasta emotionaalinen granulariteetti on ratkaisevaa: mitä paremmin ihminen osaa eritellä elimistön signaaleja ja antaa niille tarkkoja merkityksiä, sitä fiksummaksi päätöksenteko muodostuu sekä omien että muiden tarpeiden kannalta. Ehkä altruismi on tästä yksi esimerkki – siinä lyhyen aikavälin epämukavuus voi konstruoitua pitkän aikavälin mielihyväksi, jos ihminen tulkitsee tilanteen muiden hyvinvoinnin kautta.

Tuo mun edellä mainitsema Michael Kubovy oli samoilla linjoilla sun kanssas. Hän katsoi, että tunteet on suht lyhyt kestoisia, siinä missä mielihyvä (pleasures of the mind) on pitempikestoinen.

Toisaalta Kubovy on sitä mieltä, että mielihyvän taustalla on tunteiden pitkäkestoisempi sarja.

Ja sitten on edelleen tämä Peter Carruthers plus muutama muu, jotka katsoo että "valenssi on päätöksenteon valuuttaa." Carruthers nimenomaan katsoo, että valenssi on pitkältikin alitajuinen, mutta mielihyvä tämän valenssin tiedostettu puoli, vaikka Carruthers käyttääkin englannin kielistä termiä "pleasure".

Tässä mielihyvän ja tunteiden neurobiologinen suhteesta. Nykyisen neurotieteen perusteella tai tarkemmin, vain minun käsitykseni vastaus on varsin selvä: samat aivoverkkostot

Löytämieni tietojen mukaan mielihyvä ja tunteet käyttävät samoja perusneurobiologisia verkostoja:

1. Affektiiviset verkostot: amygdala, insula, anterior cingulate cortex
2. Palkitsemisjärjestelmä: dopaminerginen järjestelmä, nucleus accumbens, ventral tegmental area
3. Prefrontaalinen aivokuori: orbitofrontaalinen ja mediaalinen prefrontaalinen korteksi
4. Interoseptiiviset signaalit: vagushermon ja muiden autonomisen hermoston signaalien prosessointi

Ei ole löydetty erillistä "mielihyväverkostoa" tai "tunneverkostoa". Eli mielihyvän ja tunteiden erottelu perustuu siis tavallaan vain käsitteellisiin tekijöihin, ei niinkään neurobiologisiin eroihin:

1. Ajallinen ulottuvuus: Tunteet koetaan usein lyhytkestoisempina, mielihyvä pidempikestoisena
2. Kognitiivinen prosessointi: Mielihyvä voi sisältää enemmän reflektiivistä arviointia kuin välittömät tunnereaktion
3. Fenomenologinen kokemus: Subjektiivisesti ne voivat tuntua erilaisilta, vaikka neurobiologinen pohja on sama

Valenssi toimii yhdistävänä tekijänä. Sekä tunteet että mielihyvä/mielipaha jakavat valenssin - perusarvioinnin siitä, onko jokin myönteistä vai kielteistä. Tämä valenssi prosessoidaan samoissa aivopiireissä riippumatta siitä, kutsummeko kokemusta "tunteeksi" vai "mielihyväksi".

Neurobiologisesti mielihyvä ja tunteet ovat siis saman "perheen" ilmiöitä - affektiivisia tiloja, jotka syntyvät identtisten aivopiirien toiminnasta. Erottelu on enemmän kielellinen ja käsitteellinen kuin neurobiologinen.

Tämä ei tee erottelusta merkityksetöntä - se voi olla hyödyllinen esimerkiksi päätöksenteon tai hyvinvoinnin tutkimuksessa - mutta on käsittääkseni kyse on samasta neurobiologisesta ilmiöstä eri näkökulmista käsin tarkasteltuna.

[Stadin öljylanne]

Aivot tekevät tälle signaalille ennusteen (predictive processing): mitä kyseinen interoseptiivinen tila todennäköisesti tarkoittaa juuri tässä kontekstissa? Ennuste nojaa vahvasti aiempiin kokemuksiin, kulttuuriin, odotuksiin ja tavoitteisiin.

Mä edelleen katsoisin, että sen kontekstin hahmottaminen tapahtuu niin, että siinä henkilö hahmottaa tilannetta sekä aiempien kokemuksien että sen tilanteen tilannekohtaisen analyysin kautta.

Tällöin voidaan karkeasti ajatella, että henkilö hahmottaa:

1) Totuuksia (Faktuaalinen tulkinta, materiaalinen ulkoinen maailma?)
2) Käyttäytymistä (Mitä toiset ihmiset tekevät ilman normatiivista tulkintaa?)
3) Intentioita (Mihin eri osapuolet pyrkivät?)
4) Normeja (Käyttäytyvätkö ihmiset odotusten ja normien mukaisesti?)
5) Arvostuksia (Onko asiat hyviä/pahoja henkilön näkökulmasta, valenssi ja hedoninen tulkinta?)
6) Reiluutta (Onko vuorovaikutusten lopputulokset reiluja ja oikeudenmukaisia?)

Näistä kaikki liittyvät ulkoisten tapahtumien arviointiin, eli siihen tapaan millä henkilö arvioi sitä tilannetta ja kontekstia. Ja tuohon prosessiin vaikuttaa tietysti nuo sun mainitsemat henkilön aiemmat kokemukset, odotukset ja kulttuuri.

Ja noista tuo kohta 3) eli intentiot liittyy siihen, että henkilö tulkitsee muiden osapuolten mielentiloja ja pyrkimyksiä. Arvostukset ja reiluus taas liittyy läheisemmin siihen kuinka yksilö myös kokee oman sisäisen maailmansa, eli nää liittyy myös tuohon mielihyvän kokemiseen.


Eli mä näkisin, että vaikka taustalla on aiemmat kokemukset ja kulttuuri, niin nää tilannekohtaiset 6 eri muuttujaa kuitenkin sanelee siinä itse tilanteessa pitkältikin sen, että millä tavoin se henkilö reagoi siihen tilanteeseen.

Tuo kuuden dimension analyysi on todella hyvä kuvaus siitä, miten tilanteen konteksti jäsennetään. Mietin kuitenkin, että voisiko tuo kuvata ennemminkin aleksityymikon kompensaatiostrategiaa kuin normaalia päätöksentekoa?

Aleksityymikot joutuvat todellakin tekemään juuri tuollaista systemaattista kognitiivista analyysiä tilanteista, koska heiltä puuttuu se intuitiivinen tunnetieto joka neurotypicaleilla ohjaa päätöksentekoa automaattisesti. He opettelevat "manuaalisesti" tunnistamaan normeja, intentioita ja reiluutta siinä missä muut saavat tämän informaation suoraan affektiivisten reaktioidensa kautta.

Neuropsykologisesti tämä on tuttua esimerkiksi orbitofrontaalisista vaurioista: henkilö osaa analysoida tilannetta älyllisesti mutta päätöksenteko kärsii, koska Damasion somaattisten merkkien hypoteesin mukainen "gut feeling" puuttuu.

Barrettin näkemyksen valossa tunteet eivät ole päätöksenteon häiriötekijä vaan sen tehostaja ja tarkentaja. Ne antavat nopeaa "esiseulontaa" eri vaihtoehdoille ja tuovat tarkkuutta juuri noihin kuuteen ulottuvuuteen joita kuvailit.

Eli ehkä tilanne on se, että neurotypical saa tunteiden kautta "ilmaiseksi" sen saman informaation jonka aleksityymikko joutuu hakemaan kovalla kognitiivisella työllä? Tunteet eivät tietenkään aina täysin korvaa analyysiä vaan tekevät siitä tarkempaa ja tehokkaampaa. Eli jos analyysin tarkkuus vakioidaan, se jolla tunteet toimivat, saa analyysillä tarkemman lopputuloksen.

[Purdue]

Päätöksen teosta oman näkemykseni mukaan sellaista nyt tekoälykeskustelun rippeitä jäsennelllessä valenssi (yhdessä vireystilan/arousal-ulottuvuuden kanssa) on kehon sisäisestä tilasta nouseva jatkuva signaali. Se ei vielä ole tunne, vaan pikemminkin raakadataa – eräänlainen peruskartta, joka kertoo onko tila todennäköisesti lähestymistä vai välttämistä tukeva.

Aivot tekevät tälle signaalille ennusteen (predictive processing): mitä kyseinen interoseptiivinen tila todennäköisesti tarkoittaa juuri tässä kontekstissa? Ennuste nojaa vahvasti aiempiin kokemuksiin, kulttuuriin, odotuksiin ja tavoitteisiin.

Tästä seuraa, että sama fysiologinen tila – esimerkiksi sykkeen nousu yhdistettynä epämiellyttävään valenssiin – voidaan konseptualisoida monella eri tavalla: pelkona, vihastumisena, jännityksenä tai jopa myönteisenä "adrenaliinipiikkinä".

Tunne on siis valenssin tulkinta, ei sen suora heijastus. Tunne voi ikään kuin “ylikirjoittaa” valenssin siinä mielessä, että tietoinen kokemus ja päätöksenteko eivät enää perustu pelkkään affektiiviseen signaaliin, vaan siihen merkitysrakenteeseen, jonka aivot sille rakentavat.

Joo, ihan hyvää pohdintaa sulla. Toisaalta mä haluaisin nostaa keskusteluun esiin myös termin "Pleasures of the Mind" eli "mielen nautinnot".

Mitä oikeastaan tarkoitetaan sanalla Pleasure (nautinto)? Jotkin kääntävät sanan Pleasure suomeksi "Mielihyväksi". Mutta eikö nautinto oli enemmän ruumiillista ja aisteihin liittyvää, kun taas mielihyvä on enemmän kognitiivista ja ajatteluun liittyvää?

Tuossa linkki Tieteen termipankkiin: Mielihyvä


Mä itse näkisin, että olisi erotettava termit "nautinto" (pleasure) ja "mielihyvä" (satisfaction) edellä kuvatulla tavalla.


Jos nyt ajatellaan valenssia ja tunteita, niin valenssi on siis se alitajuinen primitiivireaktio akselilla +/-, jonka aivot tekevät automaattisesti.

Tuon perusteella nousee sitten esiin tunteita ja mielihyvän kokemuksia. Mikä ero on tunteilla (emotions) ja mielihyvällä (satisfaction)?

Michael Kubovyn artikkeli aiheesta Kahnemanin et al toimittamassa kirjassa "Well-Being" erottelee tunteet ja mielihyvän (mielen nautinnot) useallakin tavalla, mutta se selkein ero tuntuu olevan se, että tunteilla on myös fysiologinen ulottuvuus (punastuminen, sydämen sykkeen nousu, jne.) kun taas mielihyvällä tätä ulottuvuutta ei ole.

Mielihyvä on siis jotakin yleisempää tyydytystä, jota koemme mielessämme. Se on kuitenkin tietoinen kokemus, kun taas valenssi on alitajuinen kokemus.


Mä tässä mietin, että kun teemme tietoisia päätöksiä, niin onko päätösten taustalla valenssin sijaan tietoisen mielihyvän kokemus (joka voi kyllä pohjautua vahvasti valenssiin)? Päätöksiin voisi siis vaikuttaa myös tunteet ja tietoon liittyvät kognitiot, mutta mielihyvä ratkaisee?

Ja oikeastaan voidaan puhua mielihyvästä ja mielipahasta. Nämä ovat mielen sisäisiä ("sisäinen balanssi") päätöksentekoon liittyviä tekijöitä.


Mutta sitten on myös materiaalisessa todellisuudessa olevia tekijöitä ("ulkoinen balanssi"), joita mieli myös tulkitsee +/- akselilla. Näitä on rahalliset hyödyt, sosiaaliset hyödyt, mutta myös nuo ruumiilliseen nautintoon (pleasure) liittyvät kokemukset. Ja henkilö tulkitsee myös näitä potentiaalisia vaihtoehtoja mahdollisen tulevan mielihyvän kokemisen kautta.

Mun hypoteesi on siis se, että yksilö punnitsee sekä sisäisiä että ulkoisia tekijöitä, ja tekee päätöksen tältä pohjalta.

Jos sekä ulkoiset tekijät että sisäiset tekijät ovat saman suuntaisia, niin päätös on helppo, mutta jos esim. ulkoinen balanssi on negatiivinen ja sisäinen balanssi positiivinen, niin silloin yksilö joutuu mielessään pohtimaan tätä hyötysuhdetta päätöstään tehdessään.

Otetaan vaikkapa "altruismi" esimerkiksi. Altruismi merkitsee sitä, että henkilö joutuu uhraamaan jotakin ulkoisessa todellisuudessa toisen henkilön hyväksi, jolloin ulkoinen balanssi on negatiivinen. Mutta jos henkilö kokee mielessään voimakasta mielihyvää auttaessaan toista, niin hän saattaa toimia altruistisesti jos siis tuo sisäinen mielihyvä on suurempi kuin se subjektiivinen potentiaalinen mielipaha, joka aiheutuu ulkoisista menetyksistä tuota toista henkilöä autettaessa.

Hyvä pointti tuo nautinnon ja mielihyvän erottelu. Mun käsityksen mukaan neurotieteen puolella ajatellaan niin, että valenssi on jatkuva kehon sisäinen signaali – vähän kuin raakadataa siitä, onko tila lähestymistä vai välttämistä tukeva. Mutta se ei vielä yksin ohjaa päätöksiä. Tunteet syntyvät, kun aivot ennustavat ja tulkitsevat tuon signaalin tietyssä kontekstissa, ja mielihyvä puolestaan voi toimia enemmän pitkän aikavälin "palkintomekanismina", joka hienosäätää toimintaa.

Tässä mielessä tunteiden funktio voisi olla antaa välitön kompassi tilanteeseen, kun taas mielihyvä ohjaa pidemmällä aikajänteellä esimerkiksi siihen, mikä kannattaa toistaa tai mikä on yhteisön kannalta kestävää. Barrettin näkökulmasta emotionaalinen granulariteetti on ratkaisevaa: mitä paremmin ihminen osaa eritellä elimistön signaaleja ja antaa niille tarkkoja merkityksiä, sitä fiksummaksi päätöksenteko muodostuu sekä omien että muiden tarpeiden kannalta. Ehkä altruismi on tästä yksi esimerkki – siinä lyhyen aikavälin epämukavuus voi konstruoitua pitkän aikavälin mielihyväksi, jos ihminen tulkitsee tilanteen muiden hyvinvoinnin kautta.

Tuo mun edellä mainitsema Michael Kubovy oli samoilla linjoilla sun kanssas. Hän katsoi, että tunteet on suht lyhyt kestoisia, siinä missä mielihyvä (pleasures of the mind) on pitempikestoinen.

Toisaalta Kubovy on sitä mieltä, että mielihyvän taustalla on tunteiden pitkäkestoisempi sarja.

Ja sitten on edelleen tämä Peter Carruthers plus muutama muu, jotka katsoo että "valenssi on päätöksenteon valuuttaa." Carruthers nimenomaan katsoo, että valenssi on pitkältikin alitajuinen, mutta mielihyvä tämän valenssin tiedostettu puoli, vaikka Carruthers käyttääkin englannin kielistä termiä "pleasure".

Tässä mielihyvän ja tunteiden neurobiologinen suhteesta. Nykyisen neurotieteen perusteella tai tarkemmin, vain minun käsitykseni vastaus on varsin selvä: samat aivoverkkostot

Löytämieni tietojen mukaan mielihyvä ja tunteet käyttävät samoja perusneurobiologisia verkostoja:

1. Affektiiviset verkostot: amygdala, insula, anterior cingulate cortex
2. Palkitsemisjärjestelmä: dopaminerginen järjestelmä, nucleus accumbens, ventral tegmental area
3. Prefrontaalinen aivokuori: orbitofrontaalinen ja mediaalinen prefrontaalinen korteksi
4. Interoseptiiviset signaalit: vagushermon ja muiden autonomisen hermoston signaalien prosessointi

Ei ole löydetty erillistä "mielihyväverkostoa" tai "tunneverkostoa". Eli mielihyvän ja tunteiden erottelu perustuu siis tavallaan vain käsitteellisiin tekijöihin, ei niinkään neurobiologisiin eroihin:

1. Ajallinen ulottuvuus: Tunteet koetaan usein lyhytkestoisempina, mielihyvä pidempikestoisena
2. Kognitiivinen prosessointi: Mielihyvä voi sisältää enemmän reflektiivistä arviointia kuin välittömät tunnereaktion
3. Fenomenologinen kokemus: Subjektiivisesti ne voivat tuntua erilaisilta, vaikka neurobiologinen pohja on sama

Valenssi toimii yhdistävänä tekijänä. Sekä tunteet että mielihyvä/mielipaha jakavat valenssin - perusarvioinnin siitä, onko jokin myönteistä vai kielteistä. Tämä valenssi prosessoidaan samoissa aivopiireissä riippumatta siitä, kutsummeko kokemusta "tunteeksi" vai "mielihyväksi".

Neurobiologisesti mielihyvä ja tunteet ovat siis saman "perheen" ilmiöitä - affektiivisia tiloja, jotka syntyvät identtisten aivopiirien toiminnasta. Erottelu on enemmän kielellinen ja käsitteellinen kuin neurobiologinen.

Tämä ei tee erottelusta merkityksetöntä - se voi olla hyödyllinen esimerkiksi päätöksenteon tai hyvinvoinnin tutkimuksessa - mutta on käsittääkseni kyse on samasta neurobiologisesta ilmiöstä eri näkökulmista käsin tarkasteltuna.

Joo, kyllä tuo on varmaankin pitkältikin kuten esität. Toisaalta noihin sun tunteiden kolmeen ulottuvuuteen voisi lisätä fysiologiset reaktiot: tunteiden kohdalla tapahtuu myös fysiologisia muutoksia, mielihyvän kohdalla ei.

Mutta mitä on tunteet? Tuossa muutama erottelu?

1) Subjektiivisia kokemuksia. (Tunteet)
2) Fysiologisia muutoksia. (Pulssi, hikoilu)
3) Käyttäytyminen. (Eleet, ilmeet, puhe)
4) Kognitiivisia arviointeja. (Tilanne arviomme vaikuttavat tunteisiimme.)


Eli ekana tulee nopea tilannearviointi, jonka perusteella syntyy sekä valenssi, tunteet että käyttäytymistendenssit. Samalla voi syntyä myös mielihyvän kokeminen.

Mutta kaiken perusta on tilanteen arviointi (appraisal). Mä näkisin että tää tilanteen arviointi on jatkumo, joka alkaa nopeasta approach/avoid arviosta, josta syntyy valenssi. Tunteiden muodostuminen sen sijaan tarvitsee tätä valenssia, mutta myös tilanteen jonkin tasoista kognitiivista arviointia. Ja sitten mielihyväkin on tiedostettu kokemisen muoto.

Ja kun mä tossa edellä toin esiin nuo kuusi evaluaation muotoa, niin on selvää että näiden tunteiden muodostumiseen vaikuttaa se kuinka arvioimme toisten käyttäytymistä ja intentioita, noudattavatko muut yhteisiä sääntöjä, ja ovatko muut oikeudenmukaisia ja reiluja meitä kohtaan.

Nää kaikki evaluaatiot siis vaikuttavat tunteiden muodostumiseen. Ja toisaalta jo syntyneet tunnereaktiot puolestaan vaikuttavat takaisin näihin evaluaatioihin joita tilanteesta teemme, eli siinä on takaisin kytkentä.


Mielihyvä sitten eroaa tunteista ajallisesti, kognitiivisesti, fenomenologisesti sekä fysiologisesti. Ja toki, kyse on affektiivisista tiloista.