Homo Concepticus - Eli kuinka ihminen ymmärtää merkityksiä?

[siili suhonen]

Tuo konspetuaalisuus on itselle vielä kovin epäselvä termi etttä mitä sillä tarkoitetaan.
Sikäli kun kyse on merkityksestä tuon konseptin idean täytynee olla vahvasti sidottu tunteeseen?
Tunnehan on se komponentti joka antaa koetulle merkityksen, eikö näin liene asain laita?
Tuo on jotain haluttavaa, vihattavaa, pelättävää, yhdentekevää. Sanoila voimme analysoida ja määritellä mutta ainoastaan tunne kertoo mitä havainnon tai ajattelun objekti merkitsee.
Esiapinallemme ei ollut tärkeää kyky määritellä hunajan sisältämä fruktoosi ravintoaineeksi jonka maksa kykenee muuntamaan pahan päivän varalle helposti varastoitavaksi rasvaksi vaan hunajan merkitys löytyy sen ihanan makeuden herättämässä halun tunteessa.
Tämä selittänee sen myös tekaistujen älyjen vaikeudet hahmontunnistuksessa ja vaikeudet tietoisen koneälyn rakentamisessa.
Koneälyllä kun ei ole homeostaattisten prosessien tuomaa kykyä tuntea niin ei voi hän myöskään liittää kokemuksiinsa merkitystä, eikä näin ollen tulla tietoiseksi kokemastaan tai käyttämistään käsitteistä.
Tuo kai se tietoisuuden pointti ihmisen näkökulmasta on. Antaa koetulle merkitys.
Ennen kun voimme muodostaa käsitteitä koskien sitä mitä on olemassa on meidän muodostettava käsitys siitä mitä nuo jotkin merkitsevät. Tuota kai se funktionaalisuus on. Ought before is.

Asiahan ei tietysti minulle kuulu ja Purdue varmaan ojentaa välittömästi, jos minulla lähtee taas laukalla - ja miksipä ei lähtisi - mutta pakko provosoitua, että itse ymmärrän konseptin tavallaan assosiaatiokarttana. Se ei tosin ole mikä tahansa assosiaatiokartta, vaan sellainen, joka sisältää liikkuvaa dokumenttia symboliin liittyen, hajut ja maut symboliin liittyen, tunteet, äänet, ulkonäön, lämpötilan eri vuodenaikoina ja salanimet, joilla tämä kirjoittaa väärille keskustelupalstoille tiedepalstan sijaan ja joita yrittää piilotella vaikka kaikki kyllä tietävät millä nikeillä minnekin tämä kirjoittaa ja niin edelleen. Eli esimerkiksi kun sinä törmäät kaveriisi kaupungila odottamatta, niin ensiksi tunnistat hänet muutaman kymmenen millisekunnin viipeellä ja sitten parin kolmen sadan millisekunnin viipeellä tietoisuudellesi avautuu vapaa pääsy kaikkiin muistoihin ja tietoihin kaveristasi. Tuo valikoima dataa, joka sinulla on kaveristasi tuolla hetkellä käytössäsi on siis konsepti kaveristasi.

Mutta kuten todettua, voi olla, että tiedän nyt aivan liikaa siihen nähden, mikä olisi omille konsepteilleni parasta juuri tässä tilanteessa

Assosisaatiokartta! Sehän se on. Ostetaan. Olipa selkeyttävä selostus asiaintilasta. Noinhan se varmaan on.
Onko tuo assosisaatiokartta kaveriksi kutsutun maailman objektin merkitys siis?

[siili suhonen]

Koska aloitus oli niin kattava, niin muotoillaan tieteen nimissä konsepti konseptista. Jotta keskusteluun tulee konseptin tunnelmaa.

Miten allekirjoittanut käsittää konseptin konseptin:
Konsepti on valikoima erilaisia ideoita tai konkreettiseen muotoon koostettuja, toisiinsa loogisesti liittyviä ja toisiaan täydentäviä sisältöjä.
Tämän kokonaisuuden on tarkoitus ilmentää uutta mahdollisuutta tai potentiaalia.
Yksinkertaisimmillaan konsepti on siis ihmisen aktiivisesti ja tietoisesti luoma objekti tai informaatiosisältö.

--
Tästä eteenpäin onkin sitten iso määrä erilaisia yhteyksiä, joissa konseptin käsitettä käytetään.

Joo, tuossa on APA:n lyhyt määritelmä konseptista:

... an idea that represents a class of objects or events or their properties, such as cats, walking, honesty, blue, or fast.

APA - Concept


Perinteisesti kognitiivisen psykologian puolella konseptin määritelmään on liittynyt läheisesti kategorisaatio.

Eli jos ajatellaan "kissan" konseptia, niin siihen liittyy kategoriat "on karvainen", "kehrää", "saalistaa hiiriä", jne...


Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Kategorisaatio lienee oikein hyödyllinen määritelmä. Se selittää miten aivot voivat rakentaa korkean varianssin monimerkityksellistä signaalitulvasta jotta aistielimet aivoihin tuuppaavat erillisinä ja rajatuuina koettuja havainnon objekteja.
Se on mahdollista koska aivot rakentavat tuosta tulvasta käsitteitä joita kutsumme havaintokokemukseksi.
Jos aivomme eivät noita havaintokäsitteitä loisi olisimme kokemuksellisesti sokeita.
Näemme sateenkaarem erivärsisinä raitoina. Miten tämä on mahdollista kun tiedämme että mitään raitoja ja tarkkarajaisia eroja ei sateenkaaressa ole? Koska aivot kategorisoivat tietyt aallonpituudet eri värikonseptien sisään, vähättelevät eroja kategorian sisällä ja suurentelevat eroja kategorioiden välillä. Sama hajun maun ja äänen kanssa. Voimme kuulla erillisiä sanoja ja ymmärtää puhujaa koska aivot kategorisoivat tietyt akustiset ominaisuudet ja frekvenssit yhden foneemikategorian alle. Havaittava maailmamme koostuu siis juuri kategorioista eli käsitteistä. Jos ei koostuisi, olisi aika vaikea kuvitella miten voisimme havaita yhtään mitään.

Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Niin tai "nokan" tahi "siiven" konseptia riippuen siitä puhummeko linnust tai lentokoneesta.
Tökkimisen tunne johtuu siitä että kategorisaatiota ajatellaan jonkinmoisena kuvauksena linnun olemuksesta. Tuo on vanhaa filosofista ja psykologista painolastia joka johtuu uskostamme mystisiin universaaleihin essensseihin.
Todellisuudessa kategoria sisältää lukuisia instansseja ja se mikä noista instansseista antaa käsitteelle merkityksen juuri tuossa kontekstissa. Käsitteiden antaman merkityksen tarkoitus ei siis ole kertoa meille mikä jokin on vaan sen tarkoitus kertoa mikä on on tuon jonkin funktio juuri tässä kontekstissa.

Mä luulen, että tuossa keskustelussa "konsepteista" ollaan tultu viime vuosina siihen pisteeseen, ettei ole olemassa kaiken kattavia kategorisointeja, vaan kun yksilö havaitsee vaikkapa kissan olohuoneessa, niin hänen tietoisuuteensa nousee siihen kontekstiin relevantit kategoriat taikka assosiaatiot siitä kissasta.

Jep. Kun lapsi kuulee sanaa kissa käytettävän hän ei opi ainoastaan mihin tuolla sanalla viitataan. Vaan hän integroi tuon kissan merkitykseen koko sen hetkisen kokemuksensa, kehon homeostaattisen tilan, hajut, äänet, puhujan ilmeen äänensävy jne. koko kontekstin.
Kun sitten aikuisena havaitaan tuo kissa niin aivot käyvät läpi kaikki aikaisemmat kissakokoemusket samanlaisessa kissakontekstissa ja koittavat arvata mikä instanssi kissakategoriasta antaa aisainmukaisimman merkityksen kissakokemukselle juuri tässä hetkessä.
Samanlailla kasvi voi olla hedelmä tahi vihannes riippuen siitä olemmeko kokkaamassa vai suorittamassa taksonomista lajittelua, se voi olla rakkautta symboloiva kukka tahi ärsytystä aiheuttava rikkaruoho. Kaikki riippuu funktionaalisuudesta ja siitä minkä instanssin tuon kategorian sisältä aivot valitsevat meille esitettäväksi.

Tuo sun kommentin loppuosuus siitä mihin sanoilla viitataan, ja tuo sun ajatus funktionaalisuudesta tuo mieleen sosiologian puolelta koulukunnan nimeltä Symbolinen Interaktionismi (SI), ja ylipäätään amerikkalaisen filosofisen pragmatismin. Tuon termin SI keksi Herbert Blumer, ja hänen mukaansa...

... SI on ihmisten aktiviteettien tarkastelua, joka nojaa kolmelle periaatteelle:
1) Objektin merkitys perustuu sen kullakin hetkellä olevaan käyttötarkoitukseen.
2) Merkitykset muodostuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
3) Merkityksiä muunnellaan tulkinnallisessa prosessissa.

Mä muokkaisin tuota tulkintaa tuon toisen kohdan osalta, niin että:
2) Merkitykset muodostuvat yksilön vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja siinä olevien objektien, prosessien ja tapahtumien kanssa, mukaan lukien sosiaalinen vuorovaikutus.

Ja mikä tärkeintä, niin NUO MERKITYKSET OVAT TALLENNETTUNA KUNKIN TOIMIJAN AIVOISSA KONSEPTUAALISESTI!

Tuo Blumerin kolmijako kiteyttää aika hyvin jonkin konseptin merkityksen. Se konsepti ja siihen liittyvät relevantit kategoriat ovat tilannekohtaisia. Toisekseen näiden merkitysten ja konseptien alkulähde on vuorovaikutus ympäristön kanssa. Ja kolmanneksi nämä konseptit muokkautuvat yksilöllisiksi käsitteiksi ihmisten omissa tulkinnallisissa prosesseissa.

Tämä olikin itselle uusi titteli josta ennen en ollut kuullut. Itselle tuo funktionaalisuus tuo mieleen ihmisen biologisena olentona. Selviytymisen kannalta ei ole olleellista tietää mikä jokin on eli sen essenssistä vaan mitä tuolla jollain voidaan tehdä. Mitä se merkitsee minulle.

Onko tuon symbolisen interaktionismin lisäksi jotain muita, ihmisen bilogiseksi olennoksi olettavia koulukuntia joihin olisi hyvä perehtyä asian kokonaisvaltaiseksi hahmottamiseksi?

Ja mikä tärkeintä, niin NUO MERKITYKSET OVAT TALLENNETTUNA KUNKIN TOIMIJAN AIVOISSA KONSEPTUAALISESTI!

Tuo Blumerin kolmijako kiteyttää aika hyvin jonkin konseptin merkityksen. Se konsepti ja siihen liittyvät relevantit kategoriat ovat tilannekohtaisia. Toisekseen näiden merkitysten ja konseptien alkulähde on vuorovaikutus ympäristön kanssa. Ja kolmanneksi nämä konseptit muokkautuvat yksilöllisiksi käsitteiksi ihmisten omissa tulkinnallisissa prosesseissa.

Tuo konspetuaalisuus on itselle vielä kovin epäselvä termi etttä mitä sillä tarkoitetaan.
Sikäli kun kyse on merkityksestä tuon konseptin idean täytynee olla vahvasti sidottu tunteeseen?
Tunnehan on se komponentti joka antaa koetulle merkityksen, eikö näin liene asain laita?
Tuo on jotain haluttavaa, vihattavaa, pelättävää, yhdentekevää. Sanoila voimme analysoida ja määritellä mutta ainoastaan tunne kertoo mitä havainnon tai ajattelun objekti merkitsee.
Esiapinallemme ei ollut tärkeää kyky määritellä hunajan sisältämä fruktoosi ravintoaineeksi jonka maksa kykenee muuntamaan pahan päivän varalle helposti varastoitavaksi rasvaksi vaan hunajan merkitys löytyy sen ihanan makeuden herättämässä halun tunteessa.
Tämä selittänee sen myös tekaistujen älyjen vaikeudet hahmontunnistuksessa ja vaikeudet tietoisen koneälyn rakentamisessa.
Koneälyllä kun ei ole homeostaattisten prosessien tuomaa kykyä tuntea niin ei voi hän myöskään liittää kokemuksiinsa merkitystä, eikä näin ollen tulla tietoiseksi kokemastaan tai käyttämistään käsitteistä.
Tuo kai se tietoisuuden pointti ihmisen näkökulmasta on. Antaa koetulle merkitys.
Ennen kun voimme muodostaa käsitteitä koskien sitä mitä on olemassa on meidän muodostettava käsitys siitä mitä nuo jotkin merkitsevät. Tuota kai se funktionaalisuus on. Ought before is.

Joo, Symbolinen Interaktionismi on ihan mielenkiintoinen ajatus suuntaus.

Mitä tulee konsepteihin, niin en niitä pelkästään yhdistäisi tunteisiin. Mutta sinänsä hyvä pointti sulla, että riittääkö "konseptin käsite" kattamaan kaikki ne merkitykset joita yksilöt antavat objekteille?

On esitetty kognitiivista kolmijakoa (Parsons & Shils vuonna 1951 kirjassa "Toward a general Theory of Action"), josta mä olen tehnyt karkean yleistyksen kolmeen kognitiiviseen moodiin:
- Analyyttinen eli faktapohjainen ajattelu
- Normatiivis-behavioraalinen eli normatiivinen ja käyttäytymistä seuraava ajattelu
- Hedoninen ajattelu (tunteet, valenssi, preferenssit, intressit, jne...)

Tuo sun tunnepohjainen merkityksenanto ei ole ainoa tapa lähestyä tuota hedonista tulkintaa, vaan se voi yleisemmällä tasolla perustua myös positiiviseen taikka negatiivisen valenssiin. Tällöin asiat saavat merkityksen niiden + ja - valenssin perusteella.

Ja nuo "konseptit" kuten ne itse ymmärrän ovat juuri tuollaisia assosiatiivisia kategorisointeja, jotka voivat liittyä jokaisen yllä mainittuun kognition tyyppiin.

Meillä voi siis olla konsepteja, jotka on muodostettu faktapohjalta, konsepteja jotka on normatiivisia, ja konsepteja jotka on muodostettu tunteiden taikka hedonisen valenssin pohjalta. Monia muitakin tapoja muodostaa konsepteja on, esimerkiksi esteettisiin arvoihin perustuvat konseptit.

Yleisesti taitaa olla niin, että konseptit ovat tuota Naturalistin edellä kirjoittamaa kommenttia mukaillen empiirisen kokemuksen rationalisointeja eli niillä annetaan merkitys kokemuksille ja maailman objekteille.

Ja se tapa millä konsepteja on perinteisesti lähestytty psykologiassa on liittynyt kategorisaatioon. Eli jonkin sanan ja objektin merkitys on perustunut niihin assosiatiivisiin kategorioihin joihin tuo konsepti liitetään.

Nää kategoriat toki voi perustua tunteisiin, faktoihin, hedoniseen valenssiin, ja oikeastaan ihan mihinkä vaan mitä tietoinen mieli pystyy kategorisoimaan.

Tuo Symbolinen Interaktionismi puolestaan painottaa sitä puolta tässä hommassa, että ne objektit ja asiat saavat merkityksensä kussakin kontekstissa niiden käyttötarkoituksen mukaan.

Nojuu. Valenssi ja intensiteetti. Merkityksen perustekijät voitaisiin kai sanoa.

Yleisesti taitaa olla niin, että konseptit ovat tuota Naturalistin edellä kirjoittamaa kommenttia mukaillen empiirisen kokemuksen rationalisointeja eli niillä annetaan merkitys kokemuksille ja maailman objekteille.

Hieman vierastan tuota merkityssanan käyttöä tässä. Ehkä rationalisoinnin yhteydessä olisi parempi puhua tarkoituksesta?

Jos meillä on tällainen maailman objekti(eli todellisuuden virrasta mielivaltaisesti havaintokäsitteeksi rajattu kategoria) ja sana "puu" joka viittaa tähän objektiin niin missä mielessä tämä sana antaa tuolle objektille meriktyksen?
Määritelmänsä kautta? "Puu on materiaalia josta voidaan rakentaa talo"? Onko tuo määritelmä se merkitys?
Vai onko merkitys se valenssikokemus joka liittyy ajatukseen talosta ja sen tuomasta lämmöstä ja suojasta ja antaa motiivin talon rakentamiselle?

Entä sitten merkitys vailla funktiota?
Kun puhutaan kokemuksen merkityksellisyydestä niin harvoin siihen nähdäkseni rationaalisuus liittyy. Ei upean auringonlaskun merkityksellisyys seuraa siitä että ajatellaan kuinka kaunis tuo lasku on ja miten tuo ihana puna on seurausta sähkömagneettisten aaltojen matkasta ilmakehän halki. Päinvastoin. Merkitykselliset kokemukset yleensä nimenomaan hiljentävät tuon rationaalisen paskaajauhavan mielen ja todellisuus pääsee raakana sisään ilman kielen käsitteellisiä lokerointeja. Awe, niinku lontoossa sanotaan ja syvä kunnioitus ja ihmetys niinku suomeksi käännetään. Ei tuolla merkityksellisyydellä ole mitään tekemistä ajattelun kanssa nähdäkseni.

Voitteko naturalistin kanssa selventää mitä tarkalleen ottaen tarkoitatte tuolla merkityksellä jonka vaikkapa sana "puu" maailman objektille antaa.

Et ole ymmärtänyt kaikesta päätellen meidän muiden ja mun kommentteja tässä ketjussa, koska mä nimenomaan olen lähtenyt siitä oletuksesta, että sanat sinällään ei merkitse mitään, ne vain mahdollistavat viittauksen kyseiseen objektiin. Se merkitys syntyy konseptien kautta.

Jos tarkastelet tuota Ogden & Richards merkityskolmiota (Semantic Triangle tai Triangle of Meaning) taikka Charles Sanders Peircen vastaavia ajatuksia ja hänen tekemäänsä kolmijakoa, joista kummastakin on jo kirjoitettu tässä keskustelussa, niin..

...voidaan sanoa, että on olemassa sana, konsepti ja objekti. (Ajattele tuo tasakylkisenä kolmiona.)


Sanat ei siis merkitse mitään, mutta niillä voidaan viitata objekteihin kuten "puu". Mutta jotta tuon sanan ja sen objektin merkityksen johonka tuolla sanalla viitataan ymmärtää, niin tarvitaan konsepti eli merkitystulkinta.

Tästä on psykologiassa tehty tutkimusta vuosikymmeniä. Ja tähän liittyy läheisesti kategorisaatio, jonka ongelmat on myös tuotu esille, ja se kuinka nämä ongelmat saadaan ratkaistua.

Ei siis ole olemassa mitään täydellistä "puun" konseptia, joka kattaisi kaikki mahdolliset puun merkitykset ja käyttötarkoitukset, vaan ennemminkin on niin että kun yksilö kohtaa tuon sanan taikka objektin "puu", niin se merkitys muodostuu ja assosioituu sen kontekstin ja siihen kontekstiin kuuluvien relevanttien kategorioiden kautta.


Ja kun ajatellaan jotakin kommunikaatiotilannetta kahden henkilön välillä, niin ensinnäkin tuo sana "puu" auttaa näitä keskustelijoita sanakirjamääritelmällisesti viittaamaan samaan objektiin. Toisekseen se konteksti rajaa sen objektin ja sanan merkitystä jolloin kummankin on helpompi ymmärtää sitä mistä puhutaan. Mutta kummallakin henkilöllä on myös aavistuksen verran toisistaan poikkeavat konseptit siitä, mitä objektit luokkaa "puu" heille merkitsevät.

Näin on varmastikin silloin jos toinen keskustelijoista on metsuri ja toinen ns. "puunhalaaja"! But you get the point?

Juu en varmasti ole ymmärtänyt. Menevät monesti nämä jutut itseltäni yli hilseen, sen myönnän.
Mut toi öljylanteen selostus auttoi. Eli "puun" merkitys on tuo assosisaatiokartasto.

Näin on varmastikin silloin jos toinen keskustelijoista on metsuri ja toinen ns. "puunhalaaja"! But you get the point?

Selkis. Moottorisaha kädessä murhatyöhön lähdettäessä assosisaatiokartan marinoiva valenssi ja intsensiteetti ovat varmasti erilaiset kun halihommiin mentäessä. Siksi maailmanobjektin merkitys niin erilainen sankariemme kohdalla.
Tavallaan vetää mielen matalaksi. Kun assosiaatiokarttame voivat noin kovin poiketa(mitä monimutkaisempi ja sirpaloituneempi maailma sitä enemmän poikkeavat)? toisistaan ei tuo anna paljoakaan toivoa maailmaa riivavien ongelmien ratkaisemiseksi ja maailmanrauhan saavuttamiseksi. Niin kauaksi on revitty assosisaatioavaruutemme toisistaan.

[Purdue]

Koska aloitus oli niin kattava, niin muotoillaan tieteen nimissä konsepti konseptista. Jotta keskusteluun tulee konseptin tunnelmaa.

Miten allekirjoittanut käsittää konseptin konseptin:
Konsepti on valikoima erilaisia ideoita tai konkreettiseen muotoon koostettuja, toisiinsa loogisesti liittyviä ja toisiaan täydentäviä sisältöjä.
Tämän kokonaisuuden on tarkoitus ilmentää uutta mahdollisuutta tai potentiaalia.
Yksinkertaisimmillaan konsepti on siis ihmisen aktiivisesti ja tietoisesti luoma objekti tai informaatiosisältö.

--
Tästä eteenpäin onkin sitten iso määrä erilaisia yhteyksiä, joissa konseptin käsitettä käytetään.

Joo, tuossa on APA:n lyhyt määritelmä konseptista:

... an idea that represents a class of objects or events or their properties, such as cats, walking, honesty, blue, or fast.

APA - Concept


Perinteisesti kognitiivisen psykologian puolella konseptin määritelmään on liittynyt läheisesti kategorisaatio.

Eli jos ajatellaan "kissan" konseptia, niin siihen liittyy kategoriat "on karvainen", "kehrää", "saalistaa hiiriä", jne...


Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Kategorisaatio lienee oikein hyödyllinen määritelmä. Se selittää miten aivot voivat rakentaa korkean varianssin monimerkityksellistä signaalitulvasta jotta aistielimet aivoihin tuuppaavat erillisinä ja rajatuuina koettuja havainnon objekteja.
Se on mahdollista koska aivot rakentavat tuosta tulvasta käsitteitä joita kutsumme havaintokokemukseksi.
Jos aivomme eivät noita havaintokäsitteitä loisi olisimme kokemuksellisesti sokeita.
Näemme sateenkaarem erivärsisinä raitoina. Miten tämä on mahdollista kun tiedämme että mitään raitoja ja tarkkarajaisia eroja ei sateenkaaressa ole? Koska aivot kategorisoivat tietyt aallonpituudet eri värikonseptien sisään, vähättelevät eroja kategorian sisällä ja suurentelevat eroja kategorioiden välillä. Sama hajun maun ja äänen kanssa. Voimme kuulla erillisiä sanoja ja ymmärtää puhujaa koska aivot kategorisoivat tietyt akustiset ominaisuudet ja frekvenssit yhden foneemikategorian alle. Havaittava maailmamme koostuu siis juuri kategorioista eli käsitteistä. Jos ei koostuisi, olisi aika vaikea kuvitella miten voisimme havaita yhtään mitään.

Käytännössä kuitenkin tuo kategorisaatio tökkii ja on luonteeltaan epätarkkaa. Ajatellaan vaikkapa "linnun" konseptia. Epätarkkuus johtuu siitä, että osa linnuista lentää ja osa ei, joten lento-ominaisuus ei luonnehdi kaikkia lintuja universaalisti.

Niin tai "nokan" tahi "siiven" konseptia riippuen siitä puhummeko linnust tai lentokoneesta.
Tökkimisen tunne johtuu siitä että kategorisaatiota ajatellaan jonkinmoisena kuvauksena linnun olemuksesta. Tuo on vanhaa filosofista ja psykologista painolastia joka johtuu uskostamme mystisiin universaaleihin essensseihin.
Todellisuudessa kategoria sisältää lukuisia instansseja ja se mikä noista instansseista antaa käsitteelle merkityksen juuri tuossa kontekstissa. Käsitteiden antaman merkityksen tarkoitus ei siis ole kertoa meille mikä jokin on vaan sen tarkoitus kertoa mikä on on tuon jonkin funktio juuri tässä kontekstissa.

Mä luulen, että tuossa keskustelussa "konsepteista" ollaan tultu viime vuosina siihen pisteeseen, ettei ole olemassa kaiken kattavia kategorisointeja, vaan kun yksilö havaitsee vaikkapa kissan olohuoneessa, niin hänen tietoisuuteensa nousee siihen kontekstiin relevantit kategoriat taikka assosiaatiot siitä kissasta.

Jep. Kun lapsi kuulee sanaa kissa käytettävän hän ei opi ainoastaan mihin tuolla sanalla viitataan. Vaan hän integroi tuon kissan merkitykseen koko sen hetkisen kokemuksensa, kehon homeostaattisen tilan, hajut, äänet, puhujan ilmeen äänensävy jne. koko kontekstin.
Kun sitten aikuisena havaitaan tuo kissa niin aivot käyvät läpi kaikki aikaisemmat kissakokoemusket samanlaisessa kissakontekstissa ja koittavat arvata mikä instanssi kissakategoriasta antaa aisainmukaisimman merkityksen kissakokemukselle juuri tässä hetkessä.
Samanlailla kasvi voi olla hedelmä tahi vihannes riippuen siitä olemmeko kokkaamassa vai suorittamassa taksonomista lajittelua, se voi olla rakkautta symboloiva kukka tahi ärsytystä aiheuttava rikkaruoho. Kaikki riippuu funktionaalisuudesta ja siitä minkä instanssin tuon kategorian sisältä aivot valitsevat meille esitettäväksi.

Tuo sun kommentin loppuosuus siitä mihin sanoilla viitataan, ja tuo sun ajatus funktionaalisuudesta tuo mieleen sosiologian puolelta koulukunnan nimeltä Symbolinen Interaktionismi (SI), ja ylipäätään amerikkalaisen filosofisen pragmatismin. Tuon termin SI keksi Herbert Blumer, ja hänen mukaansa...

... SI on ihmisten aktiviteettien tarkastelua, joka nojaa kolmelle periaatteelle:
1) Objektin merkitys perustuu sen kullakin hetkellä olevaan käyttötarkoitukseen.
2) Merkitykset muodostuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
3) Merkityksiä muunnellaan tulkinnallisessa prosessissa.

Mä muokkaisin tuota tulkintaa tuon toisen kohdan osalta, niin että:
2) Merkitykset muodostuvat yksilön vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja siinä olevien objektien, prosessien ja tapahtumien kanssa, mukaan lukien sosiaalinen vuorovaikutus.

Ja mikä tärkeintä, niin NUO MERKITYKSET OVAT TALLENNETTUNA KUNKIN TOIMIJAN AIVOISSA KONSEPTUAALISESTI!

Tuo Blumerin kolmijako kiteyttää aika hyvin jonkin konseptin merkityksen. Se konsepti ja siihen liittyvät relevantit kategoriat ovat tilannekohtaisia. Toisekseen näiden merkitysten ja konseptien alkulähde on vuorovaikutus ympäristön kanssa. Ja kolmanneksi nämä konseptit muokkautuvat yksilöllisiksi käsitteiksi ihmisten omissa tulkinnallisissa prosesseissa.

Tämä olikin itselle uusi titteli josta ennen en ollut kuullut. Itselle tuo funktionaalisuus tuo mieleen ihmisen biologisena olentona. Selviytymisen kannalta ei ole olleellista tietää mikä jokin on eli sen essenssistä vaan mitä tuolla jollain voidaan tehdä. Mitä se merkitsee minulle.

Onko tuon symbolisen interaktionismin lisäksi jotain muita, ihmisen bilogiseksi olennoksi olettavia koulukuntia joihin olisi hyvä perehtyä asian kokonaisvaltaiseksi hahmottamiseksi?

Ja mikä tärkeintä, niin NUO MERKITYKSET OVAT TALLENNETTUNA KUNKIN TOIMIJAN AIVOISSA KONSEPTUAALISESTI!

Tuo Blumerin kolmijako kiteyttää aika hyvin jonkin konseptin merkityksen. Se konsepti ja siihen liittyvät relevantit kategoriat ovat tilannekohtaisia. Toisekseen näiden merkitysten ja konseptien alkulähde on vuorovaikutus ympäristön kanssa. Ja kolmanneksi nämä konseptit muokkautuvat yksilöllisiksi käsitteiksi ihmisten omissa tulkinnallisissa prosesseissa.

Tuo konspetuaalisuus on itselle vielä kovin epäselvä termi etttä mitä sillä tarkoitetaan.
Sikäli kun kyse on merkityksestä tuon konseptin idean täytynee olla vahvasti sidottu tunteeseen?
Tunnehan on se komponentti joka antaa koetulle merkityksen, eikö näin liene asain laita?
Tuo on jotain haluttavaa, vihattavaa, pelättävää, yhdentekevää. Sanoila voimme analysoida ja määritellä mutta ainoastaan tunne kertoo mitä havainnon tai ajattelun objekti merkitsee.
Esiapinallemme ei ollut tärkeää kyky määritellä hunajan sisältämä fruktoosi ravintoaineeksi jonka maksa kykenee muuntamaan pahan päivän varalle helposti varastoitavaksi rasvaksi vaan hunajan merkitys löytyy sen ihanan makeuden herättämässä halun tunteessa.
Tämä selittänee sen myös tekaistujen älyjen vaikeudet hahmontunnistuksessa ja vaikeudet tietoisen koneälyn rakentamisessa.
Koneälyllä kun ei ole homeostaattisten prosessien tuomaa kykyä tuntea niin ei voi hän myöskään liittää kokemuksiinsa merkitystä, eikä näin ollen tulla tietoiseksi kokemastaan tai käyttämistään käsitteistä.
Tuo kai se tietoisuuden pointti ihmisen näkökulmasta on. Antaa koetulle merkitys.
Ennen kun voimme muodostaa käsitteitä koskien sitä mitä on olemassa on meidän muodostettava käsitys siitä mitä nuo jotkin merkitsevät. Tuota kai se funktionaalisuus on. Ought before is.

Joo, Symbolinen Interaktionismi on ihan mielenkiintoinen ajatus suuntaus.

Mitä tulee konsepteihin, niin en niitä pelkästään yhdistäisi tunteisiin. Mutta sinänsä hyvä pointti sulla, että riittääkö "konseptin käsite" kattamaan kaikki ne merkitykset joita yksilöt antavat objekteille?

On esitetty kognitiivista kolmijakoa (Parsons & Shils vuonna 1951 kirjassa "Toward a general Theory of Action"), josta mä olen tehnyt karkean yleistyksen kolmeen kognitiiviseen moodiin:
- Analyyttinen eli faktapohjainen ajattelu
- Normatiivis-behavioraalinen eli normatiivinen ja käyttäytymistä seuraava ajattelu
- Hedoninen ajattelu (tunteet, valenssi, preferenssit, intressit, jne...)

Tuo sun tunnepohjainen merkityksenanto ei ole ainoa tapa lähestyä tuota hedonista tulkintaa, vaan se voi yleisemmällä tasolla perustua myös positiiviseen taikka negatiivisen valenssiin. Tällöin asiat saavat merkityksen niiden + ja - valenssin perusteella.

Ja nuo "konseptit" kuten ne itse ymmärrän ovat juuri tuollaisia assosiatiivisia kategorisointeja, jotka voivat liittyä jokaisen yllä mainittuun kognition tyyppiin.

Meillä voi siis olla konsepteja, jotka on muodostettu faktapohjalta, konsepteja jotka on normatiivisia, ja konsepteja jotka on muodostettu tunteiden taikka hedonisen valenssin pohjalta. Monia muitakin tapoja muodostaa konsepteja on, esimerkiksi esteettisiin arvoihin perustuvat konseptit.

Yleisesti taitaa olla niin, että konseptit ovat tuota Naturalistin edellä kirjoittamaa kommenttia mukaillen empiirisen kokemuksen rationalisointeja eli niillä annetaan merkitys kokemuksille ja maailman objekteille.

Ja se tapa millä konsepteja on perinteisesti lähestytty psykologiassa on liittynyt kategorisaatioon. Eli jonkin sanan ja objektin merkitys on perustunut niihin assosiatiivisiin kategorioihin joihin tuo konsepti liitetään.

Nää kategoriat toki voi perustua tunteisiin, faktoihin, hedoniseen valenssiin, ja oikeastaan ihan mihinkä vaan mitä tietoinen mieli pystyy kategorisoimaan.

Tuo Symbolinen Interaktionismi puolestaan painottaa sitä puolta tässä hommassa, että ne objektit ja asiat saavat merkityksensä kussakin kontekstissa niiden käyttötarkoituksen mukaan.

Nojuu. Valenssi ja intensiteetti. Merkityksen perustekijät voitaisiin kai sanoa.

Yleisesti taitaa olla niin, että konseptit ovat tuota Naturalistin edellä kirjoittamaa kommenttia mukaillen empiirisen kokemuksen rationalisointeja eli niillä annetaan merkitys kokemuksille ja maailman objekteille.

Hieman vierastan tuota merkityssanan käyttöä tässä. Ehkä rationalisoinnin yhteydessä olisi parempi puhua tarkoituksesta?

Jos meillä on tällainen maailman objekti(eli todellisuuden virrasta mielivaltaisesti havaintokäsitteeksi rajattu kategoria) ja sana "puu" joka viittaa tähän objektiin niin missä mielessä tämä sana antaa tuolle objektille meriktyksen?
Määritelmänsä kautta? "Puu on materiaalia josta voidaan rakentaa talo"? Onko tuo määritelmä se merkitys?
Vai onko merkitys se valenssikokemus joka liittyy ajatukseen talosta ja sen tuomasta lämmöstä ja suojasta ja antaa motiivin talon rakentamiselle?

Entä sitten merkitys vailla funktiota?
Kun puhutaan kokemuksen merkityksellisyydestä niin harvoin siihen nähdäkseni rationaalisuus liittyy. Ei upean auringonlaskun merkityksellisyys seuraa siitä että ajatellaan kuinka kaunis tuo lasku on ja miten tuo ihana puna on seurausta sähkömagneettisten aaltojen matkasta ilmakehän halki. Päinvastoin. Merkitykselliset kokemukset yleensä nimenomaan hiljentävät tuon rationaalisen paskaajauhavan mielen ja todellisuus pääsee raakana sisään ilman kielen käsitteellisiä lokerointeja. Awe, niinku lontoossa sanotaan ja syvä kunnioitus ja ihmetys niinku suomeksi käännetään. Ei tuolla merkityksellisyydellä ole mitään tekemistä ajattelun kanssa nähdäkseni.

Voitteko naturalistin kanssa selventää mitä tarkalleen ottaen tarkoitatte tuolla merkityksellä jonka vaikkapa sana "puu" maailman objektille antaa.

Et ole ymmärtänyt kaikesta päätellen meidän muiden ja mun kommentteja tässä ketjussa, koska mä nimenomaan olen lähtenyt siitä oletuksesta, että sanat sinällään ei merkitse mitään, ne vain mahdollistavat viittauksen kyseiseen objektiin. Se merkitys syntyy konseptien kautta.

Jos tarkastelet tuota Ogden & Richards merkityskolmiota (Semantic Triangle tai Triangle of Meaning) taikka Charles Sanders Peircen vastaavia ajatuksia ja hänen tekemäänsä kolmijakoa, joista kummastakin on jo kirjoitettu tässä keskustelussa, niin..

...voidaan sanoa, että on olemassa sana, konsepti ja objekti. (Ajattele tuo tasakylkisenä kolmiona.)


Sanat ei siis merkitse mitään, mutta niillä voidaan viitata objekteihin kuten "puu". Mutta jotta tuon sanan ja sen objektin merkityksen johonka tuolla sanalla viitataan ymmärtää, niin tarvitaan konsepti eli merkitystulkinta.

Tästä on psykologiassa tehty tutkimusta vuosikymmeniä. Ja tähän liittyy läheisesti kategorisaatio, jonka ongelmat on myös tuotu esille, ja se kuinka nämä ongelmat saadaan ratkaistua.

Ei siis ole olemassa mitään täydellistä "puun" konseptia, joka kattaisi kaikki mahdolliset puun merkitykset ja käyttötarkoitukset, vaan ennemminkin on niin että kun yksilö kohtaa tuon sanan taikka objektin "puu", niin se merkitys muodostuu ja assosioituu sen kontekstin ja siihen kontekstiin kuuluvien relevanttien kategorioiden kautta.


Ja kun ajatellaan jotakin kommunikaatiotilannetta kahden henkilön välillä, niin ensinnäkin tuo sana "puu" auttaa näitä keskustelijoita sanakirjamääritelmällisesti viittaamaan samaan objektiin. Toisekseen se konteksti rajaa sen objektin ja sanan merkitystä jolloin kummankin on helpompi ymmärtää sitä mistä puhutaan. Mutta kummallakin henkilöllä on myös aavistuksen verran toisistaan poikkeavat konseptit siitä, mitä objektit luokkaa "puu" heille merkitsevät.

Näin on varmastikin silloin jos toinen keskustelijoista on metsuri ja toinen ns. "puunhalaaja"! But you get the point?

Juu en varmasti ole ymmärtänyt. Menevät monesti nämä jutut itseltäni yli hilseen, sen myönnän.
Mut toi öljylanteen selostus auttoi. Eli "puun" merkitys on tuo assosisaatiokartasto.

Näin on varmastikin silloin jos toinen keskustelijoista on metsuri ja toinen ns. "puunhalaaja"! But you get the point?

Selkis. Moottorisaha kädessä murhatyöhön lähdettäessä assosisaatiokartan marinoiva valenssi ja intsensiteetti ovat varmasti erilaiset kun halihommiin mentäessä. Siksi maailmanobjektin merkitys niin erilainen sankariemme kohdalla.
Tavallaan vetää mielen matalaksi. Kun assosiaatiokarttame voivat noin kovin poiketa(mitä monimutkaisempi ja sirpaloituneempi maailma sitä enemmän poikkeavat)? toisistaan ei tuo anna paljoakaan toivoa maailmaa riivavien ongelmien ratkaisemiseksi ja maailmanrauhan saavuttamiseksi. Niin kauaksi on revitty assosisaatioavaruutemme toisistaan.

No nythän tuo näyttää siltä, että tämä mun näkökulma edes jotenkin aukeni sulle!

Ja eipä tuo haittaa mitään jos ajattelet asioista eri tavoin kuin minä. Sinulla vain on eri konseptit asioista. Se sinulle sallittakoon!

Tuosta maailmanrauhasta ja toisistaan erillään olevista assosiaatiokartoista mä olen lanseerannut sellaisen konseptin kuin "konfliktiyhteiskunta". Se tarkoittaa siis sellaista yhteiskuntaa, jossa ihmiset kulttuurisesti eli konseptiensa kautta eroavat niin paljon toisistaan, että he alkavat vierastaa toisiaan, jolloin kommunikaatio ihmisten ja ihmisryhmien välillä vähenee, ja syntyy yhä enemmän erilaisia konflikteja ihmisten ja ryhmien välillä.

[Stadin öljylanne]

Onko tuo assosisaatiokartta kaveriksi kutsutun maailman objektin merkitys siis?

Voisin pitää tunteita merkityksinä, eli että ehkäpä merkitykset kuuluvat kaverikonseptin osiksi. Mutta ei minulla ole mitään esimerkiksi sellaistakaan tulokulmaa vastaan, jossa konseptit olisivat itsessään merkityksiä, eri konseptit eri merkityksiä ja kunkin konseptin osaset vaikkapa kunkin merkityksen nyansseja.

[Stadin öljylanne]

Kun assosiaatiokarttame voivat noin kovin poiketa(mitä monimutkaisempi ja sirpaloituneempi maailma sitä enemmän poikkeavat)? toisistaan ei tuo anna paljoakaan toivoa maailmaa riivavien ongelmien ratkaisemiseksi ja maailmanrauhan saavuttamiseksi. Niin kauaksi on revitty assosisaatioavaruutemme toisistaan.

Olen itse murehtinut samaa asiaa. Tässä kai pitäisi harjoittaa jonkinlaista reflektiivistä empatiaa, eli yrittää antaa "päin persettä" toimiville riittävästi tilaa. Tosin sekään ei johda mihinkään, jos se jää yksipuoleiseksi. Ahtisaari kaiketi totesi jotain sellaista, että rauhanneuvottelut onnistuvat varmasti, mutta vasta sitten, kun molemmilta puolita löytyy aitoa halua rauhaan. Tosin voi olla erittäin mahdollista, että muistan tuon referointini väärin.

[Naturalisti]

Kyse on pöntön pimenemisestä johtuvista aistiharhoista, eikä mistään "syvemmän todellisuuden kokemisesta"

Mulla on hypoteesi, jota en osaa falsifioida, mutta se menee jotenkin niin, että kaikkien intuition vastaisesti toimivien loogisten rakennelmien ymmärtäminen kasvattaa päättelykykyä. Eli vaikka pöntön vetäminen pimeäksi ei sellaisenaan todista syvemmän todellisuuden olemassaoloa, se voi helpottaa sellaisen ymmärtämistä, mikäli sellainen vain seuraa luonnon lainalaisuuksista ja kohdalle sellainen siunaantuu. Oletan toki, että psykedeeleillä todellisuus hahmottuu mahdollisesti luonnon lakien mukaisena, mutta konseptit, joilla mieli pyrkii luonnonlainalaisuudet valjastamaan, voivat avartaa mieltä hahmottamaan lainalaisuudet niin, että: "ahaa, tällainenkin voisi teoriassa olla mahdollista".

Täsmentävä kysymys: ajatteletko, että rationaalisen ajattelun vaimentaminen, voi tuottaa kokemuksia jostakin syvemmästä todellisuudesta? Mistä ja millä mekanismilla?

[Naturalisti]

Ogden & Richards: Merkitysoppi

Sana <> Konsepti <> Objekti

Vaikuttaisi olevan helppo hyväksyä.

Ehkäpä hellimäni kategorian kuvaama mielen rakenne muodostuu puolestaan Charles Sanders Peircen kolmijakoisen merkkiteorian

Merkki <> Tulkinta <> Kohde

mukaan abstraktiksi ideaksi, joka sitten lipsahtaa tavalla tai toisalla jonkun konseptin osaksi ja näin erotamme taivaalta setan värit.

Tässä on ajatuksia keskusteluun memeettisen naturalismin näkökulmasta:

Memeettisen naturalismin näkökulmasta voidaan tulkita Ogden & Richardsin sekä Peircen teorioita huomioiden aivojen toiminnalliset jaot. Hypoteesin mukaan aivot jakautuvat kahteen pääasialliseen osaan: liskoaivoihin ja meemikoneeseen. Liskoaivot vastaavat reaaliaikaisesta aistimusvirrasta ja lajityypillisistä reaktioista, kun taas meemikone tuottaa ja käsittelee hiljaista tietoa ja symbolista ajattelua.

Ogden & Richards: Merkitysoppi
Sana viittaa meemikoneen symboliseen ajatteluun ja konsepti mielikuva-ajatteluun. Objekti puolestaan vastaa liskoaivojen tuottamaa aistimusvirtaa, joka on suora ja välitön reaktio ympäristöstä.

Charles Sanders Peirce: Merkkiteoria
Merkki edustaa meemikoneen kykyä käyttää symboleja, kun taas tulkinta viittaa mielikuva-ajatteluun, jossa aiemmat kokemukset ja muistot luovat merkityksiä. Kohde on tässäkin yhteydessä liskoaivojen tuottama aistimusvirta.

Yhteensopivuus ja Aivokurkiainen
Nämä teoriat voidaan sovittaa yhteen siten, että:
1. Konsepti ja tulkinta edustavat meemikoneen mielikuva-ajattelua.
2. Sana ja merkki kuvastavat meemikoneen symbolista ajattelua.
3. Objekti ja kohde edustavat liskoaivojen tuottamaa aistimusvirtaa.

Symbolinen ajattelu ja mielikuva-ajattelu toimivat eri sivopuoliskoissa ja aivokurkiainen toimii keskeisenä synkronointimekanismina mielikuva-ajattelun ja symbolisen ajattelun välillä, mahdollistaen näiden eri aivotoimintojen tehokkaan yhteistyön ja integroinnin.

Olisko tämä mahdollisesti uusi näkökulmia siihen, miten merkitykset ja kommunikaatio muodostuvat aivojen eri osien yhteistyön kautta?

[Stadin öljylanne]

Kyse on pöntön pimenemisestä johtuvista aistiharhoista, eikä mistään "syvemmän todellisuuden kokemisesta"

Mulla on hypoteesi, jota en osaa falsifioida, mutta se menee jotenkin niin, että kaikkien intuition vastaisesti toimivien loogisten rakennelmien ymmärtäminen kasvattaa päättelykykyä. Eli vaikka pöntön vetäminen pimeäksi ei sellaisenaan todista syvemmän todellisuuden olemassaoloa, se voi helpottaa sellaisen ymmärtämistä, mikäli sellainen vain seuraa luonnon lainalaisuuksista ja kohdalle sellainen siunaantuu. Oletan toki, että psykedeeleillä todellisuus hahmottuu mahdollisesti luonnon lakien mukaisena, mutta konseptit, joilla mieli pyrkii luonnonlainalaisuudet valjastamaan, voivat avartaa mieltä hahmottamaan lainalaisuudet niin, että: "ahaa, tällainenkin voisi teoriassa olla mahdollista".

Täsmentävä kysymys: ajatteletko, että rationaalisen ajattelun vaimentaminen, voi tuottaa kokemuksia jostakin syvemmästä todellisuudesta? Mistä ja millä mekanismilla?

En ajattele.

[Purdue]

Olen taipuvainen ajattelemaan että esimerkiksi tuo "meemikone", voisi teoriassa olla korkeintaan ajattelun ja tietoisuuden kielellistämisen työkaluja. Ja siinäkin vain lähinnä työkalu ylätason keskusteluun. Ei suinkaan tietoisuuden perusta, saatika "meemeinä" edes perusyksikkö.

Ketjun kirjallisuusviitteisiin perehdyttyäni, olen alkanut kannattamaan ajatusta että kokemuksemme mielikuvista ja konsepteista on vain sen hetkinen luonnos:
Mutta ei suinkaan todellisuudesta - vaan tietoisuudesta itsestään!

Tietoisuutemme on huomattavasti laajempi kokonaisuus kuin mielikuvat tai kasa konsepteja, jotka molemmat helposti käsitetään "mentaalisiksi esineiksi". Ja verrataan niiden paikkaansapitävyyttä todellisuuteen, olettaen niiden edustavan itsessään tietoisuutta.
Tässä on mielestäni kategoriavirhe, joka syntyy tieteellisen konseptuaalisen käsitteellistämisen sotkemisesta tietoisuuden ymmärtämiseen.

Yllä kuvattu on minulle toistaiseksi konsepti, jota jatkojalostan edelleen. Mutta nyt mennään tuolla tasolla ja karkealla sanamuodolla. Ja se istuu erinomaisesti myös maailmankuvaani.
Palaan ehkä myöhemmin siihen mikä ajattelussani on nyt ketjun myötä muuttunut. Kun saan jalosteltua ja jäsenneltyä lisää.

Mielenkiintoista pohdintaa, josta mulla heräsi muutama ajatus.

Ensinnäkin mä ajattelisin, että tietoisella mielellä on ainakin 4 eri komponenttia:
1) Aistihavaintojen tuottamat representaatiot objektiivisesta ulkoisesta materiaalisesta todellisuudesta.
2) Aivojen tekemät merkitystulkinnat tuosta aistihavaintojen virrasta.
3) Ego, agentti taikka päätöksentekijä, tai vähintäänkin illuusio tästä "omasta kontrollista".
4) Minä eli oma historia, persoonallisuus sekä sosiaalinen minä.

Nää kaikki 4 eri komponenttia vaikuttaa osana yksilön tietoisuutta siihen kuinka yksilö todellisuutensa kokee.


Mitä tulee tähän esittämääsi mielenkiintoiseen ajatukseen, että "kokemuksemme mielikuvista ja konsepteista on vain sen hetkinen luonnos: Mutta ei suinkaan todellisuudesta - vaan tietoisuudesta itsestään! "


Niin suppeasti ajateltuna tuon voisi ymmärtää siten, että konseptuaaliset merkitystulkinnat ovat luonnoksia aistihavaintojen tuottamasta tietoisuuden virrasta.

Mutta yhtä kaikki voi sanoa, että nämä kaikki neljä kohtaa ovat luonnoksia taikka representaatioita, joita aivot tuottavat. Esimerkiksi väriaistimus syntyy aivoissa, joten värejä ei luonnossa ole, jolloin jo aistitulkinta on vain aivojen tekemä representaatio tuosta ulkoisesta todellisuudesta. Se tulkinta heijastelee toki ulkoista todellisuutta, mutta lisää siihen jotakin jota siinä ei itsessään ole.

Myös tuntemukset EGOsta ja MINÄstä ovat aivojen tekemiä representaatioita. Tällöin päädytään siihen että aivot tekevät neljän eri tyyppisiä representaatioita taikka tulkintoja, ja nämä tulkinnat muodostuvat osaksi tietoisuutta.


Oikeasti tuon sun toteamuksen voisi pukea muotoon:

Kokemuksemme konsepteista (merkitystulkinnat) on vain sen hetkinen luonnos (representaatio) toisista luonnoksista (aistit, ego ja minä), ja vain aistikokemus on jonkinlainen suora luonnos (eli tulkinta sekin) ulkoisesta todellisuudesta.

Kokemuksemme konsepteista on siis "luonnos luonnoksista", ja sitä syvintä todellisuutta emme koskaan tavoita, eli maailmamme avautuu meille vain aivojemme tekemien luonnosten kautta.

[Naturalisti]

Olen taipuvainen ajattelemaan että esimerkiksi tuo "meemikone", voisi teoriassa olla korkeintaan ajattelun ja tietoisuuden kielellistämisen työkaluja. Ja siinäkin vain lähinnä työkalu ylätason keskusteluun. Ei suinkaan tietoisuuden perusta, saatika "meemeinä" edes perusyksikkö.

Näin minäkin ajattelen. Se on autonominen ajatteleva työkalu, joka tuottaa ja kokee ajattelun itse. Tämä korvien välissämme rajatussa avaruuden osassa toimiva materiaalinen proosessi luo aistien avulla saamastaan informaatiosta simulaatiomallin, jonka toiminta on ajattelua. Tämän mallin luoma käsitys on kokemamme ensimmäisen persoonan todellisuuden representaatio, ei itse todellisuus.

Vaikka tiede tavoittelee objektiivista kolmannenoersoonan käsitystä todellisuudesta on sen mallit kuitenkin aina todellisuuden toiminnan efektiivisiä kuvauksia, ei itse todellisuutta. Näistä efektiivisistä malleistakin kaikilla on vain subjektiivinen ensimmäisen persoonan näkökulma.

Mä olen alkanut miettiä onko tämä lähellä Purduen esittämää dualismia (puhun nyt tietysti siitä muodostamasta omasta kösityksestäni). Olemassa on aivojen luoma malli todellisuudesta ja sitten on todellisuus, jossa kaikki tapahtuu. Toisinsanoen kaikki se mitä mielemme mallintaa. (Mä miellän tämän suoraan epäsuoraksi realismiksi.)

Toki myös se mitä korvienvälinen kone mallintaa on myös osa materiaalista todellisuutta. Tätä muistaakseni itsekin painotat, että kaikki oleva on materiaalista todellisuutta. Kyseessä ei täten ole mikään karteesiolainen dualismi. Mielen virtuaalitodellisuus ei sijaitse missään materiaalisen todellisuuden ulkopuolella, vaan on osa tätä samaa materiaalista todellisuutta.

Ketjun kirjallisuusviitteisiin perehdyttyäni, olen alkanut kannattamaan ajatusta että kokemuksemme mielikuvista ja konsepteista on vain sen hetkinen luonnos:
Mutta ei suinkaan todellisuudesta - vaan tietoisuudesta itsestään!

Juuri näin itsekin ajattelen. Naiivin realismin mukaista suoraa pääsyä itse todellisuuteen ei ole kellään. Me muodostamme todellisuudesta epäsuoria representaatioita ja elämme ajatuksissamme tässä mielen virtuaalitodellisuudessa.

Tietoisuutemme on huomattavasti laajempi kokonaisuus kuin mielikuvat tai kasa konsepteja, jotka molemmat helposti käsitetään "mentaalisiksi esineiksi". Ja verrataan niiden paikkaansapitävyyttä todellisuuteen, olettaen niiden edustavan itsessään tietoisuutta.

Näin on. Edellä kuvattujen mielen mentaalisten esineiden lisäksi ajatteluun ja kokemuksiin kuuluu myös emotionaalinen komponentti eli kvaliat. Mä ajattelen, että ne viriävät liskoaivojen "hyvä-paha" -tuntemuksista (hälyytysjärjestelmätä ja homeostaasin ylläpitomekanismeista), mutta meemikoneen kulttuuriset ajatustottumukset lisäävät niihin omat täydennykset. Todennäköisesti taiteellisissa kokemuksissa tämä emoitioon liittyvä ajattelun komponentti on rationaaliseen komponenttiin verrattuna voimakkaammin esillä.

Tässä on mielestäni kategoriavirhe, joka syntyy tieteellisen konseptuaalisen käsitteellistämisen sotkemisesta tietoisuuden ymmärtämiseen.

Tämä toteamuksesi on kiinnostava, koska aiemmin esillä olleen kirjan PHILOSOPHICAL FOUNDATIONS OF NEUROSCIENCE kirjoittajat kritisoivat muistaakseni neurotieteilijöitä hyvin samanlaisella perusteella, mitä en itse oikein ymmärtänyt. Ehkä sinä voisit selittää paremmin, mitä en kirjan selityksistä ymmärtänyt.

Yllä kuvattu on minulle toistaiseksi konsepti, jota jatkojalostan edelleen. Mutta nyt mennään tuolla tasolla ja karkealla sanamuodolla. Ja se istuu erinomaisesti myös maailmankuvaani.
Palaan ehkä myöhemmin siihen mikä ajattelussani on nyt ketjun myötä muuttunut. Kun saan jalosteltua ja jäsenneltyä lisää.

Tämä kuulostaa kiinnostavalta. Odotan kiinnostuneena minkälaisiin tuloksiin pohdinnoissasi päädyt.

Ps. Purdue on näköjään tätä kirjoittaessani sanonut jotakin, mutta luen sen myöhemmin ja lähetän tämän nyt tällaisenaan.

[Purdue]

Olen taipuvainen ajattelemaan että esimerkiksi tuo "meemikone", voisi teoriassa olla korkeintaan ajattelun ja tietoisuuden kielellistämisen työkaluja. Ja siinäkin vain lähinnä työkalu ylätason keskusteluun. Ei suinkaan tietoisuuden perusta, saatika "meemeinä" edes perusyksikkö.

Ketjun kirjallisuusviitteisiin perehdyttyäni, olen alkanut kannattamaan ajatusta että kokemuksemme mielikuvista ja konsepteista on vain sen hetkinen luonnos:
Mutta ei suinkaan todellisuudesta - vaan tietoisuudesta itsestään!

Tietoisuutemme on huomattavasti laajempi kokonaisuus kuin mielikuvat tai kasa konsepteja, jotka molemmat helposti käsitetään "mentaalisiksi esineiksi". Ja verrataan niiden paikkaansapitävyyttä todellisuuteen, olettaen niiden edustavan itsessään tietoisuutta.
Tässä on mielestäni kategoriavirhe, joka syntyy tieteellisen konseptuaalisen käsitteellistämisen sotkemisesta tietoisuuden ymmärtämiseen.

Yllä kuvattu on minulle toistaiseksi konsepti, jota jatkojalostan edelleen. Mutta nyt mennään tuolla tasolla ja karkealla sanamuodolla. Ja se istuu erinomaisesti myös maailmankuvaani.
Palaan ehkä myöhemmin siihen mikä ajattelussani on nyt ketjun myötä muuttunut. Kun saan jalosteltua ja jäsenneltyä lisää.

Mielenkiintoista pohdintaa, josta mulla heräsi muutama ajatus.

Ensinnäkin mä ajattelisin, että tietoisella mielellä on ainakin 4 eri komponenttia:
1) Aistihavaintojen tuottamat representaatiot objektiivisesta ulkoisesta materiaalisesta todellisuudesta.
2) Aivojen tekemät merkitystulkinnat tuosta aistihavaintojen virrasta.
3) Ego, agentti taikka päätöksentekijä, tai vähintäänkin illuusio tästä "omasta kontrollista".
4) Minä eli oma historia, persoonallisuus sekä sosiaalinen minä.

Nää kaikki 4 eri komponenttia vaikuttaa osana yksilön tietoisuutta siihen kuinka yksilö todellisuutensa kokee.


Mitä tulee tähän esittämääsi mielenkiintoiseen ajatukseen, että "kokemuksemme mielikuvista ja konsepteista on vain sen hetkinen luonnos: Mutta ei suinkaan todellisuudesta - vaan tietoisuudesta itsestään! "


Niin suppeasti ajateltuna tuon voisi ymmärtää siten, että konseptuaaliset merkitystulkinnat ovat luonnoksia aistihavaintojen tuottamasta tietoisuuden virrasta.

Mutta yhtä kaikki voi sanoa, että nämä kaikki neljä kohtaa ovat luonnoksia taikka representaatioita, joita aivot tuottavat. Esimerkiksi väriaistimus syntyy aivoissa, joten värejä ei luonnossa ole, jolloin jo aistitulkinta on vain aivojen tekemä representaatio tuosta ulkoisesta todellisuudesta. Se tulkinta heijastelee toki ulkoista todellisuutta, mutta lisää siihen jotakin jota siinä ei itsessään ole.

Myös tuntemukset EGOsta ja MINÄstä ovat aivojen tekemiä representaatioita. Tällöin päädytään siihen että aivot tekevät neljän eri tyyppisiä representaatioita taikka tulkintoja, ja nämä tulkinnat muodostuvat osaksi tietoisuutta.


Oikeasti tuon sun toteamuksen voisi pukea muotoon:

Kokemuksemme konsepteista (merkitystulkinnat) on vain sen hetkinen luonnos (representaatio) toisista luonnoksista (aistit, ego ja minä), ja vain aistikokemus on jonkinlainen suora luonnos (eli tulkinta sekin) ulkoisesta todellisuudesta.

Kokemuksemme konsepteista on siis "luonnos luonnoksista", ja sitä syvintä todellisuutta emme koskaan tavoita, eli maailmamme avautuu meille vain aivojemme tekemien luonnosten kautta.

Konseptien ja representaatioiden käsitteiden merkitys on debatoitavissa.

Kategoriatason ristiriita oman ajatteluni kanssa suhteessa tuohon sinun malliisi on se, että tuo malli edellyttää edelleen todellisuuden ja tietoisuuden jyrkän rajapinnan. Joka perustuu tieteelliseen käsitteen konseptiin. Ei todelliseen havaintoon.

En usko siihen että tietoisuuden ja todellisuuden (esimerkiksi mielen suhde kehoon) voidaan rajata veitsellä leikaten.
Tietoisuutta ja sen komponentteja ei voida kokonaisuutena olettaa "mentaalisiksi esineiksi", tieteellisesti sanallistetun mallin mukaan, ja erottaa esimerkiksi biologisesta kehosta. Sanotaan vaikkapa havaintoelimestä kuten silmästä.

Ainoastaan tietoisuuden tietyt osat jotka tuottavat kielellistettyä, ja muilla tavoin kuvitettua ja käsitteellistettyä tietoa, voidaan hahmottaa ja kokea erillisenä. Mutta se ei ole lähellekään koko tietoisuus. Tässä kohtaa jyrkästi käsitteelistävä ja kategorisoiva tieteen kieli, saattaa tehdä virheen pyrkiessään kuvaamaan tietoisuutta.

Hyvä vastine. Ajatukseni on raakile ja palaan siihen kun hahmotan lisää. Sitä on vähän vaikea sanallistaa tällä hetkellä.

Tässä täytyy nyt muistaa, että mä en väitä että "todellisuudella ja tietoisuudella olisi jyrkkä rajapinta" vaan että todellisuutta voidaan lähestyä kahdesta eri näkökulmasta. Tässä on vissi ero.

Tietyssä mielessä mieli on materiaalisen kehon (aivojen) prosessi aivan kuten Naturalisti olettaa. Olen myöskin yhä vahvemmin siirtynyt ajatuksissani epäsuoran realismin kannalle, eli että subjektiivisen kokemuksemme eri muodot ovat aivojemme tekemiä representaatioita eli tulkintoja maailmasta (mukaan lukien oma kehomme tila).


Mutta todellisuudesta ja sen luonteesta. Olen yhä sitä mieltä että on olemassa kaksi todellisuutta, eli ulkoinen objektiivinen materiaalinen todellisuus, jota voi käsin kosketella ja jonka puitteissa voi vuorovaikuttaa fysikaalisen maailman kanssa. Tässä materiaalisessa todellisuudessa ei esim. ole värejä, ääniä taikka hajuja, vaan vain niiden fysikaaliset ilmentymät.

Subjektiivinen todellisuus on sellainen, että vaikka sillä on materiaalinen perusta aivoissa, niin sitä ei voi käsin kosketella. Se on laadullisesti erilainen todellisuus kuin tuo materiaalinen todellisuus, ja tässä todellisuudessa me koemme esim. värit, äänet ja hajut.

Subjektiivinen todellisuus on materiaalisten aivojen tekemä representaatio materiaalisesta todellisuudesta. Ulkoinen maailma sekä oman kehon tuntemukset. Lisäksi tämä subjektiivinen todellisuus koostuu muista representaatioista (Ego, Minä ja merkitystulkinnat).

Toki on niin että tätä subjektiivista todellisuutta ei ole olemassa ilman tuota materiaalista todellisuutta. Se vuorovaikuttaa koko ajan sen kanssa.

Ja sitten olen vielä puhunut "sosiaalisesta todellisuudesta" joka erityisesti on ajateltavissa duaalisesti materiaalisen objektiivisen sekä toisaalta subjektiivisten yksilökokemusten vuorovaikutuksena.


Eli mä oikeastaan näen, että niin yksilötasolla kuin sosiaalisesti tuo "todellisuus" on dualistinen. On materiaalinen maailma ja sitten subjektiivinen tietoinen maailma, eli on kaksi tapaa lähestyä todellisuutta, ja nämä kaksi todellisuutta eli objektiivinen ja subjektiivinen ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.


Eli tietyllä tapaa on "ruumis ja mieli" mutta en puhu siis kartesiolaisesta dualismista, että nämä olisi kaksi eri substanssia; päinvastoin, ne ovat kumpikin materiaalisia prosesseja, mutta mieli eroa muista materiaalisista kehon toiminnoista siinä että näiden toimintojen tuloksena synty tietoinen subjektiivinen kokemus.

Tuo dualismi tarkoittaa siis lähinnä sitä, että on kaksi NÄKÖKULMAA tarkastella todellisuutta, eli objektiivinen ja subjektiivinen. Mutta ne kumpikin ovat saman materiaalisen maailman eri ilmentymiä!

[Naturalisti]

Mielenkiintoista pohdintaa, josta mulla heräsi muutama ajatus...

Näin minäkin ajattelen. Se on autonominen ajatteleva työkalu, joka tuottaa ja kokee ajattelun itse...

Kävin Naturalistin kommentin myös läpi.

Aloin jo vastaamaan, mutta asia on sen verran vaikeaselkoinen että taidan yrittää piirtää teille kaaviokuvan.

Siinä menee hetki...

Liitin tuonne avaamallesi tekstiseinälle asiaan liittyvän seinäkirjoituksen: kysymys ChatGPT:lle ja siihen saamani vastaus.

viewtopic.php?p=308214#p308214

[Stadin öljylanne]

Ogden & Richards: Merkitysoppi

Sana <> Konsepti <> Objekti

Vaikuttaisi olevan helppo hyväksyä.

Ehkäpä hellimäni kategorian kuvaama mielen rakenne muodostuu puolestaan Charles Sanders Peircen kolmijakoisen merkkiteorian

Merkki <> Tulkinta <> Kohde

mukaan abstraktiksi ideaksi, joka sitten lipsahtaa tavalla tai toisalla jonkun konseptin osaksi ja näin erotamme taivaalta setan värit.

Tässä on ajatuksia keskusteluun memeettisen naturalismin näkökulmasta:

Memeettisen naturalismin näkökulmasta voidaan tulkita Ogden & Richardsin sekä Peircen teorioita huomioiden aivojen toiminnalliset jaot. Hypoteesin mukaan aivot jakautuvat kahteen pääasialliseen osaan: liskoaivoihin ja meemikoneeseen. Liskoaivot vastaavat reaaliaikaisesta aistimusvirrasta ja lajityypillisistä reaktioista, kun taas meemikone tuottaa ja käsittelee hiljaista tietoa ja symbolista ajattelua.

Ogden & Richards: Merkitysoppi
Sana viittaa meemikoneen symboliseen ajatteluun ja konsepti mielikuva-ajatteluun. Objekti puolestaan vastaa liskoaivojen tuottamaa aistimusvirtaa, joka on suora ja välitön reaktio ympäristöstä.

Charles Sanders Peirce: Merkkiteoria
Merkki edustaa meemikoneen kykyä käyttää symboleja, kun taas tulkinta viittaa mielikuva-ajatteluun, jossa aiemmat kokemukset ja muistot luovat merkityksiä. Kohde on tässäkin yhteydessä liskoaivojen tuottama aistimusvirta.

Yhteensopivuus ja Aivokurkiainen
Nämä teoriat voidaan sovittaa yhteen siten, että:
1. Konsepti ja tulkinta edustavat meemikoneen mielikuva-ajattelua.
2. Sana ja merkki kuvastavat meemikoneen symbolista ajattelua.
3. Objekti ja kohde edustavat liskoaivojen tuottamaa aistimusvirtaa.

Symbolinen ajattelu ja mielikuva-ajattelu toimivat eri sivopuoliskoissa ja aivokurkiainen toimii keskeisenä synkronointimekanismina mielikuva-ajattelun ja symbolisen ajattelun välillä, mahdollistaen näiden eri aivotoimintojen tehokkaan yhteistyön ja integroinnin.

Olisko tämä mahdollisesti uusi näkökulmia siihen, miten merkitykset ja kommunikaatio muodostuvat aivojen eri osien yhteistyön kautta?

Merkitysoppi ja Merkkiteoria ovat kaiketi viime vuosisadan alkupuolen semiotiikan työkaluja, joten ei ole minulle selvää
1. jaotteleeko aivot kyseiset asiat samalla tavalla
2. jaotteleeko vain ihmisten mieli kyseiset asiat samalla tavalla
3. jaotteleeko vain logiikan tai semiotiiikan paremmin ymmärtävien ihmisten mieli kyseiset asiat samalla tavalla

Olen nimittäin antanut itseni ymmärtää kuluvan viikon aikana, että myös sana ja symboli kuin objekti ja kohde ovat konsepteja kun ne ovat tietoisuuden sisältöjä. Ne ovat ehkä vain eri kategoriatason konsepteja. Ja en ole varma mitkä konseptit on opittuja ja mitkä tulevat geeneistä. Jos kyseiset teoriat kuitenkin ovat hyviä representaatioita sille, miten aivot toimivat myös konkreettisesti, niin tapasi paikantaa teorioiden termit aivoprosesseista vaikuttaa ihan järkevältä, ei minulla ole siitä kritisoitavaa.

[Purdue]

Mä olen alkanut miettiä onko tämä lähellä Purduen esittämää dualismia (puhun nyt tietysti siitä muodostamasta omasta kösityksestäni). Olemassa on aivojen luoma malli todellisuudesta ja sitten on todellisuus, jossa kaikki tapahtuu. Toisinsanoen kaikki se mitä mielemme mallintaa. (Mä miellän tämän suoraan epäsuoraksi realismiksi.)

Toki myös se mitä korvienvälinen kone mallintaa on myös osa materiaalista todellisuutta. Tätä muistaakseni itsekin painotat, että kaikki oleva on materiaalista todellisuutta. Kyseessä ei täten ole mikään karteesiolainen dualismi. Mielen virtuaalitodellisuus ei sijaitse missään materiaalisen todellisuuden ulkopuolella, vaan on osa tätä samaa materiaalista todellisuutta.


Naiivin realismin mukaista suoraa pääsyä itse todellisuuteen ei ole kellään. Me muodostamme todellisuudesta epäsuoria representaatioita ja elämme ajatuksissamme tässä mielen virtuaalitodellisuudessa.


Näin on. Edellä kuvattujen mielen mentaalisten esineiden lisäksi ajatteluun ja kokemuksiin kuuluu myös emotionaalinen komponentti eli kvaliat. Mä ajattelen, että ne viriävät liskoaivojen "hyvä-paha" -tuntemuksista (hälyytysjärjestelmätä ja homeostaasin ylläpitomekanismeista), mutta meemikoneen kulttuuriset ajatustottumukset lisäävät niihin omat täydennykset. Todennäköisesti taiteellisissa kokemuksissa tämä emoitioon liittyvä ajattelun komponentti on rationaaliseen komponenttiin verrattuna voimakkaammin esillä.

Mä tässä aikani kuluksi saksin sun kommentin muutamaan pienempään osaan, joita tahdon kommentoida.

Mukava lukea että olet pohtinut tuota mun duaalista todellisuuskäsitystä. Mäkin olen alkanut ajatella enemmän tuon epäsuoran realismin mukaisesti että on mielen representaatioita, ja olet oikeassa tuossa duaalisessa käsityksessä että kyseessä ei ole kartesiolainen dualismi.

Kaikki on tietyllä tavalla materiaalisista (tai fysikaalisista) vuorovaikutuksista ja prosesseista kiinni, myös mielen toiminta.

Silti, subjektiivinen kokeminen ei ole käsin kosketeltavaa, eikä meillä ole tietoisuuteemme tai todellisuuteemme muuta pääsyä kuin aivojemme luomat representaatiot eli kuten itse tykkään asian ilmaista "tulkinnat".

Mutta yhtä lailla mä näkisin että tuo sosiaalisen maailman jako objektiiviseen ja subjektiiviseen on käyttökelpoinen ratkaisu, jonka jo Marx teki, kuten tässä keskustelussa on tullut ilmi. Me ollaan materiaalisia olentoja materiaalisessa maailmassa, jossa meidän vuorovaikutus tapahtuu.

Ja tietyssä mielessä tämä materia on elävien olentojen muodossa tullut tietoiseksi itsestään. Materialla voisi siis jopa sanoa olevan ihmisen kohdalla kaksi ominaisuutta: fysikaalisuus ja tietoisuus.

Tietoisuus syntyy materiaalisten prosessien seurauksena, ja toisaalta nuo materiaalisen todellisuuden kaksi puolta, fysikaalisuus ja ja tietoisuus, yin ja yang, objektiivinen ja subjektiivinen todellisuus vuorovaikuttavat keskenään.

Tietoisuus on siis materian oma tapa kokea objektiivinen fysikaalinen maailma subjektiivisesti, ymmärtää sitä ja vuorovaikuttaa sen kanssa.

Subjektiivisen tietoisuuden avulla materia voi luoda objektiivisesta fysikaalisesta todellisuudesta partikulaarisia yksilöllisiä käsityksiä, ottaa siihen erilaisia näkökantoja, ja kokea sen materiaalisen todellisuuden eri ilmenemismuodoissaan.

Mutta partikulaaristen subjektiivisten todellisuuksien kautta materia ei vain vuorovaikuta tuon subjektiivisen todellisuuden kanssa, vaan se luo yhtä aikaa partikulaarisia representaatioita taikka tulkintoja kunkin tulkitsijan lähtökohdista käsin, eli useita keskenään vuorovaikuttavia partikulaarisia todellisuuksia, ja siten luo "sosiaalisen todellisuuden" laajasti ajateltuna.

Materialla on siis kyky luoda fysikaalisesta todellisuudesta käsin nousevia tietoisia subjektiivisia todellisuuksia, eli representaatioita taikka tulkintoja, jotka puolestaan vuorovaikuttavat keskenään.

No lähtipä lentoon tämä ajatus, mutta näin tällä kertaa!


Mitä tulee tuohon sun kommentin osaan joka käsittelee emootiot, niin mä erottaisin itse emootiot ja valenssin. Emootiot on tunnerepresentaatioita ja konseptuaalisia tulkintoja kuten viha, onnellisuus, rakkaus, kateus, jne... Valenssi on tätä paljon yksinkertaisempi reagoimisen muoto, ja se tapahtuu akselilla +/- eli on hyvin primitiivinen, mutta tehokas tapa lähestyä maailmaa. Taitaa olla niin, että kaikilla elävillä olennoilla, joilla on kyky Stimulus-Response toimintaan, niin on kyky reagoida ulkoisiin tapahtumiin valenssin avulla.

[Stadin öljylanne]

Ogden & Richards: Merkitysoppi

Sana <> Konsepti <> Objekti

Vaikuttaisi olevan helppo hyväksyä.

Ehkäpä hellimäni kategorian kuvaama mielen rakenne muodostuu puolestaan Charles Sanders Peircen kolmijakoisen merkkiteorian

Merkki <> Tulkinta <> Kohde

mukaan abstraktiksi ideaksi, joka sitten lipsahtaa tavalla tai toisalla jonkun konseptin osaksi ja näin erotamme taivaalta setan värit.

Tässä on ajatuksia keskusteluun memeettisen naturalismin näkökulmasta:

Memeettisen naturalismin näkökulmasta voidaan tulkita Ogden & Richardsin sekä Peircen teorioita huomioiden aivojen toiminnalliset jaot. Hypoteesin mukaan aivot jakautuvat kahteen pääasialliseen osaan: liskoaivoihin ja meemikoneeseen. Liskoaivot vastaavat reaaliaikaisesta aistimusvirrasta ja lajityypillisistä reaktioista, kun taas meemikone tuottaa ja käsittelee hiljaista tietoa ja symbolista ajattelua.

Ogden & Richards: Merkitysoppi
Sana viittaa meemikoneen symboliseen ajatteluun ja konsepti mielikuva-ajatteluun. Objekti puolestaan vastaa liskoaivojen tuottamaa aistimusvirtaa, joka on suora ja välitön reaktio ympäristöstä.

Charles Sanders Peirce: Merkkiteoria
Merkki edustaa meemikoneen kykyä käyttää symboleja, kun taas tulkinta viittaa mielikuva-ajatteluun, jossa aiemmat kokemukset ja muistot luovat merkityksiä. Kohde on tässäkin yhteydessä liskoaivojen tuottama aistimusvirta.

Yhteensopivuus ja Aivokurkiainen
Nämä teoriat voidaan sovittaa yhteen siten, että:
1. Konsepti ja tulkinta edustavat meemikoneen mielikuva-ajattelua.
2. Sana ja merkki kuvastavat meemikoneen symbolista ajattelua.
3. Objekti ja kohde edustavat liskoaivojen tuottamaa aistimusvirtaa.

Symbolinen ajattelu ja mielikuva-ajattelu toimivat eri sivopuoliskoissa ja aivokurkiainen toimii keskeisenä synkronointimekanismina mielikuva-ajattelun ja symbolisen ajattelun välillä, mahdollistaen näiden eri aivotoimintojen tehokkaan yhteistyön ja integroinnin.

Olisko tämä mahdollisesti uusi näkökulmia siihen, miten merkitykset ja kommunikaatio muodostuvat aivojen eri osien yhteistyön kautta?

Merkitysoppi ja Merkkiteoria ovat kaiketi viime vuosisadan alkupuolen semiotiikan työkaluja, joten ei ole minulle selvää
1. jaotteleeko aivot kyseiset asiat samalla tavalla
2. jaotteleeko vain ihmisten mieli kyseiset asiat samalla tavalla
3. jaotteleeko vain logiikan tai semiotiiikan paremmin ymmärtävien ihmisten mieli kyseiset asiat samalla tavalla

Olen nimittäin antanut itseni ymmärtää kuluvan viikon aikana, että myös sana ja symboli kuin objekti ja kohde ovat konsepteja kun ne ovat tietoisuuden sisältöjä. Ne ovat ehkä vain eri kategoriatason konsepteja. Ja en ole varma mitkä konseptit on opittuja ja mitkä tulevat geeneistä. Jos kyseiset teoriat kuitenkin ovat hyviä representaatioita sille, miten aivot toimivat myös konkreettisesti, niin tapasi paikantaa teorioiden termit aivoprosesseista vaikuttaa ihan järkevältä, ei minulla ole siitä kritisoitavaa.

Kysyin ChatGPT:ltä, mistä johtuu, että ne savant-ihmiset, jotka muistavat joka asian pienintäkin yksityiskohtaa myöten esimerkiksi luennosta, johon ovat osallistuneet, eivät osaa kertoa, mistä luento kertoi. Tämä voi ChatGPT:n mukaan johtua esimerkiksi siitä, että salience-verkosto, frontoperietaalinen verkosto, semanttinen verkosto ja tunteiden ja arvoarvioinnin rooli eivät toimi kuten pitäisi.

Ehkäpä koska semiotiikka-sanan kirjoitusasu assosioituu mielessäni semanttiseen verkostoon, täytyy yrittää jossain vaiheessa tutustua siihen juutuupilla ja Google Scholarilla.