Universumi: Olemmeko mustassa aukossa vai tietokonesimulaatiossa?

[Vän]

Sekaannun taas maallikkona tähän kysyäkseni, onko tässä nyt kyseessä vain kielenkäyttöön liittyvä ongelma, joka ratkeaisi tarkemmalla loogisella analyysillä?

Kun puhut "olevaisena olemattomasta tilasta", viittaatko johonkin ontologiseen välitilaan, joka on olemassa siksi, että se ei ole mitään? Vai onko kyse vain siitä, että kielen tasolla emme osaa erottaa ei-mitään ja ei-meille-olemassa-olevaa?

Multiversumiteorioissa – ilmeisesti ainakin Fred Adamsin kaltaisissa malleissa – universumit ovat kausaalisesti erillisiä, eikä niiden välillä ole edes yhteistä taustatilaa. Ei ole "väliä", ei edes tyhjää avaruutta. Mutta jos ajattelemme tilaa jonkinlaisena välttämättömänä taustarakenteena, joka ei voi olla poissa, silloin päädymme helposti siihen, että "jotain" on aina "välissä", vaikka se ei olisi fysikaalisesti määriteltävissä.

Voisiko siis olla, että puhumme eri asioista: sinä tilasta metafyysisenä jatkuvuutena, Märkäruuti taas fysikaalisesti määritellystä kausaalisesta erillisyydestä?

Tässä olisi ehkä syytä tarkentaa, mitä kukin tarkoittaa "tilalla", "olemattomuudella" ja "erillisyydellä". Muuten keskustelu pyörii sanojen ympärillä, vaikka kysymys on lopulta rakenteellisesta mallista todellisuudesta.

Kun poistetaan kaikki energia avaruudesta joltakin osin, ihan kaikki energia riippumatta siitä havaitaanko sitä vai ei, jää tyhjyys, siinä ei ole mitään, ei edes sitä fluktuaatiota, sekin poistetaan vaikka ei se ole mahdollista.
Jotta jotakin voi yleensä olla olemassa, tarvitaan tila jossa se on, joten se tila on tavallaan pakollinen osa kaikkeutta. Se on ääretön ja mitään mihinkään vaikuttamaton, eikä mikään vaikuta siihen, se vain on.
Vaikka se vain on, se on välttämätön, pakollinen osa kaikkeutta, se "taustakangas" jossa energia oleilee kaikissa olomuodoissaan.

Universumien välissä on tilaa, se ei ole tyhjä, mutta siellä ei ole taivaankappaleita kuten loistavassa universumissa, mustat aukot, pimeä materia, loppuun väljähtynyt säiteily on siellä pääosassa, hiukan nuoremissa voi olla mustia kääpiöitä ja muutakin aikaa kestävää.

Etäisyydet eri universumien välillä, siis niiden loistavassa vaiheessa olevien universumien on käsittämättömän suuri, kyllä äärettömässä tilaa riittää. Tuon voi päätellä universumin kehityksestä, ensin fuusioidaan ja sitten ei fuusioida, laajeneminen sen kun jatkuu ja se jatkuu todella kauan sen jälkeen kun viimeinenkin aurinko on sammunut ja jäähtynyt absoluuttisen nolla lähelle.

Eihän niillä nuorilla universumeilla ole täällä merkityksellistä kausaalista yhtetyttä, pimeän materian yhteys taas on hataraa huttua, mutta ilman niitä muita meitäkään ei olisi.

Jos poistetaan kaikki energia avaruudesta, ei jää tyhjyyttäkään. Ei jää yhtään mitään, ei edes sitä sinun taustakangastasi.

Universumien välissä ei ole tilaa. Jos kahden alueen välissä on tilaa, ne ovat samaa universumia.

Niillä nuorilla universumeilla on valtava kausaalinen merkitys. Ilman niitä muita sinun mukaasi meitä ei olisi. Se on melko suuri kausaalinen yhteys. Meidän olemassaolokin on siitä kiinni. Ne ovat syy, me seuraus. Kausaalinen yhteys puhtaimmillaan.

Vaatii hiukan ajattelua tuo, se mistä tämä universumi on lähtöisin, se alkutila, se on peräisin muiden universumien energiasta, monien muiden universumien energiasta, se on kerääntynyt hyvin hyvin hyvin pitkän ajan kuluessa ja lopullisen kokonsa saavutettuaan on luonut tämän univesumin, mitä yhteyttä enään on?
No jos menneisyyden yhteys on kausaalinen niin sitten ne on yhteydessä vaikka mitään ei niistä ole enään jäljellä kuin vain muuttuneena muuksi.

Sekaannuksen välttämiseksi kutsun tästä lähtien osauniversumeiksi niitä, joita sinä sanot universumiksi. On varmaan selvää sinullekin tällä yhdellä selittämisellä.

Tämä universumi on lähtöisin alkuräjähdyksestä. Mistä se alkuräjähdys tuli, sitä emme tiedä. Vielä. Nuo sinun osauniversumisi, joista energiaa olisi kerääntynyt tänne, olisivat osa tätä universumia ja lähtöisin samasta alkuräjähdyksestä, jos niitä olisi olemassa.

Kausaalinen yhteys tarkoittaa syy-seuraus yhteyttä. Yleensä syy on menneisyydessä, jos katsotaan seurausta, joka on nykyajassa. Kuinka kaukana menneisyydessä se on, sillä ei ole merkitystä. Eikä silläkään, kuinka pitkä syy-seuraus-syy-seuraus-ketju on.

Asia selvä, olen kuvitellut että kausaalinen yhteys tarkoittaa nykyhetkessä tapahtuvaa yhteyttä, minun moka.
Osauniversumit menneisyydestä jättää jälkeensä energiaa, energia on säilyvää sorttia, muodossa tai toisessa, kaikkeudessa on kuitenkin oliota jotka tuota energiaa keräävät sen kaikissa muodoissa, aika luonnollinen kiertokulku, mustasta aukosta mustaan aukkoon ja siinä välissä tapahtuu kaikkea mielenkiintoista.

Nytkin on kuvitelma että pisteestä kaikki lähti, mikähän tuo piste mahtoi olla, ajatuskokeen tasolla voitte tunkea mielettömät määrät energiaa mielettömän pieneen tilavuuteen, mikähän olio siitä mahtaa syntyä? Nyt ei tarvitse enään kuin saada se olio hajoamaan ja luomaan uuden osauniversumin.
Säilymislaki kiittää ja yksi mysteeri vähemmin selvitettävänä.

Tuokin on yksi yleinen väärinymmärrys. Alkuräjähdys ei ollut piste tilassa. Alkuräjähdys on saattanut olla jopa äärettömän kokoinen. Sen on melkein täytynyt olla, jos universumi on nyt ääretön. Vaikea kuvitella sellaista, että äärellisen kokoinen laajenisi äärettömän kokoiseksi.

Säilymislaki voidaan pitää alkuräjähdysmallissakin monella eri tavalla. Minusta hauskin ajatus on, että energia on aina ollut. Se ensin vain olla möllötti ikuisuuden tekemättä mitään. Sitten eräänä torstaina 13,8 miljardia vuotta sitten sattui erittäin epätodennäköinen tapahtuma. Niin epätodennäköinen, että sellainen sattuu vain kerran ikuisuudessa. Tuo tapahtuma sai energian laajenemaan ja loppu on BB-historiaa.

Tuo mustien aukkojen kosmologiasi on yksinkertaisesti väärin. Se ei vastaa havaintoja eikä sovi tunnettuun fysiikkaan.

Yksi pohdittava asia. Jos nyt valon nopeus olisi lähteensuhteen c, ja ylivalonnopeus olisi mahdollista, silloinhan mustasta aukosta pitäisi päästä materiaa ulos. Materian täytyisi vain liikkua ylivalonnopeudella mustan aukon suhteen, mikä onnistuu helposti monillakin tavoilla. Materia voisi esimerkiksi singota valonnopeudella lähteestä, joka on singonnut mustasta aukosta valonnopeudella. Materian nopeus olisi siis kaksinkertainen valonnopeus ja se pääsisi pois mustasta aukosta. Tai toinen vaihtoehto olisi, että iso kappale lähestyisi mustaa aukkoa kymmenkertaisella valonnopeudella, mutta tulisi sen verran vinossa, että menisi kyllä tapahtumahorisontin läpi, mutta ei osuisi itse mustaan aukkoon siellä sisällä, vaan jatkaisi matkaansa taas ulos tapahtumahorisontin läpi. Mustasta aukosta voisi siis mallissasi tulla ulos materiaa eli mustia aukkoja ei mallissasi varsinaisesti ole olemassakaan. On vain todella massiivisia tavallisia taivaankappaleita.

Hyvä, noin se menisi, mutta edelleen valonnopeus olisi vain lähteensuhteen c, eli maksimi pätee edelleen informaation siirtoon.

Hiukan alkaa yskittää alkuräjähdysmalli, piste onkin hirvittävän kokoinen, eikös tuota kutsuta joidenkin tolppien siirtelyksi.

Multiversumikaikkeus pohjaa monistamiseen, tunnetaan yksi universumi, se on jotenkin syntynyt, voi niitä silloin syntyä muitakin samalla tavalla, eli ei tämän meidän universumin tarvitse olla ääretön, vaan vain aika iso, niin iso että ei nähdä sitä läheskään kokonaan, muut osauniversumit miehittää loput äärettömästä.

Tarvitaan jokin mekanismi jolla entropia saadaan toimimaan niin että fuusioitavaa riittää jatkossakin, ts, kaikki raskaat alkuaineet mitä fuusioissa syntyy täytyy saada palaamaan kevyiksi alkuaineiksi jotta ikuisuus voidaan saavuttaa. Ei oleteta muita fysiikanlakeja ollenkaan muualle vaan pelataan tunnetuilla.
Katsokaa mustaa aukkoa, mitä se tekee kaikelle, jopa valo kasvattaa sen massaa.
Katsokaa mitä syntyy kun musta aukko hajoaa, siis se "piste" joka voi olla valtava kooltaan, se musta aukko joka lopulta hajoaa, olettaen että se hajoaminen onnistuu, se tekee kaiken mitä tarvitaan ikuisuuden saavuttamiseksi.

Kyllä minä pidän mustaa aukkoa massakappaleena, sen gravitaatio vain on niin voimakas että valonnopeuskaan, lähteensuhteen, ei riitä pakenemiseen, silloin sen vastakkaisen, gravitaation aiheuttaman putoamisnopeuden täytyy ylittää valonnopeus.
Jos jokin kappale saapuisi ylivalonnopeudella mustan aukon tapahtumahorinttia leikaten sen täytyisi päästä läpi tuon rajapinnan, olen samaa mieltä jos pari juttua täyttyisi, sen täytyisi kestää mielettömät törmäysenergiat, kestää käsittämätön kuumuus ja kestää mielettömät vuorovesivoimat hajoamatta.

Minun musta aukko on taivaankappale siinä kuin muutkin, gravitaatio tekee siitä vain omituisen, se varsinainen kappale on kokoaan kasvattava ja samalla koon kasvaessa tapahtumahorintti karkaa kauemmas sen pinnasta.

Hyvä. Eli sinun mallissasi ei ole varsinaisia mustia aukkoja olemassa. Niistäkin pääsee materiaa ja säteilyä karkuun aivan samalla tavalla kuin muistakin taivaankappaleista.

Ei sellaisena kuin tiede ne tuntee.

Gravitaatio on säteilyä ja se luonnollisesti pääsee karkuun, se juuri luo sen lähellä voimakkaan gravikentän, materiaa ei tietenkään pääse koska sitä sellaisena kuin me sen tunnemme ei siellä ole eikä muutenkaan tph:n takaa, ne tuhoutuu, kvarkki-gluoniplasmaa karkaa lopulta kun ne kappaleet hajoaa, eli eihän sekään pääse karkuun mustasta aukosta kun se on kerran jo tuhoutumassa.

Olisi kiva, jos edellisen viestisi lauseiden totuudet pätisivät vielä seuraavassakin viestissä. Juurihan myönsit, että materiaa pääsee pakoon mustasta aukosta ja nyt taas kiellät sen.

En ymmärrä, mitä merkitystä tuhoutumisella on siihen, pääseekö karkuun mustasta aukosta vai ei. Jos ylivalonnopeudella kulkeva materia ehtii tuhoutua ennen kuin pääsee ulos mustasta aukosta, sitten se tulee tuhoutuneena ulos mustasta aukosta. Se pääsee ulos kumminkin. Tuhoutuminen ei vaikuta nopeuteen.

[Naturalisti]

Vaikuttaa siltä, että näkemyksemme kohtaavat erityisesti pragmatismin ytimessä: "se on totta, jos se toimii". Minulle tämä on koko pragmatismin kantava periaate.

Viimeksi, kun pohdimme filosofian peruskysymyksiä, näkemyksemme erosivat erityisesti matematiikan ja logiikan filosofiassa. Minä nojaudun fiktionalismiin, sinä et. Sittemmin oma kantani on vain vahvistunut. Fiktionalismin voi mielestäni laajentaa koskemaan myös sosiaalista todellisuutta: kuvitteellisia yhteisöjä, instituutioita, rahoitusjärjestelmiä – ja uskontoja. Nämä subjektiivisten mielten fiktiot ovat materiaalisesti olemassa aivojen neuraalisten prosessien käynissä olemisena niihin uskovien mielissä. Subjektiivinen mieli on osa materiaalista todellisuutta.

Fiktiot ovat olemassa aivoissa samalla tavalla kuin reaalitodellusuuden representaatiot, mutta niillä ei ole olemassa materiaalista olemassaoloa subjektiivisten mielten ulkopuolella. Toisinsanoen esimerkiksi uskonnolliset uskomukset ovat ihan oikeasti olemassa, mutta vain niihin uskovien korvien välissä. Koko kulttuuri on hajautunut sitä kantavan populaation subjektiivisiksi käsityksiksi – mitään suoraan jaettua kollektiivista käsitystä ei ole olemassa.

Tässä valossa myös tieteelliset teoriat – mukaan lukien multiversumihypoteesit – asettuvat jatkumolle, jossa niiden arvo ei määräydy metafyysisen totuuden mukaan (jota ei sekään ole olemassa), vaan selitysvoiman, koherenssin ja käytännön toimivuuden perusteella. Falsifioitavuus on hyvä kriteeri, mutta sekin toimii vain tietyissä rajoissa. Luulen, että toisinaan joudumme hyväksymään teorioita, joita ei voida suoraan testata, mutta jotka järjestävät havaintomme mielekkäästi uudella tavalla.

Onko sinulle tullut viime aikoina mieleen uusia ajatuksia, jotka liittyvät tähän kontekstiin – esimerkiksi siihen, missä määrin "hyödyllinen fiktio" voi kantaa myös normatiivista tai eksistentiaalista painoa? Milloin siitä tulee enemmän kuin pelkkä väline?

Jos nyt oletetaan fiktionalismi, silloin minun mielestäni hyödyllisellä fiktiolla ei ole mitään normatiivista eikä eksistentiaalista painoa. Se on vain pelkkä väline. Hyödyllisellä fiktiolla ei voi lausua yhtään ontologisesti pätevää lausetta. Siihen perustuva tietoteoriakin on parhaimmillaankin vain yksilön pään sisäistä ja muusta maailmasta sen perusteella ei voi sanoa mitään tiedoksi.

Tässä kohtaa näkemyksemme näyttävät erkaantuvan. Sinä torjut fiktionalismin mahdollisuuden kantaa normatiivista tai eksistentiaalista painoa, koska sen väitteet eivät ole ontologisesti päteviä. Minä taas ajattelen, ettei ole olemassa mitään pysyviä metafyysisiä rakenteita tai universaaleja normeja – kaikki käsitykset niistä ovat viime kädessä subjektiivisia ja historiallisesti kehittyneitä. Tieteen kontekstissa ne toimivat alkuoletuksina, joita on oltava valmis tarkistamaan, jos empiiriset kokemukset sitä edellyttävät.

Oman materialistisen ontologisen realismini mukaan myös mentaaliselle on osoitettava tapa olla materiaalisesti olemassa. Ajattelen, että mentaalinen on olemassa aivojen materiaalisten prosessien käynnissä olemisena – toisin sanoen se on aivojen toimintaa, ja mielen sekä mielensisältöjen olemassaolo päättyy näiden prosessien pysähtyessä. Kulttuuri puolestaan on olemassa sitä kantavan populaation subjektiivisina käsityksinä, jotka eivät ole identtisiä, mutta voivat lähestyä toisiaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Vaikka yksilön mieli kuolee, kulttuuri jatkaa olemassaoloaan muiden yksilöiden subjektiivisissa mielissä.

Tässä valossa olisi kiinnostavaa kuulla, miten sinä määrittelet tiedon suhteen maailmaan: miten tieto on ontologisesti olemassa? Voiko introspektio mielestäsi tuottaa tietoa todellisuudesta – vai onko se vain yksilön sisäistä järjestelyä? Ja ennen kaikkea: miten sinun näkökulmastasi subjektiivinen mieli ja kulttuuri ovat materiaalisesti olemassa?

[Goswell]

Kun poistetaan kaikki energia avaruudesta joltakin osin, ihan kaikki energia riippumatta siitä havaitaanko sitä vai ei, jää tyhjyys, siinä ei ole mitään, ei edes sitä fluktuaatiota, sekin poistetaan vaikka ei se ole mahdollista.
Jotta jotakin voi yleensä olla olemassa, tarvitaan tila jossa se on, joten se tila on tavallaan pakollinen osa kaikkeutta. Se on ääretön ja mitään mihinkään vaikuttamaton, eikä mikään vaikuta siihen, se vain on.
Vaikka se vain on, se on välttämätön, pakollinen osa kaikkeutta, se "taustakangas" jossa energia oleilee kaikissa olomuodoissaan.

Universumien välissä on tilaa, se ei ole tyhjä, mutta siellä ei ole taivaankappaleita kuten loistavassa universumissa, mustat aukot, pimeä materia, loppuun väljähtynyt säiteily on siellä pääosassa, hiukan nuoremissa voi olla mustia kääpiöitä ja muutakin aikaa kestävää.

Etäisyydet eri universumien välillä, siis niiden loistavassa vaiheessa olevien universumien on käsittämättömän suuri, kyllä äärettömässä tilaa riittää. Tuon voi päätellä universumin kehityksestä, ensin fuusioidaan ja sitten ei fuusioida, laajeneminen sen kun jatkuu ja se jatkuu todella kauan sen jälkeen kun viimeinenkin aurinko on sammunut ja jäähtynyt absoluuttisen nolla lähelle.

Eihän niillä nuorilla universumeilla ole täällä merkityksellistä kausaalista yhtetyttä, pimeän materian yhteys taas on hataraa huttua, mutta ilman niitä muita meitäkään ei olisi.

Jos poistetaan kaikki energia avaruudesta, ei jää tyhjyyttäkään. Ei jää yhtään mitään, ei edes sitä sinun taustakangastasi.

Universumien välissä ei ole tilaa. Jos kahden alueen välissä on tilaa, ne ovat samaa universumia.

Niillä nuorilla universumeilla on valtava kausaalinen merkitys. Ilman niitä muita sinun mukaasi meitä ei olisi. Se on melko suuri kausaalinen yhteys. Meidän olemassaolokin on siitä kiinni. Ne ovat syy, me seuraus. Kausaalinen yhteys puhtaimmillaan.

Vaatii hiukan ajattelua tuo, se mistä tämä universumi on lähtöisin, se alkutila, se on peräisin muiden universumien energiasta, monien muiden universumien energiasta, se on kerääntynyt hyvin hyvin hyvin pitkän ajan kuluessa ja lopullisen kokonsa saavutettuaan on luonut tämän univesumin, mitä yhteyttä enään on?
No jos menneisyyden yhteys on kausaalinen niin sitten ne on yhteydessä vaikka mitään ei niistä ole enään jäljellä kuin vain muuttuneena muuksi.

Sekaannuksen välttämiseksi kutsun tästä lähtien osauniversumeiksi niitä, joita sinä sanot universumiksi. On varmaan selvää sinullekin tällä yhdellä selittämisellä.

Tämä universumi on lähtöisin alkuräjähdyksestä. Mistä se alkuräjähdys tuli, sitä emme tiedä. Vielä. Nuo sinun osauniversumisi, joista energiaa olisi kerääntynyt tänne, olisivat osa tätä universumia ja lähtöisin samasta alkuräjähdyksestä, jos niitä olisi olemassa.

Kausaalinen yhteys tarkoittaa syy-seuraus yhteyttä. Yleensä syy on menneisyydessä, jos katsotaan seurausta, joka on nykyajassa. Kuinka kaukana menneisyydessä se on, sillä ei ole merkitystä. Eikä silläkään, kuinka pitkä syy-seuraus-syy-seuraus-ketju on.

Asia selvä, olen kuvitellut että kausaalinen yhteys tarkoittaa nykyhetkessä tapahtuvaa yhteyttä, minun moka.
Osauniversumit menneisyydestä jättää jälkeensä energiaa, energia on säilyvää sorttia, muodossa tai toisessa, kaikkeudessa on kuitenkin oliota jotka tuota energiaa keräävät sen kaikissa muodoissa, aika luonnollinen kiertokulku, mustasta aukosta mustaan aukkoon ja siinä välissä tapahtuu kaikkea mielenkiintoista.

Nytkin on kuvitelma että pisteestä kaikki lähti, mikähän tuo piste mahtoi olla, ajatuskokeen tasolla voitte tunkea mielettömät määrät energiaa mielettömän pieneen tilavuuteen, mikähän olio siitä mahtaa syntyä? Nyt ei tarvitse enään kuin saada se olio hajoamaan ja luomaan uuden osauniversumin.
Säilymislaki kiittää ja yksi mysteeri vähemmin selvitettävänä.

Tuokin on yksi yleinen väärinymmärrys. Alkuräjähdys ei ollut piste tilassa. Alkuräjähdys on saattanut olla jopa äärettömän kokoinen. Sen on melkein täytynyt olla, jos universumi on nyt ääretön. Vaikea kuvitella sellaista, että äärellisen kokoinen laajenisi äärettömän kokoiseksi.

Säilymislaki voidaan pitää alkuräjähdysmallissakin monella eri tavalla. Minusta hauskin ajatus on, että energia on aina ollut. Se ensin vain olla möllötti ikuisuuden tekemättä mitään. Sitten eräänä torstaina 13,8 miljardia vuotta sitten sattui erittäin epätodennäköinen tapahtuma. Niin epätodennäköinen, että sellainen sattuu vain kerran ikuisuudessa. Tuo tapahtuma sai energian laajenemaan ja loppu on BB-historiaa.

Tuo mustien aukkojen kosmologiasi on yksinkertaisesti väärin. Se ei vastaa havaintoja eikä sovi tunnettuun fysiikkaan.

Yksi pohdittava asia. Jos nyt valon nopeus olisi lähteensuhteen c, ja ylivalonnopeus olisi mahdollista, silloinhan mustasta aukosta pitäisi päästä materiaa ulos. Materian täytyisi vain liikkua ylivalonnopeudella mustan aukon suhteen, mikä onnistuu helposti monillakin tavoilla. Materia voisi esimerkiksi singota valonnopeudella lähteestä, joka on singonnut mustasta aukosta valonnopeudella. Materian nopeus olisi siis kaksinkertainen valonnopeus ja se pääsisi pois mustasta aukosta. Tai toinen vaihtoehto olisi, että iso kappale lähestyisi mustaa aukkoa kymmenkertaisella valonnopeudella, mutta tulisi sen verran vinossa, että menisi kyllä tapahtumahorisontin läpi, mutta ei osuisi itse mustaan aukkoon siellä sisällä, vaan jatkaisi matkaansa taas ulos tapahtumahorisontin läpi. Mustasta aukosta voisi siis mallissasi tulla ulos materiaa eli mustia aukkoja ei mallissasi varsinaisesti ole olemassakaan. On vain todella massiivisia tavallisia taivaankappaleita.

Hyvä, noin se menisi, mutta edelleen valonnopeus olisi vain lähteensuhteen c, eli maksimi pätee edelleen informaation siirtoon.

Hiukan alkaa yskittää alkuräjähdysmalli, piste onkin hirvittävän kokoinen, eikös tuota kutsuta joidenkin tolppien siirtelyksi.

Multiversumikaikkeus pohjaa monistamiseen, tunnetaan yksi universumi, se on jotenkin syntynyt, voi niitä silloin syntyä muitakin samalla tavalla, eli ei tämän meidän universumin tarvitse olla ääretön, vaan vain aika iso, niin iso että ei nähdä sitä läheskään kokonaan, muut osauniversumit miehittää loput äärettömästä.

Tarvitaan jokin mekanismi jolla entropia saadaan toimimaan niin että fuusioitavaa riittää jatkossakin, ts, kaikki raskaat alkuaineet mitä fuusioissa syntyy täytyy saada palaamaan kevyiksi alkuaineiksi jotta ikuisuus voidaan saavuttaa. Ei oleteta muita fysiikanlakeja ollenkaan muualle vaan pelataan tunnetuilla.
Katsokaa mustaa aukkoa, mitä se tekee kaikelle, jopa valo kasvattaa sen massaa.
Katsokaa mitä syntyy kun musta aukko hajoaa, siis se "piste" joka voi olla valtava kooltaan, se musta aukko joka lopulta hajoaa, olettaen että se hajoaminen onnistuu, se tekee kaiken mitä tarvitaan ikuisuuden saavuttamiseksi.

Kyllä minä pidän mustaa aukkoa massakappaleena, sen gravitaatio vain on niin voimakas että valonnopeuskaan, lähteensuhteen, ei riitä pakenemiseen, silloin sen vastakkaisen, gravitaation aiheuttaman putoamisnopeuden täytyy ylittää valonnopeus.
Jos jokin kappale saapuisi ylivalonnopeudella mustan aukon tapahtumahorinttia leikaten sen täytyisi päästä läpi tuon rajapinnan, olen samaa mieltä jos pari juttua täyttyisi, sen täytyisi kestää mielettömät törmäysenergiat, kestää käsittämätön kuumuus ja kestää mielettömät vuorovesivoimat hajoamatta.

Minun musta aukko on taivaankappale siinä kuin muutkin, gravitaatio tekee siitä vain omituisen, se varsinainen kappale on kokoaan kasvattava ja samalla koon kasvaessa tapahtumahorintti karkaa kauemmas sen pinnasta.

Hyvä. Eli sinun mallissasi ei ole varsinaisia mustia aukkoja olemassa. Niistäkin pääsee materiaa ja säteilyä karkuun aivan samalla tavalla kuin muistakin taivaankappaleista.

Ei sellaisena kuin tiede ne tuntee.

Gravitaatio on säteilyä ja se luonnollisesti pääsee karkuun, se juuri luo sen lähellä voimakkaan gravikentän, materiaa ei tietenkään pääse koska sitä sellaisena kuin me sen tunnemme ei siellä ole eikä muutenkaan tph:n takaa, ne tuhoutuu, kvarkki-gluoniplasmaa karkaa lopulta kun ne kappaleet hajoaa, eli eihän sekään pääse karkuun mustasta aukosta kun se on kerran jo tuhoutumassa.

Olisi kiva, jos edellisen viestisi lauseiden totuudet pätisivät vielä seuraavassakin viestissä. Juurihan myönsit, että materiaa pääsee pakoon mustasta aukosta ja nyt taas kiellät sen.

En ymmärrä, mitä merkitystä tuhoutumisella on siihen, pääseekö karkuun mustasta aukosta vai ei. Jos ylivalonnopeudella kulkeva materia ehtii tuhoutua ennen kuin pääsee ulos mustasta aukosta, sitten se tulee tuhoutuneena ulos mustasta aukosta. Se pääsee ulos kumminkin. Tuhoutuminen ei vaikuta nopeuteen.

Niin se nyt oli kokolailla teoreettista, yli valonnopeudella liikkuva kappale, mutta jos tuollainen leikkaisi tapahtumahorisiontin reunaa niin kyllä sen pitäisi päästä pakoon koska sen nopeus riittäisi pakenemiseen.

[Vän]

Jos poistetaan kaikki energia avaruudesta, ei jää tyhjyyttäkään. Ei jää yhtään mitään, ei edes sitä sinun taustakangastasi.

Universumien välissä ei ole tilaa. Jos kahden alueen välissä on tilaa, ne ovat samaa universumia.

Niillä nuorilla universumeilla on valtava kausaalinen merkitys. Ilman niitä muita sinun mukaasi meitä ei olisi. Se on melko suuri kausaalinen yhteys. Meidän olemassaolokin on siitä kiinni. Ne ovat syy, me seuraus. Kausaalinen yhteys puhtaimmillaan.

Vaatii hiukan ajattelua tuo, se mistä tämä universumi on lähtöisin, se alkutila, se on peräisin muiden universumien energiasta, monien muiden universumien energiasta, se on kerääntynyt hyvin hyvin hyvin pitkän ajan kuluessa ja lopullisen kokonsa saavutettuaan on luonut tämän univesumin, mitä yhteyttä enään on?
No jos menneisyyden yhteys on kausaalinen niin sitten ne on yhteydessä vaikka mitään ei niistä ole enään jäljellä kuin vain muuttuneena muuksi.

Sekaannuksen välttämiseksi kutsun tästä lähtien osauniversumeiksi niitä, joita sinä sanot universumiksi. On varmaan selvää sinullekin tällä yhdellä selittämisellä.

Tämä universumi on lähtöisin alkuräjähdyksestä. Mistä se alkuräjähdys tuli, sitä emme tiedä. Vielä. Nuo sinun osauniversumisi, joista energiaa olisi kerääntynyt tänne, olisivat osa tätä universumia ja lähtöisin samasta alkuräjähdyksestä, jos niitä olisi olemassa.

Kausaalinen yhteys tarkoittaa syy-seuraus yhteyttä. Yleensä syy on menneisyydessä, jos katsotaan seurausta, joka on nykyajassa. Kuinka kaukana menneisyydessä se on, sillä ei ole merkitystä. Eikä silläkään, kuinka pitkä syy-seuraus-syy-seuraus-ketju on.

Asia selvä, olen kuvitellut että kausaalinen yhteys tarkoittaa nykyhetkessä tapahtuvaa yhteyttä, minun moka.
Osauniversumit menneisyydestä jättää jälkeensä energiaa, energia on säilyvää sorttia, muodossa tai toisessa, kaikkeudessa on kuitenkin oliota jotka tuota energiaa keräävät sen kaikissa muodoissa, aika luonnollinen kiertokulku, mustasta aukosta mustaan aukkoon ja siinä välissä tapahtuu kaikkea mielenkiintoista.

Nytkin on kuvitelma että pisteestä kaikki lähti, mikähän tuo piste mahtoi olla, ajatuskokeen tasolla voitte tunkea mielettömät määrät energiaa mielettömän pieneen tilavuuteen, mikähän olio siitä mahtaa syntyä? Nyt ei tarvitse enään kuin saada se olio hajoamaan ja luomaan uuden osauniversumin.
Säilymislaki kiittää ja yksi mysteeri vähemmin selvitettävänä.

Tuokin on yksi yleinen väärinymmärrys. Alkuräjähdys ei ollut piste tilassa. Alkuräjähdys on saattanut olla jopa äärettömän kokoinen. Sen on melkein täytynyt olla, jos universumi on nyt ääretön. Vaikea kuvitella sellaista, että äärellisen kokoinen laajenisi äärettömän kokoiseksi.

Säilymislaki voidaan pitää alkuräjähdysmallissakin monella eri tavalla. Minusta hauskin ajatus on, että energia on aina ollut. Se ensin vain olla möllötti ikuisuuden tekemättä mitään. Sitten eräänä torstaina 13,8 miljardia vuotta sitten sattui erittäin epätodennäköinen tapahtuma. Niin epätodennäköinen, että sellainen sattuu vain kerran ikuisuudessa. Tuo tapahtuma sai energian laajenemaan ja loppu on BB-historiaa.

Tuo mustien aukkojen kosmologiasi on yksinkertaisesti väärin. Se ei vastaa havaintoja eikä sovi tunnettuun fysiikkaan.

Yksi pohdittava asia. Jos nyt valon nopeus olisi lähteensuhteen c, ja ylivalonnopeus olisi mahdollista, silloinhan mustasta aukosta pitäisi päästä materiaa ulos. Materian täytyisi vain liikkua ylivalonnopeudella mustan aukon suhteen, mikä onnistuu helposti monillakin tavoilla. Materia voisi esimerkiksi singota valonnopeudella lähteestä, joka on singonnut mustasta aukosta valonnopeudella. Materian nopeus olisi siis kaksinkertainen valonnopeus ja se pääsisi pois mustasta aukosta. Tai toinen vaihtoehto olisi, että iso kappale lähestyisi mustaa aukkoa kymmenkertaisella valonnopeudella, mutta tulisi sen verran vinossa, että menisi kyllä tapahtumahorisontin läpi, mutta ei osuisi itse mustaan aukkoon siellä sisällä, vaan jatkaisi matkaansa taas ulos tapahtumahorisontin läpi. Mustasta aukosta voisi siis mallissasi tulla ulos materiaa eli mustia aukkoja ei mallissasi varsinaisesti ole olemassakaan. On vain todella massiivisia tavallisia taivaankappaleita.

Hyvä, noin se menisi, mutta edelleen valonnopeus olisi vain lähteensuhteen c, eli maksimi pätee edelleen informaation siirtoon.

Hiukan alkaa yskittää alkuräjähdysmalli, piste onkin hirvittävän kokoinen, eikös tuota kutsuta joidenkin tolppien siirtelyksi.

Multiversumikaikkeus pohjaa monistamiseen, tunnetaan yksi universumi, se on jotenkin syntynyt, voi niitä silloin syntyä muitakin samalla tavalla, eli ei tämän meidän universumin tarvitse olla ääretön, vaan vain aika iso, niin iso että ei nähdä sitä läheskään kokonaan, muut osauniversumit miehittää loput äärettömästä.

Tarvitaan jokin mekanismi jolla entropia saadaan toimimaan niin että fuusioitavaa riittää jatkossakin, ts, kaikki raskaat alkuaineet mitä fuusioissa syntyy täytyy saada palaamaan kevyiksi alkuaineiksi jotta ikuisuus voidaan saavuttaa. Ei oleteta muita fysiikanlakeja ollenkaan muualle vaan pelataan tunnetuilla.
Katsokaa mustaa aukkoa, mitä se tekee kaikelle, jopa valo kasvattaa sen massaa.
Katsokaa mitä syntyy kun musta aukko hajoaa, siis se "piste" joka voi olla valtava kooltaan, se musta aukko joka lopulta hajoaa, olettaen että se hajoaminen onnistuu, se tekee kaiken mitä tarvitaan ikuisuuden saavuttamiseksi.

Kyllä minä pidän mustaa aukkoa massakappaleena, sen gravitaatio vain on niin voimakas että valonnopeuskaan, lähteensuhteen, ei riitä pakenemiseen, silloin sen vastakkaisen, gravitaation aiheuttaman putoamisnopeuden täytyy ylittää valonnopeus.
Jos jokin kappale saapuisi ylivalonnopeudella mustan aukon tapahtumahorinttia leikaten sen täytyisi päästä läpi tuon rajapinnan, olen samaa mieltä jos pari juttua täyttyisi, sen täytyisi kestää mielettömät törmäysenergiat, kestää käsittämätön kuumuus ja kestää mielettömät vuorovesivoimat hajoamatta.

Minun musta aukko on taivaankappale siinä kuin muutkin, gravitaatio tekee siitä vain omituisen, se varsinainen kappale on kokoaan kasvattava ja samalla koon kasvaessa tapahtumahorintti karkaa kauemmas sen pinnasta.

Hyvä. Eli sinun mallissasi ei ole varsinaisia mustia aukkoja olemassa. Niistäkin pääsee materiaa ja säteilyä karkuun aivan samalla tavalla kuin muistakin taivaankappaleista.

Ei sellaisena kuin tiede ne tuntee.

Gravitaatio on säteilyä ja se luonnollisesti pääsee karkuun, se juuri luo sen lähellä voimakkaan gravikentän, materiaa ei tietenkään pääse koska sitä sellaisena kuin me sen tunnemme ei siellä ole eikä muutenkaan tph:n takaa, ne tuhoutuu, kvarkki-gluoniplasmaa karkaa lopulta kun ne kappaleet hajoaa, eli eihän sekään pääse karkuun mustasta aukosta kun se on kerran jo tuhoutumassa.

Olisi kiva, jos edellisen viestisi lauseiden totuudet pätisivät vielä seuraavassakin viestissä. Juurihan myönsit, että materiaa pääsee pakoon mustasta aukosta ja nyt taas kiellät sen.

En ymmärrä, mitä merkitystä tuhoutumisella on siihen, pääseekö karkuun mustasta aukosta vai ei. Jos ylivalonnopeudella kulkeva materia ehtii tuhoutua ennen kuin pääsee ulos mustasta aukosta, sitten se tulee tuhoutuneena ulos mustasta aukosta. Se pääsee ulos kumminkin. Tuhoutuminen ei vaikuta nopeuteen.

Niin se nyt oli kokolailla teoreettista, yli valonnopeudella liikkuva kappale, mutta jos tuollainen leikkaisi tapahtumahorisiontin reunaa niin kyllä sen pitäisi päästä pakoon koska sen nopeus riittäisi pakenemiseen.

Kuten sanoin, olisi kiva, jos edellisen viestisi lauseiden totuudet pätisivät vielä seuraavassakin viestissä.

[Neutroni]

Sinä olet tieteessä naturalismin kannalla. Minä en ole. Meillä on eri käsitys myös tieteen filosofisista perusoletuksista ja menetelmistä. Sinä kannatat vallitsevaa paradigmaa ja minusta paradigma on juuri vaihtumassa uuteen ja parempaan paradigmaan.

Nyt olet määrännyt pysyttäväksi täällä vanhassa, ja minun on siis monesta asiasta vaiettava ja niin teen sitten.

Se on oikein.

[Goswell]

Vaatii hiukan ajattelua tuo, se mistä tämä universumi on lähtöisin, se alkutila, se on peräisin muiden universumien energiasta, monien muiden universumien energiasta, se on kerääntynyt hyvin hyvin hyvin pitkän ajan kuluessa ja lopullisen kokonsa saavutettuaan on luonut tämän univesumin, mitä yhteyttä enään on?
No jos menneisyyden yhteys on kausaalinen niin sitten ne on yhteydessä vaikka mitään ei niistä ole enään jäljellä kuin vain muuttuneena muuksi.

Sekaannuksen välttämiseksi kutsun tästä lähtien osauniversumeiksi niitä, joita sinä sanot universumiksi. On varmaan selvää sinullekin tällä yhdellä selittämisellä.

Tämä universumi on lähtöisin alkuräjähdyksestä. Mistä se alkuräjähdys tuli, sitä emme tiedä. Vielä. Nuo sinun osauniversumisi, joista energiaa olisi kerääntynyt tänne, olisivat osa tätä universumia ja lähtöisin samasta alkuräjähdyksestä, jos niitä olisi olemassa.

Kausaalinen yhteys tarkoittaa syy-seuraus yhteyttä. Yleensä syy on menneisyydessä, jos katsotaan seurausta, joka on nykyajassa. Kuinka kaukana menneisyydessä se on, sillä ei ole merkitystä. Eikä silläkään, kuinka pitkä syy-seuraus-syy-seuraus-ketju on.

Asia selvä, olen kuvitellut että kausaalinen yhteys tarkoittaa nykyhetkessä tapahtuvaa yhteyttä, minun moka.
Osauniversumit menneisyydestä jättää jälkeensä energiaa, energia on säilyvää sorttia, muodossa tai toisessa, kaikkeudessa on kuitenkin oliota jotka tuota energiaa keräävät sen kaikissa muodoissa, aika luonnollinen kiertokulku, mustasta aukosta mustaan aukkoon ja siinä välissä tapahtuu kaikkea mielenkiintoista.

Nytkin on kuvitelma että pisteestä kaikki lähti, mikähän tuo piste mahtoi olla, ajatuskokeen tasolla voitte tunkea mielettömät määrät energiaa mielettömän pieneen tilavuuteen, mikähän olio siitä mahtaa syntyä? Nyt ei tarvitse enään kuin saada se olio hajoamaan ja luomaan uuden osauniversumin.
Säilymislaki kiittää ja yksi mysteeri vähemmin selvitettävänä.

Tuokin on yksi yleinen väärinymmärrys. Alkuräjähdys ei ollut piste tilassa. Alkuräjähdys on saattanut olla jopa äärettömän kokoinen. Sen on melkein täytynyt olla, jos universumi on nyt ääretön. Vaikea kuvitella sellaista, että äärellisen kokoinen laajenisi äärettömän kokoiseksi.

Säilymislaki voidaan pitää alkuräjähdysmallissakin monella eri tavalla. Minusta hauskin ajatus on, että energia on aina ollut. Se ensin vain olla möllötti ikuisuuden tekemättä mitään. Sitten eräänä torstaina 13,8 miljardia vuotta sitten sattui erittäin epätodennäköinen tapahtuma. Niin epätodennäköinen, että sellainen sattuu vain kerran ikuisuudessa. Tuo tapahtuma sai energian laajenemaan ja loppu on BB-historiaa.

Tuo mustien aukkojen kosmologiasi on yksinkertaisesti väärin. Se ei vastaa havaintoja eikä sovi tunnettuun fysiikkaan.

Yksi pohdittava asia. Jos nyt valon nopeus olisi lähteensuhteen c, ja ylivalonnopeus olisi mahdollista, silloinhan mustasta aukosta pitäisi päästä materiaa ulos. Materian täytyisi vain liikkua ylivalonnopeudella mustan aukon suhteen, mikä onnistuu helposti monillakin tavoilla. Materia voisi esimerkiksi singota valonnopeudella lähteestä, joka on singonnut mustasta aukosta valonnopeudella. Materian nopeus olisi siis kaksinkertainen valonnopeus ja se pääsisi pois mustasta aukosta. Tai toinen vaihtoehto olisi, että iso kappale lähestyisi mustaa aukkoa kymmenkertaisella valonnopeudella, mutta tulisi sen verran vinossa, että menisi kyllä tapahtumahorisontin läpi, mutta ei osuisi itse mustaan aukkoon siellä sisällä, vaan jatkaisi matkaansa taas ulos tapahtumahorisontin läpi. Mustasta aukosta voisi siis mallissasi tulla ulos materiaa eli mustia aukkoja ei mallissasi varsinaisesti ole olemassakaan. On vain todella massiivisia tavallisia taivaankappaleita.

Hyvä, noin se menisi, mutta edelleen valonnopeus olisi vain lähteensuhteen c, eli maksimi pätee edelleen informaation siirtoon.

Hiukan alkaa yskittää alkuräjähdysmalli, piste onkin hirvittävän kokoinen, eikös tuota kutsuta joidenkin tolppien siirtelyksi.

Multiversumikaikkeus pohjaa monistamiseen, tunnetaan yksi universumi, se on jotenkin syntynyt, voi niitä silloin syntyä muitakin samalla tavalla, eli ei tämän meidän universumin tarvitse olla ääretön, vaan vain aika iso, niin iso että ei nähdä sitä läheskään kokonaan, muut osauniversumit miehittää loput äärettömästä.

Tarvitaan jokin mekanismi jolla entropia saadaan toimimaan niin että fuusioitavaa riittää jatkossakin, ts, kaikki raskaat alkuaineet mitä fuusioissa syntyy täytyy saada palaamaan kevyiksi alkuaineiksi jotta ikuisuus voidaan saavuttaa. Ei oleteta muita fysiikanlakeja ollenkaan muualle vaan pelataan tunnetuilla.
Katsokaa mustaa aukkoa, mitä se tekee kaikelle, jopa valo kasvattaa sen massaa.
Katsokaa mitä syntyy kun musta aukko hajoaa, siis se "piste" joka voi olla valtava kooltaan, se musta aukko joka lopulta hajoaa, olettaen että se hajoaminen onnistuu, se tekee kaiken mitä tarvitaan ikuisuuden saavuttamiseksi.

Kyllä minä pidän mustaa aukkoa massakappaleena, sen gravitaatio vain on niin voimakas että valonnopeuskaan, lähteensuhteen, ei riitä pakenemiseen, silloin sen vastakkaisen, gravitaation aiheuttaman putoamisnopeuden täytyy ylittää valonnopeus.
Jos jokin kappale saapuisi ylivalonnopeudella mustan aukon tapahtumahorinttia leikaten sen täytyisi päästä läpi tuon rajapinnan, olen samaa mieltä jos pari juttua täyttyisi, sen täytyisi kestää mielettömät törmäysenergiat, kestää käsittämätön kuumuus ja kestää mielettömät vuorovesivoimat hajoamatta.

Minun musta aukko on taivaankappale siinä kuin muutkin, gravitaatio tekee siitä vain omituisen, se varsinainen kappale on kokoaan kasvattava ja samalla koon kasvaessa tapahtumahorintti karkaa kauemmas sen pinnasta.

Hyvä. Eli sinun mallissasi ei ole varsinaisia mustia aukkoja olemassa. Niistäkin pääsee materiaa ja säteilyä karkuun aivan samalla tavalla kuin muistakin taivaankappaleista.

Ei sellaisena kuin tiede ne tuntee.

Gravitaatio on säteilyä ja se luonnollisesti pääsee karkuun, se juuri luo sen lähellä voimakkaan gravikentän, materiaa ei tietenkään pääse koska sitä sellaisena kuin me sen tunnemme ei siellä ole eikä muutenkaan tph:n takaa, ne tuhoutuu, kvarkki-gluoniplasmaa karkaa lopulta kun ne kappaleet hajoaa, eli eihän sekään pääse karkuun mustasta aukosta kun se on kerran jo tuhoutumassa.

Olisi kiva, jos edellisen viestisi lauseiden totuudet pätisivät vielä seuraavassakin viestissä. Juurihan myönsit, että materiaa pääsee pakoon mustasta aukosta ja nyt taas kiellät sen.

En ymmärrä, mitä merkitystä tuhoutumisella on siihen, pääseekö karkuun mustasta aukosta vai ei. Jos ylivalonnopeudella kulkeva materia ehtii tuhoutua ennen kuin pääsee ulos mustasta aukosta, sitten se tulee tuhoutuneena ulos mustasta aukosta. Se pääsee ulos kumminkin. Tuhoutuminen ei vaikuta nopeuteen.

Niin se nyt oli kokolailla teoreettista, yli valonnopeudella liikkuva kappale, mutta jos tuollainen leikkaisi tapahtumahorisiontin reunaa niin kyllä sen pitäisi päästä pakoon koska sen nopeus riittäisi pakenemiseen.

Kuten sanoin, olisi kiva, jos edellisen viestisi lauseiden totuudet pätisivät vielä seuraavassakin viestissä.

On hiukan eroa pyrittäessä tapahtumahorisontin takaa pois tai lentää sen läpi.

[asdf]

Sinä olet tieteessä naturalismin kannalla. Minä en ole. Meillä on eri käsitys myös tieteen filosofisista perusoletuksista ja menetelmistä. Sinä kannatat vallitsevaa paradigmaa ja minusta paradigma on juuri vaihtumassa uuteen ja parempaan paradigmaan.

Nyt olet määrännyt pysyttäväksi täällä vanhassa, ja minun on siis monesta asiasta vaiettava ja niin teen sitten.

Se on oikein.

Tällä mennään.

[Naturalisti]

Voiko multiversumiteoriaa pitää tieteellisesti mielekkäänä, vaikka sen empiirinen todentaminen vaikuttaa mahdottomalta?

Schrödingerin varovaiset viittaukset multiversumiin jo 1950-luvulla, ja se, miten hitaasti aihe on noussut esiin tähtitieteen piirissä, herättävät kysymyksen: onko multiversumi vain filosofinen ajatusleikki, vai voiko se jossain vaiheessa saavuttaa samanlaisen aseman kuin esimerkiksi heliosentrinen maailmankuva aikanaan – ensin kiistanalaisena, sitten itsestäänselvyytenä?

Ja jos multiversumin olemassaolosta ei saada koskaan empiiristä varmuutta, onko sen pohtiminen silti mielekästä – vai pelkkää spekulatiivista viihdettä, jolla ei ole vaikutusta arkielämään tai käytännön tieteeseen?

[Neutroni]

Voiko multiversumiteoriaa pitää tieteellisesti mielekkäänä, vaikka sen empiirinen todentaminen vaikuttaa mahdottomalta?

Schrödingerin varovaiset viittaukset multiversumiin jo 1950-luvulla, ja se, miten hitaasti aihe on noussut esiin tähtitieteen piirissä, herättävät kysymyksen: onko multiversumi vain filosofinen ajatusleikki, vai voiko se jossain vaiheessa saavuttaa samanlaisen aseman kuin esimerkiksi heliosentrinen maailmankuva aikanaan – ensin kiistanalaisena, sitten itsestäänselvyytenä?

Multiversumit ovat tieteelliseltä näkökulmalta hataraa spekulointia. Tai filosofinen ajatusleikki, se on sama asia. Teorian pitää sisältää joukko keskenään ristiriidattomia postulaatteja niin, että niistä voidaan johtaa havainnoin falsifioitavissa olevia ennusteita. Teoria on tieteellisen tiedon kaikkein korkein ja jalostunein muoto, vaikka arkikielessä teoriaa käytetään jonkinlaisen spekulaation synonyyminä. Multiverusmiteoriat ovat hyvin kaukaisia haaveita.

Ja jos multiversumin olemassaolosta ei saada koskaan empiiristä varmuutta, onko sen pohtiminen silti mielekästä – vai pelkkää spekulatiivista viihdettä, jolla ei ole vaikutusta arkielämään tai käytännön tieteeseen?

Kyllä olemassaolon perusteiden miettiminen voi olla mielekästä. Siinä pitää vaan pitää mieli kurissa, ettei se ala uskomaan kiehtoviin ideoihin ennen kuin niillä on vahva teoreettinen perusta ja havaintotodisteita. Mutta toistaiseksi on aina käynyt niin, että kaikeksi käsitetty on ollut pieni osa jotain laajempaa kokonaisuutta eikä ole mitään syytä uskoa, että nyt olisi toisin. Se on tyhmää julistaa, että nykyään tunnettu maailmankaikkeus on kaikki mitä on olemassa.

[Goswell]

Kyllä olemassaolon perusteiden miettiminen voi olla mielekästä. Siinä pitää vaan pitää mieli kurissa, ettei se ala uskomaan kiehtoviin ideoihin ennen kuin niillä on vahva teoreettinen perusta ja havaintotodisteita. Mutta toistaiseksi on aina käynyt niin, että kaikeksi käsitetty on ollut pieni osa jotain laajempaa kokonaisuutta eikä ole mitään syytä uskoa, että nyt olisi toisin. Se on tyhmää julistaa, että nykyään tunnettu maailmankaikkeus on kaikki mitä on olemassa.

Juuri noin, edes tämän universumin koko ei ole tiedossa, eikä koskaan tule tietoon. Vaan silti voidaan johtaa ajatusta tulevaisuuteen mitä tälle kaikelle tapahtuu, mikä hajoaa ja mikä jää jäljelle ja mitä se tekee mitä jää jäljelle. Muistetaan säilymislaki ja hiukan pohdiskelua mistä tämä kaikki tuli olevaksi ja miten se on mahdollista, äärettämyys, ikuisuus, multiversumit ja energiankierrätys koska säilymislaki, siinä se.

[Wiesti]

AI-yhteenveto
yhteenveto



+1
Lause "wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen" tarkoittaa suomeksi "mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava". Se on filosofi Ludwig Wittgensteinin kuuluisa lause hänen teoksensa Tractatus Logico-Philosophicus loppuun, ja se kehottaa jättämään hiljaa asian, josta ei voi sanoa mitään järkevää tai mistä on mahdotonta puhua.
Filosofinen merkitys: Lause kehottaa jättämään tavoittelematta asioita, jotka ovat kielen ja järjen ulkopuolella, kuten metafyysiset spekulaatiot. Jos asiaa ei voi ilmaista selvästi, on parasta olla puhumatta siitä.

[Wiesti]

Olen miettinyt paljon mustan aukon käsitettä.
Mustalla aukolla on niin voimakas vetovoima, ettei sen piiriin joutunut saa päästään ulos konkreettisia ajatuksia lainkaan. Hän on tuomittu lopuksi iäkseen kertoilemaan siitä, miten ne asiat ovat, joista hän ei tiedä yhtään mitään.

[Naturalisti]

Olen miettinyt paljon mustan aukon käsitettä.
Mustalla aukolla on niin voimakas vetovoima, ettei sen piiriin joutunut saa päästään ulos konkreettisia ajatuksia lainkaan. Hän on tuomittu lopuksi iäkseen kertoilemaan siitä, miten ne asiat ovat, joista hän ei tiedä yhtään mitään.

Mahtavaa satiiria – ja samalla tarkka metafora siitä, mitä tapahtuu, kun ajattelu ajautuu omaan gravitaatioloukkuunsa.

Tulkitsen mustan aukon tässä ajattelun suljetuksi järjestelmäksi: kun ihminen on uppoutunut tarpeeksi syvälle johonkin käsitteelliseen maailmanselitykseen, hän ei enää kykene tuottamaan ulospäin ymmärrettäviä, konkreettisia ajatuksia. Representaatioiden ja todellisuuden välinen yhteys katkeaa, eikä ajattelu enää altistu empiiriselle palautteelle.

Mutta missä kulkee raja? Milloin ajattelu muuttuu niin itseensä käpertyneeksi, että se lakkaa olemasta mielekkään keskustelun kohde? Ja voiko tällaisesta "ajattelun mustasta aukosta" enää palata?

[Naturalisti]

Voiko multiversumiteoriaa pitää tieteellisesti mielekkäänä, vaikka sen empiirinen todentaminen vaikuttaa mahdottomalta?

Schrödingerin varovaiset viittaukset multiversumiin jo 1950-luvulla, ja se, miten hitaasti aihe on noussut esiin tähtitieteen piirissä, herättävät kysymyksen: onko multiversumi vain filosofinen ajatusleikki, vai voiko se jossain vaiheessa saavuttaa samanlaisen aseman kuin esimerkiksi heliosentrinen maailmankuva aikanaan – ensin kiistanalaisena, sitten itsestäänselvyytenä?

Multiversumit ovat tieteelliseltä näkökulmalta hataraa spekulointia. Tai filosofinen ajatusleikki, se on sama asia. Teorian pitää sisältää joukko keskenään ristiriidattomia postulaatteja niin, että niistä voidaan johtaa havainnoin falsifioitavissa olevia ennusteita. Teoria on tieteellisen tiedon kaikkein korkein ja jalostunein muoto, vaikka arkikielessä teoriaa käytetään jonkinlaisen spekulaation synonyyminä. Multiverusmiteoriat ovat hyvin kaukaisia haaveita.

Ja jos multiversumin olemassaolosta ei saada koskaan empiiristä varmuutta, onko sen pohtiminen silti mielekästä – vai pelkkää spekulatiivista viihdettä, jolla ei ole vaikutusta arkielämään tai käytännön tieteeseen?

Kyllä olemassaolon perusteiden miettiminen voi olla mielekästä. Siinä pitää vaan pitää mieli kurissa, ettei se ala uskomaan kiehtoviin ideoihin ennen kuin niillä on vahva teoreettinen perusta ja havaintotodisteita. Mutta toistaiseksi on aina käynyt niin, että kaikeksi käsitetty on ollut pieni osa jotain laajempaa kokonaisuutta eikä ole mitään syytä uskoa, että nyt olisi toisin. Se on tyhmää julistaa, että nykyään tunnettu maailmankaikkeus on kaikki mitä on olemassa.

Joo, noin mäkin sen maallikon näkökulmasta miellän. Alkupamauksesta saapuva taustasäteily on vanhinta empiiristä tietoa, mitä meillä on – ja kaikki sitä edeltävä on väistämättä spekulaatiota. Mutta juuri siksi herää pakottava tarve kysyä: mitä oli ennen alkua? Missä kaikki alkoi – ja miksi?

Jos ennen alkua ei ollut edes tilaa eikä aikaa, niin missä se tapahtui? Ja miten jokin voi "alkaa", jos ei ole aikaa, jossa alkaminen voisi tapahtua?

Jos ei ollut mitään, ei ollut syytäkään. Mutta silti tapahtui jotakin. Miksi?

Voisiko olla, että tyhjiö ei olekaan ei-mitään, vaan jonkinlainen tausta, jossa maailmankaikkeuksia syntyy ja katoaa kuin kuplia pinnalle? Ja jos näin on, onko meidän maailmankaikkeutemme vain yksi monista – sattumalta se, jossa tietoisuus ainakin ehti syntyä ennen kuin kupla poksahtaa?

Tai entä jos maailmankaikkeus ei syntynyt, vaan se on aina ollut – sykkinyt, romahtanut ja alkanut uudelleen? Mutta mistä se sykintä sai alkunsa? Ja miksi se jatkuu?

Näitä ei voi ratkaista mittalaitteilla, ja mulle riittää rakentaa maailmankuva empiirisen tiedon varaan – olettamatta mitään, mikä ei näytä olevan välttämätöntä. Jos haluaa pitäytyä materiaalistisessa ontologisessa realismissa, täytyy myös mentaalinen selittää materiaalisesti.

Se on mahdollista toteamalla, että mentaalinen on olemassa korvien välissä olevien neuraalisten prosessien käynnissä olemisena. Nämä subjektiiviset prosessit ovat osa alkupamauksen jälkeistä materiaalisen, geneettisen ja memeettisen evoluution tuotosta.

Alkupamausta edeltävien tapahtumien miettiminen on kiinnostavaa juuri siksi, että ne pakottavat ajattelemaan myös ajattelun ja käsityskyvyn rajoja.

[Neutroni]

Jos ennen alkua ei ollut edes tilaa eikä aikaa, niin missä se tapahtui? Ja miten jokin voi "alkaa", jos ei ole aikaa, jossa alkaminen voisi tapahtua?

Jos ei ollut mitään, ei ollut syytäkään. Mutta silti tapahtui jotakin. Miksi?

Selvästi jotain on ollut. Vaikka meidän maailmankaikkeutta, sen tilaa ja aikaa, ei olisi ollut, on hyvin voinut olla jonkinlainen maailma, jossa on eri luonnonlait ja joku sen maailman tapahtuma on aiheuttanut maailmankaikkeutemme synnyn.

Voisiko olla, että tyhjiö ei olekaan ei-mitään, vaan jonkinlainen tausta, jossa maailmankaikkeuksia syntyy ja katoaa kuin kuplia pinnalle? Ja jos näin on, onko meidän maailmankaikkeutemme vain yksi monista – sattumalta se, jossa tietoisuus ainakin ehti syntyä ennen kuin kupla poksahtaa?

Emme voi sanoa mitään siitä millainen se korkeampi maailma on. Tuo, että keksitään joku hassu idea ja kysytään "voisiko olla" ei ole tieteellinen lähestymistapa. Tieteesspä pitäisi johtaa siitä ajatuksesta havaittavia asioita, jotka on "pakko olla", tai ajatus on väärä.

Tai entä jos maailmankaikkeus ei syntynyt, vaan se on aina ollut – sykkinyt, romahtanut ja alkanut uudelleen? Mutta mistä se sykintä sai alkunsa? Ja miksi se jatkuu?

No sitten noin on. Ei tuotakaan ole varsinaisesti pystytty osoittamaan vääräksi. Tieteessä se ei tietenkään tarkoita, että se olisi oikein, vaan se ei ole edes väärin.

Näitä ei voi ratkaista mittalaitteilla, ja mulle riittää rakentaa maailmankuva empiirisen tiedon varaan – olettamatta mitään, mikä ei näytä olevan välttämätöntä. Jos haluaa pitäytyä materiaalistisessa ontologisessa realismissa, täytyy myös mentaalinen selittää materiaalisesti.

Empiristin on vain todettava, että sitä miten maailmankaikkeus alkoi tai mitä muuta kuin se on ylipäätään olemassa, ei voi saada tietää. Se jää maailmankuva aukoksi hyvin todennäköisesti ikuisesti.

Se on mahdollista toteamalla, että mentaalinen on olemassa korvien välissä olevien neuraalisten prosessien käynnissä olemisena. Nämä subjektiiviset prosessit ovat osa alkupamauksen jälkeistä materiaalisen, geneettisen ja memeettisen evoluution tuotosta.

Tuokaan ei ole varsinaisesti empiirinen fakta. Emme pysty toistamaan aivoijen prosesseja ja tuottamaan mentaalisia ilmiöitä kokeellisesti. Tietoisuuskin on asia, josta joutuu toteamaan, että se vain näyttää olevan, mutta emme tiedä miten se toimii.

Alkupamausta edeltävien tapahtumien miettiminen on kiinnostavaa juuri siksi, että ne pakottavat ajattelemaan myös ajattelun ja käsityskyvyn rajoja.

Mistä tahansa on helppo päätyä pohdintoihin, jotka ylittävät tieteellisen tiedon rajat. Sekä fysikaalisista että myös henkisistä asioista.