Naturalisti kirjoitti: ↑27 Maalis 2025, 13:55
Kuten jo edelisessä kommentistani totesin, minun on päivitettävä tietämystäni sosiologiasta, jotta voin tukeutua keskustelussa (pelkän ideoinnin lisäksi) myös olemassa oleviin teorioihin.
Pyysin ChatGPTn lukusuosituksia liittyen kognitiivisen neurotieteen kanssa yhteensopiviin sosiologian suuntauksiin, jotka voivat liittyä myös omaan ajatteluuni.
Voitko suositella alla olevan vastauksen kirjoista joitakin, mikä saattaisi avata lisää tätä keskustelumme teemaa?
"Pelkkä ideointi" on usein se tärkein vaihe kun uusia ideoita kehitetään, ja asioita pyritään ymmärtämään. Varsinkin näin "maallikkojen" keskuudessa.
Mä näkisin, että suurin osa linkkaamistasi teoksista ei auta sen ymmärtämisessä kuinka mieli rakentaa yksilön todellisuuskäsityksen, oli kyse sitten fysikaalisesta taikka sosiaalisesta todellisuudesta.
Muutoinkin tuo sun "Memeettinen naturalismi" on vähän niin ja näin tän ketjun aiheen kannalta, että meneekö vähän off topic, varsinkin jos haluat painottaa aivojen materiaalisia prosesseja mielen sisältöjen sijaan.
Todellisuutta mielen subjektiivisuuden näkökulmasta ei pysty kuvaamaan aivojen neuraalisten prosessien toimintana, seikka jota sä tuot jatkuvasti esiin.
Me eletään kuitenkin kaikesta päätellen edelleen kyllä samassa maailmassa, mutta eri todellisuuksissa sun kanssa.
~ The road to wisdom is paved with the pain of understanding the world.
Naturalisti kirjoitti: ↑27 Maalis 2025, 13:55
Voitko suositella alla olevan vastauksen kirjoista joitakin, mikä saattaisi avata lisää tätä keskustelumme teemaa?
Itse asiassa tästä aiheesta on kirjoitetuttu suoraan aika vähän jos todella ajattelee. Siis sellainen kirja, jonka otsikko olisi tyyppiä "Reality: The Subjective Experience", niin puuttuu kokonaan.
Toki aihetta on lähestytty filosofiassa, fenomenologiassa, tietoisuuden tutkimuksessa, semiotiikassa, pragmatiikassa ja monessa muussakin tieteen haarassa, mutta kattava esitys puuttuu. Nuo Searlen teokset sosiaalisesta todellisuudesta on toki hyvä lähtökohta. Muitakin on.
Ja toki meillä on sitten näitä fysikaaliseen materiaaliseen maailmaan liittyviä teoksia kuten Roger Penrosen "The Road to Reality", mutta se käsittelee objektiivista materiaalista eksistenssiä eikä subjektiivista koettua todellisuutta.
Missä on se kattava teos, joka käsittelisi eri tieteenalojen sekä filosofisten suuntausten pyrkimyksiä ymmärtää yksilöiden arkitodellisuuksien rakentumista mielen tasolla kokonaisvaltaisesti luoden kuvan siitä mitä tieteessä ja filosofiassa on tähän mennessä saavutettu?
~ The road to wisdom is paved with the pain of understanding the world.
Naturalisti kirjoitti: ↑27 Maalis 2025, 13:55
Kuten jo edelisessä kommentistani totesin, minun on päivitettävä tietämystäni sosiologiasta, jotta voin tukeutua keskustelussa (pelkän ideoinnin lisäksi) myös olemassa oleviin teorioihin.
Pyysin ChatGPTn lukusuosituksia liittyen kognitiivisen neurotieteen kanssa yhteensopiviin sosiologian suuntauksiin, jotka voivat liittyä myös omaan ajatteluuni.
Voitko suositella alla olevan vastauksen kirjoista joitakin, mikä saattaisi avata lisää tätä keskustelumme teemaa?
"Pelkkä ideointi" on usein se tärkein vaihe kun uusia ideoita kehitetään, ja asioita pyritään ymmärtämään. Varsinkin näin "maallikkojen" keskuudessa.
Mä näkisin, että suurin osa linkkaamistasi teoksista ei auta sen ymmärtämisessä kuinka mieli rakentaa yksilön todellisuuskäsityksen, oli kyse sitten fysikaalisesta taikka sosiaalisesta todellisuudesta.
Muutoinkin tuo sun "Memeettinen naturalismi" on vähän niin ja näin tän ketjun aiheen kannalta, että meneekö vähän off topic, varsinkin jos haluat painottaa aivojen materiaalisia prosesseja mielen sisältöjen sijaan.
Todellisuutta mielen subjektiivisuuden näkökulmasta ei pysty kuvaamaan aivojen neuraalisten prosessien toimintana, seikka jota sä tuot jatkuvasti esiin.
Me eletään kuitenkin kaikesta päätellen edelleen kyllä samassa maailmassa, mutta eri todellisuuksissa sun kanssa.
No joo, tätä mun "Memeettistä naturalismia" ChatGPTn arvion mukaan lähinnä on "Neuro-sosiologia" ja "sosiaalinen neurotiede" ja niihin liittyvät kirjavinkit näyttävät olevan kaikki tältä vuosituhannelta, kun taas noihin muihin suuntauksiin liittyvät kirjavinkit ovat edelliseltä vuosituhannelta.
Sanot, että "Muutoinkin tuo sun 'Memeettinen naturalismi' on vähän niin ja näin tän ketjun aiheen kannalta, että meneekö vähän off topic, varsinkin jos haluat painottaa aivojen materiaalisia prosesseja mielen sisältöjen sijaan."
Näin varmasti on ainakin siinä tapauksessa, että haluat sulkea ketjun ulkopuolelle sen mahdollisuuden pohtimisen, että subjektiivisen tietoisen mielen olemassaolo on aivojen emergentin rakenteen mahdollistaman prosessin käynnissä olemista, jonka olemassaolo päättyy prosessin pysähtymiseen tämän rakenteen rikkoutuessa.
Aion nyt itse keskittyä vähäksi aikaa tämän vuosituhannen ajatteluun. Sen verran mulle on jo selvinnyt, että fenomenologiaan tukeutuvat suuntaukset ovat hankalimminn valtavirran aivotitkimukseen eli kognitiiviseen neurotieteeseen sovitettavissa.
Symbolinen interaktionismi ja fenomenologinen sosiologia ymmärtävät sosiaalisen todellisuuden subjektiivisuuden, mutta eivät tarjoa materiaalista perustaa meemien olemassaololle.
Konstruktivismi ja postmodernismi ovat kauimpana memeettisestä naturalismista, koska ne eivät tunnusta materiaalista perustaa sosiaalisille ilmiöille.
Mahdollisista näkemyseroista huolimatta olisi (myöhemmin, kun olen paneutunut asiaan tarkemmin) kiinnostavaa pohtia missä konkreettisista kohdissa eri suuntaukset eroavat ja kritisoivat toisistaan.
Viimeksi muokannut Naturalisti, 27 Maalis 2025, 18:01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Filosofia on vasta esitieteellistä pohdiskelua. Ollakseen hyödyllistä, sen perustana on oltava naturalistinen luonnontiede: jokaisella fyysisellä ja mentaalisella tapatumalla on kausaalisnen-sulkeuma-argumentin mukainen fyysinen syy tai selitys.
Naturalisti kirjoitti: ↑27 Maalis 2025, 13:55
Voitko suositella alla olevan vastauksen kirjoista joitakin, mikä saattaisi avata lisää tätä keskustelumme teemaa?
Itse asiassa tästä aiheesta on kirjoitetuttu suoraan aika vähän jos todella ajattelee. Siis sellainen kirja, jonka otsikko olisi tyyppiä "Reality: The Subjective Experience", niin puuttuu kokonaan.
Toki aihetta on lähestytty filosofiassa, fenomenologiassa, tietoisuuden tutkimuksessa, semiotiikassa, pragmatiikassa ja monessa muussakin tieteen haarassa, mutta kattava esitys puuttuu. Nuo Searlen teokset sosiaalisesta todellisuudesta on toki hyvä lähtökohta. Muitakin on.
Ja toki meillä on sitten näitä fysikaaliseen materiaaliseen maailmaan liittyviä teoksia kuten Roger Penrosen "The Road to Reality", mutta se käsittelee objektiivista materiaalista eksistenssiä eikä subjektiivista koettua todellisuutta.
Missä on se kattava teos, joka käsittelisi eri tieteenalojen sekä filosofisten suuntausten pyrkimyksiä ymmärtää yksilöiden arkitodellisuuksien rakentumista mielen tasolla kokonaisvaltaisesti luoden kuvan siitä mitä tieteessä ja filosofiassa on tähän mennessä saavutettu?
Joo, tuo Searlen kirjan lukeminen on meillä vielä kesken. Sen ketjun voisi tässä välissä aktivoida. Itse kritisoin Searlen ajattelua siitä, ettei hän erota toisistaan biologista ja kulttuurista informaatiota.
Miltä tuon "Reality: The Subjective Experience" -kirjaan sisällysluettelo voisi mielestäsi näyttää?
Filosofia on vasta esitieteellistä pohdiskelua. Ollakseen hyödyllistä, sen perustana on oltava naturalistinen luonnontiede: jokaisella fyysisellä ja mentaalisella tapatumalla on kausaalisnen-sulkeuma-argumentin mukainen fyysinen syy tai selitys.
Tuossa siis yllä tän langan puitteissa olevia aiheeseen liittyviä kommentteja ja niissä olevia kuvioita.
Mutta ylipäätään kirjan tulisi käsitellä laajasti sitä miten filosofiassa ja eri tieteissä on käsitelty yksilöiden subjektiivisten todellisuuskäsitysten muovautumista. Silloin kirja voisi lähteä liikkeelle noista kuvioista, jotka liittyvät mielen prosessirakenteeseen ja fenomenologiaan yllä. Kirja kävisi lävitse epäsuoraa realismia ja ylipäätään kognitiotieteitä ja tutkimusta.
Samoin se voisi käsitellä sitä kuinka filosofiassa on aihetta aiemmin lähestytty.
Sitten merkittävä aihepiiri olisi "merkitykset" (meaning), jota on tutkittu ainakin semiotiikan, semantiikan & pragmatics alaisuudessa, symbolisessa interaktionismissa, konseptien psykologiassa, ja monessa muussakin yhteydessä. Merkitykset liittyen konsepteihin, puheakteihin, tekoihin, kontekstiin, jne. ovat yksi asia jota pitäisi lähestyä monesta kulmasta.
Samoin olen esittänyt Parsonsia & Shilsiä mukaillen, että yksilön tulkinta erilaisissa tilanteissa perustuu analyyttiselle (faktat), hedoniselle (+/- valenssi), normatiiviselle (oikein/väärin) sekä esteettiselle evaluaatiolle. Tätä problematiikkaa pitäisi avata eli pystyä selittämään kuinka tämä integroituu muiden tulkintaprosessien kanssa.
Sen päälle tulisi sitten ylipäänsä yksilöiden subjektiivinen arkimaailman kokemus (fenomenologia), ja oma aihepiirinsä olisi sosiaalisen todellisuuden rakentuminen. Ja kirja voisi myös käsitellä myös lasten ja nuorten maailmankuvan kehitystä, ja sivuta kaikkea edellä esitettyä myös neurotieteiden eli aivojen toiminnan näkökulmasta.
Elikkä aikamoinen pläjäys olisi tiedossa, ja tuo kirja käsittelisi näitä aiheita myös eri tieteenalojen ja filosofisten alasuuntausten näkökulmasta.
Keskeinen motivaatio kirjalle olisi siis selvittää kattavasti tieteeseen ja filosofiaan perustuen, että kuinka yksilöt luovat arkitodellisuutensa niin yksilöinä, kuin myös suhteessa materiaaliseen ja sosiaaliseen todellisuuteen?!
~ The road to wisdom is paved with the pain of understanding the world.
Purdue kirjoitti: ↑27 Maalis 2025, 17:24
Ja toki meillä on sitten näitä fysikaaliseen materiaaliseen maailmaan liittyviä teoksia kuten Roger Penrosen "The Road to Reality", mutta se käsittelee objektiivista materiaalista eksistenssiä eikä subjektiivista koettua todellisuutta.
Missä on se kattava teos, joka käsittelisi eri tieteenalojen sekä filosofisten suuntausten pyrkimyksiä ymmärtää yksilöiden arkitodellisuuksien rakentumista mielen tasolla kokonaisvaltaisesti luoden kuvan siitä mitä tieteessä ja filosofiassa on tähän mennessä saavutettu?
Roger Penrosen teos The Road to Reality: A Complete Guide to the Laws of the Universe (2004) on laaja katsaus modernin fysiikan periaatteisiin ja niitä tukevaan matematiikkaan. Yli 1100-sivuinen kirja pyrkii tarjoamaan kattavan ymmärryksen maailmankaikkeuden laeista, yhdistäen syvällisen matemaattisen tarkastelun fysiikan ilmiöihin. Se sisällön käsittely ei mielestäni kuulu tämän keskustelun kontekstiin.
Materialistisen realismin ja epäsuoran realismin kautta yhdistettynä fiktionalismiin, voimme perustellusti ajatella, että fysikaaliset entiteetit ovat ainoita reaalitodellisuudessa olemassa olevia asioita. Tämä tarkoittaa, että kaikki, mikä todella on olemassa, koostuu aineesta ja energiasta ja noudattaa luonnonlakeja.
Tietoteoreettinen epäsuora realismi korostaa, että havaintomme fysikaalisista entiteeteistä eivät ole suoria, vaan aivojemme tuottamia malleja perustuen aistien välittämään informaatioon.
Matematiikka on olemassa vain subjektiivisissa mielissä ja yhteisöllisessä memetiikassa. Matematiikan käsitteet, kuten luvut, funktiot ja topologiset avaruudet, eivät ole fysikaalisia objekteja, vaan ihmismielen ja kulttuurievoluution tuottamia hyödyllisiä fiktioita. Matematiikan olemassaolo muistuttaa sosiaalista todellisuutta: se on olemassa vain subjektiivisina käsityksinä ja toimii, koska yksilöiden mielissä on riittävä yhteinen ymmärrys sen säännöistä. Matematiikalla ei ole itsenäistä olemassaoloa fysikaalisessa maailmassa—vain symbolit ja fyysiset laskennalliset prosessit ovat reaalisia.
Matematiikan käyttö on riippuvaista fysikaalisista järjestelmistä. Matematiikka on abstraktio, jota aivot (fysikaalisina järjestelminä) käsittelevät. Matematiikan säännöt ovat ihmisten luomia ja niitä käytetään mallintamaan fysikaalista todellisuutta, mutta ne eivät itsessään ole osa tätä todellisuutta.
Fiktionalismi tukee tätä näkemystä. Matematiikka (kuten muutkin abstraktit käsitteet) on fiktiivinen, mutta hyödyllinen. Se on olemassa vain niin kauan kuin subjektiiviset mielet ylläpitävät ja soveltavat sitä.
Toisinsanoen vain fysikaalisilla entiteeteillä on reaalinen olemassaolo, ja kaikki abstraktit käsitteet, kuten matematiikka ja sosiaalinen todellisuus, ovat subjektiivisia ja intersubjektiivisia ilmiöitä, joilla ei ole itsenäistä paikkaa reaalitodellisuudessa.
Filosofia on vasta esitieteellistä pohdiskelua. Ollakseen hyödyllistä, sen perustana on oltava naturalistinen luonnontiede: jokaisella fyysisellä ja mentaalisella tapatumalla on kausaalisnen-sulkeuma-argumentin mukainen fyysinen syy tai selitys.
Purdue kirjoitti: ↑27 Maalis 2025, 17:24
Ja toki meillä on sitten näitä fysikaaliseen materiaaliseen maailmaan liittyviä teoksia kuten Roger Penrosen "The Road to Reality", mutta se käsittelee objektiivista materiaalista eksistenssiä eikä subjektiivista koettua todellisuutta.
Missä on se kattava teos, joka käsittelisi eri tieteenalojen sekä filosofisten suuntausten pyrkimyksiä ymmärtää yksilöiden arkitodellisuuksien rakentumista mielen tasolla kokonaisvaltaisesti luoden kuvan siitä mitä tieteessä ja filosofiassa on tähän mennessä saavutettu?
Roger Penrosen teos The Road to Reality: A Complete Guide to the Laws of the Universe (2004) on laaja katsaus modernin fysiikan periaatteisiin ja niitä tukevaan matematiikkaan. Yli 1100-sivuinen kirja pyrkii tarjoamaan kattavan ymmärryksen maailmankaikkeuden laeista, yhdistäen syvällisen matemaattisen tarkastelun fysiikan ilmiöihin. Se sisällön käsittely ei mielestäni kuulu tämän keskustelun kontekstiin.
Materialistisen realismin ja epäsuoran realismin kautta yhdistettynä fiktionalismiin, voimme perustellusti ajatella, että fysikaaliset entiteetit ovat ainoita reaalitodellisuudessa olemassa olevia asioita. Tämä tarkoittaa, että kaikki, mikä todella on olemassa, koostuu aineesta ja energiasta ja noudattaa luonnonlakeja.
Tietoteoreettinen epäsuora realismi korostaa, että havaintomme fysikaalisista entiteeteistä eivät ole suoria, vaan aivojemme tuottamia malleja perustuen aistien välittämään informaatioon.
Matematiikka on olemassa vain subjektiivisissa mielissä ja yhteisöllisessä memetiikassa. Matematiikan käsitteet, kuten luvut, funktiot ja topologiset avaruudet, eivät ole fysikaalisia objekteja, vaan ihmismielen ja kulttuurievoluution tuottamia hyödyllisiä fiktioita. Matematiikan olemassaolo muistuttaa sosiaalista todellisuutta: se on olemassa vain subjektiivisina käsityksinä ja toimii, koska yksilöiden mielissä on riittävä yhteinen ymmärrys sen säännöistä. Matematiikalla ei ole itsenäistä olemassaoloa fysikaalisessa maailmassa—vain symbolit ja fyysiset laskennalliset prosessit ovat reaalisia.
Matematiikan käyttö on riippuvaista fysikaalisista järjestelmistä. Matematiikka on abstraktio, jota aivot (fysikaalisina järjestelminä) käsittelevät. Matematiikan säännöt ovat ihmisten luomia ja niitä käytetään mallintamaan fysikaalista todellisuutta, mutta ne eivät itsessään ole osa tätä todellisuutta.
Fiktionalismi tukee tätä näkemystä. Matematiikka (kuten muutkin abstraktit käsitteet) on fiktiivinen, mutta hyödyllinen. Se on olemassa vain niin kauan kuin subjektiiviset mielet ylläpitävät ja soveltavat sitä.
Toisinsanoen vain fysikaalisilla entiteeteillä on reaalinen olemassaolo, ja kaikki abstraktit käsitteet, kuten matematiikka ja sosiaalinen todellisuus, ovat subjektiivisia ja intersubjektiivisia ilmiöitä, joilla ei ole itsenäistä paikkaa reaalitodellisuudessa.
Kyllä, kyllä. En itse asiassa väittänytkään, että Penrosen kirja kuuluisi "tämän keskustelun kontekstiin", vaan asia oli ihan päinvastoin.
Mitä tulee tähän sun viimeisimpään toteamukseesi, niin kyllä, olet sen jo todennut yli tuhanteen kertaan näissä keskusteluissa, eikä tästä asiasta varmaan ole meidän välillä erimielisyyttä!
Tää rupeaa sun osalta taas muistuttamaan saman vanhan asian jankkaamista, joten taidan pitää itse pienen paussin tästä langasta, kunnes taas löytyy jotakin ketjun aiheeseen liittyvää relevanttia tuoretta asiaa.
~ The road to wisdom is paved with the pain of understanding the world.
Purdue kirjoitti: ↑27 Maalis 2025, 17:24
Ja toki meillä on sitten näitä fysikaaliseen materiaaliseen maailmaan liittyviä teoksia kuten Roger Penrosen "The Road to Reality", mutta se käsittelee objektiivista materiaalista eksistenssiä eikä subjektiivista koettua todellisuutta.
Missä on se kattava teos, joka käsittelisi eri tieteenalojen sekä filosofisten suuntausten pyrkimyksiä ymmärtää yksilöiden arkitodellisuuksien rakentumista mielen tasolla kokonaisvaltaisesti luoden kuvan siitä mitä tieteessä ja filosofiassa on tähän mennessä saavutettu?
Roger Penrosen teos The Road to Reality: A Complete Guide to the Laws of the Universe (2004) on laaja katsaus modernin fysiikan periaatteisiin ja niitä tukevaan matematiikkaan. Yli 1100-sivuinen kirja pyrkii tarjoamaan kattavan ymmärryksen maailmankaikkeuden laeista, yhdistäen syvällisen matemaattisen tarkastelun fysiikan ilmiöihin. Se sisällön käsittely ei mielestäni kuulu tämän keskustelun kontekstiin.
Materialistisen realismin ja epäsuoran realismin kautta yhdistettynä fiktionalismiin, voimme perustellusti ajatella, että fysikaaliset entiteetit ovat ainoita reaalitodellisuudessa olemassa olevia asioita. Tämä tarkoittaa, että kaikki, mikä todella on olemassa, koostuu aineesta ja energiasta ja noudattaa luonnonlakeja.
Tietoteoreettinen epäsuora realismi korostaa, että havaintomme fysikaalisista entiteeteistä eivät ole suoria, vaan aivojemme tuottamia malleja perustuen aistien välittämään informaatioon.
Matematiikka on olemassa vain subjektiivisissa mielissä ja yhteisöllisessä memetiikassa. Matematiikan käsitteet, kuten luvut, funktiot ja topologiset avaruudet, eivät ole fysikaalisia objekteja, vaan ihmismielen ja kulttuurievoluution tuottamia hyödyllisiä fiktioita. Matematiikan olemassaolo muistuttaa sosiaalista todellisuutta: se on olemassa vain subjektiivisina käsityksinä ja toimii, koska yksilöiden mielissä on riittävä yhteinen ymmärrys sen säännöistä. Matematiikalla ei ole itsenäistä olemassaoloa fysikaalisessa maailmassa—vain symbolit ja fyysiset laskennalliset prosessit ovat reaalisia.
Matematiikan käyttö on riippuvaista fysikaalisista järjestelmistä. Matematiikka on abstraktio, jota aivot (fysikaalisina järjestelminä) käsittelevät. Matematiikan säännöt ovat ihmisten luomia ja niitä käytetään mallintamaan fysikaalista todellisuutta, mutta ne eivät itsessään ole osa tätä todellisuutta.
Fiktionalismi tukee tätä näkemystä. Matematiikka (kuten muutkin abstraktit käsitteet) on fiktiivinen, mutta hyödyllinen. Se on olemassa vain niin kauan kuin subjektiiviset mielet ylläpitävät ja soveltavat sitä.
Toisinsanoen vain fysikaalisilla entiteeteillä on reaalinen olemassaolo, ja kaikki abstraktit käsitteet, kuten matematiikka ja sosiaalinen todellisuus, ovat subjektiivisia ja intersubjektiivisia ilmiöitä, joilla ei ole itsenäistä paikkaa reaalitodellisuudessa.
Minusta tuo on vähän ristiriitaista. Miten aine ja energia voisi noudattaa luonnonlakeja, jos luonnonlakeja ei ole olemassa reaalitodellisuudessa? Jos taas luonnonlait ovat olemassa reaalitodellisuudessa, silloin matematiikkakin voi olla olemassa reaalitodellisuudessa samalla tavalla kuin luonnonlait.
Tuossa siis yllä tän langan puitteissa olevia aiheeseen liittyviä kommentteja ja niissä olevia kuvioita.
Mutta ylipäätään kirjan tulisi käsitellä laajasti sitä miten filosofiassa ja eri tieteissä on käsitelty yksilöiden subjektiivisten todellisuuskäsitysten muovautumista. Silloin kirja voisi lähteä liikkeelle noista kuvioista, jotka liittyvät mielen prosessirakenteeseen ja fenomenologiaan yllä. Kirja kävisi lävitse epäsuoraa realismia ja ylipäätään kognitiotieteitä ja tutkimusta.
Samoin se voisi käsitellä sitä kuinka filosofiassa on aihetta aiemmin lähestytty.
Sitten merkittävä aihepiiri olisi "merkitykset" (meaning), jota on tutkittu ainakin semiotiikan, semantiikan & pragmatics alaisuudessa, symbolisessa interaktionismissa, konseptien psykologiassa, ja monessa muussakin yhteydessä. Merkitykset liittyen konsepteihin, puheakteihin, tekoihin, kontekstiin, jne. ovat yksi asia jota pitäisi lähestyä monesta kulmasta.
Samoin olen esittänyt Parsonsia & Shilsiä mukaillen, että yksilön tulkinta erilaisissa tilanteissa perustuu analyyttiselle (faktat), hedoniselle (+/- valenssi), normatiiviselle (oikein/väärin) sekä esteettiselle evaluaatiolle. Tätä problematiikkaa pitäisi avata eli pystyä selittämään kuinka tämä integroituu muiden tulkintaprosessien kanssa.
Sen päälle tulisi sitten ylipäänsä yksilöiden subjektiivinen arkimaailman kokemus (fenomenologia), ja oma aihepiirinsä olisi sosiaalisen todellisuuden rakentuminen. Ja kirja voisi myös käsitellä myös lasten ja nuorten maailmankuvan kehitystä, ja sivuta kaikkea edellä esitettyä myös neurotieteiden eli aivojen toiminnan näkökulmasta.
Elikkä aikamoinen pläjäys olisi tiedossa, ja tuo kirja käsittelisi näitä aiheita myös eri tieteenalojen ja filosofisten alasuuntausten näkökulmasta.
Keskeinen motivaatio kirjalle olisi siis selvittää kattavasti tieteeseen ja filosofiaan perustuen, että kuinka yksilöt luovat arkitodellisuutensa niin yksilöinä, kuin myös suhteessa materiaaliseen ja sosiaaliseen todellisuuteen?!
Reality: The Subjective Experience – Memeettisen naturalismin näkökulma
1. Mielen rakenne ja toiminta
Memeettinen naturalismi tarkastelee aivoja kahden osajärjestelmän, liskoaivojen ja memikoneen, yhteistyönä. Liskoaivot säätelevät lajityypillisiä reaktioita ja homeostaasia, kun taas memikone – erityisesti neokorteksi – vastaa kulttuurisesta, kielellisestä ja kognitiivisesta prosessoinnista. Mieli ei ole yhtenäinen entiteetti, vaan geneettisten ja kulttuuristen tekijöiden vuorovaikutuksesta syntyvä emergentti prosessi.
2. Mielen fenomenologia
Koettu todellisuus on epäsuoran realismin mukainen konstruktio: kaikki havaintokokemus perustuu aivojen tuottamiin representaatioihin, ei suoraan ulkoiseen todellisuuteen. Tietoisuus rakentuu biologisten reunaehtojen ja memetiikan muovaamien kognitiivisten mallien pohjalta.
3. Memeettinen evoluutio ja tiedollinen integraatio
Memeettinen evoluutio ei ole satunnaista, vaan tapahtuu intersubjektiivisten prosessien kautta. Yksilöiden meemit kehittyvät jatkuvassa vuorovaikutuksessa, jolloin käsitykset voivat lähentyä tai eriytyä. Tämä tiedollinen ja kulttuurinen integraatio ei perustu geneettiseen replikaatioon, vaan vaikutusten leviämiseen: yksilöt omaksuvat, muokkaavat ja siirtävät meemejä eteenpäin.
4. Tietoisuuden tasot
Perustason tietoisuus koostuu sensorisista havainnoista ja lajityypillisistä reaktioista. Korkeampi tietoisuus rakentuu memettisten skeemojen käsittelystä, metakognitiosta ja reflektiosta. Tietoisuus ei ole erillinen ”minä”, vaan dynaaminen prosessi, jossa meemit aktivoituvat ja muokkaavat ajattelua.
5. Maailmankuvan muotoutuminen ja tiedon kasvu
Maailmankuva kehittyy memettisesti: uudet meemit joko vahvistavat aiempia ajattelumalleja (konfirmaatiovääristymä) tai haastavat niitä (kognitiivinen dissonanssi). Memeettinen evoluutio on huomattavasti nopeampaa kuin geneettinen, ja voidaan perustellusti väittää, että lähes kaikki kehitys kivikauden jälkeen on ollut pääasiassa memeettistä.
6. Teko–tulkinta-sykli ja sosiaalinen vuorovaikutus
Yksilön todellisuus rakentuu tulkintaprosessissa, jossa liskoaivojen tuottamaa aistimusvirtaa muokataan jo omaksuttujen meemien perusteella. Memeettinen ajattelu alkoi kuvallisena reflektio- ja mielikuvasekvenssiajatteluna ennen kielellistä ajattelua. Kielen kehittyminen synkronoitui olemassa oleviin aivorakenteisiin, jolloin toinen aivopuolisko erikoistui kielelliseen prosessointiin ja toinen mielikuva-ajatteluun.
7. Arkimaailman rakentuminen
Arkitodellisuus koostuu sekä kokemusperäisistä että kulttuurisista meemeistä. Aivojen kannalta ei ole eroa arkiajattelun, uskonnollisten uskomusten, filosofisten käsitteiden tai tieteellisten teorioiden välillä – ne eroavat lähinnä systemaattisuutensa perusteella. Kaikki sosiaalinen todellisuus on tulkinnallista ja intersubjektiivisesti muovautuvaa, ei itsenäisesti olemassa oleva rakenne.
8. Merkitykset ja kognitiiviset prosessit
Merkitykset ovat subjektiivisia meemikonstruktioita, jotka ohjaavat ajattelua ja toimintaa. Semiotiikan, semantiikan ja pragmatiikan näkökulmasta ne ovat funktionaalisia meemejä, jotka eivät perustu geneettisiin rakenteisiin, vaan memeettiseen valintaan.
9. Arvioinnin dimensiot ja sosiaalisten normien synty
Arvot ja normit eivät ole ”sosiaalisia rakenteita”, vaan yksilön mielensisäisiä memeettisiä malleja. Analyyttinen, hedoninen, normatiivinen ja esteettinen arviointi pohjautuvat memetiikan prosesseihin, eivätkä ne ole kollektiivisia entiteettejä.
10. Lasten ja nuorten maailmankuvan kehitys
Lapsen kehitys siirtyy biologisesti ohjatusta oppimisesta memetiikan hallitsemaan oppimiseen. Kulttuurinen ympäristö vaikuttaa lapsen käsityksiin ja maailmankuvaan, ja aivojen kehitys etenee siten, että ensin hallitsevat geneettisesti määräytyneet mekanismit, joiden päälle rakentuu memettinen muovautuvuus.
Yhteenveto
Memeettinen naturalismi tarkastelee subjektiivista todellisuutta evolutiivisena ja memettisesti rakentuvana ilmiönä. Kaikki sosiaalinen todellisuus on mielensisäistä ja intersubjektiivisesti muovautuvaa. Todellisuuden kokeminen perustuu aivojen luomiin malleihin, ei suoraan ulkoiseen todellisuuteen. Kieli, merkitykset ja maailmankuva ovat memeettisen evoluution tulosta, eivät geneettisesti määräytyviä rakenteita.
Tämä lähestymistapa yhdistää epäsuoran realismin, neurotieteen, semiotiikan ja kulttuurievoluution näkökulmat kattavaksi malliksi subjektiivisen kokemuksen muodostumisesta.
Filosofia on vasta esitieteellistä pohdiskelua. Ollakseen hyödyllistä, sen perustana on oltava naturalistinen luonnontiede: jokaisella fyysisellä ja mentaalisella tapatumalla on kausaalisnen-sulkeuma-argumentin mukainen fyysinen syy tai selitys.
Purdue kirjoitti: ↑27 Maalis 2025, 17:24
Ja toki meillä on sitten näitä fysikaaliseen materiaaliseen maailmaan liittyviä teoksia kuten Roger Penrosen "The Road to Reality", mutta se käsittelee objektiivista materiaalista eksistenssiä eikä subjektiivista koettua todellisuutta.
Missä on se kattava teos, joka käsittelisi eri tieteenalojen sekä filosofisten suuntausten pyrkimyksiä ymmärtää yksilöiden arkitodellisuuksien rakentumista mielen tasolla kokonaisvaltaisesti luoden kuvan siitä mitä tieteessä ja filosofiassa on tähän mennessä saavutettu?
Roger Penrosen teos The Road to Reality: A Complete Guide to the Laws of the Universe (2004) on laaja katsaus modernin fysiikan periaatteisiin ja niitä tukevaan matematiikkaan. Yli 1100-sivuinen kirja pyrkii tarjoamaan kattavan ymmärryksen maailmankaikkeuden laeista, yhdistäen syvällisen matemaattisen tarkastelun fysiikan ilmiöihin. Se sisällön käsittely ei mielestäni kuulu tämän keskustelun kontekstiin.
Materialistisen realismin ja epäsuoran realismin kautta yhdistettynä fiktionalismiin, voimme perustellusti ajatella, että fysikaaliset entiteetit ovat ainoita reaalitodellisuudessa olemassa olevia asioita. Tämä tarkoittaa, että kaikki, mikä todella on olemassa, koostuu aineesta ja energiasta ja noudattaa luonnonlakeja.
Tietoteoreettinen epäsuora realismi korostaa, että havaintomme fysikaalisista entiteeteistä eivät ole suoria, vaan aivojemme tuottamia malleja perustuen aistien välittämään informaatioon.
Matematiikka on olemassa vain subjektiivisissa mielissä ja yhteisöllisessä memetiikassa. Matematiikan käsitteet, kuten luvut, funktiot ja topologiset avaruudet, eivät ole fysikaalisia objekteja, vaan ihmismielen ja kulttuurievoluution tuottamia hyödyllisiä fiktioita. Matematiikan olemassaolo muistuttaa sosiaalista todellisuutta: se on olemassa vain subjektiivisina käsityksinä ja toimii, koska yksilöiden mielissä on riittävä yhteinen ymmärrys sen säännöistä. Matematiikalla ei ole itsenäistä olemassaoloa fysikaalisessa maailmassa—vain symbolit ja fyysiset laskennalliset prosessit ovat reaalisia.
Matematiikan käyttö on riippuvaista fysikaalisista järjestelmistä. Matematiikka on abstraktio, jota aivot (fysikaalisina järjestelminä) käsittelevät. Matematiikan säännöt ovat ihmisten luomia ja niitä käytetään mallintamaan fysikaalista todellisuutta, mutta ne eivät itsessään ole osa tätä todellisuutta.
Fiktionalismi tukee tätä näkemystä. Matematiikka (kuten muutkin abstraktit käsitteet) on fiktiivinen, mutta hyödyllinen. Se on olemassa vain niin kauan kuin subjektiiviset mielet ylläpitävät ja soveltavat sitä.
Toisinsanoen vain fysikaalisilla entiteeteillä on reaalinen olemassaolo, ja kaikki abstraktit käsitteet, kuten matematiikka ja sosiaalinen todellisuus, ovat subjektiivisia ja intersubjektiivisia ilmiöitä, joilla ei ole itsenäistä paikkaa reaalitodellisuudessa.
Minusta tuo on vähän ristiriitaista. Miten aine ja energia voisi noudattaa luonnonlakeja, jos luonnonlakeja ei ole olemassa reaalitodellisuudessa? Jos taas luonnonlait ovat olemassa reaalitodellisuudessa, silloin matematiikkakin voi olla olemassa reaalitodellisuudessa samalla tavalla kuin luonnonlait.
Luonnonlakien olemassaoloa reaalitodellisuudessa ei ole kiistetty. Se, mikä on olennaista, on ero luonnonlakien ja niiden kuvausten välillä. Luonnonlait ovat reaalitodellisuuden säännönmukaisuuksia, jotka vaikuttavat aineen ja energian käyttäytymiseen. Sen sijaan meidän käsityksemme luonnonlaeista – siis tieteelliset teoriat ja mallit – ovat ainoastaan toiminnallisia representaatioita, eivät itse todellisuutta.
Matematiikka taas on täysin toisenlainen ilmiö. Se ei kuvaa suoraan reaalitodellisuutta, vaan on ihmismielen kehittämä järjestelmä, joka perustuu loogisiin suhteisiin ja abstraktioihin. Matematiikan käsitteillä ei ole itsenäistä vastinetta reaalitodellisuudessa, vaan ne ovat hyödyllisiä fiktioita, joita käytämme ilmiöiden mallintamiseen.
Lyhyesti: luonnonlait ovat olemassa reaalitodellisuudessa, mutta matematiikka on vain ihmisen kehittämä työkalu, jolla kuvataan ja ennustetaan luonnon säännönmukaisuuksia.
Filosofia on vasta esitieteellistä pohdiskelua. Ollakseen hyödyllistä, sen perustana on oltava naturalistinen luonnontiede: jokaisella fyysisellä ja mentaalisella tapatumalla on kausaalisnen-sulkeuma-argumentin mukainen fyysinen syy tai selitys.
Tuossa siis yllä tän langan puitteissa olevia aiheeseen liittyviä kommentteja ja niissä olevia kuvioita.
Mutta ylipäätään kirjan tulisi käsitellä laajasti sitä miten filosofiassa ja eri tieteissä on käsitelty yksilöiden subjektiivisten todellisuuskäsitysten muovautumista. Silloin kirja voisi lähteä liikkeelle noista kuvioista, jotka liittyvät mielen prosessirakenteeseen ja fenomenologiaan yllä. Kirja kävisi lävitse epäsuoraa realismia ja ylipäätään kognitiotieteitä ja tutkimusta.
Samoin se voisi käsitellä sitä kuinka filosofiassa on aihetta aiemmin lähestytty.
Sitten merkittävä aihepiiri olisi "merkitykset" (meaning), jota on tutkittu ainakin semiotiikan, semantiikan & pragmatics alaisuudessa, symbolisessa interaktionismissa, konseptien psykologiassa, ja monessa muussakin yhteydessä. Merkitykset liittyen konsepteihin, puheakteihin, tekoihin, kontekstiin, jne. ovat yksi asia jota pitäisi lähestyä monesta kulmasta.
Samoin olen esittänyt Parsonsia & Shilsiä mukaillen, että yksilön tulkinta erilaisissa tilanteissa perustuu analyyttiselle (faktat), hedoniselle (+/- valenssi), normatiiviselle (oikein/väärin) sekä esteettiselle evaluaatiolle. Tätä problematiikkaa pitäisi avata eli pystyä selittämään kuinka tämä integroituu muiden tulkintaprosessien kanssa.
Sen päälle tulisi sitten ylipäänsä yksilöiden subjektiivinen arkimaailman kokemus (fenomenologia), ja oma aihepiirinsä olisi sosiaalisen todellisuuden rakentuminen. Ja kirja voisi myös käsitellä myös lasten ja nuorten maailmankuvan kehitystä, ja sivuta kaikkea edellä esitettyä myös neurotieteiden eli aivojen toiminnan näkökulmasta.
Elikkä aikamoinen pläjäys olisi tiedossa, ja tuo kirja käsittelisi näitä aiheita myös eri tieteenalojen ja filosofisten alasuuntausten näkökulmasta.
Keskeinen motivaatio kirjalle olisi siis selvittää kattavasti tieteeseen ja filosofiaan perustuen, että kuinka yksilöt luovat arkitodellisuutensa niin yksilöinä, kuin myös suhteessa materiaaliseen ja sosiaaliseen todellisuuteen?!
Reality: The Subjective Experience – Memeettisen naturalismin näkökulma
1. Mielen rakenne ja toiminta
Memeettinen naturalismi tarkastelee aivoja kahden osajärjestelmän, liskoaivojen ja memikoneen, yhteistyönä. Liskoaivot säätelevät lajityypillisiä reaktioita ja homeostaasia, kun taas memikone – erityisesti neokorteksi – vastaa kulttuurisesta, kielellisestä ja kognitiivisesta prosessoinnista. Mieli ei ole yhtenäinen entiteetti, vaan geneettisten ja kulttuuristen tekijöiden vuorovaikutuksesta syntyvä emergentti prosessi.
2. Mielen fenomenologia
Koettu todellisuus on epäsuoran realismin mukainen konstruktio: kaikki havaintokokemus perustuu aivojen tuottamiin representaatioihin, ei suoraan ulkoiseen todellisuuteen. Tietoisuus rakentuu biologisten reunaehtojen ja memetiikan muovaamien kognitiivisten mallien pohjalta.
3. Memeettinen evoluutio ja tiedollinen integraatio
Memeettinen evoluutio ei ole satunnaista, vaan tapahtuu intersubjektiivisten prosessien kautta. Yksilöiden meemit kehittyvät jatkuvassa vuorovaikutuksessa, jolloin käsitykset voivat lähentyä tai eriytyä. Tämä tiedollinen ja kulttuurinen integraatio ei perustu geneettiseen replikaatioon, vaan vaikutusten leviämiseen: yksilöt omaksuvat, muokkaavat ja siirtävät meemejä eteenpäin.
4. Tietoisuuden tasot
Perustason tietoisuus koostuu sensorisista havainnoista ja lajityypillisistä reaktioista. Korkeampi tietoisuus rakentuu memettisten skeemojen käsittelystä, metakognitiosta ja reflektiosta. Tietoisuus ei ole erillinen ”minä”, vaan dynaaminen prosessi, jossa meemit aktivoituvat ja muokkaavat ajattelua.
5. Maailmankuvan muotoutuminen ja tiedon kasvu
Maailmankuva kehittyy memettisesti: uudet meemit joko vahvistavat aiempia ajattelumalleja (konfirmaatiovääristymä) tai haastavat niitä (kognitiivinen dissonanssi). Memeettinen evoluutio on huomattavasti nopeampaa kuin geneettinen, ja voidaan perustellusti väittää, että lähes kaikki kehitys kivikauden jälkeen on ollut pääasiassa memeettistä.
6. Teko–tulkinta-sykli ja sosiaalinen vuorovaikutus
Yksilön todellisuus rakentuu tulkintaprosessissa, jossa liskoaivojen tuottamaa aistimusvirtaa muokataan jo omaksuttujen meemien perusteella. Memeettinen ajattelu alkoi kuvallisena reflektio- ja mielikuvasekvenssiajatteluna ennen kielellistä ajattelua. Kielen kehittyminen synkronoitui olemassa oleviin aivorakenteisiin, jolloin toinen aivopuolisko erikoistui kielelliseen prosessointiin ja toinen mielikuva-ajatteluun.
7. Arkimaailman rakentuminen
Arkitodellisuus koostuu sekä kokemusperäisistä että kulttuurisista meemeistä. Aivojen kannalta ei ole eroa arkiajattelun, uskonnollisten uskomusten, filosofisten käsitteiden tai tieteellisten teorioiden välillä – ne eroavat lähinnä systemaattisuutensa perusteella. Kaikki sosiaalinen todellisuus on tulkinnallista ja intersubjektiivisesti muovautuvaa, ei itsenäisesti olemassa oleva rakenne.
8. Merkitykset ja kognitiiviset prosessit
Merkitykset ovat subjektiivisia meemikonstruktioita, jotka ohjaavat ajattelua ja toimintaa. Semiotiikan, semantiikan ja pragmatiikan näkökulmasta ne ovat funktionaalisia meemejä, jotka eivät perustu geneettisiin rakenteisiin, vaan memeettiseen valintaan.
9. Arvioinnin dimensiot ja sosiaalisten normien synty
Arvot ja normit eivät ole ”sosiaalisia rakenteita”, vaan yksilön mielensisäisiä memeettisiä malleja. Analyyttinen, hedoninen, normatiivinen ja esteettinen arviointi pohjautuvat memetiikan prosesseihin, eivätkä ne ole kollektiivisia entiteettejä.
10. Lasten ja nuorten maailmankuvan kehitys
Lapsen kehitys siirtyy biologisesti ohjatusta oppimisesta memetiikan hallitsemaan oppimiseen. Kulttuurinen ympäristö vaikuttaa lapsen käsityksiin ja maailmankuvaan, ja aivojen kehitys etenee siten, että ensin hallitsevat geneettisesti määräytyneet mekanismit, joiden päälle rakentuu memettinen muovautuvuus.
Yhteenveto
Memeettinen naturalismi tarkastelee subjektiivista todellisuutta evolutiivisena ja memettisesti rakentuvana ilmiönä. Kaikki sosiaalinen todellisuus on mielensisäistä ja intersubjektiivisesti muovautuvaa. Todellisuuden kokeminen perustuu aivojen luomiin malleihin, ei suoraan ulkoiseen todellisuuteen. Kieli, merkitykset ja maailmankuva ovat memeettisen evoluution tulosta, eivät geneettisesti määräytyviä rakenteita.
Tämä lähestymistapa yhdistää epäsuoran realismin, neurotieteen, semiotiikan ja kulttuurievoluution näkökulmat kattavaksi malliksi subjektiivisen kokemuksen muodostumisesta.
Miten tuo lähestymistapa yhdistää ne kattavaksi malliksi subjektiivisen kokemuksen muodostumisesta? Minä en edelleenkään edes ymmärrä, mitä tarkkaan ottaen tarkoitat meemillä. Mitä meemit ovat fyysisesti ja materiaalisesti? Ja miten niillä voi olla merkityssisältö? Mallisi ei avaa tuota.
Purdue kirjoitti: ↑27 Maalis 2025, 17:24
Ja toki meillä on sitten näitä fysikaaliseen materiaaliseen maailmaan liittyviä teoksia kuten Roger Penrosen "The Road to Reality", mutta se käsittelee objektiivista materiaalista eksistenssiä eikä subjektiivista koettua todellisuutta.
Missä on se kattava teos, joka käsittelisi eri tieteenalojen sekä filosofisten suuntausten pyrkimyksiä ymmärtää yksilöiden arkitodellisuuksien rakentumista mielen tasolla kokonaisvaltaisesti luoden kuvan siitä mitä tieteessä ja filosofiassa on tähän mennessä saavutettu?
Roger Penrosen teos The Road to Reality: A Complete Guide to the Laws of the Universe (2004) on laaja katsaus modernin fysiikan periaatteisiin ja niitä tukevaan matematiikkaan. Yli 1100-sivuinen kirja pyrkii tarjoamaan kattavan ymmärryksen maailmankaikkeuden laeista, yhdistäen syvällisen matemaattisen tarkastelun fysiikan ilmiöihin. Se sisällön käsittely ei mielestäni kuulu tämän keskustelun kontekstiin.
Materialistisen realismin ja epäsuoran realismin kautta yhdistettynä fiktionalismiin, voimme perustellusti ajatella, että fysikaaliset entiteetit ovat ainoita reaalitodellisuudessa olemassa olevia asioita. Tämä tarkoittaa, että kaikki, mikä todella on olemassa, koostuu aineesta ja energiasta ja noudattaa luonnonlakeja.
Tietoteoreettinen epäsuora realismi korostaa, että havaintomme fysikaalisista entiteeteistä eivät ole suoria, vaan aivojemme tuottamia malleja perustuen aistien välittämään informaatioon.
Matematiikka on olemassa vain subjektiivisissa mielissä ja yhteisöllisessä memetiikassa. Matematiikan käsitteet, kuten luvut, funktiot ja topologiset avaruudet, eivät ole fysikaalisia objekteja, vaan ihmismielen ja kulttuurievoluution tuottamia hyödyllisiä fiktioita. Matematiikan olemassaolo muistuttaa sosiaalista todellisuutta: se on olemassa vain subjektiivisina käsityksinä ja toimii, koska yksilöiden mielissä on riittävä yhteinen ymmärrys sen säännöistä. Matematiikalla ei ole itsenäistä olemassaoloa fysikaalisessa maailmassa—vain symbolit ja fyysiset laskennalliset prosessit ovat reaalisia.
Matematiikan käyttö on riippuvaista fysikaalisista järjestelmistä. Matematiikka on abstraktio, jota aivot (fysikaalisina järjestelminä) käsittelevät. Matematiikan säännöt ovat ihmisten luomia ja niitä käytetään mallintamaan fysikaalista todellisuutta, mutta ne eivät itsessään ole osa tätä todellisuutta.
Fiktionalismi tukee tätä näkemystä. Matematiikka (kuten muutkin abstraktit käsitteet) on fiktiivinen, mutta hyödyllinen. Se on olemassa vain niin kauan kuin subjektiiviset mielet ylläpitävät ja soveltavat sitä.
Toisinsanoen vain fysikaalisilla entiteeteillä on reaalinen olemassaolo, ja kaikki abstraktit käsitteet, kuten matematiikka ja sosiaalinen todellisuus, ovat subjektiivisia ja intersubjektiivisia ilmiöitä, joilla ei ole itsenäistä paikkaa reaalitodellisuudessa.
Minusta tuo on vähän ristiriitaista. Miten aine ja energia voisi noudattaa luonnonlakeja, jos luonnonlakeja ei ole olemassa reaalitodellisuudessa? Jos taas luonnonlait ovat olemassa reaalitodellisuudessa, silloin matematiikkakin voi olla olemassa reaalitodellisuudessa samalla tavalla kuin luonnonlait.
Luonnonlakien olemassaoloa reaalitodellisuudessa ei ole kiistetty. Se, mikä on olennaista, on ero luonnonlakien ja niiden kuvausten välillä. Luonnonlait ovat reaalitodellisuuden säännönmukaisuuksia, jotka vaikuttavat aineen ja energian käyttäytymiseen. Sen sijaan meidän käsityksemme luonnonlaeista – siis tieteelliset teoriat ja mallit – ovat ainoastaan toiminnallisia representaatioita, eivät itse todellisuutta.
Matematiikka taas on täysin toisenlainen ilmiö. Se ei kuvaa suoraan reaalitodellisuutta, vaan on ihmismielen kehittämä järjestelmä, joka perustuu loogisiin suhteisiin ja abstraktioihin. Matematiikan käsitteillä ei ole itsenäistä vastinetta reaalitodellisuudessa, vaan ne ovat hyödyllisiä fiktioita, joita käytämme ilmiöiden mallintamiseen.
Lyhyesti: luonnonlait ovat olemassa reaalitodellisuudessa, mutta matematiikka on vain ihmisen kehittämä työkalu, jolla kuvataan ja ennustetaan luonnon säännönmukaisuuksia.
Minun mielestäni matematiikka on myös reaalitodellisuuden säännönmukaisuuksia. Ihan samalla tavalla kuin luonnonlait. Se, miten kuvaamme matematiikalla noita säännönmukaisuuksia, on ihmisen kehittämää, mutta ne säännönmukaisuudet ovat olemassa. Kutsutaanko käsitettä yksi yhdeksi tai plörtziksi on kiinni tulkitsijasta, mutta itse käsite on olemassa.
Purdue kirjoitti: ↑27 Maalis 2025, 17:24
Ja toki meillä on sitten näitä fysikaaliseen materiaaliseen maailmaan liittyviä teoksia kuten Roger Penrosen "The Road to Reality", mutta se käsittelee objektiivista materiaalista eksistenssiä eikä subjektiivista koettua todellisuutta.
Missä on se kattava teos, joka käsittelisi eri tieteenalojen sekä filosofisten suuntausten pyrkimyksiä ymmärtää yksilöiden arkitodellisuuksien rakentumista mielen tasolla kokonaisvaltaisesti luoden kuvan siitä mitä tieteessä ja filosofiassa on tähän mennessä saavutettu?
Roger Penrosen teos The Road to Reality: A Complete Guide to the Laws of the Universe (2004) on laaja katsaus modernin fysiikan periaatteisiin ja niitä tukevaan matematiikkaan. Yli 1100-sivuinen kirja pyrkii tarjoamaan kattavan ymmärryksen maailmankaikkeuden laeista, yhdistäen syvällisen matemaattisen tarkastelun fysiikan ilmiöihin. Se sisällön käsittely ei mielestäni kuulu tämän keskustelun kontekstiin.
Materialistisen realismin ja epäsuoran realismin kautta yhdistettynä fiktionalismiin, voimme perustellusti ajatella, että fysikaaliset entiteetit ovat ainoita reaalitodellisuudessa olemassa olevia asioita. Tämä tarkoittaa, että kaikki, mikä todella on olemassa, koostuu aineesta ja energiasta ja noudattaa luonnonlakeja.
Tietoteoreettinen epäsuora realismi korostaa, että havaintomme fysikaalisista entiteeteistä eivät ole suoria, vaan aivojemme tuottamia malleja perustuen aistien välittämään informaatioon.
Matematiikka on olemassa vain subjektiivisissa mielissä ja yhteisöllisessä memetiikassa. Matematiikan käsitteet, kuten luvut, funktiot ja topologiset avaruudet, eivät ole fysikaalisia objekteja, vaan ihmismielen ja kulttuurievoluution tuottamia hyödyllisiä fiktioita. Matematiikan olemassaolo muistuttaa sosiaalista todellisuutta: se on olemassa vain subjektiivisina käsityksinä ja toimii, koska yksilöiden mielissä on riittävä yhteinen ymmärrys sen säännöistä. Matematiikalla ei ole itsenäistä olemassaoloa fysikaalisessa maailmassa—vain symbolit ja fyysiset laskennalliset prosessit ovat reaalisia.
Matematiikan käyttö on riippuvaista fysikaalisista järjestelmistä. Matematiikka on abstraktio, jota aivot (fysikaalisina järjestelminä) käsittelevät. Matematiikan säännöt ovat ihmisten luomia ja niitä käytetään mallintamaan fysikaalista todellisuutta, mutta ne eivät itsessään ole osa tätä todellisuutta.
Fiktionalismi tukee tätä näkemystä. Matematiikka (kuten muutkin abstraktit käsitteet) on fiktiivinen, mutta hyödyllinen. Se on olemassa vain niin kauan kuin subjektiiviset mielet ylläpitävät ja soveltavat sitä.
Toisinsanoen vain fysikaalisilla entiteeteillä on reaalinen olemassaolo, ja kaikki abstraktit käsitteet, kuten matematiikka ja sosiaalinen todellisuus, ovat subjektiivisia ja intersubjektiivisia ilmiöitä, joilla ei ole itsenäistä paikkaa reaalitodellisuudessa.
Minusta tuo on vähän ristiriitaista. Miten aine ja energia voisi noudattaa luonnonlakeja, jos luonnonlakeja ei ole olemassa reaalitodellisuudessa? Jos taas luonnonlait ovat olemassa reaalitodellisuudessa, silloin matematiikkakin voi olla olemassa reaalitodellisuudessa samalla tavalla kuin luonnonlait.
Luonnonlakien olemassaoloa reaalitodellisuudessa ei ole kiistetty. Se, mikä on olennaista, on ero luonnonlakien ja niiden kuvausten välillä. Luonnonlait ovat reaalitodellisuuden säännönmukaisuuksia, jotka vaikuttavat aineen ja energian käyttäytymiseen. Sen sijaan meidän käsityksemme luonnonlaeista – siis tieteelliset teoriat ja mallit – ovat ainoastaan toiminnallisia representaatioita, eivät itse todellisuutta.
Matematiikka taas on täysin toisenlainen ilmiö. Se ei kuvaa suoraan reaalitodellisuutta, vaan on ihmismielen kehittämä järjestelmä, joka perustuu loogisiin suhteisiin ja abstraktioihin. Matematiikan käsitteillä ei ole itsenäistä vastinetta reaalitodellisuudessa, vaan ne ovat hyödyllisiä fiktioita, joita käytämme ilmiöiden mallintamiseen.
Lyhyesti: luonnonlait ovat olemassa reaalitodellisuudessa, mutta matematiikka on vain ihmisen kehittämä työkalu, jolla kuvataan ja ennustetaan luonnon säännönmukaisuuksia.
Minun mielestäni matematiikka on myös reaalitodellisuuden säännönmukaisuuksia. Ihan samalla tavalla kuin luonnonlait. Se, miten kuvaamme matematiikalla noita säännönmukaisuuksia, on ihmisen kehittämää, mutta ne säännönmukaisuudet ovat olemassa. Kutsutaanko käsitettä yksi yhdeksi tai plörtziksi on kiinni tulkitsijasta, mutta itse käsite on olemassa.
Olemme keskustelleet tästä aiemminkin ja taisimme silloin todeta, että molemmat näkemykset ovat puolustettavissa ja johtavat käytännössä samaan lopputulokseen.
Oman materialistisen ontologisen realismini mukaan todellisuuteen sisältyy vain materian objektit ja niiden luonnonlakien mukaiset vuorovaikutukset. Näistä vuorovaikutuksista syntyy säännönmukaisuuksia, joita kuvaamme matemaattisesti, mutta itse matematiikka on vain ihmismielen kehittämä työkalu – hyödyllinen fiktio, joka auttaa mallintamaan todellisuutta.
Sinun ontologisen realismisi mukaan todellisuus sisältää myös matemaattiset lainalaisuudet itsenäisinä tosiasioina, joista matemaatikot voivat kehittää matemaattisia malleja samalla tavoin kuin fyysikot luovat luonnonlaeista malleja.
Käytännössä tällä erolla ei ole vaikutusta siihen, miten matematiikkaa käytetään teorioiden muodostuksessa. Erot ovat enemmän filosofisia kuin operatiivisia: voimme molemmat hyväksyä, että tietyt matemaattiset säännönmukaisuudet ovat havaittavissa reaalimaailmassa ja että matematiikan avulla voimme muotoilla niitä kuvaavia malleja.
Filosofia on vasta esitieteellistä pohdiskelua. Ollakseen hyödyllistä, sen perustana on oltava naturalistinen luonnontiede: jokaisella fyysisellä ja mentaalisella tapatumalla on kausaalisnen-sulkeuma-argumentin mukainen fyysinen syy tai selitys.
Tuossa siis yllä tän langan puitteissa olevia aiheeseen liittyviä kommentteja ja niissä olevia kuvioita.
Mutta ylipäätään kirjan tulisi käsitellä laajasti sitä miten filosofiassa ja eri tieteissä on käsitelty yksilöiden subjektiivisten todellisuuskäsitysten muovautumista. Silloin kirja voisi lähteä liikkeelle noista kuvioista, jotka liittyvät mielen prosessirakenteeseen ja fenomenologiaan yllä. Kirja kävisi lävitse epäsuoraa realismia ja ylipäätään kognitiotieteitä ja tutkimusta.
Samoin se voisi käsitellä sitä kuinka filosofiassa on aihetta aiemmin lähestytty.
Sitten merkittävä aihepiiri olisi "merkitykset" (meaning), jota on tutkittu ainakin semiotiikan, semantiikan & pragmatics alaisuudessa, symbolisessa interaktionismissa, konseptien psykologiassa, ja monessa muussakin yhteydessä. Merkitykset liittyen konsepteihin, puheakteihin, tekoihin, kontekstiin, jne. ovat yksi asia jota pitäisi lähestyä monesta kulmasta.
Samoin olen esittänyt Parsonsia & Shilsiä mukaillen, että yksilön tulkinta erilaisissa tilanteissa perustuu analyyttiselle (faktat), hedoniselle (+/- valenssi), normatiiviselle (oikein/väärin) sekä esteettiselle evaluaatiolle. Tätä problematiikkaa pitäisi avata eli pystyä selittämään kuinka tämä integroituu muiden tulkintaprosessien kanssa.
Sen päälle tulisi sitten ylipäänsä yksilöiden subjektiivinen arkimaailman kokemus (fenomenologia), ja oma aihepiirinsä olisi sosiaalisen todellisuuden rakentuminen. Ja kirja voisi myös käsitellä myös lasten ja nuorten maailmankuvan kehitystä, ja sivuta kaikkea edellä esitettyä myös neurotieteiden eli aivojen toiminnan näkökulmasta.
Elikkä aikamoinen pläjäys olisi tiedossa, ja tuo kirja käsittelisi näitä aiheita myös eri tieteenalojen ja filosofisten alasuuntausten näkökulmasta.
Keskeinen motivaatio kirjalle olisi siis selvittää kattavasti tieteeseen ja filosofiaan perustuen, että kuinka yksilöt luovat arkitodellisuutensa niin yksilöinä, kuin myös suhteessa materiaaliseen ja sosiaaliseen todellisuuteen?!
Reality: The Subjective Experience – Memeettisen naturalismin näkökulma
1. Mielen rakenne ja toiminta
Memeettinen naturalismi tarkastelee aivoja kahden osajärjestelmän, liskoaivojen ja memikoneen, yhteistyönä. Liskoaivot säätelevät lajityypillisiä reaktioita ja homeostaasia, kun taas memikone – erityisesti neokorteksi – vastaa kulttuurisesta, kielellisestä ja kognitiivisesta prosessoinnista. Mieli ei ole yhtenäinen entiteetti, vaan geneettisten ja kulttuuristen tekijöiden vuorovaikutuksesta syntyvä emergentti prosessi.
2. Mielen fenomenologia
Koettu todellisuus on epäsuoran realismin mukainen konstruktio: kaikki havaintokokemus perustuu aivojen tuottamiin representaatioihin, ei suoraan ulkoiseen todellisuuteen. Tietoisuus rakentuu biologisten reunaehtojen ja memetiikan muovaamien kognitiivisten mallien pohjalta.
3. Memeettinen evoluutio ja tiedollinen integraatio
Memeettinen evoluutio ei ole satunnaista, vaan tapahtuu intersubjektiivisten prosessien kautta. Yksilöiden meemit kehittyvät jatkuvassa vuorovaikutuksessa, jolloin käsitykset voivat lähentyä tai eriytyä. Tämä tiedollinen ja kulttuurinen integraatio ei perustu geneettiseen replikaatioon, vaan vaikutusten leviämiseen: yksilöt omaksuvat, muokkaavat ja siirtävät meemejä eteenpäin.
4. Tietoisuuden tasot
Perustason tietoisuus koostuu sensorisista havainnoista ja lajityypillisistä reaktioista. Korkeampi tietoisuus rakentuu memettisten skeemojen käsittelystä, metakognitiosta ja reflektiosta. Tietoisuus ei ole erillinen ”minä”, vaan dynaaminen prosessi, jossa meemit aktivoituvat ja muokkaavat ajattelua.
5. Maailmankuvan muotoutuminen ja tiedon kasvu
Maailmankuva kehittyy memettisesti: uudet meemit joko vahvistavat aiempia ajattelumalleja (konfirmaatiovääristymä) tai haastavat niitä (kognitiivinen dissonanssi). Memeettinen evoluutio on huomattavasti nopeampaa kuin geneettinen, ja voidaan perustellusti väittää, että lähes kaikki kehitys kivikauden jälkeen on ollut pääasiassa memeettistä.
6. Teko–tulkinta-sykli ja sosiaalinen vuorovaikutus
Yksilön todellisuus rakentuu tulkintaprosessissa, jossa liskoaivojen tuottamaa aistimusvirtaa muokataan jo omaksuttujen meemien perusteella. Memeettinen ajattelu alkoi kuvallisena reflektio- ja mielikuvasekvenssiajatteluna ennen kielellistä ajattelua. Kielen kehittyminen synkronoitui olemassa oleviin aivorakenteisiin, jolloin toinen aivopuolisko erikoistui kielelliseen prosessointiin ja toinen mielikuva-ajatteluun.
7. Arkimaailman rakentuminen
Arkitodellisuus koostuu sekä kokemusperäisistä että kulttuurisista meemeistä. Aivojen kannalta ei ole eroa arkiajattelun, uskonnollisten uskomusten, filosofisten käsitteiden tai tieteellisten teorioiden välillä – ne eroavat lähinnä systemaattisuutensa perusteella. Kaikki sosiaalinen todellisuus on tulkinnallista ja intersubjektiivisesti muovautuvaa, ei itsenäisesti olemassa oleva rakenne.
8. Merkitykset ja kognitiiviset prosessit
Merkitykset ovat subjektiivisia meemikonstruktioita, jotka ohjaavat ajattelua ja toimintaa. Semiotiikan, semantiikan ja pragmatiikan näkökulmasta ne ovat funktionaalisia meemejä, jotka eivät perustu geneettisiin rakenteisiin, vaan memeettiseen valintaan.
9. Arvioinnin dimensiot ja sosiaalisten normien synty
Arvot ja normit eivät ole ”sosiaalisia rakenteita”, vaan yksilön mielensisäisiä memeettisiä malleja. Analyyttinen, hedoninen, normatiivinen ja esteettinen arviointi pohjautuvat memetiikan prosesseihin, eivätkä ne ole kollektiivisia entiteettejä.
10. Lasten ja nuorten maailmankuvan kehitys
Lapsen kehitys siirtyy biologisesti ohjatusta oppimisesta memetiikan hallitsemaan oppimiseen. Kulttuurinen ympäristö vaikuttaa lapsen käsityksiin ja maailmankuvaan, ja aivojen kehitys etenee siten, että ensin hallitsevat geneettisesti määräytyneet mekanismit, joiden päälle rakentuu memettinen muovautuvuus.
Yhteenveto
Memeettinen naturalismi tarkastelee subjektiivista todellisuutta evolutiivisena ja memettisesti rakentuvana ilmiönä. Kaikki sosiaalinen todellisuus on mielensisäistä ja intersubjektiivisesti muovautuvaa. Todellisuuden kokeminen perustuu aivojen luomiin malleihin, ei suoraan ulkoiseen todellisuuteen. Kieli, merkitykset ja maailmankuva ovat memeettisen evoluution tulosta, eivät geneettisesti määräytyviä rakenteita.
Tämä lähestymistapa yhdistää epäsuoran realismin, neurotieteen, semiotiikan ja kulttuurievoluution näkökulmat kattavaksi malliksi subjektiivisen kokemuksen muodostumisesta.
Miten tuo lähestymistapa yhdistää ne kattavaksi malliksi subjektiivisen kokemuksen muodostumisesta? Minä en edelleenkään edes ymmärrä, mitä tarkkaan ottaen tarkoitat meemillä. Mitä meemit ovat fyysisesti ja materiaalisesti? Ja miten niillä voi olla merkityssisältö? Mallisi ei avaa tuota.
Lähestymistapa yhdistää eri näkökulmat kattavaksi malliksi tarkastelemalla subjektiivisen kokemuksen muodostumista aivojen toiminnan ja kulttuurievoluution kautta. Mallin peruslähtökohta on, että mieli ei ole erillinen substanssi, vaan aivojen aineellinen prosessi, joka rakentaa subjektiivisen käsityksen todellisuudesta sosiaalisen vuorovaikutuksen ja empiiristen kokemusten pohjalta.
Mitä meemit ovat ja miten ne vaikuttavat?
Meemit eivät ole fyysisesti erillisiä "esineitä", vaan aivojen hermoverkkojen dynaamisia tilasekvenssejä ja niiden muuntumisia. Käytännössä ne ovat neurofysiologisia prosesseja – aktivaatiomalleja, jotka säilyvät muistijälkinä ja muokkautuvat ajattelun ja käyttäytymisen yhteydessä. Ne siirtyvät yksilöiden välillä oppimisen ja viestinnän kautta, minkä vuoksi ne toimivat kulttuurievoluution yksikköinä.
Miten meemit liittyvät merkityssisältöihin?
Merkityssisällöt eivät ole pysyviä arvoja, vaan ne syntyvät ja muuttuvat meemien dynaamisen toiminnan kautta. Samat hermostolliset prosessit sekä tuottavat kokemuksia aistimusvirrasta että myös kokevat ne – toisin sanoen aivot ja mieli ovat yksi ja sama asia. Ei ole olemassa aivotoiminnasta erillistä "kokijaa".
Liskoaivojen ja meemikoneen vuorovaikutus
• Liskoaivot tuottavat perustavanlaatuisia emotionaalisia tuntemuksia elimistön tiloista.
• Meemikone muokkaa niitä kulttuuristen tottumusten kautta.
• Meemikoneen rationaaliset ja emotionaaliset prosessit vaikuttavat takaisin liskoaivoihin, aiheuttaen fysiologisia muutoksia (esim. sykkeen nousua, hengityksen kiihtymistä).
•Tämä tuottaa uusia emotionaalisia kokemuksia, mikä puolestaan vaikuttaa meemien aktivaatiomalleihin.
• Näin muodostuu jatkuvasti muuntuva hermostollinen kehä, jossa aiemmat kokemukset ja uudet havainnot vaikuttavat toisiinsa.
Lyhyesti:
Meemit eivät ole abstrakteja ideoita ilman fyysistä perustaa, vaan aineellisia aivotoiminnan malleja. Niiden merkitys ei ole itsenäinen ominaisuus, vaan se syntyy niiden vuorovaikutuksesta toistensa ja ympäristön kanssa – samalla tavoin kuin geenit eivät "tarkoita" mitään itsessään, mutta niiden vaikutus ilmenee biologisissa järjestelmissä.
Filosofia on vasta esitieteellistä pohdiskelua. Ollakseen hyödyllistä, sen perustana on oltava naturalistinen luonnontiede: jokaisella fyysisellä ja mentaalisella tapatumalla on kausaalisnen-sulkeuma-argumentin mukainen fyysinen syy tai selitys.
Tuossa siis yllä tän langan puitteissa olevia aiheeseen liittyviä kommentteja ja niissä olevia kuvioita.
Mutta ylipäätään kirjan tulisi käsitellä laajasti sitä miten filosofiassa ja eri tieteissä on käsitelty yksilöiden subjektiivisten todellisuuskäsitysten muovautumista. Silloin kirja voisi lähteä liikkeelle noista kuvioista, jotka liittyvät mielen prosessirakenteeseen ja fenomenologiaan yllä. Kirja kävisi lävitse epäsuoraa realismia ja ylipäätään kognitiotieteitä ja tutkimusta.
Samoin se voisi käsitellä sitä kuinka filosofiassa on aihetta aiemmin lähestytty.
Sitten merkittävä aihepiiri olisi "merkitykset" (meaning), jota on tutkittu ainakin semiotiikan, semantiikan & pragmatics alaisuudessa, symbolisessa interaktionismissa, konseptien psykologiassa, ja monessa muussakin yhteydessä. Merkitykset liittyen konsepteihin, puheakteihin, tekoihin, kontekstiin, jne. ovat yksi asia jota pitäisi lähestyä monesta kulmasta.
Samoin olen esittänyt Parsonsia & Shilsiä mukaillen, että yksilön tulkinta erilaisissa tilanteissa perustuu analyyttiselle (faktat), hedoniselle (+/- valenssi), normatiiviselle (oikein/väärin) sekä esteettiselle evaluaatiolle. Tätä problematiikkaa pitäisi avata eli pystyä selittämään kuinka tämä integroituu muiden tulkintaprosessien kanssa.
Sen päälle tulisi sitten ylipäänsä yksilöiden subjektiivinen arkimaailman kokemus (fenomenologia), ja oma aihepiirinsä olisi sosiaalisen todellisuuden rakentuminen. Ja kirja voisi myös käsitellä myös lasten ja nuorten maailmankuvan kehitystä, ja sivuta kaikkea edellä esitettyä myös neurotieteiden eli aivojen toiminnan näkökulmasta.
Elikkä aikamoinen pläjäys olisi tiedossa, ja tuo kirja käsittelisi näitä aiheita myös eri tieteenalojen ja filosofisten alasuuntausten näkökulmasta.
Keskeinen motivaatio kirjalle olisi siis selvittää kattavasti tieteeseen ja filosofiaan perustuen, että kuinka yksilöt luovat arkitodellisuutensa niin yksilöinä, kuin myös suhteessa materiaaliseen ja sosiaaliseen todellisuuteen?!
Reality: The Subjective Experience – Memeettisen naturalismin näkökulma
1. Mielen rakenne ja toiminta
Memeettinen naturalismi tarkastelee aivoja kahden osajärjestelmän, liskoaivojen ja memikoneen, yhteistyönä. Liskoaivot säätelevät lajityypillisiä reaktioita ja homeostaasia, kun taas memikone – erityisesti neokorteksi – vastaa kulttuurisesta, kielellisestä ja kognitiivisesta prosessoinnista. Mieli ei ole yhtenäinen entiteetti, vaan geneettisten ja kulttuuristen tekijöiden vuorovaikutuksesta syntyvä emergentti prosessi.
2. Mielen fenomenologia
Koettu todellisuus on epäsuoran realismin mukainen konstruktio: kaikki havaintokokemus perustuu aivojen tuottamiin representaatioihin, ei suoraan ulkoiseen todellisuuteen. Tietoisuus rakentuu biologisten reunaehtojen ja memetiikan muovaamien kognitiivisten mallien pohjalta.
3. Memeettinen evoluutio ja tiedollinen integraatio
Memeettinen evoluutio ei ole satunnaista, vaan tapahtuu intersubjektiivisten prosessien kautta. Yksilöiden meemit kehittyvät jatkuvassa vuorovaikutuksessa, jolloin käsitykset voivat lähentyä tai eriytyä. Tämä tiedollinen ja kulttuurinen integraatio ei perustu geneettiseen replikaatioon, vaan vaikutusten leviämiseen: yksilöt omaksuvat, muokkaavat ja siirtävät meemejä eteenpäin.
4. Tietoisuuden tasot
Perustason tietoisuus koostuu sensorisista havainnoista ja lajityypillisistä reaktioista. Korkeampi tietoisuus rakentuu memettisten skeemojen käsittelystä, metakognitiosta ja reflektiosta. Tietoisuus ei ole erillinen ”minä”, vaan dynaaminen prosessi, jossa meemit aktivoituvat ja muokkaavat ajattelua.
5. Maailmankuvan muotoutuminen ja tiedon kasvu
Maailmankuva kehittyy memettisesti: uudet meemit joko vahvistavat aiempia ajattelumalleja (konfirmaatiovääristymä) tai haastavat niitä (kognitiivinen dissonanssi). Memeettinen evoluutio on huomattavasti nopeampaa kuin geneettinen, ja voidaan perustellusti väittää, että lähes kaikki kehitys kivikauden jälkeen on ollut pääasiassa memeettistä.
6. Teko–tulkinta-sykli ja sosiaalinen vuorovaikutus
Yksilön todellisuus rakentuu tulkintaprosessissa, jossa liskoaivojen tuottamaa aistimusvirtaa muokataan jo omaksuttujen meemien perusteella. Memeettinen ajattelu alkoi kuvallisena reflektio- ja mielikuvasekvenssiajatteluna ennen kielellistä ajattelua. Kielen kehittyminen synkronoitui olemassa oleviin aivorakenteisiin, jolloin toinen aivopuolisko erikoistui kielelliseen prosessointiin ja toinen mielikuva-ajatteluun.
7. Arkimaailman rakentuminen
Arkitodellisuus koostuu sekä kokemusperäisistä että kulttuurisista meemeistä. Aivojen kannalta ei ole eroa arkiajattelun, uskonnollisten uskomusten, filosofisten käsitteiden tai tieteellisten teorioiden välillä – ne eroavat lähinnä systemaattisuutensa perusteella. Kaikki sosiaalinen todellisuus on tulkinnallista ja intersubjektiivisesti muovautuvaa, ei itsenäisesti olemassa oleva rakenne.
8. Merkitykset ja kognitiiviset prosessit
Merkitykset ovat subjektiivisia meemikonstruktioita, jotka ohjaavat ajattelua ja toimintaa. Semiotiikan, semantiikan ja pragmatiikan näkökulmasta ne ovat funktionaalisia meemejä, jotka eivät perustu geneettisiin rakenteisiin, vaan memeettiseen valintaan.
9. Arvioinnin dimensiot ja sosiaalisten normien synty
Arvot ja normit eivät ole ”sosiaalisia rakenteita”, vaan yksilön mielensisäisiä memeettisiä malleja. Analyyttinen, hedoninen, normatiivinen ja esteettinen arviointi pohjautuvat memetiikan prosesseihin, eivätkä ne ole kollektiivisia entiteettejä.
10. Lasten ja nuorten maailmankuvan kehitys
Lapsen kehitys siirtyy biologisesti ohjatusta oppimisesta memetiikan hallitsemaan oppimiseen. Kulttuurinen ympäristö vaikuttaa lapsen käsityksiin ja maailmankuvaan, ja aivojen kehitys etenee siten, että ensin hallitsevat geneettisesti määräytyneet mekanismit, joiden päälle rakentuu memettinen muovautuvuus.
Yhteenveto
Memeettinen naturalismi tarkastelee subjektiivista todellisuutta evolutiivisena ja memettisesti rakentuvana ilmiönä. Kaikki sosiaalinen todellisuus on mielensisäistä ja intersubjektiivisesti muovautuvaa. Todellisuuden kokeminen perustuu aivojen luomiin malleihin, ei suoraan ulkoiseen todellisuuteen. Kieli, merkitykset ja maailmankuva ovat memeettisen evoluution tulosta, eivät geneettisesti määräytyviä rakenteita.
Tämä lähestymistapa yhdistää epäsuoran realismin, neurotieteen, semiotiikan ja kulttuurievoluution näkökulmat kattavaksi malliksi subjektiivisen kokemuksen muodostumisesta.
Miten tuo lähestymistapa yhdistää ne kattavaksi malliksi subjektiivisen kokemuksen muodostumisesta? Minä en edelleenkään edes ymmärrä, mitä tarkkaan ottaen tarkoitat meemillä. Mitä meemit ovat fyysisesti ja materiaalisesti? Ja miten niillä voi olla merkityssisältö? Mallisi ei avaa tuota.
Lähestymistapa yhdistää eri näkökulmat kattavaksi malliksi tarkastelemalla subjektiivisen kokemuksen muodostumista aivojen toiminnan ja kulttuurievoluution kautta. Mallin peruslähtökohta on, että mieli ei ole erillinen substanssi, vaan aivojen aineellinen prosessi, joka rakentaa subjektiivisen käsityksen todellisuudesta sosiaalisen vuorovaikutuksen ja empiiristen kokemusten pohjalta.
Mitä meemit ovat ja miten ne vaikuttavat?
Meemit eivät ole fyysisesti erillisiä "esineitä", vaan aivojen hermoverkkojen dynaamisia tilasekvenssejä ja niiden muuntumisia. Käytännössä ne ovat neurofysiologisia prosesseja – aktivaatiomalleja, jotka säilyvät muistijälkinä ja muokkautuvat ajattelun ja käyttäytymisen yhteydessä. Ne siirtyvät yksilöiden välillä oppimisen ja viestinnän kautta, minkä vuoksi ne toimivat kulttuurievoluution yksikköinä.
Miten meemit liittyvät merkityssisältöihin?
Merkityssisällöt eivät ole pysyviä arvoja, vaan ne syntyvät ja muuttuvat meemien dynaamisen toiminnan kautta. Samat hermostolliset prosessit sekä tuottavat kokemuksia aistimusvirrasta että myös kokevat ne – toisin sanoen aivot ja mieli ovat yksi ja sama asia. Ei ole olemassa aivotoiminnasta erillistä "kokijaa".
Liskoaivojen ja meemikoneen vuorovaikutus
• Liskoaivot tuottavat perustavanlaatuisia emotionaalisia tuntemuksia elimistön tiloista.
• Meemikone muokkaa niitä kulttuuristen tottumusten kautta.
• Meemikoneen rationaaliset ja emotionaaliset prosessit vaikuttavat takaisin liskoaivoihin, aiheuttaen fysiologisia muutoksia (esim. sykkeen nousua, hengityksen kiihtymistä).
•Tämä tuottaa uusia emotionaalisia kokemuksia, mikä puolestaan vaikuttaa meemien aktivaatiomalleihin.
• Näin muodostuu jatkuvasti muuntuva hermostollinen kehä, jossa aiemmat kokemukset ja uudet havainnot vaikuttavat toisiinsa.
Lyhyesti:
Meemit eivät ole abstrakteja ideoita ilman fyysistä perustaa, vaan aineellisia aivotoiminnan malleja. Niiden merkitys ei ole itsenäinen ominaisuus, vaan se syntyy niiden vuorovaikutuksesta toistensa ja ympäristön kanssa – samalla tavoin kuin geenit eivät "tarkoita" mitään itsessään, mutta niiden vaikutus ilmenee biologisissa järjestelmissä.
Kiitos vastauksesta. Valitettavasti se ei avannut meemin käsitettä minulle yhtään lisää. Ilmeisesti meillä on tässä ylitsepääsemätön kuilu informaation siirrossa. Kertomasi meemit meemeistä eivät vain mitenkään sovi omaan meemiavaruuteeni. En ymmärrä, mitä tarkoitat meemillä.
