Mitä aivot tekevät ja mitä ne eivät tee?

[Naturalisti]

Ok. Pienenä lisäyksenä kuitenkin se, että tunteita ja mielikuva-ajattelua oli kuitenkin jo ennen kieltä.

Tää on mielenkiintoinen kysymys että oliko? Ei välttämättä kyl oo. Se mitä tunteita kykenemme kokemaanhan on täysin riippuvainen käyttämämme kielen tunnesanaston rikkaudesta. (...)

...

Tätä samaa soopaa siili yritti syöttää mullekin. Oikaisin häntä jo täällä: kohta [5]
viewtopic.php?p=251985#p251985

Tunteita ja mielikuva-ajattelua oli jo ennen kieltä.

Siili yrittää aina harhauttaa keskustelun itselle hankalasta asiasta sivuraiteille. Ei kannata seurata mukana.

Joo siis hankalia on nää aiheet kun on tällanen nojatuolifilosoofi vailla asiaankuuluvaa tieteellistä koulutusta.
Kuten toi mielestäni ihmisen ja ihmisen toiminnan ymmärtämisen kannalta tärkein juttu mitä ne aivot tekevät eli nuo affektit ja tunteet. Mut ei auta kun koittaa pysyä perässä ja ymmärtää kun kiinnostaa.
En taas hoksaa missä olen sit sivuraiteille harhautunut mut joo huomauta aina toki jos harhautuu liiaksi.

Hypoteettisillä viitekehyksillä voidaan havainnollistaa aivojen monimutkaisten mekanismien tuottamia ilmiöitä, mutta ne eivät vielä kuvaa sitä miten nuo aivojen mekanismit konkreettisesti ilmiöt tuottavat. Samoin korrelaatiotutkimuksissa voidaan osoittaa vasta se, mitkä aivoalueet liittyvät suoritettavaan psykologiseen testiin, mutta ei sitä mitä noilla alueilla aivoissa tapahtuu.

Kritisoin sitä, että pyrit mielestäni esittämään näitä havainnollistuksia ja korrelaatiota myös toiminnan selityksinä. Tässä kohdassa kiinnostuksemme näyttää eroavan. Sä alat kasaamaan lihaa (olemattomien) luiden päälle ja mä yritän löytää ensin sen luurangon, joka voisi olla selitysten perusta.

Koen keskustelun harhautuvan sivuun aiheesta, kun jätät kommentoimatta mielestäni tärkeää asiaa (kuten tuota alla olevaa ChatGPT:n vastausta kysymykseeni) ja sen sijaan tuot esiin vain uusia näkökulmia.

Vapaan energian malli (tukeudutpa sitten tai et) on mielestäni vasta teoreettisen pohdiskelun viitekehys; ei toiminnallinen viitekehys. Itse olen yrittänyt tuoda esiin Jeff Hawkinsin ideoiden mukaista konkreettista perustaa ja esittänyt myös haluni vaihtoehtoisesti keskustella jostakin sinun esittämästä konkreettisesta perustasta. Pallo on nyt sulla.

Paneudun tuohon toiseen pidempään kommenttiisi vähän tarkemmin ja vastaan siihen myöhemmin.

Kyllä, voit ajatella, että "The circumplex model of affect" (affektien ympyrämalli) toimii uutena hypoteettisena viitekehyksenä, jolla affekteihin liittyviä empiirisiä tutkimustuloksia voidaan mallintaa ja jäsentää, mutta se ei varsinaisesti selitä näihin ilmiöihin liittyviä konkreettisia neuraalisia prosesseja.

Affektien ympyrämalli lyhyesti
Affektien ympyrämalli esittää tunteet kahden ulottuvuuden varassa: valenssi (miellyttävyys vs. epämiellyttävyys) ja vireystila (korkea vs. matala). Tunteet voidaan sijoittaa ympyrän kehälle näiden kahden ulottuvuuden mukaan, mikä tarjoaa järjestelmällisen tavan kuvata affektiivisia kokemuksia ja niiden välisiä suhteita.

Rooli viitekehyksenä
Affektien ympyrämalli auttaa yhdistämään ja jäsentämään laajaa kirjoa empiirisiä havaintoja affekteista. Sitä käytetään eri alojen, kuten affektiivisen neurotieteen, kognitiivisen kehityksen ja psykopatologian, tutkimuksissa luokittelemaan tunteita ja ymmärtämään niiden vuorovaikutusta esimerkiksi kognitiivisten prosessien tai psykopatologisten oireiden kanssa.

Rajoitukset ja suhde neuraalisiin prosesseihin
Kuten mainitsit, ympyrämalli ei kuitenkaan suoraan selitä, mitä konkreettisia neuraalisia prosesseja tunteiden taustalla on. Se ei kerro, miten esimerkiksi neuronit tai aivoalueet osallistuvat tietyn tunteen syntyyn, säätelyyn tai tiedonkäsittelyyn. Ympyrämalli on siis enemmän deskriptiivinen kuin mekanistinen; se kuvaa affektiivisten kokemusten rakennetta, mutta ei tarjoa biologista selitystä näiden kokemusten synnystä tai niiden hermostollisista mekanismeista.

Yhteenveto
Affektien ympyrämalli tarjoaa hyödyllisen työkalun affektiivisten kokemusten jäsentämiseen ja vertailemiseen eri tutkimuksissa, mutta se ei yksinään riitä selittämään tunteiden taustalla olevia neuraalisia prosesseja. Tämän vuoksi sitä täydentävät usein neurotieteelliset mallit, jotka pyrkivät selittämään, miten aivojen rakenteet ja toiminnalliset yhteydet tuottavat affektiivisia kokemuksia

Joo lihaa et ole tosiaan juurikaan tuonut lautaselle. Enemmän ehkä keskirtynyt huuteleen ja heristeleen sormeasi meille lihankeittäjille. Itse taas tota lihapuolta pidän kaikista mielenkiintoisempana ku sitä ymmärtämällähän voimme oppia ymmärtämään miten se ihmismieli meitä pyörittää. Ja sehän on se mitä aivot tekevät. Mikä oli ketjun aihekin.
Olen toki mielestäni luutakin vähän tarjonnut tuon tunteen valmistuksen osalta ehkä? Tai sit en.

Mut joo luupuoli kiinnostaa kyl kans ja tota olen odotellutkin että sitä kävisit tarjoilemaan.

Eli mitkä ovat ne sinun tai hawkinsin esittämät konkreettiset erot neuraalisissa prosesseissa joita kutsutaan käskyttämiseksi ja toisaalta informoimiseksi.

Mitä ovat sinun tai hawkinsin esittämät konkreettiset neuraaliset ja keholliset prosessit affektien ja tunteiden rakentamisen takana?

Mitkä konkreettiset neuraaliset prosessit pyörittävät tuota vapaan energian periaatetta toteuttavia ennustuksia koskien havaintoja ja motorisia toimintojamme?

Mitkä konkreettiset neuraaliset prosessit hoitavat sinun tai jeffin mallissa nuo ennustamiseen vaadittavat tilastolliset todennäköisyyslaskelmat?

Jos noihin kysymyksiin saisi vastauksia niin saatas tosiaan hyvälle alulle keskustelua tosta luupuolesta ettei tarttis siitä lihasta aina vaan paasata. Pallo on sinulla.

No, et sitten halunnut pelata tuota palloa. Et vastannut yhteenkään edellisen kommenttini kohtaan asiallisesti. Lykkään myös tuohon toiseen kommenttiisi vastaamista, kun sen tekeminen näillä näkymin lienee turhaa.

[Stadin öljylanne]

Mä ymmärsin tosta lexin ja Kallen keskustelusta niin että toi vapaa energia homma olis enemmän periaate kun teoria. Sit ehkä teoria enemmän yrittäisi selittää miten fysikaalinen systeemi tota periaatetta yrittää toteuttaa sikäli kun yrittää. Mut mä en noista tieteen käyttämistä käsitteistä niin ymmärrä että voin kyl tossa ajatella ihan päin honkia. Todennäköisesti. No mut itse olen jo nyt lyhyessä ajassa ehtiny vapaaseen energiaan ihastumaan niin aion siinä roikkua jatkossakin.

Juu tutukimuksen alla ovat edelleen sen implikaatiot, jotta voisi testata, millä tavalla periaate luonnossa ilmenee.

[MooM]

Mä ymmärsin tosta lexin ja Kallen keskustelusta niin että toi vapaa energia homma olis enemmän periaate kun teoria. Sit ehkä teoria enemmän yrittäisi selittää miten fysikaalinen systeemi tota periaatetta yrittää toteuttaa sikäli kun yrittää. Mut mä en noista tieteen käyttämistä käsitteistä niin ymmärrä että voin kyl tossa ajatella ihan päin honkia. Todennäköisesti. No mut itse olen jo nyt lyhyessä ajassa ehtiny vapaaseen energiaan ihastumaan niin aion siinä roikkua jatkossakin.

Juu tutukimuksen alla ovat edelleen sen implikaatiot, jotta voisi testata, millä tavalla periaate luonnossa ilmenee.

Wikipediassa on kasa linkkejä, joissa on mallin sovelluksia neurotieteen eri ilmiöihin
https://en.wikipedia.org/wiki/Free_energy_principle

Niistä varmaan voi aloittaa pureskelun.

[Stadin öljylanne]

Siitä, että aivot ovat ennustuskone, emme ole erimielisiä. Oman näkemykseni nuo ennustukset perustuvat ja kehittyvät ajattelu- ja kyttäytymistottumusten (empiiristen kokemusten) myötä. Sitä varten aivoissa ei ole mitään laskukonetta. Onko sulla tästä toisenlainen käsitys.

Vaikka ei ollut minulle suunnattu niin noista laskukoneista tuli mieleen seuraavaa.

Evoluutio suosii prosesseja, jotka ovat energiatehokkaita, koska luonnonvalinta suosii yksilöitä ja prosesseja, jotka maksimoivat selviytymisen ja lisääntymisen mahdollisuudet mahdollisimman vähällä energian käytöllä. Tämä ei tarkoita, että evoluutio laskisi yhtälöitä, vaan se seuraa termodynamiikan ensimmäisestä ja toisesta pääsäännöstä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että biologiset prosessit maapallolla olisivat täydellisen energiatehokkaita, vaan ne ovat niin energiatehokkaita kuin on tarpeellista kyseisessä ympäristössä ja tilanteessa. Vaikka 3,5–4 miljardia vuotta sitten alkaneen evoluution alkutaipaleella saattoi ilmestyä kaikenlaisia viritelmiä, vuosimiljardien altistuminen evoluutiolle on optimoinut prosessit sellaisiksi, että ne toimivat periaatetta suurin piirtein mukaillen.

Ehkäpä vapaan energian periaatteen -teoria (FEP) on vastaavanlainen. Eli evoluutio ei laske tässäkään tapauksessa yhtälöitä, mutta nykyiset prosessit, jotka periaatetta kohti itseään optimoivat–toki vain niin paljon kuin on tarpeellista kyisesessä ympäristösä ja tilanteessa–ovat vuosimiljardien valintapaineessa niitä, jotka ovat enää jäljellä.

Tosin kaksi aika merkittävää kritiikkiä teoriaa kohtaa pisti silmääni (on niitä varmaan korttipakan verran muitakin merkittäviä, mutta kaksi riitti minulle näin alkuun, sillä olivat mielestäni riittävän merkittäviä). Eka oli siis sellainen, että teoria vaikuttaisi selittyvän liian paljon, selittääkseen mitään,[1] ja toisessa oltiin sitä mieltä, että se saattaa olla liian karkea huomioidakseen aivoissa esimerkiksi yksittäisiä solutason prosesseja, joilla kuitenkin voi olla kokoaan merkittävämpi rooli toimintoihin. [2]

Itse kun tykkään noista keinotekoisista neuroverkkoanalogioistani, niin analogian kohteena olevien hermoverkkojen hermosolut voivat olla yksistäänkin merkittävässä roolissa ennusteita, mikäli aivot toimivat kuten keinotekoiset neuroverkot. Tai siis se taitaa olla aika hypoteettinen tilanne, että yksi keinotekoinen neuroni tietyssä vaiheessa olisi ratkaisevassa roolissa juuri muuhun kuin pyöristysvirheeseen, mutta ymmärtääkseni se on täysin mahdollista, että sellaisia on, jolloin vaikutus on suuri.[3]

Eli ilmeisesti kärsisi vähän samasta ongelmasta kuin Säie-teoriat; niiltä osin kuin ennustaa jotain, ei voi testata, ja niiltä osin, kun ei ennusta, ei ole testattavaa. [4]

Mulla ei ole mitään eriäviä näkemyksiä tuosta kommenttisi alkuosasta. Loppuosaan liitän muutaman kommentin:

[1] En ole oikein varma viittaatko tässä hypoteettisiin viitekehyksiin, mutta en ainakaan itse suhtaudu niihin vähättelevästi, jos niiden avulla voi havainnollistaa empiiristen kokeiden tuloksia, vaikka ne eivät perustu konkreettisten aivojen toiminnallisiin kuvauksiin. Sitäpaitsi mitään yleisesti hyväksyttyä aivojen toiminnallista viitekehystä ei ole vielä olemassa.

[2] Saattaa olla, etten täysin ymmärtänyt tätäkään osaa kommentistasi, mutta oma kritiikkini kohdistuu siihen, että hypoteettisia viitekehyksiä tulkitaan liian usein myös aivojen toiminnallisina malleina ja aivoalueiden aktiivisuuden ja psykologitsen tehtävän korrelaatioita pidetään jo toiminnallisina selityksinä.

[3] Tämän aihepiirin jaan kiinnostuksen kohteena kanssasi ja keskustelen siitä mielelläni tarkemmin. Sulla on ehkä paljonkin tarkemmat ja ajakohtaisemmat tiedot asiasta. Itse olen lähestynyt asiaa lähinnä filosofisesta näkökulmasta, vaikka suhtaudun filosofiaan lähinnä esitieteteelisenä pohdiskeluna. Näihin pohdiskeluihin päädyin, kun kävi ilmi, ettei kukaan vielä tiedä miten aivot ihan oikeasti toimivat. Sekä aivotutkimuksissa että tekoälyn kehityksessä tietokonemetafora on ajautunut umpikujaan.

Kun nyt on käynyt selväksi, ettei tietokoneella osata simuloida aivojen toimintaa, herää kysymys, voidaanko sitten rakentaa kone, joka toimii aivojen tavoin. Kuitenkaan aivojen toiminnasta ei voi ottaa toistaiseksi mallia, kun kukaan ei tiedä miten aivot toimivat.

Puutteistaan huolimatta nykyiset syvät neuroverkot voisivat olla hyvä lähtökohta aivokuoren pylväiden (mielen mikropiirien) mallintamiseen ja niitä aivojen hierarkkisen rakenteen mukaisesti yhteen kytkemällä autonomisen tietoisen ajattelevan artefaktin kehittämiseen.

Voisimme ehkä aloittaa tarkemman keskustelun niin, että kertoisit minkälaisia visioita sulla mahdollisesti tästä aihepiiristä on?

[4] Suurten mittakaavojen suhteellisuusteoria, pienten mittakaavojen kvanttimekaniikka ja niiden yhdistäjäksi kaavailtu kvanttipainovoimateoria ovat kiinnostavia asioita. Ei kuitenkaan ole mitään syytä epäillä, ettei tietoisen ihmismielen toimintaperiaatteet löytyisi ihmisen mittakaavaan kuuluvista asioista. Tästä syystä pidän itse mielekkäänä keskittyä siihen miten ihmismielen toiminta voitaisiin kuvata aivojen materiaalisten prosessien käynnissä olemisena, jonka olemassaolo myös päättyy näiden prosessien pysähtyessä aivokuolemassa.

[1] En suhtaudu vähättelevästi periaatteeseen, vaan vähättelevästi omiin innostumisiini asiasta, sillä kuvittelin sen olevan niin ilmeinen, että se olisi aktiivisessa käytössä. Vaikka sitä joissain yhteyksissä yritetään soveltaa, sen empiirinen tutkiminen on hankalaa koska teoria tai periaate vaikuttaisi olevan liian epätarkka, jotta se asettaisi testattavia reunaehtoja prosesseille, jotka noudattavat periaatetta. Mutta varmasti kun kehitys kehittyy ja keksitään enemmän luonnosta ja periaatteesta, varmasti jossain välissä sellaista testaavakin löytyy, joka kertoisi, onko periaate toiminnassa tai millä tavalla sitä olisi fiksattava, jotta vastaavuus löytyisi.

[2] No varsinkin vielä, kun ei tiedetä miten FEP esiintyy biologisissa prosesseissa, se miten se aivojen tasolla ilmenee, jos ylipäätään ilmenee, on tietysti avoin kysymys.

[3] Juu en minäkään tiedä, miten aivot toimivat ja filosofisena ajattelujumppana minäkin noita tekoälyanalogioita viljellen. Omat analogiani keskittyvät lähinnä kahden keinotekoisen neuronin ja niiden logiikkaa noudattavan yksinkertaisen keinotekoisen neuroverkon systeemien analogioihin ja niitä sitten yleistän, oli sille oikeutus tai sitten ei. Eli se millaisia erilaisia verkkoja noista muodostetaan, jotta verkot vastaisivat aivojen verkkoja ja miten niitä keskenään yhdistetään, jotta syntyisi aivoille kokonaisuudessaan analogia, siitä minulla ei ole käsitystä.

[4] Olen tästä samaa mieltä.

[Stadin öljylanne]

Mä ymmärsin tosta lexin ja Kallen keskustelusta niin että toi vapaa energia homma olis enemmän periaate kun teoria. Sit ehkä teoria enemmän yrittäisi selittää miten fysikaalinen systeemi tota periaatetta yrittää toteuttaa sikäli kun yrittää. Mut mä en noista tieteen käyttämistä käsitteistä niin ymmärrä että voin kyl tossa ajatella ihan päin honkia. Todennäköisesti. No mut itse olen jo nyt lyhyessä ajassa ehtiny vapaaseen energiaan ihastumaan niin aion siinä roikkua jatkossakin.

Juu tutukimuksen alla ovat edelleen sen implikaatiot, jotta voisi testata, millä tavalla periaate luonnossa ilmenee.

Wikipediassa on kasa linkkejä, joissa on mallin sovelluksia neurotieteen eri ilmiöihin
https://en.wikipedia.org/wiki/Free_energy_principle

Niistä varmaan voi aloittaa pureskelun.

Kiitos tosiaan vihjeestä. Pitää yrittää jossain välissä tutustua noihin linkkeihin tarkemmin. Osassa otsikon perusteella keskitytään periaatteeseen, mutta oli siellä käytännön tutkimuksiltakin vaikuttavia linkkejä. Ilmeisen nuori periaate/teoria sillä vaikuttaisi olevan aktiivisen tutkimisen kohteena. Ja hyvä niin, näin lupaavia ideoita harvoin keksitään.

[MooM]

Mä ymmärsin tosta lexin ja Kallen keskustelusta niin että toi vapaa energia homma olis enemmän periaate kun teoria. Sit ehkä teoria enemmän yrittäisi selittää miten fysikaalinen systeemi tota periaatetta yrittää toteuttaa sikäli kun yrittää. Mut mä en noista tieteen käyttämistä käsitteistä niin ymmärrä että voin kyl tossa ajatella ihan päin honkia. Todennäköisesti. No mut itse olen jo nyt lyhyessä ajassa ehtiny vapaaseen energiaan ihastumaan niin aion siinä roikkua jatkossakin.

Juu tutukimuksen alla ovat edelleen sen implikaatiot, jotta voisi testata, millä tavalla periaate luonnossa ilmenee.

Wikipediassa on kasa linkkejä, joissa on mallin sovelluksia neurotieteen eri ilmiöihin
https://en.wikipedia.org/wiki/Free_energy_principle

Niistä varmaan voi aloittaa pureskelun.

Kiitos tosiaan vihjeestä. Pitää yrittää jossain välissä tutustua noihin linkkeihin tarkemmin. Osassa otsikon perusteella keskitytään periaatteeseen, mutta oli siellä käytännön tutkimuksiltakin vaikuttavia linkkejä. Ilmeisen nuori periaate/teoria sillä vaikuttaisi olevan aktiivisen tutkimisen kohteena. Ja hyvä niin, näin lupaavia ideoita harvoin keksitään.

Joo, osa on sen matemaattisen mallin perusteita, mutta näyttää siellä olevan kokeellistakin tutkimusta. Tai ainakin post hoc -analyyseja. Neurotieteellistä dataahan on pilvin pimein ja koko ajan enemmän valmiina open data -paketteina vapaasti käytettävissä.

[Stadin öljylanne]

Mä ymmärsin tosta lexin ja Kallen keskustelusta niin että toi vapaa energia homma olis enemmän periaate kun teoria. Sit ehkä teoria enemmän yrittäisi selittää miten fysikaalinen systeemi tota periaatetta yrittää toteuttaa sikäli kun yrittää. Mut mä en noista tieteen käyttämistä käsitteistä niin ymmärrä että voin kyl tossa ajatella ihan päin honkia. Todennäköisesti. No mut itse olen jo nyt lyhyessä ajassa ehtiny vapaaseen energiaan ihastumaan niin aion siinä roikkua jatkossakin.

Juu tutukimuksen alla ovat edelleen sen implikaatiot, jotta voisi testata, millä tavalla periaate luonnossa ilmenee.

Wikipediassa on kasa linkkejä, joissa on mallin sovelluksia neurotieteen eri ilmiöihin
https://en.wikipedia.org/wiki/Free_energy_principle

Niistä varmaan voi aloittaa pureskelun.

Kiitos tosiaan vihjeestä. Pitää yrittää jossain välissä tutustua noihin linkkeihin tarkemmin. Osassa otsikon perusteella keskitytään periaatteeseen, mutta oli siellä käytännön tutkimuksiltakin vaikuttavia linkkejä. Ilmeisen nuori periaate/teoria sillä vaikuttaisi olevan aktiivisen tutkimisen kohteena. Ja hyvä niin, näin lupaavia ideoita harvoin keksitään.

Joo, osa on sen matemaattisen mallin perusteita, mutta näyttää siellä olevan kokeellistakin tutkimusta. Tai ainakin post hoc -analyyseja. Neurotieteellistä dataahan on pilvin pimein ja koko ajan enemmän valmiina open data -paketteina vapaasti käytettävissä.

Noita linkkejä on paljon ja en osaa amatöörinä sanoa kaikaista, mitä laatua ovat, joten syötin linkkilistan ChatGPT:lle ja kysyin mitkä vaikuttavat linkeiltä empiirisiin tutkimuksiin ja ainakin nämä neljä vaikuttaisivat sellaisilta

Fiorillo, Christopher D.; Tobler, Philippe N.; Schultz, Wolfram (2003) - "Discrete Coding of Reward Probability and Uncertainty by Dopamine Neurons". Tämä tutkimus on kokeellinen ja käsittelee dopamiinineuronien toimintaa palkinnon todennäköisyyden ja epävarmuuden käsittelyssä.

Brown, Harriet; Friston, Karl J. (2012) - "Free-Energy and Illusions: The Cornsweet Effect". Tämä tutkimus yhdistää teoreettisen mallinnuksen ja kokeellisia tuloksia tutkiakseen, kuinka vapaan energian periaate selittää tiettyjä optisia illuusioita.

Mirza, M. Berk; Adams, Rick A.; Mathys, Christoph; Friston, Karl J. (2018) - "Human visual exploration reduces uncertainty about the sensed world". Tässä tutkimuksessa on käytetty kokeellisia menetelmiä ihmisen visuaalisen tutkimisen tutkimiseen ja sen vaikutukseen ympäristöön liittyvän epävarmuuden vähentämisessä.

Adams, Rick A.; Perrinet, Laurent U.; Friston, Karl (2012) - "Smooth Pursuit and Visual Occlusion: Active Inference and Oculomotor Control in Schizophrenia". Tässä tutkimuksessa yhdistyy teoreettinen malli ja empiirinen tutkimus, joka tarkastelee aktiivista inferenssiä ja okulomotorista kontrollia skitsofreniassa.

Katsauksia, joissa ehkä viittauksia empiirisiin tutkimuksiin.

Friston, Karl (2010) - "The free-energy principle: a unified brain theory?". Tämä artikkeli on laaja katsaus, joka esittelee vapaan energian periaatteen ja yhdistää sen moniin eri neurotieteellisiin ja psykologisiin ilmiöihin, mukaan lukien empiiristen tutkimusten löydöksiä.

Knill, David C.; Pouget, Alexandre (2004) - "The Bayesian brain: The role of uncertainty in neural coding and computation". Tämä artikkeli on katsaus, joka tarkastelee Bayesiläistä lähestymistapaa aivojen toimintaan, erityisesti epävarmuuden käsittelyyn hermostollisessa koodauksessa ja laskennassa. Se yhdistelee useita empiirisiä tutkimuksia ja teoreettisia näkemyksiä.

Friston, Karl; Feldman, Harriet (2010) - "Attention, Uncertainty, and Free-Energy". Tämä artikkeli on katsaus, joka käsittelee vapaan energian periaatteen soveltamista huomion ja epävarmuuden tutkimuksessa, ja siinä viitataan lukuisiin empiirisiin tutkimuksiin.

Ja ainakin näissä voisi olla jotain jälkikäteistä tutkimustulosten tutkintaa.

Friston, Karl; Ao, Ping (2012) - "Free Energy, Value, and Attractors". Tässä artikkelissa tarkastellaan olemassa olevaa dataa ja teoreettisia kehyksiä uudelleen vapaan energian ja vetovoimapisteiden näkökulmasta, mikä saattaa sisältää post hoc -tyyppisiä analyysejä olemassa olevasta kirjallisuudesta.

Friston, Karl; Mattout, Jérémie; Kilner, James (2011) - "Action understanding and active inference". Tässä tutkimuksessa analysoidaan uudelleen aikaisempia havaintoja aktiivisen inferenssin teorian valossa, mikä voi sisältää post hoc -analyyseihin verrattavissa olevia elementtejä.

[siili suhonen]

Spmmätäänpäs vielä yksi

Tunteista huono olo
Aleksitymia ole sairaus, vaan elämän mittaan muotoutunut ominaisuus muiden joukossa. Aleksityymisyys persoonallisuudenpiirteenä vaihtelee ihmisestä toiseen samoin kuin älykkyys. Janan toisessa päässä ovat ne, jotka eivät pysty lainkaan ymmärtämään omia tai toisten tunteita. He kokevat surun, ilon tai ahdistuksen ruumiillisesti, esimerkiksi vapinana, hikoiluna tai hengittämisen vaikeutena.

Tunteet saattavat aiheuttaa aleksityymiselle vain yleisen huonon olon, jota hän pakenee esimerkiksi työntekoon tai yleiseen puuhasteluun. Jos tunteille joitakin sanoja on, ne ovat yleensä hyvin yksinkertaisia.

Janan toisessa päässä ovat he, jotka osaavat vaivatta ilmaista, miltä kulloinkin tuntuu. He pystyvät näkemään tunteittensa ja tuntemustensa välisen yhteyden. Vaikkapa sydämentykytyksen he osaavat yhdistää rakastetun tapaamiseen, hätkähtämisen pelästymiseen.

https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mi ... ja_tunteet

Tää on hyvä pointti. Vaikka tykkäämme lokeroida toisiamme erilaisiin lokeroihin niin todellisuudessa lähes kaikkien ominaisuuksien osalta olemme kaikki jossain kohtaa janaa.
Tuosta tunteista aiheuttajana olen eri mieltä. Kaiken vähän lukemani pohjalta olen ymmärtänyt että tunteet eivät aiheuta huonoa oloa tai muita kehontiloja ja affekteja vaan nimenomaan toisinpäin.

Esim. viha nostaa verenpainetta, ei toisin päin. Verenopainetauti kun voi olla joskus oireetonkin. Sitä ei tunne.

Myös jännitys esim. ennen koetilaisuutta tai työhaastattelua saa vatsan sekaisin.

No tosiaan sen vähän perusteella mitä aiheesta olen lukenut niin ei just näin päin. Ajatukset tulevasta koetilanteesta saavat aivot signaloimaan alaspäin ja aiheuttamaan muutoksia kehon tilassa. Näistä kehontiloista noiden ajatusten kontekstissa aivot sitten rakentavat tuon jännityksen tunteen.

Oletko varma, että olet ymmärtänyt lukemasi kirjoittajien tarkoittamalla tavalla, vai omaksutko niistä vain ajatukset, jotka tukevat omia näkemyksiäsi. Myönnän tunnistaneeni itsestäni tällaista taipumusta. Siksi keskustelut erilaisista näkemyksistä ovat kiinnostavia, jos ne eivät muutu juupas-eipäs-inttämiseksi.

Tämän johdannon jälkeen kysyn: miksi sinä yrität nähdä tämän vain yksisuuntaisena vaikutuksena. Informointia tapahtunee molempiin suuntiin kokoajan. Alemman tason toiminnot hoituvat pääosin tiedostamattomalla tasolla.

Tietoisenkin tason toiminnoista suuri osa hoituu rutinoiduilla ajatus- ja käyttäytymistottumuksilla (ennustetaan, että näin homma sujui aiemminkin, joten miksei nytkin).

Tämä säästää sitä energiaa, kun kaikkea ei tarvitse miettiä aina uudelleen alusta alkaen; keskitytään poikkeustapauksiin ja muodostetaan siitä uusi tottumus, jos se toistuu useasti.

Sitä en ymmärrä millä perusteella sinä tunnut vastustavan ajatusta, että meemikone on kuitenkin viime kädessä tässä hierarkkiassa se tirehtööri, joka valvoo liskoaivojen primitiivisiä "aikeita" ja voi tietoisella tasolla estää niiden toteutumisen (tai suorittaa korjaavia toimia, jos ei ehdi toimia riittävän nopeasti).

Oletko varma, että olet ymmärtänyt lukemasi kirjoittajien tarkoittamalla tavalla, vai omaksutko niistä vain ajatukset, jotka tukevat omia näkemyksiäsi. Myönnän tunnistaneeni itsestäni tällaista taipumusta. Siksi keskustelut erilaisista näkemyksistä ovat kiinnostavia, jos ne eivät muutu juupas-eipäs-inttämiseksi.

Erittäin epävarma olen siitä olenko ymmärtänyt oikein ja voihan olla että olen lukenut vääriä kirjojakin. Tämän takiahan näitä ajatuksiamme tänne laitamme jotta saisimme niistä tolkkua ja löytäisimme niistä mahdollisia virheitä ja puutteita. Kuten oikein nähdäkseni huomioit olemme huonoja itse arvioimaan näkemyksiämme tukevan evidenssin luotettavuutta. Jäin eilen netin ihmeelliseen maailmaan taas kiinni lueskelemaan niin löysin sieltäkin näkemyksiäni tukevia kirjoituksia. Toivottavasti osaat sanoa niistä ovatko miten kovasti pielessä. Yritän kyl korjata näkemyksiäni uuden evidenssin valossa mut kuten sanoit ilman toisiamme se on kovasti haastavaa välillä.

Tämän johdannon jälkeen kysyn: miksi sinä yrität nähdä tämän vain yksisuuntaisena vaikutuksena. Informointia tapahtunee molempiin suuntiin kokoajan. Alemman tason toiminnot hoituvat pääosin tiedostamattomalla tasolla.

En yritä. Olenhan nimenomaan korostanut että meemikone signaloi myös tonne kehon homeostaattisista prosesseista vastaaviin aivojen osiin ja sitä kautta vaikuttaa kehon tiloihin. Voimme ajatella siis itsemme sairaiksi tai toisaalta ajatukset voivat vaikuttaa kehon homeostaattisiin tiloihin positiivisesti.
Mitä sä tarkoitat kahdensuuntaisella vaikutuksella?

Sitä en ymmärrä millä perusteella sinä tunnut vastustavan ajatusta, että meemikone on kuitenkin viime kädessä tässä hierarkkiassa se tirehtööri, joka valvoo liskoaivojen primitiivisiä "aikeita" ja voi tietoisella tasolla estää niiden toteutumisen (tai suorittaa korjaavia toimia, jos ei ehdi toimia riittävän nopeasti).

Yksi iso syy on että en ymmärrä mitä tuo mahdollisesti tarkottaisi tai mitä se selittäisi. Tekeekö tuo hypoteesi jotain ennusteita joita voidaan testata jne. Ja tuo jako meemikoneeseen ja liskoaivoihin kuulostaa kovin mustavalkoiselta enkä ymmärrä mitä sillä oikein tarkoitat. Paljon muutakinhan aivoissa tapahtuu kuin vain liskoaivot ja meeminkone. Itselle tuosta jaosta tulee mieleen lähinnä tämä jaottelu systeemi ykköseen ja kakkoseen. Eli tulevaisuuteen projisoiva meeminkone simuloi mahdollisia maailmoja ja tuo tunteista vastaava osasto sitten antaa merkityksen noille simulaatioille.
Onko tämä suunnilleen se mitä tuolla haet tuolla meemikone/liskoaivot jaottelullasi?

Mark Twain worked hard to be funny. One of his editors reported that before every speech, Twain ‘mused his words to an imagined audience … He studied every tone and every gesture and he forecast the result with the real audience from its result with that imagined audience’ (Twain 1910, p. 11). Twain tested new material on an imaginary focus group and assumed that if the people in his head laughed at a punch line then people in the theatre would do the same. This technique may seem unremarkable, but in fact, there is something decidedly odd about it. After all, Mark Twain was testing jokes on the people in his head, but the people in his head were all … well, Mark Twain. That is, the person who was telling the joke and the people who were reacting to the joke were all inventions of the same brain—so why did that brain need to go through an elaborate ritual of telling and listening just to find out whether its own jokes were funny?

If the brain were a single unified system, then this ritual would be puzzling. But the brain is not a single unified system. Rather, it is a collection of independent systems that specialize in receiving, processing, producing and transmitting different kinds of information. The parts of Mark Twain's brain that produced jokes were not same parts that produced laughter, so to determine whether a joke was funny, the joke-production system had to tell the joke to the laughter-production system and then take note of its reaction. As it turns out, this ritual is the one that most of us perform every day—not just to find out whether our jokes are funny, but to make the predictions by which we guide our lives.



Emotional prediction is the process by which we discover what we already know. We evolved to have emotional reactions to events in the present, and thus, to find out how we will react to events in the future, we simply pretend those events are happening now. But the system that does the reacting (often called system 1) and the system that does the pretending (often called system 2) are not the same systems (Stanovich 1999). System 2 generates simulations of dentists and doughnuts and system 1 generates emotional reactions to those simulations. Because system 2 does not have direct access to the information that system 1 uses to generate these emotional reactions, it tells system 1 a fairy tale—sometimes enthralling, sometimes frightening—and then listens closely to its response. System 2 uses system 1 as a test audience and assumes that if system 1 reacts with pleasure to a simulated event, then it will react with pleasure to the event itself. In essence, system 2 determines how system 1 will react in the future by tricking it into reacting in the present.

This ritual of pretending and reacting, telling and listening is an inventive way to make emotional predictions, but it suffers from two shortcomings. First, the simulations that system 2 generates are not faithful facsimiles of the events they are meant to model. Compared to real events, simulated events are unrepresentative (i.e. they are based on past events that are not typical of their class), essentialized (i.e. they omit features that are incidental to the event but that influence emotional reactions to it), truncated (i.e. they emphasize early occurring moments in which emotions are most intense, and ignore late-occurring moments in which adaptation occurs) and comparative (i.e. they include comparisons that are not unlikely to be made during viewing). Second, both the premotional and emotional reactions that system 1 generates are influenced by the contexts in which they occur, and these contexts are not necessarily the same. For both of these reasons, our premotional reactions to simulated events often differ from our emotional reactions to the events themselves, rendering our predictions inaccurate. When the human brain talks to itself, it does not always tell the truth.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2666705/

Tietoisenkin tason toiminnoista suuri osa hoituu rutinoiduilla ajatus- ja käyttäytymistottumuksilla (ennustetaan, että näin homma sujui aiemminkin, joten miksei nytkin).

Tää ennustushomma on kans yks mistä en ole vielä ihan täysin saanut kiinni. Itse olen ajatellut tuota ennustamista just siinä bayesilaisessa kontekstissa. Millasia ajatuksia sulla tosta miten se ennustaminen tapahtuu. Tässä aika hyvä kuvaus tosta miten itse siitä ajattelen

An internal model is predictive, not reactive

An increasingly popular hypothesis is that the brain’s simulations function as Bayesian filters for incoming sensory input, driving action and constructing perception and other psychological phenomena, including emotion. Simulations are thought to function as prediction signals (also known as ‘top-down’ or ‘feedback’ signals, and more recently as ‘forward’ models) that continuously anticipate events in the sensory environment.10 This hypothesis is variously called predictive coding, active inference, or belief propagation (e.g. Rao and Ballard, 1999; Friston, 2010; Seth et al., 2012; Clark, 2013a,b; Hohwy, 2013; Seth, 2013; Barrett and Simmons, 2015; Chanes and Barrett, 2016; Deneve and Jardri, 2016).11 Without an internal model, the brain cannot transform flashes of light into sights, chemicals into smells and variable air pressure into music. You’d be experientially blind (Barrett, 2017). Thus, simulations are a vital ingredient to guide action and construct perceptions in the present.12 They are embodied, whole brain representations that anticipate (i) upcoming sensory events both inside the body and out as well as (ii) the best action to deal with the impending sensory events. Their consequence for allostasis is made available in consciousness as affect (Barrett, 2017).

I hypothesize that, using past experience as a guide, the brain prepares multiple competing simulations that answer the question, ‘what is this new sensory input most similar to?’ (see Bar, 2009a,b). Similarity is computed with reference to the current sensory array and the associated energy costs and potential rewards for the body. That is, simulation is a partially completed pattern that can classify (categorize) sensory signals to guide action in the service of allostasis. Each simulation has an associated action plan. Using Bayesian logic (Deneve, 2008; Bastos et al., 2012), a brain uses pattern completion to decide among simulations and implement one of them (Gallivan et al., 2016), based on predicted maintenance of physiological efficiency across multiple body systems (e.g. need for glucose, oxygen, salt etc.).

From this perspective, unanticipated information from the world (prediction error) functions as feedback for embodied simulations (also known as ‘bottom-up’ or, confusingly, ‘feedforward’ signals). Error signals track the difference between the predicted sensations and those that are incoming from the sensory world (including the body’s internal milieu). Once these errors are minimized, simulations also serve as inferences about the causes of sensory events and plans for how to move the body (or not) to deal with them (Lochmann and Deneve, 2011; Hohwy, 2013). By modulating ongoing motor and visceromotor actions to deal with upcoming sensory events, a brain infers their likely causes.

In predictive coding, as we will see, sensory predictions arise from motor predictions; simulations arise as a function of visceromotor predictions (to control your autonomic nervous system, your neuroendocrine system, and your immune system) and voluntary motor predictions, which together anticipate and prepare for the actions that will be required in a moment from now. These observations reinforce the idea that the stimulus→response model of the mind is incorrect.13 For a given event, perception follows (and is dependent on) action, not the other way around. Therefore, all classical theories of emotion are called into question, even those that explain emotion as iterative stimulus →response sequences.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5390700/

[Vän]

Kun nyt on käynyt selväksi, ettei tietokoneella osata simuloida aivojen toimintaa, herää kysymys, voidaanko sitten rakentaa kone, joka toimii aivojen tavoin. Kuitenkaan aivojen toiminnasta ei voi ottaa toistaiseksi mallia, kun kukaan ei tiedä miten aivot toimivat.

Puutteistaan huolimatta nykyiset syvät neuroverkot voisivat olla hyvä lähtökohta aivokuoren pylväiden (mielen mikropiirien) mallintamiseen ja niitä aivojen hierarkkisen rakenteen mukaisesti yhteen kytkemällä autonomisen tietoisen ajattelevan artefaktin kehittämiseen.

Voisimme ehkä aloittaa tarkemman keskustelun niin, että kertoisit minkälaisia visioita sulla mahdollisesti tästä aihepiiristä on?

Osallistun nyt tähänkin keskusteluun tästä yksittäisestä aiheesta, joka on hämmentänyt minua. Mitä oikein haet tuolla tekoälykoneella? Ilmeisesti jotain neuroverkkosimulaattoria, mutta miksi sinulle on tärkeää sanoa, että se ei olisi tietokone? Se kuitenkin on kone, ja se tietää asioita ja osaa käsitellä niitä. Minulle se silloin täyttää määritelmän tietokone. Se on tietokone. Ei tietenkään samanlainen kuin läppärisi keittiön pöydällä, mutta tietokone silti. Sen arkkitehtuurissa on melkein pakko olla joitain samantapaisia funktionaalisia osia kuin läppärissäsi siinä määrin, että molempia voi kutsua tietokoneeksi.

Toinen tähän liittyvä yksityiskohta on tekoälykoneen apriorit algoritmit. Sinä sanoit aiemmin, että niitä ei saa olla, mutta minun mielestäni jotain aprioreja algoritmeja tekoälykoneeseen täytyy suunnitella ja asentaa. Muutenhan se ei tekisi mitään, kun se laitetaan päälle. Jos tekoälykoneessa ei ole mitään ohjeita, mitä sen pitää tehdä, se ei tee mitään. Eihän se nyt omia aikojaan ala asioita miettimään ja tietoa keräämään. Jokin algoritmi siellä täytyy olla, joka laittaa sen niin tekemään.

[siili suhonen]

Spmmätäänpäs vielä yksi

Tunteista huono olo
Aleksitymia ole sairaus, vaan elämän mittaan muotoutunut ominaisuus muiden joukossa. Aleksityymisyys persoonallisuudenpiirteenä vaihtelee ihmisestä toiseen samoin kuin älykkyys. Janan toisessa päässä ovat ne, jotka eivät pysty lainkaan ymmärtämään omia tai toisten tunteita. He kokevat surun, ilon tai ahdistuksen ruumiillisesti, esimerkiksi vapinana, hikoiluna tai hengittämisen vaikeutena.

Tunteet saattavat aiheuttaa aleksityymiselle vain yleisen huonon olon, jota hän pakenee esimerkiksi työntekoon tai yleiseen puuhasteluun. Jos tunteille joitakin sanoja on, ne ovat yleensä hyvin yksinkertaisia.

Janan toisessa päässä ovat he, jotka osaavat vaivatta ilmaista, miltä kulloinkin tuntuu. He pystyvät näkemään tunteittensa ja tuntemustensa välisen yhteyden. Vaikkapa sydämentykytyksen he osaavat yhdistää rakastetun tapaamiseen, hätkähtämisen pelästymiseen.

https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mi ... ja_tunteet

Tää on hyvä pointti. Vaikka tykkäämme lokeroida toisiamme erilaisiin lokeroihin niin todellisuudessa lähes kaikkien ominaisuuksien osalta olemme kaikki jossain kohtaa janaa.
Tuosta tunteista aiheuttajana olen eri mieltä. Kaiken vähän lukemani pohjalta olen ymmärtänyt että tunteet eivät aiheuta huonoa oloa tai muita kehontiloja ja affekteja vaan nimenomaan toisinpäin.

Esim. viha nostaa verenpainetta, ei toisin päin. Verenopainetauti kun voi olla joskus oireetonkin. Sitä ei tunne.

Myös jännitys esim. ennen koetilaisuutta tai työhaastattelua saa vatsan sekaisin.

No tosiaan sen vähän perusteella mitä aiheesta olen lukenut niin ei just näin päin. Ajatukset tulevasta koetilanteesta saavat aivot signaloimaan alaspäin ja aiheuttamaan muutoksia kehon tilassa. Näistä kehontiloista noiden ajatusten kontekstissa aivot sitten rakentavat tuon jännityksen tunteen.

Sitä en ymmärrä millä perusteella sinä tunnut vastustavan ajatusta, että meemikone on kuitenkin viime kädessä tässä hierarkkiassa se tirehtööri, joka valvoo liskoaivojen primitiivisiä "aikeita" ja voi tietoisella tasolla estää niiden toteutumisen (tai suorittaa korjaavia toimia, jos ei ehdi toimia riittävän nopeasti).

Eli ton meemikone/liskoaivo jaottelun sijasta mä katsoisin asiaa vähän enemmän kokonaisuutena.
Jos haluaa tuolla tavalla jakaa niin ehkä sit mielummin käyttäisin liskoaivojen sijasta viseromotorista koneistoa ton meemikoneen vastinparina. Toi viseromotorinen koneisto näyttäis signaloivan vähän joka puolelle että sikäli ehkä sitä ajattelisin sit enemmänkin tirehtöörinä jos nyt tollasta tirehtööriä täytyy hakemalla hakeea. Tässä vähän tuota luurankoa ajatuksilleni. Kuulostaaks toi susta ihan realistiselta vai onks tos jotain mikä ei ehkä pidä paikkaansa?
Whatever else your brain is doing—thinking, feeling, perceiving, emoting—it is also regulating your autonomic nervous system, your immune system and your endocrine system as resources are spent in seeking and securing more resources. All animal brains operate in the same manner (i.e. even insect brains coordinate visceral, immune and motor changes; Sterling and Laughlin, 2015, p. 91). This regulation helps explain why, in mammals, the regions that are responsible for implementing allostasis (the amygdala, ventral striatum, insula, orbitofrontal cortex, anterior cingulate cortex, medial prefrontal cortex (mPFC), collectively called ‘visceromotor regions’) are usually assumed to contain the circuits for emotion. In fact, many of these visceromotor regions are some of the most highly connected regions in the brain, and they exchange information with midbrain, brainstem, and spinal cord nuclei that coordinate autonomic, immune, and endocrine systems with one another, as well as with the systems that control skeletomotor movements and that process sensory inputs. Therefore these regions are clearly multipurpose when it comes to constructing the mental events that we group into mental categories (see Figure 2).

[siili suhonen]

Ok. Pienenä lisäyksenä kuitenkin se, että tunteita ja mielikuva-ajattelua oli kuitenkin jo ennen kieltä.

Tää on mielenkiintoinen kysymys että oliko? Ei välttämättä kyl oo. Se mitä tunteita kykenemme kokemaanhan on täysin riippuvainen käyttämämme kielen tunnesanaston rikkaudesta. (...)

...

Tätä samaa soopaa siili yritti syöttää mullekin. Oikaisin häntä jo täällä: kohta [5]
viewtopic.php?p=251985#p251985

Tunteita ja mielikuva-ajattelua oli jo ennen kieltä.

Siili yrittää aina harhauttaa keskustelun itselle hankalasta asiasta sivuraiteille. Ei kannata seurata mukana.

Joo siis hankalia on nää aiheet kun on tällanen nojatuolifilosoofi vailla asiaankuuluvaa tieteellistä koulutusta.
Kuten toi mielestäni ihmisen ja ihmisen toiminnan ymmärtämisen kannalta tärkein juttu mitä ne aivot tekevät eli nuo affektit ja tunteet. Mut ei auta kun koittaa pysyä perässä ja ymmärtää kun kiinnostaa.
En taas hoksaa missä olen sit sivuraiteille harhautunut mut joo huomauta aina toki jos harhautuu liiaksi.

Hypoteettisillä viitekehyksillä voidaan havainnollistaa aivojen monimutkaisten mekanismien tuottamia ilmiöitä, mutta ne eivät vielä kuvaa sitä miten nuo aivojen mekanismit konkreettisesti ilmiöt tuottavat. Samoin korrelaatiotutkimuksissa voidaan osoittaa vasta se, mitkä aivoalueet liittyvät suoritettavaan psykologiseen testiin, mutta ei sitä mitä noilla alueilla aivoissa tapahtuu.

Kritisoin sitä, että pyrit mielestäni esittämään näitä havainnollistuksia ja korrelaatiota myös toiminnan selityksinä. Tässä kohdassa kiinnostuksemme näyttää eroavan. Sä alat kasaamaan lihaa (olemattomien) luiden päälle ja mä yritän löytää ensin sen luurangon, joka voisi olla selitysten perusta.

Koen keskustelun harhautuvan sivuun aiheesta, kun jätät kommentoimatta mielestäni tärkeää asiaa (kuten tuota alla olevaa ChatGPT:n vastausta kysymykseeni) ja sen sijaan tuot esiin vain uusia näkökulmia.

Vapaan energian malli (tukeudutpa sitten tai et) on mielestäni vasta teoreettisen pohdiskelun viitekehys; ei toiminnallinen viitekehys. Itse olen yrittänyt tuoda esiin Jeff Hawkinsin ideoiden mukaista konkreettista perustaa ja esittänyt myös haluni vaihtoehtoisesti keskustella jostakin sinun esittämästä konkreettisesta perustasta. Pallo on nyt sulla.

Paneudun tuohon toiseen pidempään kommenttiisi vähän tarkemmin ja vastaan siihen myöhemmin.

Kyllä, voit ajatella, että "The circumplex model of affect" (affektien ympyrämalli) toimii uutena hypoteettisena viitekehyksenä, jolla affekteihin liittyviä empiirisiä tutkimustuloksia voidaan mallintaa ja jäsentää, mutta se ei varsinaisesti selitä näihin ilmiöihin liittyviä konkreettisia neuraalisia prosesseja.

Affektien ympyrämalli lyhyesti
Affektien ympyrämalli esittää tunteet kahden ulottuvuuden varassa: valenssi (miellyttävyys vs. epämiellyttävyys) ja vireystila (korkea vs. matala). Tunteet voidaan sijoittaa ympyrän kehälle näiden kahden ulottuvuuden mukaan, mikä tarjoaa järjestelmällisen tavan kuvata affektiivisia kokemuksia ja niiden välisiä suhteita.

Rooli viitekehyksenä
Affektien ympyrämalli auttaa yhdistämään ja jäsentämään laajaa kirjoa empiirisiä havaintoja affekteista. Sitä käytetään eri alojen, kuten affektiivisen neurotieteen, kognitiivisen kehityksen ja psykopatologian, tutkimuksissa luokittelemaan tunteita ja ymmärtämään niiden vuorovaikutusta esimerkiksi kognitiivisten prosessien tai psykopatologisten oireiden kanssa.

Rajoitukset ja suhde neuraalisiin prosesseihin
Kuten mainitsit, ympyrämalli ei kuitenkaan suoraan selitä, mitä konkreettisia neuraalisia prosesseja tunteiden taustalla on. Se ei kerro, miten esimerkiksi neuronit tai aivoalueet osallistuvat tietyn tunteen syntyyn, säätelyyn tai tiedonkäsittelyyn. Ympyrämalli on siis enemmän deskriptiivinen kuin mekanistinen; se kuvaa affektiivisten kokemusten rakennetta, mutta ei tarjoa biologista selitystä näiden kokemusten synnystä tai niiden hermostollisista mekanismeista.

Yhteenveto
Affektien ympyrämalli tarjoaa hyödyllisen työkalun affektiivisten kokemusten jäsentämiseen ja vertailemiseen eri tutkimuksissa, mutta se ei yksinään riitä selittämään tunteiden taustalla olevia neuraalisia prosesseja. Tämän vuoksi sitä täydentävät usein neurotieteelliset mallit, jotka pyrkivät selittämään, miten aivojen rakenteet ja toiminnalliset yhteydet tuottavat affektiivisia kokemuksia

Joo lihaa et ole tosiaan juurikaan tuonut lautaselle. Enemmän ehkä keskirtynyt huuteleen ja heristeleen sormeasi meille lihankeittäjille. Itse taas tota lihapuolta pidän kaikista mielenkiintoisempana ku sitä ymmärtämällähän voimme oppia ymmärtämään miten se ihmismieli meitä pyörittää. Ja sehän on se mitä aivot tekevät. Mikä oli ketjun aihekin.
Olen toki mielestäni luutakin vähän tarjonnut tuon tunteen valmistuksen osalta ehkä? Tai sit en.

Mut joo luupuoli kiinnostaa kyl kans ja tota olen odotellutkin että sitä kävisit tarjoilemaan.

Eli mitkä ovat ne sinun tai hawkinsin esittämät konkreettiset erot neuraalisissa prosesseissa joita kutsutaan käskyttämiseksi ja toisaalta informoimiseksi.

Mitä ovat sinun tai hawkinsin esittämät konkreettiset neuraaliset ja keholliset prosessit affektien ja tunteiden rakentamisen takana?

Mitkä konkreettiset neuraaliset prosessit pyörittävät tuota vapaan energian periaatetta toteuttavia ennustuksia koskien havaintoja ja motorisia toimintojamme?

Mitkä konkreettiset neuraaliset prosessit hoitavat sinun tai jeffin mallissa nuo ennustamiseen vaadittavat tilastolliset todennäköisyyslaskelmat?

Jos noihin kysymyksiin saisi vastauksia niin saatas tosiaan hyvälle alulle keskustelua tosta luupuolesta ettei tarttis siitä lihasta aina vaan paasata. Pallo on sinulla.

No, et sitten halunnut pelata tuota palloa. Et vastannut yhteenkään edellisen kommenttini kohtaan asiallisesti. Lykkään myös tuohon toiseen kommenttiisi vastaamista, kun sen tekeminen näillä näkymin lienee turhaa.

Ai kui en halunnut? Tossa lykkämässäsi viestissähän juuri esittelin vähän sitä mekaniikkaa linkin kera tosta elintärkeästä interoseptiivisen hermoston toiminnasta.
Eikä missään nimessä tarvi vastata jos koit nuo kysymykseni koskien luuosastoa liian hankaliksi. Olen vaan itse kovasti kiinnostunut tuosta aivojen mekanismeista niin olisi ollut kiva kuulla näkemyksiäsi mut ehkä joskus toiste sitten.

[Stadin öljylanne]

Aivot pyrkivät jatkuvasti parantamaan ennustekykyään tai ylläpitämään olemassa olevaa, ja tämä prosessi liittyy virheen minimointiin suhteessa tavoitteisiin ja siihen, että energiaa ei tuhlata.

Prosessi vastaa ehkä solutasolla sitä, kuinka tarpeellisia hermosoluja kehittyy ja tarpeettomat surkastuvat ja kuinka tarpeellisiin hermosoluihin yhteydet kehittyvät ja tarpeettomiin surkastuvat, ja kuinka käyttökelpoisimmat yhteydet voimistuvat entisestään ja vähemmän käytössä olevat hermosoluyhteydet eivät kehity yhtä paljon. Hermosolujen hierarkioita voi kuvata näin ainakin sillä perusteella, kuinka paljon niiden kautta kulkee muiden hermoratojen yhteydet. Tai kuinka voimakkaita ainakin osa yhteyksistä ovat.

Tosin se, millaiseksi hermoradat ja niiden välisten yhteyksien voimakkuudet kehittyvät, riippuu siitä, millaisilla hermoradoilla ennusteen ja tavoitteen välinen virhe on kaikkein pienin. Aistit antavat tietoa, millainen ympäristö on. Jos omassa mielessä oleva hermoverkko antaa ennusteita, jotka eivät vasta aistihavaintoa, ovat aivot epävarmuuden tilassa. Oman elimistön toimintakunnon ylläpitämine edellyttää, että tarpeet tulevat tyydytetyiksi. Jos epävarmuus estää elimistön tarpeiden tyydyttämisen on epävarmuutta vähennettävä, on yritettävä kehittää uusia hermosoluja, voimistaa olemassa olevien välisiä yhteyksiä, surkastutettava yhteydet toimimattomiin ja surkastuttaa toimimattomat. Surkastuttaminen liittyy siihen, että aivot yrittävät minimoida toimimattomien rakenteiden huoltoon kuluvaa energiaa. Eli on kehitettävä hermosolut, jotka ennustavat aistihavainnon, eli tarvittava käsitys, kuinka tarpeet tyydytetään aistihavainnon perusteella.

Tavoitteen liiallinen epävarmuus tekee ennustamisen mahdottomaksi. Epävarmuuden vähentäminen voisi hyvinkin tapahtua vapaan energian periaatetta noudattaen. Vapaan energian periaatteen mukaan biologiset järjestelmät pyrkivät vähentämään epävarmuutta ennusteissaan ja havainnoissaan. Biologian tasolla vapaata periaatetta noudatettaisiin siis siinä millä tavoin aivojen hermosolut ja hermoradat kehittyvät, toki vain niin hyvin, kuin geneettisellä materiaalilla ominaisuuksilla ja geneettisen materiaalin olosuhteilla on mahdollista toteuttaa vapaan energian yhtälöt. Vapaan energian periaate kuvaa tässä aivojen pyrkimystä minimoida "vapaata energiaa", joka siis mittaa ennustemallien epävarmuutta. Vapaan energian periaate voisi toisin sanoen auttaa niitä optimoimaan ennustekykyään ja näin sopeutumaan tehokkaammin ympäristöönsä.

Ehkäpä jos tiedetään yksilön aivojen kartta, vapaan energian periaate voisi kenties kertoa millaiset hermoradat aktivoituvat minkäkin aistihavainnon perusteella samoin kuin ehkä sen, minne päin kyseisiä aivoja elimistö kehittää mahdollisesti uusia hermosoluja ja mitkä hermosolujen väliset yhteydet voimistuvat ja mitkä heikkenevät.

[siili suhonen]

Siitä, että aivot ovat ennustuskone, emme ole erimielisiä. Oman näkemykseni nuo ennustukset perustuvat ja kehittyvät ajattelu- ja kyttäytymistottumusten (empiiristen kokemusten) myötä. Sitä varten aivoissa ei ole mitään laskukonetta. Onko sulla tästä toisenlainen käsitys.

Vaikka ei ollut minulle suunnattu niin noista laskukoneista tuli mieleen seuraavaa.

Evoluutio suosii prosesseja, jotka ovat energiatehokkaita, koska luonnonvalinta suosii yksilöitä ja prosesseja, jotka maksimoivat selviytymisen ja lisääntymisen mahdollisuudet mahdollisimman vähällä energian käytöllä. Tämä ei tarkoita, että evoluutio laskisi yhtälöitä, vaan se seuraa termodynamiikan ensimmäisestä ja toisesta pääsäännöstä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että biologiset prosessit maapallolla olisivat täydellisen energiatehokkaita, vaan ne ovat niin energiatehokkaita kuin on tarpeellista kyseisessä ympäristössä ja tilanteessa. Vaikka 3,5–4 miljardia vuotta sitten alkaneen evoluution alkutaipaleella saattoi ilmestyä kaikenlaisia viritelmiä, vuosimiljardien altistuminen evoluutiolle on optimoinut prosessit sellaisiksi, että ne toimivat periaatetta suurin piirtein mukaillen.

Ehkäpä vapaan energian periaatteen -teoria (FEP) on vastaavanlainen. Eli evoluutio ei laske tässäkään tapauksessa yhtälöitä, mutta nykyiset prosessit, jotka periaatetta kohti itseään optimoivat–toki vain niin paljon kuin on tarpeellista kyisesessä ympäristösä ja tilanteessa–ovat vuosimiljardien valintapaineessa niitä, jotka ovat enää jäljellä.

Tosin kaksi aika merkittävää kritiikkiä teoriaa kohtaa pisti silmääni (on niitä varmaan korttipakan verran muitakin merkittäviä, mutta kaksi riitti minulle näin alkuun, sillä olivat mielestäni riittävän merkittäviä). Eka oli siis sellainen, että teoria vaikuttaisi selittyvän liian paljon, selittääkseen mitään,[1] ja toisessa oltiin sitä mieltä, että se saattaa olla liian karkea huomioidakseen aivoissa esimerkiksi yksittäisiä solutason prosesseja, joilla kuitenkin voi olla kokoaan merkittävämpi rooli toimintoihin. [2]

Itse kun tykkään noista keinotekoisista neuroverkkoanalogioistani, niin analogian kohteena olevien hermoverkkojen hermosolut voivat olla yksistäänkin merkittävässä roolissa ennusteita, mikäli aivot toimivat kuten keinotekoiset neuroverkot. Tai siis se taitaa olla aika hypoteettinen tilanne, että yksi keinotekoinen neuroni tietyssä vaiheessa olisi ratkaisevassa roolissa juuri muuhun kuin pyöristysvirheeseen, mutta ymmärtääkseni se on täysin mahdollista, että sellaisia on, jolloin vaikutus on suuri.[3]

Eli ilmeisesti kärsisi vähän samasta ongelmasta kuin Säie-teoriat; niiltä osin kuin ennustaa jotain, ei voi testata, ja niiltä osin, kun ei ennusta, ei ole testattavaa. [4]

Mulla ei ole mitään eriäviä näkemyksiä tuosta kommenttisi alkuosasta. Loppuosaan liitän muutaman kommentin:

[1] En ole oikein varma viittaatko tässä hypoteettisiin viitekehyksiin, mutta en ainakaan itse suhtaudu niihin vähättelevästi, jos niiden avulla voi havainnollistaa empiiristen kokeiden tuloksia, vaikka ne eivät perustu konkreettisten aivojen toiminnallisiin kuvauksiin. Sitäpaitsi mitään yleisesti hyväksyttyä aivojen toiminnallista viitekehystä ei ole vielä olemassa.

[2] Saattaa olla, etten täysin ymmärtänyt tätäkään osaa kommentistasi, mutta oma kritiikkini kohdistuu siihen, että hypoteettisia viitekehyksiä tulkitaan liian usein myös aivojen toiminnallisina malleina ja aivoalueiden aktiivisuuden ja psykologitsen tehtävän korrelaatioita pidetään jo toiminnallisina selityksinä.

[3] Tämän aihepiirin jaan kiinnostuksen kohteena kanssasi ja keskustelen siitä mielelläni tarkemmin. Sulla on ehkä paljonkin tarkemmat ja ajakohtaisemmat tiedot asiasta. Itse olen lähestynyt asiaa lähinnä filosofisesta näkökulmasta, vaikka suhtaudun filosofiaan lähinnä esitieteteelisenä pohdiskeluna. Näihin pohdiskeluihin päädyin, kun kävi ilmi, ettei kukaan vielä tiedä miten aivot ihan oikeasti toimivat. Sekä aivotutkimuksissa että tekoälyn kehityksessä tietokonemetafora on ajautunut umpikujaan.

Kun nyt on käynyt selväksi, ettei tietokoneella osata simuloida aivojen toimintaa, herää kysymys, voidaanko sitten rakentaa kone, joka toimii aivojen tavoin. Kuitenkaan aivojen toiminnasta ei voi ottaa toistaiseksi mallia, kun kukaan ei tiedä miten aivot toimivat.

Puutteistaan huolimatta nykyiset syvät neuroverkot voisivat olla hyvä lähtökohta aivokuoren pylväiden (mielen mikropiirien) mallintamiseen ja niitä aivojen hierarkkisen rakenteen mukaisesti yhteen kytkemällä autonomisen tietoisen ajattelevan artefaktin kehittämiseen.

Voisimme ehkä aloittaa tarkemman keskustelun niin, että kertoisit minkälaisia visioita sulla mahdollisesti tästä aihepiiristä on?

[4] Suurten mittakaavojen suhteellisuusteoria, pienten mittakaavojen kvanttimekaniikka ja niiden yhdistäjäksi kaavailtu kvanttipainovoimateoria ovat kiinnostavia asioita. Ei kuitenkaan ole mitään syytä epäillä, ettei tietoisen ihmismielen toimintaperiaatteet löytyisi ihmisen mittakaavaan kuuluvista asioista. Tästä syystä pidän itse mielekkäänä keskittyä siihen miten ihmismielen toiminta voitaisiin kuvata aivojen materiaalisten prosessien käynnissä olemisena, jonka olemassaolo myös päättyy näiden prosessien pysähtyessä aivokuolemassa.

[1] En suhtaudu vähättelevästi periaatteeseen, vaan vähättelevästi omiin innostumisiini asiasta, sillä kuvittelin sen olevan niin ilmeinen, että se olisi aktiivisessa käytössä. Vaikka sitä joissain yhteyksissä yritetään soveltaa, sen empiirinen tutkiminen on hankalaa koska teoria tai periaate vaikuttaisi olevan liian epätarkka, jotta se asettaisi testattavia reunaehtoja prosesseille, jotka noudattavat periaatetta. Mutta varmasti kun kehitys kehittyy ja keksitään enemmän luonnosta ja periaatteesta, varmasti jossain välissä sellaista testaavakin löytyy, joka kertoisi, onko periaate toiminnassa tai millä tavalla sitä olisi fiksattava, jotta vastaavuus löytyisi.

[2] No varsinkin vielä, kun ei tiedetä miten FEP esiintyy biologisissa prosesseissa, se miten se aivojen tasolla ilmenee, jos ylipäätään ilmenee, on tietysti avoin kysymys.

[3] Juu en minäkään tiedä, miten aivot toimivat ja filosofisena ajattelujumppana minäkin noita tekoälyanalogioita viljellen. Omat analogiani keskittyvät lähinnä kahden keinotekoisen neuronin ja niiden logiikkaa noudattavan yksinkertaisen keinotekoisen neuroverkon systeemien analogioihin ja niitä sitten yleistän, oli sille oikeutus tai sitten ei. Eli se millaisia erilaisia verkkoja noista muodostetaan, jotta verkot vastaisivat aivojen verkkoja ja miten niitä keskenään yhdistetään, jotta syntyisi aivoille kokonaisuudessaan analogia, siitä minulla ei ole käsitystä.

[4] Olen tästä samaa mieltä.

[2] No varsinkin vielä, kun ei tiedetä miten FEP esiintyy biologisissa prosesseissa, se miten se aivojen tasolla ilmenee, jos ylipäätään ilmenee, on tietysti avoin kysymys.

Ite ajattelisin että se ilmenee just tona havaintojen ja mototristen toimintojen bayesilaisena ennustamisena , interoseptiivisen osaston funktiona. Aivot yrittää siis ennustaa bayesilaisella logiikalla optimaalisia motorisia toimintoja testatakseen hypoteesejaan joiden tehtävä on huolehtia tuosta kehon energiabudjetista ja rakenteen itseäsäilytyksestä. Eli se energiatehokkuus saavutettas just ton ennustamisen avulla.
Tollanen kuva ainakin jäi tosta lexin ja kallen keskustelusta. Voi olla tietty että olen ymmärtänyt ton päin honkia.

[3] Juu en minäkään tiedä, miten aivot toimivat ja filosofisena ajattelujumppana minäkin noita tekoälyanalogioita viljellen. Omat analogiani keskittyvät lähinnä kahden keinotekoisen neuronin ja niiden logiikkaa noudattavan yksinkertaisen keinotekoisen neuroverkon systeemien analogioihin ja niitä sitten yleistän, oli sille oikeutus tai sitten ei. Eli se millaisia erilaisia verkkoja noista muodostetaan, jotta verkot vastaisivat aivojen verkkoja ja miten niitä keskenään yhdistetään, jotta syntyisi aivoille kokonaisuudessaan analogia, siitä minulla ei ole käsitystä.

Mä en näistä tekoälyhommista niin ymmärrä mut se mikä tos tekoälyhommassa eniten mieityttää on että miten se hoitas ton inputin käsittelyn tietoisuuden kannalta siitä oleellisimmasta osasta eli siäsisestä miljööstä, jonka pohjalta luodaan nuo tietoisuuden perusominaisuudet eli se miltä tuntuu.
Tonne märkään lihaan uppoavilla interoseptiivisen hermoston osillahan ei ole aksoneita suojaavaa myeleenikerrosta eikä visiin aivoveriesteitä ja tuo kehon tilan signalointihan tapahtuu ei ainoastaan siellä hermopäätteissä vaan kehon eri kemikaaligradientit stimuloivat hermosolua koko aksonin mitalta vaikuttaen varmaankin siihen milloin ja millä vahvuudella signaaleja lähetetään etiäpäin. En tiedä miten tossa se joko tai logiikka toimis?
Eli ehkä ton näen tekoälytietoisuuden tutkimuksen ongelmana yleisesti että se keskittyy ainoastaan noihin aivojen prosessien simuloimiseen unohtaen että se tietoisuus nousee kuitenkin aivojen ja muun kehon yhteistyöstä.
Voi tietenkin olla että toi ei oo ongelma kun omassa päässäni mut tollasii ajatuksii tosta aiheesta.

Tos muuten jotain pohdintaa siitä miten niitä verkkoja muodostetaan ja miten aivot degeneroinnin avulla kykenee toteuttamaan energiatehokkaasti ton kompleksisuuden ja evolutiivisena etuna ilmeisesti myös että se tekee systeemistä robustin potentiaalista damagea vastaan. Tonhan vois ehkä kuvitella toteuttavan myös sitä vapaan energian periaatetta estämällä systeemiä leviämästä käsiin. Ei oma pätevyys riitä kyl arvioimaan kuinka asianmukainen kuvaus toi on aivotoiminnasta mut lähtökohtaisesti hyvältä kuulostaa omiin korviin.

What is a brain?

A brain is a network of billions of communicating neurons, bathed in chemicals called neurotransmitters, which permit neurons to pass information to one another (Doya, 2008; Bargmann, 2012). The firing of a single neuron (or a small population of neurons) represents the presence or absence of some feature at a moment in time (Deneve, 2008; Deneve and Jardri, 2016). However, a given neuron (or group of neurons) represents different features from moment to moment (e.g. Stokes et al., 2013; Spillmann et al., 2015) because many neurons synapse onto one (many-to-one connectivity), and a neuron’s receptive field depends on the information it receives (i.e. depends on its neural context in the moment; McIntosh, 2004). Conversely, one neuron also synapses on many other neurons [one-to-many connectivity\ (Sporns, 2011; Sterling and Laughlin, 2015)] to help implement instances of different psychological categories. As a consequence, neurons are multipurpose [for evidence and discussion, see (Barrett and Satpute, 2013; Anderson, 2014; Anderson and Finlay, 2014)], even in subcortical regions like the amygdala (Cerf, personal communication, 30 July 2015).2

When the brain is viewed as a massive network, rather than a single organ or a collection of ‘mental modules’, it becomes apparent that this one anatomic structure of neurons can create an astounding number of spatiotemporal patterns, making the brain a network of high complexity (Sporns, 2011; Bullmore and Sporns, 2012; Rigotti et al., 2013). Natural selection prefers high complexity systems as they can reconfigure themselves into a multitude of different states (Whitacre, 2010; Whitacre and Bender, 2010; Sterling and Laughlin, 2015).

The brain achieves complexity through ‘degeneracy’ (Edelman and Gally, 2001), the capacity for dissimilar representations (e.g. different sets of neurons) to give rise to instances of the same category (e.g. anger) in the same context (i.e. many-to-one mappings of structure to function). Degeneracy is ubiquitous in biology, from the workings inside a single cell to distributed brain networks (e.g. see Tononi et al., 1999; Edelman and Gally, 2001; Marder and Taylor, 2011). Natural selection favors systems with degeneracy because they are high in complexity and robust to damage (Whitacre and Bender, 2010). Degeneracy explains why Roger, the patient who lost his limbic circuitry to herpes simplex type I encephalitis, still experiences emotions (Feinstein et al., 2010) and why monozygotic twins with fully calcified basolateral sectors of the amygdala [due to Urbach-Wiethe disease (UWD)] have markedly different emotional capacity, despite genetic and environmental similarity (Becker et al., 2012; Mihov et al., 2013). Degeneracy also explains how a characteristic can be highly heritable even without a single set of necessary and sufficient genes (e.g. Turkheimer et al., 2014).
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5390700/

[MooM]

Mä ymmärsin tosta lexin ja Kallen keskustelusta niin että toi vapaa energia homma olis enemmän periaate kun teoria. Sit ehkä teoria enemmän yrittäisi selittää miten fysikaalinen systeemi tota periaatetta yrittää toteuttaa sikäli kun yrittää. Mut mä en noista tieteen käyttämistä käsitteistä niin ymmärrä että voin kyl tossa ajatella ihan päin honkia. Todennäköisesti. No mut itse olen jo nyt lyhyessä ajassa ehtiny vapaaseen energiaan ihastumaan niin aion siinä roikkua jatkossakin.

Juu tutukimuksen alla ovat edelleen sen implikaatiot, jotta voisi testata, millä tavalla periaate luonnossa ilmenee.

Wikipediassa on kasa linkkejä, joissa on mallin sovelluksia neurotieteen eri ilmiöihin
https://en.wikipedia.org/wiki/Free_energy_principle

Niistä varmaan voi aloittaa pureskelun.

Kiitos tosiaan vihjeestä. Pitää yrittää jossain välissä tutustua noihin linkkeihin tarkemmin. Osassa otsikon perusteella keskitytään periaatteeseen, mutta oli siellä käytännön tutkimuksiltakin vaikuttavia linkkejä. Ilmeisen nuori periaate/teoria sillä vaikuttaisi olevan aktiivisen tutkimisen kohteena. Ja hyvä niin, näin lupaavia ideoita harvoin keksitään.

Joo, osa on sen matemaattisen mallin perusteita, mutta näyttää siellä olevan kokeellistakin tutkimusta. Tai ainakin post hoc -analyyseja. Neurotieteellistä dataahan on pilvin pimein ja koko ajan enemmän valmiina open data -paketteina vapaasti käytettävissä.

Noita linkkejä on paljon ja en osaa amatöörinä sanoa kaikaista, mitä laatua ovat, joten syötin linkkilistan ChatGPT:lle ja kysyin mitkä vaikuttavat linkeiltä empiirisiin tutkimuksiin ja ainakin nämä neljä vaikuttaisivat sellaisilta

Fiorillo, Christopher D.; Tobler, Philippe N.; Schultz, Wolfram (2003) - "Discrete Coding of Reward Probability and Uncertainty by Dopamine Neurons". Tämä tutkimus on kokeellinen ja käsittelee dopamiinineuronien toimintaa palkinnon todennäköisyyden ja epävarmuuden käsittelyssä.

Brown, Harriet; Friston, Karl J. (2012) - "Free-Energy and Illusions: The Cornsweet Effect". Tämä tutkimus yhdistää teoreettisen mallinnuksen ja kokeellisia tuloksia tutkiakseen, kuinka vapaan energian periaate selittää tiettyjä optisia illuusioita.

Mirza, M. Berk; Adams, Rick A.; Mathys, Christoph; Friston, Karl J. (2018) - "Human visual exploration reduces uncertainty about the sensed world". Tässä tutkimuksessa on käytetty kokeellisia menetelmiä ihmisen visuaalisen tutkimisen tutkimiseen ja sen vaikutukseen ympäristöön liittyvän epävarmuuden vähentämisessä.

Adams, Rick A.; Perrinet, Laurent U.; Friston, Karl (2012) - "Smooth Pursuit and Visual Occlusion: Active Inference and Oculomotor Control in Schizophrenia". Tässä tutkimuksessa yhdistyy teoreettinen malli ja empiirinen tutkimus, joka tarkastelee aktiivista inferenssiä ja okulomotorista kontrollia skitsofreniassa.

Katsauksia, joissa ehkä viittauksia empiirisiin tutkimuksiin.

Friston, Karl (2010) - "The free-energy principle: a unified brain theory?". Tämä artikkeli on laaja katsaus, joka esittelee vapaan energian periaatteen ja yhdistää sen moniin eri neurotieteellisiin ja psykologisiin ilmiöihin, mukaan lukien empiiristen tutkimusten löydöksiä.

Knill, David C.; Pouget, Alexandre (2004) - "The Bayesian brain: The role of uncertainty in neural coding and computation". Tämä artikkeli on katsaus, joka tarkastelee Bayesiläistä lähestymistapaa aivojen toimintaan, erityisesti epävarmuuden käsittelyyn hermostollisessa koodauksessa ja laskennassa. Se yhdistelee useita empiirisiä tutkimuksia ja teoreettisia näkemyksiä.

Friston, Karl; Feldman, Harriet (2010) - "Attention, Uncertainty, and Free-Energy". Tämä artikkeli on katsaus, joka käsittelee vapaan energian periaatteen soveltamista huomion ja epävarmuuden tutkimuksessa, ja siinä viitataan lukuisiin empiirisiin tutkimuksiin.

Ja ainakin näissä voisi olla jotain jälkikäteistä tutkimustulosten tutkintaa.

Friston, Karl; Ao, Ping (2012) - "Free Energy, Value, and Attractors". Tässä artikkelissa tarkastellaan olemassa olevaa dataa ja teoreettisia kehyksiä uudelleen vapaan energian ja vetovoimapisteiden näkökulmasta, mikä saattaa sisältää post hoc -tyyppisiä analyysejä olemassa olevasta kirjallisuudesta.

Friston, Karl; Mattout, Jérémie; Kilner, James (2011) - "Action understanding and active inference". Tässä tutkimuksessa analysoidaan uudelleen aikaisempia havaintoja aktiivisen inferenssin teorian valossa, mikä voi sisältää post hoc -analyyseihin verrattavissa olevia elementtejä.

Näköjään visuaaliseen prosessointiin liittyviä on useita.

Edit: Se on sinänsä ymmärrettävää, koska (primaarinen) visuaalinen alue on havaintoketjun alussa suhteellisen erillinen systeemi ja toisaalta se on aivoalue, joka a) tunnetaan varsin hyvin niin toiminnan kuin rakenteen kannalta, ja b) jonka mittaaminen/kuvantaminen on aika helppoa.

[Naturalisti]

Mä ymmärsin tosta lexin ja Kallen keskustelusta niin että toi vapaa energia homma olis enemmän periaate kun teoria. Sit ehkä teoria enemmän yrittäisi selittää miten fysikaalinen systeemi tota periaatetta yrittää toteuttaa sikäli kun yrittää. Mut mä en noista tieteen käyttämistä käsitteistä niin ymmärrä että voin kyl tossa ajatella ihan päin honkia. Todennäköisesti. No mut itse olen jo nyt lyhyessä ajassa ehtiny vapaaseen energiaan ihastumaan niin aion siinä roikkua jatkossakin.

Juu tutukimuksen alla ovat edelleen sen implikaatiot, jotta voisi testata, millä tavalla periaate luonnossa ilmenee.

Wikipediassa on kasa linkkejä, joissa on mallin sovelluksia neurotieteen eri ilmiöihin
https://en.wikipedia.org/wiki/Free_energy_principle

Niistä varmaan voi aloittaa pureskelun.

Säätö- ja systeemitekniikassa on pitkään käytetty monimuuttujamalleja mallintamaan monimutkaisia, toiminnallisesti tuntemattomia prosesseja. Nämä mallit ja niiden parametrit muodostetaan empiirisen datan pohjalta, joten systeemin tuntemattomat osat voidaan korvata hypoteettisilla malleilla, joita voidaan säätää ajonaikaisesti.

Jos vapaan energian periaatetta pidetään vastaavanlaisena teoreettisena viitekehyksenä, jota käytetään aivojen toiminnan mallintamiseen, on tärkeää huomata, että kyseessä on hypoteettinen malli, ei aivojen todellisten rakenteiden toiminnallinen kuvaus. Periaatteen sanotaan yhdistävän Bayesilaisen päättelyn ja aktiivisen toiminnan, joissa ennusteet ohjaavat toimintaa ja aistillinen palaute jalostaa niitä. Tämä malli tarjoaa laaja-alaisia näkökulmia aivojen toiminnan, havainnon ja käyttäytymisen ymmärtämiseen, mutta se ei kuitenkaan kuvaa suoraan aivojen neuraalisia prosesseja.

On edelleen selvittämättä, miten aivot konkreettisesti vähentävät yllätystä tai epävarmuutta tekemällä ennusteita sisäisten mallien perusteella ja päivittämällä niitä aistisyötteen avulla. Teoreettisesti on selvää, että aivot pyrkivät jatkuvasti sovittamaan sisäisen mallinsa ulkoiseen maailmaan ennusteen tarkkuuden parantamiseksi, mutta tämä ei tarkoita, että aivoissa toimisi Bayesilainen laskukone. Todellisuus on sellainen kuin on, ja käsityksemme siitä tallentuu mielen prosesseihin ajattelu- ja käyttäytymistottumuksina, jotka ennustavat tulevaa ja päivittyvät empiiristen kokemusten perusteella. Vapaan energian periaate voi siis tarjota hyödyllisen mallin aivojen ennustevirheiden minimoinnin kuvaamiseen, vaikka se ei olekaan suora kuvaus aivojen rakenteellisesta toiminnasta.

Vapaa energia on mielestäni kuitenkin ymmärrettävä tässä vain teoreettisena käsitteenä, eikä se oikeuta tekemään mitään monadologisia oletuksia eikä muitakaan hyppyjä henkiseen todellisuuteen.