Toinen puoli kolikosta sukupolvien takaisten vääryyksien väkivallalla kostamisen osalta on tietenkin niitten kompensoiminen taloudellisesti, eli rahalla, jonka vastaanottamisessa varsinkin juutalaiset ovat kunnostautuneet, kun lapsenlapsenlapsetkin saavat yhä kompensaatiota siitä että isoisoisänsä poltettiin keskitysleirin uunissa.Wisti kirjoitti: ↑13 Tammi 2025, 23:02Valotapa sinä sitä toista puolta, kun pätevä lienet ja kaukana niin pyhästä kuin homppelistakin.Brainwashed kirjoitti: ↑13 Tammi 2025, 22:53Tuolla kolikolla on kaksi puolta, joista kaltaisesi tekopyhät homppelit näkevät vain sen toisen.Wisti kirjoitti: ↑13 Tammi 2025, 20:17Ajatteletko sinä aivan tosissasi, että vaarisi paha teko on sinun moraalikäsitystesi mukaan oikein kostaa sinun lapsellesi? Eikö tuo ole hirviön puhetta, ei tuntevan ihmisen?Ertsu kirjoitti: ↑13 Tammi 2025, 20:06Miksi valtioilla on oikeus kostoon, mutta ihmisillä ei? Jos jonkin valtion kaupunkeja pommitetaan toisen valtion toimesta, niin sillä ensimmäisellä valtiolla on oikeus kostoon. Kyllä kostonhimo on ihmismielen alkeellisimpia ominaisuuksia, mutta laki ei sitä salli. Yleensä kostoa voi toteuttaa vain sodassa tai siihen verrattavassa tilanteessa.Wisti kirjoitti: ↑13 Tammi 2025, 19:36Voisitko selittää tarkemmin näitä moraalisia periaatteitasi? Jumala mainostaa kostavansa kolmanteen ja neljänteen polveen saakka.Ertsu kirjoitti: ↑13 Tammi 2025, 19:21Pitikö tuon olla kysymys? Jos piti, niin vastaan, että moraalinen oikeus on. Laillista oikeutta ei ole.Wisti kirjoitti: ↑13 Tammi 2025, 18:17Katsotko, että esimerkiksi minulla on oikeus ampua suomalaisia, joiden esi-isät ovat teloittaneet sukulaiseni.Ertsu kirjoitti: ↑12 Tammi 2025, 10:41Kyllä mun mielestäni toi pohjanmaalaisten kosto ryssille oli ihan oikeutettua, vaikka niistä hirmuteoista oli kulunutkin 200 vuotta. Sitä tulevaa kostoa kannattaisi miettiä siinä vaiheessa, kun tekee niitä hirmutekoja. Natsitkin tappoivat lapsia vain siksi, että he halusivat välttää tulevan koston.Damokles kirjoitti: ↑12 Tammi 2025, 10:23Historia on yksi hyvä syy listiä ihmisiä. Uskonnon lisäksi. Meillä on historiallinen (Jollakin tapaa kollektiivinen muisti) muisti ja sen perusteella viha voi jatkua vuosituhansia. Vanhimpia lienee juutalaisten ja palestiinalaisten jatkuva nokittelu ja tuhoamisvimma. Kun kukaan ei halua katkaista kierrettä niin se jatkuu ikuisesti.Ertsu kirjoitti: ↑12 Tammi 2025, 10:12 Katoin Ylen areenasta tuollaisen dokumentin kuin Verinen Viipuri.
https://areena.yle.fi/1-2654516
Siinä kerrottiin, kuinka sisällissodan lopulla Viipuriin tuotiin Pohjanmaalta suojeluskuntalaisia, joilla oli erityinen ryssäviha. He käskivät ihmisiä sanomaan "yksi kaksi...". Jotkut sanoivat "juksi kaksi", jolloin heidät vietiin heti ammuttaviksi. Pohjanmaalaisilla oli erityinen syy ryssävihaansa.
"Pohjanmaan hävitys ja terrori siviiliväestöä kohtaan
Pohjois-Pohjanmaata ei miehitetty, mutta väestötappiot siellä olivat isonvihan aikana noin 6 100 henkeä eli neljännes alueen väestöstä.[20] Alueella liikkui muutaman sadan ratsumiehen muodostamia nopealiikkeisiä kasakkayksiköitä. Pohjanmaalla venäläisten terrori ja siviilien kidutus olivat systemaattisia. Väkivalta kohdistui kiinni saatuun siviiliväestöön ja pappeihin. Raiskaukset ja joukkoraiskaukset olivat 1700-luvulla yksi vakiintuneista sodankäynnin menetelmistä, ja naisia kuljettiin vangittuina Turun ja Porin sotilasleireille.[17][21] Suurin yksittäinen veriteko tapahtui Hailuodossa 29. syyskuuta 1714, kun 200 kasakkaa tappoi yhdessä yössä noin 800 henkeä kirveillä.[22]
Pahimpia Pohjanmaan murhavuosia olivat 1714–1716, useimmilla muilla alueilla aiemmin. Erään rauhan tulon jälkeen kootun luettelon mukaan venäläiset olivat surmanneet Pohjanmaalla 4 064 henkilöä ja vieneet pois 4 784 henkilöä. Pääosa surmatuista oli kotoisin maakunnan pohjoisosasta.[5]
Venäläiset kasakat ottivat ruokansa vallatusta maasta ryöstämällä, minkä tähden paikalliset asukkaat joutuivat turvautumaan korvikeruokaan ja monin paikoin väkeä nääntyi nälkään."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Isoviha#P ... A4_kohtaan
Sinä antaisit tämän oikeuden myös meille ihmisille?
![]()
Toivon kuitenkin, että sinulla on asiasta muutakin sanomista kuin tuo lapsekas vittuilu.
Amerikan neekerit eivät ole olleet yhtä menestyksekkäitä kompensaation saamisessa, mikä johtunee kollektiivisesti heikosta ÄOstaan.

