Ateismi johtaa viimetorstailaisuuteen

[Stadin öljylanne]

Etkö omasta mielestäsi ole jo esittänyt tämän haastosi lukuisia kertoja: sinun mielestäsi, siispä olen väärässä.

En minä ketään tuomitse väärässä olevaksi. Näissä jutuissa kun ei ole varmasti oikeaa tai varmasti väärää vastausta. Olen siis esittänyt vain oman näkemykseni, en totuuksia.

Onko egosi tosiaan noin heikko, että alat uhriutumaan, jos joku on kanssasi eri mieltä?

Ei tosiasioiden myöntäminen kai mitää uhriutumista ole.

Mutta se on uhriutumista,

Mutta ottaen huomioon käsitteille ymmärtämäsi merkitysavaruuden rajoitteet, ehkä nöyryyten/ylimääräinen varovaisuuteni on sinun maailmankaikkeudessasi uhriutumisen synonyymi.

Tähän on paha ottaa kantaa, kun en tosiaan ymmärrä sinun merkitysavaruuttasi.

Enkä minä mitään nöyryyttä kaipaa, tämä on vapaata keskustelua.

Enköhän minä ole sanonut sinulle jo kaiken tarpeellisen tässä ketjussa.

[Naturalisti]

Ehkä tässä kohtaa voin vielä palata aiempaan jo sivulla 8 esittämäni ( viewtopic.php?p=391011#p391011) kohteliaaseen toiveeseeni: Rehellisesti sanottuna en ole vielä varma, mihin tarkkaan kysymykseesi lopulta pyrit — ja se tekee tästä keskustelusta entistäkin kiinnostavamman. Olisi hienoa, jos avaisit vähän enemmän omaa ajatteluasi suhteessa vakiintuneisiin filosofisiin perinteisiin…

Olen pyrkinyt vastaamaan kysymyksiisi omasta näkökulmastani, joka rakentuu materialistiseen ontologiseen realismiin, epäsuoraan tietoteoreettiseen realismiin ja fiktionalismiin sosiaalisten ja matemaattisten rakenteiden osalta. Siksi omat vastaukseni luonnonlakien pysyvyyttä tai vakiokysymyksiä kohtaan nojaavat siihen, mitä empiirinen toistuvuus sallii — ei niinkään siihen, mistä jokin vakio ”tietää olevansa vakio”.

Ymmärrän, että sinua kiehtoo kysymys ”mistä luonnonlait tulevat” tai ”mikä mekanismi ylläpitää vakiotilaa” — ja että pelkkä toteamus ”ne nyt vain ovat näin” ei tyydytä. Siksi kysyisin: olenko ymmärtänyt oikein, että lähestyt asiaa jostakin seuraavista näkökulmista?

- Epäilet, että materialistinen realismi ei riitä selittämään rakenteellisen jatkuvuuden taustalla olevia periaatteita?
- Koet metafyysisen alkuperäkysymyksen (esim. miksi jokin vakio saa juuri tuon arvon) edellyttävän jotain enemmän kuin havaittuun toistuvuuteen perustuvaa mallintamista?
- Näet hierarkisen edeltäjyyden keinona kuvata alkuperän rakennetta — ei ajallisesti, vaan käsitteellisesti?

Jos jokin näistä osuu — tai ei osu — kuulisin mieluusti, mitä filosofista lähtökohtaa itse kannatat. Ontologinen idealismi? metafyysinen konstruktionismi? jollain tavoin uudelleensanoitettu empirismin ja rationalismin yhdistelmä? Se auttaisi ymmärtämään, mikä juuri sinun ajattelussasi tekee luonnonlakien pysyvyydestä haastavan kysymyksen.

Nimittäin juuri tästä alkaa se tarinallinen ero: minä näen luonnon toimintamallit tarinana, jonka uskottavuus rakentuu empiirisestä käyttökelpoisuudesta — sinä taas ehkä kysyt, mikä tarina voisi kertoa miksi juuri tämä maailma on sellainen, että se on ylipäätään mallinnettavissa. Tämä ei ole sivuseikka — se on keskustelumme ydin.

Odotan mielenkiinnolla vastaustasi. Tästä voisi kehittyä kiintoisa dialogi, jos ymmärtäisimme mistä kukin puhuu. Toisinsanoen avaatko hiukan lisää sitä verhoa, joka yhä peittää peittää oman ajattelusi perusteita.

viewtopic.php?p=391403#p391403

Linkin takana on osa pohdinnoistani. Joka liittyy laajemmin kehittelemääni informaatioteoriaan. Mutta informaatioteoriani on linkin takana olevaa visiotani huomattavasti vaikeampi testata kokeellisesti kun sen päävisio on se että se ennusttaa kaiken juuri niin kuin milyä luonto näyttää, joten sitä minun täytyy vielä kehittää jotta voisin simuloida sitä pyyttonilla tai R:llä, jotta voisin katsoa johtaako sekään mihinkään vai oliko sekin jälleen yksi sellaisia teorioita, joita ei voi falsifioida.

Yritin pyytää sinua tarkentamaan ajattelusi filosofisten lähtökohtien määrittelyä, mutta sen sijaan kiirehdit kuvaamaan simulaatio ideaa, joka sinällään kuulostaa kiinnostavalta, mutta kaipaisi vielä filosofisen perustan tarkennusta. Sen ymmärtäminen oln välttämätöntä, että me muutkin pääsisimme kartalle ja voisimme myös arvioida pystytkö itse kartalla.

Onko tämä ketju siinä tapauksessa oikea ketju sinulle?

No mikä nyt vituttaa? Palstalaisten näkemykset ei miellytä?

Ei minua mikään vituta. Mutta kieltämättä oletin, että kaikki asiat eivät olisi tiedepalstalaisille itsestäänselvyyksiä. Tiede kun käsittääkseni voi kehittyä vain niiltä osin kuin sen ilmiöt eivät ole itsestäänselviä. Tosin sen sijaan, että tieissä olisi mitään kehitettävää tai ainakaan niiltä osin kuin itse luulen, todennäköisesti se, että asiat eivät ole minulle itsestäänselviä selittyy jo ihan silläkin, että en ole riittävän älykäs ymmärtämäään itsestäänselvyyksiä. Selittäisi hyvin sen miksi olen ihmetellyt ketjun aihetta viimeiset muutamat viikot simoloiden satunnaismatriisiteoriaa Google Colabissa. Kai tämän ajan olisi voinut käyttää hyödyllisemminkin. Ainakaan ei ehkä olisi kannattanut tulla tiedepalstalle ajatuksineen, joilla ei voi voittaa väittelyitä. Täällä kun perinteisesti keskustelijat huudetaan suohon heti ensimmäisinä.

Sulla kun tuntuu nuo filosofiat, teleologiat, patologiat... olevan hanskassa, niin kerro pois, että miksi maailma toimii niin kuin se toimii.

Visioni on että luonnonlait, vakiot ja ulottuvuudet voivat olla sellaisia kuin ovat vain sen vuoksi, että ne ovat luonnon epälineaalisuuksista seuraavia tilastolisia väistämättömyyksiä. Toki jo havaitut luonnonlait voisivat itsekin olla jo sellaisia, mutta jotain jää mielestäni puuttumaan. Tämämselittyy todennäköisemmin sillämettä olen liian hihhuli ymmärtääkseni selvää järkeä. Ongelma minulla edellisen lisäksi on noiden epälineaarisuuksien parempi määritteleminen, jotta visiotani voisi testata.

Visioni tulisi siis ennustaa, että satunnaisuus luonnossa ei ole täysin satunnaista, vaan siinä olisi stokastisten fraktaaliteorioitten, perkolaation ja tai satunnaismatriisiteorian kaltaisia poikkeamia puhtaaseen satunnaisuuteen, joita nykyteoriat eivät ennusta.

Kosmisessan mikroaaltotaustasäteilyssä on tällaisia puhtaasta satunnaisuudesta poikkeavia säännönmukaisuuksia kuten Penrosen ympyrät, tämän lisäksi tai niistä johtuen galakseilla on kaiketi havaittu olevan taipumus sijoittua pallomaisiksi rakenteiksi. Ne voidaan varmasti selittää jollain fiksummallakin tavalla vaikka kaiketi tyhjentävää teoriaa tai tapaa muokata standarditeoriaamme ei vielä ole löytynyt, tai jos on löytynyt asiantuntemattomuuteni vain jälleen materialisoituu esimerkiksi siinä. Joka tapauksessa riittävän heikko jotta sitä on vaikea havaita mutta riittävän voimakas jotta se saa aikaan visioimani vaikutuksen pitäisi löytyä, mutta sitä ennen pitäisi vain selvittää tuo epälineaarisuus. Ja sen jelkeen se ennustaako se kosmisen mikroaaltotaustasäteilyn ympyrät ja simuloidat Google Colabissa josko niistä emergoituisi kvanttikenttäilmiöitä.

Eli ehkäpä tämä hienovarainen epälineaarinen mekanismi, joka saisi säännönmukaisuuksia aikaan kosmisessa mikroaaltotaustasäteilyssä saisi aikaan kvanttikenttäteorioiden ilmiöt, yleisen suhteellisuusteorian ilmiöt ja klassisen mekaniikan ilmiöt tilastollisina väistämättömyyksinä.

Matemaattista formalismia en ole vielä yrittänyt visiolleni etsiä, sillä visioni on vasta täysin alkutekijöissään. Olen simuloinut uutterasti satunnaismatriisiteoriaa (RMT) erilaisilla menetelmillä Google Colabissa ja RMT:n tunnetut ilmiöt ja kuinka ne käyttäytyvät alkavat olla minulle ainakin joiltain osin intuitiivisia, mutta stokstisia fraktaaliteorioita ja perkolaatiota tätyy vielä tutkia. Josko niiden epälineaarisuudessa olisi RMT:stä sillä tavalla eroavia ominaisuuksia, että onnistuisin ymmärtämään kolmikon avulla joitain yleisempiä sääntöjä, joiden avulla onnistuisin simuloimaan kvanttikenttäteorioiden ilmiöitä ilman kvanttikenttäteorioitten yhtälöitä. Yleisen suhteellisuusteorian ilmiöitä ilman yleisen sihteellisuusteorian yhtälöitä ja niin edelleen. RMT:tä esimerkiksi käytetään jo tiettyjen kvanttimekaniikan ongelmien ymmärtämiseen, joten ehkä noilla vastaavilla satunaisuuksien epälineaariseen käsittelyyn rakennetuilla muilla menetelmillä voisi olla myös yhtymäkohtia esimerkiksi kvanttimekaniikkaan. Edellyttää vain paljon mielikuvitusta, jota minulla ei ole, joten harrastukseni etenee varsin hitaasti.

Ja vaikka ennen sitä, aluksi perustele ketjun otsikon väittämä: "Ateismi johtaa viimetorstailaisuuteen".

Luonto todennäköisesti aivottomana olinona ei voi olla muuta kuin epälineaarista kohinaa, missä kohina on sitä, ettei luonto tiedä ollakko olemassa vai eikö olla olemassa, joten se voi olla vain noiden kahden mahdollisen tilan välillä jatkuvaa satnnaista vaihtelua eri annoksin. Epälineaarisuudesta seuraa, että kohinassa säilyy rakenteita tilastollisina väistämättömyyksinä.

Jos tilastolliset säännönmukaisuudet satunnaisista alkioista kiinnostaa, suosittelen tutustumista satunnaismatriisiteoriaan. Jos taas olet satunnaisuuksien matemaattisessa käsittelyssä asiantuntija, voisitko ehdottaa vastaavia lisää? Itse kun en ole alan asiantuntija. Palatakseni aivottomaan luontoon. Sillä ei ole muistia vaihdellessaan olemasssaolevien ja olemattomien väliltä, joten kaikki minkä me nyt näemme, ei sisällä historiaa, vaan se on tässä ja nyt rakentunut satunnaisesta kohinasta ja rakenteet kuten säännönmukaisuudet tai muistamamme asiat eivät ole seurausta edeltävistä tiloista vaan ovat tässä ja nyt vaikuttavasta satunnaisuuden epälineaarisuuden realisoitumisia.

Viimetorstailaisuus kuvaa mielestäni ideaa hyvin. Tosin opin viimetorstailaisuuden joskus ehkä 20 vuotta sitten enkä muista sen jälkeen oppineeni parempaa olkiukkoa tai ainakaan sellaista, jonka ydinviesti voisi sopia tähän ajatukseeni sellaisena sopivan keveänä läppänä. Epäonnekseni huomadin että tiede palstalla tällainen läppä koetaan vastenmieliseksi.

Mutta tosiaan teoriani on vasta lähtökuopissaan. Ja ottaen huomioon, kuinka vähän ideoita täällä kellään muullakaan on keskusteluun vielä tässä vaiheessa kertynyt, taitavat teoriamme itse kullakin olla vielä lähtökuopissaan yleisemminkin.

Tämä kuulostaa monella tavalla kiinnostavalta ja on ilmeisesti varsin omaleimainen lähestymistapa. Samalla palaan kuitenkin vielä toiveeseeni, jonka esitin aiemmin:

Olisi hienoa, jos avaisit vähän enemmän omaa ajatteluasi suhteessa vakiintuneisiin filosofisiin perinteisiin… Näetkö esimerkiksi simulaation kuvaavan todellisuutta sellaisenaan vai toimivan välineenä? Pidätkö matematiikkaa olemassa olevana vai keksittynä järjestelytapana? Pitäisikö luonnon säännönmukaisuudet samaistaa niiden matemaattisiin malleihin vai ei?

Tämänkaltaiset lähtökohdat auttaisivat ymmärtämään, mihin kysymyksesi ”mistä luonto tietää noudattaa luonnonlakeja” viime kädessä tähtää. Olemme ilmiselvästi kiinnostuneita eri asioista: sinä etsit mekanismia ja ennakoit tilastollista struktuuria — minä taas nojaan siihen, mitä empiirinen toistuvuus sallii. Mutta juuri siksi olisi tärkeää selvittää, miten oma ajattelusi filosofisesti asemoituu.

Jatkokommenttisi oli monitasoinen, ja haluaisin liittää siihen vielä oman evoluutiomallini, joka auttaa hahmottamaan, miksi en ajattele kaikkeutta ”kohinana”, vaan jatkuvasti muuntuvana prosessina:

1. Materiaalinen evoluutio: Alkupamauksesta lähtien todellisuus on ollut fysikaalisten reunaehtojen ohjaamaa — ei satunnaista, vaan rakenteellisesti rajattua. Tässä vaiheessa tapahtuu muuntelua, mutta se on kausaalisesti ohjautuvaa. Jälkiä menneisyydestä tallentuu rakenteisiin, jotka vaikuttavat tuleviin muotoihin.

2. Biologinen evoluutio: Emergentti harppaus tuottaa olioita, joilla on geneettinen muisti — säilöttyä informaatiota, joka ohjaa reaktiivista käyttäytymistä. Ne eivät ole tietoisia, mutta ne havaitsevat spatiotemporaalisia invariansseja ja reagoivat niihin lajityypillisesti. Tieto ei synny satunnaisesta kohinasta, vaan eriytyneestä sopeutumisesta.

3. Memeettinen, kulttuurinen evoluutio: Biologisen kehityksen myötä syntyy olentoja, jotka kykenevät tallentamaan tottumuksia — meemejä — ja jakamaan niitä lauman sisällä. Tällä tasolla syntyvät myös tieteelliset ja uskonnolliset maailmanselitykset: ei pelkästä kohinasta, vaan kollektiivisen tarinankerronnan ja symbolisen abstrahoinnin kautta.

Näin ollen: nykyisyyteen tallentuu informaatiota sekä fysikaalisten rakenteiden muodossa, geneettisen perimän muodossa että kulttuuristen merkitysrakenteiden muodossa. Kohina ei ole koskaan yksin tuottanut järjestystä. Järjestys syntyy vuorovaikutuksessa rakenteen ja rajoitteen kanssa — ja sen spatiotemporaalinen jälki säilyy.

Ehdotan, että viimetorstailaisuus eli ”jatkuva luominen” korvataan ”jatkuvan muutoksen” käsitteellä, mikä kuulostaisi paljon osuvammalta — mutta sekon edellyttää, että pääsemme yhteisymmärrykseen siitä, mitä kutsumme ”muutokseksi” ja mitä kutsumme ”rakenteeksi”. Siksi edelleen toivoisin, että jäsentäisit filosofista näkökulmaasi: onko kyse metafyysisestä konstruktiosta, idealismista, kenttäpohjaisesta struktuurista… vai kenties jostain aivan omasta?

Yhteisellä kartalla tästä voisi kehittyä erittäin kiinnostava keskustelu.

[Stadin öljylanne]

Ehkä tässä kohtaa voin vielä palata aiempaan jo sivulla 8 esittämäni ( viewtopic.php?p=391011#p391011) kohteliaaseen toiveeseeni: Rehellisesti sanottuna en ole vielä varma, mihin tarkkaan kysymykseesi lopulta pyrit — ja se tekee tästä keskustelusta entistäkin kiinnostavamman. Olisi hienoa, jos avaisit vähän enemmän omaa ajatteluasi suhteessa vakiintuneisiin filosofisiin perinteisiin…

Olen pyrkinyt vastaamaan kysymyksiisi omasta näkökulmastani, joka rakentuu materialistiseen ontologiseen realismiin, epäsuoraan tietoteoreettiseen realismiin ja fiktionalismiin sosiaalisten ja matemaattisten rakenteiden osalta. Siksi omat vastaukseni luonnonlakien pysyvyyttä tai vakiokysymyksiä kohtaan nojaavat siihen, mitä empiirinen toistuvuus sallii — ei niinkään siihen, mistä jokin vakio ”tietää olevansa vakio”.

Ymmärrän, että sinua kiehtoo kysymys ”mistä luonnonlait tulevat” tai ”mikä mekanismi ylläpitää vakiotilaa” — ja että pelkkä toteamus ”ne nyt vain ovat näin” ei tyydytä. Siksi kysyisin: olenko ymmärtänyt oikein, että lähestyt asiaa jostakin seuraavista näkökulmista?

- Epäilet, että materialistinen realismi ei riitä selittämään rakenteellisen jatkuvuuden taustalla olevia periaatteita?
- Koet metafyysisen alkuperäkysymyksen (esim. miksi jokin vakio saa juuri tuon arvon) edellyttävän jotain enemmän kuin havaittuun toistuvuuteen perustuvaa mallintamista?
- Näet hierarkisen edeltäjyyden keinona kuvata alkuperän rakennetta — ei ajallisesti, vaan käsitteellisesti?

Jos jokin näistä osuu — tai ei osu — kuulisin mieluusti, mitä filosofista lähtökohtaa itse kannatat. Ontologinen idealismi? metafyysinen konstruktionismi? jollain tavoin uudelleensanoitettu empirismin ja rationalismin yhdistelmä? Se auttaisi ymmärtämään, mikä juuri sinun ajattelussasi tekee luonnonlakien pysyvyydestä haastavan kysymyksen.

Nimittäin juuri tästä alkaa se tarinallinen ero: minä näen luonnon toimintamallit tarinana, jonka uskottavuus rakentuu empiirisestä käyttökelpoisuudesta — sinä taas ehkä kysyt, mikä tarina voisi kertoa miksi juuri tämä maailma on sellainen, että se on ylipäätään mallinnettavissa. Tämä ei ole sivuseikka — se on keskustelumme ydin.

Odotan mielenkiinnolla vastaustasi. Tästä voisi kehittyä kiintoisa dialogi, jos ymmärtäisimme mistä kukin puhuu. Toisinsanoen avaatko hiukan lisää sitä verhoa, joka yhä peittää peittää oman ajattelusi perusteita.

viewtopic.php?p=391403#p391403

Linkin takana on osa pohdinnoistani. Joka liittyy laajemmin kehittelemääni informaatioteoriaan. Mutta informaatioteoriani on linkin takana olevaa visiotani huomattavasti vaikeampi testata kokeellisesti kun sen päävisio on se että se ennusttaa kaiken juuri niin kuin milyä luonto näyttää, joten sitä minun täytyy vielä kehittää jotta voisin simuloida sitä pyyttonilla tai R:llä, jotta voisin katsoa johtaako sekään mihinkään vai oliko sekin jälleen yksi sellaisia teorioita, joita ei voi falsifioida.

Yritin pyytää sinua tarkentamaan ajattelusi filosofisten lähtökohtien määrittelyä, mutta sen sijaan kiirehdit kuvaamaan simulaatio ideaa, joka sinällään kuulostaa kiinnostavalta, mutta kaipaisi vielä filosofisen perustan tarkennusta. Sen ymmärtäminen oln välttämätöntä, että me muutkin pääsisimme kartalle ja voisimme myös arvioida pystytkö itse kartalla.

Onko tämä ketju siinä tapauksessa oikea ketju sinulle?

No mikä nyt vituttaa? Palstalaisten näkemykset ei miellytä?

Ei minua mikään vituta. Mutta kieltämättä oletin, että kaikki asiat eivät olisi tiedepalstalaisille itsestäänselvyyksiä. Tiede kun käsittääkseni voi kehittyä vain niiltä osin kuin sen ilmiöt eivät ole itsestäänselviä. Tosin sen sijaan, että tieissä olisi mitään kehitettävää tai ainakaan niiltä osin kuin itse luulen, todennäköisesti se, että asiat eivät ole minulle itsestäänselviä selittyy jo ihan silläkin, että en ole riittävän älykäs ymmärtämäään itsestäänselvyyksiä. Selittäisi hyvin sen miksi olen ihmetellyt ketjun aihetta viimeiset muutamat viikot simoloiden satunnaismatriisiteoriaa Google Colabissa. Kai tämän ajan olisi voinut käyttää hyödyllisemminkin. Ainakaan ei ehkä olisi kannattanut tulla tiedepalstalle ajatuksineen, joilla ei voi voittaa väittelyitä. Täällä kun perinteisesti keskustelijat huudetaan suohon heti ensimmäisinä.

Sulla kun tuntuu nuo filosofiat, teleologiat, patologiat... olevan hanskassa, niin kerro pois, että miksi maailma toimii niin kuin se toimii.

Visioni on että luonnonlait, vakiot ja ulottuvuudet voivat olla sellaisia kuin ovat vain sen vuoksi, että ne ovat luonnon epälineaalisuuksista seuraavia tilastolisia väistämättömyyksiä. Toki jo havaitut luonnonlait voisivat itsekin olla jo sellaisia, mutta jotain jää mielestäni puuttumaan. Tämämselittyy todennäköisemmin sillämettä olen liian hihhuli ymmärtääkseni selvää järkeä. Ongelma minulla edellisen lisäksi on noiden epälineaarisuuksien parempi määritteleminen, jotta visiotani voisi testata.

Visioni tulisi siis ennustaa, että satunnaisuus luonnossa ei ole täysin satunnaista, vaan siinä olisi stokastisten fraktaaliteorioitten, perkolaation ja tai satunnaismatriisiteorian kaltaisia poikkeamia puhtaaseen satunnaisuuteen, joita nykyteoriat eivät ennusta.

Kosmisessan mikroaaltotaustasäteilyssä on tällaisia puhtaasta satunnaisuudesta poikkeavia säännönmukaisuuksia kuten Penrosen ympyrät, tämän lisäksi tai niistä johtuen galakseilla on kaiketi havaittu olevan taipumus sijoittua pallomaisiksi rakenteiksi. Ne voidaan varmasti selittää jollain fiksummallakin tavalla vaikka kaiketi tyhjentävää teoriaa tai tapaa muokata standarditeoriaamme ei vielä ole löytynyt, tai jos on löytynyt asiantuntemattomuuteni vain jälleen materialisoituu esimerkiksi siinä. Joka tapauksessa riittävän heikko jotta sitä on vaikea havaita mutta riittävän voimakas jotta se saa aikaan visioimani vaikutuksen pitäisi löytyä, mutta sitä ennen pitäisi vain selvittää tuo epälineaarisuus. Ja sen jelkeen se ennustaako se kosmisen mikroaaltotaustasäteilyn ympyrät ja simuloidat Google Colabissa josko niistä emergoituisi kvanttikenttäilmiöitä.

Eli ehkäpä tämä hienovarainen epälineaarinen mekanismi, joka saisi säännönmukaisuuksia aikaan kosmisessa mikroaaltotaustasäteilyssä saisi aikaan kvanttikenttäteorioiden ilmiöt, yleisen suhteellisuusteorian ilmiöt ja klassisen mekaniikan ilmiöt tilastollisina väistämättömyyksinä.

Matemaattista formalismia en ole vielä yrittänyt visiolleni etsiä, sillä visioni on vasta täysin alkutekijöissään. Olen simuloinut uutterasti satunnaismatriisiteoriaa (RMT) erilaisilla menetelmillä Google Colabissa ja RMT:n tunnetut ilmiöt ja kuinka ne käyttäytyvät alkavat olla minulle ainakin joiltain osin intuitiivisia, mutta stokstisia fraktaaliteorioita ja perkolaatiota tätyy vielä tutkia. Josko niiden epälineaarisuudessa olisi RMT:stä sillä tavalla eroavia ominaisuuksia, että onnistuisin ymmärtämään kolmikon avulla joitain yleisempiä sääntöjä, joiden avulla onnistuisin simuloimaan kvanttikenttäteorioiden ilmiöitä ilman kvanttikenttäteorioitten yhtälöitä. Yleisen suhteellisuusteorian ilmiöitä ilman yleisen sihteellisuusteorian yhtälöitä ja niin edelleen. RMT:tä esimerkiksi käytetään jo tiettyjen kvanttimekaniikan ongelmien ymmärtämiseen, joten ehkä noilla vastaavilla satunaisuuksien epälineaariseen käsittelyyn rakennetuilla muilla menetelmillä voisi olla myös yhtymäkohtia esimerkiksi kvanttimekaniikkaan. Edellyttää vain paljon mielikuvitusta, jota minulla ei ole, joten harrastukseni etenee varsin hitaasti.

Ja vaikka ennen sitä, aluksi perustele ketjun otsikon väittämä: "Ateismi johtaa viimetorstailaisuuteen".

Luonto todennäköisesti aivottomana olinona ei voi olla muuta kuin epälineaarista kohinaa, missä kohina on sitä, ettei luonto tiedä ollakko olemassa vai eikö olla olemassa, joten se voi olla vain noiden kahden mahdollisen tilan välillä jatkuvaa satnnaista vaihtelua eri annoksin. Epälineaarisuudesta seuraa, että kohinassa säilyy rakenteita tilastollisina väistämättömyyksinä.

Jos tilastolliset säännönmukaisuudet satunnaisista alkioista kiinnostaa, suosittelen tutustumista satunnaismatriisiteoriaan. Jos taas olet satunnaisuuksien matemaattisessa käsittelyssä asiantuntija, voisitko ehdottaa vastaavia lisää? Itse kun en ole alan asiantuntija. Palatakseni aivottomaan luontoon. Sillä ei ole muistia vaihdellessaan olemasssaolevien ja olemattomien väliltä, joten kaikki minkä me nyt näemme, ei sisällä historiaa, vaan se on tässä ja nyt rakentunut satunnaisesta kohinasta ja rakenteet kuten säännönmukaisuudet tai muistamamme asiat eivät ole seurausta edeltävistä tiloista vaan ovat tässä ja nyt vaikuttavasta satunnaisuuden epälineaarisuuden realisoitumisia.

Viimetorstailaisuus kuvaa mielestäni ideaa hyvin. Tosin opin viimetorstailaisuuden joskus ehkä 20 vuotta sitten enkä muista sen jälkeen oppineeni parempaa olkiukkoa tai ainakaan sellaista, jonka ydinviesti voisi sopia tähän ajatukseeni sellaisena sopivan keveänä läppänä. Epäonnekseni huomadin että tiede palstalla tällainen läppä koetaan vastenmieliseksi.

Mutta tosiaan teoriani on vasta lähtökuopissaan. Ja ottaen huomioon, kuinka vähän ideoita täällä kellään muullakaan on keskusteluun vielä tässä vaiheessa kertynyt, taitavat teoriamme itse kullakin olla vielä lähtökuopissaan yleisemminkin.

Tämä kuulostaa monella tavalla kiinnostavalta ja on ilmeisesti varsin omaleimainen lähestymistapa. Samalla palaan kuitenkin vielä toiveeseeni, jonka esitin aiemmin:

Olisi hienoa, jos avaisit vähän enemmän omaa ajatteluasi suhteessa vakiintuneisiin filosofisiin perinteisiin… Näetkö esimerkiksi simulaation kuvaavan todellisuutta sellaisenaan vai toimivan välineenä? Pidätkö matematiikkaa olemassa olevana vai keksittynä järjestelytapana? Pitäisikö luonnon säännönmukaisuudet samaistaa niiden matemaattisiin malleihin vai ei?

Tämänkaltaiset lähtökohdat auttaisivat ymmärtämään, mihin kysymyksesi ”mistä luonto tietää noudattaa luonnonlakeja” viime kädessä tähtää. Olemme ilmiselvästi kiinnostuneita eri asioista: sinä etsit mekanismia ja ennakoit tilastollista struktuuria — minä taas nojaan siihen, mitä empiirinen toistuvuus sallii. Mutta juuri siksi olisi tärkeää selvittää, miten oma ajattelusi filosofisesti asemoituu.

Jatkokommenttisi oli monitasoinen, ja haluaisin liittää siihen vielä oman evoluutiomallini, joka auttaa hahmottamaan, miksi en ajattele kaikkeutta ”kohinana”, vaan jatkuvasti muuntuvana prosessina:

1. Materiaalinen evoluutio: Alkupamauksesta lähtien todellisuus on ollut fysikaalisten reunaehtojen ohjaamaa — ei satunnaista, vaan rakenteellisesti rajattua. Tässä vaiheessa tapahtuu muuntelua, mutta se on kausaalisesti ohjautuvaa. Jälkiä menneisyydestä tallentuu rakenteisiin, jotka vaikuttavat tuleviin muotoihin.

2. Biologinen evoluutio: Emergentti harppaus tuottaa olioita, joilla on geneettinen muisti — säilöttyä informaatiota, joka ohjaa reaktiivista käyttäytymistä. Ne eivät ole tietoisia, mutta ne havaitsevat spatiotemporaalisia invariansseja ja reagoivat niihin lajityypillisesti. Tieto ei synny satunnaisesta kohinasta, vaan eriytyneestä sopeutumisesta.

3. Memeettinen, kulttuurinen evoluutio: Biologisen kehityksen myötä syntyy olentoja, jotka kykenevät tallentamaan tottumuksia — meemejä — ja jakamaan niitä lauman sisällä. Tällä tasolla syntyvät myös tieteelliset ja uskonnolliset maailmanselitykset: ei pelkästä kohinasta, vaan kollektiivisen tarinankerronnan ja symbolisen abstrahoinnin kautta.

Näin ollen: nykyisyyteen tallentuu informaatiota sekä fysikaalisten rakenteiden muodossa, geneettisen perimän muodossa että kulttuuristen merkitysrakenteiden muodossa. Kohina ei ole koskaan yksin tuottanut järjestystä. Järjestys syntyy vuorovaikutuksessa rakenteen ja rajoitteen kanssa — ja sen spatiotemporaalinen jälki säilyy.

Ehdotan, että viimetorstailaisuus eli ”jatkuva luominen” korvataan ”jatkuvan muutoksen” käsitteellä, mikä kuulostaisi paljon osuvammalta — mutta sekon edellyttää, että pääsemme yhteisymmärrykseen siitä, mitä kutsumme ”muutokseksi” ja mitä kutsumme ”rakenteeksi”. Siksi edelleen toivoisin, että jäsentäisit filosofista näkökulmaasi: onko kyse metafyysisestä konstruktiosta, idealismista, kenttäpohjaisesta struktuurista… vai kenties jostain aivan omasta?

Yhteisellä kartalla tästä voisi kehittyä erittäin kiinnostava keskustelu.

Linkkini takana oli tutkimuskysymykseni. Jos se ei avaudu filosofisten perinteiden näkökulmasta, ehkä filosofiset perinteet eivät kuvaa maailmaa riittävän seikkaperäisesti, jotta niiden kautta asioiden hahmottaminen, auttaisi ymmärtämään asioiden materiaalisia vastineita. Minä en osaa sitoa ajatuksiani mihinkään muihin filosofisiin perinteisiin kuin filosofien esittämiin kysymyksiin, kuten mitä on muutos (Aristoteles) tai miksi on jotain eikä ei mitään (oisko yksi monista ollut Hume) ja niin edelleen.

[Naturalisti]

Tämä kuulostaa monella tavalla kiinnostavalta ja on ilmeisesti varsin omaleimainen lähestymistapa. Samalla palaan kuitenkin vielä toiveeseeni, jonka esitin aiemmin:

Olisi hienoa, jos avaisit vähän enemmän omaa ajatteluasi suhteessa vakiintuneisiin filosofisiin perinteisiin… Näetkö esimerkiksi simulaation kuvaavan todellisuutta sellaisenaan vai toimivan välineenä? Pidätkö matematiikkaa olemassa olevana vai keksittynä järjestelytapana? Pitäisikö luonnon säännönmukaisuudet samaistaa niiden matemaattisiin malleihin vai ei?

Tämänkaltaiset lähtökohdat auttaisivat ymmärtämään, mihin kysymyksesi ”mistä luonto tietää noudattaa luonnonlakeja” viime kädessä tähtää. Olemme ilmiselvästi kiinnostuneita eri asioista: sinä etsit mekanismia ja ennakoit tilastollista struktuuria — minä taas nojaan siihen, mitä empiirinen toistuvuus sallii. Mutta juuri siksi olisi tärkeää selvittää, miten oma ajattelusi filosofisesti asemoituu.

Jatkokommenttisi oli monitasoinen, ja haluaisin liittää siihen vielä oman evoluutiomallini, joka auttaa hahmottamaan, miksi en ajattele kaikkeutta ”kohinana”, vaan jatkuvasti muuntuvana prosessina:

1. Materiaalinen evoluutio: Alkupamauksesta lähtien todellisuus on ollut fysikaalisten reunaehtojen ohjaamaa — ei satunnaista, vaan rakenteellisesti rajattua. Tässä vaiheessa tapahtuu muuntelua, mutta se on kausaalisesti ohjautuvaa. Jälkiä menneisyydestä tallentuu rakenteisiin, jotka vaikuttavat tuleviin muotoihin.

2. Biologinen evoluutio: Emergentti harppaus tuottaa olioita, joilla on geneettinen muisti — säilöttyä informaatiota, joka ohjaa reaktiivista käyttäytymistä. Ne eivät ole tietoisia, mutta ne havaitsevat spatiotemporaalisia invariansseja ja reagoivat niihin lajityypillisesti. Tieto ei synny satunnaisesta kohinasta, vaan eriytyneestä sopeutumisesta.

3. Memeettinen, kulttuurinen evoluutio: Biologisen kehityksen myötä syntyy olentoja, jotka kykenevät tallentamaan tottumuksia — meemejä — ja jakamaan niitä lauman sisällä. Tällä tasolla syntyvät myös tieteelliset ja uskonnolliset maailmanselitykset: ei pelkästä kohinasta, vaan kollektiivisen tarinankerronnan ja symbolisen abstrahoinnin kautta.

Näin ollen: nykyisyyteen tallentuu informaatiota sekä fysikaalisten rakenteiden muodossa, geneettisen perimän muodossa että kulttuuristen merkitysrakenteiden muodossa. Kohina ei ole koskaan yksin tuottanut järjestystä. Järjestys syntyy vuorovaikutuksessa rakenteen ja rajoitteen kanssa — ja sen spatiotemporaalinen jälki säilyy.

Ehdotan, että viimetorstailaisuus eli ”jatkuva luominen” korvataan ”jatkuvan muutoksen” käsitteellä, mikä kuulostaisi paljon osuvammalta — mutta sekon edellyttää, että pääsemme yhteisymmärrykseen siitä, mitä kutsumme ”muutokseksi” ja mitä kutsumme ”rakenteeksi”. Siksi edelleen toivoisin, että jäsentäisit filosofista näkökulmaasi: onko kyse metafyysisestä konstruktiosta, idealismista, kenttäpohjaisesta struktuurista… vai kenties jostain aivan omasta?

Yhteisellä kartalla tästä voisi kehittyä erittäin kiinnostava keskustelu.

Linkkini takana oli tutkimuskysymykseni. Jos se ei avaudu filosofisten perinteiden näkökulmasta, ehkä filosofiset perinteet eivät kuvaa maailmaa riittävän seikkaperäisesti, jotta niiden kautta asioiden hahmottaminen, auttaisi ymmärtämään asioiden materiaalisia vastineita. Minä en osaa sitoa ajatuksiani mihinkään muihin filosofisiin perinteisiis kuin filosofien esittämiin kysymyksiin, kuten mitä on muutos (Aristoteles), miksi on jotain eikä ei mitään (oisko yksi monista ollut Hume) ja niin edelleen.

Kiitos, Stadin öljylanne – nyt alkaa hahmottua paremmin, mistä suunnasta lähestyt omaa ajatteluasi. Tuo viittaus filosofien klassisiin kysymyksiin on jo hyvä alku: ne kertovat selvästi, että etsit juurisyitä, et pintaratkaisuja, ja olet kiinnostunut ilmiöiden olemassaolon edellytyksistä eikä vain niiden mallintamisesta.

Aristoteleen pohdinta muutoksesta liittyy omaan jaotteluuni siinä mielessä, että materiaalinen evoluutio ei ole vain tapahtumasarja, vaan strukturoitua muutosta: aine muuntuu, mutta sen muutoksen reunaehdot tallentuvat prosessin rakenteisiin. Juuri tämä ajatus – että nykyisyydessä on jälkiä menneisyydestä – on se, mikä erottaa jatkuvan luomisen jatkuvasta muutoksesta. Viimetorstailaisuus jättää muutoksen historiattomaksi – jatkuva muutos tallentaa vaikutukset.

Humen kysymys ”miksi on jotain eikä ei mitään” puolestaan osuu suoraan siihen, mistä me molemmat olemme kiinnostuneita, vaikkakin eri välinein. Hänhän esitti myös, että kausaalisuus ei ole itsestään havaittava, vaan ihmismielen synnyttämä sääntökäsitys. Siinä hän lähestyy osittain sitä, mitä memeettinen naturalismi sanoo: että ajattelu, tiedolliset skeemat ja käyttäytymismallit eivät ole synnynnäisiä totuuksia vaan oppimisen ja kulttuurisen toiston tulosta. Meemit ovat välineitä, joilla tulkitaan, rakennetaan ja jaetaan käsityksiä todellisuudesta – mukaan lukien niitä kysymyksiä, jotka klassiset filosofit esittivät.

Sinun visiosi – että luonnon säännönmukaisuus voisi olla seurausta jonkinlaisista tilastollisista epälineaarisuuksista – kuulostaa itse asiassa olevan samoilla jäljillä kuin emergenssin filosofiat, mutta käännetty tilastolliseen kieleen. Memeettinen naturalismi toisi tähän tulokulmaan sen lisän, että itse nuo mallinnusideatkin ovat kulttuurisen evoluution tuotteita: syntyneet siitä, että yksilö kykenee toistamaan mieleensä oppimiaan ajattelua ja käyttäytymistä tuottavia tottumuksia, simuloimaan niitä ja jakamaan niitä muiden kanssa. Myös simulaatio on siis ajattelumalli, joka elää laajemmassa kollektiivisessa tarinassa.

Eli kyllä – tämä oli jo hyvä avaus. Jos haluat, voisit kuvata vähän tarkemmin mitä ajattelet esimerkiksi Humen skeptisismistä, Aristoteleen substanssiteoriasta tai emergenssin roolista nykyfilosofiassa suhteessa siihen, mitä kuvaat. Lisäksi voisit kertoa mitä edellä sanomastani on syytä kritisoida ja/tai mistä haluat tehdä tarkentavia kysymyksiä.

[Stadin öljylanne]

Tämä kuulostaa monella tavalla kiinnostavalta ja on ilmeisesti varsin omaleimainen lähestymistapa. Samalla palaan kuitenkin vielä toiveeseeni, jonka esitin aiemmin:

Olisi hienoa, jos avaisit vähän enemmän omaa ajatteluasi suhteessa vakiintuneisiin filosofisiin perinteisiin… Näetkö esimerkiksi simulaation kuvaavan todellisuutta sellaisenaan vai toimivan välineenä? Pidätkö matematiikkaa olemassa olevana vai keksittynä järjestelytapana? Pitäisikö luonnon säännönmukaisuudet samaistaa niiden matemaattisiin malleihin vai ei?

Tämänkaltaiset lähtökohdat auttaisivat ymmärtämään, mihin kysymyksesi ”mistä luonto tietää noudattaa luonnonlakeja” viime kädessä tähtää. Olemme ilmiselvästi kiinnostuneita eri asioista: sinä etsit mekanismia ja ennakoit tilastollista struktuuria — minä taas nojaan siihen, mitä empiirinen toistuvuus sallii. Mutta juuri siksi olisi tärkeää selvittää, miten oma ajattelusi filosofisesti asemoituu.

Jatkokommenttisi oli monitasoinen, ja haluaisin liittää siihen vielä oman evoluutiomallini, joka auttaa hahmottamaan, miksi en ajattele kaikkeutta ”kohinana”, vaan jatkuvasti muuntuvana prosessina:

1. Materiaalinen evoluutio: Alkupamauksesta lähtien todellisuus on ollut fysikaalisten reunaehtojen ohjaamaa — ei satunnaista, vaan rakenteellisesti rajattua. Tässä vaiheessa tapahtuu muuntelua, mutta se on kausaalisesti ohjautuvaa. Jälkiä menneisyydestä tallentuu rakenteisiin, jotka vaikuttavat tuleviin muotoihin.

2. Biologinen evoluutio: Emergentti harppaus tuottaa olioita, joilla on geneettinen muisti — säilöttyä informaatiota, joka ohjaa reaktiivista käyttäytymistä. Ne eivät ole tietoisia, mutta ne havaitsevat spatiotemporaalisia invariansseja ja reagoivat niihin lajityypillisesti. Tieto ei synny satunnaisesta kohinasta, vaan eriytyneestä sopeutumisesta.

3. Memeettinen, kulttuurinen evoluutio: Biologisen kehityksen myötä syntyy olentoja, jotka kykenevät tallentamaan tottumuksia — meemejä — ja jakamaan niitä lauman sisällä. Tällä tasolla syntyvät myös tieteelliset ja uskonnolliset maailmanselitykset: ei pelkästä kohinasta, vaan kollektiivisen tarinankerronnan ja symbolisen abstrahoinnin kautta.

Näin ollen: nykyisyyteen tallentuu informaatiota sekä fysikaalisten rakenteiden muodossa, geneettisen perimän muodossa että kulttuuristen merkitysrakenteiden muodossa. Kohina ei ole koskaan yksin tuottanut järjestystä. Järjestys syntyy vuorovaikutuksessa rakenteen ja rajoitteen kanssa — ja sen spatiotemporaalinen jälki säilyy.

Ehdotan, että viimetorstailaisuus eli ”jatkuva luominen” korvataan ”jatkuvan muutoksen” käsitteellä, mikä kuulostaisi paljon osuvammalta — mutta sekon edellyttää, että pääsemme yhteisymmärrykseen siitä, mitä kutsumme ”muutokseksi” ja mitä kutsumme ”rakenteeksi”. Siksi edelleen toivoisin, että jäsentäisit filosofista näkökulmaasi: onko kyse metafyysisestä konstruktiosta, idealismista, kenttäpohjaisesta struktuurista… vai kenties jostain aivan omasta?

Yhteisellä kartalla tästä voisi kehittyä erittäin kiinnostava keskustelu.

Linkkini takana oli tutkimuskysymykseni. Jos se ei avaudu filosofisten perinteiden näkökulmasta, ehkä filosofiset perinteet eivät kuvaa maailmaa riittävän seikkaperäisesti, jotta niiden kautta asioiden hahmottaminen, auttaisi ymmärtämään asioiden materiaalisia vastineita. Minä en osaa sitoa ajatuksiani mihinkään muihin filosofisiin perinteisiis kuin filosofien esittämiin kysymyksiin, kuten mitä on muutos (Aristoteles), miksi on jotain eikä ei mitään (oisko yksi monista ollut Hume) ja niin edelleen.

Kiitos, Stadin öljylanne – nyt alkaa hahmottua paremmin, mistä suunnasta lähestyt omaa ajatteluasi. Tuo viittaus filosofien klassisiin kysymyksiin on jo hyvä alku: ne kertovat selvästi, että etsit juurisyitä, et pintaratkaisuja, ja olet kiinnostunut ilmiöiden olemassaolon edellytyksistä eikä vain niiden mallintamisesta.

Aristoteleen pohdinta muutoksesta liittyy omaan jaotteluuni siinä mielessä, että materiaalinen evoluutio ei ole vain tapahtumasarja, vaan strukturoitua muutosta: aine muuntuu, mutta sen muutoksen reunaehdot tallentuvat prosessin rakenteisiin. Juuri tämä ajatus – että nykyisyydessä on jälkiä menneisyydestä – on se, mikä erottaa jatkuvan luomisen jatkuvasta muutoksesta. Viimetorstailaisuus jättää muutoksen historiattomaksi – jatkuva muutos tallentaa vaikutukset.

Humen kysymys ”miksi on jotain eikä ei mitään” puolestaan osuu suoraan siihen, mistä me molemmat olemme kiinnostuneita, vaikkakin eri välinein. Hänhän esitti myös, että kausaalisuus ei ole itsestään havaittava, vaan ihmismielen synnyttämä sääntökäsitys. Siinä hän lähestyy osittain sitä, mitä memeettinen naturalismi sanoo: että ajattelu, tiedolliset skeemat ja käyttäytymismallit eivät ole synnynnäisiä totuuksia vaan oppimisen ja kulttuurisen toiston tulosta. Meemit ovat välineitä, joilla tulkitaan, rakennetaan ja jaetaan käsityksiä todellisuudesta – mukaan lukien niitä kysymyksiä, jotka klassiset filosofit esittivät.

Sinun visiosi – että luonnon säännönmukaisuus voisi olla seurausta jonkinlaisista tilastollisista epälineaarisuuksista – kuulostaa itse asiassa olevan samoilla jäljillä kuin emergenssin filosofiat, mutta käännetty tilastolliseen kieleen. Memeettinen naturalismi toisi tähän tulokulmaan sen lisän, että itse nuo mallinnusideatkin ovat kulttuurisen evoluution tuotteita: syntyneet siitä, että yksilö kykenee toistamaan mieleensä oppimiaan ajattelua ja käyttäytymistä tuottavia tottumuksia, simuloimaan niitä ja jakamaan niitä muiden kanssa. Myös simulaatio on siis ajattelumalli, joka elää laajemmassa kollektiivisessa tarinassa.

Eli kyllä – tämä oli jo hyvä avaus. Jos haluat, voisit kuvata vähän tarkemmin mitä ajattelet esimerkiksi Humen skeptisismistä, Aristoteleen substanssiteoriasta tai emergenssin roolista nykyfilosofiassa suhteessa siihen, mitä kuvaat. Lisäksi voisit kertoa mitä edellä sanomastani on syytä kritisoida ja/tai mistä haluat tehdä tarkentavia kysymyksiä.

Aristoteleen muutos ja muistaakseni mm. Humen miksi mitään on olemassa sen sijaan, ettei mitään, tässä minun visiossani se seuraa siitä, että maailmankaikkeus ei noudata sääntöä "olla olemassa" eikä sääntöä "ei olla olemassa". Jos se noudattaisi sääntöä se voisi olla jompaa kumpaa, mutta kun ei ole ketään vahtimassa, se voi olla satunnaisesti kumpaakin. Piste jossa oltiin olemassa korvautuu pisteellä, jossa ei olla olemassa ja päinvastoin. Tosin tuo on satunnaista mikä arvo eri pisteillä milloinkin on.

Eli minun pohdintani olettaa vastaavansa molempiin kysymyksiin kerralla. Mitä on muutos ja miksi mitään olemassa sen sijaan ettei mitään ole. Muutos on ilmeistä kun pisteiden status ei voi pysyä samana kuin tuurista. Ja kysymys miksi on jotain sen sijaan, ettei ole mitään, olettaa implisiittisesti että maailmankaikkeus osaisi noudattaa jompaa kumpaa sääntöä, mitä se ei osaa, kun ei osaa noudattaa sääntöjä. Sääntöjen noudattamisen sijaan, se kohisee noiden kahden tilan välillä.

Eli satunnaisuus näyttää hetkellä 1 esimerkiksi tältä: 0, 1, 0, 1, 0, 0, 1, 1, 1, 1, 0, 1 heti seuraavaksi se näyttää hetkellä 2 esimerkiksi tältä: 0, 0, 1, 1, 0, 1, 0, 1, 0, 0, 1, 0. Nolla tarkoittaa, että mitään ei ole siinä kohtaa olemassa ja ykkänen, että siinä kohtaa on olemassa. Tällaisesta satunaisesta olemassaolemisen ja olemassa olemattoman kohinasta erottuu mallissani rakenteita ja säännönmuksisuuksia tilastollisina väistämättömyyksinä. Esimerkkini lukuarvot 0 ja 1 ovat tuossa vain paikan pitiminä. Voi olla, että binäärisatunnaisuus ei ole lopulta perusteltu, vaan pitää tulkita luonnon kohinaa olemattoman ja olemisen välillä kenties jonain lukuarvoina esimerkiksi -1.0 ja 1.0 väliltä.

[Tauko]

Eli ehkäpä tämä hienovarainen epälineaarinen mekanismi, joka saisi säännönmukaisuuksia aikaan kosmisessa mikroaaltotaustasäteilyssä saisi aikaan kvanttikenttäteorioiden ilmiöt, yleisen suhteellisuusteorian ilmiöt ja klassisen mekaniikan ilmiöt tilastollisina väistämättömyyksinä.

Melko kovan pähkinän olet valinnut.

että onnistuisin ymmärtämään kolmikon avulla joitain yleisempiä sääntöjä, joiden avulla onnistuisin simuloimaan kvanttikenttäteorioiden ilmiöitä ilman kvanttikenttäteorioitten yhtälöitä. Yleisen suhteellisuusteorian ilmiöitä ilman yleisen sihteellisuusteorian yhtälöitä ja niin edelleen.

Epäilen että ei onnistu pelkällä satunnaismatriisien laskennalla, puuttuu pihvi. Tarvit jonkun perustan ympäristölle ja ominaisuuksia alkioille, joita lähdet varioimaan ja hakemaan energiaminimiä ja sen jälkeen ominaisarvoja.

RMT:tä esimerkiksi käytetään jo tiettyjen kvanttimekaniikan ongelmien ymmärtämiseen.

Kyllä, en heti muistanut, että RMT oli osana Vampir-nimistä ydinrakenteen laskennallista tutkimusmallia, johon aikoinaan törmäsin.
Se ei kuitenkaan anna vastausta ongelmien ymmärtämiseen, vaan laskee approksimaatioita raskaampien ytimien ominaisuuksille, kun tarkkaan laskentaan ei kapasiteetti riitä.
Eli tuottaa uutta tietoa, mutta lisääkö ymmärrystä, en tiedä.

[Stadin öljylanne]

Eli ehkäpä tämä hienovarainen epälineaarinen mekanismi, joka saisi säännönmukaisuuksia aikaan kosmisessa mikroaaltotaustasäteilyssä saisi aikaan kvanttikenttäteorioiden ilmiöt, yleisen suhteellisuusteorian ilmiöt ja klassisen mekaniikan ilmiöt tilastollisina väistämättömyyksinä.

Melko kovan pähkinän olet valinnut.

että onnistuisin ymmärtämään kolmikon avulla joitain yleisempiä sääntöjä, joiden avulla onnistuisin simuloimaan kvanttikenttäteorioiden ilmiöitä ilman kvanttikenttäteorioitten yhtälöitä. Yleisen suhteellisuusteorian ilmiöitä ilman yleisen sihteellisuusteorian yhtälöitä ja niin edelleen.

Epäilen että ei onnistu pelkällä satunnaismatriisien laskennalla, puuttuu pihvi. Tarvit jonkun perustan ympäristölle ja ominaisuuksia alkioille, joita lähdet varioimaan ja hakemaan energiaminimiä ja sen jälkeen ominaisarvoja.

RMT:tä esimerkiksi käytetään jo tiettyjen kvanttimekaniikan ongelmien ymmärtämiseen.

Kyllä, en heti muistanut, että RMT oli osana Vampir-nimistä ydinrakenteen laskennallista tutkimusmallia, johon aikoinaan törmäsin.
Se ei kuitenkaan anna vastausta ongelmien ymmärtämiseen, vaan laskee approksimaatioita raskaampien ytimien ominaisuuksille, kun tarkkaan laskentaan ei kapasiteetti riitä.
Eli tuottaa uutta tietoa, mutta lisääkö ymmärrystä, en tiedä.

Kyllä, ongelmani on tosiaan tuo, minkä osasit hyvin kuvata. RMT sopii liian monimutkaisten järjestelmien tiettyjen säännönmukaisuuksien kuvaamiseem paremmin kuin tunnetut vaihtoehdot, mutta paljon muuhun siitä ei ainakaan yksin ole.

[Naturalisti]

Tämä kuulostaa monella tavalla kiinnostavalta ja on ilmeisesti varsin omaleimainen lähestymistapa. Samalla palaan kuitenkin vielä toiveeseeni, jonka esitin aiemmin:

Olisi hienoa, jos avaisit vähän enemmän omaa ajatteluasi suhteessa vakiintuneisiin filosofisiin perinteisiin… Näetkö esimerkiksi simulaation kuvaavan todellisuutta sellaisenaan vai toimivan välineenä? Pidätkö matematiikkaa olemassa olevana vai keksittynä järjestelytapana? Pitäisikö luonnon säännönmukaisuudet samaistaa niiden matemaattisiin malleihin vai ei?

Tämänkaltaiset lähtökohdat auttaisivat ymmärtämään, mihin kysymyksesi ”mistä luonto tietää noudattaa luonnonlakeja” viime kädessä tähtää. Olemme ilmiselvästi kiinnostuneita eri asioista: sinä etsit mekanismia ja ennakoit tilastollista struktuuria — minä taas nojaan siihen, mitä empiirinen toistuvuus sallii. Mutta juuri siksi olisi tärkeää selvittää, miten oma ajattelusi filosofisesti asemoituu.

Jatkokommenttisi oli monitasoinen, ja haluaisin liittää siihen vielä oman evoluutiomallini, joka auttaa hahmottamaan, miksi en ajattele kaikkeutta ”kohinana”, vaan jatkuvasti muuntuvana prosessina:

1. Materiaalinen evoluutio: Alkupamauksesta lähtien todellisuus on ollut fysikaalisten reunaehtojen ohjaamaa — ei satunnaista, vaan rakenteellisesti rajattua. Tässä vaiheessa tapahtuu muuntelua, mutta se on kausaalisesti ohjautuvaa. Jälkiä menneisyydestä tallentuu rakenteisiin, jotka vaikuttavat tuleviin muotoihin.

2. Biologinen evoluutio: Emergentti harppaus tuottaa olioita, joilla on geneettinen muisti — säilöttyä informaatiota, joka ohjaa reaktiivista käyttäytymistä. Ne eivät ole tietoisia, mutta ne havaitsevat spatiotemporaalisia invariansseja ja reagoivat niihin lajityypillisesti. Tieto ei synny satunnaisesta kohinasta, vaan eriytyneestä sopeutumisesta.

3. Memeettinen, kulttuurinen evoluutio: Biologisen kehityksen myötä syntyy olentoja, jotka kykenevät tallentamaan tottumuksia — meemejä — ja jakamaan niitä lauman sisällä. Tällä tasolla syntyvät myös tieteelliset ja uskonnolliset maailmanselitykset: ei pelkästä kohinasta, vaan kollektiivisen tarinankerronnan ja symbolisen abstrahoinnin kautta.

Näin ollen: nykyisyyteen tallentuu informaatiota sekä fysikaalisten rakenteiden muodossa, geneettisen perimän muodossa että kulttuuristen merkitysrakenteiden muodossa. Kohina ei ole koskaan yksin tuottanut järjestystä. Järjestys syntyy vuorovaikutuksessa rakenteen ja rajoitteen kanssa — ja sen spatiotemporaalinen jälki säilyy.

Ehdotan, että viimetorstailaisuus eli ”jatkuva luominen” korvataan ”jatkuvan muutoksen” käsitteellä, mikä kuulostaisi paljon osuvammalta — mutta sekon edellyttää, että pääsemme yhteisymmärrykseen siitä, mitä kutsumme ”muutokseksi” ja mitä kutsumme ”rakenteeksi”. Siksi edelleen toivoisin, että jäsentäisit filosofista näkökulmaasi: onko kyse metafyysisestä konstruktiosta, idealismista, kenttäpohjaisesta struktuurista… vai kenties jostain aivan omasta?

Yhteisellä kartalla tästä voisi kehittyä erittäin kiinnostava keskustelu.

Linkkini takana oli tutkimuskysymykseni. Jos se ei avaudu filosofisten perinteiden näkökulmasta, ehkä filosofiset perinteet eivät kuvaa maailmaa riittävän seikkaperäisesti, jotta niiden kautta asioiden hahmottaminen, auttaisi ymmärtämään asioiden materiaalisia vastineita. Minä en osaa sitoa ajatuksiani mihinkään muihin filosofisiin perinteisiis kuin filosofien esittämiin kysymyksiin, kuten mitä on muutos (Aristoteles), miksi on jotain eikä ei mitään (oisko yksi monista ollut Hume) ja niin edelleen.

Kiitos, Stadin öljylanne – nyt alkaa hahmottua paremmin, mistä suunnasta lähestyt omaa ajatteluasi. Tuo viittaus filosofien klassisiin kysymyksiin on jo hyvä alku: ne kertovat selvästi, että etsit juurisyitä, et pintaratkaisuja, ja olet kiinnostunut ilmiöiden olemassaolon edellytyksistä eikä vain niiden mallintamisesta.

Aristoteleen pohdinta muutoksesta liittyy omaan jaotteluuni siinä mielessä, että materiaalinen evoluutio ei ole vain tapahtumasarja, vaan strukturoitua muutosta: aine muuntuu, mutta sen muutoksen reunaehdot tallentuvat prosessin rakenteisiin. Juuri tämä ajatus – että nykyisyydessä on jälkiä menneisyydestä – on se, mikä erottaa jatkuvan luomisen jatkuvasta muutoksesta. Viimetorstailaisuus jättää muutoksen historiattomaksi – jatkuva muutos tallentaa vaikutukset.

Humen kysymys ”miksi on jotain eikä ei mitään” puolestaan osuu suoraan siihen, mistä me molemmat olemme kiinnostuneita, vaikkakin eri välinein. Hänhän esitti myös, että kausaalisuus ei ole itsestään havaittava, vaan ihmismielen synnyttämä sääntökäsitys. Siinä hän lähestyy osittain sitä, mitä memeettinen naturalismi sanoo: että ajattelu, tiedolliset skeemat ja käyttäytymismallit eivät ole synnynnäisiä totuuksia vaan oppimisen ja kulttuurisen toiston tulosta. Meemit ovat välineitä, joilla tulkitaan, rakennetaan ja jaetaan käsityksiä todellisuudesta – mukaan lukien niitä kysymyksiä, jotka klassiset filosofit esittivät.

Sinun visiosi – että luonnon säännönmukaisuus voisi olla seurausta jonkinlaisista tilastollisista epälineaarisuuksista – kuulostaa itse asiassa olevan samoilla jäljillä kuin emergenssin filosofiat, mutta käännetty tilastolliseen kieleen. Memeettinen naturalismi toisi tähän tulokulmaan sen lisän, että itse nuo mallinnusideatkin ovat kulttuurisen evoluution tuotteita: syntyneet siitä, että yksilö kykenee toistamaan mieleensä oppimiaan ajattelua ja käyttäytymistä tuottavia tottumuksia, simuloimaan niitä ja jakamaan niitä muiden kanssa. Myös simulaatio on siis ajattelumalli, joka elää laajemmassa kollektiivisessa tarinassa.

Eli kyllä – tämä oli jo hyvä avaus. Jos haluat, voisit kuvata vähän tarkemmin mitä ajattelet esimerkiksi Humen skeptisismistä, Aristoteleen substanssiteoriasta tai emergenssin roolista nykyfilosofiassa suhteessa siihen, mitä kuvaat. Lisäksi voisit kertoa mitä edellä sanomastani on syytä kritisoida ja/tai mistä haluat tehdä tarkentavia kysymyksiä.

Aristoteleen muutos ja muistaakseni mm. Humen miksi mitään on olemassa sen sijaan, ettei mitään, tässä minun visiossani se seuraa siitä, että maailmankaikkeus ei noudata sääntöä "olla olemassa" eikä sääntöä "ei olla olemassa". Jos se noudattaisi sääntöä se voisi olla jompaa kumpaa, mutta kun ei ole ketään vahtimassa, se voi olla satunnaisesti kumpaakin. Piste jossa oltiin olemassa korvautuu pisteellä, jossa ei olla olemassa ja päinvastoin. Tosin tuo on satunnaista mikä arvo eri pisteillä milloinkin on.

Eli minun pohdintani olettaa vastaavansa molempiin kysymyksiin kerralla. Mitä on muutos ja miksi mitään olemassa sen sijaan ettei mitään ole. Muutos on ilmeistä kun pisteiden status ei voi pysyä samana kuin tuurista. Ja kysymys miksi on jotain sen sijaan, ettei ole mitään, olettaa implisiittisesti että maailmankaikkeus osaisi noudattaa jompaa kumpaa sääntöä, mitä se ei osaa, kun ei osaa noudattaa sääntöjä. Sääntöjen noudattamisen sijaan, se kohisee noiden kahden tilan välillä.

Eli satunnaisuus näyttää hetkellä 1 esimerkiksi tältä: 0, 1, 0, 1, 0, 0, 1, 1, 1, 1, 0, 1 heti seuraavaksi se näyttää hetkellä 2 esimerkiksi tältä: 0, 0, 1, 1, 0, 1, 0, 1, 0, 0, 1, 0. Nolla tarkoittaa, että mitään ei ole siinä kohtaa olemassa ja ykkänen, että siinä kohtaa on olemassa. Tällaisesta satunaisesta olemassaolemisen ja olemassa olemattoman kohinasta erottuu mallissani rakenteita ja säännönmuksisuuksia tilastollisina väistämättömyyksinä. Esimerkkini lukuarvot 0 ja 1 ovat tuossa vain paikan pitiminä. Voi olla, että binäärisatunnaisuus ei ole lopulta perusteltu, vaan pitää tulkita luonnon kohinaa olemattoman ja olemisen välillä kenties jonain lukuarvoina esimerkiksi -1.0 ja 1.0 väliltä.

Kiitos jatkosta – yritän nyt eläytyä kiinnostavaan “ajatusleikkiisi” eli ideaasi satunnaisesta eksistenssikohinasta, joka realisoituu lokaaleiksi struktuureiksi tilastollisina väistämättömyyksinä. Se nostaa esiin mielenkiintoisia kytköksiä nykyfysiikan käsitteisiin.

Voisiko tämän sinun kohinan samaistaa Carlo Rovellin kvanttigravitaation fluktuaatioon, joissa avaruusajalliset rakenteet eivät ole kiinteitä taustoja, vaan dynaamisia vuorovaikutusverkostoja.

Tässä tapauksessa kohinasi voisi olla kvanttitasolla tapahtuvaa "olemis- ja ei-olemis"-fluktuointia, josta biologisen ja kulttuurisen mittakaavan ilmiöt suodattuvat ikään kuin emergentin vakauden seurauksena. (Rovelli tosin ei puhu kvanttitilojen “luomisesta” vaan niiden toisikseen muuttumisesta.)

Jos näin on, kohinasta ei enää muodostu pelkkää häiriötä, vaan rakenteellisesti rajoittunut fluktuaatio, jossa tiettyjen reunaehtojen vallitessa syntyy säännönmukaisuuksia.

---

Tämä voisi selittää miksi ekolokerossamme (maapallolla) tapahtuvat ilmiöt ovat johdonmukaisesti selitettävissä – esimerkiksi memeettisen naturalismin kolmitasoisen evoluutiomallin kautta:

Materiaalinen kerrostuma: fysikaaliset olosuhteet rakentuvat kohinan keskelle niin, että tietyt invariantit säilyvät ja tallentuvat rakenteisiin.

Biologinen evoluutio: geenien välittämä informaatio alkaa kumuloitua luonnonvalinnan kautta. Organismit havaitsevat toistuvia reunaehtoja ympäristössään.

Kulttuurinen, memeettinen evoluutio: olennot alkavat tallentaa ja jakaa oppimiaan skeemoja, jolloin syntyy tieteellisiä malleja ja maailmanselityksiä. Kohinan toistuvuudet alkavat saada merkityksiä.

---

Tästä tuli mieleen myös toinen tiedepalstan keskustelu, “Elämmekö simulastiossa”.

Voimmeko tulkita avaruuden pisteet suunnattoman kvanttitietokoneen "bitteinä"? Vertaus on heuristinen, mutta se kuvastaa hyvin, että olemisen tila voi olla epälineaarisesti jakautunut ja säilyttää sisäisiä korrelaatioita.

Tosin itse ajattelen, että kvanttitietokoneen simulaation asemasta elämme ajatuksissamme korvienvälisen koneemme tuottamassa simulaatiossa, eikä sen selittämiseen tarvita mitään kvanttimystiikkaa – tietoisuus on olemassa neuraalisten prosessien käynnissä olemisena.

---

Ja mitä tulee Aristoteleen ja Humen ajatuksiin – niillä on omat rajoituksensa: niitä voi soveltaa vain riittävän yleisellä tavalla, ettei synny ristiriitaa nykyfysiikan kanssa.

Aristoteles ei tuntenut kvanttikenttiä eikä suhteellisuutta, mutta hänen käsitteensä muutoksesta ja substanssista ovat silti hyödyllisiä rakennustelineitä, joihin uusi sisältö voidaan sijoittaa.

Hume taas ei tiennyt fluktuaatioista, mutta hänen skeptisminsä kausaalisuuden varmuudesta muistuttaa meitä siitä, kuinka paljon käsityksemme "säännöistä" on peräisin ihmismielen tarinankerronnasta.

---

Olisi kiinnostavaa kuulla ajatuksiasi myös Penrosen ympyröistä (laatoista) sekä missä määrin "informaation tallentuminen" tai “luominen” on riippuvaista mittakaavasta? Mitä mieltä olet tuosta kolmitasoisesta evoluutiosta?

Oma kiinnostukseni painottuu (aivojen tietoiseen) memeettiseen tasoon: voiko sen informaatioprosessit toteutua muussakin kuin billogisessa materiaalissa?

Jatketaan ideointia ja ajatusleikkejä!

[Wiesti]

Tämä kuulostaa monella tavalla kiinnostavalta ja on ilmeisesti varsin omaleimainen lähestymistapa. Samalla palaan kuitenkin vielä toiveeseeni, jonka esitin aiemmin:

Olisi hienoa, jos avaisit vähän enemmän omaa ajatteluasi suhteessa vakiintuneisiin filosofisiin perinteisiin… Näetkö esimerkiksi simulaation kuvaavan todellisuutta sellaisenaan vai toimivan välineenä? Pidätkö matematiikkaa olemassa olevana vai keksittynä järjestelytapana? Pitäisikö luonnon säännönmukaisuudet samaistaa niiden matemaattisiin malleihin vai ei?

Tämänkaltaiset lähtökohdat auttaisivat ymmärtämään, mihin kysymyksesi ”mistä luonto tietää noudattaa luonnonlakeja” viime kädessä tähtää. Olemme ilmiselvästi kiinnostuneita eri asioista: sinä etsit mekanismia ja ennakoit tilastollista struktuuria — minä taas nojaan siihen, mitä empiirinen toistuvuus sallii. Mutta juuri siksi olisi tärkeää selvittää, miten oma ajattelusi filosofisesti asemoituu.

Jatkokommenttisi oli monitasoinen, ja haluaisin liittää siihen vielä oman evoluutiomallini, joka auttaa hahmottamaan, miksi en ajattele kaikkeutta ”kohinana”, vaan jatkuvasti muuntuvana prosessina:

1. Materiaalinen evoluutio: Alkupamauksesta lähtien todellisuus on ollut fysikaalisten reunaehtojen ohjaamaa — ei satunnaista, vaan rakenteellisesti rajattua. Tässä vaiheessa tapahtuu muuntelua, mutta se on kausaalisesti ohjautuvaa. Jälkiä menneisyydestä tallentuu rakenteisiin, jotka vaikuttavat tuleviin muotoihin.

2. Biologinen evoluutio: Emergentti harppaus tuottaa olioita, joilla on geneettinen muisti — säilöttyä informaatiota, joka ohjaa reaktiivista käyttäytymistä. Ne eivät ole tietoisia, mutta ne havaitsevat spatiotemporaalisia invariansseja ja reagoivat niihin lajityypillisesti. Tieto ei synny satunnaisesta kohinasta, vaan eriytyneestä sopeutumisesta.

3. Memeettinen, kulttuurinen evoluutio: Biologisen kehityksen myötä syntyy olentoja, jotka kykenevät tallentamaan tottumuksia — meemejä — ja jakamaan niitä lauman sisällä. Tällä tasolla syntyvät myös tieteelliset ja uskonnolliset maailmanselitykset: ei pelkästä kohinasta, vaan kollektiivisen tarinankerronnan ja symbolisen abstrahoinnin kautta.

Näin ollen: nykyisyyteen tallentuu informaatiota sekä fysikaalisten rakenteiden muodossa, geneettisen perimän muodossa että kulttuuristen merkitysrakenteiden muodossa. Kohina ei ole koskaan yksin tuottanut järjestystä. Järjestys syntyy vuorovaikutuksessa rakenteen ja rajoitteen kanssa — ja sen spatiotemporaalinen jälki säilyy.

Ehdotan, että viimetorstailaisuus eli ”jatkuva luominen” korvataan ”jatkuvan muutoksen” käsitteellä, mikä kuulostaisi paljon osuvammalta — mutta sekon edellyttää, että pääsemme yhteisymmärrykseen siitä, mitä kutsumme ”muutokseksi” ja mitä kutsumme ”rakenteeksi”. Siksi edelleen toivoisin, että jäsentäisit filosofista näkökulmaasi: onko kyse metafyysisestä konstruktiosta, idealismista, kenttäpohjaisesta struktuurista… vai kenties jostain aivan omasta?

Yhteisellä kartalla tästä voisi kehittyä erittäin kiinnostava keskustelu.

Linkkini takana oli tutkimuskysymykseni. Jos se ei avaudu filosofisten perinteiden näkökulmasta, ehkä filosofiset perinteet eivät kuvaa maailmaa riittävän seikkaperäisesti, jotta niiden kautta asioiden hahmottaminen, auttaisi ymmärtämään asioiden materiaalisia vastineita. Minä en osaa sitoa ajatuksiani mihinkään muihin filosofisiin perinteisiis kuin filosofien esittämiin kysymyksiin, kuten mitä on muutos (Aristoteles), miksi on jotain eikä ei mitään (oisko yksi monista ollut Hume) ja niin edelleen.

Kiitos, Stadin öljylanne – nyt alkaa hahmottua paremmin, mistä suunnasta lähestyt omaa ajatteluasi. Tuo viittaus filosofien klassisiin kysymyksiin on jo hyvä alku: ne kertovat selvästi, että etsit juurisyitä, et pintaratkaisuja, ja olet kiinnostunut ilmiöiden olemassaolon edellytyksistä eikä vain niiden mallintamisesta.

Aristoteleen pohdinta muutoksesta liittyy omaan jaotteluuni siinä mielessä, että materiaalinen evoluutio ei ole vain tapahtumasarja, vaan strukturoitua muutosta: aine muuntuu, mutta sen muutoksen reunaehdot tallentuvat prosessin rakenteisiin. Juuri tämä ajatus – että nykyisyydessä on jälkiä menneisyydestä – on se, mikä erottaa jatkuvan luomisen jatkuvasta muutoksesta. Viimetorstailaisuus jättää muutoksen historiattomaksi – jatkuva muutos tallentaa vaikutukset.

Humen kysymys ”miksi on jotain eikä ei mitään” puolestaan osuu suoraan siihen, mistä me molemmat olemme kiinnostuneita, vaikkakin eri välinein. Hänhän esitti myös, että kausaalisuus ei ole itsestään havaittava, vaan ihmismielen synnyttämä sääntökäsitys. Siinä hän lähestyy osittain sitä, mitä memeettinen naturalismi sanoo: että ajattelu, tiedolliset skeemat ja käyttäytymismallit eivät ole synnynnäisiä totuuksia vaan oppimisen ja kulttuurisen toiston tulosta. Meemit ovat välineitä, joilla tulkitaan, rakennetaan ja jaetaan käsityksiä todellisuudesta – mukaan lukien niitä kysymyksiä, jotka klassiset filosofit esittivät.

Sinun visiosi – että luonnon säännönmukaisuus voisi olla seurausta jonkinlaisista tilastollisista epälineaarisuuksista – kuulostaa itse asiassa olevan samoilla jäljillä kuin emergenssin filosofiat, mutta käännetty tilastolliseen kieleen. Memeettinen naturalismi toisi tähän tulokulmaan sen lisän, että itse nuo mallinnusideatkin ovat kulttuurisen evoluution tuotteita: syntyneet siitä, että yksilö kykenee toistamaan mieleensä oppimiaan ajattelua ja käyttäytymistä tuottavia tottumuksia, simuloimaan niitä ja jakamaan niitä muiden kanssa. Myös simulaatio on siis ajattelumalli, joka elää laajemmassa kollektiivisessa tarinassa.

Eli kyllä – tämä oli jo hyvä avaus. Jos haluat, voisit kuvata vähän tarkemmin mitä ajattelet esimerkiksi Humen skeptisismistä, Aristoteleen substanssiteoriasta tai emergenssin roolista nykyfilosofiassa suhteessa siihen, mitä kuvaat. Lisäksi voisit kertoa mitä edellä sanomastani on syytä kritisoida ja/tai mistä haluat tehdä tarkentavia kysymyksiä.

Eli satunnaisuus näyttää hetkellä 1 esimerkiksi tältä: 0, 1, 0, 1, 0, 0, 1, 1, 1, 1, 0, 1 heti seuraavaksi se näyttää hetkellä 2 esimerkiksi tältä: 0, 0, 1, 1, 0, 1, 0, 1, 0, 0, 1, 0. Nolla tarkoittaa, että mitään ei ole siinä kohtaa olemassa ja ykkänen, että siinä kohtaa on olemassa. Tällaisesta satunaisesta olemassaolemisen ja olemassa olemattoman kohinasta erottuu mallissani rakenteita ja säännönmuksisuuksia tilastollisina väistämättömyyksinä. Esimerkkini lukuarvot 0 ja 1 ovat tuossa vain paikan pitiminä. Voi olla, että binäärisatunnaisuus ei ole lopulta perusteltu, vaan pitää tulkita luonnon kohinaa olemattoman ja olemisen välillä kenties jonain lukuarvoina esimerkiksi -1.0 ja 1.0 väliltä.

- Tiällä sitä on ihteään.

- Niin, että mitä on?

-No niitä mualimankaikkeuksia ja sitä vilosohveerausta.

[Stadin öljylanne]

Tämä kuulostaa monella tavalla kiinnostavalta ja on ilmeisesti varsin omaleimainen lähestymistapa. Samalla palaan kuitenkin vielä toiveeseeni, jonka esitin aiemmin:

Olisi hienoa, jos avaisit vähän enemmän omaa ajatteluasi suhteessa vakiintuneisiin filosofisiin perinteisiin… Näetkö esimerkiksi simulaation kuvaavan todellisuutta sellaisenaan vai toimivan välineenä? Pidätkö matematiikkaa olemassa olevana vai keksittynä järjestelytapana? Pitäisikö luonnon säännönmukaisuudet samaistaa niiden matemaattisiin malleihin vai ei?

Tämänkaltaiset lähtökohdat auttaisivat ymmärtämään, mihin kysymyksesi ”mistä luonto tietää noudattaa luonnonlakeja” viime kädessä tähtää. Olemme ilmiselvästi kiinnostuneita eri asioista: sinä etsit mekanismia ja ennakoit tilastollista struktuuria — minä taas nojaan siihen, mitä empiirinen toistuvuus sallii. Mutta juuri siksi olisi tärkeää selvittää, miten oma ajattelusi filosofisesti asemoituu.

Jatkokommenttisi oli monitasoinen, ja haluaisin liittää siihen vielä oman evoluutiomallini, joka auttaa hahmottamaan, miksi en ajattele kaikkeutta ”kohinana”, vaan jatkuvasti muuntuvana prosessina:

1. Materiaalinen evoluutio: Alkupamauksesta lähtien todellisuus on ollut fysikaalisten reunaehtojen ohjaamaa — ei satunnaista, vaan rakenteellisesti rajattua. Tässä vaiheessa tapahtuu muuntelua, mutta se on kausaalisesti ohjautuvaa. Jälkiä menneisyydestä tallentuu rakenteisiin, jotka vaikuttavat tuleviin muotoihin.

2. Biologinen evoluutio: Emergentti harppaus tuottaa olioita, joilla on geneettinen muisti — säilöttyä informaatiota, joka ohjaa reaktiivista käyttäytymistä. Ne eivät ole tietoisia, mutta ne havaitsevat spatiotemporaalisia invariansseja ja reagoivat niihin lajityypillisesti. Tieto ei synny satunnaisesta kohinasta, vaan eriytyneestä sopeutumisesta.

3. Memeettinen, kulttuurinen evoluutio: Biologisen kehityksen myötä syntyy olentoja, jotka kykenevät tallentamaan tottumuksia — meemejä — ja jakamaan niitä lauman sisällä. Tällä tasolla syntyvät myös tieteelliset ja uskonnolliset maailmanselitykset: ei pelkästä kohinasta, vaan kollektiivisen tarinankerronnan ja symbolisen abstrahoinnin kautta.

Näin ollen: nykyisyyteen tallentuu informaatiota sekä fysikaalisten rakenteiden muodossa, geneettisen perimän muodossa että kulttuuristen merkitysrakenteiden muodossa. Kohina ei ole koskaan yksin tuottanut järjestystä. Järjestys syntyy vuorovaikutuksessa rakenteen ja rajoitteen kanssa — ja sen spatiotemporaalinen jälki säilyy.

Ehdotan, että viimetorstailaisuus eli ”jatkuva luominen” korvataan ”jatkuvan muutoksen” käsitteellä, mikä kuulostaisi paljon osuvammalta — mutta sekon edellyttää, että pääsemme yhteisymmärrykseen siitä, mitä kutsumme ”muutokseksi” ja mitä kutsumme ”rakenteeksi”. Siksi edelleen toivoisin, että jäsentäisit filosofista näkökulmaasi: onko kyse metafyysisestä konstruktiosta, idealismista, kenttäpohjaisesta struktuurista… vai kenties jostain aivan omasta?

Yhteisellä kartalla tästä voisi kehittyä erittäin kiinnostava keskustelu.

Linkkini takana oli tutkimuskysymykseni. Jos se ei avaudu filosofisten perinteiden näkökulmasta, ehkä filosofiset perinteet eivät kuvaa maailmaa riittävän seikkaperäisesti, jotta niiden kautta asioiden hahmottaminen, auttaisi ymmärtämään asioiden materiaalisia vastineita. Minä en osaa sitoa ajatuksiani mihinkään muihin filosofisiin perinteisiis kuin filosofien esittämiin kysymyksiin, kuten mitä on muutos (Aristoteles), miksi on jotain eikä ei mitään (oisko yksi monista ollut Hume) ja niin edelleen.

Kiitos, Stadin öljylanne – nyt alkaa hahmottua paremmin, mistä suunnasta lähestyt omaa ajatteluasi. Tuo viittaus filosofien klassisiin kysymyksiin on jo hyvä alku: ne kertovat selvästi, että etsit juurisyitä, et pintaratkaisuja, ja olet kiinnostunut ilmiöiden olemassaolon edellytyksistä eikä vain niiden mallintamisesta.

Aristoteleen pohdinta muutoksesta liittyy omaan jaotteluuni siinä mielessä, että materiaalinen evoluutio ei ole vain tapahtumasarja, vaan strukturoitua muutosta: aine muuntuu, mutta sen muutoksen reunaehdot tallentuvat prosessin rakenteisiin. Juuri tämä ajatus – että nykyisyydessä on jälkiä menneisyydestä – on se, mikä erottaa jatkuvan luomisen jatkuvasta muutoksesta. Viimetorstailaisuus jättää muutoksen historiattomaksi – jatkuva muutos tallentaa vaikutukset.

Humen kysymys ”miksi on jotain eikä ei mitään” puolestaan osuu suoraan siihen, mistä me molemmat olemme kiinnostuneita, vaikkakin eri välinein. Hänhän esitti myös, että kausaalisuus ei ole itsestään havaittava, vaan ihmismielen synnyttämä sääntökäsitys. Siinä hän lähestyy osittain sitä, mitä memeettinen naturalismi sanoo: että ajattelu, tiedolliset skeemat ja käyttäytymismallit eivät ole synnynnäisiä totuuksia vaan oppimisen ja kulttuurisen toiston tulosta. Meemit ovat välineitä, joilla tulkitaan, rakennetaan ja jaetaan käsityksiä todellisuudesta – mukaan lukien niitä kysymyksiä, jotka klassiset filosofit esittivät.

Sinun visiosi – että luonnon säännönmukaisuus voisi olla seurausta jonkinlaisista tilastollisista epälineaarisuuksista – kuulostaa itse asiassa olevan samoilla jäljillä kuin emergenssin filosofiat, mutta käännetty tilastolliseen kieleen. Memeettinen naturalismi toisi tähän tulokulmaan sen lisän, että itse nuo mallinnusideatkin ovat kulttuurisen evoluution tuotteita: syntyneet siitä, että yksilö kykenee toistamaan mieleensä oppimiaan ajattelua ja käyttäytymistä tuottavia tottumuksia, simuloimaan niitä ja jakamaan niitä muiden kanssa. Myös simulaatio on siis ajattelumalli, joka elää laajemmassa kollektiivisessa tarinassa.

Eli kyllä – tämä oli jo hyvä avaus. Jos haluat, voisit kuvata vähän tarkemmin mitä ajattelet esimerkiksi Humen skeptisismistä, Aristoteleen substanssiteoriasta tai emergenssin roolista nykyfilosofiassa suhteessa siihen, mitä kuvaat. Lisäksi voisit kertoa mitä edellä sanomastani on syytä kritisoida ja/tai mistä haluat tehdä tarkentavia kysymyksiä.

Eli satunnaisuus näyttää hetkellä 1 esimerkiksi tältä: 0, 1, 0, 1, 0, 0, 1, 1, 1, 1, 0, 1 heti seuraavaksi se näyttää hetkellä 2 esimerkiksi tältä: 0, 0, 1, 1, 0, 1, 0, 1, 0, 0, 1, 0. Nolla tarkoittaa, että mitään ei ole siinä kohtaa olemassa ja ykkänen, että siinä kohtaa on olemassa. Tällaisesta satunaisesta olemassaolemisen ja olemassa olemattoman kohinasta erottuu mallissani rakenteita ja säännönmuksisuuksia tilastollisina väistämättömyyksinä. Esimerkkini lukuarvot 0 ja 1 ovat tuossa vain paikan pitiminä. Voi olla, että binäärisatunnaisuus ei ole lopulta perusteltu, vaan pitää tulkita luonnon kohinaa olemattoman ja olemisen välillä kenties jonain lukuarvoina esimerkiksi -1.0 ja 1.0 väliltä.

- Tiällä sitä on ihteään.

- Niin, että mitä on?

-No niitä mualimankaikkeuksia ja sitä vilosohveerausta.

Tämä on kieltämättä toinen vakava ongelmani "tutkimuksissani". Mukana liikaa toiveajattelua.

[Stadin öljylanne]

Tämä kuulostaa monella tavalla kiinnostavalta ja on ilmeisesti varsin omaleimainen lähestymistapa. Samalla palaan kuitenkin vielä toiveeseeni, jonka esitin aiemmin:

Olisi hienoa, jos avaisit vähän enemmän omaa ajatteluasi suhteessa vakiintuneisiin filosofisiin perinteisiin… Näetkö esimerkiksi simulaation kuvaavan todellisuutta sellaisenaan vai toimivan välineenä? Pidätkö matematiikkaa olemassa olevana vai keksittynä järjestelytapana? Pitäisikö luonnon säännönmukaisuudet samaistaa niiden matemaattisiin malleihin vai ei?

Tämänkaltaiset lähtökohdat auttaisivat ymmärtämään, mihin kysymyksesi ”mistä luonto tietää noudattaa luonnonlakeja” viime kädessä tähtää. Olemme ilmiselvästi kiinnostuneita eri asioista: sinä etsit mekanismia ja ennakoit tilastollista struktuuria — minä taas nojaan siihen, mitä empiirinen toistuvuus sallii. Mutta juuri siksi olisi tärkeää selvittää, miten oma ajattelusi filosofisesti asemoituu.

Jatkokommenttisi oli monitasoinen, ja haluaisin liittää siihen vielä oman evoluutiomallini, joka auttaa hahmottamaan, miksi en ajattele kaikkeutta ”kohinana”, vaan jatkuvasti muuntuvana prosessina:

1. Materiaalinen evoluutio: Alkupamauksesta lähtien todellisuus on ollut fysikaalisten reunaehtojen ohjaamaa — ei satunnaista, vaan rakenteellisesti rajattua. Tässä vaiheessa tapahtuu muuntelua, mutta se on kausaalisesti ohjautuvaa. Jälkiä menneisyydestä tallentuu rakenteisiin, jotka vaikuttavat tuleviin muotoihin.

2. Biologinen evoluutio: Emergentti harppaus tuottaa olioita, joilla on geneettinen muisti — säilöttyä informaatiota, joka ohjaa reaktiivista käyttäytymistä. Ne eivät ole tietoisia, mutta ne havaitsevat spatiotemporaalisia invariansseja ja reagoivat niihin lajityypillisesti. Tieto ei synny satunnaisesta kohinasta, vaan eriytyneestä sopeutumisesta.

3. Memeettinen, kulttuurinen evoluutio: Biologisen kehityksen myötä syntyy olentoja, jotka kykenevät tallentamaan tottumuksia — meemejä — ja jakamaan niitä lauman sisällä. Tällä tasolla syntyvät myös tieteelliset ja uskonnolliset maailmanselitykset: ei pelkästä kohinasta, vaan kollektiivisen tarinankerronnan ja symbolisen abstrahoinnin kautta.

Näin ollen: nykyisyyteen tallentuu informaatiota sekä fysikaalisten rakenteiden muodossa, geneettisen perimän muodossa että kulttuuristen merkitysrakenteiden muodossa. Kohina ei ole koskaan yksin tuottanut järjestystä. Järjestys syntyy vuorovaikutuksessa rakenteen ja rajoitteen kanssa — ja sen spatiotemporaalinen jälki säilyy.

Ehdotan, että viimetorstailaisuus eli ”jatkuva luominen” korvataan ”jatkuvan muutoksen” käsitteellä, mikä kuulostaisi paljon osuvammalta — mutta sekon edellyttää, että pääsemme yhteisymmärrykseen siitä, mitä kutsumme ”muutokseksi” ja mitä kutsumme ”rakenteeksi”. Siksi edelleen toivoisin, että jäsentäisit filosofista näkökulmaasi: onko kyse metafyysisestä konstruktiosta, idealismista, kenttäpohjaisesta struktuurista… vai kenties jostain aivan omasta?

Yhteisellä kartalla tästä voisi kehittyä erittäin kiinnostava keskustelu.

Linkkini takana oli tutkimuskysymykseni. Jos se ei avaudu filosofisten perinteiden näkökulmasta, ehkä filosofiset perinteet eivät kuvaa maailmaa riittävän seikkaperäisesti, jotta niiden kautta asioiden hahmottaminen, auttaisi ymmärtämään asioiden materiaalisia vastineita. Minä en osaa sitoa ajatuksiani mihinkään muihin filosofisiin perinteisiis kuin filosofien esittämiin kysymyksiin, kuten mitä on muutos (Aristoteles), miksi on jotain eikä ei mitään (oisko yksi monista ollut Hume) ja niin edelleen.

Kiitos, Stadin öljylanne – nyt alkaa hahmottua paremmin, mistä suunnasta lähestyt omaa ajatteluasi. Tuo viittaus filosofien klassisiin kysymyksiin on jo hyvä alku: ne kertovat selvästi, että etsit juurisyitä, et pintaratkaisuja, ja olet kiinnostunut ilmiöiden olemassaolon edellytyksistä eikä vain niiden mallintamisesta.

Aristoteleen pohdinta muutoksesta liittyy omaan jaotteluuni siinä mielessä, että materiaalinen evoluutio ei ole vain tapahtumasarja, vaan strukturoitua muutosta: aine muuntuu, mutta sen muutoksen reunaehdot tallentuvat prosessin rakenteisiin. Juuri tämä ajatus – että nykyisyydessä on jälkiä menneisyydestä – on se, mikä erottaa jatkuvan luomisen jatkuvasta muutoksesta. Viimetorstailaisuus jättää muutoksen historiattomaksi – jatkuva muutos tallentaa vaikutukset.

Humen kysymys ”miksi on jotain eikä ei mitään” puolestaan osuu suoraan siihen, mistä me molemmat olemme kiinnostuneita, vaikkakin eri välinein. Hänhän esitti myös, että kausaalisuus ei ole itsestään havaittava, vaan ihmismielen synnyttämä sääntökäsitys. Siinä hän lähestyy osittain sitä, mitä memeettinen naturalismi sanoo: että ajattelu, tiedolliset skeemat ja käyttäytymismallit eivät ole synnynnäisiä totuuksia vaan oppimisen ja kulttuurisen toiston tulosta. Meemit ovat välineitä, joilla tulkitaan, rakennetaan ja jaetaan käsityksiä todellisuudesta – mukaan lukien niitä kysymyksiä, jotka klassiset filosofit esittivät.

Sinun visiosi – että luonnon säännönmukaisuus voisi olla seurausta jonkinlaisista tilastollisista epälineaarisuuksista – kuulostaa itse asiassa olevan samoilla jäljillä kuin emergenssin filosofiat, mutta käännetty tilastolliseen kieleen. Memeettinen naturalismi toisi tähän tulokulmaan sen lisän, että itse nuo mallinnusideatkin ovat kulttuurisen evoluution tuotteita: syntyneet siitä, että yksilö kykenee toistamaan mieleensä oppimiaan ajattelua ja käyttäytymistä tuottavia tottumuksia, simuloimaan niitä ja jakamaan niitä muiden kanssa. Myös simulaatio on siis ajattelumalli, joka elää laajemmassa kollektiivisessa tarinassa.

Eli kyllä – tämä oli jo hyvä avaus. Jos haluat, voisit kuvata vähän tarkemmin mitä ajattelet esimerkiksi Humen skeptisismistä, Aristoteleen substanssiteoriasta tai emergenssin roolista nykyfilosofiassa suhteessa siihen, mitä kuvaat. Lisäksi voisit kertoa mitä edellä sanomastani on syytä kritisoida ja/tai mistä haluat tehdä tarkentavia kysymyksiä.

Aristoteleen muutos ja muistaakseni mm. Humen miksi mitään on olemassa sen sijaan, ettei mitään, tässä minun visiossani se seuraa siitä, että maailmankaikkeus ei noudata sääntöä "olla olemassa" eikä sääntöä "ei olla olemassa". Jos se noudattaisi sääntöä se voisi olla jompaa kumpaa, mutta kun ei ole ketään vahtimassa, se voi olla satunnaisesti kumpaakin. Piste jossa oltiin olemassa korvautuu pisteellä, jossa ei olla olemassa ja päinvastoin. Tosin tuo on satunnaista mikä arvo eri pisteillä milloinkin on.

Eli minun pohdintani olettaa vastaavansa molempiin kysymyksiin kerralla. Mitä on muutos ja miksi mitään olemassa sen sijaan ettei mitään ole. Muutos on ilmeistä kun pisteiden status ei voi pysyä samana kuin tuurista. Ja kysymys miksi on jotain sen sijaan, ettei ole mitään, olettaa implisiittisesti että maailmankaikkeus osaisi noudattaa jompaa kumpaa sääntöä, mitä se ei osaa, kun ei osaa noudattaa sääntöjä. Sääntöjen noudattamisen sijaan, se kohisee noiden kahden tilan välillä.

Eli satunnaisuus näyttää hetkellä 1 esimerkiksi tältä: 0, 1, 0, 1, 0, 0, 1, 1, 1, 1, 0, 1 heti seuraavaksi se näyttää hetkellä 2 esimerkiksi tältä: 0, 0, 1, 1, 0, 1, 0, 1, 0, 0, 1, 0. Nolla tarkoittaa, että mitään ei ole siinä kohtaa olemassa ja ykkänen, että siinä kohtaa on olemassa. Tällaisesta satunaisesta olemassaolemisen ja olemassa olemattoman kohinasta erottuu mallissani rakenteita ja säännönmuksisuuksia tilastollisina väistämättömyyksinä. Esimerkkini lukuarvot 0 ja 1 ovat tuossa vain paikan pitiminä. Voi olla, että binäärisatunnaisuus ei ole lopulta perusteltu, vaan pitää tulkita luonnon kohinaa olemattoman ja olemisen välillä kenties jonain lukuarvoina esimerkiksi -1.0 ja 1.0 väliltä.

Kiitos jatkosta – yritän nyt eläytyä kiinnostavaan “ajatusleikkiisi” eli ideaasi satunnaisesta eksistenssikohinasta, joka realisoituu lokaaleiksi struktuureiksi tilastollisina väistämättömyyksinä. Se nostaa esiin mielenkiintoisia kytköksiä nykyfysiikan käsitteisiin.

Voisiko tämän sinun kohinan samaistaa Carlo Rovellin kvanttigravitaation fluktuaatioon, joissa avaruusajalliset rakenteet eivät ole kiinteitä taustoja, vaan dynaamisia vuorovaikutusverkostoja.

Tässä tapauksessa kohinasi voisi olla kvanttitasolla tapahtuvaa "olemis- ja ei-olemis"-fluktuointia, josta biologisen ja kulttuurisen mittakaavan ilmiöt suodattuvat ikään kuin emergentin vakauden seurauksena. (Rovelli tosin ei puhu kvanttitilojen “luomisesta” vaan niiden toisikseen muuttumisesta.)

Jos näin on, kohinasta ei enää muodostu pelkkää häiriötä, vaan rakenteellisesti rajoittunut fluktuaatio, jossa tiettyjen reunaehtojen vallitessa syntyy säännönmukaisuuksia.

---

Tämä voisi selittää miksi ekolokerossamme (maapallolla) tapahtuvat ilmiöt ovat johdonmukaisesti selitettävissä – esimerkiksi memeettisen naturalismin kolmitasoisen evoluutiomallin kautta:

Materiaalinen kerrostuma: fysikaaliset olosuhteet rakentuvat kohinan keskelle niin, että tietyt invariantit säilyvät ja tallentuvat rakenteisiin.

Biologinen evoluutio: geenien välittämä informaatio alkaa kumuloitua luonnonvalinnan kautta. Organismit havaitsevat toistuvia reunaehtoja ympäristössään.

Kulttuurinen, memeettinen evoluutio: olennot alkavat tallentaa ja jakaa oppimiaan skeemoja, jolloin syntyy tieteellisiä malleja ja maailmanselityksiä. Kohinan toistuvuudet alkavat saada merkityksiä.

---

Tästä tuli mieleen myös toinen tiedepalstan keskustelu, “Elämmekö simulastiossa”.

Voimmeko tulkita avaruuden pisteet suunnattoman kvanttitietokoneen "bitteinä"? Vertaus on heuristinen, mutta se kuvastaa hyvin, että olemisen tila voi olla epälineaarisesti jakautunut ja säilyttää sisäisiä korrelaatioita.

Tosin itse ajattelen, että kvanttitietokoneen simulaation asemasta elämme ajatuksissamme korvienvälisen koneemme tuottamassa simulaatiossa, eikä sen selittämiseen tarvita mitään kvanttimystiikkaa – tietoisuus on olemassa neuraalisten prosessien käynnissä olemisena.

---

Ja mitä tulee Aristoteleen ja Humen ajatuksiin – niillä on omat rajoituksensa: niitä voi soveltaa vain riittävän yleisellä tavalla, ettei synny ristiriitaa nykyfysiikan kanssa.

Aristoteles ei tuntenut kvanttikenttiä eikä suhteellisuutta, mutta hänen käsitteensä muutoksesta ja substanssista ovat silti hyödyllisiä rakennustelineitä, joihin uusi sisältö voidaan sijoittaa.

Hume taas ei tiennyt fluktuaatioista, mutta hänen skeptisminsä kausaalisuuden varmuudesta muistuttaa meitä siitä, kuinka paljon käsityksemme "säännöistä" on peräisin ihmismielen tarinankerronnasta.

---

Olisi kiinnostavaa kuulla ajatuksiasi myös Penrosen ympyröistä (laatoista) sekä missä määrin "informaation tallentuminen" tai “luominen” on riippuvaista mittakaavasta? Mitä mieltä olet tuosta kolmitasoisesta evoluutiosta?

Oma kiinnostukseni painottuu (aivojen tietoiseen) memeettiseen tasoon: voiko sen informaatioprosessit toteutua muussakin kuin billogisessa materiaalissa?

Jatketaan ideointia ja ajatusleikkejä!

Rovellin tutkimukset pomppaavat tämän tästä esiin, kun etsin jotain jo tutkittua lähestymistapojeni ympäriltä. Ties vaikka ymmärtäisin vain tutkimuskysymykseni väärin ja Rovelli olisi selvittänyt tavoittelemani asian kokonaisuudessaan. En vain amatöörinä tätä huomaisi. Selittäisi melkolailla miksi kohtaamissani ongelmissa törmään nettihaullani Rovellin totukimuksiin useammin kuin jos kyse olisi pelkästä sattumasta.

[Kohina]

Tämä kuulostaa monella tavalla kiinnostavalta ja on ilmeisesti varsin omaleimainen lähestymistapa. Samalla palaan kuitenkin vielä toiveeseeni, jonka esitin aiemmin:

Olisi hienoa, jos avaisit vähän enemmän omaa ajatteluasi suhteessa vakiintuneisiin filosofisiin perinteisiin… Näetkö esimerkiksi simulaation kuvaavan todellisuutta sellaisenaan vai toimivan välineenä? Pidätkö matematiikkaa olemassa olevana vai keksittynä järjestelytapana? Pitäisikö luonnon säännönmukaisuudet samaistaa niiden matemaattisiin malleihin vai ei?

Tämänkaltaiset lähtökohdat auttaisivat ymmärtämään, mihin kysymyksesi ”mistä luonto tietää noudattaa luonnonlakeja” viime kädessä tähtää. Olemme ilmiselvästi kiinnostuneita eri asioista: sinä etsit mekanismia ja ennakoit tilastollista struktuuria — minä taas nojaan siihen, mitä empiirinen toistuvuus sallii. Mutta juuri siksi olisi tärkeää selvittää, miten oma ajattelusi filosofisesti asemoituu.

Jatkokommenttisi oli monitasoinen, ja haluaisin liittää siihen vielä oman evoluutiomallini, joka auttaa hahmottamaan, miksi en ajattele kaikkeutta ”kohinana”, vaan jatkuvasti muuntuvana prosessina:

1. Materiaalinen evoluutio: Alkupamauksesta lähtien todellisuus on ollut fysikaalisten reunaehtojen ohjaamaa — ei satunnaista, vaan rakenteellisesti rajattua. Tässä vaiheessa tapahtuu muuntelua, mutta se on kausaalisesti ohjautuvaa. Jälkiä menneisyydestä tallentuu rakenteisiin, jotka vaikuttavat tuleviin muotoihin.

2. Biologinen evoluutio: Emergentti harppaus tuottaa olioita, joilla on geneettinen muisti — säilöttyä informaatiota, joka ohjaa reaktiivista käyttäytymistä. Ne eivät ole tietoisia, mutta ne havaitsevat spatiotemporaalisia invariansseja ja reagoivat niihin lajityypillisesti. Tieto ei synny satunnaisesta kohinasta, vaan eriytyneestä sopeutumisesta.

3. Memeettinen, kulttuurinen evoluutio: Biologisen kehityksen myötä syntyy olentoja, jotka kykenevät tallentamaan tottumuksia — meemejä — ja jakamaan niitä lauman sisällä. Tällä tasolla syntyvät myös tieteelliset ja uskonnolliset maailmanselitykset: ei pelkästä kohinasta, vaan kollektiivisen tarinankerronnan ja symbolisen abstrahoinnin kautta.

Näin ollen: nykyisyyteen tallentuu informaatiota sekä fysikaalisten rakenteiden muodossa, geneettisen perimän muodossa että kulttuuristen merkitysrakenteiden muodossa. Kohina ei ole koskaan yksin tuottanut järjestystä. Järjestys syntyy vuorovaikutuksessa rakenteen ja rajoitteen kanssa — ja sen spatiotemporaalinen jälki säilyy.

Ehdotan, että viimetorstailaisuus eli ”jatkuva luominen” korvataan ”jatkuvan muutoksen” käsitteellä, mikä kuulostaisi paljon osuvammalta — mutta sekon edellyttää, että pääsemme yhteisymmärrykseen siitä, mitä kutsumme ”muutokseksi” ja mitä kutsumme ”rakenteeksi”. Siksi edelleen toivoisin, että jäsentäisit filosofista näkökulmaasi: onko kyse metafyysisestä konstruktiosta, idealismista, kenttäpohjaisesta struktuurista… vai kenties jostain aivan omasta?

Yhteisellä kartalla tästä voisi kehittyä erittäin kiinnostava keskustelu.

Linkkini takana oli tutkimuskysymykseni. Jos se ei avaudu filosofisten perinteiden näkökulmasta, ehkä filosofiset perinteet eivät kuvaa maailmaa riittävän seikkaperäisesti, jotta niiden kautta asioiden hahmottaminen, auttaisi ymmärtämään asioiden materiaalisia vastineita. Minä en osaa sitoa ajatuksiani mihinkään muihin filosofisiin perinteisiis kuin filosofien esittämiin kysymyksiin, kuten mitä on muutos (Aristoteles), miksi on jotain eikä ei mitään (oisko yksi monista ollut Hume) ja niin edelleen.

Kiitos, Stadin öljylanne – nyt alkaa hahmottua paremmin, mistä suunnasta lähestyt omaa ajatteluasi. Tuo viittaus filosofien klassisiin kysymyksiin on jo hyvä alku: ne kertovat selvästi, että etsit juurisyitä, et pintaratkaisuja, ja olet kiinnostunut ilmiöiden olemassaolon edellytyksistä eikä vain niiden mallintamisesta.

Aristoteleen pohdinta muutoksesta liittyy omaan jaotteluuni siinä mielessä, että materiaalinen evoluutio ei ole vain tapahtumasarja, vaan strukturoitua muutosta: aine muuntuu, mutta sen muutoksen reunaehdot tallentuvat prosessin rakenteisiin. Juuri tämä ajatus – että nykyisyydessä on jälkiä menneisyydestä – on se, mikä erottaa jatkuvan luomisen jatkuvasta muutoksesta. Viimetorstailaisuus jättää muutoksen historiattomaksi – jatkuva muutos tallentaa vaikutukset.

Humen kysymys ”miksi on jotain eikä ei mitään” puolestaan osuu suoraan siihen, mistä me molemmat olemme kiinnostuneita, vaikkakin eri välinein. Hänhän esitti myös, että kausaalisuus ei ole itsestään havaittava, vaan ihmismielen synnyttämä sääntökäsitys. Siinä hän lähestyy osittain sitä, mitä memeettinen naturalismi sanoo: että ajattelu, tiedolliset skeemat ja käyttäytymismallit eivät ole synnynnäisiä totuuksia vaan oppimisen ja kulttuurisen toiston tulosta. Meemit ovat välineitä, joilla tulkitaan, rakennetaan ja jaetaan käsityksiä todellisuudesta – mukaan lukien niitä kysymyksiä, jotka klassiset filosofit esittivät.

Sinun visiosi – että luonnon säännönmukaisuus voisi olla seurausta jonkinlaisista tilastollisista epälineaarisuuksista – kuulostaa itse asiassa olevan samoilla jäljillä kuin emergenssin filosofiat, mutta käännetty tilastolliseen kieleen. Memeettinen naturalismi toisi tähän tulokulmaan sen lisän, että itse nuo mallinnusideatkin ovat kulttuurisen evoluution tuotteita: syntyneet siitä, että yksilö kykenee toistamaan mieleensä oppimiaan ajattelua ja käyttäytymistä tuottavia tottumuksia, simuloimaan niitä ja jakamaan niitä muiden kanssa. Myös simulaatio on siis ajattelumalli, joka elää laajemmassa kollektiivisessa tarinassa.

Eli kyllä – tämä oli jo hyvä avaus. Jos haluat, voisit kuvata vähän tarkemmin mitä ajattelet esimerkiksi Humen skeptisismistä, Aristoteleen substanssiteoriasta tai emergenssin roolista nykyfilosofiassa suhteessa siihen, mitä kuvaat. Lisäksi voisit kertoa mitä edellä sanomastani on syytä kritisoida ja/tai mistä haluat tehdä tarkentavia kysymyksiä.

Aristoteleen muutos ja muistaakseni mm. Humen miksi mitään on olemassa sen sijaan, ettei mitään, tässä minun visiossani se seuraa siitä, että maailmankaikkeus ei noudata sääntöä "olla olemassa" eikä sääntöä "ei olla olemassa". Jos se noudattaisi sääntöä se voisi olla jompaa kumpaa, mutta kun ei ole ketään vahtimassa, se voi olla satunnaisesti kumpaakin. Piste jossa oltiin olemassa korvautuu pisteellä, jossa ei olla olemassa ja päinvastoin. Tosin tuo on satunnaista mikä arvo eri pisteillä milloinkin on.

Eli minun pohdintani olettaa vastaavansa molempiin kysymyksiin kerralla. Mitä on muutos ja miksi mitään olemassa sen sijaan ettei mitään ole. Muutos on ilmeistä kun pisteiden status ei voi pysyä samana kuin tuurista. Ja kysymys miksi on jotain sen sijaan, ettei ole mitään, olettaa implisiittisesti että maailmankaikkeus osaisi noudattaa jompaa kumpaa sääntöä, mitä se ei osaa, kun ei osaa noudattaa sääntöjä. Sääntöjen noudattamisen sijaan, se kohisee noiden kahden tilan välillä.

Eli satunnaisuus näyttää hetkellä 1 esimerkiksi tältä: 0, 1, 0, 1, 0, 0, 1, 1, 1, 1, 0, 1 heti seuraavaksi se näyttää hetkellä 2 esimerkiksi tältä: 0, 0, 1, 1, 0, 1, 0, 1, 0, 0, 1, 0. Nolla tarkoittaa, että mitään ei ole siinä kohtaa olemassa ja ykkänen, että siinä kohtaa on olemassa. Tällaisesta satunaisesta olemassaolemisen ja olemassa olemattoman kohinasta erottuu mallissani rakenteita ja säännönmuksisuuksia tilastollisina väistämättömyyksinä. Esimerkkini lukuarvot 0 ja 1 ovat tuossa vain paikan pitiminä. Voi olla, että binäärisatunnaisuus ei ole lopulta perusteltu, vaan pitää tulkita luonnon kohinaa olemattoman ja olemisen välillä kenties jonain lukuarvoina esimerkiksi -1.0 ja 1.0 väliltä.

Kiitos jatkosta – yritän nyt eläytyä kiinnostavaan “ajatusleikkiisi” eli ideaasi satunnaisesta eksistenssikohinasta, joka realisoituu lokaaleiksi struktuureiksi tilastollisina väistämättömyyksinä. Se nostaa esiin mielenkiintoisia kytköksiä nykyfysiikan käsitteisiin.

Voisiko tämän sinun kohinan samaistaa Carlo Rovellin kvanttigravitaation fluktuaatioon, joissa avaruusajalliset rakenteet eivät ole kiinteitä taustoja, vaan dynaamisia vuorovaikutusverkostoja.

Tässä tapauksessa kohinasi voisi olla kvanttitasolla tapahtuvaa "olemis- ja ei-olemis"-fluktuointia, josta biologisen ja kulttuurisen mittakaavan ilmiöt suodattuvat ikään kuin emergentin vakauden seurauksena. (Rovelli tosin ei puhu kvanttitilojen “luomisesta” vaan niiden toisikseen muuttumisesta.)

Jos näin on, kohinasta ei enää muodostu pelkkää häiriötä, vaan rakenteellisesti rajoittunut fluktuaatio, jossa tiettyjen reunaehtojen vallitessa syntyy säännönmukaisuuksia.

---

Tämä voisi selittää miksi ekolokerossamme (maapallolla) tapahtuvat ilmiöt ovat johdonmukaisesti selitettävissä – esimerkiksi memeettisen naturalismin kolmitasoisen evoluutiomallin kautta:

Materiaalinen kerrostuma: fysikaaliset olosuhteet rakentuvat kohinan keskelle niin, että tietyt invariantit säilyvät ja tallentuvat rakenteisiin.

Biologinen evoluutio: geenien välittämä informaatio alkaa kumuloitua luonnonvalinnan kautta. Organismit havaitsevat toistuvia reunaehtoja ympäristössään.

Kulttuurinen, memeettinen evoluutio: olennot alkavat tallentaa ja jakaa oppimiaan skeemoja, jolloin syntyy tieteellisiä malleja ja maailmanselityksiä. Kohinan toistuvuudet alkavat saada merkityksiä.

---

Tästä tuli mieleen myös toinen tiedepalstan keskustelu, “Elämmekö simulastiossa”.

Voimmeko tulkita avaruuden pisteet suunnattoman kvanttitietokoneen "bitteinä"? Vertaus on heuristinen, mutta se kuvastaa hyvin, että olemisen tila voi olla epälineaarisesti jakautunut ja säilyttää sisäisiä korrelaatioita.

Tosin itse ajattelen, että kvanttitietokoneen simulaation asemasta elämme ajatuksissamme korvienvälisen koneemme tuottamassa simulaatiossa, eikä sen selittämiseen tarvita mitään kvanttimystiikkaa – tietoisuus on olemassa neuraalisten prosessien käynnissä olemisena.

---

Ja mitä tulee Aristoteleen ja Humen ajatuksiin – niillä on omat rajoituksensa: niitä voi soveltaa vain riittävän yleisellä tavalla, ettei synny ristiriitaa nykyfysiikan kanssa.

Aristoteles ei tuntenut kvanttikenttiä eikä suhteellisuutta, mutta hänen käsitteensä muutoksesta ja substanssista ovat silti hyödyllisiä rakennustelineitä, joihin uusi sisältö voidaan sijoittaa.

Hume taas ei tiennyt fluktuaatioista, mutta hänen skeptisminsä kausaalisuuden varmuudesta muistuttaa meitä siitä, kuinka paljon käsityksemme "säännöistä" on peräisin ihmismielen tarinankerronnasta.

---

Olisi kiinnostavaa kuulla ajatuksiasi myös Penrosen ympyröistä (laatoista) sekä missä määrin "informaation tallentuminen" tai “luominen” on riippuvaista mittakaavasta? Mitä mieltä olet tuosta kolmitasoisesta evoluutiosta?

Oma kiinnostukseni painottuu (aivojen tietoiseen) memeettiseen tasoon: voiko sen informaatioprosessit toteutua muussakin kuin billogisessa materiaalissa?

Jatketaan ideointia ja ajatusleikkejä!

Rovellin tutkimukset pomppaavat tämän tästä esiin, kun etsin jotain jo tutkittua lähestymistapojeni ympäriltä. Ties vaikka ymmärtäisin vain tutkimuskysymykseni väärin ja Rovelli olisi selvittänyt tavoittelemani asian kokonaisuudessaan. En vain amatöörinä tätä huomaisi. Selittäisi melkolailla miksi kohtaamissani ongelmissa törmään nettihaullani Rovellin totukimuksiin useammin kuin jos kyse olisi pelkästä sattumasta.

Minäkin olen linkannut tänne Rovellin tutkimuksia.

[Naturalisti]

Rovellin tutkimukset pomppaavat tämän tästä esiin, kun etsin jotain jo tutkittua lähestymistapojeni ympäriltä. Ties vaikka ymmärtäisin vain tutkimuskysymykseni väärin ja Rovelli olisi selvittänyt tavoittelemani asian kokonaisuudessaan. En vain amatöörinä tätä huomaisi. Selittäisi melkolailla miksi kohtaamissani ongelmissa törmään nettihaullani Rovellin totukimuksiin useammin kuin jos kyse olisi pelkästä sattumasta.

Minäkin olen linkannut tänne Rovellin tutkimuksia.

Kun olette minua paremmin perehtyneet asiaan, niin kertoisitteko vähän tarkemmin miten nämä Rovellin tutkimukset liittyvät tai sivuavat tämän ketjun ideaa?

Hatara käsitykseni mukaan kvanttikravitaatiossa niin aine kuin avaruus on vain kvanttien fluktuaatiota. Aikaa ei oikeastaan olisi edes olemassa. Se on vain keinotekoinen suure, jolla saadaan todelliset muutokset suhteutettuna toisiinsa. Vähän samoin kuin rahalla saadaan suhteutettuna tavarat ja palvelut toisiinsa.

[Stadin öljylanne]

Rovellin tutkimukset pomppaavat tämän tästä esiin, kun etsin jotain jo tutkittua lähestymistapojeni ympäriltä. Ties vaikka ymmärtäisin vain tutkimuskysymykseni väärin ja Rovelli olisi selvittänyt tavoittelemani asian kokonaisuudessaan. En vain amatöörinä tätä huomaisi. Selittäisi melkolailla miksi kohtaamissani ongelmissa törmään nettihaullani Rovellin totukimuksiin useammin kuin jos kyse olisi pelkästä sattumasta.

Minäkin olen linkannut tänne Rovellin tutkimuksia.

Kun olette minua paremmin perehtyneet asiaan, niin kertoisitteko vähän tarkemmin miten nämä Rovellin tutkimukset liittyvät tai sivuavat tämän ketjun ideaa?

Hatara käsitykseni mukaan kvanttikravitaatiossa niin aine kuin avaruus on vain kvanttien fluktuaatiota. Aikaa ei oikeastaan olisi edes olemassa. Se on vain keinotekoinen suure, jolla saadaan todelliset muutokset suhteutettuna toisiinsa. Vähän samoin kuin rahalla saadaan suhteutettuna tavarat ja palvelut toisiinsa.

Vaikea sanoa. Liittyy hauissani ehkäpä tuohon satunnaisuuden tai todellisuuden määritelmääni, eli että satunnaisuus olisi googlehakutulosteni perusteella ilmeisesti tavalla tai toisella kvantittunutta, sen sijaan, että se olisi jatkuvaa. Ja noiden "kvanttien" välinen vuorovaikutus ymmärtämääni epälineaarisuutta. Törmään siis ylipäätään useammin silmikkakvanttipainovoimateorioiden (loop quantum gravity) tutkimuksiin kuin säieteoriatutkimuksiin. Ehkä ymmärrän tai google ymmärtää hakevani tutkimuksia, joissa "satunnaisuuden yksi piste" olisi aika-avaruuden kvantti ja niiden verkosto "epälineaarisuutta", mikä olisi aika-avaruuden synonyymi (hatara muistikuvani silmukkakvanttipainovoimateoriasta, mikä voi olla myös väärä muistikuva), aivan siellä mikro-mikrotasolla josta niin kvanttimekaniikka kuin yleinen suhteellisuusteoria emergoituisivat. Liittyy Rovelliin ehkä sitä kautta, että Rovellin nimi tulee esiin silmukkakvanttipainovoimatutkimukseen liittyvissä googlehaussani myös. En osaa sanoa tarkemmin, mikä suhde Rovellilla on kyseiseen teoriaan, mutta tämä on oma ymmärrykseni miksi Rovellin nimi nousee omissa hauissani esiin ilman, että viittaan silmukkakvanttipainovoimateoriaan.

[Tritonus]

Luonnonlait ovat luonnon ominaisuus. Ajatus, että ne tulisivat jostain ulkoa "noudatettavaksi" on outo.

Ei kai sentään outo? Kyllähän lailla on yleensä säätäjä. Ateismilla ja teismilla ei oleellista eroa asian kannalta? Kummallakin on lakinsa. Ateistit vain jättäneet säätäjän yhtälöstä. Tai no ottanut itse säätäjän paikan.

Luonnonlait ovat luonnon ominaisuus

Ei kai nyt sentään? Luonnonlait ovat ihmisen paperille raapustama tarina. Mitä se tarkottaisi edes että nuo lait olisivat luonnon ominaisuus?

Ihminen on muotoillut lait matematiikan kielelläja se ei tietenkään ole tarpeen luonnon toiminnalle. Itse ajattelin lakina sitä, miten luonnossa asiat ovat ja toimivat. Se on luonnon ominaisuus eikä sitä tarvitse kenenkään määrätä tai valvoa. Näin on, koska näin on ja havaintojen valossa lait ovat pysyvät (tässä muuten on se perusero jumalan olemassaoloon - ei tukea havainnoista). Ontologisesti epätyydyttävää, mutta tuskin tuohon mitään sen syvällisempää selitystä löydetään. Ellei sitten ilmene luojajumalaa, joka kertoo.

Joo. Hyvä pointti ja näkökanta tuo. Lain korvaisin ehkä säännönmukaisuuksilla kun laki on vähän sellanen termi että huutaa tuomaria paikalle. Luojajumala on vähän ehkä looginen seuraus. Kuka ne lait sääti ja toimeenpani.

Todellisuutta ajattelen enemmän villinä ja vapaana ku lain orjana. Ehkä noi säännönmukaisuudet sellanen ihmismielen heittämä verkko sopivalla silmäkoolla.

Sattumaa kai se on loppupeleissä. Apina paukuttamassa kirjoituskonetta. Nyt vaan sattu tuleen säänönmukaisuuksien metsästäjille otollinen tarina. Mut se on isossa kuvassa yks pieni avaruusajallinen silmänräpäys. Ja aika ja avaruuskinhan on vaan mielen kategorioita niinkun kant kai sanoi. Mut luonto on lainsuojaton. Järjen tuolla puolenkin?